Japanilaiset oppivat jo pienestä pitäen toimimaan ryhmässä ja noudattamaan sääntöjä. Maassa, jossa asukkaita on 127 miljoonaa, se on edellytys ja

”Tervetuloa konserttiin”, toivottavat Koben luterilaisen raamattukoulun lukuvuoden 2017-2018 opiskelijat yhdessä lähetystyöntekijä Ulla Pendolinin kanssa.

Vaikeat ihmissuhteet

Japanilaiset oppivat jo pienestä pitäen toimimaan ryhmässä ja noudattamaan sääntöjä. Maassa, jossa asukkaita on 127 miljoonaa, se on edellytys ja syy siihen, että kaikki toimii hämmästyttävän hienosti ja tehokkaasti. Junat liikkuvat minuutilleen aikataulun mukaisesti, eikä ruuhkassakaan etuilla. Kanssaihmisiä kohtaan ollaan kohteliaita ja ystävällisiä. Karttaa tutkiva ulkomaalainen saa pian kuulla  kysymyksen ”Do you need help?” Vaikka englannintaito on monella heikko, halu auttaa on sitäkin suurempi.

Kolikolla on kääntöpuolensa. Kun Suomessa vallitsee yksilönvapaus, japanilainen joutuu huomioimaan ja tasapainottelemaan ryhmän – naapuruston, työpaikan, suvun – ehdoilla. Piha-alueet siistitään yhteisissä talkoopäivissä, eikä työpaikalta poistuta ennen esimiestä. Jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien jälkeen keittiössä käy melkoinen kuhina, kun kaikki naiset touhuavat yhdessä.

Kun ystäväni esikoinen aloitti päiväkodin, hän murehti sitä, miten tulisi toimeen muiden lasten äitien kanssa. Hyvien suhteiden ylläpitäminen on raskasta, ja hymyn taakse kätkeytyy ahdistusta, yksinäisyyttä ja kipua. Vaikeista asioista ei puhuta, ja suhteiden mennessä solmuun on helpompi lähteä kuin yrittää selvittää tilannetta. Myös kirkossa käyminen saattaa jäädä tai seurakunta vaihtua ihmissuhteissa ilmenneiden ongelmien takia. Moni väsähtää ja sulkeutuu kodin seinien suojaan. Näin kävi myös Toshiaki Okalle, johon tutustuin opettaessani musiikkia Koben luterilaisella raamattukoululla.

Lukiossa stressin ja poissaolojen vuoksi luokalle jäänyt nuorukainen kärsi alemmuudentunteesta ja elämän tarkoituksettomuudesta. Valmistuttuaan yliopistosta hän sulkeutui kotiin vuosikausiksi ja tunsi suurta yksinäisyyttä, vihaa ja itsesääliä. Vapaaehtoistyö muiden syrjäytyneiden parissa totutti Toshiakin takaisin ihmisten pariin, mutta hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään. Osallistuminen kristityn miehen vetämään ihmissuhdeseminaariin johdatti hänet kirkkoon ja lopulta kasteelle. Raamattukoulun valmistujaisjuhlassa Toshiaki kertoi näin: ”Epäilyksen hetkistä huolimatta olen kiitollinen raamattukoulussa vietetystä ajasta ja uskoni syventymisestä. Minut, jolle elämä tuntui tuskalliselta, on Jeesus parantanut ja vapauttanut.”

Jeesus rakastaa minua! Raamattukoulun opiskelijoiden esitys, kuvassa keskellä Toshiaki Oka.

Kaiken sen, mikä erottaa meidät toisistamme ja Jumalasta, Jeesus sovitti ristillä. Jokaisella opiskelu-, työ- ja perhe-elämän suorituspaineiden, itsetunto- ja ihmissuhdevaikeuksien, sairauksien ja yksinäisyyden kanssa kamppailevalla ja elämän tarkoitusta etsivällä japanilaisella ja suomalaisella on oikeus kuulla, että Jumalan rakastava pelastussuunnitelma koskee myös häntä. Kiitos, että olet Suuressa mukana!

Ulla Pendolin