Inkerin kirkolla on paljon vapaaehtoistyötä. Kansanlähetyksen toimistolla Ryttylässä työskentelevä projektipäällikkö Mikael Halleen ilmoittautui vapaa-aikanaan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi kielileireille Keski-Venäjälle. Tässä hän

Kolmisenkymmentä lasta iloitsi kolmipäiväisessä lastentapahtumassa toiminnasta ja opetuksista. Kuva: Inkerin kirkko, Mikael Halleen

Vilskettä ja hiljentymistä lastenleirillä Baškiriassa

Inkerin kirkolla on paljon vapaaehtoistyötä. Kansanlähetyksen toimistolla Ryttylässä työskentelevä projektipäällikkö Mikael Halleen ilmoittautui vapaa-aikanaan vapaaehtoiseksi vastuunkantajaksi kielileireille Keski-Venäjälle. Tässä hän kertoo kolmesta päivästä, jotka poikkesivat täysin toimistotyöläisen arjesta.

Birsk on yksi Baškirian eli virallisesti Baškortostanin pienistä jokivarsikaupungeista. Siellä on oma pieni luterilainen kirkko. Tienviitta Moskova 1250 km kertoo, että kauas on tultu tutuilta Riihimäen kulmilta. Kaupunkin johtava ponttoonisilta on maksullinen. Se on lännestä päin tultaessa ainoa tapa päästä kaupunkiin.

Kirkon pihalla ja lähetystalolla kuhisee. Marat-setä on tuonut pienen joukon Ufasta. Saavumme iltahämärässä. Lento Moskovasta oli vasta alkua. Kazanista ajomatka kesti kauan. Lastenleiristä vastaava Inkerin kirkon pastori Konstantin S. poimii minut vapaaehtoistyöntekijä Aleksanterin ja marinmaalaisen papin Aleksanterin kanssa kyytiin Kazanin lentokentältä. Joukko oli lähtenyt matkaan Tšeboksarysta aamu-tuimaan, samoin kuin minäkin toisaalta. Pappi-Aleksanteri oli liittynyt matkaseuraksi Marinmaalta. Hänen seurakuntansa leirille menisimme vielä lauantaina.

Konstantin veti omalla sympaattisella tyylillään leirin pitäen hengelliset asiat esillä. Kuva: Inkerin kirkko, Mikael Halleen

Birskin seurakunnan pastori Vladislav eli Slava-setä – kuten kaikki lapset seurakunnan paimenta kutsuivat – ja hänen puolisonsa toivat rakkaudellisuudellaan taivasta lähemmäksi maata, niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Inkerin kirkon lapsityö sai mukavan huippukohdan leiristä ja uskolliset pyhäkoululapset kauan kaivatun leirinsä.

Moniin oppimistilanteisiin liittyi askartelua, ja siitähän lapset pitivät. Kuva: Inkerin kirkko, Mikael Halleen

Leirin teema oli kielileiri.  Tällä kertaa harjoiteltiin myös suomen kielen alkeita suomea äidinkielenään puhuvan henkilön johdolla. Haasteista selvittiin, ja jopa y, ä ja ö -äänteet sujuivat harjoittelun jälkeen. Muuten leirin kielenä oli englanti, jota jotkut lapset osasivat yllättävän hyvin. Jotkin kertomukset kerroin englanniksi ja ne käännettiin venäjäksi.

Leikeissä pihalla välillä tunteetkin kuohahtivat. Jos hävittiin kilpailuissa, kuultiin pientä huutoa oman joukkueen jäsenille.  Kuinka helpottunut olinkaan siitä, että en kuullut lainkaan kiroilua lasten suusta. Sen sijaan lähikadulla sitä kuului teinien suusta.  Tuntuu naivilta ajatella niin, mutta ehkä on olemassa ”Pyhän kosketus”, josta tunnetussa suomalaisessa laulussa lauletaan. Ja se oli jotenkin päässyt läpi tälle leirille.

Mölkky tuntui olevan mukavaa vaihtelua pihapeleihin. Hyvin puupalikka lensi ja Suomesta tuodut pelit löysivät äkkiä suosion. Yhtä köyttä vedettiin – tosin eri suuntiin. Kun voimia kokeiltiin, leiriläiset saivat sananmukaisesti temmattua vetäjät mukaansa.

Leirin lapsista osa tuli uskovista perheistä, mutta eivät kaikki. Kun oltiin kirkon alueella,  oli lupa kertoa hengellisiä tarinoita, pitää hartaushetkiä ja lopettaa tilaisuus rukouksella tai Herran siunauksella. Minäkin aloin jossakin vaiheessa muistaa Isä meidän -rukouksen venäjäksi.

Kristuksen lunastustyöstä on välillä vaikea kertoa lapsille. Onneksi jotkut ovat keksineet siihen apuvälineitä. Amerikkalainen kristittyjen farmareiden lähetys-järjestö on saanut luvan käyttää CEF:n Sanattoman kirjan värejä rannekkeessa. Olin saanut ison kasan näitä rannekkeita, ja sain mahdollisuuden kertoa, miten Kristus on omalla verellään lunastanut ja puhdistanut meidät niin, että voimme mennä taivaaseen ja kasvaa uskonelämässämme. Yllätys oli suuri, kun niin moni lapsi osasi jo yhden kerran kertomisen jälkeen omin sanoin selittää tämän yksinkertaisen lunastustyön tarinan. Vielä yllättyneempi olin, kun viimeisen päivän palautehetkessä muutama heistä sanoi juuri tuon rannekejutun olleen leirin parhaiten mieleen jäänyt asia.

Yksi koskettavimmista hetkistä oli nähdä lapset polvistuneena alttarille ottamassa vastaan siunausta. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys olkoon sinun kanssasi nyt ja aina!” Neljän paikallisseurakuntien palvelijan kädet painuivat pienten päiden päälle. Tuossa on R. , joka eilen nojasi olkapäähäni ja katsoi kuvia kanssani, tuolla on E.-tyttönen, joka halusi halauksen, tuossa teini-ikäinen K, jonka oli niin vaikea ilmaista itseään, mutta joka kuitenkin voitti ujoutensa ja tuli juttelemaan. Onko tuo tuossa se N, joka ei edes filmiä jaksanut katsoa vaan liikkui levottomasti paikaltaan  ja meni ulos leikkimään? Kyllä, siinä he kaikki ovat: hiljaa ja rauhallisesti ottamassa vastaan siunausta.

Leirin lopuksi lapset siunattiin. Kuva: Inkerin kirkko, Mikael Halleen

Ruumiillisesti poistuin torstaina, mutta mieleni jäi harhailemaan pariksi päiväksi. Birskin ihanat ihmiset, varsinkin lapset, varastivat täysin sydämeni, ja se taisi jäädä Baškiriaan.

Kuinka Jumala pitääkin meistä huolen, kun jäähyväiset meille rakkaiksi tulleista ihmisistä valmistavat meitä kohtaamaan siirtymisen ikuisuuden toiselle puolen. Ja kuinka riemullista on jonakin päivänä Isän kodissa, jota Jeesus on jo muutaman tuhat vuotta valmistellut, kohdata ne ystävät, jotka jätettiin taakse silloin joskus ja joita kostein silmäkulmin ikävöitiin. Muistellaan meille rakkaita kaukana olevia ihmisiä rukouksin ja hiljaa sydämessä siunaten!

Mikael Halleen
projektipäällikkö

Tule mukaan lähetystyöhön! Kun lahjoitat tämän artikkelin kohdalla, tukesi kohdistuu Inkerin kirkon lapsityölle.