Internet on tehnyt mahdolliseksi, että nekin ihmiset, jotka aikaisemmin eivät ole voineet lukea Raamattua, voivat sen nyt tehdä. Kansanlähetys tukee

Nykyteknologia on tehnyt mahdolliseksi lukea Raamattua vaikkapa kännykästä. Kuva: Pixabay

Uusia mahdollisuuksia lukea Raamattua

Internet on tehnyt mahdolliseksi, että nekin ihmiset, jotka aikaisemmin eivät ole voineet lukea Raamattua, voivat sen nyt tehdä.

Kansanlähetys tukee raamatunkäännöstyötä kaakkoisaasialaiselle vähemmistökielelle, jota puhuu 130 000 ihmistä. Muutama vuosi sitten tätä kieltä äidinkielenään puhuville ihmisille tehtiin kotisivut. Sivustolla on raamattumateriaalia, muun muassa koko Uusi testamentti tekstinä ja äänitettynä, sekä Joonan, Esterin ja Danielin kirjat kuvineen. Sivuilta voi katsoa myös Jeesus-filmin, joka tekee Raamatun tutuksi niillekin, jotka eivät osaa lukea sujuvasti. Raamatun tekstejä voi lukea sivustolla, ja ne voi myös ladata omalle laitteelleen.

Viime vuoden aikana yhteensä melkein 3 000 ihmistä kävi sivustolla. Noin puolet heistä jäi katsomaan sivujen sisältöä pitkähköksi ajaksi. Kävijöitä sivuilla oli eniten juuri ennen joulua.

Avaa tämän päivän joulukalenterin luukku täältä.

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa