Avainsana-arkisto: Unelma

”Jos Jumala antaa näyn, niin ensin tulee näky ja heti toisena tulee itku – koska ymmärtää: ei tämä omin voimin

Piirijohtaja Matti Mannisella on unelma

Ensin näky, sitten itku

”Jos Jumala antaa näyn, niin ensin tulee näky ja heti toisena tulee itku – koska ymmärtää: ei tämä omin voimin onnistu.” Jukka Jämsén jakoi kuulemansa viisauden Mestarin miehet -tapahtumassa 2018.

Globalit megatrendit -seminaarissa viime tammikuussa kirkkoherra Evgeni Raskatov kertoi, kuinka Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi oli nähnyt oikein, kun valtio luovutti seurakunnalle pahoin palaneen ja kärsineen Pyhän Annan kirkon.  Kuukauppi oli todennut, että kirkosta voisi tulla nuorten kohtaamispaikka Pietariin.

Ihmisvoimin tämän näyn toteutuminen olisi mahdotonta, mutta kun Jumala antaa näyn, niin hän myös toteuttaa sen. Nyt muutama vuosi kirkon luovuttamisen jälkeen siellä vierailee vuosittain satatuhatta ihmistä, ja heidän joukostaan löytyy niitä, joita Jumala vetää luokseen.

Etelä-Savossa on syntynyt näky tavoittavasta työstä, kaupungin keskustassa olevasta liiketilasta. Piirijohtaja Matti Manninen unelmoi tilasta, jossa nuoret ja nuoret aikuiset voisivat kohdata. Kahvilan oloinen paikka täyttyisi elämästä ja kohtaamisista, joissa Jeesus on läsnä.

Unelmat on jaettava ja koeteltava. Rukoillen ja näkyä levittäen saa nähdä, onko sillä siipiä. Toisinaan se voi nousta nopeasti lentoon, mutta toisinaan on hyvä käydä nousuun monien kipujen kautta ja saada lentää vakaasti myrskyjenkin läpi.

Kuuntele: Etelä-Savon Kansanlähetyksen piirijohtaja Matti Manninen kertoo Raamattuavain Extrassa 2.3.2019 unelmastaan: Unelmasta tavoittavasta työstä.

Katso: Kirkkoherra Evgeni Raskatov puhuu toteutuvasta unelmasta, suurkaupungin ihmisten ja seurakunnan kohtaamispaikasta, Pyhän Annan kirkosta Pietarissa, Mikael Halleen toimii tulkkina.

Kurkista: Pieni kävelykierros Pyhän Annan kirkossa syksyllä 2015.

Löydä: Pyhän Annan kirkko Pietarissa:


Veijo Olli

Kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

Tilaa Veijo Ollin rukouskirje tästä linkistä.

 

Nuorten naisten viikonlopussa Ryttylässä pohdittiin omaa paikkaa maailmassa sekä Jumalan tahtoa  ja vapautta.  Kokosimme viikonlopun opetuksista neljä asiaa, jotka antavat

Helmi Lähteenmäki iloitsi Nuorten naisten viikonlopussa pienistä yksityiskohdista kuten hemmottelutuotteista saunassa ja brunssista. Minttu Ryösö kertoi tapahtuman rohkaisseen oman unelman seuraamiseen. Kuva: Elina Kinnunen

Neljä ohjetta vapauteen

Nuorten naisten viikonlopussa Ryttylässä pohdittiin omaa paikkaa maailmassa sekä Jumalan tahtoa  ja vapautta.  Kokosimme viikonlopun opetuksista neljä asiaa, jotka antavat rohkeutta ja auttavat pääsemään elämässä eteenpäin.

1. Kun haaveet kaatuvat

Jokaisella ihmisellä on erilaisia haaveita. Kaikki haaveemme eivät kuitenkaan toteudu. Haluamme tuntea olomme turvalliseksi ja kokea, että meidät nähdään js meitä kuullaan ja rakastetaan.

Syntiinlankeemuksen myötä yhteys Jumalaan rikkoutui, ja haemme muista asioista sitä hyväksyntää, mitä vain Jumala voi tarjota. Näin myös haaveisiimme on tullut vääristymiä. Jos haaveemme on, että voimme elää kirjoittamalla, synti vääristää haavetta ja haluamme kirjoittamalla tulla kuuluisaksi. Haemme ihmisten suosiota ja hyväksyntää.

Haaveita kaatuu siksi, että synti on vinouttanut niitä tai Jumalan suunnitelma kohdallamme on erilainen. Silloinkin hän on kuitenkin rinnallamme.

Jumala etsii meitä takaisin yhteyteensä. Kun hän antaa syntimme anteeksi Jeesuksen tähden, voimme kokea olevamme rakkaita, tärkeitä ja arvokkaita. ”Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.” Ef. 2:13. Pettymystenkin aikoina Jumala on vierellämme ja hänen rakkautensa ja hyväksyntänsä antaa merkityksen elämällemme.

2. Kun rohkeus ei riitä

Kristittyjen rohkeus nousee rististä, ei pakosta tai käskyistä. Jumalan käskyt ovat kyllä ehdottomia: laki lupaa iankaikkisen elämän ehdollisesti. Evankeliumi, Jeesuksen sovitustyö sen sijaan lupaa pelastuksen ehdoitta.

Kristillisen ihmiskuvan mukaan olemme arvokkaita, mutta perin pohjin langenneita. Vangilla ja armahdetulla vangilla on molemmilla rikostausta. Karkaava vanki pyrkii vapauteen omin avuin, kun taas armahdettu vanki pääsee vapauteen armosta. Me olemme sellaisia vankeja, jotka on jo armahdettu. Sanoma rististä on ihme, joka on kantanut läpi vainojen ja antanut kristityille rohkeutta.

Raamattu kehottaa olemaan mukautumatta maailman menoon ja uudistumaan niin, että osaamme arvioida, mikä on Jumalan tahto. Rohkenemmeko toimia vastoin yleisiä mielipiteitä silloin kun arvomme ovat ristiriidassa niiden kanssa?

Toisessa Tessalonikalaiskirjeessä Paavali varoitti vaikeista ajoista: ”Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille.”

Sananlaskuissa kehotetaan ostamaan totuutta eikä myymään sitä. Totuudella on hinta ja sitä on kallis myydä. Sananvapaus kapenee, jos emme käytä sitä. Jos lumituiskussa ladulla ei ole hiihtäjiä, latu menee umpeen ja sitä on raskaampi kulkea.

Jeesus neuvoi olemaan pelkäämättä ihmisiä. Jumala johdattaa elämäämme, vaikka meistä ei aina tuntuisi rohkealta. Riittää, että pysymme hänessä kuin oksa viinipuussa.

3. Kun en tiedä lahjojani

Elämämme, kykymme ja lahjamme ovat Jumalan antamia. Me emme omista itseämme, voimiamme, aikaamme tai luontaisia kykyjämme. Meidän tulee käyttää meille annettuja kykyjä ja lahjoja vastuullisesti, siis käyttää ja kehittää niitä.

Se mikä sujuu helposti, tuntuu luontevalta, on todennäköisesti vahvuutesi eli talenttisi. Joku on luontaisesti hyvä organisoimaan, joku luo kauneutta ympärilleen, joku on hyvä lasten kanssa, joku on teknisesti lahjakas ja joku ilmaisee itseään musiikin kautta.

Ympäriltä saamamme palaute antaa vinkkiä siitä, missä olemme hyviä. Kannattaa myös testata kykyjään ja kokeilla erilaisia asioita. Raamattu kehottaa: ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestänne, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.” Kol. 3:23.

4. Kun epäilen unelmiani

Onko unelmasi sellainen, joka saa sinut toimimaan? Oletko valmis tekemään työtä unelmasi vuoksi tai luopumaan jostakin sen takia? Pohjautuuko unelmasi itsekuriin vai onnen tavoitteluun? Johtaako se toimintaan vai tekosyihin? Saavatko unelmasi sinut tekemään aloitteita vai odottamaan passiivisena? Otatko vastuuta elämästäsi vai siirrätkö sitä muille? Suurentavatko vai pienentävätkö unelmasi työsi arvoa?

Raamatussa kehotetaan meitä elämään niin, että Jumala kirkastuisi. Mistä tiedämme, onko unelmamme Jumalan tahdon mukainen? Voimme kysyä, toteutuuko unelmassa se, että se tuo Jumalalle kunniaa. Saamme pyytääJumalalta apua unelmointiin. Unelmoi suurista asioista ja aloita pienistä.

Opetus on koottu Laura Järvisen, Päivi Räsäsen, Heini Mäkilän ja Anu M:n luennoista Nuorten naisten viikonlopussa  18.–20.9.2015. Tapahtuman teemana oli Vapaus elää.

Teksti: Elina Kinnunen