Arkielämämme sujui hyvin rauhallisissa merkeissä täällä Etelä-Lapissa, kunnes vuosi sitten syyskuussa 2015 Tervolaan perustettiin SPR:n vastaanottokeskus. Tämä merkitsi sitä, että

Tervolan kansainvälinen Donkkis

Arkielämämme sujui hyvin rauhallisissa merkeissä täällä Etelä-Lapissa, kunnes vuosi sitten syyskuussa 2015 Tervolaan perustettiin SPR:n vastaanottokeskus. Tämä merkitsi sitä, että väkimäärä kasvoi ja muutoin niin hiljainen ja rauhallinen Tervolan kylä heräsi eloon.

Noin pari viikkoa ensimmäisten maahanmuuttajien saavuttua Tervolan seurakunta ja SPR:n vastaanottokeskus järjestivät Kohtaamisten illan. Tarkoituksena oli tutustuttaa kantaväestö ja paikkakunnalle muuttaneet turvapaikanhakijat toisiinsa ja vähentää siten ennakkoluuloja puolin ja toisin.

Kohtaamisten illat  

Syksyn alussa Tervolassa Donkkis Big Night -iltoihin tuli mukaan ensin muutamia turvapaikanhakijoita avustustehtäviin ja osa perheistä tuli tutustumaan toimintaan.

Donkkiksessa mukana olleet tiesivät, että kyseessä on kristillinen toiminta, mutta eivät välttämättä ymmärtäneet iltojen antia. Donkkis-tiimi reagoi tilanteeseen nopeasti ja kutsui turvapaikanhakijoita tulemaan mukaan yhteistyöhön. Tätä kautta saimme uusia avustajia eri tehtäviin. Tärkeätä oli myös tavoittaa ne ihmiset, jotka pystyivät toimimaan tulkkeina. Niinpä Tervolan Donkkis-iltojen opetukseen tuli suomen lisäksi mukaan arabian kieli. Tarkoituksenamme oli tarjota mahdollisimman paljon opetusta omalla äidinkielellä, jotta jokainen illassa ollut voisi löytää jotain mielenkiintoista itselleen.

 

Donkkis-iltojen suosio turvapaikanhakijoiden keskuudessa kasvoi nopealla tahdilla. Tilat seurakuntakeskuksessa kävivät jopa jonkin verran  ahtaiksi. Tiimi työsti tähän ratkaisuksi aikuisille suunnatun teehuonetoiminnan. Teehuoneessa tarjottiin nimensä mukaisesti teetä lisukkeineen. Hengellisellä puolella tarjolla oli arabiankielistä kirjallisuutta, traktaatteja, musiikkia sekä Jeesus-elokuva. Koska Jeesus-elokuva oli ajallisesti niin pitkä, meidän täytyi esittää se kahdessa peräkkäisessä Donkkiksessa. Turvapaikanhakijat odottivat filmin loppuosan esitystä kovasti, ja sen vuoksi myös uusia ihmisiä ilmoittautui mukaan toimintaan.

Kosketus kirkkoon, vapaaehtoistyöntekijöihin ja Raamatun opetuksiin avasi ovia niille turvapaikanhakijoille, jotka kiinnostuivat kristillisyydestä. Vajaan puolen vuoden Tervolassa oleskelun jälkeen ensimmäiset heistä ilmoittautuivat kirkon kastekouluun.

fix tervola maa kähkönen

Nuoret maahanmuuttajat olivat innolla auttamassa toimintapisteissä. Tässä valmistaudutaan toimimaan hedelmäpelin

moottoreina. Kuvat Kirkkolaiva nro 26/2015

Kastekoulu avasi mahdollisuuksia ymmärtää syvemmin kristillistä maailmaa. Samalla mukana olo toi pientä jännitystä ja haasteita elämään muiden turvapaikanhakijoiden taholta. Aina heiltä ei ensin  löytynyt ymmärrystä asioiden saaman muutoksen vuoksi. Yhä useampi heistä oli silti valmis keskustelemaan kristillisyydestä, siihen liittyvistä asioista ja Raamatun opettamista asioista.

Toukokuussa saimme iloksemme toteuttaa kaksi reissua Tuomasmessuihin Tornioon ja Rovaniemelle. Rovaniemelle lähdimme pikkubussilla, joka tuli viimeistä paikkaa myöten täyteen. Tulevan messun odotus kasvoi suureksi. Päivittäin saimmekin vastailla innokkaiden matkaan lähtijöiden kysymyksiin,  että  kaikki ilmoittautuneet varmasti pääsevät mukaan.

Monenlaista epävarmuutta

Maahanmuuttajat olivat eläneet useiden päivien ajan tilanteissa, joissa monia heistä kutsuttiin maahanmuuttoviraston kuulusteluihin ja heidän elämäänsä tuli monenlaisia epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä. Vierailut Tuomasmessuissa antoivat hengellistä ravintoa sekä rukouselämään piristystä. Samalla ne toivat rauhaa ja lepoa jokaiselle mukana olleelle.

 

Tällä hetkellä elämme uudessa tilanteessa ja Tervolan kyläkuva on taas hiljainen. Turvapaikanhakijat siirtyivät alkukesästä pääosin Rovaniemelle, kun vastaanottokeskus sulkeutui Tervolassa. Olemme alkaneet Tervolassa pitää syyskauden Donkkis Big Night -iltoja, ja mukanamme on yhä muutamia maahanmuuttajia. Osa on saanut turvapaikan ja halunnut jäädä Tervolaan, osa odottaa ystävämajoituksessa vielä päätöstään.

On ollut kuitenkin suuri ilo nähdä syksyn ensimmäisessä DBN-illassa talven aikana toimintaan mukaan tulleet tutut ihmiset. Donkkis Big Night -työtä on ollut hienoa jatkaa Raamatun pohjalta Jeesukseen luottaen ja jakaa tätä suurta iloa kaikille lähimmäisillemme.

Aila Kähkönen
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen
 juniorityön Lapin piirin sihteeri.

Lisää tietoa toiminnasta:
Lapin ev.lut. Kansanlähetys ry   http://lappi.sekl.fi

Yläkuva: Illan aluksi kokoonnuttiin yhteen laulamaan ja kuuntelemaan raamattuopetusta.

Tallenna