Avainsana-arkisto: Viro

Parikymmentä vuotta sitten Virossa kaikki sanoivat olevansa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Nyt kuitenkin ilmapiiri on muuttunut syvällisemmäksi. Kristinusko on nuorelle sukupolvelle

Virossa tuntuvat ateismin jäänteet ja tämän ajan henkisyys

Parikymmentä vuotta sitten Virossa kaikki sanoivat olevansa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Nyt kuitenkin ilmapiiri on muuttunut syvällisemmäksi. Kristinusko on nuorelle sukupolvelle tuntematon, ja useimmiten kuuleekin sanottavan: ”Minulla on oma usko.” Erilaiset energiahoidot ja itämaiset uskonnot ovat tulleet ja tarjoavat ihmisille mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Myös islamin pelottava ja uhkaava voima tuntuu maan hengellisessä ilmapiirissä.

Kirkon työssä pitää koko ajan miettiä, kuinka saamme kerrottua evankeliumin tämän päivän ihmisille tämän päivän yhteiskunnassa. Tämä on merkittävin asia papeille ja seurakunnille.

Viimeisten 60 vuoden aikana Virossa on koettu suuria muutoksia. Ateistinen hallitus pyrki rakentamaan Viron uudet kaupunginosat ja kaupungit etäälle kirkosta ja seurakunnista. Yksi tällainen paikka on Lasnamäe, jossa asuu 10 prosenttia koko maan asukkaista eli 120 000 ihmistä. He ovat eläneet ilman luterilaista seurakuntaa. Lähetystyön suuri projekti on viedä kirkko ja seurakunnan työ sinne, missä ihmiset ovat − meidän ei tule erottaa lähetystyötä ja seurakunnan työtä toisistaan.

Tällä hetkellä monilla paikkakunnilla Virossa on vaikea sanoa, onko siellä seurakunta vai paikallinen pieni lähetysasema. Suurimmaksi osaksi elämme seurakunnan sisällä ei-uskovien keskellä. Vihkitilaisuuksissa läsnä olevista ihmisistä 95 prosenttia ei tiedä mitään Jumalasta tai Jeesuksesta. Hautajaisissa vastaava luku on 90 prosenttia.

Tämä tuo pastoreille suuren vastuun, mutta myös mahdollisuuden. Itse haluan aina kirkollisissa toimituksissa kuuluttaa ilosanoman Jeesuksesta kaikille läsnäolijoille. Onnistuuko se vai ei − sen tietää yksin Jumala.

Hauska erityispiirre Tartossa on, että siellä pyydetään usein siunaamaan uudet autot. Olen siunannut ainakin 50 uutta autoa käyttöön.  Kerran eräs auto, joka oli jätetty siunaamatta, ajoi kolarin. Auto korjattiin ja lähetettiin uudelleen liikenteeseen. Ajettuaan 300 metriä se joutui uuteen onnettomuuteen. Tämän jälkeen autolle pyydettiin kiireesti siunaamista. Näissäkin tilanteissa julistamme evankeliumia, vaikka se välillä onkin haastavaa.

Puolet Viron kirkon papeista on kastettu aikuisina − heillä ei siis ole ollut kristillistä kotitaustaa tai kasvatusta. Olemme kirkkona tilanteessa, jossa tarvitsemme hengellistä kasvua ja tukea. Tällä hetkellä suurin osa kirkkojen jäsenistä on uusia kristittyjä, jotka ovat vastikään tulleet uskoon. Yli puolet kasteista on aikuiskasteita, ja yli kahta kolmasosaa rippikoululaisista ei ole kastettu lapsena. Kirkossa kävijöistä joillakin on aivan selkeä kristinuskon perusta, mutta joka kerta on myös suuri joukko sellaisia, jotka hyväksyvät uskomuksia laidasta laitaan. Tarvitsemme tässä työssä apua kirkoilta, joilla on pidempi historia ja traditio.

Tällainen on Viron hengellinen todellisuus. Onneksi työ ei ole meidän, vaan Jumalan. Jumala kuitenkin kutsuu meitä työtovereikseen, ja me kutsumme teitä työtovereiksemme. Jos Jumala tarvitsee meitä sanoman saattajiksi, samalla tavalla me tarvitsemme teitä avuksemme. Ilmeisesti on niin, että Jumala haluaa meidän tekevän tätä työtä yhdessä ja niin sinunaa sitä.

Haluan sydämestäni kiittää kaikkia Kansanlähetyksestä Viron työhön lähetettyjä lähettejä, jotka ovat antaneet Viron lähetykselle suuren työpanoksen. He ovat todella arvostettuja Viron kirkossa.

Jos teillä on sydämellänne rohkeutta ja voimia, tai joku ihminen, jonka voitte lähettää… me Virossa tarvitsemme apuanne!

Piispa Joel Luhamets Missioforumissa 1.4.2017

Lue lisää ja tue lähetystyötä Virossa: Viro – lähetysalue lähellä meitä.

1970-luvun alussa, kun Viron kirkoissa kävi monin paikoin vain neljä tai viisi ihmistä, kuuli paljon propagandaa, että pian siellä ei

Kuva: Liliann Keskinen

Kirkkojen rakentaminen yltää meidän uskomme yli

1970-luvun alussa, kun Viron kirkoissa kävi monin paikoin vain neljä tai viisi ihmistä, kuuli paljon propagandaa, että pian siellä ei olisi enää ketään. Nyt 40 vuoden jälkeen kirkoissa on edelleen ne neljä tai viisi ihmistä, joskus enemmänkin. Viron 160 seurakunnasta suurin osa on maaseudulla, mutta missään kirkossa kävijät eivät ole kokonaan loppuneet.

Neuvostoliiton aikana suljettiin noin kymmenen seurakuntaa, jotka on sen jälkeen avattu uudestaan. Minä kävin tuolloin kirkossa sen takia, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että kirkossa ei ole yhtään nuorta.

Tuohon aikaan monella ei ollut Raamattua. Ne olivat arvokkaita ja rahallisestikin kalliita. Lähetystyöntekijät salakuljettivat Raamattuja ja sillä tavoin saimme niitä vähän. Toinen mahdollisuus saada Raamattu olivat rajavartiolaitoksen työntekijät, jotka takavarikoivat niitä rajalla ja sitten myivät kalliilla hinnalla. Ajan muuttuessa aloimme rukoilla, että saisimme Viroon 300 000 Raamattua. Nyt Virossa on myyty tai jaettu ilmaiseksi 600 000 vironkielistä Raamattua. Jokaisessa virolaisessa perheessä pitäisi tällä hetkellä olla kaksi Raamattua. Silti kristillisen kasvatuksen puute on ongelma Virossa.

Jaanin kirkko. Kuva: Liliann Keskinen.

Teologiaa opiskelemaan tulevista osa ei ole koskaan nähnytkään Raamattua. Yliopistojen opetussuunnitelmat on kuitenkin tehty olettaen, että opiskelijat tuntisivat Raamatun ja katekismuksen perusasiat, joten opetus etenee suoraan syvällisempiin asioihin.

Tällä hetkellä Virossa on viisi oppilaitosta, joissa voi opiskella teologiaa. Kauan oli suuri unelmamme, että meillä olisi raamattukoulu. Muutama vuosi sitten unelma toteutui, ja nyt meillä on raamattukoulu nuorille ja aikuisille.

Monessa maassa surraan sitä, että kirkkoja myydään huvittelupaikoiksi. Olen asunut ja työskennellyt Tartossa 20 vuotta, ja sinä aikana sinne on rakennettu seitsemän uutta kirkkoa. Jumala on sen mahdollistanut. Jumala on toiminut yli sen, mitä olemme uskoneet.

Keskiaikainen Johanneksen kirkko on rakennettu uudelleen raunioista, ja Paavalin kirkossa on tehty suuri peruskorjaus. Tarttoon on rakennettu myös uudet metodisti- ja baptistikirkot. Kun Johanneksen kirkon remonttia suunniteltiin, kirkkoneuvosto uumoili, ettei sitä tarvittaisi ja että sen tekeminen olisi mahdotonta. Samoin Paavalin kirkosta sanottiin, että remontointi olisi mahdotonta ja veisi liikaa rahaa.

Nyt alamme rakentaa Tartossa Marian kirkkoa. Me kirkon johtajat saatamme sanoa, että Tartossa ei tarvita sellaista. Saa kuitenkin nähdä, tekeekö Jumala vastoin meidän sanomisiamme. Jumala tekee niin paljon suurempia asioita kuin osaamme pyytää tai unelmoida – oma uskomme ei riitä.

Kirkon koko budjetti on 600 000 euroa. Johanneksen kirkon remontti maksoi neljä miljoonaa ja Paavalin kirkon 14 miljoonaa. Kun Narvan kirkko meni konkurssiin, kirkko myytiin konkurssipesästä eikä meillä ollut rahaa ostaa sitä takaisin. Silloin eräs mies tuli ja sanoi: ”Kuule, minä annan puolet siitä rahasta. Jos te maksatte toisen puolen, minä annan toisen puolen.” Teimme sopimuksen, ja nyt kirkko on ostettu takaisin.

Kun Jumala suunnittelee kirkon rakentamisen, hänellä on myös suunnitelma siihen, kuinka kirkot täyttyvät ihmisistä. Tarton kirkkoja ei ole rakennettu ihmisten suunnitelmien ja halujen mukaan, vaan pikemminkin niitä vastaan. Näemme jatkuvasti ihmeitä, kun Jumala tekee työtä. Rahan saaminen on paljon helpompaa kuin se, että ihminen tulee uskoon. Paavali sanoo, että olemme tulleet Jumalan lapsiksi sen voiman kautta, joka nosti Jeesuksen ylös kuolleista. Uskoon tulemiseen tarvitaan kuolleista herättämisen voimaa. Mutta Jumala on voimakas ja kaikkivaltias Jumala!

Miksi me tarvitsemme niin paljon kirkkoja Tartossa, jos ne ovat lähes tyhjiä? Kun ihmiset huomenna heräävät Jumalan sanan nälkään, mihin me sitten heidät laitamme? Silloin ei ole enää aikaa rakentaa. Jumala on aina tehnyt asioita etukäteen. Jumalan suunnitelma ja tahto on, että kaikki ihmiset tulisivat onnellisiksi ja oppisivat tuntemaan totuuden.

Meillä on ateistinen valtio, joka on erillään kirkosta. Kuitenkin esimerkiksi armeijassa on pappeja, jotka saavat palkkaa valtiolta. Koko tämä toiminta on yhden kenraalin ansiota, joka on tehnyt siitä päätökset. Nyt tämä kenraali on kuollut ja hänet haudattiin eilen. Valtio maksaa myös vankilapappien ja poliisissa toimivien pappien palkan. Näitä toimia ei ole järjestänyt kirkko, vaan ateistinen jumalanvastainen valtio.

Kun Jumala haluaa viedä omaa valtakuntaansa eteenpäin, hän tekee sen joka tilanteessa. Siinä uskossa me elämme ja rakennamme – perustamme uusia seurakuntia ja rakennamme kirkkoja.

Piispa Joel Luhamets Missioforumissa 1.4.2017

 

Lue lisää ja tue lähetystyötä Virossa: Viro – lähetysalue lähellä meitä.

 Kristel   Minu Lasnamäe -palstan viimeinen haastattelu on korkeatasoisin! Tapasin Mustakiven lähiön yhdeksänkerroksisen talon kymmenennessä kerroksessa joukon tuoreita lasnamäkeläisiä. Tämä

Herkästi hymyilevä Kristel on vuoden aika sopeutunut elämään Lasnamäellä.

Minu Lasnamäe osa 12/12

 Kristel

 

Minu Lasnamäe -palstan viimeinen haastattelu on korkeatasoisin! Tapasin Mustakiven lähiön yhdeksänkerroksisen talon kymmenennessä kerroksessa joukon tuoreita lasnamäkeläisiä.

Mustakiven kymmenennen kerroksen ikkunasta avautuu hulppea maisema yli Lasnamäen!

Tämä kodikas kattokerroksen huone, jonka ikkunoista avautuu kahteen suuntaan huikea näköala yli Lasnamäen itäpäädyn, on kymmenen asiakkaan ja kolmen tukihenkilön yhteinen ”päämaja”.

Olemme valtion omistaman hoitokotiyhtiön AS Hoolekandeteenusedin ylläpitämässä Lasnamäen Kodissa. Se on tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille nuorille aikuisille. He ovat muuttaneet asumaan Mustakiven lähiöön vasta viimeisten vuoden parin aikana asuttuaan tähän asti eri lastenkodeissa ja hoitokodeissa. Nyt he opettelevat itsenäistä elämää tukihenkilöiden ohjauksella.

Kaikki kymmenen asiakasta käyvät päivittäin työssä, kuka talonmiehenä tai siivoojana, kuka kahvilassa kokin apulaisena tai tiskaajana jne. He asuvat eri puolilla Mustakiven lähiötä kolmessa kerrostalohuoneistossa, joista yhden yläkerrassa on tämä kaikkien yhteinen tupakeittiö. Siellä he valmistavat päivittäin vuorollaan yhteiset ateriat ja viettävät aikaa tukihenkilöiden kanssa. Työvuorot on jaettu asuntojen kesken.

Työvuorossa ollut tukihenkilö Heidy oli hyvänä tukena myös kuvasessiossa.

Suurin osa Mustakiven yksikön asukkaista oli minulle tuttuja jo Vääna-Vitin Kodista, jossa olen muutaman vuoden käynyt pitämässä kirkkohetkiä. Nyt tapasimme ensimmäistä kertaa Lasnamäellä ja jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Kristel oli valmis kertomaan meille itsestään ja omasta Lasnamäestään.

”Muutin tänne noin vuosi sitten Vääna-Vitin Kodista. Asumme kolmestaan yhdessä asunnossa kilometrin päässä. Aamulla heräämme ja syömme aamupalaa omassa keittiössä. Sitten lähden heti töihin.

Olen talonmiehenä yhdessä kerrostalossa tässä lähellä. Joka arkiaamu käyn ensi töikseni siellä siivoamassa. Tyhjennän roskikset ja huolehdin, että jäteastioiden ympäristö on siisti. Tarvittaessa teen lumitöitä, haravoin tai huolehdin liputuksesta. Ihmiset ovat ottaneet minut ystävällisesti vastaan; kukaan ei ole puhunut ilkeästi.

Sen jälkeen tulen tänne päämajaan ja autan täälläkin, missä tarvitaan. Pidän erityisesti ruuanlaitosta ja leipomisesta!

Illalla ennen omiin asuntoihin paluuta pelataan vielä päivän viimeinen lautapeliottelu.

Pari kertaa viikossa käyn iltapäivällä Tallinnan länsipuolella Tabasalussa talonmiehen hommissa. Menen sinne kahdella bussilla. Alkuun bussista toiseen vaihtaminen Tallinnan keskustassa tuntui haasteelliselta, mutta nyt olen jo tottunut siihen, kuten muutenkin täällä asumiseen.

Olen tyytyväinen elämääni. Pidän kovasti kaikista kolmesta tukihenkilöstä, jotka ovat meillä töissä. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Vapaa-ajalla pelaan mielelläni tukihenkilön tai toisten asukkaiden kanssa lautapelejä.

Tykkään myös matematiikasta ja värityskirjoista sekä laulamisesta ja tanssimisesta. Kun iltaisin lähdemme puoli kahdeksan maissa täältä omaan asuntoomme, katson yleensä ensin telkkaria. Usein laitan omassa huoneessani musiikin soimaan ja sitten tanssin ja laulan mukana.

Olen osallistunut joka vuosi laulujuhlille ja aion tehdä sen myös tulevana kesänä. Tänä vuonna kehitysvammaisten hoitokotien yhteinen laulujuhla järjestetään Viljannissa.

Odotan jo lauluharjoitusten alkamista Vääna-Vitissä, sillä samalla reissulla voin käydä pyöräilemässä. Oma polkupyöräni on nimittäin vielä Vääna-Vitissä, sillä täällä Lasnamäellä ei ole oikein paikkaa, jossa voisi pyöräillä tai säilyttää pyörää. Käveleminenkin on ihan kivaa. Kaikkein kaunein ja ihanin paikka täällä Lasnamäellä on oma kotini!”

Lopuksi:

12 viikkoa ja 12 kohtaamista on nyt takanapäin! Kiitos kaikille, jotka olette olleet kanssani tällä tutustumisretkellä. Toivon, että olette ajatuksin ja esirukouksin mukana jatkossakin. Muistattehan ihmisiä, jotka ovat näinä viikkoina esitelleet meille Lasnamäen kaupunginosaa tai myös tänne perustettavaa luterilaista seurakuntaa. Tarkempaa tietoa Lasnamäen Pyhän Markuksen seurakunnan toiminnasta löydät seurakunnan vironkieliseltä kotisivulta markuse.ee.

 

Teksti ja kuvat: Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 1/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 2/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 3/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 4/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 5/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 6/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 7/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 8/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 9/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 10/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 11/12, Kirsti Malmi

Kirsti Malmi on Kansanlähetyksen lähetti Virossa. Voit tutustua häneen ja tilata uutiskirjeen tästä linkistä.

Lue lisää Kansanlähetyksen työstä Virossa.

Kansanlähetyksen talvikeräys 2017 kohdistuu lähetystyöhön Virossa teemalla ”Algamas on midagi uut”. Keräämme varoja seurakuntaa perustavan työn mahdollistamiseksi Tallinnan Lasnamäellä. Lahjoita sinäkin toivoa ja evankeliumin mahdollisuus Viroon:

Lahjoita tähän työhön:


Tällä kertaa minulla on ilo esitellä 94-vuotias Salme. Lasnamäkeläisen sosiaalitalon kotihoidon työntekijä ohjasi meidät Aiven kanssa toissapäiväisellä haastattelun-metsästysretkellämme hänen ovelleen.

Salmen keittiön ikkunasta näkyy lähiön keskelle jäävä pieni metsikkö.

Minu Lasnamäe osa 10/12

Tällä kertaa minulla on ilo esitellä 94-vuotias Salme. Lasnamäkeläisen sosiaalitalon kotihoidon työntekijä ohjasi meidät Aiven kanssa toissapäiväisellä haastattelun-metsästysretkellämme hänen ovelleen. Kirkassilmäinen Salme avasi oven rohkeasti, kutsui meidät peremmälle ja oli valmis kertomaan oman tarinansa suomalaisillekin. Reippaan olemuksen perusteella luulimme häntä parikymmentä vuotta nuoremmaksi, mutta pakko oli lopulta uskoa, että hänestä oli tullut jo 1990-luvulla vanhustentalon asukas!

”Synnyin Jõhvissa, Itä-Virossa, mutta olen asunut seitsenvuotiaasta asti Koplin kaupunginosassa Pohjois-Tallinnassa. Tein elämäntyöni kirjanpitäjänä. Eläkkeelle jäätyäni olin vielä ystävän houkuttelemana osa-aikatyössä Pelgulinnan synnytys-sairaalan narikkavahtina. Pesti venähti suunniteltua pidemmäksi, ja lopetin työt vasta 72-vuotiaana. Silloin olin jo muuttanut tänne Lasnamäelle.

Metsikön kiertävä kävelytie on suosittu ja sopivan pituinen ulkoilureitti lähiseudun ikäihmisille.

