Avainsana-arkisto: Venäjä

Joulu lähestyy. Moni jo varmaankin miettii, kuinka voisi jouluna ilahduttaa työkavereita, ystäviä ja perhettä. Haluaisitko suoda ilon myös pienelle lapselle

Sinun lahjasi tuo jouluilon!

Joulu lähestyy. Moni jo varmaankin miettii, kuinka voisi jouluna ilahduttaa työkavereita, ystäviä ja perhettä. Haluaisitko suoda ilon myös pienelle lapselle Siperiassa?

Tässä kuvassa on iloisia lapsia. He ovat juuri jokainen saaneet joululahjan. Nämä lapset asuvat Siperiassa. He sairastavat tuberkuloosia, ja sen vuoksi he asuvat nyt tuberkuloosiparantolassa. Monille lapsista lahja voi olla ainut joululahja. Parantolassa asuu monia lapsia, joilla on vaikea perhetilanne, ja lapsen parannuttua hänen seuraava kotinsa onkin lastenkoti.

Inkerin kirkon seurakunta Novosibirskissä muistaa näitä lapsia syntymäpäivänä ja jouluna. Sairaaloita ja parantoloita on monia, ja lahjoja jaetaan useita satoja.

Tänäkin jouluna lahjoitamme näille lapsille joululahjoja. Nyt sinulla on myös mahdollisuus auttaa ja osallistua. Ostamalla lahjan annat ilon ja hyvän mielen pienelle lapselle Siperiassa. Lahjoittamasi raha lahjaan menee varmasti perille. Työntekijämme Markus ja Mari Aitamäki ovat ostamassa, paketoimassa ja toimittamassa lahjoja lapsille yhdessä Novosibirskin seurakunnan työntekijöiden kanssa. Voit lahjoittaa tämän sivun kautta  tai tilisiirrolla.

Vastaanottaja: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry
FI83 2070 1800 0283 25
Viite: 71055

KIITOS LAHJASTASI!

Hadassa Shehtmanin elämän vaiheet ja kulku vaikeuksien läpi ovat olleet monille rohkaisuna ja esimerkkinä siitä, että elämässä voi onnistua ja päästä

Edessä on hyvä päivä

Hadassa Shehtmanin elämän vaiheet ja kulku vaikeuksien läpi ovat olleet monille rohkaisuna ja esimerkkinä siitä, että elämässä voi onnistua ja päästä pitkälle vaikeuksista huolimatta ja Jumalaan luottaen.

Usko löytyi kommunismin aikana

Hadassa syntyi Pietarissa 1974 juutalaisperheeseen. Hänen isänsä ja äitinsä tulevat monien sukupolvien vahvasta juutalaistaustasta. Monet edellisen sukupolven perheenjäsenet olivat kuolleet toisen maailmansodan aikana, kun saksalaiset valloittivat Pietarin alueen. Pietarin lähistöllä olleet juutalaiskylät tuhottiin ja juutalaiset ammuttiin. Paikalla on vain isot joukkohaudat. Hadassan isoäiti ja -isä selvisivät hengissä, koska he olivat lähteneet aikaisemmin opiskelemaan lääketiedettä eri paikkakunnalle.

Juutalaisuudesta vaiettiin täysin Haddassan kotona, koska Neuvostoliitossa kommunismin aikakaudella uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä ja lapsia haluttiin suojella. Ainut juutalaisuuteen kuuluva, minkä Hadassa muistaa lapsuudesta, olivat juhlien aikana erilaiset ruuat, mutta silloinkaan niistä ei puhuttu sen enempää. Usein vanhemmat yrittivät myös salata selvästi juutalaisuuteen viittaavan sukunimensä.

Hadassa muistaa lapsuuden kurinalaisena mutta hyvänä aikana. Hänen rakkain harrastuksensa oli baletti. Kun hän oli noin viidentoista vuoden ikäinen, yksi koulutovereista pyysi hänet mukaan kristilliseen kotikokoukseen. Hän lähti siihen pelkästä uteliaisuudesta. Siellä oli Suomesta tulleita lähetystyöntekijöitä, jotka opettivat Raamattua. Hadassa kiinnostui asiasta ja lähti mukaan Hatsinassa sijaitsevan inkeriläisen seurakunnan jumalanpalveluksiin.

Vanhemmat vastustivat voimakkaasti Hadassan uskoontuloa, kastetta ja seurakunnassa käyntiä jo sen takia, että se oli kiellettyä kommunistisen vallan alla. Hän sanoo: ”Ymmärrän, että vanhempani olivat huolissaan siitä, mitä nämä ulkomailta tulleet vieraat opettivat näissä kokouksissa, ja he myös toivat esille vahvasti, ettei kristinusko kuulu juutalaisille.”

Inkeriläiset Aleksander ja Valentina Sykiäinen olivat toimineet seurakunnan johtajina tunnollisesti vuosien ajan, vaikka olivat kokeneet paljon vainoa ja kärsimystä Neuvostoliiton virkavallan taholta. He saivat paljon apua Suomesta näinä vaikeina aikoina, muun muassa Raamattuja, vaatteita ja ruokalähetyksiä. Vasta uskonnonvapauden tultua pastoripariskunta koki saavansa Jumalalta luvan jättää seurakunta muiden käsiin, ja he muuttivat Suomeen 12 lapsensa kanssa.

Häät

Vielä suurempi kriisi syntyi, kun Hadassa ilmoitti menevänsä naimisiin seurakunnassa tapaamansa kristityn pojan kanssa. Vanhemmat heittivät Saschan ulos kodistaan, kun hän tuli pyytämään vanhemmilta lupaa naida heidän tyttärensä, ja sanoivat: ”Juutalainen voi naida vain juutalaisen.”

Seurakunta oli kuitenkin tukena 18-vuotiaan Hadassan ja muutamaa vuotta vanhemman Saschan avioliitton solmimisessa. Joku lainasi pari päivää aikaisemmin Hadassalle puvun ja kengät, ja he saivat Suomesta huonekalut uuden kodin perustamiseen. Vanhemmat ilmoittivat, etteivät tule kirkkohäihin. Siviilivihkimisen aikana seurakunnan nuorten laulu Heveinu Shalom ja seurakuntanuorten esimerkilinen käyttäytyminen olivat mitä todennäköisimmin syynä siihen, että vanhempien mieli muuttui, ja he saapuivat sittenkin Hadassan yllätykseksi häihin kirkkoon.

Yllätyksiä matkalla

Seurakunnassa oli vahva opetus Israelista ja siitä, että juutalaisten tulisi muuttaa sinne. Sascha, joka työskenteli silloin seurakunnassa, tuli vakuuttuneeksi Jumalan suunnitelmista Israelia kohtaan, ja että heidän tulisi muuttaa Israeliin. Hadassa, joka piti työstään farmaseuttina ja oli tyytyväinen elämäänsä Pietarissa ja jopa siihen aikaan tyypilliseen kommuuniasumiseen, taipui lopulta. He päättivät ottaa uskon askeleen täysin tuntemattomaan, ilman tietoa mistään, mikä heitä odotti, ilman minkäänlaisia suunnitelmia, ja jättää hyvän elämän taakseen.

Hadassa ja Sascha pakkasivat pienen omaisuutensa kahteen matkalaukkuun ja lähtivät suomalaisen järjestön avustuksella kesällä 1993 kohti Israelia. Ensimmäinen etappi oli Suomi, jossa eräs perhe otti heidät muutamaksi päiväksi kotiinsa. Perhe antoi jokaiselle Iraeliin matkalla olleelle Raamatun, rukoili heidän puolestaan ja opetti päivittäin Jumalasta. Yllätyksenä tuli kuitenkin Suomessa lentokonelakko, ja odottaminen venyi päivistä viikoiksi ja lopulta kuukaudeksi. Hadassa on kiitollinen näille Turun lähellä asuville ihmisille vieraanvaraisuudesta, jota he kokivat tänä aikana. Hadassah sanookin: ”Rakastan Suomea, pidän suomalaisesta leivästä, kahvista, luonnosta ja siitä, kuinka kaunista ja puhdasta Suomessa on.”

Kun he vihdoin pääsivät Helsingin lentokentälle, Hadassa onnistui jotenkin salaamaan lentoyhtiöltä raskautensa, joka oli jo edennyt kehdeksannelle kuukaudelle. Mutta kun he saapuivat illalla myöhään Tel Avivin lentokentälle, Hadassa joutui melkoisen höykytyksen kohteeksi ja terveystarkastukseen. Lopulta maahanmuuttovirkailijat laittoivat heidät paperisodan jälkeen   taksiin, ja he saivat osoitelapun väliaikaiseen asumispaikkaan ja pienen summan rahaa käteen.IMG_2482

”Rahattomina ja kielitaidottomina istuimme taksissa pelokkaina. Emme tunteneet ketään Israelissa. Ennen lähtöämme monet rukoilivat puolestamme, että Jumala johtaisi oikeaan paikkaan ja seurakunnan yhteyteen. Taksi pysähtyi jättämään ensimmäisen pariskunnan kohteeseensa, kun eräs nainen näki mieheni, avasi taksin oven ja huudahti: ’Sascha, mitä sinä täällä teet?'”

Oven oli avannut Saschan parhaan lapsuudenaikaisen ystävän Michaelin äiti. Sascha oli johdattanut uskoon tämän juutalaisystävänsä vuosia aikaisemmin Murmanskissa asuessaan. Jossain vaiheessa yhteys oli katkennut, ja nyt vanhat ystävykset tapasivat jälleen, sillä Michael oli myös muuttanut Israeliin vuosi aikaisemmin.

Elämän alkuun uudessa kotimaassa

Michaelin kautta Hadassa ja Sascha tulivat messiaanisen seurakunnan Beit Immanuelin aktiivisiksi jäseniksi. Michaelin äiti myös otti heidät aluksi asumaan heille, ennen kuin seurakunnan avulla heille löytyi oma asunto.

”Jätimme taakse tutun ja turvallisen, ja otimme uskon askeleen tuntemattomaan. Se oli pelottavaa ja outoa, mutta tulimme tuntemaan Jumalan rakkauden ja huolenpidon. Olimme kulkeneet Jumalan äärimmäisen tarkassa aikataulussa. Jos emme olisi jotuneet pysähtymään lakon takia Suomeen, emme ehkä milloinkaan olisi tavanneet Michaelia emmekä siten myöskään päätyneet Beit Immanueliin. Meillä ei ollut mitään suunniteltua, mutta Jumalan suunnitelma oli parempi − paljon parempi!”

Hadassa kertoo olleensa hyvin valmistautumaton uuteen kotimaahansa, ja alkuun uusi kulttuuri ja tavat tuntuivat oudoilta. Koska Sascha meni heti töihin ja heille syntyi pian ensimmäinen lapsi, Hadassa ja Sascha eivät pystyneet opiskelemaan heprean kieltä kielikoulussa, vaan he liimasivat lappuja esineisiin ja huonekaluihin ympäri asuntoa oppiakseen sanoja.

Synnytyskin oli melkoinen kokemus ilman paikallista kieltä. Sattui vielä niin, että Hadassa joutui tilaamaan ambulanssin aamulla lähteäkseen sairaalaan. Hän kyllä jätti lapun puhelimen viereen miehelleen. Mies ei kuitenkaan huomannut sitä vaan kuvitteli, että Hadassa oli kävelyllä jossain lähettyvillä. Ilman kännykkää kesti pitkälle iltaan, ennen kuin Sascha tajusi, mitä oli tapahtunut, ja löysi oikean sairaalan, missä aamulla syntynyt vauva ja nuori äiti olivat.

1990-luvun alussa entisen Neuvostoliiton alueelta tuli Israeliin yli miljoona maahanmuuttajaa, eikä vastaanotto ollut aina hyvä. Myös Hadassa koki aluksi, että häneen suhtauduttiin toisinaan negatiivisesti, ja hän sai kuulla alentavia nimittelyjä. Hän sanoo kuitenkin: ”Se ei ollut kiva tunne, mutta kun olet nuori, voit ottaa vastaan asioita ja jättää ne omaan arvoonsa. Ja vähitellen sopeuduimme uuteen elämäämme ja opimme kielen.”

Kuvat2008-2009_Juhani_Koivisto (71)

Kutsu lapsityöhön

”Olin onnellinen, minulla oli perhe ja koti, kaikki mistä olin haaveillut ja mitä olin suunnitellut elämäni sisällöksi. Se riitti minulle”, Hadassa sanoo. Jumala alkoi kuitenkin puhua hänelle messiaanisen seurakunnan tilaisuudessa: ”Sinun tulee opettaa lapsia tässä seurakunnassa.” ”Se ei ollut minun suunnitelmissani, enkä edes osannut kieltä, mutta jonkin ajan päästä löysin itseni opettamasta lapsia vajaalla heprean kielen taidollani. Lapset olivat mahtavia minua kohtaan, ja he olivat parhaat ja uskollisimmat heprean kielen opettajani.”

Seurakunta oli tuolloin pieni ja lapsia oli vain muutama. Hadassa joutui aloittamaan lapsityön tyhjästä. Pian kuitenkin seurakuntaan alkoi tulla uusia perheitä ja lasten lukumäärä kasvoi. Tarvittiin uusia osaavia pyhäkouluopettajia, ja Hadassasta tuli seurakunnan lapsityön vastaava ja hän kokosi ympärilleen osaavan pyhäkoulunopettajien tiimin. Koko maassa lapsityö oli tuolloin uutta, joten monista seurakunnista tultiin tutustumaan Beit Immanuelin lapsityöhön. Hadassa on ollut myös yksi Caspari-keskuksen järjestämien pyhäkouluopettajien seminaarien opettajista.

Hadassa jatkaa: ”On hienoa nähdä, miten lapsityö on vahvistunut Israelin seurakunnissa ja se on saanut niiden toiminnassa tärkeän osan. Iloitsen myös siitä, miten paljon lapsia ja nuoria käy lasten ja nuorten leireillä ja seminaareissa. Toimintaa on paljon. Minulle suurin Jumalan antama ilmestys oli se, etteivät lapset ole seurakunnan tulevaisuus, vaan he ovat tärkeä osa meitä jo nyt. Meidän tulee panostaa heihin nyt ja saada nyt heidät osaksi seurakuntaa ja sen toimintaa.”

Elämää yksinhuoltajana

Hadassa on myös kouluttautunut lastentarhanopettajaksi, erityislastentarhan-opettajaksi sekä nyt viimeksi perheterapeutiksi. Kun kysyin häneltä, nousiko opiskelu näihin ammatteihin myös Jumalan kutsusta, hän vastasi: ”Kun mieheni yllättäen kuoli ja kolme poikaamme olivat vielä hyvin pieniä, jouduin hakeutumaan työelämään. Yksinhuoltajana etsin työpaikan lastentarhan avustajana, että voisin olla kotona, kun lapset tulevat tarhasta ja koulusta. Koska tarvitsin suuremmat tulot elättääkseni perheeni, opiskelin lastentarhanopettajaksi.”

Hadassa on monia vuosia samanaikaisesti työskennellyt kahdessa työpaikassa ja myös opiskellut. Kysymykseeni, mistä hän on saanut voiman kaikkeen, hän vastaa: ”Kun jäin yksin pienten lasten kanssa, minulla ei ollut sukulaisia Israelissa, joten vastuu lapsista jäi täysin minulle, ja vastuu heistä auttoi jaksamaan. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa. Itkin kuukausia yöllä, mutta aamulla heräsin uuteen päivään ja kerroin lapsilleni, että edessä on hyvä päivä.”

”Se oli koko perheellemme vaikeaa aikaa − eikä elämä ole vieläkään aina helppoa; on hyviä ja huonoja päiviä. Etenkin jos kotona jokin rikkoutuu tai auto reistailee, stressaannun, koska en osaa itse tehdä korjaustöitä. Onneksi saan apua seurakunnalta remontti- ja korjausasioissa. Myös kaikki  päätökset lasten asioista ovat yksin minun vastuullani yksinhuoltajana, ja se on usein raskasta.”

”En ole yksinhuoltajaäitinä päässyt elämässä eteenpäin ja selviytynyt siksi, että olisin vahva ihminen, vaan koska ihmiset ovat tukeneet perhettäni monin tavoin. Israelissa yksinhuoltajat saavat valtiolta vain vähän rahallista apua asumiseen tai opiskeluun, ja jo siksi on ollut Jumalan ihme, että olen pystynyt opiskelemaan. Ihmiset ovat kantaneet rukouksin perhettäni, olen saanut taloudellista tukea ja ympärilläni on ollut ystäviä. Olen kiitollinen oman seurakuntani antamasta tuesta ja ulkomailta tulleesta tuesta. Olen kiitollinen niille, jotka ovat tukeneet messiaanista seurakuntaamme ja yksinhuoltajien parissa tehtävää työtä.”

Muille yksinhuoltajille ja yksin eläville, jotka kipuilevat sen vuoksi, Hadassa haluaa sanoa: ”Olet ehkä yksin, mutta sinun ei tarvitse olla yksinäinen. Hakeudu muiden ihmisten seuraan ja hae apua, kun sitä tarvitset. Jos jostain syystä olet yksin, se ei tarkoita, että Jumalalla ei olisi suunnitelmaa elämääsi varten. Satsaa lapsiisi, satsaa itseesi ja niihin lahjoihin, jotka Jumala on sinulle antanut.” Pilke silmäkulmassa hymyillen hän jatkaa: ”Minäkin olen lähdössä jälleen opiskelemaan, tällä kertaa oppiakseni analysoimaan ihmisen käyttäytymistä.”

”Jumala on näyttänyt minulle myös sen, että perheet ja vanhemmat tarvitsevat tukea. Vanhemmilla on monia vaikeuksia, koska elämä Israelissa ei ole helppoa. Suurin osa seurakuntalaisistamme on maahanmuuttajia. Monien perheiden vanhempien on pitänyt aloittaa elämä täällä Israelissa täysin alusta. Monet ovat kokeneet talousvaikeuksia ja jopa konkursseja. Yksi seurakuntamme näky onkin tukea perheitä: annamme sielunhoitoa, opetamme esimerkiksi, miten elää vaikeuksien läpi ja miten tukea lasten kasvua. Seurakuntamme tukee myös yksinhuoltajaperheitä, ja järjestämme toimintaa, joka yhdistää eri sukupolvet. ”


Arvostan rukousta

Hadassalla on yksi hänen sydäntään lähellä oleva rukousaihe, jonka hän haluaisi välittää Suomeen: hänen kolme poikaansa. ”Jos sinulla on aikaa, niin rukoilisitko, että he tulisivat tuntemaan Jumalan ja Jeesuksen omana vapahtajanaan ja palaisivat seurakuntaamme. Tällä hetkellä kaikki pojat etsivät vastauksia elämään muualta.”

Rukouksen merkitys Israelin kohdalla on Hadassan mielestä erittäin tärkeä: ”Uskon, että Israelin valtio on yhä olemassa, koska ihmiset rukoilevat maan puolesta, siunaavat Israelia ja juutalaisia rukouksissaan ja uskovat Jumalan lupauksiin. Itse arvostan sitä suuresti tänäkin päivänä,että ihmiset rukoilevat maamme, sen hallituksen, messiaanisten uskovien ja seurakuntamme puolesta.”

Hadassa on hetken hiljaa ja sitten päättää elämästään kertomisen: ”Itse asiassa minun selviytymistarinani ja ihmeet alkoivat jo silloin kauan aikaa sitten, kun suomalaiset tulivat Neuvostoliittoon ja Pietariin ja toivat sinne evankeliumin. He panostivat seurakuntaamme ja minuun. Se, mitä Jumala on tehnyt elämässäni ja keitä ihmisiä hän on tuonut elämääni näinä kaikkina vuosina, on kuin aarre sydämessäni, ja muistutan siitä itseäni aika ajoin.”

Minulla on ollut ilo lukeutua Hadassan ystäviin ja toimia hänen kanssaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan. 1990-luvun alussa tanssimme yhdessä ylistysryhmässä. Sitten olemme toimineet lapsityössä, yksinhuoltajaperheiden parissa ja nyt messiaanisen seurakunnan johtoryhmässä. Minulle hän on esimerkki elämän sankarista.

Kirjoittaja: A K-S

Lahjoita tähän työhön:


 

Tallenna

Venäjä on suuressa muutoksessa. Maaseutu tyhjenee. Joka päivä maassa kuolee kaksi kylää. Isotkin maakuntakaupungit saattavat menettää asukkaansa, kun nuoret ja perheelliset

Venäjällä kuolee kaksi kylää päivässä

Venäjä on suuressa muutoksessa. Maaseutu tyhjenee. Joka päivä maassa kuolee kaksi kylää. Isotkin maakuntakaupungit saattavat menettää asukkaansa, kun nuoret ja perheelliset lähtevät maan keskuksiin opiskelemaan ja tekemään työtä. Maaseutukunnissa ei usein ole työtä, ja ilman työtä ei voi kouluttaa lapsiaan. Tämä on haaste niille Inkerin evankelisluterilaisen kirkon seurakunnille, jotka sijaitsevat kuolevilla paikkakunnilla.

Tuhannesosa ihmisistä käy jumalanpalveluksissa

Toisaalta Venäjällä on paljon todella isoja kaupunkeja, jopa miljoonakaupunkeja, joissa ei ole yhtään luterilaista seurakuntaa. Eikä kyse ole vain luterilaisesta tai Inkerin kirkosta. Venäjällä on valtavan suuria kaupunkeja, joissa ei ole edes yhtään evankelista seurakuntaa. Mahdollisuudet ovat siis valtavat. Esimerkiksi meille Inkerin kirkossa on annettu Pietarin keskustaan kolme isoa kirkkoa aivan strategisesti keskeisille paikoille.

juhasaari remont      juhasaari remont 2

Samalla meidän on uudelleen ja uudelleen herättävä lähetystyön haasteisiin. Pietarissa asuu arviolta miljoona siirtotyöläistä. Maassa on noin yhdeksän miljoonaa narkomaania ja noin 30 miljoonaa alkoholistia. Lähes jokainen Venäjän perhe kärsii alkoholismista lähipiirissään. Venäjällä tehdään virallisesti viisi miljoonaa aborttia vuodessa. Yleisin uskonto on materialismi. Ortodoksikirkko tavoittaa sanomallaan varmaankin 15 prosenttia ihmisistä erityisesti tv:n kautta, mutta vain 0,1 prosenttia ihmisistä käy jumalanpalveluksissa. Muslimeja on 30 miljoonaa ja määrä lisääntyy, koska he eivät tee abortteja, kuten venäläiset. Haasteita riittää.

