Avainsana-arkisto: sairaalatyö

Lähetystyöntekijä, lastenlääkäri Maria Karjalainen kirjoittaa: ”Kun saavuin  sunnuntaina pääkapupungista Soddon sairaalalle, sinne oli juuri otettu potilaaksi viiden päivän ikäinen vauva, jolle oli aloitettu valohoito

Kuva: Philippe Gueissaz

Yöllinen ihme Etiopiassa

Lähetystyöntekijä, lastenlääkäri Maria Karjalainen kirjoittaa: ”Kun saavuin  sunnuntaina pääkapupungista Soddon sairaalalle, sinne oli juuri otettu potilaaksi viiden päivän ikäinen vauva, jolle oli aloitettu valohoito
keltaisuuden vuoksi. 

Kuva: Maria Karjalainen

Maaseutusairaalassa ei sunnuntaisin ole saatavissa keltaisuudesta kertovaa bilirubiinikoetta. Niinpä vasta seuraavana päivänä näin vauvan ja bilirubiinituloksen, joka oli äärimmäisen korkea, 830. Normaalisti jo puolet tuosta arvosta olisi hyvin huolestuttava.

Ainoa vaihtoehto vauvan hoitamiseksi oli siten vaihtaa tämän veri. Toisin kuin Suomessa, Etiopiassa moni ei luovuta verta, ja varsinkin maaseudulla luovutettua verta on yleensä vaikeaa saada. Lopulta samana iltana löytyi kuitenkin puolet tarvitsemastamme verimäärästä.

Toimenpidettä suunniteltaessa huomasimme vauvan navan olevan erittäin tulehtunut, joten verta ei voitu vaihtaa tavalliseen tapaan napasuonten kautta. Rukoilimme yhdessä, ja ihmeellisesti vaillinaisilla välineillä ikään kuin sokkona onnistui saada vauvan käsiin kanyylit, joiden kautta saimme toimenpiteen yön mittaan tehtyä.

Keskellä yötä siis teimme muutaman tunnin kestävän verenvaihdon riittämättömällä määrällä verta. Sokkona laittamani valtimokanyyli toimi paremmin kuin koskaan, ja niinpä jatkuvasti toimenpiteen aikana kiitimme Jumalaa siitä, miten ihmeellisen hyvin suoritus onnistui! Samalla osaston työntekijät olivat innoissaan voidessaan oppia, kuinka tuo elintärkeä toimenpide tehdään.

Sairaalahoitoon tullessa vauvalla oli jo aivojen vaurioitumisesta kertovia merkkejä. Kuitenkin jo  verenvaihtoa seuraavana päivänä kuuntelimme ihmetellen, kuinka koko tehohoitohuone raikui, kun vauva imi innokkaasti tuttia. Pian hän alkoi käyttäytyä kuin terve vauva, vaikka noin korkeasta bilirubinista johtuvat aivovauriot ovat käytännössä palautumattomia.

Niinpä saimme moneen kertaan todistaa lapsen isälle ja huivipäiselle äidille, kuinka Jumala todella kuuli rukoukset ja toimenpide onnistui paremmin kuin voi odottaa, vaikkei  edes tarpeeksi verta ollut saatavissa. Moneen kertaan vanhempien luvalla rukoilimme yhdessä vauvan ympärillä, että hän todella toipuisi täydellisesti, ja saimme kertoa, kuinka kiitos ja kunnia tästä ihmeellisestä toipumisesta kuuluu Jumalalle.

Seuraavalla viikolla vauva voitiin kotiuttaa hyvävointisena, vaikka sairaalassa aiemmin  vastaavassa tilanteessa olleet potilaat olivat kuolleet.”

Teksti ja vauvakuva: Maria Karjalainen

Tule mukaan!

Syksystä 2018 alkaen Maria on toiminut omassa ammatissaan lastenlääkärinä lähetyssairaalassa vastasyntyneiden osastolla potilaita hoitaen ja paikallisia työntekijöitä opettaen.

  • Tutustu Mariaan ja lue lisää hänen työstään lähetyssairaalassa Etiopiassa tästä.
  • Rukoile Marian työn puolesta lähetyssairaalassa Etiopiassa.
  • Lahjoita Marian työhön joko kertalahjoituksella tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin.  Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin,  tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 21283

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalainen lähti juuri ensimmäiselle työkaudelleen Etiopiaan.  Tässä hänen tuoreita terveisiään lähtötunnelmista. Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata

Maria Karjalainen sairaalatyöhön Etiopiaan

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalainen lähti juuri ensimmäiselle työkaudelleen Etiopiaan.  Tässä hänen tuoreita terveisiään lähtötunnelmista.

Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata tilaamalla hänen uutiskirjeensä tästä.

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti

Lastenlääkäri Maria Karjalainen lähdössä Etiopiaan

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti on jatkuvasti läsnä.

”Moni pitää tätä hulluna valintana. Koen kuitenkin, että Jumala on kouluttanut minua alusta asti. Heti erikoistumiseni alussa Jyväskylän keskussairaalassa minulle tuli hoidettavaksi erikoisen vaikeita tilanteita.”

Myöhemmin Karjalainen sai kuulla, että muut erikoistuvat olivat lyöneet vetoa, koska hän löisi hanskat tiskiin. Karjalaiselle suurempi huolenaihe oli kuitenkin se, voisiko alaa hyödyntää lähetyskentällä.

”Suoritin erikoistumiseni loppuun TAYS:ssa, missä edelleen jouduin haastaviin tilanteisiin. Siellä aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että kenties kyse onkin minulle räätälöidystä polusta. Tilanteet ovat viime vuosina muuttuneet. Nyt erikoistumisalani avaa ovia, vaikka aiemmin pelkäsin sen olevan hidaste sijoittumiselleni lähetyskentälle.”

Vaaroista huolimatta

Noihin aikoihin Maria Karjalaiselle järjestyi myös mahdollisuus osallistua Operaatio Mobilisaation järjestämälle lääkintäleirille Intiaan. Kyse oli kerran vuodessa järjestettävästä, kahden viikon mittaisesta klinikasta syrjäseudulla, missä hoidetaan lähikylissä asuvia kastittomia. Ihmisiä, joiden on vaikea muuten päästä hoitoon.

”Aloin pyöritellä mielessäni mahdollisuutta lähteä sinne, vaikka oma järkenikin sanoi, että olosuhteet ovat todella riskialttiit. Kolleganikin ihmettelivät, että haluanko todella lähteä sellaiseen paikkaan.”

Raamatun äärellä Karjalainen koki kohdalleen osuvan psalmin 91 sanat: ”Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.” Asiat loksahtivat paikoilleen, ja Karjalainen pakkasi laukkunsa jälleen kerran.

”Majoituimme kaupunkiin, josta ajelimme joka päivä huonokuntoisia teitä pitkin syrjäseuduille. Potilasmäärät olivat aivan valtavia. Kolmea lääkäriä kohden tuli parisataa potilasta päivässä ja asioimista hidasti vielä kommunikointi tulkin välityksellä. Ennen Suomeen paluuta oleskelimme pari päivää Delhissä. Siellä näki sitä todellista Intian katujen kurjuutta, josta kuulee puhuttavan.”

”Luonteessani on puoli, joka nauttii tämän työn haastavuudesta ja vaihtuvista tilanteista. Muutta loppuviimein rohkeuden tähän työhön täytyy tulla Jumalalta.”

Kirjoitus on ote Päivi Häkkisen artikkelista  ”En koe luopuvani mistään”, joka julkaistiin 26.5.2017 Uuden Tien numerossa 21. Lue koko artikkeli tästä.

Maria Karjalainen on mukana Kansanlähetyspäivillä 7.–9.7.2017 Ryttylässä.

Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata tilaamalla hänen uutiskirjeensä tästä.