Olin ollut asuntojonossa jo 19 vuotta. Puinen pienkerrostalo, jonka toisessa kerroksessa asuin, oli päässyt huonoon kuntoon. Kun tämä vanhuksille tarkoitettu yhdeksänkerroksinen talo oli juuri valmistunut, eräs naapurini sai tästä asunnon ja kertoi, että viereinen huoneisto oli vielä vapaa. Marssin silloin oitis kaupungin asuntotoimistoon ja pyysin, voisinko minäkin saada täältä uuden kodin. Minulle sanottiin, että nämä asunnot oli varattu sellaisille, jotka olivat todellisessa tarpeessa. Vakuutin heille, että minä olin juuri sellainen, sillä Koplin asunnostani puuttuivat kaikki mukavuudet. Jopa puuliiteri oli purettu, eikä ollut enää paikkaa, johon varastoida talven lämmityspuita. Sain myönteisen päätöksen.

Ensimmäiset asukkaat olivat tulleet tänne kesäkuussa 1992. Minä muutin yksiööni helmikuussa 1993, vain muutamaa päivää ennen kuin täytin 70 vuotta. Kattovalaisimia ei vielä ollut, mutta verhotangot ja verhot ehdin viritellä ennen sitä, kun ystävien toiveesta juhlimme syntymäpäivää uudessa kodissa. Kotiutumista helpotti paljon se, että vieressä asui vanha tuttava ja muutenkin muodostimme omassa käytävässämme aivan kuin suuren perheen. Vastapäätä asuva leskimies oli meille naapureille suureksi avuksi monissa käytännön asioissa.

Katlerin lähiön keskelle valmistui pari vuotta sitten iso liikuntapuisto, jossa riittää laitteita monenikäisille, vauvasta vaariin.

Nyt kaikki tuonaikaiset naapurit ovat jo kuolleet. Joidenkin pitempään talossa asuneiden kanssa tulee juteltua pihalla tai rappukäytävässä, mutta enää ei ole samalla tavalla tapana piipahtaa naapurin luo kylään. Pari entistä koulutoveria asui myös tällä samalla alueella, mutta hekin ovat jo kuolleet. Mielelläni kävisin enemmän ulkona, mutta jalat eivät tahdo enää oikein totella eikä pukeutuminen suju niin sujuvasti kuin ennen. Vanhuus ei tule yksin!

Elämä talossa on muuttunut vuosien varrella, kun asukkaat ja työntekijät ovat vaihtuneet. Alkuvuosina oli enemmän yhteistä toimintaa, oli jouluateriakin ja jokaiselle joulupaketti. Seinällä oli lista, milloin kenelläkin on syntymäpäivä, ja kerran kuukaudessa pidimme yhteiset juhlat. Nyt sellaisia perinteitä ei enää ole. Tuli uusia asukkaita, jotka eivät halunneet syntymäpäiväänsä näkyviin. Enää tämä ei myöskään ole pelkkä vanhustentalo, vaan asukkaiden joukossa on myös työssä käyviä ja lapsiperheitä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen olooni. En voisi kuvitella asuvani vielä entisessä kodissani. Siellä puut piti kantaa pihan perältä toiseen kerrokseen, ja käytävässä oli koko kerroksen yhteinen vessa ja vesihana. Täällä ei ole lämmityshuolia. Kotihoidon työntekijät alakerrassa auttavat arjessa tarpeen mukaan. Tiistaisin ja perjantaisin on kauppapäivä. Kävinkin juuri viemässä alakertaan ostoslistan, ja hoitaja käy huomenna kaupassa hakemassa tilaamani tavarat. Lääkärireissuille olen saanut saattoapua, esimerkiksi alkuvuoden kahteen kaihileikkaukseen. Näkö kirkastui kummasti, kun molemmat silmät on leikattu.

Asuntokin olisi remontin tarpeessa, mutta minusta ei ole remontoijaksi. Seinillä on vielä samat tapetit, jotka silloin uutuuttaan tuli laitettua ja huonekalutkin ovat samat. Vaan eivätköhän nämä palvele minua vielä niin kauan kuin tarvitaan!”

Muutama varis varaili jo äänekkäästi parhaita pesäpaikkoja koivunlatvoista. Keväällä ja kesällä lehto tarjoaa varmasti monipuolisia lintukonsertteja viereisten sosiaalitalojen asukkaiden iloksi.

Teksti ja kuvat: Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 1/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 2/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 3/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 4/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 5/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 6/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 7/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 8/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 9/12, Kirsti Malmi

Kirsti Malmi on Kansanlähetyksen lähetti Virossa. Voit tutustua häneen ja tilata uutiskirjeen tästä linkistä.

Lue lisää Kansanlähetyksen työstä Virossa.

Kansanlähetyksen talvikeräys 2017 kohdistuu lähetystyöhön Virossa teemalla ”Algamas on midagi uut”. Keräämme varoja seurakuntaa perustavan työn mahdollistamiseksi Tallinnan Lasnamäellä. Lahjoita sinäkin toivoa ja evankeliumin mahdollisuus Viroon:

Lahjoita tähän työhön:


Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan kaupunkiin. Tuolloin vuoden 1995 alussa elettiin vielä itsenäistymiseen liittyvän herätyksen loppuvaiheita. Muistelen kiitollisena Virossa vietettyjä vuosia 1995−2004 ja 2008−2010, jolloin asuimme Põltsamaalla, Tartossa ja Tallinnassa.

Virossa on vanha kristillinen kulttuuri, josta kertovat myös Tallinnan matkailijaa tervehtivät kirkontornit. Tässä on muutamia Viron kirkkohistoriaan liittyviä käännekohtia:

  • 1100-luvulla Viro omaksui kristinuskon.
  • 1500-luvulla luterilainen uskonpuhdistus.
  • 1700-luvulla Viroon saapui voimakas herrnhutilainen herätysliike.
  • 1940-luvulta Neuvostoliiton aika.
  • 1980-luvulla vapauden tuulet.
  • 1991 Viro itsenäistyi.

Neuvostoliiton aikakausi

Erityisesti Neuvostoliiton miehityksen aika vuosina 1940−1991 oli Viron kristikunnalle vaikeaa. Silloin:

  • Kirkkoja suljettiin.
  • Kristittyjä vainottiin.
  • Toimintaa rajoitettiin (jumalanpalvelukset, toimitukset ja musiikkitoiminta sallittiin).
  • Seurakuntien jäsenmäärä väheni voimakkaasti; nuoret ja työikäiset katosivat seurakunnista, erityisesti 1960-luvulta alkaen, kun uusi Neuvostoliiton muokkaama sukupolvi ei liittynyt kirkkoon.
  • Seurakunnat menettivät omaisuutensa.
  • Seurakuntien verotus oli kovaa.
  • Papistosta suuri osa pakeni, osa vietiin Siperiaan; vain osa pystyi jatkamaan työtään.
  • Uuskonnonopetus poistui kouluista.
  • Alle 18-vuotiaiden kristillinen opetus kiellettiin. Myös rippikouluopetus.
  • Suhteet ulkomaiden kirkkoihin ja kristittyihin olivat vähäisiä.

Viron uskontokuva nyt

Viron väitetty olevan ”Euroopan pakanallisin valtio” ja ”maailman vähiten uskonnollinen maa”. Näitä voi olla vaikea mitata, mutta uskonto (kristinusko ja muut) näkyy ihmisten arjessa todella vähän.

Valopilkkuna on kuitenkin se, että seurakuntia ja kristittyjä on olemassa. Virossa julistetaan evankeliumia vapaasti kirkoissa ja mediassa. Työn mahdollisuuksia kirkoilla on paljon.

Viron suurimmat kirkot ovat luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Molemmat ilmoittavat jäsenmääräkseen yli 10 prosenttia virolaisista. Tarkkaa jäsenmäärää ei ole tiedossa. Vuosittaisen jäsenmaksunsa maksavia aikuisia luterilaisen kirkon seurakunnissa on noin 30 000. Virossa on myös evankelisten kristittyjen ja baptistien liitto (EEKBL) ja helluntaikirkko, joihin kuuluu yhteensä vajaat 10 000 jäsentä. Katolisia kristittyjä on jonkin verran vähemmän.

Viron evankelisluterilaisessa kirkossa on

  • 167 seurakuntaa.
  • 12 rovastikuntaa.
  • Arkkipiispana Urmas Viilma, ja piispoina Einar Soone, Joel Luhamets ja Tiit Salumäe.
  • Ulkomailla asuvien virolaisten piispa on Andres Taul, joka johtaa eri puolilla maailmaa olevia 40 seurakuntaa.
  • Kirkossa on noin 220 pappia (piispat, papit, diakonit).

Kansanlähetyksen lähetystyö Virossa

1960-luvun lopussa Kansanlähetys aloitti työn Virossa, kun maa oli vielä osa Neuvostoliittoa. Seurakuntiin toimitettiin kristillistä kirjallisuutta, Raamattuja ja diakonista apua. Työ muuttui vapaammaksi 1980-luvun lopulla. ja silloin järjestimme seurakunnissa maallikko- ja pyhäkoulutyön kursseja. Kansanlähetys järjesti ensimmäiset aktiomatkat Viroon heinäkuussa 1990 ja lähetti sinne ensimmäisen lähetystyöntekijänsä elokuussa 1991. Virossa on työskennellyt 14 Kansanlähetyksen lähetystyöntekijää.

Tällä hetkellä Virossa toimivat Mirva ja Kai Lappalainen sekä Kirsti Malmi.

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Jeesus antoi käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille ja jokaiselle ihmiselle.

  • Meillä on kutsu Viron kirkolta ja seurakunnilta.
  • Virossa on vähän kristittyjä.
  • Sukulaiskansana virolaisilla on erityinen asema.
  • Viron venäläisten parissa on vain vähän hengellistä työtä.
  • Erityisesti lasten ja nuorten parissa on vähän kristillistä todistusta.
  • Meidät on kutsuttu perustamaan uutta seurakuntaa Tallinnan suurimpaan kaupunginosaan Lasnamäelle.

Jos haluat olla tässä työssä mukana, voit tehdä muun muassa seuraavaa:

Lahjoita tähän työhön:


Mika Tuovinen
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen lähetysjohtaja, joka on sekä Viron että lähetystyön sympatisoija.

Kansanlähetys järjestää Ryttylässä Missioforumin 1. − 2.  huhtikuuta 2017. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Vuoden

Missioforumissa on asiaa kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille.

Missioforumissa asiaa lähetys- ja pakolaistyöstä

Kansanlähetys järjestää Ryttylässä Missioforumin 1. − 2.  huhtikuuta 2017. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille.

Vuoden 2017 Missioforumissa keskiössä on lähetystyö Virossa. Tapahtumassa kuullaan uutisia myös  lähetyslentotyöstä Keniassa, juutalaistyöstä Lähi-idässä, pakolaistyöstä Kreikassa ja raamatunkäännöstyöstä Papua-Uudessa-Guineassa.

Mukana tapahtuman ohjelmassa ovat esimerkiksi lähetysteologi Jaakko Rusama Kirkon lähetystyön keskuksesta, piispa Joel Luhamets Viron ev.lut. kirkosta, kansainvälisen työn sihteeri Anssi Nurmi Turun arkkihiippakunnasta, Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola, lähetys- ja aikuistyön sihteeri Liisa Pihkala Janakkalan seurakunnasta, lähetyssihteeri Markus Silvola Olarin seurakunnasta, rovastikuntakoordinaattori Jukka Paananen Inkerin kirkosta sekä Kansanlähetysopiston lähetyslinjan ja kansainvälisyyslinjan opiskelijat.

Ohjelma ja ilmoittautuminen: http://sekl.fi/event/missioforum-2017/

Missioforum-video Youtubessa:

Suuressa mukana:

Missioforum 1.-2.4. 2017

Viron lähetystyöntekijöiden Mirva ja Kai Lappalaisen esittelyvideo seurakuntatyöstä Lasnamäellä:

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1809524112705788/