Avainsana-arkisto: Raamattuperiodi

Saarnaajan kirja on yksi Vanhan testamentin kirjoista. Se sisältää runoutta ja proosaa. Saarnaajan kirja ei ole kirjoitettu yhtenäisesti vaan ajatuksen

Saarnaajan kirjaa saatetaan pitää masentavana, koska se kertoo niin realistisella tavalla elämästä. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista, vaikka parhaimmatkin asiat ovat katoavaisia. Kirja kertoo kuitenkin siitä pohjasta, minkä varaan voi rakentaa. Kuva: Pixabay

Saarnaajan kirja on aina ajankohtainen

Saarnaajan kirja on yksi Vanhan testamentin kirjoista. Se sisältää runoutta ja proosaa. Saarnaajan kirja ei ole kirjoitettu yhtenäisesti vaan ajatuksen virtana, ja sen merkitys löytyy kirjan sisällöstä.

Saarnaajan kirja oli Daavidin pojan, Jerusalemin kuninkaan, sanoja. Ei kuitenkaan tiedetä, oliko Saarnaaja juuri Salomo vai joku myöhempi kuningas. Kirjassa on kuitenkin paljon yhtymäkohtia Salomon elämään. Saarnaaja oli rikas, suuri Israelin kuningas, ja hänet tunnettiin viisaudestaan. Hän kirjoitti paljon sananlaskuja. Hän oli myös opettaja ja ajattelija. Saarnaajan kirjassa on kuuluvissa sekä saarnaajan että kertojan ääni.

Kirjan rakenne

Saarnaajan kirja koostuu neljästä osasta. Aluksi kirjan johdannossa käsitellään sitä, mihin aikakauteen kirja sijoittuu. Ensimmäisessä luvussa (1:12–18) Saarnaaja pohdiskelee, mitä hyötyä meillä on työnteosta, miten voimme tietää, että elämällä on merkitys ja mitä elämän merkitys on. Sen jälkeen alkaa Saarnaajan matka (1:12–12:7), jolla hän pohdiskelee elämän nautintojen merkitystä: kuinka elämässä vaikuttavat syöminen, juominen, aika, sortaminen, yksinäisyys ja vääryys. Kirjoittaja pohtii elämän ja kuoleman merkitystä ja viisauden ja tyhmyyden sekä rikkauden ja omaisuuden vaikutusta. Saarnaajan kirja päättyy kohtaan 12:8–14.

Kirjan tarkoitus

Saarnaaja pohtii kirjassaan oman elämänsä rajallisuutta ja Israelin viisauden perintöä. Hän miettii elämän viisautta ja huomaa, että Jumalan pelko on viisauden alku. Saarnaaja kertoo vapaasti omasta elämästään. Hän muistuttaa meitä Salomosta vaikkei mainitse Salomon nimeä. Saarnaajasta tulee selville, että hän on Israelin kuningas, ajattelija ja israelilainen. Saarnaajan ääni ei ole ainoa, joka kuuluu kirjassa, vaan siinä on myös kertoja, joka voi olla kirjoittaja, ja hän tulee mukaan kirjan ratkaisevissa kohdissa.

Saarnaajan tehtävä

Saarnaajan tehtävä ja metodi ilmenee jakeissa 1:13–14: Minä ryhdyin etsimään viisautta ja kaikkea mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Kirjan käännekohta tulee kohdassa Saarn. 7:23–29: Kaiken tämän olen viisaudella koetellut. Minä sanoin: Tahdon tulla viisaaksi. Mutta viisaus pysyi tavoittamattomissa. Kaukana on kaiken sisin olemus, syvällä, syvällä. Kuka voi sen löytää? Minä ryhdyin itsekseni pohtimaan ja etsimään viisautta ja kaiken lopputulosta ja ymmärsin, että jumalattomuus johtuu järjettömyydestä ja tyhmyys mielen sokaistumisesta.

Saarnaajan kirjan kaksi tasoa

Saarnaajan kirjasta löytyy kaksi tasoa. Pinnallinen taso on tyhjyys ja katoavaisuus. Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. (Saarn. 1:13) Saarnaajan suurin ongelma oli, miten hän voi tietää asiat. Hän ajatteli ilman Jumalaa. Saarnaaja sanoi: ”Minä etsin” eli hän luotti itseensä eikä Herraan.

Pintaa syvemmältä Saarnaaja totesi:  Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua. (Saarn. 1:14)  Älä siis etsi elämän tarkoitusta ja iloa ilman Jumalaa!

Kirjan syvempi taso ilmenee jakeissa Saarn. 12:3–14: Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista. Siitä voidaan todeta, että Herran pelko on viisauden alku. Lopputulos on, että meillä on ilosanoma evankeliumissa ja että Jumala ei anna epäjärjestyksen vallita loputtomiin.

Kirjan sanoma voidaan tiivistää näin:  Saarnaaja ryhtyi itsenäisesti tutkimaan kaikkea, mitä on auringon alla, ja näki, että kaikki on turhuutta. Saarnaajan kirjan luku 7 kertoo, että Jumala on luonut ihmisen johonkin tiettyyn tarkoitukseen, mutta ihminen keksii omia tarkoituksia ja asioita. Lopputuloksena Saarnaajan kirjan jakeissa 12:3–14  puhutaan Jumalan pelosta. Ilman sitä meidän viisaudellamme ja ajattelullamme ei ole kestävää pohjaa. Jumala tulee myös keskeyttämään turhuuden kierteen. Niin hän on tehnyt ja tulee tekemään Jeesuksen Kristuksen kautta.

Turhuus ja vaivannäkö

Saarnaaja pohtii, onko kaikki turhuutta: Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. (Saarn. 2:24) Saarnaaja miettii asioita, joilla täytämme elämämme: viisaudella, nautinnolla, rikkaudella, vallalla, velvollisuuksilla, sosiaalisella vastuulla, kunnialla, hurskaudella ja uskonnolla.

Onko kaikki vaivannäkö turhaa? Saarnaaja ei sano, että kaikki olisi täysin turhaa.  Työ tuo ruuan pöytään ja syöminen täyttää vatsan. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista. Kuitenkin juuri kun olet ottamassa sitä kiinni, se katoaa. Kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Voimme täyttää elämämme monella eri tavalla. Filosofialla voit täyttää aivosi, hedonismilla voit täyttää kehosi, materialismilla voit täyttää taskusi, etiikalla voit täyttää omantuntosi ja uskonnollisuudella voit täyttää sielusi.

Saarnaajan kirjan sanoma ei ole, että kaikki vaivannäkö auringon alla olisi täysin arvotonta, vaan että se ei ole lopullista tai iankaikkista. Kirjan tarkoitukseksi voidaan todeta, että Salomon elämän avulla lukija saa tietää, kuinka kaikkinainen rikkaus, maine ja viisaus ovat turhuutta, ellei ihminen saa nauttia näistä lahjoista Jumalan pelossa.

Saarnaajan puhe vaivannäöstä kuvaa kaikkea sitä, millä täytämme elämämme. Turhuus ei ole täysin hyödytöntä. Lyhytaikaisilla tarkoituksilla ei kuitenkaan voi korvata pitkäaikaista tarkoituksettomuutta. Jeesuksessa löydämme elämän ja  tarkoituksen vaivannäössäkin.

Saarnaajan kirjassa pohditaan, onko turhaa pohtia turhuutta. Siitä voidaan kuitenkin todeta, että vaatii viisautta tuntea tyhmyyttä, valoa tuntea pimeyttä, syvyyttä tuntea turhuutta, merkitystä tuntea merkityksettömyyttä.

Saarnaaja kysyy kysymyksen, johon muut Raamatun kirjat vastaavat. Saarnaaja etsii Jumalaa, mutta Raamatun suuri kertomus on, että Jumala on etsinyt ihmisen. Jobin kirjassa Jumala puhuu ja sen takia Jobilla on kaikkea, vaikka hänellä ei ole mitään. Saarnaajalla puolestaan on kaikkea, mutta Jumala on hiljaa ja sen takia hänellä ei ole mitään.

Elämän merkitys ja tarkoitus

Saarnaaja uskaltaa kysyä ja haastaa: Onko asioilla merkitystä ja tarkoitusta? Häntä vaivaa asioiden samankaltaisuus ja yhdentekevyys sekä  aikakäsitys, jossa asiat kertautuvat loputtomasti. Pahuus on hänelle ratkaisematon ongelma. Jumala on mysteeri, jota et voi tietää. Kuolema on elämän varma ja lopullinen päätös.

Saarnaaja nostaa esille hyvin ajankohtaisia asioita, joita ovat tyhjyys ja turhuus. Saarnaajan kirja vie meidät ristille Kristuksen luo.  Jumalan pelkoa on suhde Isään Hengessä Jeesuksen kautta. Jumala on tullut lähelle Jeesuksessa Kristuksessa. Hän elää ja tulee lähelle Sanassa, sakramenteissa, rukouksessa ja kristittyjen yhteydessä. Jeesus voi tulla elämäämme keskeyttämään turhuuden kokemuksen, vahvistamaan ja virvoittamaan.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika on repiä maasta. (Saarn. 3:1–2)

Jumalassa löydämme tarkoituksen

Saarnaajan kirja on ajankohtainen tänäkin päivänä. Jokainen uusi sukupolvi miettii samoja asioita: Mikä on elämän tarkoitus? Ovatko minun elämäni ja tekemäni asiat turhia? Onko minun elämäni päivät jo etukäteen määrätty?

Voimme luottaa Raamatun antamiin lupauksiin. Jokainen ihminen on arvokas, ja jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus. Jumala on luonut jokaisen ihmisen elinpäivät etukäteen. Voimme jokainen rukoilla ja pyytää, että taivaan Isä johdattaa askeleemme eteenpäin.

Meidän työmme ja opiskelumme ei ole turhaa, vaan voimme tehdä sen kiitollisena. Jokaisella ihmisellä on tärkeitä valintoja ja päätöksiä, joihin voimme pyytää Jumalalta neuvoa. Voimme olla joka päivä kiitollisia siitä, että saamme elää ja nähdä elämän kauneuden. Voimme kiittää erilaisista asioista elämässä, kuten ystävistä, läheisistä, ruuasta, puhtaudesta, luonnosta, harrastuksista, työstä ja opiskelusta. Kaikki hyvä tulee Jumalalta. Jumalan rakkaus on suurempi kuin osaamme edes ajatella.

Jokaisen elämään tulee myös suruja ja vastoinkäymisiä, mutta niissäkin Jumala kulkee rinnalla ja antaa voimaa jaksaa. Jokaisen ihmisen on hyvä välillä pysähtyä pohtimaan elämän merkitystä ja elämän rajallisuutta. Miksi olen täällä ja mitä valintoja elämässä teen?  Jumalan kautta löydämme elämän syvällisen tarkoituksen,  ja Jeesuksen ristin sovitustyön ansiosta saamme olla pelastettuja armosta.

Saamme olla Jumalan lapsia ja lähellä häntä. Jeesus antaa sydämeemme rauhan ja ilon, joka kestää elämän hyvissä ja vaikeissa hetkissä. Voimme nähdä elämämme iankaikkisuuden näkökulmasta. Tämä elämä on lyhyt iankaikkiseen elämään nähden. Emme aina ymmärrä,  miksi Jumala sallii elämäämme  vaikeita ja kipeitä asioita.  Jumala katsoo niitä kuitenkin aina ikuisuuden näkökulmasta.

Olet arvokas ja elämälläsi on tarkoitus. Siunausta elämääsi!

Richard Eklundin luennon  pohjalta muistiin merkitsi Tuija Kuustisto. Viimeisessä kappalessa on hänen omaa pohdintaansa luennon pohjalta.
Opetus sisältyi Kansanlähetysopiston periodilla 25–27.3.2019 Raamatun runollisia kirjoja koskevaan luentosarjaan.

Kiinnostuitko?
Tutustu Kansanlähetysopiston tuleviin periodeihin tästä.

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Suomi sydämellä -kampanjan hyväksi.

Olen 63-vuotias opiskelija Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla. Opiskelu on huikea mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalaa uudella tavalla. En ollut vielä täyttänyt viittä vuotta,

Minulta unohtui Jumala, mutta minä en unohtunut Jumalalta

Olen 63-vuotias opiskelija Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla. Opiskelu on huikea mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalaa uudella tavalla.

En ollut vielä täyttänyt viittä vuotta, kun olin mummon kanssa käynyt läpi Raamatun kaikki kiehtovat kertomukset. Olin kuullut Joosefin elämäntarinan, katsellut Abrahamin kanssa tähtitaivasta ja tehnyt matkaa Mooseksen kanssa. Kaikkein kiehtovin pienen tytön mielestä oli taivas kultakatuineen ja -kruunuineen sekä ihmiset valkeissa vaatteissa. Vieläkin on vaikea lukea Ilmestyskirjan taivasta kuvaavia kohtia ilman kyyneliä.

Äitini vanhemmat asuivat meillä, kun olin pieni. Mummo huolehti meistä lapsista vanhempieni ollessa töissä maatilallamme.

Mutta elämä ei mene kivuttomasti, ei myöskään minun elämäni. Äidin vanhemmat joutuivat muuttamaan toiselle puolelle Suomea, kun olin viisivuotias.  Vieläkin tuon asian ajatteleminen tuo mieleeni sen pohjattoman ikävän, mitä koin silloin.

Isovanhempieni muutto johti myös pitkään katkokseen Raamatun lukemisessani. Onnekseni koulussa käytiin uskontotunnilla läpi noita tarinoita. Minua ei haitannut, vaikkei opettaja niihin uskonutkaan.

Kesällä 1967 lähdin sisarusteni kanssa Tampereelle suureen kokoukseen. Siellä pidettiin nimittäin Kansanlähetyksen ensimmäiset kesäjuhlat. Siellä löysin jälleen sen Jeesuksen, jonka olin lapsena tuntenut. Oivalsin, että minun tulee kertoa kavereilleni Jeesuksesta, ja minähän kerroin. Olin ehkä yli-innokaskin, koska sisareni taisivat hävetä minua. Se ei intoani lannistanut, ja kohta meitä oli iso joukko, jota uusi uskonnonopettajani luotsasi. Hänestä tulikin tärkeä tuki meille useaksi vuodeksi, kunnes hän muutti muualle.

Nuoren tytön kasvukipuja

Sitten oli minunkin aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Lähdin Tampereelle opiskelemaan iltaoppikoulussa. Jouduin liian nuorena elämään yksin vailla aikuisten huolenpitoa, enkä uudella paikkakunnalla löytänyt paikkaani. Iltaopiskelun ja myöhemmin vuorotyön vuoksi en päässyt nuorten tilaisuuksiinkaan. Sen sijaan, että olisin vienyt ei-uskovia ystäviäni mukanani hengellisiin tilaisuuksiin, he veivät minua niistä poispäin.

Siinä menikin sitten vuosia tuskaillessa omien kipujeni kanssa. Minulta unohtui Jumala, mutta Jumala ei unohtanut minua. Pian ymmärsinkin, että usein ei-uskovat olivat parempia lähimmäisiä ja valmiimpia auttamaan kuin uskovat, toki poikkeuksiakin oli. Aina välillä oli pakko pyytää apua ylhäältä, kun alhaalla ei ollut ketään, joka olisi auttanut.

Geneve-järven rannalla kesällä 2016. Kuva: Ville Suonurmi

Geneve-järven rannalla kesällä 2016. Kuva: Ville Suonurmi

Päädyin opiskelemaan sosiaalityötä Göteborgin yliopistoon. Se oli mielenkiintoista aikaa. Sain opiskelutoverikseni uskovan naisen. Yhdessä pohdimme ja vertailimme Raamatun opetuksia ihmisten kohtaamisesta ja sosiaalityön metodeista. Ne vaikuttivat yllättävän samanlaisilta. Valmistuttuamme tiemme erosivat.

Työssäni näin hirvittävän määrän tuskaa ja kärsimystä, ja ajauduin pohtimaan kärsimyksen olemusta heidän kokemustensa kautta. Olinkiitollinen opiskeluaikaisista pohdinnoistamme. Jälleen kerran oli pakko todeta, että ilman Jumalaa ei ole toivoa maailmassa.  Ja siinä hän oli rinnallani niin kuin aina.

Jumalan apu tuli kärsimyksen keskelle

Ja sitten Jumala näytti itsestään ihan uuden puolen. Jouduin kokemaan raskasta työpaikkakiusaamista. En jaksanut uskoa, että Jumalakaan välittäisi minusta. Minun oli kuitenkin mahdollista osallistua vapaapäivinäni Kansanlähetysopiston Raamattu-periodeille, sillä työni oli vuorotyötä. Kerran opiskelimme Jobin kirjaa, ja se tuli lohdukseni.

Kärsimystensä keskellä Job huokaa: ”Miksi vainoatte minua niin kuin Jumala, ettekä saa kyllikseni minun lihastani. Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi. Mutta minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä päivänä seisovan multieni päällä. Ja sitten kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani: minun silmäni saavat nähdä hänet − eikä vieraana.” (Job 19:2327)

Tuo kallio, johon Jobin kärsimykset hakattiin, oli Jeesus Kristus. Ymmärsin, että siihen Kallioon olivat osuneet myös ne lyönnit, jotka olivat osuneet minuun, jo kauan ennen kuin olin edes syntynyt. Eikö sitten Jeesus välittäisi, koska hänkin oli kärsinyt minun kanssani. Ymmärsin, että voin aina paeta Jeesus-kallion turvaan ja taakse. Silloin kipukin on helpompi kestää.

Matkallani Sveitsissä kesällä 2016 Alpit palauttivat mieleeni vertauksen Jeesus-kalliosta. Kuva: Riitta Suonurmi

Jumala ei rakasta vain minua vaan myös kiusaajiani. Sitä olikin vaikea niellä, mutta sellainen vain on minun Jumalani. Kärsimysten keskellä olin saanut nähdä jotain uutta hänestä. Jeesus välittää siitä, mitä minulle tapahtuu. Hän välittää niistä, joita itse satutan, ja hän välittää niistä, jotka satuttavat minua. Sen Jeesuksen haluan oppia tuntemaan paremmin, ja jos mahdollista, auttaa muitakin tuntemaan hänet.

Riitta Suonurmi

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna