Kauniit koristevalot valaisevat siellä täällä puiden oksia ja kauppakeskusten pihoille pystytettyjä kuusia. Kauppakeskuksissa näkyy joulukoristeita ja englanninkieliset joululaulut kaikuvat. Tuttua

Kirkkosalia koristaa joulukuusi ja seimiasetelma. Kuva: SEKL

Valo pimeyden keskellä

Kauniit koristevalot valaisevat siellä täällä puiden oksia ja kauppakeskusten pihoille pystytettyjä kuusia. Kauppakeskuksissa näkyy joulukoristeita ja englanninkieliset joululaulut kaikuvat.

Tuttua kaikille suomalaisille marras-joulukuussa. Mutta tällä kertaa emme olekaan Suomessa, vaan Etu-Aasiassa.

Vaikka katukuvassa näkyy jonkin verran jouluisia elementtejä, kyse ei kuitenkaan ole joulun vaan uudenvuoden juhlimisesta. Jostain syystä meille tutut joulukoristeet ovat päätyneet tämän islamilaisen maan uudenvuoden koristeiksi. Meidän kristittyjen jouluun valmistautumista se tietenkin edesauttaa täällä, kun kaupasta saa ostettua  kotiinsa  joulukuusen ja jouluvaloja. Tämän kaupallisen tavaran lisäksi joulu ei muuten muslimimaassa näy, paitsi seurakunnassa.

Seurakunnassa joulua odotetaan yhdessä. Ensimmäisenä adventtina on laulettu yhdessä Hoosianna ja sytytetty ensimmäinen neljästä kynttilästä. Joka sunnuntai sytytetään lisää adventtikynttilöitä ja seurataan, kuinka valo laajenee. Kirkkosaliin kootaan ja koristellaan joulukuusi sekä seimiasetelma. Seurakunnassa suunnitellaan joulunviettoa yhdessä.

Tänä vuonna jouluaatto osuu sunnuntaille. Suunnitelmissa on kokoontua yhteen varhain iltapäivällä laulamaan joululauluja. Sen jälkeen nautitaan pöydän antimista, joiden joukkoon jokainen tuo jotakin. Pöydästä löytyy paikallisia juhlaherkkuja sekä suomalaisille tutumpia joulutorttuja ja pipareita. Illalla vietetään vielä jouluillan messu.

Seuraavana päivänä suurin osa täkäläisistä kristityistä suuntaa jo töihin ja normaaliin arkeen. On kuitenkin tärkeää, että yhtenä päivänä saamme viettää joulua yhdessä seurakuntaperheenä. Suurin osa paikallisista seurakuntalaisista on perheensä ainoita kristittyjä. Tästä syystä joulua on varsin luonnollista viettää yhdessä juuri muiden seurakuntalaisten kanssa.

Muslimimaassa käsitykset joulusta ja ylipäätään kristinuskosta ovat usein hyvin vääristyneitä. Joulun aikaan kuitenkin moni ei-kristitty uskaltautuu joko jonkun kutsumana tai itsekseen astumaan sisälle kirkkoon. Tänä jouluna voi jälleen moni muslimi kuulla evankeliumin ensimmäistä kertaa elämässään.

Rukoillaan, että tämä kansa saisi oppia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen niin kuin Raamatussa luvataan: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9:1,5)

Kirjoittaja toimii Etu-Aasiassa. Turvallisuussyistä emme julkaise nimeä.

Lahjoita tähän työhön: