Avainsana-arkisto: Saksa

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos

Kuvituskuva: Pixabay

Jumalan kosketus

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos kysyin jotain, sain kuulla olevani kofer, vääräuskoinen. Islam oli uskontona parhain ja sen oppeihin tuli vain alistua ja olla hyvä muslimi. En ajatellut Jumalan olemassaoloa paljoakaan.

Sitten lähdin omasta maastani länteen etsimään parempaa tulevaisuutta. Olin eräässä läntisessä maassa ja käytin alkoholia ja kävin diskoissa. Kun eräs maanmieheni kääntyi kristinuskoon, minua harmitti se suuresti. Muutamat uskonnollisemmat maanmieheni, jotka asuivat samassa vastaanottokeskuksessa, olivat todella vihaisia tälle miehelle. He alkoivat suunnitella, miten saisivat hänet surmattua ja siten varmistettua itselleen paikan paratiisissa. Minäkin menin mukaan suunnitelmaan, koska koin alamittaisuutta oman uskoni heikkoudesta ja tiesin, että olin tehnyt paljon sellaista, mikä oli kielletty islamissa.

Puhuimme päivittäin siitä, miten pahoja kristityt ovat: näimme seksuaalista moraalittomuutta ja laitoimme kaiken kristittyjen viaksi. Koimme, että maanmiehemme oli pettänyt ja jättänyt meidät. Kutsuimme tämän miehen kanssamme piknikille metsään joen varteen ja aioimme surmata hänet siellä ja hävittää ruumiin. Meillä oli ruoka ja juomat ostettu valmiiksi.

Juuri kun olimme lähdössä, mies sai puhelun kotimaasta. Hänen vaimollaan oli hänelle asiaa. Hän sanoi meille: ”Menkää te edellä ja minä tulen pyörällä perästä, kun olen lopettanut puhelun vaimoni kanssa.” Lähdimme ja laitoimme grillauspaikan kuntoon ja odotimme miestä. Häntä ei kuulunut. Odotimme ja odotimme. Lopulta lähdimme katsomaan, missä hän oli. Saavuimme vastaanottokotiin, ja hänen huoneensa oli tyhjä. Häntä ei näkynyt missään. Saimme kuulla, että hän oli lähtenyt pois koko vastaanottokeskuksesta.

Hieman tämän jälkeen oleskelulupa-anomukseni hylättiin. Masennuin ja ajattelin, että Jumala varmaan kosti minulle, koska olin mennyt mukaan suunnitelmaan surmata maanmieheni. Soitin hänelle ja kerroin asian. Mies sanoi, että häntä oli varoitettu meistä ja hän lähti siksi pakoon. Hän sanoi, ettei vihaa meitä vaan rukoilee meidän puolestamme. Hän kehotti minua myös menemään siihen kirkkoon, jossa hän oli käynyt ja jossa hänet oli kastettu.

Olin niin ahdistunut ja masentunut, että ajattelin, ettei elämäni voi enää pahemmaksi muuttua, jos käyn katsomassa, mitä kirkossa  tapahtuu. En unohda koskaan ensimmäistä käyntiäni siellä.  Uskomaton rauha valtasi sydämeni, mutta minua itketti. Istuin  penkissä ja kyyneleet valuivat silmistäni. Minun oli pakko lähteä pois ja koko matkan vastaanottokeskukseen vain itkin.

Yöllä näin erityisen unen: olin hukkumaisillani ja vierelleni tuli iranilainen nainen, joka oli tulkkina tässä kirkossa, jossa olin käynyt. Unessani hän tarttui käteeni ja sanoi, että vetää minut turvaan. Heräsin tähän ja ajattelin, että Jumala kutsuu minua luokseen. Aloin käydä tässä kirkossa ja kuulin lisää Jumalan rakkaudesta minua kohtaan.

Oleskelulupaa ei vieläkään myönnetty minulle, ja päätin lähteä Saksaan turvaan. Tulin tähän seurakuntaan, ja olen saanut täällä lisää opetusta kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Minut kastettiin täällä ja olen Kristuksen ruumiin jäsen. Soitin uudelleen miehelle, jonka surmaamista suunnittelimme, ja lähetin hänelle kastekuvani. Hän oli siitä todella iloinen ja sanoi, että rukoilee puolestani joka päivä.

Perheeni hylkäsi minut kuultuaan, että olen kääntynyt kristityksi. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo minulle tullessaan, mutta sen tiedän, että Jumalani on kanssani joka päivä eikä hän ikinä hylkää minua.

Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvia henkilöistä voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet maahanmuuttajatyöntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua

Kuvituskuva: Pixabay

Sain sydämeeni rauhan

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua poikansa kuolemasta. He toivoivat, että minä olisin kuollut heidän poikansa sijasta. Välimme tulehtuivat, enkä pystynyt asumaan heidän kanssaan. Muutin äitini luokse, ja poikani jäi asumaan appivanhemmilleni.

Olin nuori, ja monet miehet halusivat kanssani niin sanottuun väliaikaiseen avioliittoon. Minä en kuitenkaan halunnut sellaista.  Lopulta tapasin nykyisen mieheni ja menimme naimisiin. Sen jälkeen appivanhempani alkoivat vainota meitä. He saivat poikani huoltajuuden eivätkä antaneet minun tavata häntä.

Kun saimme mieheni kanssa tyttövauvan, asiat menivät yhä hullummaksi. Appivanhempani levittelivät minusta ilkeitä huhuja. Miestäni uhkailtiin, ja kerran joku yritti jopa tönäistä hänet auton alle. Mieheni joutui jättämään työpaikkansa ja perusti muutaman ystävänsä kanssa metallialan yrityksen.

Vaihdoimme asuntoa usein, enkä voinut kertoa edes äidilleni, missä asuimme. Olisin ehkä voinut kestää vielä tämän kaiken, mutta appivanhempani olivat niin sokaistuneita vihaansa, että kostivat sen pojalleni. Hän ei saanut pitää minuun yhteyttä. Koulussa johtaja sääli poikaani ja antoi hänen soittaa puhelimestaan minulle. Poikani itki ja pyysi minua hakemaan hänet pois.

Tyttäreni oli pienestä pitäen hyvin sairaalloinen. Kaksivuotiaana hän sairastui kuumeeseen, joka ei hellittänyt. Lääkärit eivät tienneet, mitä tehdä. Työtoverini tunsi erään kristityn naisen, joka rukoili sairaiden puolesta. Tuskassani vein tyttäreni tämän naisen luokse. Hän rukoili, ja tyttäreni parani. Olin aina kunnioittanut profeetta Jeesusta, mutta nyt näin, että Jeesuksen nimessä on voima. Tämä nainen antoi minulle myös pieniä kirjasia, joissa oli Raamatun lauseita. Kun luin niitä, koin suurta rauhaa sydämessäni.

Tilanteemme oli niin stressaava, että mieheni ei voinut sitä kestää. Hän alkoi saada psyykkisiä oireita. Lopulta päätimme lähteä pois kotimaastamme ja koettaa uutta elämää Euroopassa. Myimme omaisuutemme ja maksoimme salakuljettajille matkat Eurooppaan.

Halusin myös poikani mukaamme. Sain järjestettyä rehtorin kanssa niin, että ennen pakopäiväämme hain poikani koulusta luoksemme. Tiesimme, että olisimme suurissa vaikeuksissa, jos viranomaiset saisivat meidät kiinni, koska poikani huoltajuus oli appivanhemmillani.

Pakomatkamme oli järkyttävä. En voi kertoa sinulle kaikkea, mitä koimme. Bulgariassa jouduimme kolmeksi viikoksi vankiselliin,  joka oli pieni kuin kanakoppi. Mieheni ei voinut hengittää siellä ja alkoi saada paniikkikohtauksia. Olin varma, että hän kuolisi käsiini.

Lopulta päädyimme Saksaan. Olimme kaikki hermoraunioita. Mieheni paniikki-kohtaukset lisääntyivät, ja häntä hoidettiin kahteen otteeseen psykiatrisessa sairaalassa. Lasteni takia minun täytyi olla vahva ja kestää kaikki, näyttää iloiselta, vaikka sydämeni oli murtua tuskasta. Viimeisillä voimillani yritin tukea miestäni.

Rukoilin apua. En tiedä edes, ketä rukoilin, Allahia vai ketä. Lopulta tapasin vastaanottokodissamme erään maanmieheni, joka oli kuullut perheeni vaikeuksista. Hän kutsui meitä mukaansa kirkkoon. Lähdin mielelläni, koska muistin sen rauhan, joka oli sydämessäni lukiessani kristityltä naiselta saamiani kirjoja.

En koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun saavuimme kirkkoon. Kuljimme rappusia ylös ja siellä kaikui laulu omalla kielelläni: ”Sydämen rauhaa keskellä myrskyä, sinä olet purteni kapteeni.” Ajattelin, että tämä ei voinut olla totta! Tätä minä kaipasin. Olisiko minullekin rauha jossain? Olisiko olemassa joku, joka ottaisi tämän tuskan ja taakan pois hartailtani? Ilo täytti sydämeni. Jospa minäkin löytäisin sydämeeni rauhan keskellä kaikkia vaikeuksiani.

Aloitimme kastekurssin ja kuulimme lisää Jeesuksesta. Ilo ja rauha täyttivät sydämeni. Nyt tiedän, että minun ei tarvitse kantaa taakkojani yksin, vaan Jeesus on kanssani ja ohjaa kulkuani joka päivä.  Olen saanut sydämeeni rauhan, jonka hän on luvannut omilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”

Kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet työntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

Moni Kreikkaan, Saksaan tai Suomeen tullut maahanmuuttaja on menettänyt kaiken, jopa perheensä ja sukunsa. Tulevaisuus on epävarma. Tehtävämme on kohdata,

Keräys: anna tukesi maahanmuuttajille

Moni Kreikkaan, Saksaan tai Suomeen tullut maahanmuuttaja on menettänyt kaiken, jopa perheensä ja sukunsa. Tulevaisuus on epävarma.

Tehtävämme on kohdata, palvella ja rakastaa maahanmuuttajia Jumalan luomina arvokkaina ihmisinä ja lähimmäisinämme. Antamalla keräykseen annat tukesi heille. Keräyksen tuotolla kahdeksan työntekijää kohtaa ja tukee maahanmuuttajia Suomessa, Kreikassa ja Saksassa päivittäin.

Apuasi tarvitaan, lahjoita nyt!

Voit lahjoittaa tämän sivun kautta tai: FI83 2070 1800 0283 25, viite: 76623
(Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Ry)

Kiitos lahjastasi!

Lue lisää:

Lue maahanmuuttajien tarinoita:

Monet bulgarialaiset ovat viime vuosina muuttaneet paremman elämän toivossa muun muassa Saksaan.  Tämän päivän joulukalenterivideossa bulgarialaiset Selme ja Adil kertovat,

Joulukalenterin bonusvideolla bulgarialaisten joulunviettoa

Monet bulgarialaiset ovat viime vuosina muuttaneet paremman elämän toivossa muun muassa Saksaan.  Tämän päivän joulukalenterivideossa bulgarialaiset Selme ja Adil kertovat, millaista uuteen maahan sopeutuminen on.

Avaa tämän päivän joulukalenterin luukku täältä.

 

Lahjoita tähän työhön:


 

Maria on viisissäkymmenissä oleva seurakuntamme jäsen. Hän on tullut maahan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kysyin häneltä, kuinka hän oli löytänyt uskon

Kuvituskuva: Pixabay

Tärkeintä on rakkaus

Maria on viisissäkymmenissä oleva seurakuntamme jäsen. Hän on tullut maahan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kysyin häneltä, kuinka hän oli löytänyt uskon Jeesukseen. Maria kertoo tarinaansa:

”Kyllä kaikkein tärkeintä on rakkaus. Se on se ero, jonka minä olen löytänyt entisen uskontoni ja kristinuskon välillä. Rakkaus, joka näkyy tekoina, koskettaa ihmisten sydäntä syvältä ja vaikuttaa.

Entisessä kotimaassani olin opettaja. Meillä oli taloudellisesti turvattu elämä, asunto ja kaikki, mitä tarvitsimme. Elämässämme tapahtui erinäisiä asioita, joiden takia jouduin lähtemään pois omasta maastamme. Tyttäreni takia minä lähdin.

Menimme ensin Norjaan, koska olimme kuulleet, että Norja on demokraattinen maa ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Saimme asunnon kerrostalosta, ja seinänaapurinamme asui eräs saksalainen nainen. Hän auttoi meitä ihan alusta alkaen. Hän oli aina iloinen ja auttavainen ja täynnä rakkautta.

Minulla oli paljon vaikeuksia jalkani takia. Hädin tuskin pystyin kävelemään. Naapurimme vei meitä autolla kauppaan ja virastoihin ja sairaalaan. Hänen avullaan sain apua sairaalasta ja kävelykepit, joilla pääsin hieman liikkumaan. Ihmettelin sitä, miten hän auttoi meitä muukalaisia.

Kerran meidän piti sopia tapaamisaika, ja minä ehdotin sunnuntaiaamua. Hän sanoi, ettei se sovi hänelle, koska hän menee sunnuntaisin kirkkoon. Olin iloinen siitä, että uusi ystävämme oli kristitty. Kerran hän toi minulle Uuden testamentin omalla kielelläni. Otin sen iloiten vastaan, koska kunnioitin Jeesusta profeettana. Olin nähnyt omassa maassani Jeesus-filmin ja se oli tehnyt minuun vaikutuksen. Jeesus oli profeetta, joka teki ihmeitä, paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä.

Kerran pyysin ystävääni viemään meidät mukanaan kirkkoon. Halusin nähdä kirkon ja olin utelias näkemään, mitä siellä tehdään. Minuun teki suuren vaikutuksen se rakkaus, jolla meidät otettiin siellä vastaan. Sain paljon uusia ystäviä ja rupesin käymään kirkossa säännöllisesti. Luin Uutta testamenttia ja aloin ymmärtää, että Jeesus on paljon enemmän kuin profeetta, joksi olin hänet ajatellut.

Aloin käydä kastekurssia, koska olin vakuuttunut siitä, että Jeesus on todella minun Vapahtajani ja syntieni sovittaja. Sitten tuli takaisku: saimme kielteisen maassa-olopäätöksen. Olin paniikissa. Emme pystyisi palaamaan takaisin omaan maahamme. Rukoilin Jeesukselta apua. Ystäväni ehdotti, että menisimme Saksaan, koska siellä kenties voisimme saada myönteisen päätöksen. En ollut koskaan ajatellut meneväni Saksaan, mutta sain rauhan sydämeeni ja ystäväni kertoi, että siellä olisi seurakunta, jossa opetetaan kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Voisin jatkaa kastekurssiani siellä.

Niin tulimme Saksaan ja tähän seurakuntaan. Olen saanut kasvaa uskossani ja ymmärrän yhä enemmän Jeesuksesta. Valmistauduimme kasteelle. Minulla oli kuitenkin jonkinlainen taistelu sisimmässäni ja jotkin kysymykset kaihersivat mieltäni. Olisiko Jeesus todella oikea tie?

Sitten saimme kokea todellisen ihmeen. Asuimme kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Eräänä yönä heräsimme siihen, että talossa oli tulipalo. Haistoimme savua ja näimme liekkejä. Emme pystyneet menemään asuntomme ovesta ulos. Pakenimme parvekkeelle ja näimme, että alakerran asunto on tulessa, samoin yläkerran.

Palomiehet saivat meidät tikkaiden avulla pelastettua palavasta talosta. Palo oli alkanut alakerrassa asuvan alkoholisoituneen miehen asunnosta, hypännyt meidän asuinkerroksemme yli ja levinnyt neljänteen kerrokseen. Palomiehet eivät voineet ymmärtää, kuinka tuli oli jättänyt yhden kerroksen väliin. Sanoin heille, että Jeesus pelasti meidät.

Ylistin Jeesusta – minun Vapahtajaani! Kaikki epäilykseni katosivat. Jeesus rakastaa minua eikä minun tarvitse pelätä mitään, kun elän yhteydessä hänen kanssaan. Menimme kasteelle ja nyt olen tämän seurakunnan ja Kristuksen ruumiin jäsen.

Me kristityt olemme Jeesuksen kädet ja jalat tässä maailmassa. Jeesus rakastaa ihmisiä meidän kauttamme. Meidän tehtävänämme on viedä tätä rakkautta eteenpäin. Rukoilen joka päivä, että Jeesus näyttäisi minulle ainakin yhden ihmisen, jolle voisin osoittaa rakkautta. Rakkaus on se, mitä meillä kristityillä on antaa muille tässä rakkaudettomassa maailmassa.”

Marian kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa Mariasta tai hänen tyttärestään voi julkaista.

 

 

Tallenna

Tallenna

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”. ”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa

Pakolaistyössä kohdataan monenlaisia kysymyksiä. Kuva: Pixabay

Voiko saada anteeksi?

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”.

”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa viikossa ja sain myönteisen vastauksen.”

Sitten hän murtuu kyyneliin ja saa sanottua vain: ”Jeesus on hyvä”. Minullakin on silmät kyynelissä, ja yhdyn kiitokseen Jeesuksen hyvyydestä.

Mieleeni tulee keskustelumme puolentoista vuoden takaa. Raamattuopetukseni jälkeen Sam tuli kysymään minulta, mitä tapahtuu ihmiselle, joka on kieltänyt uskonsa. ”Onko sellaisella ihmisellä vielä toivoa anteeksiannosta?”

Muistutin häntä Raamatun kuuluisimmasta kieltäjästä, Pietarista, joka kielsi Herransa kolmasti. Jeesus antoi anteeksi ja antoi vieläpä uuden tehtävän todistajanaan ja seurakunnan rakentajana.

”Olisiko minullakin vielä toivoa? Tiedätkö, minä pelkäsin henkeni puolesta ja siksi minä kielsin Jeesuksen. Sydämessäni rakastin Jeesusta, mutta pelkäsin, että he tappavat minut lopulta.”

Sam kertoi lähteneensä ensimmäisen kerran pois kotimaastaan yli viisi vuotta aikaisemmin.  Hänellä oli vaikeuksia eikä hän nähnyt mahdollisuutta elää kotimaassa. Niinpä hän pakeni Ruotsiin.
”Ihmettelin kovasti länsimaisen yhteiskunnan ja kotimaani eroa. Ihmiset olivat rehellisiä ja onnellisia. Ei tarvinnut pelätä.

Kun eräät Samin maanmiehet olivat alkaneet käydä kirkossa, hän meni myös mukaan.

”Ajattelin, ettei siitä nyt ainakaan haittaa olisi. Kirkossa ollessani koin rauhaa. Ymmärsin sanomasta aika vähän, mutta minuun teki vaikutuksen kristinuskon sanoma siitä, että Jumala rakastaa syntistä ihmistä. Aloin lukea Raamattua omalla kielelläni”, Sam kertoo.

”Sitten pakolaisanomukseni hylättiin. Rukoilin, ja ystävät seurakunnasta rukoilivat, mutta valituksenikin hylättiin, ja minut pakkopalautettiin kotimaahani.” En voinut muuta kuin palata. Pakkasin laukkuuni mukaan Raamatun ja muutakin hengellistä kirjallisuutta. Ajattelin, että haluan ottaa mukaani juuri löytämäni Jeesuksen ja kertoa hänestä myös sukulaisilleni.”

Samin saavuttua kotimaahansa poliisit aukaisivat lentokentällä hänen  matkalaukkunsa ja tutkivat hänen tavaransa.

”He löysivät Raamattuni ja muut kirjat ja kysyivät, olivatko ne minun. Olin oppinut puhumaan totta ja sanoin, että kirjat olivat omaisuuttani. Ensimmäinen isku osui suoraan kasvoihini, ja sitä seurasi kysymys: ’Vai on pojusta tullut vääräuskoinen Euroopassa? No, mehän kyllä näytämme sinulle, miten tässä maassa eletään. Saat unohtaa kaiken Euroopassa oppimasi.’

Minut retuutettiin poliisiautoon ja vietiin vankilaan. Siellä kuulustelu jatkui. Kielsin olevani kristitty, mutta sanoin, että olin saanut kirjat lahjaksi ja siksi toin ne mukanani. Olin noin kolme viikkoa vankilassa, ja lähes joka päivä minua kuulusteltiin ja pahoinpideltiin.”

Sam ei ymmärtänyt, miksi häntä kohdeltiin siten, vaikka hän oli vakuuttanut, että ei ollut kääntynyt kristityksi. Eräänä päivänä yksi vanginvartijoista neuvoi häntä sanomaan, ettei hän tiennyt mitään matkalaukussa olevista kirjoista.

”Seuraavan kuulustelun aikana sanoin, että en tiennyt, kuka oli laittanut Raamatun ja muut kirjat laukkuuni.  Toistin, että ne eivät olleet minun omaisuuttani. En ollut niitä koskaan aiemmin edes nähnyt. Sanojeni vakuudeksi lausuin islamilaisen uskontunnustuksen. Sen jälkeen kuulustelijani löivät minua vielä pari kertaa ja sanoivat, ’Oletko nyt oppinut läksysi?’ He päästivät minut pois vankilasta mutta ottivat kaikki matkatavarani, rahani ja puhelimeni. Olin tyhjätaskuna maani pääkaupungissa.

Sam palasi vanhempiensa luokse. Hän ei voinut kertoa heille totuutta siitä, miksi oli joutunut olemaan vankilassa.

”Olin epätoivoinen. Olin kieltänyt Jeesuksen, menettänyt kaiken eikä minulla ollut mitään toivoa.”

Seuraavat kaksi vuotta Sam teki vain töitä ja säästi rahaa.
”Huomasin pian, etten pystynyt elämään kotimaassani. Tiedätkö, jos ihminen on ollut koko elämänsä pimeässä luolassa ja sitten pääsee valoon, niin ei hän pysty enää menemään takaisin siihen vanhaan pimeään luolaan. Sain koottua tarpeeksi rahaa matkustaakseni Eurooppaan ja tulin tänne uudestaan.”

Kyynelten läpi hymyilen veljelleni, uskonsa kieltäjälle, joka Pietarin tavoin sai uuden mahdollisuuden, ja sanon hänelle, ”Minusta tuntuu, että sinulle on paikka Kristuksen seurakunnan rakentajana täällä.”

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Keski-Euroopassa.
Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Voit tukea  työtämme lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla.
Lahjoitussummaa voi säätää vetämällä kursorilla palkin keskellä olevasta neliöstä.

Lahjoita tähän työhön: