Avainsana-arkisto: toivo

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin

Konsertit rohkaisevat uusia ihmisiä tulemaan kirkkoon. Mikko Goes to Heaven -yhtyeen konsertti 11.6.2017 Nishinomiyan kirkolla. Kuva: Ulla Pendolin

Ihmisiä kalastamassa

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin juhlittu uuden kirkkotilan käyttöönottoa. Kalastustarvikkeita myyneen liikkeen paikalle alakertaan remontoitiin kaunis kirkkosali ja yläkertaan seurakuntasali sekä pappila. Vilkkaan kadun varrella sijaitseva rakennus sai uuden käyttötarkoituksen: kalastustarvikkeiden myynnin sijasta siellä alettiin ”kalastaa ihmisiä” Jeesuksen opetuslapsilleen antaman tehtävän mukaisesti.

Monet ohikulkijat ovat huomanneet vilkkaan kadun varrella olevan kirkon. Kuva: Ulla Pendolin

Vaikka en kieliopintojen alkutaipaleella juuri pystynyt keskustelemaan seurakuntalaisten kanssa, oli vastaanotto seurakunnassa ystävällinen ja rohkaiseva. Saman ikäisen, hieman englantia puhuneen seurakuntalaisen kanssa ystävystyinkin. Hänet kastettiin uudessa kirkkotilassa pidetyssä ensimmäisessä joulujumalanpalveluksessa.

Palveluseurakuntani vaihtui useaksi vuodeksi toisaalle, mutta toisen työkauden puolivälissä palasin Nishinomiyan seurakuntaan työntekijäksi. Iloitsin tuttujen seurakuntalaisten tapaamisesta ja moneen uuteen tutustumisesta. Haasteista huolimatta koin iloa työstäni ja seurakunnan kasvusta. Jäsenmäärä ylitti 50 jäsenen rajapyykin, ja pyhäkouluun osallistui parhaimmillaan yli kymmenen lasta. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Pyhä Henki tekee työtä Raamatun Sanan kautta ja synnyttää uskon yhä uusien ihmisten sydämessä, myös Japanissa.

Pyhäkoululaisten lukumäärä on ilonaihe. Kuva: Helen Palmu

Internetissä vastaan tullut raamatunjae mullisti nuoren japanilaisen perheenisän maailman. Mies sairastui influenssaan ja joutui jäämään työstä kotiin. Aikansa kuluksi hän surffasi internetissä, ja siellä esiin noussut Jeesuksen lupaus olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka pysäytti miehen. Yksinäisen lapsuuden eläneelle asia tuntui mullistavalta. Se johti miehen opiskelemaan Raamattua kodin lähellä sijainneessa kirkossa ja lopulta kasteelle.

Vuosi sitten pääsiäisjumalanpalveluksen yhteydessä seurakunnassa vietettiin perheen 4- ja 1-vuotiaiden tyttärien kastejuhlaa. Kastehetkeä edeltäneessä puheessa mies kertoi, että suurin lahja, jonka hän isänä tyttärilleen voi antaa, on johdattaa heidät osallisiksi kasteen lahjasta.

Kaste on paras lahja, jonka isä tyttärilleen halusi antaa. Kastepappina Lauri Palmu. Kuva: Ulla Pendolin

Päätin toisen työkauteni samassa seurakunnassa, jossa matkani aloitin. Minut saateltiin kotimaahan lähtölahjoin, musiikkiesityksin sekä kauniilla ja rohkaisevilla sanoilla. Liikutuksen kyynelistä huolimatta päällimmäinen tunteeni oli ilo ja kiitos kaikesta kokemastani. Parasta oli saada tutustua japanilaisiin, ystävystyä ja elää arkea heidän rinnallaan, ja kertoa siitä maanjäristyksen ja tsunamin kestävästä toivosta, jonka varaan oma elämä kristittynä rakentuu. Vaikka työn tulosta on usein vaikea nähdä ja arvioida, ei Jumala anna työn valua hukkaan.

Meistä jokainen on kutsuttu palvelemaan Jumalan valtakunnan työssä omalla paikallamme ja lahjoillamme. Kristuksen ruumissa tehtävät ovat erilaisia, mutta kaikkia tarvitaan. Tule mukaan!

Ulla Pendolin

Nishinomiyan seurakunnan työstä vastaavat tällä hetkellä Lauri ja Asako Palmu. Palmujen ystäväkirjeet ovat luettavissa heidän kotisivuillaan.

 

Elämä tuntui olevan epätasapainossa Miheretu Petros on 26-vuotias etiopialainen nuori mies. Hän on syntyisin Lounais-Etiopiasta pienestä Duramen kaupungista. Peruskoulunsa hän

Etiopialaisen nuoren tulevaisuudentoiveita

Elämä tuntui olevan epätasapainossa

Miheretu Petros on 26-vuotias etiopialainen nuori mies. Hän on syntyisin Lounais-Etiopiasta pienestä Duramen kaupungista. Peruskoulunsa hän kävi Hosainan kaupungissa, jossa hän asui tätinsä luona. Pojan ollessa 16-vuotias täti, joka oli hänelle kuin äiti, sairastui ja kuoli. Miheretu palasi kotikaupunkiinsa Durameen, mutta ei tiennyt, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Tädin kuoltua elämä tuntui olevan epätasapainossa. Vanhemmat huomasivat pojan tilanteen ja lähettivät hänet toisen sukulaisen luo pääkaupunkiin Addis Abebaan. Jospa pojan tulevaisuus siellä selvenisi?

Pääkaupunkiin tultuaan Miheretu sai töitä Kansanlähetyksen vierastalon päivävahtina. Päivävahdin töihin kuuluu pihan hoidon lisäksi pienten kauppa-asioiden ja muiden käytännön asioiden hoito. Yksi päivävahdin tehtävistä on lähetyksen autojen peseminen. Autoja pestessään Miheretu kiinnostui autoista. Mielessä heräsi toive, että jospa hän joskus voisi keskittyä tekemään työtä autojen parissa.

Etiopian seurakunnissa rukoillaan paljon

Miheretu palveli Kansanlähetystä seitsemän vuotta.  Elämä pääkaupungissa oli aluksi vaikeaa, sillä palkka oli pieni ja kaikki on pääkaupungissa kallista. Aluksi palkka riitti vain vuokranmaksuun ja ruokaan. Päivisin työn ohessa Miheretu haaveili paremmasta elämästä autojen parissa. Jo lapsuudenkodissa ja tädin hoidossa Miheretu oli saanut kristillisen kasvatuksen. Pääkaupunkiin tultuaan hän alkoi heti käydä paikallisessa Mekane Yesus -kirkossa ja erityisesti nuorten tilaisuuksissa. Hän myös liittyi seurakunnan nuorten kuoroon. Etiopian seurakunnissa rukoillaan paljon, ja noissa tilaisuuksissa poika tajusi, että Jumalalla on suunnitelma hänen elämäänsä varten. Oli vain odotettava Jumalan aikaa. Sitä odottaessaan Miheretu opiskeli iltaisin työn ohessa ja korotti peruskoulun päättötodistuksen arvosanojaan.

Miheretu katsoo valoisana ja luottavaisena tulevaisuuteen

Kesällä 2015 Jumalan aika Miheretun tulevaisuuden suhteen tuli. Nuori mies oli saanut peruskoulun arvosanojaan korotetuksi sekä tarpeeksi rahaa säästöön. Hän sanoi itsensä irti ja muutti asumaan Awasan kaupunkiin, lähemmäs synnyinseutuaan. Hänellä oli jo ajokortti, mutta nyt hän meni suorittamaan taksinkuljettajan ajolupaa. Hän sai testit läpi. Seuraava tavoite oli päästä ammattikouluun opiskelemaan autonasentajaksi. Ilo oli suuri, kun hän läpäisi pääsykokeet ja aloitti opinnot iltaryhmässä.

Nyt Miheretu on opiskellut autonasentajaksi jo vuoden. Hän on suorittanut kaikki 13 kurssia. Hänen tavoitteenaan on opiskella vielä vuosi, jonka jälkeen hän saa valmiiksi diplomin autonasentajan ammatissa ja voi hakea käytännön töihin. Taksinkuljettajankin kortin omistavalle mahdollisuudet saada työtä ovat silloin hyvät. Miheretun tulevaisuuden toiveisiin kuuluvat oman autokorjaamon perustaminen veljen kanssa Duramen kaupunkiin sekä mahdollisesti oman mopotaksin tai henkilöautotaksin hankkiminen.

WP_20160529_001

Miheretu katsoo valoisana ja luottavaisena tulevaisuuteen. Kannattaa tehdä töitä, rukoilla ja luottaa siihen, että Jumalalla on hyvä suunnitelma  elämäämme varten. Monien nuorten elämä Etiopiassa on hakoteillä, sillä he eivät etsi Jumalaa ja hänen tahtoaan. Vaikka Jeesukseen uskovan nuoren elämä ei aina ole helppoa, on silti parempi luottaa Jumalaan kuin kulkea oman tahdon ja maailman houkutusten teitä.

Kirjoittaja on Esko Siljanen, toiminut Etiopiassa 3,5 vuotta

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

Olin järjestämässä äitini siunaustilaisuutta, ja minulle soitti kanttori. Hän halusi tietää, mitä virsiä tilaisuudessa laulettaisiin. Toinen, ruotsinkielinen virsi meni läpi

Liiallista varovaisuuttako?

Olin järjestämässä äitini siunaustilaisuutta, ja minulle soitti kanttori. Hän halusi tietää, mitä virsiä tilaisuudessa laulettaisiin. Toinen, ruotsinkielinen virsi meni läpi ensimmäisestä ehdotuksesta,  mutta kun aloin ehdottaa virttä 600 suomenkielisenä, tulin ensimmäistä kertaa törmänneeksi henkilöön, joka totesi parin säkeistön olevan mahdollisesti liian synkkiä. Kyseessä kun oli hautajaiset, niin suostuin toisen ja neljännen säkeistön poisjättämiseen.

Avasin virren 600 ja totesin, että aivan turhaan nuo säkeistöt jätettiin pois; eivät ne ketään loukkaisi. Koska olin jo sopinut kanttorin kanssa, en voinut enää perua ja lisätä niitä siunaustilaisuuteen. Mutta pysähdyin miettimään, oliko kanttori koskaan huomannut niitä valoisia toivon ajatuksia, jotka kätkeytyivät Bonhoefferin runoon – juuri niihin pois jätettyihin säkeistöihin.

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

Elämämme ei ole pelkkää voittokulkua. Tulee vastoinkäymisiä töissä, ihmissuhteissa, kotona. Menetyksissämme ja rakkaittemme jättäessä voi olo olla lievästi sanoen ahdistunut. Virren pois jätetty säkeistö olisi tuonut siunaustilaisuuteen uutta toivoa, jonka vain Kristus voi antaa – iankaikkisen elämän toivon.

Raamattukin vahvistaa, että Kristus on jättänyt meille rauhan (Joh. 14:27). Samainen raamatunkohta sanoo, että meillä on “maailmassa ahdistus”.  Tämä toivo tuli kyllä esiin niissä raamatunpaikoissa, joita pappi luki omassa puheessaan.

Olemme saaneet kutsun kulkea uskon tietä, jolla itse Kristus meitä kuljettaa – tai johdattaa, jos ajattelen paremmin sopivaa sanaa.

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Joskus ympäröivä yhteiskuntakin tuntuu turmeltuvan niin, ettei hyvästä ole mitään jäljellä. Oikeus olla eri mieltä ja oikeus uskoa Raamatun sanaan ja sen ilmoitukseen asetetaan valtiovallan taholta niin kyseenalaiseksi, että kirkonkin piirissä se ulottuu tavallisen seurakunnan elämään asti.

Bonhoeffer näki varmaan sen, että tämän näkyvän maailman lisäksi on olemassa “toinen maailma” – Jumalan todellisuus. Mieleeni tulee kertomus Vanhan testamentin profeetta Elisasta. Siinä profeetan kanssamatkustaja oli vaipunut epätoivoon, kun sotajoukot olivat saartaneet heidät (2. Kun. 6:17). Tilanteessa palvelija sai nähdä sen, mitä profeetta jo näki – tulisia vaunuja ja tulisia hevosia heidän ympärillään.

 

Me tarvitsemme niitä, jotka uskossa näkevät Jumalan todellisuuden ja ovat täynnä toivoa huomispäivästä. Tällaiset ihmiset näkevät Jumalan avun tässä hetkessä, ja heillä on myös voimakas näky tulevasta taivaan valtakunnasta ja  he voivat ikään kuin kuulla sen uuden virren, jota taivaassa kerran veisataan (Ilm. 5:19)

Mietin vielä, ketä nuo iankaikkisen toivon sanat olisivat ahdistaneet. Olemmeko liian arkoja ja varovaisia kertomaan siitä, että jossakin vaiheessa astumme rajan yli, kuten äitini, ja sitten alkaa toinen todellisuus, joka antaa ilmoituksia itsestään tapahtumien, ajatusten mutta ennen kaikkea Raamatun sanan kautta. Ollaan mieluummin herkkiä kuulemaan, mitä kaiken Luoja haluaa meille sanoa.

Mikael Halleen
kirjoittaja toimii hallintojohtajana Kansanlähetyksen keskustoimistossa

 

Kustannusosakeyhtiö Uudelta Tieltä on ilmestynyt uusi kirja. Ann Voskampin kiitollisuuspäiväkirja Tuhat lahjaa (Uusi Tie 2014) on omakohtainen kertomus niistä vaihtoehdoista,

Tuhat lahjaa -kirjan kirjoittaja Ann Voskamp on kuuden lapsen äiti ja maanviljelijän vaimo Kanadan Ontariosta. Vuonna 2012 Christianity Today -lehti nimesi hänet niiden 50 kristityn naisen joukkoon, jotka ”voimakkaimmin muokkaavat kulttuuria ja kirkkoa” Yhdysvalloissa.

Karhea kirja puhuttelee kauneudellaan

Kustannusosakeyhtiö Uudelta Tieltä on ilmestynyt uusi kirja. Ann Voskampin kiitollisuuspäiväkirja Tuhat lahjaa (Uusi Tie 2014) on omakohtainen kertomus niistä vaihtoehdoista, joita ihmisellä on henkilökohtaisen menetyksen jälkeen. Se saa kysymään millä tavalla Jumala on vastuussa ihmisen kärsimyksestä. Entä miten kestämme tietoisuuden siitä, että Jumala sallii meille surua, jos uskomme, että on olemassa hyvä Jumala?

Kanadalaisen Ann Voskampin kiitollisuuspäiväkirja kertoo väkevästi ihmisyyteen kuuluvasta universaalista hädästä. Arjen harmaus, näköalattomuus ja raastavat menetykset saavat kysymään miten kohdata Jumala ja elää täydesti olosuhteista huolimatta.  Kuva: Miikka Niiranen

Kanadalaisen Ann Voskampin kiitollisuuspäiväkirja kertoo väkevästi ihmisyyteen kuuluvasta universaalista hädästä. Kuva: Miikka Niiranen

–  Kanadalaisen Voskampin kirja onkin oikeastaan yllättävä ja omakohtainen matka katkeroitumisen ongelman läpi. Siksi se sopii mainiosti elämäntarinoiden ystäville, mutta myös surukirjaksi, toteaa kustannuspäällikkö Päivi Häkkinen Uusi Tie kustantamosta.

Alkuteos One thousand gifts (2010) on puhutellut miljoonia lukijoita ympäri maailmaa. Myös moni suomalainen lukija on odottanut vaikuttavan kirjan suomenkielistä versiota.

Perustuu suosittuun blogiin

Kääntäjä Susanna Hirvikorven mukaan kristillinen kirjallisuus on usein asiapitoista ja tiedollisuuteen painottuvaa. Kristillisen kirjan laatukriteerinä ei välttämättä pidetä hyvää kieltä tai omaperäistä tyyliä.

– Ann Voskampin kirja teki juuri siksi niin voimakkaan vaikutuksen. Sen kieli on monikerroksista ja kaunista. Kirja on vahva elämys myös taiteellisessa mielessä, Hirvikorpi kuvailee.

Suositun blogin (aholyexperience.com) pohjalta syntynyt teos puhuttelee rehellisyydellään.  Kirja viihtyi viikkotolkulla New York Timesin bestseller -listalla ja se on käännetty useille kielille.

Kiinnostuitko? Tilaa kirja tästä.

Liity Tuhat lahjaa -yhteisöön Facebookissa tästä.

Tuhat lahjaa -nettisivut löydät täältä.