Teologinen kurssi istutti kiitoksen tammen

31.5.2019

Kansanlähetysopistolle Ryttylään kokoontui Lähetyskoulun Teologisen kurssin opiskelijoita kurssitapaamiseen 17.5.2019. Teologinen kurssi oli osa Kansanlähetyksen työntekijäkoulutusta, joka alkoi liikkeen perustamisvaiheessa.

Tapaamiseen saapui joukko Teologisen kurssin opiskelijoita vuosilta 1968–1970. Kurssitapaaminen oli järjestyksessään jo seitsemäs, kertoi järjestelyistä vastannut Martti Myllärinen. Mukana olleista useimmat ovat toimineet Jumalan valtakunnan työssä sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tehtävissä.

Teologisen kurssin kokoontuminen. Kuva: Juhani Koivisto.

Tällä kertaa myös puolisot kutsuttiin mukaan. Opettajista olivat mukana Lähetyskoulun alkuajan rehtori Olavi Peltola, Teologisen kurssin assistentti Stig-Olof Fernström sekä Etiopiassa palvellut Ahti Peltonen.

Joukolla oli poikkeuksellisen pitkä kokemus muisteltavana ja arvioitavana. Tapahtumassa muisteltiin opiskelun alkuaikaa ja arvioitiin, mitä oli tapahtunut sen jälkeen. Samalla muistettiin edesmennyttä Seppo Vänskää, joka oli ensimmäisen vuosikurssin oppilas.

Kiitokseksi menneistä vuosista opettajille, opiskelijatovereille ja ennen kaikkea Jumalalle Teologisen kurssin opiskelijat istuttivat päivän päätteeksi kiitoksen tammen.

Lähetyskoulun siirtymisestä alkuajan toimipaikastaan Jämsästä Ryttylään tulee tänä kesänä kuluneeksi tasan 50 vuotta. Lähetyskeskuksen synty oli Ryttylän ihme. Paikka on saanut toimia  jo puoli vuosisataa siinä tehtävässä, jota varten se perustettiin. Nyt istutettu tammi on kiitoksen puu menneestä ja muisto tuleville sukupolville.

Juhani Koivisto
Toiminut SEKL:n lähetysteologina ja ulkomaisten työalojen aluekoordinaattorina

Jumalan siunausta sinulle!

Share This