Avainsana-arkisto: Suuressa Mukana

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee Jukka ja Kaisa Sadeharjun työn hyväksi Tampereella 25.8.2018. Juoksulla kerätään varoja

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue: Jaakko Sadeharju, Torsti ja Valpuri Tauriainen ja Kirsi Jokela

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue Run for Missions -juoksuhaasteessa

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee Jukka ja Kaisa Sadeharjun työn hyväksi Tampereella 25.8.2018.

Juoksulla kerätään varoja Kaisa ja Jukka Sadeharjun Papua-Uudessa-Guineassa tekemän työn hyväksi. Sadeharjut toimivat Wycliffe-raamatunkääntäjien työyhteydessä Ukarumpassa, jossa Jukan tehtäviin kuuluvat erilaiset ATK-tehtävät ja Kaisa palvelee sairaanhoitotyössä. Sadeharjut tulevat kotimaanjaksolle kesällä 2018.

Kannusta Sinäkin juoksijoita ja mahdollista Papua-Uuden-Guinean eri kieliryhmien äidinkielisten Raamattujen saaminen. Voit osallistua tämän sivun linkin kautta tai lahjoittamalla tilille FI71 5730 0820 0457 02 (Hämeen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 94508. Kiitos lahjoituksestasi!

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue: Kirsi Jokela, Jaakko Sadeharju, Torsti Tauriainen ja Valpuri Tauriainen.

Kirsi Jokela

Jaakko Sadeharju

Torsti Tauriainen

Valpuri Tauriainen

Eino Mäkäräinen on ottanut Run for Missions -juoksuhaasteen vastaan ja juoksee puolimaraton-matkalla tukea Haveristen työlle Tampereella 25.8.2018. Juoksulla Eino kerää

Eino Mäkäräinen

Eino Mäkäräinen tukee puolimaratonilla Haveristen työtä

Eino Mäkäräinen on ottanut Run for Missions -juoksuhaasteen vastaan ja juoksee puolimaraton-matkalla tukea Haveristen työlle Tampereella 25.8.2018.

Juoksulla Eino kerää varoja Haveristen perheen työlle millet-turkkilaisten parissa Bulgariassa. Työn kautta tavoitetaan paikallista nuorisoa ja tuetaan paikallisen seurakunnan kehitystä.

Kannusta Sinäkin Einoa ja levitä evankeliumia Bulgariassa millet-turkkilaisille. Voit osallistua tämän sivun linkin kautta tai lahjoittamalla tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 70726. Kiitos lahjoituksestasi!

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin

Konsertit rohkaisevat uusia ihmisiä tulemaan kirkkoon. Mikko Goes to Heaven -yhtyeen konsertti 11.6.2017 Nishinomiyan kirkolla. Kuva: Ulla Pendolin

Ihmisiä kalastamassa

Ensimmäisen vuoteni Japanissa osallistuin jumalanpalveluksiin kodin lähellä sijainneessa Nishinomiyan seurakunnassa. Kansanlähetyksen toimesta vuonna 1991 perustetussa seurakunnassa oli muutamaa vuotta aiemmin juhlittu uuden kirkkotilan käyttöönottoa. Kalastustarvikkeita myyneen liikkeen paikalle alakertaan remontoitiin kaunis kirkkosali ja yläkertaan seurakuntasali sekä pappila. Vilkkaan kadun varrella sijaitseva rakennus sai uuden käyttötarkoituksen: kalastustarvikkeiden myynnin sijasta siellä alettiin ”kalastaa ihmisiä” Jeesuksen opetuslapsilleen antaman tehtävän mukaisesti.

Monet ohikulkijat ovat huomanneet vilkkaan kadun varrella olevan kirkon. Kuva: Ulla Pendolin

Vaikka en kieliopintojen alkutaipaleella juuri pystynyt keskustelemaan seurakuntalaisten kanssa, oli vastaanotto seurakunnassa ystävällinen ja rohkaiseva. Saman ikäisen, hieman englantia puhuneen seurakuntalaisen kanssa ystävystyinkin. Hänet kastettiin uudessa kirkkotilassa pidetyssä ensimmäisessä joulujumalanpalveluksessa.

Palveluseurakuntani vaihtui useaksi vuodeksi toisaalle, mutta toisen työkauden puolivälissä palasin Nishinomiyan seurakuntaan työntekijäksi. Iloitsin tuttujen seurakuntalaisten tapaamisesta ja moneen uuteen tutustumisesta. Haasteista huolimatta koin iloa työstäni ja seurakunnan kasvusta. Jäsenmäärä ylitti 50 jäsenen rajapyykin, ja pyhäkouluun osallistui parhaimmillaan yli kymmenen lasta. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Pyhä Henki tekee työtä Raamatun Sanan kautta ja synnyttää uskon yhä uusien ihmisten sydämessä, myös Japanissa.

Pyhäkoululaisten lukumäärä on ilonaihe. Kuva: Helen Palmu

Internetissä vastaan tullut raamatunjae mullisti nuoren japanilaisen perheenisän maailman. Mies sairastui influenssaan ja joutui jäämään työstä kotiin. Aikansa kuluksi hän surffasi internetissä, ja siellä esiin noussut Jeesuksen lupaus olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka pysäytti miehen. Yksinäisen lapsuuden eläneelle asia tuntui mullistavalta. Se johti miehen opiskelemaan Raamattua kodin lähellä sijainneessa kirkossa ja lopulta kasteelle.

Vuosi sitten pääsiäisjumalanpalveluksen yhteydessä seurakunnassa vietettiin perheen 4- ja 1-vuotiaiden tyttärien kastejuhlaa. Kastehetkeä edeltäneessä puheessa mies kertoi, että suurin lahja, jonka hän isänä tyttärilleen voi antaa, on johdattaa heidät osallisiksi kasteen lahjasta.

Kaste on paras lahja, jonka isä tyttärilleen halusi antaa. Kastepappina Lauri Palmu. Kuva: Ulla Pendolin

Päätin toisen työkauteni samassa seurakunnassa, jossa matkani aloitin. Minut saateltiin kotimaahan lähtölahjoin, musiikkiesityksin sekä kauniilla ja rohkaisevilla sanoilla. Liikutuksen kyynelistä huolimatta päällimmäinen tunteeni oli ilo ja kiitos kaikesta kokemastani. Parasta oli saada tutustua japanilaisiin, ystävystyä ja elää arkea heidän rinnallaan, ja kertoa siitä maanjäristyksen ja tsunamin kestävästä toivosta, jonka varaan oma elämä kristittynä rakentuu. Vaikka työn tulosta on usein vaikea nähdä ja arvioida, ei Jumala anna työn valua hukkaan.

Meistä jokainen on kutsuttu palvelemaan Jumalan valtakunnan työssä omalla paikallamme ja lahjoillamme. Kristuksen ruumissa tehtävät ovat erilaisia, mutta kaikkia tarvitaan. Tule mukaan!

Ulla Pendolin

Nishinomiyan seurakunnan työstä vastaavat tällä hetkellä Lauri ja Asako Palmu. Palmujen ystäväkirjeet ovat luettavissa heidän kotisivuillaan.

 

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja

Akashi-Kaikyon silta yhdistää Honshun ja Awajin saaret. Kuva: Ulla Pendolin

Näky toteutuu

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja Näky toteutuu viidakossa. Kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Vaikken itse uskonut, että minusta olisi lähetystyöntekijäksi, olin tietämättäni jo Jumalan valmistamalla tiellä, joka johdatti minut ensin vuodeksi Etu-Aasiaan ja muutamaa vuotta myöhemmin Japaniin – lähetystyöntekijäksi!

Nuorena lukiolaistyttönä tehty matka, joka oli ensikosketukseni Japaniin, sai uuden merkityksen, kun jälkikäteen ymmärsin Jumalan valmistelleen minua työhön ja elämään Nousevan auringon maassa jo vuosikausien ajan. ”Mutkankin kautta vie Jumalan suora tie”, niin yksittäisten ihmisten kuin kokonaisten kansakuntien elämässä. Israelin kansan Jumala johdatti 40 vuoden erämaavaelluksen jälkeen Luvattuun maahan, ja Jumalan Aabrahamille antama lupaus maasta ja kansasta toteutui ajallaan. Vaikka oma usko asioiden toteutumiseen horjuisikin, Jumala on uskollinen, ja Hän on johdattanut ja pitänyt huolta laumastaan myös Japanissa.

Uusia seurakuntia Japaniin

Kansanlähetys aloitti Japanin työn pian liikkeen perustamisen jälkeen vuonna 1968. Työnäkynä on alusta lähtien ollut perustaa kristillisiä seurakuntia sinne, missä niitä ei vielä ole. Aluksi työ keskittyi Shikokun saarelle, jonne perustettiin Yoshinogawan, Itä-Tokushiman ja Ananin seurakunnat. 1980-luvulta lähtien työn painopiste siirtyi Honshun pääsaarelle Koben suurkaupunkialueelle. Lähetyksen työn tuloksena Japaniin on perustettu kuusi seurakuntaa ja yli 400 henkilöä on kastettu.

Työtä Awajin saarella

Honshun ja Shikokun välissä sijaitsee pieni Awajin saari, joka on kuuluisa herkullisista sipuleistaan ja Awaji-gyu-naudanlihasta. Saaren yhdistää Honshun pääsaareen lähes neljän kilometrin mittainen, maailman pisin riippusilta. Sillan rakenteita ja sillalta avautuvia näkymiä olen ihaillut lukemattomat kerrat käydessäni saarella sijaitsevassa Sumoton kaupungissa, jonne Kansanlähetyksen toimesta perustettiin Awajin seurakunta vuonna 1997.

Jumalanpalvelus vanhoissa vuokratiloissa. Kuva: Ulla Pendolin

Aluksi seurakunta kokoontui pienissä vuokratiloissa. Kun tilat kävivät ahtaaksi kasvavalle seurakunnalle, heräsi unelma omasta kirkosta, johon voisi kutsua myös uusia ihmisiä. Joulukuussa 2011 seurakunta osti tontin kirkkorakennusta varten. Arkkitehti Hannu Nokelaisen suunnitteleman kirkon rakentamista tukivat myös monet suomalaiset seurakunnat ja yksityishenkilöt. Yhteistyön tuloksena keväällä 2014 valmistui uusi ja valoisa kirkkorakennus ja pappila. Vastavalmistuneen kirkon ensimmäisessä jumalanpalveluksessa kastettiin neljä henkilöä. Unelma uudesta kirkosta ja uusien ihmisten tavoittamisesta kävi toteen.

Tämän vuoden maaliskuussa Awajin seurakuntaan nimitettiin ensimmäiset vanhimmiston jäsenet, ja kasteen kautta seurakuntaan liitettiin kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan työstä parin viime vuoden ajan vastanneet, kotimaanjaksolle Suomeen palanneet Arni ja Eeva Hukari eivät olisi voineet saada parempaa lähtölahjaa.

Jumalanpalvelus ja kastejuhla 25.3.2018. Kuva: Arni Hukari

Työ Awajin seurakunnassa jatkuu nyt kansallisin voimin. Jälleen yksi näky on toteutunut, kun seurakunta siirtyi huhtikuun alusta toimimaan japanilaisen pastorin johdolla. Saamme yhdessä rukoilla työlle siunausta ja seurakunnalle kasvua jatkossakin. Jumalan pelastussuunnitelma odottaa toteutumistaan vielä monen japanilaisen elämässä.

Ulla Pendolin

Hukareiden kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Tule mukaan tukemaan Japanissa tehtävää evankelioimistyötä! Lue lisää.

Lahjoita tähän työhön:


Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei

Kasvun ihme

Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei japanin kielen oppiminen vaikeaa ole, siihen vaaditaan vain kolme asiaa: Jobin kärsivällisyys, Salomon viisaus ja Metusalahin ikä.” Konkarilähetin sanat ennen Japaniin lähtöä jäivät elävästi mieleeni, ja sain huomata, että työtä ja kärsivällisyyttä oppiminen ainakin vaati.

Japanin kielen aakkosista siirryttiin nopeasti kanjien eli sanamerkkien opiskeluun, ja kielioppisäännöt ja kielen monet kohteliaisuustasot herättivät hetkittäistä epätoivoa. Vaikka oppiminen omasta mielestä tapahtui tuskallisen hitaasti, karttui kielitaito vähitellen. Voi sitä riemua, kun ihmisten puheesta alkoi erottaa tuttuja sanoja ja sanamerkkien maailma avautui! Ilo opitusta ja halu kommunikoida paikallisten kanssa sekä monet esirukoukset ja Taivaallisen työnantajan käsivarret kannattelivat ja antoivat voiman jatkaa niin silloin kuin monet kerrat myöhemminkin.

Kielikoulu antoi tukevat eväät arjesta selviytymiseen. Seurakuntatyön aloittaminen vajavaisella kielitaidolla tuntui silti suurelta hyppäykseltä. Jo kielikoulun aikana säestin jumalanpalveluksia – se ei onneksi vaatinut kielitaitoa – vastaperustetussa HAT-Koben työpisteessä, josta tuli myös ensimmäinen palveluseurakuntani. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani seurata aitiopaikalta, miten työ uudessa seurakunnassa käynnistetään ja seurakunta alkaa kasvaa. Työn avautuminen alueella, jolla aiemmin ei sijainnut kristillistä kirkkoa, oli rukousvastaus siitä haaveilleelle vastuunkantajatiimille.

Kirkkosalina toimi kerrostalojen keskellä sijainnut pieni vuokratila, jossa sunnuntaisin oli pyhäkoulu lapsille ja jumalanpalvelus aikuisille. Viikolla siellä kokoontuivat raamattu- ja erilaiset toimintapiirit, joiden kautta tavoitettiin suuri joukko ei-kristittyjä aikuisia ja lapsia. Piirin päättävässä raamattuopetushetkessä osallistujat saivat aina kuulla evankeliumin. Sain todistaa, miten Sanan siemenet kasvoivat ja synnyttivät uskon monen japanilaisen sydämessä.

Muistelen lämmöllä suomen ja englannin kielen opiskelijoita, joiden kanssa ihmettelimme vaikeita kielioppisääntöjä ja keskustelimme eri aihepiireistä. Muutamia opiskelijoita sain pitää vierainani Suomessa, ja muutamista tuli läheisiä ystäviäni.

Pyhäaamu sai aina räväkän alun, kun kirkkotila täyttyi pyhäkoululaisista. Lauloimme, leikimme ja pelasimme vauhtia ja äänijänteitä säästelemättä ennen Raamatun kertomukseen hiljentymistä. Pyhäkoulun jälkeen alkoi jumalanpalvelus. Siinä säestin seurakuntaa, joka veisasi nuotin vierestä mutta antaumuksella. Joskus esiinnyimme kuoron kanssa, ja monessa joulu- ja pääsiäisjumalanpalveluksessa esiintyi kukkopilliä muistuttava okariina-yhtye. Vaikkei pillin sointi hivellyt korvia, esiintyminen kirkossa toi soittajat Sanan kuuloon, ja kotiin viemisiksi he saivat Raamatun.

Viikkosiivousta tehdessäni vessasta vauhdilla pakoon lähtenyt torakka sai minut kiljaisemaan säikähdyksestä, vaikka nyt muisto jo naurattaa. Kun kesällä kuulin ensimmäisen kerran semi-kaskaiden siritystä, luulin, että kotini sähköpistokkeessa on vikaa. Ihmeteltävää ja uutta opeteltavaa riitti niin arjessa kuin työssä.

Työ konkareiden rinnalla korosti omaa untuvikkoutta, mutta tarjosi samalla tilaisuuden oppia ja opetella työtä rauhassa. Sain palvella ammatillani ja lahjoillani, mutta jouduin myös toimimaan oman mukavuusalueen ulkopuolella. Se ei aina ollut helppoa, mutta johti kasvamiseen ja omien rajojen tunnistamiseen. Oman keskeneräisyyden hyväksyminen, virheiden salliminen ja niille nauraminen olivat tärkeitä selviytymiskeinoja. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Jumala tekee työtä Sanansa kautta ja antaa kasvun ajallaan.

HAT-Koben seurakunta täyttää syksyllä jo kymmenen vuotta. Vuosien aikana työntekijät ovat vaihtuneet useaan kertaan, mutta Jumalan läsnäolo ja lupaukset ovat säilyneet muuttumattomina.

Työstä vastaavat tällä hetkellä Daniel ja Mari Nummela. Perheen ja seurakunnan kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Ulla Pendolin

Lahjoita tähän työhön:


Japanilaiset oppivat jo pienestä pitäen toimimaan ryhmässä ja noudattamaan sääntöjä. Maassa, jossa asukkaita on 127 miljoonaa, se on edellytys ja

”Tervetuloa konserttiin”, toivottavat Koben luterilaisen raamattukoulun lukuvuoden 2017-2018 opiskelijat yhdessä lähetystyöntekijä Ulla Pendolinin kanssa.

Vaikeat ihmissuhteet

Japanilaiset oppivat jo pienestä pitäen toimimaan ryhmässä ja noudattamaan sääntöjä. Maassa, jossa asukkaita on 127 miljoonaa, se on edellytys ja syy siihen, että kaikki toimii hämmästyttävän hienosti ja tehokkaasti. Junat liikkuvat minuutilleen aikataulun mukaisesti, eikä ruuhkassakaan etuilla. Kanssaihmisiä kohtaan ollaan kohteliaita ja ystävällisiä. Karttaa tutkiva ulkomaalainen saa pian kuulla  kysymyksen ”Do you need help?” Vaikka englannintaito on monella heikko, halu auttaa on sitäkin suurempi.

Kolikolla on kääntöpuolensa. Kun Suomessa vallitsee yksilönvapaus, japanilainen joutuu huomioimaan ja tasapainottelemaan ryhmän – naapuruston, työpaikan, suvun – ehdoilla. Piha-alueet siistitään yhteisissä talkoopäivissä, eikä työpaikalta poistuta ennen esimiestä. Jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien jälkeen keittiössä käy melkoinen kuhina, kun kaikki naiset touhuavat yhdessä.

Kun ystäväni esikoinen aloitti päiväkodin, hän murehti sitä, miten tulisi toimeen muiden lasten äitien kanssa. Hyvien suhteiden ylläpitäminen on raskasta, ja hymyn taakse kätkeytyy ahdistusta, yksinäisyyttä ja kipua. Vaikeista asioista ei puhuta, ja suhteiden mennessä solmuun on helpompi lähteä kuin yrittää selvittää tilannetta. Myös kirkossa käyminen saattaa jäädä tai seurakunta vaihtua ihmissuhteissa ilmenneiden ongelmien takia. Moni väsähtää ja sulkeutuu kodin seinien suojaan. Näin kävi myös Toshiaki Okalle, johon tutustuin opettaessani musiikkia Koben luterilaisella raamattukoululla.

Lukiossa stressin ja poissaolojen vuoksi luokalle jäänyt nuorukainen kärsi alemmuudentunteesta ja elämän tarkoituksettomuudesta. Valmistuttuaan yliopistosta hän sulkeutui kotiin vuosikausiksi ja tunsi suurta yksinäisyyttä, vihaa ja itsesääliä. Vapaaehtoistyö muiden syrjäytyneiden parissa totutti Toshiakin takaisin ihmisten pariin, mutta hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään. Osallistuminen kristityn miehen vetämään ihmissuhdeseminaariin johdatti hänet kirkkoon ja lopulta kasteelle. Raamattukoulun valmistujaisjuhlassa Toshiaki kertoi näin: ”Epäilyksen hetkistä huolimatta olen kiitollinen raamattukoulussa vietetystä ajasta ja uskoni syventymisestä. Minut, jolle elämä tuntui tuskalliselta, on Jeesus parantanut ja vapauttanut.”

Jeesus rakastaa minua! Raamattukoulun opiskelijoiden esitys, kuvassa keskellä Toshiaki Oka.

Kaiken sen, mikä erottaa meidät toisistamme ja Jumalasta, Jeesus sovitti ristillä. Jokaisella opiskelu-, työ- ja perhe-elämän suorituspaineiden, itsetunto- ja ihmissuhdevaikeuksien, sairauksien ja yksinäisyyden kanssa kamppailevalla ja elämän tarkoitusta etsivällä japanilaisella ja suomalaisella on oikeus kuulla, että Jumalan rakastava pelastussuunnitelma koskee myös häntä. Kiitos, että olet Suuressa mukana!

Ulla Pendolin

Lahjoita tähän työhön: