Avainsana-arkisto: Raamattu

Raamatunkäännöstyö liittyy Israeliin kuin mantelipuun juuret maahan. Elävillä juurillaan puu kasvattaa kukintoja vaikka lumimyrskyssä, ja käännöstyö tuottaa parhaan käännöksen kansalle,

Mantelipuun oksat puhuvat

Raamatunkäännöstyö liittyy Israeliin kuin mantelipuun juuret maahan. Elävillä juurillaan puu kasvattaa kukintoja vaikka lumimyrskyssä, ja käännöstyö tuottaa parhaan käännöksen kansalle, jos Israel on kääntäjälle tuttu.

Vanhan testamentin alkukieli on pääosin heprea. Tällä hetkellä koko Raamattu on käännetty noin 674 kielelle, mutta osalle näistä kielistä se on käännetty jostain muusta kielestä kuin heprean alkukielestä, eli nämä Raamatut ovat käännöksen käännöksiä. Raamatun heprealaisten juurien opiskelu onkin monille kääntäjille suurena apuna, kun he haluavat parhaan mahdollisen käännöksen äidinkielelleen. Jerusalem on raamatunkääntäjän unelmalomakohde.

Moni kevättalvella Israelissa vieraileva matkailija ihmettelee Jerusalemin mantelipuita. Joskus kaupungissa on jopa lunta kukinnan aikaan. Miten puu voi kukkia keskellä vuoden kylmintä aikaa? Lumihankea vasten kukkiva puu näyttää järjenvastaiselta, kun Suomessa olemme tottuneet kukkiviin puihin lähinnä vehreän kesän kynnyksellä.

Mantelipuu on ollut Israelissa yksi lempikuvauskohteistani. Mantelipuun kukkien kuvia olenkin käyttänyt paljon graafisessa työssä. Puita enemmän ihmettelin kuitenkin vuosia sitten erästä Jeremian kirjan kohtaa. Se kertoo juuri mantelipuusta ja Jumalan valvomisesta sanansa suhteen:

Minulle tuli tämä Herran sana: ”Mitä sinä näet, Jeremia?” Minä vastasin: ”Minä näen mantelipuun oksan.” Herra sanoi minulle: ”Sinä olet nähnyt oikein; sillä minä valvon sanaani toteuttaakseni sen.” (Jer. 1:11–12)

Pohdin, mitä ihmeen tekemistä puun kukalla on sanan ja valvomisen kanssa. Onko tämä Vanhan testamentin mystistä runoutta, jolla ei tarvitse olla merkitystä omaan arkeen? Vai onko heprean alkukielellä jotain opetettavaa meillekin?

Kun eräs Jerusalemissa matkaileva raamatunkääntäjä avasi asiaa heprean kautta, asia selkeni uudella tavalla. Tuo sana ’mantelipuu’ on nimittäin hepreaksi šaked ja muistuttaa sanaa šoked, ’valvoa’. Sanojen samankaltaisuuden kautta Jumala avasi Jeremialle, omalle profeetalleen, Raamatun luotettavuutta ja merkitystä. Joskus emme näe asioiden vertauskuvallisuutta ja sanomaa ennen kuin asia väännetään rautalangasta – tai mantelipuun oksasta.

Vaikka emme tiedä, mihin vuodenaikaan Jeremia mantelipuuta tarkkaili, olisi jotenkin uskottavaa, että sitä eritysesti katseltaisiin juuri silloin, kun se erottuu täysin muusta ympäristöstä. Eihän sitä muulloin aina edes erota mantelipuuksi.

Silloin kun mikään muu ei elä, Jumalan sana elää. Sen toteutumista valvotaan maailman korkeimmalla auktoriteetilla. Koko mantelipuu oksineen ja kukkineenkin symboloi Jumalan lupauksien varmaa toteutumista. Ei tule niin kylmää maailman-aikaa tai poliittista myrskyä, joka mitätöisi Jumalan sanan ja lupaukset meillekin. Eikä ole sellaista kieltä, jonka raamatunkäännös eläisi ilman heprean kielen juuria.

Koko Raamatun maa on täynnä sisältöä, jota raamatunkäännöstyö tarvitsee työnsä tueksi. Israel on kuin luokkahuone, jossa on omat opintoviikkonsa raamatunkääntä-jille – mutta myös meille muille. Kun olen tehnyt lapsityömateriaalia, olen saanut paljon virikettä heprean kielestä.

Lapset eivät työskentele raamatunkääntäjinä, mutta heistä voi tulla sellaisia tulevaisuudessa. Työ on kesken. Maailmassa on edelleen enemmän niitä kieliä, joilla ei ole omakielistä Raamattua, kuin niitä joilla on.

Kun lapsille kerrotaan uskomme heprealaisista juurista ja Israelin historiasta ja raamatunaikaisesta kulttuurista, sen varmemmin Jumalan sanan merkitys säilyy tuleville sukupolville alkuperäisenä ja arvovaltaisena elämän ohjeena.

Heidi Tohmola
kirjoittaja on taittanut ja toimittanut Jerusalemissa toimivan Caspari-keskuksen lapsityömateriaalia. Hän kääntää parhaillaan tätä materiaalia suomeksi.

Kansanlähetys kokoaa parhaillaan varoja raamatunkäännöstyölle.
Tutustu ja tule mukaan työhön tästä.

 

 

 

Joh. 17:18–23, Saarna © Gerson Mgaya 13.5.2018, Nurmes. Tiivistelmä AL Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt

Pohjois-Karjalan Ev.lut. Kansanlähetyksen piirijohtaja Gerson Mgaya saarnasi viime pyhänä Nurmeksen kirkossa yhteydestä. Tässä artikkelissa on lyhennelmä hänen opetuksestaan. Maalaus: Minna Katajamäki

Jotta he olisivat yhtä

Joh. 17:18–23, Saarna © Gerson Mgaya 13.5.2018, Nurmes. Tiivistelmä AL

Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.  Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.  Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.  Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. (1992 käännös)

Raamatun mukaan on olemassa kahdenlaista ykseyttä. Efesolaiskirjeessä (4:3) Paavali sanoo: “Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.”  Hengen luoma ykseys on siis jo olemassa. Voimme joko säilyttää se tai tuhota sen.

Kun meistä tulee kristittyjä, löydämme uskovien yhteisön, jonka Henki on perustanut. Sen lisäksi, että Henki yhdistää eri puolilta tulevat uskovat yhteen, se yhdistää myös eri aikakausien uskovat.

Kun uskomme Jeesukseen Kristukseen, Henki liittää meidät Kristuksen ruumiiseen ja meistä tulee yhtä apostolien ja muiden uskovien kanssa, jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakseen.  Henki on tuonut meidät yhteen, ja olemme yhtä Kristuksessa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olemme samanlaisia tai että teemme samoja asioita samalla tavalla. Mielipiteemme, ymmärryksemme tai tapamme tehdä asioita voivat olla täysin erilaisia, mutta Henki antaa meille ykseyden. Se on ykseyttä moninaisuudessa tai erilaisuudessa. Meidän on helpompi ymmärtää toisiamme ja hyväksyä toisemme, kun muistamme, että Kristus on kuollut meidän kaikkien puolesta.

Tämä on kuitenkin vain yksi osa ykseyttä.  On olemassa myös toinen ykseys, joka on riippuvainen tästä. Paavali puhuu siitä Efesolaiskirjeessä (4:13). Ensimmäiseksi hän puhuu seurakunnan paimenista ja opettajista, jotka varustavat pyhät palvelutyöhön. Ja sitten hän lisää: “… kunnes me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.”

Tämä uskon, tuntemisen ja ymmärryksen ykseys ei vielä ole todellisuutta. Se ykseys tulee, kun kasvamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.  Ensimmäinen ykseys on Hengen luoma ykseys, ja on tarkoitettu, että me säilytämme sen ykseyden. Tämä toinen ykseys syntyy, kun pysymme tuossa ensimmäisessä ykseydessä.  Tämä on ykseyttä ykseydessä.  Niin kauan kun toinen ykseys ei vielä ole totta, ensimmäinenkin ykseys helposti hajoaa.  Meidän on pidettävä huoli, että tästä toisesta ykseydestä tulee totta.

Kuten olemme nähneet, tämä ykseys muuttuu todeksi vain Kristuksen tuntemisen kautta.  Opimme tuntemaan Kristuksen kahdella tavalla: Kun luemme Jumalan sanaa ja kun elämme ja vaellamme Hengessä.

Jeesus rukoili, että meidät pyhitettäisiin totuudella eli sillä mitä luemme. Jumalan sana on totuus.  Mutta Jeesus ei kertonut, kuinka tämä totuus pyhittää meidät.

Hyvät ystävät, maailma on pahuuden vallassa. Me uskovatkaan emme ole sen vaikutuspiirin ulkopuolella. Maailma varastaa huomiomme ja vie sen pois Jumalasta aina siinä määrin, että useimmiten löydämme itsemme kiireisinä muiden asioiden parista.  Kun emme etsi Jumalan tahtoa elämäämme, löydämme itsemme tekemästä, mitä maailmakin tekee. Emme eroa mitenkään niistä ihmisistä, jotka eivät usko Jeesukseen.

Meidän täytyy tietoisesti etsiä Jumalan tahtoa. Jumalan tahto kertoo meille, mistä Jumala pitää ja mitä hän vihaa.  Jumalan tahto kertoo meille, kuinka voimme elää ja vaeltaa jatkuvasti Jumalan kanssa.  Olemme turvassa, kun vaellamme Jumalan kanssa: Hän varjelee meitä.  Mutta mistä tuo Jumalan tahto löytyy?  Se löytyy hänen sanastaan, Raamatusta.

Kun olemme kuuliaisia sanalle, silmämme avataan näkemään, mitä Jumala on valmistanut meitä varten. Opetuslapset, joiden Jeesus käski odottaa Isän lupauksen täyttymistä, olivat kuuliaisia, ja oikealla hetkellä he näkivät Jumalan antavan heille voimaa ja lohdutusta Hengen kautta.

Me palvelemme samaa Jumalaa. Kirjoituksissa sanotaan, että Jumala ei muutu.  Siellä myös sanotaan, että Jumalan voima ei koskaan tuota pettymystä, se on aina sama. Jos Jumalan sana oli totta apostoleille, pitäisi sen olla totta myös meille. Jos Jumalan sana pyhitti apostolit, se pyhittää myös meidät. Mutta jotta se pyhittäisi meidät, meidän vastauksemme, meidän reaktiomme lukemisen jälkeen, täytyy olla samanlainen kuin apostoleilla. Apostolit tottelivat Jumalaa, ja he näkivät Jeesuksen sanojen käyvän toteen.

Jeesus rukoili ykseyttä. Ainoa tapa, miten voimme olla yhtä niiden kanssa, jotka kuolivat lähes kaksituhatta vuotta sitten, on tehdä, mitä he tekivät. He kuulivat Jumalan sanan ja olivat kuuliaisia sille.  Helluntai muistuttaa meitä Jumalan uskollisuuden lisäksi myös apostolien kuuliaisuudesta.

Jeesus toivoo, että meistä tulee yhtä apostolien kanssa, niin että säteilemme samanlaista uskoa ja Jeesuksen tuntemista. Tämän yhteyden saavutamme olemalla kuuliaisia Jumalan sanalle. Elämä Hengessä ja Hengen kanssa on juuri sitä elämää, jota Jeesus tuli tuomaan meille. Kutsukaamme Jumala elämään kanssamme Hengessä.

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Lahjoita tähän työhön:


 

 

 

Edellisessä opetuksessani kirjoitin Jeesuksen kuolemasta: Kuka ristiinnaulitsi hänet ja kuinka ihmiset reagoivat nähdessään sen tapahtuvan? Kuten totesin, meidän tavoitteemme on

Tarjolla uusi elämä

Edellisessä opetuksessani kirjoitin Jeesuksen kuolemasta: Kuka ristiinnaulitsi hänet ja kuinka ihmiset reagoivat nähdessään sen tapahtuvan? Kuten totesin, meidän tavoitteemme on löytää oma paikkamme ja jos mahdollista, saada suhteemme Jumalaan korjatuksi.

Tänään jatkamme samaan suuntaan ja katsomme, kuinka tämä maailma on historian eri aikoina suhtautunut Jeesukseen, tai toisella tavalla sanottuna, kuinka Jeesuksen kuolema on muuttanut tätä maailmaa. Muuttaako se sinua ja minua henkilökohtaisesti?

Tänään elämme Kristuksen syntymän jälkeisessä ajassa (a.D. tai jKr.). Latinankielinen anno Domini tarkoittaa ’Herran vuonna’. Termi otettiin käyttöön 500-luvulla, kun ajan laskemisessa alettiin käyttää järjestelmää, jossa Kristuksen syntymä merkitsi vuoden yksi eli ensimmäisen vuoden alkua. Vuodet ennen Kristuksen syntymää merkittiin kirjaimilla B.C. (eKr.). Tätä laskutapaa on noudatettu ja käytetty aina siitä lähtien. Kalenterimme pitää siis Kristuksen syntymää maailmanhistorian keskipisteenä. Uskoopa ihminen tai ei, totta on, että maailma ja sen järjestelmät tunnustavat, että kerran eli henkilö, jota kutsumme Jeesukseksi.

Viime aikoina on alkanut näkyä myös toinen tapa ilmaista aikakausia:  ennen ajanlaskun alkua, lyhenne eaa. (englanniksi B.C.E.) ja jälkeen ajanlaskun alun, lyhenne jaa. (englanniksi C.E.). Tämän uuden vaihtoehdon tarkoituksena on saada Jeesus pois maailmanhistoriasta. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin muuttunut vain nimi, mutta tapahtuma, josta laskeminen aloitetaan, osoittaa yhä Jeesuksen syntymään. Vaikka viittaus ”meidän Herraamme”eli Kristukseen on jätetty pois, se pysyy siis oikeutetusti ajanlaskumme keskuksena, josta laskemme vuosia taaksepäin, kauemmaksi menneisyyteen ja eteenpäin, kohti tulevaisuutta. Aivan selvästi Kristuksen tuleminen on aina ollut ja tulee aina olemaan kaikkein merkityksellisin ja suurimman muutoksen aikaansaanut tapahtuma koko maa-planeetan historiassa.

Useimmat ihmiset maailmassa ovat kuulleet Jeesuksesta. Hänen syntymäänsä juhlitaan joka joulu, hänen vertauksensa tunnetaan hyvin ja jotkut hänen opetuksistaan kulkevat tuttuina sanontoina kansan kielessä. Mutta Jeesuksen elämän mullistavin ja tärkein tehtävä toteutui hänen ristiinnaulitsemisessaan ja ylösnousemuksessaan. Hän tuli maailmaan ja hän muutti kaiken. Nämä tapahtumat poistivat syntimuurin ihmisten ja Jumalan väliltä. Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus kehotti opetuslapsiaan levittämään uutista pelastuksesta, jonka hän tarjoaa kaikille kansoille.

Kun katson tuota kaikkea, kuinka se tapahtui ja kuinka ensimmäiset seuraajat reagoivat, ja sitten vertaan sitä omaan tilanteeseemme tänä päivänä, mietin joskus, että meillä on vielä suurempi syy uskoa kuin heillä. Ajatelkaapa, mikä toivo opetuslapsilla oli Jeesuksessa, ja sitten he joutuivat näkemään, millaisen kuoleman hän kärsi. Hän kärsi voimattomana ja heikkona häpeällisen kuoleman. Sen jälkeen hänet laitettiin makaamaan hautakammion pimeyteen, iso kivi vieritettynä haudan suulle ja sotilaat vartioimassa hautaa. Hänen seuraajillaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin piiloutua lukittujen ovien taakse juutalaisia peläten. Näin kaikki heidän toivonsa oli murskattu. He pitivät sitä kaiken loppuna!

Maria Magdaleena ja hänen ystävänsä olivat huolissaan, koska Jeesus oli haudattu niin nopeasti, että kukaan ei ollut voidellut hänen ruumistaan.  Sapatin jälkeisenä päivänä, kun oli vielä pimeää, he menivät haudalle mukanaan yrttejä, jotta voisivat tehdä sen, mikä oli jäänyt tekemättä. Se oli suuri rakkauden osoitus. Rakkauden pakottamana naiset kuitenkin halusivat sen tehdä, vaikka he tiesivät, että Jeesus oli kuollut eikä näkisi heidän tekoaan.

Heidän hämmästyksekseen hauta oli tyhjä! Jeesus ei ollut haudassa. Poissa tolaltaan naiset juoksivat kertomaan asian opetuslapsille. Pietari ja Johannes menivät haudalle ja todistivat, että asia oli niin kuin naiset olivat kertoneet. Maria ei halunnut lähteä pois haudan läheltä. Hän ei halunnut luovuttaa niin helposti. Kun etsimme hartaasti totuutta, mekin löydämme sen. Maria jatkoi etsimistä, kunnes Jeesus ilmestyi hänelle.

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUSRUUMIS

Jeesuksen ylösnousemusruumiissa oli jotain ainutlaatuista. Hän saattoi mennä läpi kiinteän ja kovan aineen, kuten kiviseinien ja lukittujen ovien (Joh. 20:19,26). Monet ihmiset ovat kuvitelleet, että hänen ruumiinsa oli jotenkin aavemainen – ei niin kiinteän tiivis kuin fyysinen ruumis. Mutta asia ei ollut niin. Jeesuksen ylösnousemusruumis oli sopiva taivasta varten, lopullista todellisuutta varten, ja se teki siitä vielä kiinteämmän kuin mikään aine meidän ulottuvuudessamme. Mitkään fyysiset esteet kuten muurit, käärinliinat eivätkä kivet eivät voineet estää häntä kulkemasta niiden läpi.

Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miksi kivi oli vieritetty pois haudan suulta: niin ei ollut tehty, että Jeesus pääsisi ulos, vaan jotta me pääsisimme sisälle. Se oli viesti Jumalalta, jotta hänen seuraajansa tietäisivät, että hauta on tyhjä.

Minä jopa epäilen, oliko Jeesus todella haudassa koko sen ajan. Pietari sanoo kirjeessään, että hän meni saarnaamaan niille, jotka olivat manalassa eli helvetissä. Nuo kolme päivää siis tarvittiin, että kävisi toteen profetia siitä, että hän ilmestyisi jälleen kolmantena päivänä, ja katso: hän nousi ylös kuolleista, mutta ei haudasta! Hauta tehtiin tyhjäksi meidän vuoksemme. Vielä kaiken tämän jälkeenkin ihmisten on vaikea uskoa, että Jeesus on elossa. Mitä meidän tulisi kertoa heille, jotta he uskoisivat? Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin näyttää heille ainakin kolme todistetta.

Todisteena Jeesuksen omat ennustukset

Ehkä ihmeellisin, mutta silti vain vähän huomiota saanut todiste ylösnousemuksesta on, että Jeesus itse ennusti monta kertaa, että niin tulisi tapahtumaan (Matt. 16:21; 17:9, 22–23; 20:18-19; 26:32; Joh. 2:19, 21). Sitä voidaan pitää kaikkien aikojen suurimpana ja aidoimpana ihmeenä, koska hän itse ennusti sen ja sitten saattoi työnsä päätökseen. Ihminen, joka kulkee ympäriinsä saarnaamassa omasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, on joko hullu tai Jumala. Todiste ylösnousemuksesta on niin uskottava, että meillä ei ole mitään syytä epäillä, kumpi Jeesus oli. Hän on Jumala.

Todisteena Jeesuksen ilmestymiset menneisyydessä

Ehkä vahvin historiallinen todiste ylösnousemuksesta ovat ylösnousseen Kristuksen lukuisat ilmestymiset ihmisille. Kirjoituksissa mainitaan useita kertoja, kuinka hän ilmestyi sekä miehille että naisille, sekä ryhmille että yksilöille. Nämä ilmestymiset tapahtuivat monissa eri paikoissa ja eri ihmisille – talossa ja tiellä, opetuslapsille, jotka olivat murheellisia ja joillekin, jotka olivat iloisia. Hänen ilmestymistensä lukumäärä ja moninaiset muodot vakuuttavat meidät siitä, että ylösnousemus on totta.

Ihmiset, jotka näkivät hänet, kuulivat häntä, koskettivat häntä ja näkivät hänen syövän, ovat dokumentoineet kaiken. Jeesus halusi varmistaa, että hänen ylösnousemuksensa tuli todistetuksi niin hyvin, että sijaa epäilyille ei jäänyt (Ap.t. 1:3).

Olisiko kaikki nämä todistajat voitu saada valehtelemaan ylösnousemuksesta? Vastaus on ”ei” kahdesta eri syystä. Ensinnäkin, todistajia oli liian paljon, jotta juonittelu olisi ollut mahdollista. Toiseksi, nämä todistajat olivat valmiita kuolemaan totuuden puolesta todistaessaan ylösnousemuksesta. Kukaan ei koskaan todistaisi kuolemansa uhalla sellaista, minkä ajattelee olevan valhetta tai mielikuvitusta. Ajatelkaapa, mitä mielettömyyttä osoitti, että tämä pieni pelkureiden joukko juoksi karkuun ja piiloutui, kun Jeesus olisi tarvinnut heitä, ja sitten yhtäkkiä se muuttui rohkeaksi evankelistajoukoksi, joka villitsi koko maailman! Johannesta lukuun ottamatta he kaikki muut kärsivät marttyyrikuoleman Kristuksen tähden. Jokainen järkeään käyttävä ymmärtää, että ylösnousemus on totta, ja haluaa liittyä niihin, jotka julistavat, että Jeesus Kristus on totisesti noussut ylös kuolleista.

Todisteita omasta ajastamme

Todisteita Kristuksen ylösnousemuksesta ei löydy ainoastaan menneisyydestä. Myös omasta ajastamme löytyy ainakin viisi todistetta, jotka todistavat sen olevan historiallinen tosiasia. Pidän kaikkia todisteita tärkeinä.  Näillä, mitkä nostan nyt esille, on kuitenkin painoarvoa muita enemmän, koska niiden kautta ihmisten on tarkoitettu näkevän ja ymmärtävän, että Kristus todella elää.

1. KRISTINUSKO

Jeesuksen ylösnousemus on kristinuskon perusta. Oppi siitä, että Jeesus nousi kuolleista, mullisti maailman ja erotti kristinuskon juutalaisuudesta ja Välimeren maailman pakanauskonnoista. Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, meillä ei olisi kristinuskoa. Jos ylösnousemus ei olisi totta, ei myöskään evankeliumissa olisi ainutkertaista ja elämää antavaa voimaa. On sanottu, että jos Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ei ole historiallinen tosiasia, silloin meidän velvollisuutemme on kaivaa uusi hauta ja haudata, ei mies, vaan koko kristillinen uskomme.

2. KRISTILLINEN KIRKKO

Jos ristiinnaulitseminen olisi merkinnyt loppua opetuslasten kokemuksille Kristuksesta, kuinka kristillinen kirkko olisi voinut syntyä? Kirkko on perustettu Jeesukselle Messiaana! Kuollut Messias ei ole Messias. Tarvittiin ylösnoussut Messias, jotta hänestä Jumalan Poikana annetut profetiat täyttyivät. Kirkko pysyy hengissä ja kukoistaa vain, koska Jeesus tuli ulos haudasta ja todisti, että kuoleman jälkeen on olemassa elämää. On yhtä toivotonta selittää kirkkoa viittaamatta ylösnousemukseen kuin yrittää selittää Suomen historiaa viittaamatta talvisotaan.

3. KRISTILLINEN SUNNUNTAI

Se, että käymme kirkossa sunnuntaisin, on todiste ylösnousemuksesta. Alkuperäinen juutalainen jumalanpalveluspäivä oli lauantai, mutta kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaina, koska sinä päivänä Jeesus nousi kuolleista. Meidän on hyvä muistaa, että alkukirkko koostui pääasiassa juutalaisista kristityistä. Heille jumalanpalveluspäivän muuttaminen pois sapatista merkitsi, että jotain koko maailmaa järisyttävää oli tapahtunut.

Varhaiskristityt olivat hartaita juutalaisia, jotka noudattivat tarkasti sapattia koskevia lakeja ja säädöksiä. Juutalaiset pelkäsivät muuttaa sapattia. He nimittäin uskoivat, että Jumalan viha kohtaisi heitä, jos he eivät noudattaisi ankaria säädöksiä, jotka koskivat sapatin viettoa. Jotain kuitenkin tapahtui, mikä sai nämä juutalaiset miehet ja naiset kääntämään selkänsä vuosien mittaiselle uskonnolliselle koulutukselle ja perinnäistavoille. He muuttivat jumalanpalveluspäivänsä sunnuntaiksi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuspäivän kunniaksi. Tiedättekö yhtään muuta historiallista tapahtumaa, jota juhlitaan 52 kertaa vuodessa? Mikään ei ylitä Jeesuksen ylösnousemusta.

4. KRISTILLISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Uuden testamentin mukaan alkukirkolle annettiin kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. Kasteen sakramentti tarjoaa kauniin kuvan ylösnousemuksesta. Kaste, joko upottamalla tai vettä päähän valellen, ei symboloi pelkästään sitä, että syntimme on otettu pois, vaan myös sitä, että meidät haudataan Jeesuksen kanssa ja meistä tulee uusia luomuksia. Meidät nostetaan elämään aivan niin kuin Kristus nousi kuolleista.

Herran ehtoollinen on muistutus kuolemasta, mutta Apostolien tekojen toinen luku sanoo, että meidän on osallistuttava siihen iloiten, koska se ennakoi Jeesuksen ylösnousemusta. Ilman ylösnousemusta ei voi olla iloa. Siis, kun meillä ei ole iloa, se on merkki siitä, että emme ole ymmärtäneet Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä tai emme ole antaneet itseämme kokonaan ylösnousseelle Herralle. Koska jos olisimme, meillä olisi ilo jopa silloinkin, kun kauhea kuolema on edessämme.

5. MUUTTUNUT ELÄMÄ

Ennen ylösnousemusta Jeesuksen opetuslapsia leimasi arkuus, epäily ja pelko. Kun Jeesus pidätettiin, ”kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat” (Matt. 26:56). Pietari kielsi kolme kertaa edes tuntevansa Jeesusta. Ristiinnaulitsemisen jälkeen opetuslapset piiloutuivat yläsaliin lukittujen ovien taakse. Tuomas jopa julisti: “Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko” (Joh. 20:25).

Kun pelokkaat opetuslapset vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli elossa, he muuttuivat rohkeiksi Kristuksen sanansaattajiksi. He matkustivat ympäri maailmaa ja villitsivät sen (Ap.t. 17:6), ja kaikista muista paitsi Johanneksesta tuli marttyyreita uskonsa tähden. Olisivatko he olleet valmiita antamaan elämänsä Kristuksen tähden, jos olisivat uskoneet, että ylösnousemus oli petosta?

Jeesuksen kuolema on ensiarvoisen tärkeä meille, koska kuolemalla meidän puolestamme Jeesus vapautti meidät Saatanan otteesta. Mutta ilman ylösnousemusta hänen kuolemansa olisi ollut turha. Ylösnousemus saattoi loppuun sen työn, minkä ristiinnaulitseminen aloitti.

Ymmärtääksemme näiden kahden tapahtuman välisen yhteyden, voimme ajatella kuolemaa pysyvänä vankilana, mistä ei voi paeta. Juuri tätä kuolema tarkasti ottaen olikin. Kun ensimmäinen mies ja nainen tekivät syntiä Jumalaa vastaan, koko ihmiskunnan elämä menetettiin Saatanalle, joka päätti saada kaikki ihmiset liittymään joukkoihinsa ja nähdä meidän kaikkien kärsivän yhdessä hänen kanssaan helvetin kurjuudessa. Mutta Jeesus, joka on itse synnitön, otti vapaaehtoisesti ihmiskunnan synnit harteilleen, ikään kuin ne olisivat hänen omiaan, ja kuoli syntisen ihmisen kuoleman. Hän astui meidän sijastamme kuoleman vankilaan.

Kuolema ei kuitenkaan pystynyt pitämään Jumalan Poikaa vankinaan. Ylösnousemus osoitti, että kuoleman vankilan rautaportit oli murskattu ja hajotettu. Jeesus särki ne mennessään niiden läpi, hän meni ylösnousemusruumiiseensa ja näyttäytyi elävänä monille todistajille ja osoitti, että kuolemalla ei ollut enää otetta langenneesta ihmiskunnasta. Kuolema oli voitettu.

Hyvä uutinen on, että kun annamme elämämme Jeesukselle, myös me nousemme ylös kuolleista kuten hän. Jos otamme hänet vastaan elämämme Herraksi, voimme nousta uuteen ja täydelliseen elämään, jollaisen Jumala suunnitteli kaikille luoduille jo aikojen alussa.

Ylösnousemus antaa meille ainoan toivon iankaikkisesta elämästä – asia, jota mikään muu uskonto maailmassa ei voi näyttää todeksi. Mooseksen ruumis on yhä haudassa jossakin. Muhammedin ruumis on haudassa. Leninin jäännökset lepäävät lasikantisessa arkussa Moskovassa. Kaikista suurista maailmanuskonnoista ainoastaan kristinusko rakentuu johtajansa ylösnousemuksen varaan. Jeesus Kristus yksin on voittanut kuoleman, ja sen seurauksena hän voi tarjota meille iankaikkisen elämän.

Voit alkaa elää tätä uutta elämää sinä hetkenä, kun annat itsesi Jeesukselle. Hautaat vanhan elämäsi tulemalla osalliseksi hänen kuolemastaan ja saat uuden elämän tulemalla osalliseksi hänen ylösnousemuksestaan. Kuten Paavali selittää: “Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista” (Room. 6:4).

Tämä ylösnousemuselämä voi alkaa aivan tässä ja nyt. Se on ilmainen lahja, ja se on jokaisen sitä haluavan saatavilla. Jos haluaisit saada sen, mutta et tiedä miten, voit kirjoittaa minulle gerson.mgaya@sekl.fi tai soittaa minulle numeroon 050 511 0141, tai voit olla yhteydessä johonkin toiseen henkilöön, jonka tiedät osaavan auttaa sinua. Avatkoon ylösnoussut Herra sydämesi vastaanottamaan hänet Herraksesi. Toivotan sinulle iloista pääsiäistä!

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Lahjoita tähän työhön:


 

Kaikki alkoi Eedenissä Raamattu kertoo meille, että alussa Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen ja täydelliseen suhteeseen kanssaan. Jumala

Sinun vuoksesi

Kaikki alkoi Eedenissä

Raamattu kertoo meille, että alussa Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen ja täydelliseen suhteeseen kanssaan. Jumala antoi heille myös vapauden valita, elääkö Jumalan parhaan suunnitelman mukaan vai elääkö omien suunnitelmiensa mukaan.

Traagisesti kävi niin, että Aadam ja Eeva söivät kielletyn puun hedelmää. He halusivat olla itsenäisiä ja Jumalasta riippumattomia. He eivät kuitenkaan saavuttaneet itsenäisyyttä vaan alistivat itsensä uudelle herralle, joka teki heistä omia orjiaan.

Synti on aina käärittynä johonkin sellaiseen, mikä näyttää viehättävältä, suloiselta ja vakuuttavalta. Kun pidät sen, tulet huomaamaan, kuinka tuhoavaa se on ollut.

Jumala on elämän lähde, ja hylkäämällä hänet ensimmäinen aviopari tuomitsi itsensä kuolemaan. Maailmanlaajuisesti pätee laki, että “Se, joka tekee syntiä, on kuoleva” (Hes. 18:20). Meillä on sama ongelma kuin heillä, sillä me olemme perineet heidän luontonsa ja heidän syntisen valintansa seuraukset. Olemme eläneet sellaista elämää, jonka he siirsivät meille: olemme ylpeitä ja kapinoimme Jumalaa vastaan.

Jumala rakasti ensimmäistä miestä ja naista, eikä hän halunnut hylätä heitä – eikä meitä, heidän jälkeläisiään – kuoleman kirouksen alle. Viisaudessaan ja armossaan Jumala lupasi tuomitulle parille, että hän lähettäisi Vapahtajan, joka murskaisi synnin ja Saatanan vallan ja vapauttaisi ihmiset kuoleman kirouksesta (1. Moos. 3:15).

Tämä ratkaisu kävi kalliiksi Jumalalle, sillä se tarkoitti, että hänen piti itse vapauttaa ihmiskunta Saatanan vallasta. Sen tehtävän pystyi tekemään vain sellainen, joka oli kaikin tavoin vahvempi kuin Saatana. Lunnasuhri ei voinut olla kukaan muu kuin Jumala itse oman Poikansa persoonassa, hänen, jonka tunnemme Jeesuksena.

Jeesus suostui kuolemaan ihmisten sijasta, joita hän rakasti. Hän ilmoitti tämän seuraajilleen, kun hän sanoi, että hän oli tullut maailmaan “antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:45). Jeesus, Jumalan Poika, tuli maailmaan antamaan henkensä lunnaiksi meidän syntimme tähden, jotta me pääsemme vapaiksi ikuisesta kadotuksesta.

Kuka ristiinnaulitsi Jeesuksen?

Oletko koskaan pohtinut, kuka oikeastaan ristiinnaulitsi Jeesuksen? Eri ihmiset ja eri todellisuudessa eläneet ovat kertoneet näkemyksensä. Historian mukaan Jeesuksen ristiinnaulitsivat roomalaiset. Profeetta Jesaja sanoo, että sen teki Jumala (Jes. 53:4). Pietari syytti Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta juutalaisia (Ap.t. 2:23). Joten  kuka sen teki? Jumala salli, että hänen Poikansa kuoli ristillä. Juutalaiset luovuttivat Jeesuksen roomalaisille, jotka lopulta tekivät sen, koska heille kerrottiin, että hän oli rikollinen, syyllinen.

Miksi Jumala salli hänen kärsiä sellaisen kuoleman? Meidän syntiemme tähden. Jos me emme olisi tehneet syntiä, Jumala ei olisi antanut Poikansa joutua kärsimään. Sitä eivät siis tehneet yksin juutalaiset, eivät roomalaiset eikä myöskään Jumala. Me ihmiset ristiinnaulitsimme hänet. Me olemme syy siihen, että Jeesuksen täytyi kuolla. Sinä ja minä ristiinnaulitsimme hänet.

Me olemme siis syyllisiä Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Roomalaiset ja juutalaiset olivat pelkkiä välikappaleita, joiden kautta kuolema tapahtui. Jeesus otti kantaakseen rangaistuksen, jonka me olisimme ansainneet, ja vei kauhean syntikuormamme mukanaan hautaan. Jumala antoi parasta, mitä taivaassa oli tarjota, oman Poikansa, ja lähetti hänet tänne kuolemaan sovittaakseen syntimme.

Nyt kun Jeesus on kuollut meidän puolestamme, on tärkeä nähdä, kuinka voimme vastata siihen. Kirjoitusten mukaan voimme vastata tai reagoida Jeesuksen kuolemaan viidellä tavalla.

Viisi tapaa vastata Jeesuksen kuolemaan

Niin tärkeä ja ratkaiseva kuin Jeesuksen kuolema onkin, me emme kaikki reagoi siihen myönteisesti. Jotkut ihmiset ovat välinpitämättömiä, jotkut vihamielisiä ja jotkut kiitollisia. Kaikki nämä suhtautumistavat heijastuivat jo niissä ihmisissä, jotka olivat silminnäkijöinä, kun Jeesus ristiinnaulittiin – ja täsmälleen samoilla tavoilla ihmiset tänäänkin suhtautuvat Jeesukseen.

HILJAA KUNNIOITTAVA KANSA
Luuk. 23:33, 35 sanoo, että kun Jeesus ja hänen teloittajansa “tulivat paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat hänet. . .  Kansa seisoi katselemassa.” Suuret ihmisjoukot seisoivat tuona päivänä katselemassa, kun kuningasten Kuningas kuoli. He olivat pelkkiä katselijoita, se ei heitä koskettanut eivätkä he olleet osallisina siihen. He katsoivat näytelmää vain uteliaisuudesta. Epäilemättä monet heistä olivat kuulleet Jeesuksen saarnaavan ja nähneet hänen parantavan. He olivat saattaneet jopa kunnioittaa häntä suurena opettajana ja ihmeiden tekijänä. Mutta heille hänen kuolemansa oli vain hyvän miehen kuolema, miehen, josta valitettavasti oli virkamiesten silmissä tullut rikollinen.

Ehkä suuri enemmistö tänäänkin on kuin tuo hiljainen kansanjoukko. He yksinkertaisesti katselevat antamatta asian koskettaa heitä. He kunnioittavat Jeesusta suurena miehenä, joka on laittanut elämänsä likoon, mutta hänen kuolemansa ei mitenkään vaikuta heihin. He näkevät pitkäperjantain vain yhtenä päivänä kalenterissa eivätkä koskaan pysähdy pohtimaan, miten elintärkeä merkitys sillä on heidän elämäänsä nyt sekä heidän ikuisuuteensa.

USKONNOLLISET JOHTAJAT
Kirjanoppineet, fariseukset ja Suuren neuvoston eli Sanhedrinin jäsenet – ne, joiden puoleen juutalaiset kääntyivät opetusta saadakseen, pilkkasivat Jeesusta, kun hän kuoli ristillä, ja sanoivat: “Muita hän on kyllä auttanut, auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu” (Luuk. 23:35). Matteus antaa meille täydellisen kuvan heidän pilkanteostaan lisäämällä kuvaukseen vielä heidän loukkaavan kehonkielensä. “He pilkkasivat häntä päätään nyökyttäen. ‘Katsokaa nyt häntä!’ he huusivat hänelle. ‘Sinähän sanoit, että pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika, ja tule alas ristiltä!’” (Matt. 27:39–40).

Yrittäessään pilkata Herraa hänen omilla sanoillaan uskonnolliset johtajat eivät ymmärtäneet kahta tärkeää asiaa. Ensimmäinen oli, että temppeli, johon Jeesus viittasi, oli hänen oma ruumiinsa, ei Jerusalemin temppeli. Nämä uskonnolliset johtajat tuhoaisivat hänen ruumiinsa, mutta se nousisi takaisin elämään kolmantena päivänä. Toiseksi he eivät ymmärtäneet, että Jeesuksella oli kaikki tarvittava valta tulla alas ristiltä. Mutta heidän tähtensä, ja kaikkien meidän tähtemme, hän ei käyttänyt valtaansa. Jos Jeesus olisi tullut alas ja pelastanut itsensä, maailman koko väestö – mennyt, nykyinen ja tuleva – olisi tuomittu ikuisesti.

Ylipappien, kirjanoppineiden, fariseusten ja vanhinten, puhumattakaan koko Suuresta neuvostosta, olisi pitänyt olla niitä, jotka johdattivat ihmiset uskomaan Messiaaseen. Sen sijaan he pilkkasivat maailman Vapahtajaa. Surullista kyllä, näin tapahtuu myös tänään. Jotkut kulkevat väärää tietä ja tekevät pilaa Jeesuksesta ja niistä, jotka seuraavat häntä. He eivät tajua, että Jumalan vaikeneminen pilkan edessä ei johdu siitä, että hän olisi voimaton. Hän vain odottaa kärsivällisesti, että hänen kirkkautensa paljastuu kokonaisuudessaan.

ROOMALAISET SOTILAAT
Nämä miehet olivat koulutettuja raakuuteen, ja voimme väittää, että he tekivät vain työtään. Mutta oikeastaan he menivät vieläkin pitemmälle. He eivät osoittaneet minkäänlaista kunnioitusta Jeesusta kohtaan. He pilkkasivat häntä aivan armottomasti. He jopa heittivät arpaa hänen vaatteistaan ristin juurella. He olivat kovettuneita miehiä, jotka näkivät Jeesuksen kuoleman vain yhtenä osana sotilaan velvollisuuksia, ja tekivät pilaa kaikesta, mitä eivät ymmärtäneet.

Vaikka me elämme ajassa, jolloin ylpeillään uskonnollisella suvaitsevaisuudella, silti tänäänkin keskellämme on “roomalaisia sotilaita” – niitä, jotka aktiivisesti hyljeksivät Jeesusta ja vainoavat hänen seuraajiaan. Se voi tapahtua fyysisesti, mutta sitä voi esiintyä myös salakavalammin, kuten hylkäämisenä ja syrjintänä.

JEESUKSEN HYLKÄÄVÄ RISTIN RYÖVÄRI
Kolme miestä ristiinnaulittiin tuona päivänä: Jeesus ja kaksi ryöväriä. Molemmat pahantekijät olivat ristiinnaulittavina oikeutetusti, oman käytöksensä vuoksi. Toinen heistä, armoton mies, herjasi Jeesusta, kun he riippuivat ristillä kuolemaisillaan: “Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” (Luuk. 23:39). Vaikka pimeä ovi kuolemaan oli jo auki, valmiina nielaisemaan hänet, pahantekijä kieltäytyi katumasta syntejään eikä ollut valmis kääntymään Jeesuksen puoleen, joka olisi voinut antaa anteeksi.

Jotkut ihmiset hylkäävät  yhä Jeesuksen, jopa viimeisellä hetkelläänkin. He tietävät, että vain hän voi sulkea kuoleman oven ja avata oven iankaikkiseen elämään, mutta heidän ylpeytensä pidättelee heitä.

KATUVA RISTIN RYÖVÄRI
Toinen ryöväri, tietäen että oli ristiinnaulittuna viattoman miehen vierellä, moitti toveriaan pilkkaamisesta: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:40–42).

Katuva ryöväri muistuttaa meitä siitä, että niin kauan kun me hengitämme, ei ole liian myöhäistä kääntyä Kristuksen puoleen. Vaikka ihminen olisi elänyt syntistä elämää jo pitkään, hän voi jonain päivänä nähdä itsensä sellaisena kuin oikeasti on ja voi kääntyä Jeesuksen puoleen pelastettavaksi.

Entä me?

Kaiken tämän jälkeen tulee kysymys, johon meidän jokaisen on itse vastattava. Mihin ryhmään sinä kuulut?

Mieti omaa vastaustasi Jeesuksen kuolemaan. Jokainen maailman ihminen kuuluu johonkin noista ryhmistä, jotka olivat paikalla, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Myös sinua ja minua varten on ryhmä. Sinun täytyy kysyä itseltäsi: “Missä ryhmässä minä olen?” Pilkkaatko Jeesusta niin kuin juutalaiset johtajat, roomalaiset sotilaat ja katumaton ristinryöväri? Vai etkö piittaa hänestä ja olet niin kuin hiljainen kansanjoukko? Vai seuraatko katuvan ryövärin kanssa sitä tietä, joka pelastaa ja johtaa elämään?

Syntimme ovat tiukassa olevia tahroja, jotka lähtevät pois sielustamme vain, kun viemme ne ristille Jeesuksen luo. Jos et ole luovuttanut syntejäsi hänelle, tiedä, että siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta. Jumala kutsuu sinua pyytämään anteeksiantoa ja ottamaan vastaan sen, mitä Jeesus teki puolestasi, ja antamaan Jeesuksen viedä syntisi ristille.

Jos olet jo kristitty, sinua kutsutaan tutkimaan elämääsi säännöllisesti ristin valossa. Käänny usein ristin juurelle, niin ymmärrät, mikä kallis hinta sinun lunastamisestasi on maksettu. Pietari kirjoittaa asiasta näin: “Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä” (1. Piet. 1:18–19). Juuri sitä varten Jeesus tuli maan päälle. Hän tuli ottamaan pois kuoleman, joka olisi kuulunut meille, ja vapauttamaan meidät Saatanan otteesta.

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Lahjoita tähän työhön:


 

Olen jäänyt eläkkeelle, tai ainakin melkein. Päätöstä ei vielä ole tullut, mutta työnantajan palveluksesta olemme jääneet pois. Minun ja vaimoni jäämistä

Lähetystyössä tarvitaan monenlaisia taitoja. Aki Tuppurainen nuorena miehenä hitsaamassa ruostunutta auton keulaa. Kuva: Aki Tuppuraisen arkisto

Hienoin muisto

Olen jäänyt eläkkeelle, tai ainakin melkein. Päätöstä ei vielä ole tullut, mutta työnantajan palveluksesta olemme jääneet pois. Minun ja vaimoni jäämistä pois lähetyksen töistä juhlittiin monella tapaa; se oli ihan mukavaa.

Yhdessä noista juhlista sain ennakolta kysymyksen: ”Kerro työhistoriasi hienoin muisto!” Huh, jouduin pienoiseen kriisiin. Hienoja hetkiä on ollut niin monta.

Lähettinä olon ajasta tulee ehdottomasti mieleen ne kerrat, kun sain olla johtamassa jonkun tuntemaan Jeesuksen. Minkä niistä kertoisin? Kaikki olivat hienoja kokemuksia. Entä lähteen valmistuminen kylälle, joka ei koskaan aiemmin ollut saanut puhdasta vettä juodakseen? Sama koski kaivojen valmistumista. Nämä kaikki olivat hienoja hetkiä. Tai kun tiettömän taipaleen päässä olevan kylän lapset saivat oman koulun. Se oli aivan mahtava kokemus. Entä se, kun onnistuin saattamaan evakkokuljetuksen rintamien takaa ilman yhteenottoa turvaan pääkaupunkiin? Sekin tuntui suurelta onnistumiselta. Siitä on riittänyt puhumista vuosikausiksi monissa eri tilanteissa. Mitä jos kertoisin pihapojastamme, joka onnistui opiskeluissaan ja valmistui lääkäriksi? Tai orpolapsista, jotka ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa ja löytäneet vahvan pohjan elämäänsä uskosta Jeesukseen? Monia hienoja asioita on tapahtunut, ja niissä olen saanut olla mukana. Mutta minkä sitten kerroin?

Kertomus on tässä ja se tapahtui jo työskennellässämme Wienissä: Olimme nuorina määräaikaisähetteinä auttamassa Itävallasta  rautaesiripun takaisiin maihin tehtävässä avustustyössä. Minulle oli annettu tehtäväksi rakentaa yksi kesken jäänyt kuljetusyksikkö valmiiksi.

Tehtäviin kuuluivat myös avustusmatkat, sikäli kun niitä ehtisi tehdä. Työ kääntyi siihen, että matkoja alkoi olla paljon ja ne veivät suurimman osan ajasta. Tarve rautaesiripun takana oli niin valtava, ja minulle työ oli helppoa.

Kaikissa hankkeissa emme kuitenkaan menestyneet. Samaan aikaan kun suunnittelimme suuria kuljetuksia, menetimme  pieniä, hyvin toimivia yksikköjä, joiden tehtävänä oli myös viedä tietoa avustuskuorman saapumisesta. Isojen kuljetusten järjestelyssä oli välttämätöntä saada yhteys vastaanottavaan tahoon. Kun lähtöpäivä sitten läheni, meillä ei ollut tietoa, oliko vastaanottaja valmiina niin suureen kuormaan ja kuinka kaikki muut valmistelut oli hoidettu.

Tässä tilanteessa aloimme silloisen työalan esimiehen kanssa  suunnitella uutta järjestelyä, jolla saataisiin tarvittava tieto kulkemaan lähettäjien ja vastaanottavan veljestön välillä. Tutkimme useita eri vaihtoehtoja ja tutustuimme moneen uuteen ajoneuvoon. Toisinaan jouduimme noloon tilanteeseen, kun kauppakeskuksen pihalla tutkimme jonkun auton alustaa ja omistaja sattui tulemaan paikalle.

Kysyimme Suomestakin ystäviltämme vinkkejä ja saimme ehdotuksen: ”Kokeilkaa Simcaa. Siihen on joskus tehty muutostöitä, mutta sitä ei käytetty paljoakaan, koska sen purkaminen oli hankalaa”. Niinpä alkoi sitten kyseisen Simca-mallin metsästys.

Siihen aikaan Itävallassa ei ollut kovinkaan montaa kyseistä ajoneuvoa myynnissä.  Aikamme etsittyämme löysimme kuitenkin yhden käytetyn Simcan, ja työalan esimies osti sen lähetyksen käyttöön.

Tuossa vaiheessa oli enää viikko suunniteltuun matkaan. Niinpä minä aloin rakentaa siihen systeemiä, jolla tarvittavat tiedot voitiin kuljettaa rautaesiripun toiselle puolelle. Onnistuin tekemään noin kymmenen litran tilan, johon kaikki tarvittavat tiedot sopivat. Ongelmana oli vain se, että sen purkaminen ja uudelleen lastaus oli hieman haasteellista. Onnistuin kuitenkin ratkaisemaan ongelman niin, että sillä pärjäisi.

Kaksi amerikkalaista nuorta miestä lähti sitten tuolla autolla matkaan. Rajan ylitys onnistui hyvin; tosin KGB epäili sen verran, että laittoi auton seuraamaan heitä Puolan rajalta koko matkan Leningradiin asti. Miehet onnistuivat karistamaan ”häntää” sen verran, että pystyivät ottamaan tavarat auton sisään. Luovutus kontaktihenkilölle Leningradissa onnistui, samoin kuin viikon kuluttua paluu samaa reittiä. Tuon matkan seurauksena voitiin aloittaa suuret Raamattujen kuljetukset Neuvostoliittoon.

Miksi valitsin tämän kertomuksen? Siksi, että kun Bus4Life-kirjastoauto aloitti työn itäisessä Euroopassa noin kymmenen vuotta sitten, aloin saada viestejä suoraan ja kuljettajien rukouskirjeistä siitä, miten moni itäeurooppalainen pastori sanoi saaneensa Raamatun suomalaisilta. Seurakuntalaiset  Neuvostoliitossa, Ukrainassa ja Moldovassa olivat saaneet noiden kuljetusten ansiosta Raamatun. Monet heistä olivat tuohon aikaan olleet nuoria mutta ovat nykyisin seurakuntien vanhimmistossa tai  pastoreina. Hyvin moni heistä muistaa kiitollisina niitä, jotka toivat heille  Jumalan sanan noina vaikeina aikoina.

Koskaan ei pidä vähätellä pientäkään työtä, pientäkään uhrausta, koska se voi olla jonkin paljon suuremman alku. Tuo pikku Simca sai olla välikappaleena paljon suuremmassa ja samoin myös minulla oli siinä pieni osa.

Tuota Simcan rakentamista ja muitakin rakentamisia ajatellessa ovat usein tulleet mieleen Raamatun sanat: ”Katso, minä olen nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin pojanpojan, Juudan sukukunnasta; ja minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä.” (2. Moos. 31:2–3)

Jumala antoi Israelin kansan erämaavaelluksen aikana muutamille erityisiä taitoja valmistaa tarvittavat tavarat ilmestysmajaan. Samalla tavalla koin tuolloin Itävallassa, että Jumala antoi toisille taitoja suunnitella ja toisille rakentaa. Ei se viisaus ja taito tullut minulta, sain taidollisuuden ylhäältä, juuri siihen senhetkiseen tarpeeseen.

Saakoon hyvä Jumala edelleen siunata niitä, jotka hänen sanaansa levittävät. Niitä, jotka kääntävät sitä kielille, joilla Raamattua ei vielä ole. Niille, jotka Raamattuja painavat, ja niille, joiden haluna on saattaa Raamattu niitten ihmisten käsiin, joilla sitä ei vielä ole. Olkoon kaikkien heidän yllään Jumalan antama taidollisuus.

Aki T

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Mun kielinen Raamattu -projektille.

Lahjoita tähän työhön:


Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön

Yli neljäkymmentä vuotta sitten kuvassa olevalla Ford Anglialla kuljetettiin Raamattuja Bulgariaan. Nyt työtä voidaan tehdä vapaasti. Parhaillaan kerätään varoja kaksikielisten Raamattujen painattamiseksi jaettavaksi Bulgariassa.

Anglikaanilla Bulgariaan

Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön historiasta. 

Keväällä 1974 oli juuri vietetty äitienpäivää, kun kaverukset Pekka ja Antti tapasivat Savonlinnassa. Siellä ollessaan Pekka sai tiedon, että hän oli saanut insinööriopinnot suoritettua hyväksytysti. Nuoret miehet ajoivat kaupungille ja päättivät juhlia opintojen päättymistä täytekakkukahveilla. Alennushyllyltä valmistujaispöytään päätyi kakku, jonka päällä luki ”Onnea Äidille”.

Pekan Savonlinnan-vierailun syy ei ollut kuitenkaan äitienpäivä eikä liioin hänen valmistumisensa. Vuosina 1971–1973 Pekka oli matkustanut silloisen itäblokin alueella, muun muassa Romaniassa, Tšekkoslovakiassa ja Puolassa. Näillä matkoilla hän oli vienyt vainotuille kristityille Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta. Jumala oli laskenut hänen sydämelleen ajatuksen, että hänen pitäisi hankkia tätä salaista kirjallisuustyötä varten auto.

Jonkin ajan kuluttua Pekka oli löytänyt vanhan Ford Anglia -pakettiauton. Hän oli vienyt sen Savonlinnaan Antille jatkokäsittelyä varten. Autoon piti rakentaa säilytystila, johon Raamatut saisi piilotettua. Lisäksi auton takaosaan piti asentaa sivuikkunat ja katsastaa auto henkilöautoksi. Nyt Pekka oli tullut Savonlinnaan tervehtimään Anttia ja katsomaan, kuinka rakennustyöt etenivät.

Antin muutostöiden jälkeen Angliaan mahtui 60–70 Raamattua. Auto katsastettiin henkilöautoksi ja sille annettiin nimeksi Anglikaani. Tuohon aikaan kaikilla raamattutyön autoilla oli turvallisuuden vuoksi nimi. Oli Leo, Vaimo, Olga, Pia, Santtu, Petteri ja monia muita. Näin esimerkiksi puhelimessa autojen oikeat merkit eivät paljastuneet, jos puheluja satuttaisiin kuuntelemaan.

Helsinkiläisestä metallisorvarista kuljettaja

Samaan aikaan Ensio eli ”Enska” teki kirjallisuustyötä pääkaupungissa. Tämä helsinkiläinen metallisorvari oli käsistään ja jaloistaan vaikeasti liikuntavammainen. Vapaa-aikoinaan hän jakoi kommunistimaista kaupunkiin tulleille rekkakuskeille ja merimiehille Jumalan Sanaa. Hän soitti usein ystävälleen Tapani Kaitaiselle ja sanoi: ”Lähdetään Tapani kalaan!” Tällä hän tarkoitti, että tarvittiin kaveria Helsingin satamiin kirjojen jakoon. Ensio halusi viedä sanaa myös niihin maihin, joihin sitä ei voinut virallisesti viedä. Ehkä hänen vammojensa vuoksi joku olisi voinut ajatella, ettei hän voisi sellaista työtä tehdä. Jeesus ei kuitenkaan katso ulkokuorta, vaan ihmisen sydämeen. Hän antoi Ensiolle palvelustehtävän rautaesiripun takana.

Anglikaani oli yksi niistä autoista, joilla Ensio alkoi matkustaa rautaesiripun takaisiin maihin. Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä Antti oli kerran matkalla samaan aikaan Ension kanssa. Ensio ajoi Anglikaania ja Antti toista autoa. Matka jatkui yhdessä Itävaltaan asti. Innsbruckin rampilla heidän tiensä erkaantuivat. Ensio jatkoi yhtä reittiä Bulgariaan ja Antti toista kautta Itä-Eurooppaan.

Historiallinen auto

Pekan hankkima Ford Anglia oli ensimmäinen Suomen rekisterissä ollut auto, joka rakennettiin Bulgarian työtä varten. Tietyssä mielessä voidaan sanoa, että tuolla Anglikaanilla Ensio rakensi perustusta Kansanlähetyksen työlle Bulgariassa. Noista ensimmäisistä Bulgarian matkoista on nyt kulunut jo runsaat neljäkymmentä vuotta.

Jeesus on ihmeellisesti siunannut ja moninkertaistanut tuon ”pienten alkujen päivän.” Kun Ensio lähti ensimmäiselle Bulgarian matkalleen, ei osattu edes haaveilla, että jonakin päivänä Bulgariassa voisi toimia Kansanlähetyksen lähettejä. Nyt se on kuitenkin totta, kun Haverisen perhe tekee työtä Peshteran luterilaisessa  seurakunnassa.

Anglikaani on eläkkeellä – raamattutyö jatkuu

Enää ei Bulgariaan tarvitse viedä Raamattuja salaa. Kansanlähetyksen Suuressa mukana -verkkosivustolla Haveriset kertovat raamattutyöstä seuraavaa:

”Tavoitteenamme on painaa ja jakaa Bulgarian Peshterassa millet-turkkilaisille lahjaksi kaksi tuhatta kaksikielistä Uutta testamenttia, joissa on rinnakkainen teksti bulgariaksi ja turkiksi. Kahta kieltä rinnakkain lukiessa vahvistuu molempien kielten taito.”

Enska on jo päässyt perille Jeesuksen luo, taivaan kotiin. Siellä saamme kerran nähdä satoa, jota Ension, Pekan ja Antin kylvötyö on kantanut. Tänään Haverisen perhekunta jatkaa samaa kylvötyötä. Sekin kantaa ajallaan hedelmää taivaan kotiin. Siitä Herramme on antanut meille lupauksen profeetta Jesajan kautta: ”Niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee; ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes. 55:11)

Esko Mäki-Soini

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Mun kielinen Raamattu -projektille.

Lahjoita tähän työhön: