Avainsana-arkisto: Suuressa Mukana

Novosibirskissä työskentelevien Aitamäkien sydämellä on tällä hetkellä Inkerin kirkon lapsityön kehittäminen Siperiassa. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Mari ja Markus Aitamäki asuvat perheensä

Lähetystyöntekijät Mari ja Markus Aitamäki ovat huomanneet, että Siperiassa ihmiset puhuvat mielellään uskonasioista. Kuva: Matti Korhonen/Uusi Tie

Aitamäet hakevat Siperiaan sopivaa seurakuntakulttuuria

Novosibirskissä työskentelevien Aitamäkien sydämellä on tällä hetkellä Inkerin kirkon lapsityön kehittäminen Siperiassa.

Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Mari ja Markus Aitamäki asuvat perheensä kanssa Novosibirskin miljoonakaupungissa. Novosibirskin lisäksi he vierailevat Omskissa ja lähikylissä Inkerin kirkon työssä.

Novosibirsk. Uusi Siperia. Kun Aitamäen perhe saapui kaupunkiin neljä vuotta sitten, heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä he tulisivat tekemään. Markuksen piti olla seurakunnan uuden kirkkoherran tukena, mutta tämän valitsemiseen meni neljä vuotta.

Kutsumus ja paikka ovat kyllä neljän vuoden aikana kirkastuneet. Käytännössä Aitamäet ovat mukana kaikessa seurakunnan toiminnassa. He palvelevat siellä, missä tarvitaan, ja kannustavat vastuunkantajia. Työ voi olla jumalanpalvelusten toimittamista, lapsityöntekijöiden koulutusta, kitaransoittoa, inkeriläismummojen tapaamista, nuorten kanssa pelailua tai tavoittavan työn kehittämistä.

Aitamäet näkevät tärkeäksi, että lähetystyöntekijät eivät itse tee kaikkea vaan vastuu on paikallisten harteilla.

– Kutsumukseni on varustaa naisia ja miehiä työhön. Haluan rohkaista palvelemaan. Tällä hetkellä ehkä eniten aikaani menee lapsityön organisoimiseen, Mari Aitamäki kertoo.

Markus huomauttaa, että Suomessa seurakuntatyöllä on pitkät perinteet. Toisin on Venäjällä, jossa neuvostoajan ateismi sai aikaan sen, ettei ihmisillä ole käsitystä siitä, mikä on seurakunta.

– Yritämme paikallisten ihmisten kanssa löytää, mitä tarkoittaa, että olemme seurakunta ja miten sitä rakennetaan. Meilläkään ei ole suoria vastauksia, koska olemme eri kulttuurista. Emme voi tuoda tänne suoraan suomalaista seurakuntakulttuuria. Se mikä toimii Suomessa, ei välttämättä toimi täällä.

Aitamäet kokevat lähetystyön hyvin kokonaisvaltaisena tehtävänä. Koko elämä on lähetystyötä.

– Ei voi tehdä sellaista eroa, että tänään olen lähetystyössä ja huomenna en ole. Aina kun ulkomaalaisena avaat suun, ihmiset kysyvät, kuka olet. Vastaan silloin, että olen pappi ja olen täällä kirkossa töissä, vuosi sitten Inkerin kirkon pastoriksi vihitty Markus sanoo.

Puolentoista miljoonan asukkaan Novosibirsk on Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. Kuva: Matti Korhonen/Uusi Tie

Siperiassa arvostetaan uskoa Jumalaan

Novosibirsk on sykkivä miljoonakaupunki eteläisessä Siperiassa. Aitamäkien naapurustossa kohoaa parikymmenkerroksisia taloja. Viereen rakennettava kerrostalo on hiljattain sulkenut Aitamäkien keittiöstä näkymän Ob-joen yli kaupungin keskustaan. Kaupungista löytyy kulttuuritarjontaa, moderneja kauppakeskuksia ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Liikenne on hermostuttavan vilkas jo aamukuudelta.

Kirkkoja ei joka kulmalla kohoa, sillä kaupunki on rakennettu suurelta osin neuvostoaikana. Moni on kastettu lapsena ortodoksikirkossa, mutta uskon sisältö on jäänyt useimmille epämääräiseksi. Ikean naapurissa seisova kookas Juman moskeija kertoo kaupungin merkittävästä muslimivähemmistöstä. Luterilaisuus on pienen pieni vähemmistö: Inkerin kirkon seurakuntaan kuuluu noin viisikymmentä jäsentä.

Siperiassa on helppo puhua uskosta, ainakin jos on ulkomailta tullut lähetystyöntekijä. Hengelliset keskustelut voivat herätä lasten syntymäpäivillä, kampaajalla tai jopa kaupan kassalla. Kommunismi ei kyennyt tappamaan ihmisten hengellistä etsintää.

– Suomessa uskovaisuutta usein vähätellään, mutta täällä arvostetaan sitä, että joku uskoo Jumalaan. Moni sanoo itsekin uskovansa, mutta se, mihin he uskovat, on vähän kysymysmerkki, Mari Aitamäki sanoo.

Kristinuskoon saattaa sekoittua luonnonuskonnollisuutta tai taikauskoa. Jotkut kummastelevat luterilaista kirkkoa ja pitävät sitä lahkona. Toisaalta erilaisuus kiehtoo. Eräs tuttu perheenäiti kysyi, mistä johtuu, että Mari ja Markus ovat niin ystävällisiä ja sydämellisiä, erilaisia kuin ortodoksit. Äiti myös sanoi haluavansa omille lapsilleen jotain samanlaista, mitä Aitamäkien perheessä on.

– Vastaan aina, että tärkeintä on, että uskoo Jeesukseen, kuului sitten luterilaiseen, ortodoksiseen tai vaikka baptistikirkkoon. Tärkeintä on suhde Jumalaan. Sanon myös, että meidän seurakuntamme on avoin ja sinne voivat kaikki tulla, Mari kertoo.

Matti Korhonen, Uusi Tie

Artikkelin kirjoittaja on Uuden Tien toimituspäällikkö

Artikkelin pidempi versio on julkaistu Uusi Tie -lehdessä 44/2018. Lue lisää tästä

Tule mukaan!

  • Myös Sinä voit olla Suuressa Mukana ja tukea Aitamäkien työtä Venäjällä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot sivun oikeassa laidassa (mobiilissa alla) oleviin kenttiin.
  • Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin,  tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 20064.
  • Tule mukaan rukoilemaan Aitamäkien työn puolesta. Tilaa heidän uutiskirjeensä tästä

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee Jukka ja Kaisa Sadeharjun työn hyväksi Tampereella 25.8.2018. Juoksulla kerätään varoja

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue: Jaakko Sadeharju, Torsti ja Valpuri Tauriainen ja Kirsi Jokela

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue Run for Missions -juoksuhaasteessa

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee Jukka ja Kaisa Sadeharjun työn hyväksi Tampereella 25.8.2018.

Juoksulla kerätään varoja Kaisa ja Jukka Sadeharjun Papua-Uudessa-Guineassa tekemän työn hyväksi. Sadeharjut toimivat Wycliffe-raamatunkääntäjien työyhteydessä Ukarumpassa, jossa Jukan tehtäviin kuuluvat erilaiset ATK-tehtävät ja Kaisa palvelee sairaanhoitotyössä. Sadeharjut tulevat kotimaanjaksolle kesällä 2018.

Kannusta Sinäkin juoksijoita ja mahdollista Papua-Uuden-Guinean eri kieliryhmien äidinkielisten Raamattujen saaminen. Voit osallistua tämän sivun linkin kautta tai lahjoittamalla tilille FI71 5730 0820 0457 02 (Hämeen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 94508. Kiitos lahjoituksestasi!

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue: Kirsi Jokela, Jaakko Sadeharju, Torsti Tauriainen ja Valpuri Tauriainen.

Kirsi Jokela

Jaakko Sadeharju

Torsti Tauriainen

Valpuri Tauriainen

Eino Mäkäräinen on ottanut Run for Missions -juoksuhaasteen vastaan ja juoksee puolimaraton-matkalla tukea Haveristen työlle Tampereella 25.8.2018. Juoksulla Eino kerää

Eino Mäkäräinen

Eino Mäkäräinen tukee puolimaratonilla Haveristen työtä

Eino Mäkäräinen on ottanut Run for Missions -juoksuhaasteen vastaan ja juoksee puolimaraton-matkalla tukea Haveristen työlle Tampereella 25.8.2018.

Juoksulla Eino kerää varoja Haveristen perheen työlle millet-turkkilaisten parissa Bulgariassa. Työn kautta tavoitetaan paikallista nuorisoa ja tuetaan paikallisen seurakunnan kehitystä.

Kannusta Sinäkin Einoa ja levitä evankeliumia Bulgariassa millet-turkkilaisille. Voit osallistua tämän sivun linkin kautta tai lahjoittamalla tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 70726. Kiitos lahjoituksestasi!

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin

Konsertit rohkaisevat uusia ihmisiä tulemaan kirkkoon. Mikko Goes to Heaven -yhtyeen konsertti 11.6.2017 Nishinomiyan kirkolla. Kuva: Ulla Pendolin

Ihmisiä kalastamassa

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin juhlittu uuden kirkkotilan käyttöönottoa. Kalastustarvikkeita myyneen liikkeen paikalle alakertaan remontoitiin kaunis kirkkosali ja yläkertaan seurakuntasali sekä pappila. Vilkkaan kadun varrella sijaitseva rakennus sai uuden käyttötarkoituksen: kalastustarvikkeiden myynnin sijasta siellä alettiin ”kalastaa ihmisiä” Jeesuksen opetuslapsilleen antaman tehtävän mukaisesti.

Monet ohikulkijat ovat huomanneet vilkkaan kadun varrella olevan kirkon. Kuva: Ulla Pendolin

Vaikka en kieliopintojen alkutaipaleella juuri pystynyt keskustelemaan seurakuntalaisten kanssa, oli vastaanotto seurakunnassa ystävällinen ja rohkaiseva. Saman ikäisen, hieman englantia puhuneen seurakuntalaisen kanssa ystävystyinkin. Hänet kastettiin uudessa kirkkotilassa pidetyssä ensimmäisessä joulujumalanpalveluksessa.

Palveluseurakuntani vaihtui useaksi vuodeksi toisaalle, mutta toisen työkauden puolivälissä palasin Nishinomiyan seurakuntaan työntekijäksi. Iloitsin tuttujen seurakuntalaisten tapaamisesta ja moneen uuteen tutustumisesta. Haasteista huolimatta koin iloa työstäni ja seurakunnan kasvusta. Jäsenmäärä ylitti 50 jäsenen rajapyykin, ja pyhäkouluun osallistui parhaimmillaan yli kymmenen lasta. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Pyhä Henki tekee työtä Raamatun Sanan kautta ja synnyttää uskon yhä uusien ihmisten sydämessä, myös Japanissa.

Pyhäkoululaisten lukumäärä on ilonaihe. Kuva: Helen Palmu

Internetissä vastaan tullut raamatunjae mullisti nuoren japanilaisen perheenisän maailman. Mies sairastui influenssaan ja joutui jäämään työstä kotiin. Aikansa kuluksi hän surffasi internetissä, ja siellä esiin noussut Jeesuksen lupaus olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka pysäytti miehen. Yksinäisen lapsuuden eläneelle asia tuntui mullistavalta. Se johti miehen opiskelemaan Raamattua kodin lähellä sijainneessa kirkossa ja lopulta kasteelle.

Vuosi sitten pääsiäisjumalanpalveluksen yhteydessä seurakunnassa vietettiin perheen 4- ja 1-vuotiaiden tyttärien kastejuhlaa. Kastehetkeä edeltäneessä puheessa mies kertoi, että suurin lahja, jonka hän isänä tyttärilleen voi antaa, on johdattaa heidät osallisiksi kasteen lahjasta.

Kaste on paras lahja, jonka isä tyttärilleen halusi antaa. Kastepappina Lauri Palmu. Kuva: Ulla Pendolin

Päätin toisen työkauteni samassa seurakunnassa, jossa matkani aloitin. Minut saateltiin kotimaahan lähtölahjoin, musiikkiesityksin sekä kauniilla ja rohkaisevilla sanoilla. Liikutuksen kyynelistä huolimatta päällimmäinen tunteeni oli ilo ja kiitos kaikesta kokemastani. Parasta oli saada tutustua japanilaisiin, ystävystyä ja elää arkea heidän rinnallaan, ja kertoa siitä maanjäristyksen ja tsunamin kestävästä toivosta, jonka varaan oma elämä kristittynä rakentuu. Vaikka työn tulosta on usein vaikea nähdä ja arvioida, ei Jumala anna työn valua hukkaan.

Meistä jokainen on kutsuttu palvelemaan Jumalan valtakunnan työssä omalla paikallamme ja lahjoillamme. Kristuksen ruumissa tehtävät ovat erilaisia, mutta kaikkia tarvitaan. Tule mukaan!

Ulla Pendolin

Nishinomiyan seurakunnan työstä vastaavat tällä hetkellä Lauri ja Asako Palmu. Palmujen ystäväkirjeet ovat luettavissa heidän kotisivuillaan.

 

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja

Akashi-Kaikyon silta yhdistää Honshun ja Awajin saaret. Kuva: Ulla Pendolin

Näky toteutuu

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja Näky toteutuu viidakossa. Kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Vaikken itse uskonut, että minusta olisi lähetystyöntekijäksi, olin tietämättäni jo Jumalan valmistamalla tiellä, joka johdatti minut ensin vuodeksi Etu-Aasiaan ja muutamaa vuotta myöhemmin Japaniin – lähetystyöntekijäksi!

Nuorena lukiolaistyttönä tehty matka, joka oli ensikosketukseni Japaniin, sai uuden merkityksen, kun jälkikäteen ymmärsin Jumalan valmistelleen minua työhön ja elämään Nousevan auringon maassa jo vuosikausien ajan. ”Mutkankin kautta vie Jumalan suora tie”, niin yksittäisten ihmisten kuin kokonaisten kansakuntien elämässä. Israelin kansan Jumala johdatti 40 vuoden erämaavaelluksen jälkeen Luvattuun maahan, ja Jumalan Aabrahamille antama lupaus maasta ja kansasta toteutui ajallaan. Vaikka oma usko asioiden toteutumiseen horjuisikin, Jumala on uskollinen, ja Hän on johdattanut ja pitänyt huolta laumastaan myös Japanissa.

Uusia seurakuntia Japaniin

Kansanlähetys aloitti Japanin työn pian liikkeen perustamisen jälkeen vuonna 1968. Työnäkynä on alusta lähtien ollut perustaa kristillisiä seurakuntia sinne, missä niitä ei vielä ole. Aluksi työ keskittyi Shikokun saarelle, jonne perustettiin Yoshinogawan, Itä-Tokushiman ja Ananin seurakunnat. 1980-luvulta lähtien työn painopiste siirtyi Honshun pääsaarelle Koben suurkaupunkialueelle. Lähetyksen työn tuloksena Japaniin on perustettu kuusi seurakuntaa ja yli 400 henkilöä on kastettu.

Työtä Awajin saarella

Honshun ja Shikokun välissä sijaitsee pieni Awajin saari, joka on kuuluisa herkullisista sipuleistaan ja Awaji-gyu-naudanlihasta. Saaren yhdistää Honshun pääsaareen lähes neljän kilometrin mittainen, maailman pisin riippusilta. Sillan rakenteita ja sillalta avautuvia näkymiä olen ihaillut lukemattomat kerrat käydessäni saarella sijaitsevassa Sumoton kaupungissa, jonne Kansanlähetyksen toimesta perustettiin Awajin seurakunta vuonna 1997.

Jumalanpalvelus vanhoissa vuokratiloissa. Kuva: Ulla Pendolin

Aluksi seurakunta kokoontui pienissä vuokratiloissa. Kun tilat kävivät ahtaaksi kasvavalle seurakunnalle, heräsi unelma omasta kirkosta, johon voisi kutsua myös uusia ihmisiä. Joulukuussa 2011 seurakunta osti tontin kirkkorakennusta varten. Arkkitehti Hannu Nokelaisen suunnitteleman kirkon rakentamista tukivat myös monet suomalaiset seurakunnat ja yksityishenkilöt. Yhteistyön tuloksena keväällä 2014 valmistui uusi ja valoisa kirkkorakennus ja pappila. Vastavalmistuneen kirkon ensimmäisessä jumalanpalveluksessa kastettiin neljä henkilöä. Unelma uudesta kirkosta ja uusien ihmisten tavoittamisesta kävi toteen.

Tämän vuoden maaliskuussa Awajin seurakuntaan nimitettiin ensimmäiset vanhimmiston jäsenet, ja kasteen kautta seurakuntaan liitettiin kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan työstä parin viime vuoden ajan vastanneet, kotimaanjaksolle Suomeen palanneet Arni ja Eeva Hukari eivät olisi voineet saada parempaa lähtölahjaa.

Jumalanpalvelus ja kastejuhla 25.3.2018. Kuva: Arni Hukari

Työ Awajin seurakunnassa jatkuu nyt kansallisin voimin. Jälleen yksi näky on toteutunut, kun seurakunta siirtyi huhtikuun alusta toimimaan japanilaisen pastorin johdolla. Saamme yhdessä rukoilla työlle siunausta ja seurakunnalle kasvua jatkossakin. Jumalan pelastussuunnitelma odottaa toteutumistaan vielä monen japanilaisen elämässä.

Ulla Pendolin

Hukareiden kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Tule mukaan tukemaan Japanissa tehtävää evankelioimistyötä! Lue lisää.

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa

Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei

Kasvun ihme

Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei japanin kielen oppiminen vaikeaa ole, siihen vaaditaan vain kolme asiaa: Jobin kärsivällisyys, Salomon viisaus ja Metusalahin ikä.” Konkarilähetin sanat ennen Japaniin lähtöä jäivät elävästi mieleeni, ja sain huomata, että työtä ja kärsivällisyyttä oppiminen ainakin vaati.

Japanin kielen aakkosista siirryttiin nopeasti kanjien eli sanamerkkien opiskeluun, ja kielioppisäännöt ja kielen monet kohteliaisuustasot herättivät hetkittäistä epätoivoa. Vaikka oppiminen omasta mielestä tapahtui tuskallisen hitaasti, karttui kielitaito vähitellen. Voi sitä riemua, kun ihmisten puheesta alkoi erottaa tuttuja sanoja ja sanamerkkien maailma avautui! Ilo opitusta ja halu kommunikoida paikallisten kanssa sekä monet esirukoukset ja Taivaallisen työnantajan käsivarret kannattelivat ja antoivat voiman jatkaa niin silloin kuin monet kerrat myöhemminkin.

Kielikoulu antoi tukevat eväät arjesta selviytymiseen. Seurakuntatyön aloittaminen vajavaisella kielitaidolla tuntui silti suurelta hyppäykseltä. Jo kielikoulun aikana säestin jumalanpalveluksia – se ei onneksi vaatinut kielitaitoa – vastaperustetussa HAT-Koben työpisteessä, josta tuli myös ensimmäinen palveluseurakuntani. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani seurata aitiopaikalta, miten työ uudessa seurakunnassa käynnistetään ja seurakunta alkaa kasvaa. Työn avautuminen alueella, jolla aiemmin ei sijainnut kristillistä kirkkoa, oli rukousvastaus siitä haaveilleelle vastuunkantajatiimille.

Kirkkosalina toimi kerrostalojen keskellä sijainnut pieni vuokratila, jossa sunnuntaisin oli pyhäkoulu lapsille ja jumalanpalvelus aikuisille. Viikolla siellä kokoontuivat raamattu- ja erilaiset toimintapiirit, joiden kautta tavoitettiin suuri joukko ei-kristittyjä aikuisia ja lapsia. Piirin päättävässä raamattuopetushetkessä osallistujat saivat aina kuulla evankeliumin. Sain todistaa, miten Sanan siemenet kasvoivat ja synnyttivät uskon monen japanilaisen sydämessä.

Muistelen lämmöllä suomen ja englannin kielen opiskelijoita, joiden kanssa ihmettelimme vaikeita kielioppisääntöjä ja keskustelimme eri aihepiireistä. Muutamia opiskelijoita sain pitää vierainani Suomessa, ja muutamista tuli läheisiä ystäviäni.

Pyhäaamu sai aina räväkän alun, kun kirkkotila täyttyi pyhäkoululaisista. Lauloimme, leikimme ja pelasimme vauhtia ja äänijänteitä säästelemättä ennen Raamatun kertomukseen hiljentymistä. Pyhäkoulun jälkeen alkoi jumalanpalvelus. Siinä säestin seurakuntaa, joka veisasi nuotin vierestä mutta antaumuksella. Joskus esiinnyimme kuoron kanssa, ja monessa joulu- ja pääsiäisjumalanpalveluksessa esiintyi kukkopilliä muistuttava okariina-yhtye. Vaikkei pillin sointi hivellyt korvia, esiintyminen kirkossa toi soittajat Sanan kuuloon, ja kotiin viemisiksi he saivat Raamatun.

Viikkosiivousta tehdessäni vessasta vauhdilla pakoon lähtenyt torakka sai minut kiljaisemaan säikähdyksestä, vaikka nyt muisto jo naurattaa. Kun kesällä kuulin ensimmäisen kerran semi-kaskaiden siritystä, luulin, että kotini sähköpistokkeessa on vikaa. Ihmeteltävää ja uutta opeteltavaa riitti niin arjessa kuin työssä.

Työ konkareiden rinnalla korosti omaa untuvikkoutta, mutta tarjosi samalla tilaisuuden oppia ja opetella työtä rauhassa. Sain palvella ammatillani ja lahjoillani, mutta jouduin myös toimimaan oman mukavuusalueen ulkopuolella. Se ei aina ollut helppoa, mutta johti kasvamiseen ja omien rajojen tunnistamiseen. Oman keskeneräisyyden hyväksyminen, virheiden salliminen ja niille nauraminen olivat tärkeitä selviytymiskeinoja. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Jumala tekee työtä Sanansa kautta ja antaa kasvun ajallaan.

HAT-Koben seurakunta täyttää syksyllä jo kymmenen vuotta. Vuosien aikana työntekijät ovat vaihtuneet useaan kertaan, mutta Jumalan läsnäolo ja lupaukset ovat säilyneet muuttumattomina.

Työstä vastaavat tällä hetkellä Daniel ja Mari Nummela. Perheen ja seurakunnan kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Ulla Pendolin

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa