Avainsana-arkisto: Saksa

Maria on viisissäkymmenissä oleva seurakuntamme jäsen. Hän on tullut maahan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kysyin häneltä, kuinka hän oli löytänyt uskon

Kuvituskuva: Pixabay

Tärkeintä on rakkaus

Maria on viisissäkymmenissä oleva seurakuntamme jäsen. Hän on tullut maahan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kysyin häneltä, kuinka hän oli löytänyt uskon Jeesukseen. Maria kertoo tarinaansa:

”Kyllä kaikkein tärkeintä on rakkaus. Se on se ero, jonka minä olen löytänyt entisen uskontoni ja kristinuskon välillä. Rakkaus, joka näkyy tekoina, koskettaa ihmisten sydäntä syvältä ja vaikuttaa.

Entisessä kotimaassani olin opettaja. Meillä oli taloudellisesti turvattu elämä, asunto ja kaikki, mitä tarvitsimme. Elämässämme tapahtui erinäisiä asioita, joiden takia jouduin lähtemään pois omasta maastamme. Tyttäreni takia minä lähdin.

Menimme ensin Norjaan, koska olimme kuulleet, että Norja on demokraattinen maa ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Saimme asunnon kerrostalosta, ja seinänaapurinamme asui eräs saksalainen nainen. Hän auttoi meitä ihan alusta alkaen. Hän oli aina iloinen ja auttavainen ja täynnä rakkautta.

Minulla oli paljon vaikeuksia jalkani takia. Hädin tuskin pystyin kävelemään. Naapurimme vei meitä autolla kauppaan ja virastoihin ja sairaalaan. Hänen avullaan sain apua sairaalasta ja kävelykepit, joilla pääsin hieman liikkumaan. Ihmettelin sitä, miten hän auttoi meitä muukalaisia.

Kerran meidän piti sopia tapaamisaika, ja minä ehdotin sunnuntaiaamua. Hän sanoi, ettei se sovi hänelle, koska hän menee sunnuntaisin kirkkoon. Olin iloinen siitä, että uusi ystävämme oli kristitty. Kerran hän toi minulle Uuden testamentin omalla kielelläni. Otin sen iloiten vastaan, koska kunnioitin Jeesusta profeettana. Olin nähnyt omassa maassani Jeesus-filmin ja se oli tehnyt minuun vaikutuksen. Jeesus oli profeetta, joka teki ihmeitä, paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä.

Kerran pyysin ystävääni viemään meidät mukanaan kirkkoon. Halusin nähdä kirkon ja olin utelias näkemään, mitä siellä tehdään. Minuun teki suuren vaikutuksen se rakkaus, jolla meidät otettiin siellä vastaan. Sain paljon uusia ystäviä ja rupesin käymään kirkossa säännöllisesti. Luin Uutta testamenttia ja aloin ymmärtää, että Jeesus on paljon enemmän kuin profeetta, joksi olin hänet ajatellut.

Aloin käydä kastekurssia, koska olin vakuuttunut siitä, että Jeesus on todella minun Vapahtajani ja syntieni sovittaja. Sitten tuli takaisku: saimme kielteisen maassa-olopäätöksen. Olin paniikissa. Emme pystyisi palaamaan takaisin omaan maahamme. Rukoilin Jeesukselta apua. Ystäväni ehdotti, että menisimme Saksaan, koska siellä kenties voisimme saada myönteisen päätöksen. En ollut koskaan ajatellut meneväni Saksaan, mutta sain rauhan sydämeeni ja ystäväni kertoi, että siellä olisi seurakunta, jossa opetetaan kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Voisin jatkaa kastekurssiani siellä.

Niin tulimme Saksaan ja tähän seurakuntaan. Olen saanut kasvaa uskossani ja ymmärrän yhä enemmän Jeesuksesta. Valmistauduimme kasteelle. Minulla oli kuitenkin jonkinlainen taistelu sisimmässäni ja jotkin kysymykset kaihersivat mieltäni. Olisiko Jeesus todella oikea tie?

Sitten saimme kokea todellisen ihmeen. Asuimme kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Eräänä yönä heräsimme siihen, että talossa oli tulipalo. Haistoimme savua ja näimme liekkejä. Emme pystyneet menemään asuntomme ovesta ulos. Pakenimme parvekkeelle ja näimme, että alakerran asunto on tulessa, samoin yläkerran.

Palomiehet saivat meidät tikkaiden avulla pelastettua palavasta talosta. Palo oli alkanut alakerrassa asuvan alkoholisoituneen miehen asunnosta, hypännyt meidän asuinkerroksemme yli ja levinnyt neljänteen kerrokseen. Palomiehet eivät voineet ymmärtää, kuinka tuli oli jättänyt yhden kerroksen väliin. Sanoin heille, että Jeesus pelasti meidät.

Ylistin Jeesusta – minun Vapahtajaani! Kaikki epäilykseni katosivat. Jeesus rakastaa minua eikä minun tarvitse pelätä mitään, kun elän yhteydessä hänen kanssaan. Menimme kasteelle ja nyt olen tämän seurakunnan ja Kristuksen ruumiin jäsen.

Me kristityt olemme Jeesuksen kädet ja jalat tässä maailmassa. Jeesus rakastaa ihmisiä meidän kauttamme. Meidän tehtävänämme on viedä tätä rakkautta eteenpäin. Rukoilen joka päivä, että Jeesus näyttäisi minulle ainakin yhden ihmisen, jolle voisin osoittaa rakkautta. Rakkaus on se, mitä meillä kristityillä on antaa muille tässä rakkaudettomassa maailmassa.”

Marian kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa Mariasta tai hänen tyttärestään voi julkaista.

 

 

Tallenna

Tallenna

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”. ”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa

Pakolaistyössä kohdataan monenlaisia kysymyksiä. Kuva: Pixabay

Voiko saada anteeksi?

Sam tulee minua vastaan kirkon eteisessä. Silmät loistavat iloa, ja hän kaappaa minut ”karhunsyleilyyn”.

”Minun turvapaikka-anomukseni hyväksyttiin! Se käsiteltiin kolmessa viikossa ja sain myönteisen vastauksen.”

Sitten hän murtuu kyyneliin ja saa sanottua vain: ”Jeesus on hyvä”. Minullakin on silmät kyynelissä, ja yhdyn kiitokseen Jeesuksen hyvyydestä.

Mieleeni tulee keskustelumme puolentoista vuoden takaa. Raamattuopetukseni jälkeen Sam tuli kysymään minulta, mitä tapahtuu ihmiselle, joka on kieltänyt uskonsa. ”Onko sellaisella ihmisellä vielä toivoa anteeksiannosta?”

Muistutin häntä Raamatun kuuluisimmasta kieltäjästä, Pietarista, joka kielsi Herransa kolmasti. Jeesus antoi anteeksi ja antoi vieläpä uuden tehtävän todistajanaan ja seurakunnan rakentajana.

”Olisiko minullakin vielä toivoa? Tiedätkö, minä pelkäsin henkeni puolesta ja siksi minä kielsin Jeesuksen. Sydämessäni rakastin Jeesusta, mutta pelkäsin, että he tappavat minut lopulta.”

Sam kertoi lähteneensä ensimmäisen kerran pois kotimaastaan yli viisi vuotta aikaisemmin.  Hänellä oli vaikeuksia eikä hän nähnyt mahdollisuutta elää kotimaassa. Niinpä hän pakeni Ruotsiin.
”Ihmettelin kovasti länsimaisen yhteiskunnan ja kotimaani eroa. Ihmiset olivat rehellisiä ja onnellisia. Ei tarvinnut pelätä.

Kun eräät Samin maanmiehet olivat alkaneet käydä kirkossa, hän meni myös mukaan.

”Ajattelin, ettei siitä nyt ainakaan haittaa olisi. Kirkossa ollessani koin rauhaa. Ymmärsin sanomasta aika vähän, mutta minuun teki vaikutuksen kristinuskon sanoma siitä, että Jumala rakastaa syntistä ihmistä. Aloin lukea Raamattua omalla kielelläni”, Sam kertoo.

”Sitten pakolaisanomukseni hylättiin. Rukoilin, ja ystävät seurakunnasta rukoilivat, mutta valituksenikin hylättiin, ja minut pakkopalautettiin kotimaahani.” En voinut muuta kuin palata. Pakkasin laukkuuni mukaan Raamatun ja muutakin hengellistä kirjallisuutta. Ajattelin, että haluan ottaa mukaani juuri löytämäni Jeesuksen ja kertoa hänestä myös sukulaisilleni.”

Samin saavuttua kotimaahansa poliisit aukaisivat lentokentällä hänen  matkalaukkunsa ja tutkivat hänen tavaransa.

”He löysivät Raamattuni ja muut kirjat ja kysyivät, olivatko ne minun. Olin oppinut puhumaan totta ja sanoin, että kirjat olivat omaisuuttani. Ensimmäinen isku osui suoraan kasvoihini, ja sitä seurasi kysymys: ’Vai on pojusta tullut vääräuskoinen Euroopassa? No, mehän kyllä näytämme sinulle, miten tässä maassa eletään. Saat unohtaa kaiken Euroopassa oppimasi.’

Minut retuutettiin poliisiautoon ja vietiin vankilaan. Siellä kuulustelu jatkui. Kielsin olevani kristitty, mutta sanoin, että olin saanut kirjat lahjaksi ja siksi toin ne mukanani. Olin noin kolme viikkoa vankilassa, ja lähes joka päivä minua kuulusteltiin ja pahoinpideltiin.”

Sam ei ymmärtänyt, miksi häntä kohdeltiin siten, vaikka hän oli vakuuttanut, että ei ollut kääntynyt kristityksi. Eräänä päivänä yksi vanginvartijoista neuvoi häntä sanomaan, ettei hän tiennyt mitään matkalaukussa olevista kirjoista.

”Seuraavan kuulustelun aikana sanoin, että en tiennyt, kuka oli laittanut Raamatun ja muut kirjat laukkuuni.  Toistin, että ne eivät olleet minun omaisuuttani. En ollut niitä koskaan aiemmin edes nähnyt. Sanojeni vakuudeksi lausuin islamilaisen uskontunnustuksen. Sen jälkeen kuulustelijani löivät minua vielä pari kertaa ja sanoivat, ’Oletko nyt oppinut läksysi?’ He päästivät minut pois vankilasta mutta ottivat kaikki matkatavarani, rahani ja puhelimeni. Olin tyhjätaskuna maani pääkaupungissa.

Sam palasi vanhempiensa luokse. Hän ei voinut kertoa heille totuutta siitä, miksi oli joutunut olemaan vankilassa.

”Olin epätoivoinen. Olin kieltänyt Jeesuksen, menettänyt kaiken eikä minulla ollut mitään toivoa.”

Seuraavat kaksi vuotta Sam teki vain töitä ja säästi rahaa.
”Huomasin pian, etten pystynyt elämään kotimaassani. Tiedätkö, jos ihminen on ollut koko elämänsä pimeässä luolassa ja sitten pääsee valoon, niin ei hän pysty enää menemään takaisin siihen vanhaan pimeään luolaan. Sain koottua tarpeeksi rahaa matkustaakseni Eurooppaan ja tulin tänne uudestaan.”

Kyynelten läpi hymyilen veljelleni, uskonsa kieltäjälle, joka Pietarin tavoin sai uuden mahdollisuuden, ja sanon hänelle, ”Minusta tuntuu, että sinulle on paikka Kristuksen seurakunnan rakentajana täällä.”

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Keski-Euroopassa.
Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Voit tukea  työtämme lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla.
Lahjoitussummaa voi säätää vetämällä kursorilla palkin keskellä olevasta neliöstä.

Lahjoita tähän työhön:


 

 

 

Pakolaistyöntekijämme Saksassa kohtaa seurakunnassa maahanmuuttajia, jotka ovat kokeneet monenlaisia kohtaloita. Tässä yhden pakolaisen kertomus: ”Minulla oli työtoveri, joka oli aina

Kuvituskuva: istock

Uskonsa vuoksi hylätty: Haluan elää avoimesti kristittynä

Pakolaistyöntekijämme Saksassa kohtaa seurakunnassa maahanmuuttajia, jotka ovat kokeneet monenlaisia kohtaloita. Tässä yhden pakolaisen kertomus:

”Minulla oli työtoveri, joka oli aina iloinen ja ystävällinen. Hän oli myös rehellinen ja luotettava. Hänen kanssaan oli helppo keskustella. Koin, että hän eli lähellä Jumalaa. Kerran juttelin hengellisistä asioista hänen kanssaan. Hän sanoi olevansa kristitty. Se oli minusta erikoista, koska asuimme islamilaisessa maassa.

Pikku hiljaa juttelin hänen kanssaan enemmän ja pyysin, että hän opettaisi minulle kristinuskosta, koska halusin olla samankaltainen kuin hän. Islamissa oli monia asioita, joita olin kyseenalaistanut: en pystynyt ymmärtämään jumalaa, joka vaatii ihmisten tappamista. Ihmettelin myös sitä, millaista jumalaa pitää palvoa pakosta. Olisiko olemassa Jumala, jota ihminen haluaisi palvoa sydämestään?

Viimein työtoverini kutsui minut kotikirkkoon, joka kokoontui joka viikko eri kodissa. Tutustuin muihin uskoviin ja kuulin opetusta ja luin Raamattua. Lopulta annoin elämäni Jeesukselle. En kertonut vaimolleni sitä, että olin tullut kristityksi. Kävin myös eräässä naapurimaassa, ja siellä minut kastettiin. Kastetapahtumastani otettiin valokuviakin. Eräs toinenkin maanmieheni kastettiin siellä.

Jokin aika kasteeni jälkeen tämä maanmieheni oli meillä kylässä ja näytti kastekuvia vaimolleni. Hän ei tiennyt, etten ollut kertonut vaimolleni mitään kääntymisestäni kristityksi. Samaan aikaan meillä olivat vieraana myös vaimoni vanhemmat. He raivostuvat ja sanoivat, että minusta on tullut vääräuskoinen ja että minun pitäisi kääntyä heti takaisin islamiin. Sanoin, heille, että en voi tehdä sitä. En voi luopua Jeesuksesta.

Pian tämän jälkeen vaimoni meni poliisin puheille ja sanoi haluavansa erota minusta, koska minusta oli tullut kristitty. Kuulin eräältä ystävältäni siitä ja arvasin, minkä tähden. En mennyt kotiin, vaan  suoraan uskovien ystävieni luokse. Sain kuulla, että poliisi oli käynyt työpaikassani etsimässä minua.

Uskovat ystävät auttoivat minua, ja pakenin maasta. En käynyt enää kotona edes hyvästelemässä lapsiani tai hakemassa mitään henkilökohtaista tavaraa. Tuntui pahalta, että oma vaimoni oli antanut minut ilmi.

Elin muutaman vuoden eräässä naapurimaassa. Sitten palasin kotimaahani, koska halusin hakea poikani luokseni. En pystynyt tapaamaan heitä, ja sain kuulla, että vaimoni oli mennyt uusiin naimisiin. Palasin siihen maahan, jossa olin ollut pari vuotta. Sekin maa on islamilainen. Olin siellä töissä ja säästin rahaa ja tulin Eurooppaan, koska halusin elää avoimesti kristittynä.

Nyt odotan, että tämä maa antaisi minulle turvapaikan. En halua elää täällä sosiaaliavun varassa, vaan haluan tehdä töitä ja ansaita oman elantoni. Olen pienestä pitäen tehnyt töitä. Koulua olen käynyt vain viisi luokkaa, ja uuden kielen oppiminen on minulle vaikeata, mutta olen hyvä rakennusmies. Osaan tehdä kaikkea, mitä rakennuksella tehdään. Olen myös suutari. Teen hyviä kenkiä.

Vähän aikaa sitten sain kuulla, että poikani ovat lähteneet jälkeeni. Heidän isäpuolensa oli ottanut heidät pois koulusta ja laittanut töihin. Heidän enonsa olivat heille hyvin ankaria, ja koko äidin puoleinen suku on syrjinyt heitä, koska heidän isänsä on ”vääräuskoinen”. Lapseni ovat nyt töissä synnyinmaani naapurivaltiossa. En ole nähnyt heitä neljään vuoteen. He toivovat voivansa päästä Eurooppaan. Rukoilen, että he pääsisivät pian tulemaan luokseni. Rukoilethan sinäkin!”

Tämän kertomuksen on muistiin merkinnyt pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Pakolaistyöntekijämme Saksasta kirjoittaa: Joulukuun 19. päivä 2016 tulee säilymään berliiniläisten mielessä pitkään. Monelle se on päivä, joka muutti heidän ajatuksensa

Miksi? Berliinin terrori-iskun jälkeen ihmiset yrittävät löytää jotain selitystä tälle mielettömälle teolle. Kuva: SEKL

Terroriteon jälkeen

Pakolaistyöntekijämme Saksasta kirjoittaa:

Joulukuun 19. päivä 2016 tulee säilymään berliiniläisten mielessä pitkään. Monelle se on päivä, joka muutti heidän ajatuksensa ihmisten hyvyydestä. Sinä päivänä Berliinin keskustassa, keisari Wilhelmin muistokirkon luona, nuori mies ajoi täydessä lastissa olevan kuorma-auton joulutorilla olevien ihmisten päälle. Kaksitoista ihmistä menetti henkensä ja 48 loukkaantui − osa heistä niin vakavasti, että kuolleitten lukumäärä saattaa vielä nousta.

Mikä oli teon motiivi? Seuraavaan päivään mennessä islamistinen terrorijärjestö Isis ilmoitti  ’soturinsa’ olleen teon takana. Lehdistössä spekuloidaan, onko tämä totta, vai onko teon takana joku individualisti, joka on toiminut ääri-islamin innoittamana. Teon tarkoituksena oli varmaan lisätä pelkoa ja epävarmuutta Euroopassa.  Ainakin näyttää siltä, että teko oli suunnattu läntisen maailman arvomaailmaa ja kristinuskoa vastaan. Saksan joulutorit eivät todellakaan ole mitään kristinuskon julistamistilaisuuksia vaan paremminkin markkinapaikkoja. Joulutoreja pidetään kuitenkin joulukuussa ennen joulua, joka on yksi kristinuskon suurista juhlapyhistä: Jeesuksen syntymäjuhla.

Minäkin olin ajatellut maanantai-iltana mennä tuonne joulutorille, mutta väsymyksen vuoksi jäin kotiin. Kaksi päivää terroriteon jälkeen jonotin yli puoli tuntia päästäkseni kirjoittamaan nimeni surunvalittelukirjaan, joka oli aukaistu keisari Wilhelmin muistokirkon sisällä. Suru oli hiljainen, syvä ja lähes käsin kosketeltava. Ihmiset odottivat hiljaisuuden vallassa vuoroaan, että saisivat kirjoittaa nimensä ja osanottonsa kirjaan. Lähes kaikki sytyttivät sen jälkeen myös kynttilän. Osa jäi vielä istumaan kirkkoon. Tuskin kukaan pääsi kirkosta ulos kuivin silmin.

Eurooppalainen kulttuuri pohjautuu suurelta osin kristinuskoon, siksi kirkossa ei kuulunut huutoa eikä kirkumista, vihan purkauksia tai koston huutoja, vaan syvää, hiljaista, kunnioittavaa surua. Kaiken yllä kirkon ”alttaritauluna” lepäsivät Kristus-veistoksen siunaavat kädet. Lohtua haettiin kaikesta huolimatta kirkosta.

Surevat saivat jättää viimeisen tervehdyksensä joulutorin terrori-iskussa menehtyneille Keisari Wilhelmin muistokirkossa Berliinissä. Kuva: SEKL

Surevat saivat jättää viimeisen tervehdyksensä joulutorin terrori-iskussa menehtyneille Keisari Wilhelmin muistokirkossa Berliinissä. Kuva: SEKL

Kirkon edustalla oli lehdistön edustajia eri puolilta maailmaa; kuulin englantia, espanjaa, italiaa, farsia ja hepreaa. Ihan kuin paikalla olisi ollut koko maailma. Maahan oli laskettu keoiksi kukkia ja kynttilöitä, nallekarhuja ja muita pehmoleluja. Ihmiset olivat tuoneet niitä iskussa kuolleiden muistoksi. Oli lappuja, joihin oli kirjoitettu ’Miksi?’ Osa ihmisistä oli tehnyt omat johtopäätöksensä, ’Me hyväksymme teidän uskontonne, miksi te ette hyväksy meidän uskontoamme?’ ’Emme luovu vapaudestamme.’ ’Maailma on meille kaikille yhteinen, ja sinne ei mahdu terrorismia ja väkivaltaa’. ’Paha ei saa saada valtaa’.

Kuitenkin pahan valta lisääntyy. Viekö paha meitä lähemmäksi Jumalaa vai humanismia? Huomaammeko me pahan omassa sydämessämme? Vai etsimmekö sitä vain ulkoapäin? Huomaammeko sen, että mekin tarvitsemme syntiemme sovittajaa?

Emme luovu vapaudestamme. Kuva: SEKL

”Emme luovu vapaudestamme,” lukee näiden ruusujen saatteessa. Kuva: SEKL

"Te ette muuta mitään tällä hirveällä teolla! Me hyväksymme teidän uskontonne, hyväksykää meidän uskontomme! Koska tämä on meidän maamme." Kuva: SEKL

”Te ette muuta mitään tällä hirveällä teolla! Me hyväksymme teidän uskontonne, hyväksykää meidän uskontomme! Koska tämä on meidän maamme.” Kuva: SEKL

jalkapallo_small

”Maailma on meille kaikille yhteinen ja sinne ei mahdu terrorismia ja väkivaltaa.” Kuva: SEKL

Sinä keskiviikkoaamuna kaatuneet joulukuuset oli nostettu pystyyn. Joulukuusi on yksin joulun näkyvimmistä symboleista. Monelleko tulee siitä mieleen elämän puu, joka oli paratiisissa ja on uudelleen Johanneksen näyssä uudesta Jerusalemista? ’Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.’ (Ilm. 22:2)

kko_ulkoa_small

Ihmiset ovat tuoneet iskussa kuolleiden muistoksi kukkia ja pehmoleluja keisari Wilhelmin muistokirkon eteen. Kuva: SEKL

poliisit_small

Ennen joulutorin uudelleen aukaisemista poliisit pitivät kokoustaan ja jakaantuivat sen jälkeen eri puolille toria. Ehkä hieman myöhäistä, ajattelin. Toisaalta he olisivat voineet tehdä hyvin vähän, kun pari tonnia painava kuorma-auto ajoi 65 kilometriä tunnissa suoraan väkijoukkoon. Elämämme ei todellakaan ole poliisien käsissä, vaan Jumalan.

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Berliinissa. Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

”Kotimaassani eläessäni en tiennyt paljoakaan kristinuskosta. Olin kuullut profeetta Jeesuksesta ja siitä, että kristityillä on kolme Jumalaa. Olin tunnollinen muslimi,

Kuva: Andrejs Polivanovs

Uskomaton selviytyminen myrskystä

”Kotimaassani eläessäni en tiennyt paljoakaan kristinuskosta. Olin kuullut profeetta Jeesuksesta ja siitä, että kristityillä on kolme Jumalaa. Olin tunnollinen muslimi, rukoilin joka päivä määrätyt rukoukset ja paastosin paastokuukauden aikana. Kuitenkin sydämessäni tuntui jollain tavalla tyhjältä.  Jumala vaikutti kaukaiselta eikä osalta elämääni, vaikka rukoilinkin päivittäin.

Kohtasin vaikeuksia, ja niiden johdosta päätin lähteä Eurooppaan. Turkkiin saavuttuani kuulin kristinuskosta eräiltä maanmiehiltäni ja näin Jeesus-elokuvan. Se teki minuun vaikutuksen ja ajattelin, että ottaisin enemmän selvää Jeesuksesta päästyäni Eurooppaan.

Turkista matka jatkui kumiveneillä meren yli Kreikkaan. Sinä päivänä lähti 14 venettä. Minun veneessäni oli 45 ihmistä, ja lähdimme matkaan viimeisinä.  Matkan aikana alkoi tuulla ja sataa. Aallot paiskoivat venettä ylös ja taas takaisin veteen. Joka kerralla vene  hörppäsi aina enemmän vettä. Kaikki huusivat kauhuissaan Allah Akbaria eli suurta Jumalaa ja islamin profeettoja.

Istuin pelon lamaannuttamana enkä tiennyt, mitä tehdä. Vieressäni oleva maanmieheni sanoi minulle: ”Huuda sinäkin nyt jotakuta profeettaa apuun, äläkä ole siinä vain hiljaa. Minä huudan Omaria, ja huuda sinä vaikka Hussainia tai Hassania.” ”Tai minä huudan vaikka Jeesusta Kristusta apuun,” huudahdin. En vieläkään ymmärrä mistä nuo sanat tulivat suuhuni. Kaikki veneessä olijat lopettivat huutamisen. Meri oli tyyntynyt ja tuuli loppunut.

Kaikki katsoivat minua ja vierustoverini kysyi: ”Oletko sinä kristitty?” Vastasin, että en minä mikään kristitty ole. Loppumatka sujui hiljaisissa merkeissä ja pääsimme lopulta perille Kreikkaan. Rannalla maanmieheni sanoi: ”Se oli kyllä se sinun Jumalasi, joka pelasti meidät.” Väitin vieläkin vastaan ja sanoin, etten itsekään tiennyt, miksi olin sanonut nuo sanat.

Kreikassa menin ensimmäisen kerran kirkkoon ja sen jälkeen erääseen paikkaan, jossa kuulin evankeliumin omalla kielelläni. Sain tietää nettisivustosta, jonka kautta pystyn seuraamaan kristillisiä radio- ja tv-ohjelmia. Sitten saavuin Saksaan ja liityin seurakuntaan. Haluan tietää yhä enemmän Jeesuksesta Kristuksesta, joka pelasti minut ja matkaseuralaiseni.”

Kertomuksen on muistiin merkinnyt pakolaistyöntekijämme Saksassa.
Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

”Olen halunnut oppia tuntemaan Jumalan lapsesta asti. Etsin häntä monista paikoista, ja lopulta koin löytäväni totuuden zarathustralaisuudesta. Olin kuitenkin levoton

”Lentokoneessa itkin ilosta. Saapuessani tähän maahan ajattelin, että vihdoinkin saan olla vapaasti kristitty.”

Vihdoin saan olla vapaasti kristitty

”Olen halunnut oppia tuntemaan Jumalan lapsesta asti. Etsin häntä monista paikoista, ja lopulta koin löytäväni totuuden zarathustralaisuudesta. Olin kuitenkin levoton enkä saanut rauhaa sydämeeni.

Työpaikallani oli eräs henkilö, josta huokui yliluonnollinen rauha. Etsiydyin usein hänen seuraansa ja kyselin, miksi hänen luonaan oli niin helppo olla ja hengittää. Keskustelimme paljon Jumalasta, ja kerroin hänelle haluavani oppia tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti. Kerran hän kutsui minut kotiinsa ja sanoi, että siellä olisi muitakin ihmisiä, ja löytäisin kenties rauhan sieltä. En tiennyt meneväni kristilliseen kotiseurakuntaan.

Iloitsin kaikesta siellä kuulemastani opetuksesta, ja aloin käydä kotikokouksissa. Pian opin tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti ja sain rauhan sydämeeni. Raamatusta opin, että meillä jokaisella on oma paikkamme Kristuksen ruumiin rakentamisessa. Ryhdyin Raamattujen salakuljettajaksi. Raamattuvarastoa säilytettiin autotallissani.

Hallituksemme vainosi kristittyjä, ja olimme sen vuoksi hyvin varovaisia. Ajattelin, että koska minulla ei ollut kovin pitkää historiaa kristittynä, en olisi hallituksen silmätikkuna. Eräänä päivänä, kun kodissani kokoontui seurakunta, poliisit kuitenkin tulivat ja tekivät kotietsinnän. He pidättivät kaikki. Tietysti autotallissani oleva raamattuvarastokin paljastui.

Jouduin tutkintavankeuteen. Minua ei kidutettu fyysisesti, mutta henkinen kidutus oli raskasta. Minulta kyseltiin tietoja ja uhkailtiin. Kuulustelijat sanoivat, että minut vielä hirtettäisiin, koska viranomaisilla oli niin paljon näyttöä siitä, että toimin aktiivisesti kristittynä ja tarkoitukseni oli käännyttää muita.

Vankilassa vallitsi pelon ilmapiiri. Kuulen vieläkin korvissani kidutettujen huudot. Koskaan ei tiennyt, kuka ”katoaisi”. Joka päivä odotin levottomana, että minut haettaisiin hirtettäväksi. Öisin en voinut nukkua, koska pelkäsin joutuvani yölliseen kuulusteluun. Sen jälkeen minusta ei enää koskaan kuultaisi mitään. Ajattelen, että jos minut olisi hirtetty ensimmäisenä päivänä, se olisi ollut helpompaa kuin kestää kuukausi sitä piinaa.

Ystävät toimivat aktiivisesti puolestani. Kun olin ollut tutkintavankeudessa 28 päivää, he saivat minut suurella lunnassummalla vapaaksi odottamaan oikeudenkäyntiä. He olivat minua vastassa vankilan edessä autolla. Ajoimme suoraa päätä erääseen toiseen kaupunkiin, missä minulle oli hankittu passi ja matkalippu. Jo samana päivänä pakenin kotimaastani tähän maahan.

Lentokoneessa itkin ilosta. Kun pääsin tähän maaha, ajattelin, että saan vihdoinkin olla vapaasti kristitty. Minut sijoitettiin kuitenkin erääseen vastaanottokeskukseen, ja siitä alkoikin toisenlainen ”helvetti”.

Muut keskuksen asukkaat tiesivät kotimaani ja sen, että tulin islamilaisesta valtiosta. Koska pidin kaulassani ristiä, he alkoivat tiukata minulta, miksi olin kääntynyt kristityksi. Minut nähdessään he tekivät kädellään eleen kuin leikaten päänsä irti. He soittivat kovalla äänellä muslimien rukouskutsua. En saanut yön enkä päivän rauhaa. Lopulta murruin henkisesti ja jouduin sairaalahoitoon moneksi viikoksi. Sen jälkeen minulle annettiin oma asunto, jossa asun nyt.

Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että saan käydä kirkossa ja lukea Raamattua vapaasti. Rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka ovat vankilassa minun maassani ja muissa islamilaisissa maissa.

Kiitos, kun kuuntelit kaiken, mitä kerroin.”

Kansanlähetys on tehnyt työtä pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa  Euroopassa jo 40 vuoden ajan.  Tämän pakolaisen kertomuksen on muistiin kirjoittanut työntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä nimiä ei kerrota.

Lahjoita maahanmuuttajien tavoittamiseen Saksassa:

Anna lahjasi tähän työhön: