Avainsana-arkisto: seurakunta

Inkerin kirkon Omskin seurakunta järjestää lähialueen kylissä lastenkerhoja ja -leirejä sekä jumalanpalveluksia. Parin–kolmensadan asukkaan Orlovkan kylä on yksi tällainen. Kylä

”Rukoilen joka päivä kouluun mennessäni”, sanoo yhdeksäsluokkalainen Vitalina Savolainen, 15, joka kantaa nimessään suomalaisia sukujuuria muttei puhu suomea. Kuva: Matti Korhonen.

Siperialaisen kylän nuori uskoo Jumalan apuun

Inkerin kirkon Omskin seurakunta järjestää lähialueen kylissä lastenkerhoja ja -leirejä sekä jumalanpalveluksia. Parin–kolmensadan asukkaan Orlovkan kylä on yksi tällainen. Kylä perustettiin 1930-luvulla ja sinne siirrettiin paljon juuriltaan suomalaista väestöä. Nyt kylä on jo pääosin venäjänkielinen.

Yhdeksäsluokkalainen Vitalina Savolainen, 15, kantaa nimessään suomalaisia sukujuuria, mutta suomea hän ei puhu. Lastenkerhon päätteeksi Vitalina kertoo elämästään ja uskostaan. Tulkkina toimii Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Markus Aitamäki.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Harrastan koripalloa, lentopalloa ja muuta urheilua. Tykkään myös neuloa.

Millainen perhe sinulla on?

Isä, äiti ja pikkuveli.

Käytkö myös muussa hengellisessä toiminnassa kuin kerhossa?

Käyn myös jumalanpalveluksissa ja osallistun leireille.

Miksi haluat käydä seurakunnassa?

Koska uskon Jumalaan ja siihen, että hän auttaa minua.

Mitä Jeesus sinulle merkitsee?

Hän on minun Pelastajani. Hän auttaa aina, kun on vaikeaa.

Milloin Jeesus on sinua auttanut?

Joka päivä kun menen kouluun, rukoilen, että Jeesus auta minua tänään koulussa ja kokeissa, että tulisi hyvät numerot. Olen myös saanut hyviä numeroita. Tietysti minun tarvitsee myös lukea kokeisiin.

Montako luokkakaveria sinulla on?

Kolme. Meitä on siis yhteensä neljä oppilasta yhdellä ysiluokalla.

Onko sinulla jokin lempiraamatunkohta?

Erityisesti luomiskertomus. Sen kautta voin ymmärtää tätä kauneutta ja luomakuntaa.

Mitä olet oppinut Jumalasta leireillä, joilla olet ollut?

Olen oppinut, mitä usko Jumalaan on ja että Jumala auttaa vaikeissa tilanteissa. Jokaisessa elämäntilanteessa on se toivo, että Jumala auttaa. Olen myös oppinut kiittämään Jumalaa ruokarukouksessa.

Minkälaisista asioista haaveilet?

Haaveilen, että pääsen opiskelemaan kasvatustieteitä yliopistoon. Haluan alakoulun opettajaksi. Muutan yläkoulun jälkeen Omskiin ja menen lukioon. Toivon myös, etten unohda Jumalaa ja että kirkossa käymiselle olisi aikaa. Esimerkiksi tällä hetkellä olen tosi kiireinen, sillä koulussa on paljon tehtävää. En ole vielä päässyt ripille, mutta tänä vuonna aion mennä rippikouluun.

Kuinka kauan olet käynyt seurakunnan toiminnassa?

Seitsemänvuotiaasta asti. Myös kaikki luokkakaverini osallistuvat seurakunnan toimintaan.

Lue lisää Orlovkan kylän nuorista sekä Siperian suomalaisista tämän viikon Uudesta Tiestä.

TEKSTI JA KUVA: MATTI KORHONEN

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Kansanlähetyksen Raamattu rakkaaksi -kampanjalle.

Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, viite on 70315. Voit käyttää tilinumeroa NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25 tai tämän sivun alareunassa olevia tilinumeroita.

Jumalan siunausta sinulle!

Viime marraskuussa seurakunta oli kokoontunut entiseen Neuvostoliittoon kuuluneessa Keski-Aasiassa jumalanpalvelukseen. Yhtäkkiä kello 11.00 paikalle saapui noin neljäkymmentä poliisia, salapoliisia ja

Keski-Aasian maisemassa moskeijan katto on tavallinen näky. Kuva Kansanlähetyksen arkisto.

Vaikeuksien keskellä joulukirkkoon

Viime marraskuussa seurakunta oli kokoontunut entiseen Neuvostoliittoon kuuluneessa Keski-Aasiassa jumalanpalvelukseen. Yhtäkkiä kello 11.00 paikalle saapui noin neljäkymmentä poliisia, salapoliisia ja ensimmäistä kertaa myös armeijan upseereita. He keskeyttivät jumalanpalveluksen ja määräsivät seurakuntaiset antamaan tietonsa poliisille. Jokainen paikalla ollut kuvattiin, ja heidän nimensä, osoitteensa ja työpaikkojensa tiedot kirjattiin ylös.  

Pastori ja kolmetoista seurakuntalaista, joista nuorin oli neljätoistavuotias, vietiin poliisiasemalle kuulusteltaviksi. Poliisit painostivat pastoria allekirjoittamaan tunnustuksen siitä, mitä he ovat tehneet. Hän ei kuitenkaan taipunut tähän painostukseen.  

Samanaikaisesti poliisit takavarikoivat kaikki rakennuksesta löytämänsä kirjat, lehdet, laulukirjat ja DVD-levyt. Maan laki määrää, että takavarikoidusta omaisuudesta pitää aina tehdä inventaario ja antaa se asianomaisille. Tätä inventaarioita ei koskaan tehty. Päivän päätteeksi paikalle saapui kaasufirman miehiä, jotka katkaisivat rakennuksesta lämmityksen. Seurakuntalaiset pääsivät lähtemään koteihinsa pitkien kuulustelujen jälkeen vasta kello 23.00.  

Operaation lopuksi poliisit uhkasivat jatkaa näitä operaatioitaan siihen asti, että seurakunnan toiminta saadaan lopetetuksi. Nyt tästä ratsiasta on kulunut kolme viikkoa. Seurakunta on kokoontunut jumalanpalvelukseen kuten ennenkin, eivätkä poliisit ole tulleet paikalle. Seurakuntalaiset otaksuvat nyt, että heitä tullaan syyttämään oikeudessa laittomista kokoontumisista.  

Vaikka Jumala on antanut heille rohkeutta kokoontua Sanan ääreen vaikeuksista huolimatta, niin varmaan moni seurakuntalainen tänä jouluna menee joulukirkkoon jännittynein mielin. Muistetaan heitä ja kaikkia vainottuja veljiämme ja sisariamme rukouksin myös joulun aikaan.  

Haluamme kiittää teitä jokaista kaikesta tuesta, muistamisesta ja rakkaudesta, mitä olemme kuluneena vuonna osaksemme saaneet.  

”Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikille kansoille. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”  (Luuk. 2: 10–11)

Jeesuksen runsaasti siunaamaa joulua ja uutta vuotta 2019 teille kaikille!

Teksti on ote Idän kirjallisuustyön ystäväkirjeestä.
Turvallisuussyistä nimiä ei voi julkaista.


Painatamme ja levitämme edelleen Raamattuja, Uusia testamentteja ja muuta hengellistä kirjallisuutta eri kielillä myös niille kristityille, jotka eivät muuten voi saada Jumalan sanaa tai hengellistä opetusta.

Tule mukaan tukemaan vainottuja kristittyjä:

Osallistu Kansanlähetyksen joulukeräykseen:

  • Nettilahjoituksella tämän sivun kautta
  • Kuukausilahjoittajana tästä linkistä tai lahjoitus (at) sekl.fi (kohde: kirjallisuustyö / vainotut kristityt)
  • Puhelimitse: 0600 180 10 (10,01 € + pvm) tai 0600 190 90 (20,45 € + pvm)
  • Tilisiirrolla: Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ry, FI83 2070 1800 0283 25,
    viite: 70807
  • Lue lisää Kansanlähetyksen työstä vainottujen kristittyjen parissa.

Jumalan siunausta sinulle ja kiitos lahjastasi!

Viikolla sairastetusta taudista vielä vähän puolikuntoisena soittelin aamulla virsiä, jotka olivat samaisen taudin vuoksi jääneet tällä kertaa vähemmälle harjoitukselle. Yksi

Kanttorina etuaasialaisessa kirkossa

Viikolla sairastetusta taudista vielä vähän puolikuntoisena soittelin aamulla virsiä, jotka olivat samaisen taudin vuoksi jääneet tällä kertaa vähemmälle harjoitukselle. Yksi virsistä kuului luokkaan ”tuntematon mutta pyhään sopiva teksti”. Sellaiset ovat aina haasteita myös kanttorille. Kuuntelin vielä kerran netistä eri versioita siitä, ja tällä kuuntelukerralla löysin sen version, jota päätin tavoitella jumalanpalveluksessa. Mietin taas, että musiikinteorian tuntemus tai vapaan säestyksen oppitunnit varmaan auttaisivat. Silti iloitsin myös siitä, että soittaminen on kuitenkin tullut luontevammaksi ja helpommaksi vajaan parin viime vuoden aikana ja siihen on tullut lisää iloa.

Kirkkosaliin astuessani siellä oli jo osa seurakuntalaisista paikalla. Naisten kanssa vaihdettiin poskisuukot ja miehiä kättelin. Vaihdettiin päällimmäiset kuulumiset, ja meidät kaikki esiteltiin erään seurakuntalaisen serkulle, joka oli tullut tutustumaan kirkkoomme.

Pianon ääressä soitettiin läpi päivän virret vielä kitaristimme kanssa. Hän on opetellut kitaran soiton ihan seurakuntaa ajatellen. Eikä ole ollenkaan ainoa; kaksi naisista opettelee nyt pitkälti samasta syystä poikkihuilun soittamista. Ihailen sellaista sitoutumista, jota heillä on. Aamulla netistä katsomaani virttä opeteltiin nyt vielä yhdessä, ja liittyipä eräs djembe-rummuillakin mukaan.

Seurakunnan whatsapp-ryhmään tulleen viestin perusteella odotettiin pieni hetki erästä seurakuntalaista, ja sitten päästiin yhdessä aloittamaan jumalanpalvelus.

 Oli ihana soittaa yhdessä taas, ja kun väkeäkin oli mukavasti kirkossa, niin laulu raikasi. Penkissä istuneista seurakuntalaisista yksi kävi huolehtimassa, että kitaristin serkku ja kesken jumalanpalveluksen mukaan tullut vieras pysyivät kärryillä raamatunkohdissa ja virsissä. Täällä kun jumalanpalvelus tapahtumana ei ole mitenkään tuttu, niin tarvitaan opastajaa.

Yksi minua täällä aina koskettavista kohdista on yhteinen esirukous, jonka aluksi pappi kysyy seurakuntalaisilta rukousaiheita. Olemme yhdessä rukoilleet paljon sairaiden, perheiden ja työ- ja opiskelupaikkojen puolesta sekä niiden seurakuntalaisten puolesta, jotka eivät ole päässet tulemaan kirkkoon pitkään aikaan, niin tänäänkin.

Jumalanpalveluksen jälkeen mennään aina yhdessä kirkkoteelle ja -limsalle. Kaapista kaivetaan syötävää ja juotavaa, ja jos mieleistä ei löydy, tässä vaiheessakin ehtii vielä kauppaan. Iloksemme mulperipuu on taas kasvattanut oksansa ja lehtensä sisäpihalla niin että sen varjosta saatiin paikat melkein kaikille. Siinä istuskellessa pöydän toisessa päässä jatkui tutustuminen vieraaseen, joka oli saapunut kesken jumalanpalvelusta. Toisessa päässä pöytää jaettiin elämää muiden aiheiden parissa. Hyvästellessä toivotettiin hyvät viikot ja täkäläiseen tapaan kehotettiin pitämään itsestä huoli ja toivottiin, että nähdään pian uudelleen.

Alkuviikosta tämä kanttori kääntää katseen jo seuraavan sunnuntain virsiehdotuksiin, jotta myös kitaristi ja huilistit voivat alkaa harjoitella osaamiaan virsiä. Näin he voivat palvella lahjoillaan seurakuntalaisia ja kirkkoon poikkeavia taas ensi sunnuntaina.
 Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

 Kirjoittaja on Kansanlähetyksen työntekijä Etu-Aasiassa. Tutustu hänen työhönsä lisää tästä.

Ensimmäisen kerran tapasin kristittyjä, kun olin Iranissa töissä rakennuksilla. Ensiksi en edes tiennyt, että työnantajani oli kristitty. Ihmettelin vain sitä,

Rakasta vihamiehiäsi ja rukoile heidän puolestaan.

Miksi olen kristitty

Ensimmäisen kerran tapasin kristittyjä, kun olin Iranissa töissä rakennuksilla. Ensiksi en edes tiennyt, että työnantajani oli kristitty. Ihmettelin vain sitä, että hän maksoi aina palkan ajallaan ja juuri niin paljon kuin oli sovittu. Sitten sain kuulla muilta, että hän oli armenialainen kristitty. Hän oli hyvä ihminen ja hyvä työnantaja.

Elämässäni sattui kaikenlaista ja jouduin lähtemään pakoon Eurooppaan. Menin ensiksi Suomeen, ja siellä tuli ihmisiä seurakunnasta kutsumaan meitä teeiltaan kirkolle. Lähdin mielelläni, koska minulla oli hyvä kokemus kristityistä ja halusin tietää lisää. Seurakunnassa he näyttivät meille Jeesus-filmin. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Oli ihmeellistä ajatella, että Jumala rakastaa minua!

Vanhempani kuolivat, kun olin pieni, ja olen kasvanut setäni perheessä. En kokenut siellä rakkautta. Minua hakattiin usein ja aina päähän. En koskaan osannut tehdä mitään oikein, ja sain kuulla olevani taakka muille. Olin aina haaveillut siitä, että joku rakastaisi minua. Nyt kuulin Jumalan rakkaudesta. Lähdin mielelläni seurakuntaan ja osallistuin kasteopetukseen. Katsoin Jeesus-filmin uudestaan ja uudestaan. Olen katsonut sen varmaan sata kertaa. Osaan kaikki Jeesuksen sanat ulkoa.

Minut kastettiin Suomessa siinä seurakunnassa, johon ensiksi menin. Sitten jouduin siirtymään kahteen kertaan eri paikkakunnille Suomessa. Aina löysin uuden seurakunnan, jossa minut otettiin vastaan rakkaudella. Ajattelin, että kyllä kristityt ovat ihmeellisiä. Joka kirkossa, johon menen, minut otetaan rakkaudella vastaan.

Sitten turvapaikkahakemukseni hylättiin. Valitin siitä ja sain uudelleen kielteisen vastauksen. Lopulta minun oli pakko lähteä pois Suomesta. En olisi halunnut tehdä sitä, koska minulla oli siellä niin paljon hyviä ystäviä – ihmisiä, jotka rakastivat minua. Tiedätkö, että Suomessa poliisitkin ovat hyviä ihmisiä? Itkin, kun jouduin lähtemään pois.

Nyt olen Saksassa ja rukoilen, että saisin jäädä tänne. Olisin lähellä Suomea ja voisin käydä tapaamassa ystäviäni. He ovat hyviä ihmisiä ja rakastavat minua. Tiedätkö, minä olen kristitty, koska kristityt rakastivat minua.

On minulla tulevaisuuden haavekin. Rukoilen, että Afganistanista tulisi vapaa maa ja siellä voisi perustaa seurakuntia. Minä menisin takaisin sinne ja kertoisin, miten paljon kristityt ovat rakastaneet minua, ja sitten voisin yhdessä oman maani kansalaisten kanssa ylistää Jeesusta.

Teksti: Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyöntekijä Saksassa

Tue Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyötä osallistumalla keräykseen.

Valtakunnallinen kirkkokolehti Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyölle kerätään 8.4.2018

Kohde: Työ Keski-Aasiasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa.

Tämä on viides saarna rovasti, teologian tohtori Esko Siljasen opetuslapseutta käsittelevästä raamatunopetussarjasta messiaanisessa etiopialaisten juutalaisten seurakunnassa Jerusalemissa syksyllä 2017. Tämän

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5)

Opetuslapsi ja seurakunta

Tämä on viides saarna rovasti, teologian tohtori Esko Siljasen opetuslapseutta käsittelevästä raamatunopetussarjasta messiaanisessa etiopialaisten juutalaisten seurakunnassa Jerusalemissa syksyllä 2017.

Tämän raamatuntutkistelun tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään, että seurakunta on Jeesuksen opetuslapselle se paikka, jossa hän voi itse kasvaa uskossa ja myös auttaa toisia kasvamaan uskossa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi opetuslapsen on tarpeen löytää oma hengellinen lahjansa, jotta hän voi käyttää sitä seurakunnan rakentumiseksi. 

 Seurakunta opetuslapsen kasvun voimalaitoksena 

Edellisissä opetuksissa puhuimme siitä, kuinka jokainen Jeesuksen opetuslapsi tarvitsee seurakuntaa kasvaakseen uskossa. Tämä on kuitenkin vain kolikon toinen puoli, sillä myös seurakunta tarvitsee jokaisen opetuslapsen apua rakentuakseen Jeesuksen tuntemisen täyteyteen. Apostoli Paavali ilmaisee tämän totuuden Efesolaiskirjeensä luvussa neljä seuraavasti: ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden…” (Ef. 4:13)

Jumalan sana antaa meidän ymmärtää, että samalla kun itse kasvamme uskossa seurakunnan yhteydessä, me myös vaikutamme myönteisesti toisten uskovien kasvuun Kristuksen tuntemisessa. Uskossa kasvetaan vuorovaikutuksessa toisten Jeesuksen opetuslasten kanssa. Ef. 4:16 ilmaisee tämän periaatteen selkeästi: ”Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.”

Jeesuksen opetuslapsena voit siis auttaa toisia opetuslapsia kasvamaan uskossa. Tässä on toinen hyvä syy pysyä seurakuntaruumiin yhteydessä. Et ainoastaan sinä tarvitse seurakuntaa, vaan myös se tarvitsee sinua. Olet tärkeä Jumalalle ja olet tärkeä seurakunnalle, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. 

 Apostoli Paavali kuvaa tarkemmin, kuinka tämä uskossa kasvaminen seurakunnassa tapahtuu. ”Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.” (Ef. 4:15) Jos uskova ihminen pysyttelee pelkästään yksin, ilman minkäänlaista yhteyttä toisten opetuslasten kanssa, hänen on vaikeaa kasvaa totuudessa ja rakkaudessa. Totuus ja rakkaus ovat asioita, jotka toteutuvat ja jotka myös koetellaan yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Toisten opetuslasten seurassa me kasvamme totuudenmukaisesti Jeesuksen tuntemisessa ja hänen vaikuttamassaan rakkaudessa, sillä sekä sanamme että tekomme tulevat silloin välittömästi koetelluksi suhteessamme toisiin ihmisiin ja elävään Kristuksen seurakuntaan.

Loppupäätelmä edellä kuvatusta on siis se, että samalla kun opetuslapsi tarvitsee seurakuntaa, myös seurakunta tarvitsee jokaista opetuslasta. Kuulehan, Jeesuksen opetuslapsi: sinua tarvitaan! Älä jää yksin ilman yhteyttä seurakuntaan, joka on Kristuksen ruumis. 

 Hengelliset lahjat 

Jeesus asuu ja toimii opetuslastensa sydämessä ja elämässä Pyhän Henkensä välityksellä. ”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.” (Ef. 4:4)

Pyhä Henki toimii seurakunnassa moninaisten ja erilaisten hengellisten lahjojen välityksellä. Paavali kutsuu näitä Pyhän Hengen vaikuttamia lahjoja armolahjoiksi: ”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama.” (1. Kor. 12:4)

Henkilökohtaisesti uskon, että jokaisella Jeesuksen opetuslapsella on ainakin yksi Jumalan antama hengellinen armolahja, jonka avulla hän voi palvella seurakuntaa. Tämä käy esille samaisesta Paavalin kirjeestä korinttilaisille, jossa hän korostaa sitä, kuinka Pyhä Henki jakaa armolahjoja jokaiselle opetuslapselle. ”Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.” (1. Kor. 12:11)

Nämä armolahjat ovat kuin työkaluja, joilla opetuslapsi palvelee seurakunnan yhteistä rakentumista. ”Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” (1. Kor. 12:7) Armolahjat ovat siis moninaiset, ja sinulla on jokin niistä, jotta voisit sen avulla palvella seurakuntaa. 

Olen tavannut Jeesuksen opetuslapsia, jotka kyselevät epätietoisina, minkä lahjan he ovat saaneet Jumalalta, jotta he voisivat palvella seurakuntaruumista. Olen rohkaissut heitä sanomalla, että jos et vielä tiedä sinulle annettua hengellistä armolahjaa, kysy sitä Jeesukselta. Tämän kehotuksen perustana on Jumalan oma lupaus kuulla rukouksemme ja vastata siihen. Kun Jumala vastaa, hän voi vastata siten, että me ymmärrämme, mitä hän tarkoittaa. Muutoin Jumalan sana ei sisältäisi sellaisia lupauksia kuin esimerkiksi Matt. 7:7 ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Samalla, kun pyydämme Jumalaa johdattamaan meitä oikeaan suuntaan ja löytämään hengellisen lahjamme, meidän tulee myös olla valmiita uskomaan ja vastaanottamaan Jumalan vastaus. Jumala jakaa armolahjojaan ”niin kuin tahtoo”. Hän tietää, mikä lahja ja tehtävä seurakunnassa sopii juuri meille parhaiten.  

 Hengen hedelmä 

Armolahjoista puhuttaessa meidän tulee muistaa, ettei yhdellä Jeesuksen opetuslapsella voi olla kaikkia Pyhän Hengen lahjoja. Jeesuksella itsellään oli kaikki armolahjat yhtä aikaa. Samoin seurakunnalla, joka on Kristuksen ruumis, on kaikki Jumalan antamat armolahjat. Eri asia tietenkin on, käyttääkö seurakunta saamiaan armolahjoja ja käyttääkö se niitä oikein.

Yhdellä opetuslapsella voi olla useita lahjoja, mutta kenenkään ei pidä kuvitella tai väittää, että hän omistaa kaikki hengelliset lahjat. Jos joskus tapaat sellaisen Jeesuksen opetuslapsen, joka sanoo omistavansa kaikki Jumalan armolahjat, on parasta pysyä hänestä mahdollisimman kaukana.

Jumala on suunnitellut seurakunnan siten, että sen jäsenet, opetuslapset, tarvitsevat toisiaan juuri siksi, että heillä on erilaisia armolahjoja. Jokainen palvelee toisia saamallaan lahjalla. Tästä syystä olemme seurakunnassa riippuvaisia toisistamme. Tästä syystä emme myöskään voi halveksia yhtäkään Jeesuksen opetuslasta. Jokaisella on toisille jotakin annettavaa. Jumalan moninainen armo tulee esille seurakunnassa erilaisten opetuslasten ja heille annettujen erilaisten lahjojen kautta.

Kenelläkään Jeesuksen opetuslapsella ei ole kaikkia hengellisiä lahjoja, mutta jokaisella heistä pitäisi olla kaikki Hengen hedelmät. Itse asiassa Raamattu puhuu Hengen hedelmästä yksikkömuodossa, ei monikossa, vaikka Hengen hedelmä sisältääkin käytännössä useita erilaisia ominaisuuksia.

Apostoli Paavali luettelee nämä yhdeksän ominaisuutta galatalaiskirjeensä luvussa viisi: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.” (Gal. 5:22–23) Nämä ovat ominaisuuksia ja käytöstapoja, jotka Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa jokaisen Jeesuksen opetuslapsen elämässä. Ne ovat myös sellaisia ominaisuuksia, joiden pitäisi tulla esille siinä tavassa, jolla Jeesuksen opetuslapset käyttävät Jumalan antamia armolahjoja seurakunnassa.  

 Pyhän Hengen vaikuttamassa Hengen hedelmässä on armolahjoihin verrattuna sekin ominaisuus, että se vaatii aikaa kasvaakseen. Nuorikin uskova voi käyttää Pyhän Hengen vaikuttamia armolahjoja seurakunnassa. Mutta kuten meitä ympäröivässä luonnossa, niin myös hengellisessä elämässä Hengen hedelmän kasvaminen edellyttää aikaa. Hedelmät eivät kasva yhdessä päivässä eivätkä yhdessä yössä.

Lisäksi oksan, jossa hedelmä kasvaa, tulee olla yhteydessä puun runkoon. Raamatun mukaan runko on Jeesus itse. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5) Kun pysymme Jeesuksessa, kasvattaa hänestä meihin virtaava taivaallinen elämä Hengen hedelmää meissä, vaikka emme sitä itse huomaisikaan.  Jeesuksen opetuslapsi tarvitsee tätä Hengen hedelmää jokapäiväisen elämän kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa ja erityisesti seurakunnassa, jossa hän palvelee toisia opetuslapsia saamillaan armolahjoilla.

Sekä Pyhän Hengen vaikuttamat armolahjat että Hengen hedelmä liittyvät opetuslapsen yhteiselämään toisten ihmisten kanssa. Jumala tahtoo, että Jeesuksen opetuslasten elämässä tulisi esille hänen rakkautensa, armonsa ja rauhansa. ”Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.” (1. Kor. 14:33) Kun tämä toteutuu, opetuslapsi kirkastaa elämällään Jumalan kunniaa ja samalla julistaa evankeliumia Jeesuksesta siitä osattomille. 

 Suurin armolahja  

Joskus kysytään, mikä on suurin Jumalan antamista armolahjoista ja mikä on tärkein niistä yhdeksästä ominaisuudesta, jotka kuvaavat Hengen hedelmää.  Suurin Jumalan ihmisille antamista armolahjoista on varmasti se, jonka apostoli Paavali mainitsee Roomalaiskirjeensä kuudennen luvun lopussa: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23) Tämä armolahja liittyy ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen.

Ihmisten välisiin suhteisiin sen sijaan liittyy se ominaisuus, jonka Paavali asettaa tärkeimmäksi Hengen hedelmän eri puolista. ”Suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13) Rakkaus ei siis liity pelkästään avioliittoon, vaan sen tulisi kuulua jokaisen Jeesuksen opetuslapsen arkielämään, olkoon hän sitten naimisissa, naimaton, eronnut tai leski. ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” (1. Kor.13:1–2)

Erilaisia Pyhän Hengen vaikuttamia henkilahjoja kuvatessaan Paavali korostaa erityisesti profetoimisen tärkeyttä: ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.” (1. Kor. 14:1) Tämä johtuu siitä, että profetoiva rakentaa seurakuntaa erityisellä tavalla: ”Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.” (1. Kor. 14:3) Profetoiminen tulee vaikutuksiltaan lähelle saarnaamista seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Tästä huolimatta profetoimisen lahja voi olla muullakin opetuslapsella kuin seurakunnan pastorilla. Profetoimisesta nimittäin on hyötyä myös sielunhoidollisessa keskustelussa.  

 Loppuyhteenvedoksi voimme todeta, että opetuslapsen on tarkoitus elää ja toimia seurakunnan yhteydessä. Jumala antaa hänelle yhden tai useampia hengellisiä lahjoja, joilla hän voi palvella seurakuntaa. Niiden lisäksi Pyhä Henki haluaa kasvattaa hänen elämässään Hengen hedelmää. Tärkein Jeesuksen opetuslapsen tuntomerkki on rakkaus Jeesukseen ja rakkaus lähimmäisiä kohtaan. 

 Esko Siljanen

kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä

Lahjoita tähän työhön:


1970-luvun alussa, kun Viron kirkoissa kävi monin paikoin vain neljä tai viisi ihmistä, kuuli paljon propagandaa, että pian siellä ei

Kuva: Liliann Keskinen

Kirkkojen rakentaminen yltää meidän uskomme yli

1970-luvun alussa, kun Viron kirkoissa kävi monin paikoin vain neljä tai viisi ihmistä, kuuli paljon propagandaa, että pian siellä ei olisi enää ketään. Nyt 40 vuoden jälkeen kirkoissa on edelleen ne neljä tai viisi ihmistä, joskus enemmänkin. Viron 160 seurakunnasta suurin osa on maaseudulla, mutta missään kirkossa kävijät eivät ole kokonaan loppuneet.

Neuvostoliiton aikana suljettiin noin kymmenen seurakuntaa, jotka on sen jälkeen avattu uudestaan. Minä kävin tuolloin kirkossa sen takia, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että kirkossa ei ole yhtään nuorta.

Tuohon aikaan monella ei ollut Raamattua. Ne olivat arvokkaita ja rahallisestikin kalliita. Lähetystyöntekijät salakuljettivat Raamattuja ja sillä tavoin saimme niitä vähän. Toinen mahdollisuus saada Raamattu olivat rajavartiolaitoksen työntekijät, jotka takavarikoivat niitä rajalla ja sitten myivät kalliilla hinnalla. Ajan muuttuessa aloimme rukoilla, että saisimme Viroon 300 000 Raamattua. Nyt Virossa on myyty tai jaettu ilmaiseksi 600 000 vironkielistä Raamattua. Jokaisessa virolaisessa perheessä pitäisi tällä hetkellä olla kaksi Raamattua. Silti kristillisen kasvatuksen puute on ongelma Virossa.

Jaanin kirkko. Kuva: Liliann Keskinen.

Teologiaa opiskelemaan tulevista osa ei ole koskaan nähnytkään Raamattua. Yliopistojen opetussuunnitelmat on kuitenkin tehty olettaen, että opiskelijat tuntisivat Raamatun ja katekismuksen perusasiat, joten opetus etenee suoraan syvällisempiin asioihin.

Tällä hetkellä Virossa on viisi oppilaitosta, joissa voi opiskella teologiaa. Kauan oli suuri unelmamme, että meillä olisi raamattukoulu. Muutama vuosi sitten unelma toteutui, ja nyt meillä on raamattukoulu nuorille ja aikuisille.

Monessa maassa surraan sitä, että kirkkoja myydään huvittelupaikoiksi. Olen asunut ja työskennellyt Tartossa 20 vuotta, ja sinä aikana sinne on rakennettu seitsemän uutta kirkkoa. Jumala on sen mahdollistanut. Jumala on toiminut yli sen, mitä olemme uskoneet.

Keskiaikainen Johanneksen kirkko on rakennettu uudelleen raunioista, ja Paavalin kirkossa on tehty suuri peruskorjaus. Tarttoon on rakennettu myös uudet metodisti- ja baptistikirkot. Kun Johanneksen kirkon remonttia suunniteltiin, kirkkoneuvosto uumoili, ettei sitä tarvittaisi ja että sen tekeminen olisi mahdotonta. Samoin Paavalin kirkosta sanottiin, että remontointi olisi mahdotonta ja veisi liikaa rahaa.

Nyt alamme rakentaa Tartossa Marian kirkkoa. Me kirkon johtajat saatamme sanoa, että Tartossa ei tarvita sellaista. Saa kuitenkin nähdä, tekeekö Jumala vastoin meidän sanomisiamme. Jumala tekee niin paljon suurempia asioita kuin osaamme pyytää tai unelmoida – oma uskomme ei riitä.

Kirkon koko budjetti on 600 000 euroa. Johanneksen kirkon remontti maksoi neljä miljoonaa ja Paavalin kirkon 14 miljoonaa. Kun Narvan kirkko meni konkurssiin, kirkko myytiin konkurssipesästä eikä meillä ollut rahaa ostaa sitä takaisin. Silloin eräs mies tuli ja sanoi: ”Kuule, minä annan puolet siitä rahasta. Jos te maksatte toisen puolen, minä annan toisen puolen.” Teimme sopimuksen, ja nyt kirkko on ostettu takaisin.

Kun Jumala suunnittelee kirkon rakentamisen, hänellä on myös suunnitelma siihen, kuinka kirkot täyttyvät ihmisistä. Tarton kirkkoja ei ole rakennettu ihmisten suunnitelmien ja halujen mukaan, vaan pikemminkin niitä vastaan. Näemme jatkuvasti ihmeitä, kun Jumala tekee työtä. Rahan saaminen on paljon helpompaa kuin se, että ihminen tulee uskoon. Paavali sanoo, että olemme tulleet Jumalan lapsiksi sen voiman kautta, joka nosti Jeesuksen ylös kuolleista. Uskoon tulemiseen tarvitaan kuolleista herättämisen voimaa. Mutta Jumala on voimakas ja kaikkivaltias Jumala!

Miksi me tarvitsemme niin paljon kirkkoja Tartossa, jos ne ovat lähes tyhjiä? Kun ihmiset huomenna heräävät Jumalan sanan nälkään, mihin me sitten heidät laitamme? Silloin ei ole enää aikaa rakentaa. Jumala on aina tehnyt asioita etukäteen. Jumalan suunnitelma ja tahto on, että kaikki ihmiset tulisivat onnellisiksi ja oppisivat tuntemaan totuuden.

Meillä on ateistinen valtio, joka on erillään kirkosta. Kuitenkin esimerkiksi armeijassa on pappeja, jotka saavat palkkaa valtiolta. Koko tämä toiminta on yhden kenraalin ansiota, joka on tehnyt siitä päätökset. Nyt tämä kenraali on kuollut ja hänet haudattiin eilen. Valtio maksaa myös vankilapappien ja poliisissa toimivien pappien palkan. Näitä toimia ei ole järjestänyt kirkko, vaan ateistinen jumalanvastainen valtio.

Kun Jumala haluaa viedä omaa valtakuntaansa eteenpäin, hän tekee sen joka tilanteessa. Siinä uskossa me elämme ja rakennamme – perustamme uusia seurakuntia ja rakennamme kirkkoja.

Piispa Joel Luhamets Missioforumissa 1.4.2017

 

Lue lisää ja tue lähetystyötä Virossa: Viro – lähetysalue lähellä meitä.