Jokaisella Ateenassa toimivaan pakolaiskeskukseen saapuvalla ihmisellä on tarina kerrottavana. Parweenin (nimi muutettu turvallisuussyistä) tarina on täynnä kipua. Lähtö kahdesta ahdistavasta maasta

Välimeren yli uuteen tulevaisuuteen

Jokaisella Ateenassa toimivaan pakolaiskeskukseen saapuvalla ihmisellä on tarina kerrottavana. Parweenin (nimi muutettu turvallisuussyistä) tarina on täynnä kipua.

Lähtö kahdesta ahdistavasta maasta

Nuorena tyttönä Parween asui Keski-Aasiassa. Eräänä päivänä hän kuuli veljensä kanssa ampumista, ja heidän katsoessaan ulos ikkunasta veljeä ammuttiin päähän. Pian sen jälkeen äiti vietiin kidutettavaksi, koska hän oli käynyt torilla ilman miespuolista valvojaa. Ei kulunut kauan, kun isä ryöstettiin ja puukotettiin kuoliaaksi kadulla. Silloin äiti otti hengissä säilyneet lapset mukaansa ja pakeni naapurimaahan.

Parween meni naimisiin ja sai kolme lasta. Koska he olivat kotoisin toisesta maasta, lapset eivät voineet mennä kouluun eikä mies saanut töitä. He päättivät muuttaa Eurooppaan, jotta lapsilla olisi mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.

Keskellä yötä Parween ja hänen perheensä nousivat hevosten selkään ja ratsastivat 13 tuntia rajalle. Parween kertoo, kuinka peloissaan hän oli ratsastaessaan ensimmäistä kertaa elämässään hevosella, ja vielä ylös jyrkkää vuoristoa. Rajalla he piiloutuivat lampaita kuljettavan kuorma-auton lavalle. Kauhukseen he huomasivat, että rajavartijat pysäyttivät kuorma-autoja, mutta jostakin syystä juuri heidän autonsa pääsi rajan yli ilman tarkastusta. Seuraavan maan halki he kulkivat pakolaisia täynnä olevassa kuorma-autossa.

Välimeren yli

Illalla he saapuivat kylään rannikolla. Parweenin perhe lukittiin yhdessä toisen perheen kanssa pieneen huoneeseen, jossa oli vain muutama pala leipää ja juustoa. He pelkäsivät joutuneensa panttivangeiksi tai ihmiskaupan uhreiksi. Kolmen päivän kuluttua salakuljettajat palasivat ja veivät heidät rannan lähelle metsään. Siellä heidän käskettiin maata hiljaa pensaikossa pimeään saakka. Lapset itkivät, koska metsä oli täynnä hyttysiä. Silloin salakuljettajat pakottivat Parweenin huumaamaan heidät, jotta he olisivat hiljaa.

Viimein pimeyden laskettuduttua heidät ohjattiin rantaan. Siellä odotti pieni kumivene. Se oli sopiva kahdeksalle tai yhdeksälle henkilölle, mutta salakuljettajat ahtoivat veneeseen noin neljäkymmentä ihmistä. Kukaan pakolaisista ei osannut soutaa eikä uida, joten salakuljettajat lupautuivat lähtemään ryhmän mukaan auttamaan. Sadan metrin päässä rannalta he kuitenkin hyppäsivät pois veneestä ja uivat rantaan jättäen pakolaiset oman onnensa nojaan. Parween kertoo, kuinka he ajelehtivat merellä ympäriinsä tuntikausia, koska kukaan ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Noin kahdentoista tunnin kuluttua he kuitenkin näkivät yhden Kreikan saarista.

Saarta lähestyttäessä jokin puhkaisi reiän veneen pohjaan, ja kaikki matkustajat joutuivat veden varaan. Onneksi he olivat kuitenkin jo niin matalalla, että aikuisilla ylettyivät jalat pohjaan. He pystyivät kantamaan lapset turvaan, eikä kukaan menettänyt henkeään.

Parween muistaa poliisin tulleen paikalle kirjaamaan heidät. Sitten heidät laitettiin linja-autoon ja vietiin saaren lentokentälle. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mihin he olivat menossa tai mitä oli tapahtumassa. He yrittivät kysellä, mutta kukaan ei antanut vastauksia. Heidät lennätettiin Ateenaan, ja poliisin linja-auto kuljetti heidät lentokentältä kaupungin keskustaan.

Uuden elämän alkuun

Ateenan keskustassa tulokkaat jätettiin kadulle ilman mitään ohjeita tai apua. Vihdoin ohikulkevat maahanmuuttajat, jotka olivat olleet Ateenassa jo jonkin aikaa, veivät heidät asuntoonsa. Parween ja toinen samassa ryhmässä matkustanut nainen eivät uskaltaneet poistua asunnosta pitkään aikaan. Heidän oli vaikea selvitä menneisyyden ja matkan aiheuttamasta pelosta, epävarmuudesta ja kokemuksista.

Jonkin ajan kuluttua he kuitenkin kuulivat Auttavat kädet -keskuksesta. He uskaltautuivat ensimmäistä kertaa lähtemään asunnosta  ja tulivat keskukseen hakemaan vaatteita.

Parween on käynyt keskuksessa ja kokenut siellä rakkautta ja hyväksyntää. Rukoilisitko kanssamme, että hän löytäisi Kristuksen, ennen kuin hän lähtee Ateenasta? Monet pakolaiset jatkavat Ateenasta matkaa Euroopan muihin maihin.

Kun Parween kertoo tarinaansa, hän muistaa monta hetkeä, jolloin hän olisi saattanut kuolla. Silti hän tekisi samat vaivalloiset matkat uudestaan, koska nyt heillä on uusi turvaverkosto ja lapsilla on mahdollisuus tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on eräs Auttavat Kädet -pakolaiskeskuksen työntekijöistä Ateenassa. Keskuksessa palvelee myös Kansanlähetyksen työntekijöitä, jotka tarjoavat maahanmuuttajille aineellista, henkistä ja hengellistä apua.  

Lue lisää pakolaistyöstämme Ateenassa täältä. Työ tarvitsee sekä rukous- että taloudellista tukea.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni ja minä kuulen teitä.” (Jer 29: 11–12)