Inkerin kirkkoon kuuluu pieni vironkielinen Johanneksen (Jaanin) seurakunta, jonka kotina on 1860 rakennettu ja hiljattain entisöity vanha punatiilinen kirkko. Seurakunnan

Virolaisena Pietarissa

Inkerin kirkkoon kuuluu pieni vironkielinen Johanneksen (Jaanin) seurakunta, jonka kotina on 1860 rakennettu ja hiljattain entisöity vanha punatiilinen kirkko. Seurakunnan jumalanpalveluskieli on edelleen viro.

Virolainen Aime Semina on kotoisin Petseristä, joka vuonna 1944 siirrettiin Venäjän federaation alaisuuteen. Hänen molemmat vanhempansa olivat virolaisia ja luterilaisia. Perheessä oli viisi lasta. Juhlapyhinä käytiin kirkossa neuvostoaikanakin. Aime oli ajan hengen mukaisesti mukana Neuvostoliiton lapsi- ja nuorisojärjestöissä – ei aatteiden vuoksi, vaan sen takia, että hän oli aktiivinen harrastaja.
Iltaisin äiti luki meille kotona Raamattua sekä opetti aamu-, ilta- ja ruokarukoukset, Aime muistelee.

Tarton kautta Leningradiin

Aime kirjoitti ylioppilaaksi Petserin virolaisessa koulussa 1960-luvun alussa, minkä jälkeen hän lähti Tarton yliopistoon opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Muutaman vuoden kuluttua hänen vanhempansa muuttivat Etelä-Viroon, mutta entiseen kotikaupunkiin jäi kuitenkin ystäviä. Kun Aime kerran vieraili siellä, hän tapasi komean nuoren miehen. Hääkelloja soitettiin vuotta myöhemmin. Vuosi häiden jälkeen Aime valmistui ja muutti kokonaan silloiseen Leningradiin, ja vuoden päästä heille syntyi poika. Nuoren perheen kotikieli oli venäjä, mutta kesäisin Aime kävi aina Virossa juuriaan hoitamassa ja sukulaisiaan tapaamassa.

Äidin opettamat rukoukset kantoivat läpi vuosien, ja hänen vanha Raamattunsa on edelleenkin käytössä. 1990-luvun alussa Aimen tiedemiespuoliso alkoi viritellä erilaisia liikeideoitaan, joiden mentyä mönkään perhe joutui taloudellisiin vaikeuksiin. He joutuivat myymään asuntonsa ja muuttamaan vastakkaiseen pieneen kaksioon appivanhempien luokse. Myyntiprosessin aikana Aimea puhutteli kerran kadulla yllättäen joku nainen.

– Tuo nainen sanoi, että ihmisen tulee vaikeuksissa kääntyä Jumalan puoleen, sillä apu tulee ainoastaan häneltä, Aime kertoo.
– Miksi hän sanoi niin ja miten hän tiesi, että minulla oli vaikeaa? Aime ihmettelee edelleen.
Tapauksen johdosta hän alkoi etsiä luterilaista kirkkoa ja löysi tiensä Pietarin Mikaelin kirkkoon.
– Kirkon ovi oli auki ja pappi oli paikalla. Kerroin huoleni ja rukoilimme yhdessä, Aime muistelee. Papin kutsusta hän alkoi pian käydä jumalanpalveluksissa ja sai lahjaksi venäjänkielisen Raamatun.

Tie äidinkieliseen seurakuntaan

Mikaelin kirkossa alkoi käydä pappeja myös Virosta käsin pitämässä jumalanpalveluksia maanmiehilleen. Aimen vironkielinen rippikouluryhmä konfirmoitiin Kelton kirkossa. Mikaelin kirkossa alkaneen remontin takia virolaisten kokoontumiset siirrettiin Pyhän Marian kirkkoon. Jumalanpalvelusten myötä elpyi virolainen seurakunta, joka virallisesti rekisteröitiin uudelleen 19. joulukuuta 1995.

Jumalanpalveluksia pidettiin kaksi kertaa kuukaudessa. Isompina juhlapyhinä saatiin käyttää kaupungin tiloja, joissa pöytien notkuessa vietettiin yhdessä kulttuuriseuran kanssa muun muassa joulu- ja pääsiäisjuhlia. Vuonna 1997 Pietarin kaupunki antoi seurakunnan käyttöön virolaisten vanhan Johanneksen kirkon. Aimen puoliso ei oikein ymmärtänyt, miksi vaimo käy niin usein kirkossa, muttei kieltänytkään sitä häneltä. Mies kuoli yllättäen viisitoista vuotta sitten.

– Kasvoin uskoon saarnoja kuunnellen ja hengellisiin tilaisuuksiin osallistuen, Aime kertoo.
– Pidän erityisesti Psalmeista. Kirkosta saan rauhan ja levon, hän jatkaa.
Aime käy edelleen sunnuntaiaamuisin Mikaelin kirkossa, koska siellä aikoinaan syntynyt rukouspiiri vetää häntä yhä puoleensa. Rukoileminen on Aimelle hyvin tärkeää, vaikka niin sanottua vapaata rukousta hän opettelee vieläkin. Aamujumalanpalveluksesta hän kiirehtii kotikirkkoon, jonka pitkä palautusprosessi saatiin päätökseen elokuussa 2013. Siellä Aime kuuluu seurakuntaneuvostoon ja jumalanpalveluksessa hän yleensä kerää kolehdin.

Liliann Keskinen