Kaikkea tätä taustaa vastaan olen ihmetellyt, miksi suomalaisissakin lähetysjärjestöissä on osittain sellaista ajattelua, ettei Venäjällä tarvittaisi enää lähetystyöntekijöitä. Aina uudelleen ja uudelleen täytyy toistaa: ”Meillä on valtava lähetyskenttä aivan lähellä.”

Kirkon työ vähäväkisten rinnalla jatkuu

Työ Novosibirskin vankileireillä, tubi-lastenkodeissa ja Puolimatkankodissa jatkuu entiseen malliin. Lastenkodissa syntymäpäiväsankari saa aina lahjapussin. Näin kukin lapsi saa jotain edes kerran vuodessa. Toinen projekti, jota yritämme ja toivomme, on joululahjat. Monena vuotena on joululahjavarat saatu kokoon, mutta viime vuonna Kansanlähetyksen organisoima erillinen keräys ei onnistunut, vaan hanke kaatui lopulta Inkerin kirkon niskaan. Mikäli hanke halutaan tänä vuonna toteuttaa, se pitäisi aloittaa hyvissä ajoin ja niin, että pystyisimme pitämään sen, mitä lupaamme.

fix juhasaari lastenkoti 2

gi juhasaari lastenkoti 1

Rukoilimme kovasti apua Puolimatkankodin kivijalan ”lisävaluun”, ulkovuoraukseen ja villoittamiseen. Huolimatta vastoinkäymisistä asukkaiden tekemä remontti alkaa nyt  olla loppusuoralla.  Tämä on sitten tulevaisuuden varalle hyvä teko.

Juha Saari, Kansanlähetyksen työntekijä, 7.6.2016 
Kuvat Juha Saari

Lahjoita tähän työhön:


Katso lisätietoa Venäjän työn tukemisesta tästä! 

Kiitos taas esirukouksista perheemme, työmme ja kirkkomme puolesta. Herramme on ollut meille hyvä. Kuluneiden kuukausien aikana olemme saaneet taas iloita

Aamuhartaus Karjalan rovastikunnan pappeinkokouksessa. Kuva: Juha Saaren arkisto

Edeltä valmistetuissa teoissa

Kiitos taas esirukouksista perheemme, työmme ja kirkkomme puolesta. Herramme on ollut meille hyvä. Kuluneiden kuukausien aikana olemme saaneet taas iloita siitä Jumalan työstä, jossa saamme olla mukana. Seurakunta on Hänen, siksi myös työ on Hänen.

Ylhäällä oleva kuva on Karjalan rovastikunnan pappeinkokouksesta Kontupohjasta, jossa sain käydä ensimmäistä kertaa lähettiurallani. Karjalan nuoret kirkkoherrat ovat hieno ja innostava joukko, ja tulinkin innostuneena matkalta takaisin. Pääosin olen tietenkin ollut Keltossa ja Pietarissa, mutta uuden virkani puitteissa olen saanut nyt laajentaa kokemuksiani Siperian lisäksi myös muihin rovastikuntiin. Olen usein hämilläni siitä, miten Jumala johdattaa. Usein lähden reissuun vastahakoisesti ja suhtautumiseni on kyynistä. – Siitä huolimatta reppu on pakattava ja matkaan lähdettävä! – Sitten matkalla, ilman omia valmisteluja, eteeni tuodaan Jumalan rakastamia ihmisiä, ja minua viedään paikkoihin, joissa koen Jumalan valmistelleen kaiken ennakolta. Lähettinä huomaan eläväni valtavan rikasta elämää. Kiitos siitä Jumalalle ja teille, jotka teette työni mahdolliseksi!

Myös epävirallisia kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti. Olen saanut nauttia niin venäläisestä kuin suomalaisesta vieraanvaraisuudesta. Pari kuukautta sitten minut vietiin uzbekki-syntymäpäiville. Pöytä kirjaimellisesti notkui aasialaisia herkkuja. Paitsi pöytä, myös sydämet olivat auki. Uzbekistanista kotoisin oleva isäntäväki kertoi omia haaveitaan ja ajatuksiaan ja tanssi tanssejaan. Kiitin laulamalla suomalaisia kansanlauluja. Me vieraat lahjoitimme juhlien isännille ja emännille Uudet testamentit heidän äidinkielellään ja rukoilimme heidän puolestaan. Valtavan hieno kohtaaminen. Pietarissa asuu arviolta miljoona siirtotyöläistä. Pääosa heistä on muslimitaustaisia uzbekkeja ja muita entisen Neuvostoliiton vähemmistökansoja.

Siitä on tasan kolme vuotta (24.3.2013), kun palmusunnuntaina istuimme piispa Aarre Kuukaupin kanssa Karjalohjan kirkon sakastissa. Olin luopumassa työstäni Siperian rovastikunnan läänirovastina ja pohdimme tulevaisuuttani Inkerin Kirkossa.  Nyt ihmettelen miten tarkasti nykyiset tehtäväni vastaavat silloista keskusteluamme: ”Koulutustehtävät Kelton koulutuskeskuksessa. Koulutus- ja työnohjauksellinen rooli Inkerin kirkon rovastikunnissa. Hallintokoulutus / työnohjaus hallinnossa.” Olen sopinut useita työnohjauksia ja kymmenkunta uutta työyhteisöseminaaria tälle vuodelle. Ne pidetään pääosin Keltossa. Herra johdattakoon ja antakoon viisautta, jotta voisin tukea piispan ja muiden avainhenkilöiden johtamista Inkerin kirkossa.

Lopuksi kiitän virsikirja-äänitteemme valmistumisesta. Nyt äänitettä on levitetty joka puolelle laajaa kirkkoamme. Äänitteen kautta kirkkomme uusi virsikirja tulee tutuksi. Niinikään nuorten laulukirja on ollut kovassa käytössä ja Uuden testamentin ääniraamattu on palvellut kotihartauksissa. Herra siunatkoon tuon työn vielä eteenpäin.

Juha Saari
kirjoittaja toimii Suomesta käsin Inkerin kirkossa koulutus- ja konsultointitehtävissä.

 

”Nyt meitä ei enää luulla lahkoksi, kun meillä on oma kirkko.” Näin totesi eräs seurakuntalainen 10. päivä huhtikuuta Kazanissa, Venäjällä,

Kazanin kirkko on valmistunut ja vihitty käyttöön. Kuva: Seppo Häkkinen

Kazanin kirkko vihittiin käyttöön

”Nyt meitä ei enää luulla lahkoksi, kun meillä on oma kirkko.” Näin totesi eräs seurakuntalainen 10. päivä huhtikuuta Kazanissa, Venäjällä, seurakunnan uuden kirkon vihkimisjuhlassa.

Kazanin kirkon vihki käyttöön Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi, jota avusti Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Suomesta juhlaan osallistui hänen lisäkseen bussilastillinen Inkerin kirkon ystäviä.

Kazanin kirkon vihki käyttöön Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi, jota avusti Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Juhlaan osallistui noin kolmesataa vierasta. Kuva: Jorma Laine

Kirkon alttaritauluna toimiva lasimaalaus on kazanilaisen taiteilija Damir Bagautdinovin käsialaa. Kuva: Jorma Laine

Lepopaikka

Piispa Häkkinen korosti puheessaan kirkon merkitystä seurakunnalle ja sen ympäristölle.
– Jo pelkällä olemassaolollaan kirkko julistaa taivasten valtakunnasta. Jeesus itse lupaa: ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Sanassa ja sakramenteissa elävä ylösnoussut Kristus on seurakunnan keskellä. Tässä lepopaikassa Jeesus Kristus palvelee, jotta jaksaisimme tehdä matkaa kohti taivasta.

Häkkinen totesi, että kirkko on lepopaikka myös siksi, että sieltä lähdetään maailmaan.
– Kirkkoa tarvitaan, että ihmisten ikävä Jumalan yhteyteen voisi täyttyä. Kirkko on tarpeen, jotta ihminen voisi kohdata pyhän ja rakastavan Taivaan Isän.

Kirkonkellot soivat toukokuussa

Kansanlähetyksen työntekijä Jorma Laine ollut tiiviisti mukana Kazanin kirkon rakennusprojektissa . Rakennusarkkitehtina hän vastaa Inkerin kirkon meneillään olevien rakennusprojektien valvonnasta ja uusien suunnittelusta. Laine on matkustanut Pietarista Kazaniin lähes kuukausittain yli kolmen vuoden ajan.
– Kirkkorakennuksen ensimmäinen työmaakokous pidettiin Kazanissa elokuussa 2012. Olemme paikallisten seurakuntalaisten kanssa yhdessä ratkoneet kirkon rakentamiseen liittyneitä yksityiskohtia, Jorma Laine sanoo.

Laine saapui Kazaniin juhlaa edeltävänä keskiviikkona ja kertoo, että monet vapaaehtoiset seurakuntalaiset olivat auttamassa urakoitsijaa viimeistelytöissä.
– Aivan viimeiseksi maalattiin pääovi ja kirkon ympärille rakennettiin aita. Kellotorniin asennettavia kelloja ei ehditty laittaa paikoilleen ennen sunnuntain juhlaa, mutta ne tulevat kaikumaan Kazanissa pian, jo toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Vahva virstanpylväs

Kazan on Tatarstanin pääkaupunki, ja se kuuluu Venäjän suurimpien kaupunkien joukkoon. Inkerin kirkon seurakunta syntyi sinne vuonna 2002. Kirkon valmistuminen on Laineen mukaan vahva virstanpylväs Inkerin kirkon laajenemisessa ja kehittymisessä. Koska Kazan on alueellinen keskus ja siellä on ollut kautta historian luterilaisuutta, Inkerin kirkolla on hyvät mahdollisuudet kehittää ja kasvattaa toimintaansa siellä.
– Kazanin väestöstä on puolet venäläisiä ja puolet tataareja. Kirkon valmistuminen on osoittanut, että jopa muslimitaustaiset tataarit voivat löytää tiensä Inkerin kirkon seurakuntaan, kun asioissa edetään rauhassa ja työtä tehdään sovinnollisesti.

Monet järjestöt, seurakunnat ja yksityiset henkilöt myös Suomesta ovat tukeneet Kazanin kirkon rakentamista. Piispa Häkkinen kiittää facebook-sivullaan Suomen ja Inkerin kirkon välisen neuvottelukunnan puolesta kaikkia tavalla tai toisella kirkon rakentamiseen osallistuneita.
– Se on ollut rakkauden ja yhteyden osoitus sisarkirkollemme, hän toteaa.

Tallenna

Muutin Pietariin maaliskuun alkupäivinä, ja heti seuraavana päivänä Pietariin saavuttuani astelin yliopiston ovista sisään. Nopeasti pääsin näyttämään taitojani tasokokeessa. Tulos oli:

Kielikoululaisen elämää Pietarissa

PG 4699 tammikuuta 23, 2015Muutin Pietariin maaliskuun alkupäivinä, ja heti seuraavana päivänä Pietariin saavuttuani astelin yliopiston ovista sisään. Nopeasti pääsin näyttämään taitojani tasokokeessa. Tulos oli: ”Tarvitsee opetusta.” Opetusta on ollut siitä alkaen tarjolla. Jännityksellä odotan tämän viikon kokeen tulosta. Saa nähdä, mitä siitä sanotaan. Välikokeesta sain parhaan mahdollisen, 5:n.

Kolme tuntia päivässä opiskelen venäjän ”aakkosia” kahdeksan kiinalaisen, yhden sveitsiläisen ja yhden ruotsalaisen opiskelijattaren kanssa. Kaksi ystävällistä, innokasta, mutta napakkaa opettajaamme jaksavat selittää sana sanalta venäjän alkeita. Alkuun on ollut jonkun verran tuttua, mutta koko ajan tulee myös uutta. Ääntäminen on haasteellisin osio savolaiseen suuhun.IMG_5137

Todellisuudessa kielikoulu on kokonaisvaltainen käsite. Kotona läksyihin menee aikaa useampia tunteja, ja varsinainen kielikylpy alkaa kotiovelta. Ilahduttavaa on aina kun saa muutaman sanan vaihdettua vaikkapa naapurin kanssa, löytää itsensä oikeasta paikasta oikeaan aikaan tai saa oikeat oppikirjat käteen kaupasta näillä venäjän aakkosilla. Saarnasta ymmärsin ensimmäisellä kerralla ”Jeesus” ja ”Herra”. Tunsin olevani oikeassa porukassa. Viime kerralla ymmärsin jopa kokonaisen lauseen.

Kielikoulun penkillä olen ollut tosi kiitollinen siitä, että tiedän minulla olevan esirukoilijoita Suomessa. Kielikoukeroiden parissa pyöriessä se rohkaisee. Kiitollinen olen myös siitä, että saan opiskella siksi, että voisin jonain kauniina päivänä kertoa venäläisille evankeliumia ja palvella heidän omalla kielellään.

Kiitos kaikista rukouksista kielen opiskelun puolesta, ja kiitos jos voit muistaa edelleen. Hyvä kielitaito on tärkeä instrumentti lähetystyössä!

Teksti ja kuvat: Saara Karttunen

Lue lisää, tilaa Saaran uutiskirje ja/tai tue Saaraa taloudellisesti täältä.