Avainsana-arkisto: Raamattu

Tämä on ensimmäinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä. Lähdemme nyt Jeesuksen

Näissä maisemissa sijaitsi muinainen Samarian halki kulkeva päätie. Kuvan kohdasta muutaman kilometrin päässä voi käydä edelleen juomassa kaivosta, jonka luona Jeesus kohtasi samarialaisen naisen. Kuva: Heidi Tohmola

Onko reitinvalinnalla väliä?

Tämä on ensimmäinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä.

Lähdemme nyt Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkaan; niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Millä tavalla meitä kutsutaan – opetuslasten tavoin – mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin? Tämän ensimmäisen raamattutuokion aihe on ”Onko reitinvalinnalla väliä?”

Pysähdymme Johanneksen evankeliumin 4. luvun jakeiden 3 ja 4 äärelle. ”Silloin hän (Jeesus) lähti Juudeasta ja siirtyi takaisin Galileaan. Hänen oli kuljettava Samarian kautta.” (Joh. 4:3–4)

Johanneksen evankeliumin luvussa 3 kerrotaan Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheista näin: ”Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä. Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi. Johannes ei näet vielä ollut joutunut vankilaan.” (Joh. 3:22–23).

Jeesuksen palattua Juudeasta Johannes Kastajan ura lähenee loppuaan, kun Herodes Antipas ensin vangituttaa hänet ja sitten mestauttaa (Matt. 14:1–12). Pienestä on Johannes Kastajan inhimillinen kohtalo kiinni, kun sana osuu vallankäyttäjän elämässä arkaan paikkaan. Monien kohdalla Johannes Kastajan julistus johti mielenmuutokseen – ei kuitenkaan Herodeksen kohdalla.

Kysymys on historiallisesta tapahtumasta, ajasta ja paikasta. Tapahtumilla on silminnäkijät ja nähdyllä kertojat. Johannes ei enää koskaan vapautunut vankeudesta. Viestit kulkevat ja tapahtumat jättävät niitä lähellä eläneisiin muistijäljen.

Evankelistat Luukas ja Johannes tallentavat tapahtumien käännekohdat evankeliumeihinsa. Tästä kertoo meille Luukkaan evankeliumin luku 3: ”Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia. Mutta kun hän nuhteli neljännesruhtinas Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden ja moitti häntä myös muista pahoista teoista, Herodes teki vielä senkin, että telkesi Johanneksen vankilaan.” (Luuk. 3:19–20)

Jeesus ei välitä kansansuosiosta

Samaan aikaan toisaalla viestit kulkevat. Jeesukselle kerrotaan, mitä fariseukset ovat kuulleet; ”että hän (Jeesus) kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes – tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.” (Joh. 4:1–2). Odotusta oli ilmassa ja varmaan moni ajatteli, että nyt kannattaa takoa, kun rauta on kuuma. Tämän päivän konsultti sanoisi, että kannattaa vahvistaa vahvuuksia.

Mutta mitä tekee Jeesus? Se sanotaan meille yksinkertaisesti näin: ”Silloin hän lähti Juudeasta ja siirtyi takaisin Galileaan. Hänen oli kuljettava Samarian kautta.” (Joh. 4:3–4) Nuo kaksi lyhyttä lausetta kertovat meille Jeesuksesta tavattoman paljon. Onko kyse pelkästä reitinvalinnasta – vai sittenkin jostain muusta?

Ensinnäkin sanat kertovat, että Jeesus ei tehnyt mitään ihmisten suosion tähden. Tämä käy ilmi jo Johanneksen evankeliumin alkulehdillä, missä kerrotaan, kuinka Jeesus oli Jerusalemissa pääsiäisenä ja monet uskoivat häneen, nähdessään hänen tunnustekonsa, jotka hän teki. Heti tämän jälkeen kuitenkin kerrotaan, että ”Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden, että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.” (Joh. 2:23–25) Läpi Raamatun ja Jumalan pelastushistorian näyttää olevan niin, että todella merkittävää tapahtuu todella marginaalissa. Eikä Jeesus tee tästä poikkeusta.

Toiseksi meille kerrotaan: ”Hänen oli kuljettava Samarian kautta.” Miksi juuri Samarian kautta? Ensinnäkin reitti oli selkeästi lyhyin, joskin vaarallisin. Kiire ei kuitenkaan näytä olleen Jeesuksen motiivi reitinvalinnalle. Olihan hänellä aikaa viipyä alueella hyvän tovin, mikä käy myöhemmin ilmi. Samarialaisten pyynnöstä Jeesus viipyi alueella kaksi päivää (Joh. 4:40).

Ymmärrettävä selitys voisi olla, että Jeesus halusi toimintansa alkuvaiheessa välttää avointa konfliktia fariseusten kanssa, joissa Jeesuksen toiminta herätti kateutta, pelkoa ja vastustusta.
Jeesus näyttää tekevän jotain sellaista, jolla on pelastushistorian ja Jumalan lähetyksen kannalta käänteentekevä vaikutus. Kysymys oli siis paljon enemmästä kuin vain reitinvalinnasta.
Juutalaisten ja samarialaisten kaunalla ja vihanpidolla ja keskinäisellä halveksunnalla oli vuosisatainen historia. Omalla toiminnallaan Jeesus mursi tämän vihan, kaunan ja halveksunnan muurin – ihmisten mielipiteitä kyselemättä.

Evankeliumi kuului yhtä lailla samarialaisille kuin juutalaisillekin ja kaikille maailman vielä tavoittamattomillekin kansoille. Myös meille suomalaisille ja meidän kauttamme niille kansoille, jotka eivät vielä tai eivät enää tunne Jeesusta Kristusta.

Uupunut Jeesus ja yksinäinen nainen

Kun kuljemme Jeesuksen seurassa Samarian alueelle, syy reitinvalinnalle selviää. Sykarin kaupungissa, Jaakobin kaivolla, kohtaavat matkasta uupunut Jeesus ja erikoiseen aikaan paikalle saapuva samarialainen nainen. Käydään keskustelu, joka avaa meille, mistä evankeliumissa on syvimmältään kysymys.

Mutta reitinvalinnallakin on väliä. Missä on meidän ”Samariamme”, jossa voimme olla murtamassa vihan, kaunan ja halveksunnan muureja? Kulkiessaan Samarian kautta Jeesus antoi meille esimerkin ja kutsuu meitä seuraansa viemään sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisen elämän toivosta sinne, missä Jeesusta Kristusta ei vielä tai enää tunneta.

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi! Kiitos!

Kirkosta on tulossa maailmanlaajuinen eri tavalla kuin  se oli uskonpuhdistuksen aikana. Kristittyjen määrä kasvaa hämmästyttävän nopeasti. Vuonna 1910 maailmassa oli

”Paavalilla oli kunnioittava asenne niitä naisia kohtaan, jotka tekivät työtä hänen kanssaan”, Lindsay Brown totesi puheessaan. Kuva: Ilkka Kontturi

Evankeliumi leviää maailmalla

Kirkosta on tulossa maailmanlaajuinen eri tavalla kuin  se oli uskonpuhdistuksen aikana. Kristittyjen määrä kasvaa hämmästyttävän nopeasti. Vuonna 1910 maailmassa oli kuusi miljoonaa evankelista kristittyä. Vuonna 2010 heitä oli jo 300 miljoonaa.

Näin kuvasi evankeliumin leviämistä ja kristittyjen yhteistyötä  kansainvälinen kristillinen vaikuttaja, Lausanne-liikkeen entinen ulkomaisen työn johtaja Lindsay Brown. Hän luennoi  toukokuussa Kansanlähetyksen, Kylväjän, Opiskelija- ja koululaislähetyksen sekä Suomen Raamattuopiston Säätiön ensimmäisessä yhteisessä työntekijäpäivässä.

Brown arvioi, että Kiinassa on mahdollisesti 60 miljoonaa evankelista kristittyä, Intiassa heitä on noin 30 miljoonaa. Suuri osa Intian kristityistä on kastittomia, daliteja.

– Albaniassa oli ennen kommunistivallan kaatumista neljä evankelista kristittyä, jotka kaikki olivat naisia. Nyt maassa on noin 18  000 evankelista kristittyjä. Mongoliassa oli vuonna 1990 kuusi uskovaa. Nykyisin siellä toimii 400 seurakuntaa, ja tässä kolmen miljoonan asukkaan valtiossa on enemmän lähetystyöntekijöitä kuin missään muualla maailmassa. Algerian kristittyjen määrä on noussut tuhannesta nykyiseen 80  000 henkeen.

Ainut paikka, missä evankelisten määrä ei kasva, on Eurooppa. Maanosamme maista kirkko kasvaa nopeimmin Ranskassa. Siellä oli vuonna 1995 noin 200 000 evankelista kristittyä. Nykyisin heitä on noin puoli miljoonaa.

– Ranskassa evankeliumi etenee kaikkein huono-osaisimpien väestönosien kuten vietnamilaisten ja ranskaa puhuvien afrikkalaisten maahanmuuttajien parissa. Ymmärrätte, että menestysteologia ei kosketa heitä. Pienipalkkaisen alemman tuloluokan keskuudessa on lyönyt läpi karismaattinen liike.

Yhteinen usko ja kunnioitus

Jotta evankeliumi voisi levitä, kristittyjen täytyy toimia yhteistyössä ja yhteiseen uskoon sitoutuen. Evankeliumin sydämessä on armosta pelastuminen uskon kautta.

Yhteistyö perustuu yhteiseen uskoon siitä, kuka Jumala on ja mikä on Jeesuksen merkitys. Koinonia, yhteistyö, tarkoittaa yhteistä uskoa, yhteistä kokemusta Jumalan armosta ja yhteistä pyrkimystä tavoittaa evankeliumilla ne, joita ei vielä ole tavoitettu.

Yhteistyö on ilon lähde. Paavalin kirjeessä filippiläisille on vain neljä lukua, mutta siinä mainitaan ilo yhteensä 15 kertaa. On tärkeää miettiä myös sitä, miten menetellä erimielisyyksien kohdatessa.

– Filippiläiskirjeen neljännessä luvussa Paavali puhui kunnioittavasti työtovereistaan, joilla oli keskinäistä kahnausta. Hän ei osoitellut, että näillä kahdella on erimielisyyttä, vaan kertoi, että hän tekee työtä rinta rinnan heidän kanssaan.

”Kristityn kutsumus on olla erilainen moraaliltaan, mutta ei erottautua sosiaalisista yhteyksistä. Jumala kutsuu meitä olemaan pyhiä mutta ei outoja”, Brown opetti.

Kristityt voivat vaikuttaa maailmaan ja muuttaa ei-kristillisiä yhteisöjä. Lindsay Brown mainitsi K.S. Latourettelta oppimansa kuusi kristillistä vahvuutta, jotka auttavat kristittyjä tässä tehtävässä. Ne ovat rukous, evankeliointi, esimerkki, perustelu, toiminta ja kärsimys.

–Toivoa ei voi näytellä epätoivon hetkellä. Tulin nuorena uskoon ja olin pitkään sukuni ainoa kristitty. Kun ainut tyttäreni kuoli, isäni pyysi minua kastamaan itsensä. Kysyin häneltä, miksi juuri nyt. Hän vastasi, että ei ole helppoa, kun oma lapsi löytää jotain, mitä itsellä ei ole. ”Halusin tietää, että se toivo, mihin uskosi perustuu, on totta”, hän vastasi. Tähdet loistavat kirkkaimmin autiomaassa.

Raamatun opetus auttaa sitoutumaan Kristukseen. Brown kertoi nuorista, jotka jäivät pois seurakunnan toiminnasta, koska heille ei opetettu Sanaa. Raamattu on täynnä käytännön ohjeita, miten elää yhteiskunnassa. Se auttaa ihmisiä sovittamaan yhteen hengellisen elämän ja muun elämän.

– Jumala pystyy käyttämään kaikenlaisia ihmisiä. Mihin Jumala sitten johdattaakin, älä menetä suolaasi. Ei ole helppoa tapaa, on vain raamatullinen tapa.

Anne Lepikko

 

Raamatunkäännöstyö liittyy Israeliin kuin mantelipuun juuret maahan. Elävillä juurillaan puu kasvattaa kukintoja vaikka lumimyrskyssä, ja käännöstyö tuottaa parhaan käännöksen kansalle,

Mantelipuun kukka on Raamatun luotettavuuden ja merkityksen vertauskuva. Kuva: Heidi Tohmola

Mantelipuun oksat puhuvat

Raamatunkäännöstyö liittyy Israeliin kuin mantelipuun juuret maahan. Elävillä juurillaan puu kasvattaa kukintoja vaikka lumimyrskyssä, ja käännöstyö tuottaa parhaan käännöksen kansalle, jos Israel on kääntäjälle tuttu.

Vanhan testamentin alkukieli on pääosin heprea. Tällä hetkellä koko Raamattu on käännetty noin 674 kielelle, mutta osalle näistä kielistä se on käännetty jostain muusta kielestä kuin heprean alkukielestä, eli nämä Raamatut ovat käännöksen käännöksiä. Raamatun heprealaisten juurien opiskelu onkin monille kääntäjille suurena apuna, kun he haluavat parhaan mahdollisen käännöksen äidinkielelleen. Jerusalem on raamatunkääntäjän unelmalomakohde.

Moni kevättalvella Israelissa vieraileva matkailija ihmettelee Jerusalemin mantelipuita. Joskus kaupungissa on jopa lunta kukinnan aikaan. Miten puu voi kukkia keskellä vuoden kylmintä aikaa? Lumihankea vasten kukkiva puu näyttää järjenvastaiselta, kun Suomessa olemme tottuneet kukkiviin puihin lähinnä vehreän kesän kynnyksellä.

Mantelipuu on ollut Israelissa yksi lempikuvauskohteistani. Mantelipuun kukkien kuvia olenkin käyttänyt paljon graafisessa työssä. Puita enemmän ihmettelin kuitenkin vuosia sitten erästä Jeremian kirjan kohtaa. Se kertoo juuri mantelipuusta ja Jumalan valvomisesta sanansa suhteen:

Minulle tuli tämä Herran sana: ”Mitä sinä näet, Jeremia?” Minä vastasin: ”Minä näen mantelipuun oksan.” Herra sanoi minulle: ”Sinä olet nähnyt oikein; sillä minä valvon sanaani toteuttaakseni sen.” (Jer. 1:11–12)

Pohdin, mitä ihmeen tekemistä puun kukalla on sanan ja valvomisen kanssa. Onko tämä Vanhan testamentin mystistä runoutta, jolla ei tarvitse olla merkitystä omaan arkeen? Vai onko heprean alkukielellä jotain opetettavaa meillekin?

Kun eräs Jerusalemissa matkaileva raamatunkääntäjä avasi asiaa heprean kautta, asia selkeni uudella tavalla. Tuo sana ’mantelipuu’ on nimittäin hepreaksi šaked ja muistuttaa sanaa šoked, ’valvoa’. Sanojen samankaltaisuuden kautta Jumala avasi Jeremialle, omalle profeetalleen, Raamatun luotettavuutta ja merkitystä. Joskus emme näe asioiden vertauskuvallisuutta ja sanomaa ennen kuin asia väännetään rautalangasta – tai mantelipuun oksasta.

Vaikka emme tiedä, mihin vuodenaikaan Jeremia mantelipuuta tarkkaili, olisi jotenkin uskottavaa, että sitä eritysesti katseltaisiin juuri silloin, kun se erottuu täysin muusta ympäristöstä. Eihän sitä muulloin aina edes erota mantelipuuksi.

Silloin kun mikään muu ei elä, Jumalan sana elää. Sen toteutumista valvotaan maailman korkeimmalla auktoriteetilla. Koko mantelipuu oksineen ja kukkineenkin symboloi Jumalan lupauksien varmaa toteutumista. Ei tule niin kylmää maailman-aikaa tai poliittista myrskyä, joka mitätöisi Jumalan sanan ja lupaukset meillekin. Eikä ole sellaista kieltä, jonka raamatunkäännös eläisi ilman heprean kielen juuria.

Koko Raamatun maa on täynnä sisältöä, jota raamatunkäännöstyö tarvitsee työnsä tueksi. Israel on kuin luokkahuone, jossa on omat opintoviikkonsa raamatunkääntä-jille – mutta myös meille muille. Kun olen tehnyt lapsityömateriaalia, olen saanut paljon virikettä heprean kielestä.

Lapset eivät työskentele raamatunkääntäjinä, mutta heistä voi tulla sellaisia tulevaisuudessa. Työ on kesken. Maailmassa on edelleen enemmän niitä kieliä, joilla ei ole omakielistä Raamattua, kuin niitä joilla on.

Kun lapsille kerrotaan uskomme heprealaisista juurista ja Israelin historiasta ja raamatunaikaisesta kulttuurista, sen varmemmin Jumalan sanan merkitys säilyy tuleville sukupolville alkuperäisenä ja arvovaltaisena elämän ohjeena.

Heidi Tohmola
kirjoittaja on taittanut ja toimittanut Jerusalemissa toimivan Caspari-keskuksen lapsityömateriaalia. Hän kääntää parhaillaan tätä materiaalia suomeksi.

Kansanlähetys kokoaa parhaillaan varoja raamatunkäännöstyölle.
Tutustu ja tule mukaan työhön tästä.

 

 

 

Joh. 17:18–23, Saarna © Gerson Mgaya 13.5.2018, Nurmes. Tiivistelmä AL Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt

Pohjois-Karjalan Ev.lut. Kansanlähetyksen piirijohtaja Gerson Mgaya saarnasi viime pyhänä Nurmeksen kirkossa yhteydestä. Tässä artikkelissa on lyhennelmä hänen opetuksestaan. Maalaus: Minna Katajamäki

Jotta he olisivat yhtä

Joh. 17:18–23, Saarna © Gerson Mgaya 13.5.2018, Nurmes. Tiivistelmä AL

Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.  Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.  Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.  Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua. (1992 käännös)

Raamatun mukaan on olemassa kahdenlaista ykseyttä. Efesolaiskirjeessä (4:3) Paavali sanoo: “Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.”  Hengen luoma ykseys on siis jo olemassa. Voimme joko säilyttää se tai tuhota sen.

Kun meistä tulee kristittyjä, löydämme uskovien yhteisön, jonka Henki on perustanut. Sen lisäksi, että Henki yhdistää eri puolilta tulevat uskovat yhteen, se yhdistää myös eri aikakausien uskovat.

Kun uskomme Jeesukseen Kristukseen, Henki liittää meidät Kristuksen ruumiiseen ja meistä tulee yhtä apostolien ja muiden uskovien kanssa, jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakseen.  Henki on tuonut meidät yhteen, ja olemme yhtä Kristuksessa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olemme samanlaisia tai että teemme samoja asioita samalla tavalla. Mielipiteemme, ymmärryksemme tai tapamme tehdä asioita voivat olla täysin erilaisia, mutta Henki antaa meille ykseyden. Se on ykseyttä moninaisuudessa tai erilaisuudessa. Meidän on helpompi ymmärtää toisiamme ja hyväksyä toisemme, kun muistamme, että Kristus on kuollut meidän kaikkien puolesta.

Tämä on kuitenkin vain yksi osa ykseyttä.  On olemassa myös toinen ykseys, joka on riippuvainen tästä. Paavali puhuu siitä Efesolaiskirjeessä (4:13). Ensimmäiseksi hän puhuu seurakunnan paimenista ja opettajista, jotka varustavat pyhät palvelutyöhön. Ja sitten hän lisää: “… kunnes me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden.”

Tämä uskon, tuntemisen ja ymmärryksen ykseys ei vielä ole todellisuutta. Se ykseys tulee, kun kasvamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.  Ensimmäinen ykseys on Hengen luoma ykseys, ja on tarkoitettu, että me säilytämme sen ykseyden. Tämä toinen ykseys syntyy, kun pysymme tuossa ensimmäisessä ykseydessä.  Tämä on ykseyttä ykseydessä.  Niin kauan kun toinen ykseys ei vielä ole totta, ensimmäinenkin ykseys helposti hajoaa.  Meidän on pidettävä huoli, että tästä toisesta ykseydestä tulee totta.

Kuten olemme nähneet, tämä ykseys muuttuu todeksi vain Kristuksen tuntemisen kautta.  Opimme tuntemaan Kristuksen kahdella tavalla: Kun luemme Jumalan sanaa ja kun elämme ja vaellamme Hengessä.

Jeesus rukoili, että meidät pyhitettäisiin totuudella eli sillä mitä luemme. Jumalan sana on totuus.  Mutta Jeesus ei kertonut, kuinka tämä totuus pyhittää meidät.

Hyvät ystävät, maailma on pahuuden vallassa. Me uskovatkaan emme ole sen vaikutuspiirin ulkopuolella. Maailma varastaa huomiomme ja vie sen pois Jumalasta aina siinä määrin, että useimmiten löydämme itsemme kiireisinä muiden asioiden parista.  Kun emme etsi Jumalan tahtoa elämäämme, löydämme itsemme tekemästä, mitä maailmakin tekee. Emme eroa mitenkään niistä ihmisistä, jotka eivät usko Jeesukseen.

Meidän täytyy tietoisesti etsiä Jumalan tahtoa. Jumalan tahto kertoo meille, mistä Jumala pitää ja mitä hän vihaa.  Jumalan tahto kertoo meille, kuinka voimme elää ja vaeltaa jatkuvasti Jumalan kanssa.  Olemme turvassa, kun vaellamme Jumalan kanssa: Hän varjelee meitä.  Mutta mistä tuo Jumalan tahto löytyy?  Se löytyy hänen sanastaan, Raamatusta.

Kun olemme kuuliaisia sanalle, silmämme avataan näkemään, mitä Jumala on valmistanut meitä varten. Opetuslapset, joiden Jeesus käski odottaa Isän lupauksen täyttymistä, olivat kuuliaisia, ja oikealla hetkellä he näkivät Jumalan antavan heille voimaa ja lohdutusta Hengen kautta.

Me palvelemme samaa Jumalaa. Kirjoituksissa sanotaan, että Jumala ei muutu.  Siellä myös sanotaan, että Jumalan voima ei koskaan tuota pettymystä, se on aina sama. Jos Jumalan sana oli totta apostoleille, pitäisi sen olla totta myös meille. Jos Jumalan sana pyhitti apostolit, se pyhittää myös meidät. Mutta jotta se pyhittäisi meidät, meidän vastauksemme, meidän reaktiomme lukemisen jälkeen, täytyy olla samanlainen kuin apostoleilla. Apostolit tottelivat Jumalaa, ja he näkivät Jeesuksen sanojen käyvän toteen.

Jeesus rukoili ykseyttä. Ainoa tapa, miten voimme olla yhtä niiden kanssa, jotka kuolivat lähes kaksituhatta vuotta sitten, on tehdä, mitä he tekivät. He kuulivat Jumalan sanan ja olivat kuuliaisia sille.  Helluntai muistuttaa meitä Jumalan uskollisuuden lisäksi myös apostolien kuuliaisuudesta.

Jeesus toivoo, että meistä tulee yhtä apostolien kanssa, niin että säteilemme samanlaista uskoa ja Jeesuksen tuntemista. Tämän yhteyden saavutamme olemalla kuuliaisia Jumalan sanalle. Elämä Hengessä ja Hengen kanssa on juuri sitä elämää, jota Jeesus tuli tuomaan meille. Kutsukaamme Jumala elämään kanssamme Hengessä.

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

 

 

 

 

Edellisessä opetuksessani kirjoitin Jeesuksen kuolemasta: Kuka ristiinnaulitsi hänet ja kuinka ihmiset reagoivat nähdessään sen tapahtuvan? Kuten totesin, meidän tavoitteemme on

Tarjolla uusi elämä

Edellisessä opetuksessani kirjoitin Jeesuksen kuolemasta: Kuka ristiinnaulitsi hänet ja kuinka ihmiset reagoivat nähdessään sen tapahtuvan? Kuten totesin, meidän tavoitteemme on löytää oma paikkamme ja jos mahdollista, saada suhteemme Jumalaan korjatuksi.

Tänään jatkamme samaan suuntaan ja katsomme, kuinka tämä maailma on historian eri aikoina suhtautunut Jeesukseen, tai toisella tavalla sanottuna, kuinka Jeesuksen kuolema on muuttanut tätä maailmaa. Muuttaako se sinua ja minua henkilökohtaisesti?

Tänään elämme Kristuksen syntymän jälkeisessä ajassa (a.D. tai jKr.). Latinankielinen anno Domini tarkoittaa ’Herran vuonna’. Termi otettiin käyttöön 500-luvulla, kun ajan laskemisessa alettiin käyttää järjestelmää, jossa Kristuksen syntymä merkitsi vuoden yksi eli ensimmäisen vuoden alkua. Vuodet ennen Kristuksen syntymää merkittiin kirjaimilla B.C. (eKr.). Tätä laskutapaa on noudatettu ja käytetty aina siitä lähtien. Kalenterimme pitää siis Kristuksen syntymää maailmanhistorian keskipisteenä. Uskoopa ihminen tai ei, totta on, että maailma ja sen järjestelmät tunnustavat, että kerran eli henkilö, jota kutsumme Jeesukseksi.

Viime aikoina on alkanut näkyä myös toinen tapa ilmaista aikakausia:  ennen ajanlaskun alkua, lyhenne eaa. (englanniksi B.C.E.) ja jälkeen ajanlaskun alun, lyhenne jaa. (englanniksi C.E.). Tämän uuden vaihtoehdon tarkoituksena on saada Jeesus pois maailmanhistoriasta. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin muuttunut vain nimi, mutta tapahtuma, josta laskeminen aloitetaan, osoittaa yhä Jeesuksen syntymään. Vaikka viittaus ”meidän Herraamme”eli Kristukseen on jätetty pois, se pysyy siis oikeutetusti ajanlaskumme keskuksena, josta laskemme vuosia taaksepäin, kauemmaksi menneisyyteen ja eteenpäin, kohti tulevaisuutta. Aivan selvästi Kristuksen tuleminen on aina ollut ja tulee aina olemaan kaikkein merkityksellisin ja suurimman muutoksen aikaansaanut tapahtuma koko maa-planeetan historiassa.

Useimmat ihmiset maailmassa ovat kuulleet Jeesuksesta. Hänen syntymäänsä juhlitaan joka joulu, hänen vertauksensa tunnetaan hyvin ja jotkut hänen opetuksistaan kulkevat tuttuina sanontoina kansan kielessä. Mutta Jeesuksen elämän mullistavin ja tärkein tehtävä toteutui hänen ristiinnaulitsemisessaan ja ylösnousemuksessaan. Hän tuli maailmaan ja hän muutti kaiken. Nämä tapahtumat poistivat syntimuurin ihmisten ja Jumalan väliltä. Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus kehotti opetuslapsiaan levittämään uutista pelastuksesta, jonka hän tarjoaa kaikille kansoille.

Kun katson tuota kaikkea, kuinka se tapahtui ja kuinka ensimmäiset seuraajat reagoivat, ja sitten vertaan sitä omaan tilanteeseemme tänä päivänä, mietin joskus, että meillä on vielä suurempi syy uskoa kuin heillä. Ajatelkaapa, mikä toivo opetuslapsilla oli Jeesuksessa, ja sitten he joutuivat näkemään, millaisen kuoleman hän kärsi. Hän kärsi voimattomana ja heikkona häpeällisen kuoleman. Sen jälkeen hänet laitettiin makaamaan hautakammion pimeyteen, iso kivi vieritettynä haudan suulle ja sotilaat vartioimassa hautaa. Hänen seuraajillaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin piiloutua lukittujen ovien taakse juutalaisia peläten. Näin kaikki heidän toivonsa oli murskattu. He pitivät sitä kaiken loppuna!

Maria Magdaleena ja hänen ystävänsä olivat huolissaan, koska Jeesus oli haudattu niin nopeasti, että kukaan ei ollut voidellut hänen ruumistaan.  Sapatin jälkeisenä päivänä, kun oli vielä pimeää, he menivät haudalle mukanaan yrttejä, jotta voisivat tehdä sen, mikä oli jäänyt tekemättä. Se oli suuri rakkauden osoitus. Rakkauden pakottamana naiset kuitenkin halusivat sen tehdä, vaikka he tiesivät, että Jeesus oli kuollut eikä näkisi heidän tekoaan.

Heidän hämmästyksekseen hauta oli tyhjä! Jeesus ei ollut haudassa. Poissa tolaltaan naiset juoksivat kertomaan asian opetuslapsille. Pietari ja Johannes menivät haudalle ja todistivat, että asia oli niin kuin naiset olivat kertoneet. Maria ei halunnut lähteä pois haudan läheltä. Hän ei halunnut luovuttaa niin helposti. Kun etsimme hartaasti totuutta, mekin löydämme sen. Maria jatkoi etsimistä, kunnes Jeesus ilmestyi hänelle.

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUSRUUMIS

Jeesuksen ylösnousemusruumiissa oli jotain ainutlaatuista. Hän saattoi mennä läpi kiinteän ja kovan aineen, kuten kiviseinien ja lukittujen ovien (Joh. 20:19,26). Monet ihmiset ovat kuvitelleet, että hänen ruumiinsa oli jotenkin aavemainen – ei niin kiinteän tiivis kuin fyysinen ruumis. Mutta asia ei ollut niin. Jeesuksen ylösnousemusruumis oli sopiva taivasta varten, lopullista todellisuutta varten, ja se teki siitä vielä kiinteämmän kuin mikään aine meidän ulottuvuudessamme. Mitkään fyysiset esteet kuten muurit, käärinliinat eivätkä kivet eivät voineet estää häntä kulkemasta niiden läpi.

Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miksi kivi oli vieritetty pois haudan suulta: niin ei ollut tehty, että Jeesus pääsisi ulos, vaan jotta me pääsisimme sisälle. Se oli viesti Jumalalta, jotta hänen seuraajansa tietäisivät, että hauta on tyhjä.

Minä jopa epäilen, oliko Jeesus todella haudassa koko sen ajan. Pietari sanoo kirjeessään, että hän meni saarnaamaan niille, jotka olivat manalassa eli helvetissä. Nuo kolme päivää siis tarvittiin, että kävisi toteen profetia siitä, että hän ilmestyisi jälleen kolmantena päivänä, ja katso: hän nousi ylös kuolleista, mutta ei haudasta! Hauta tehtiin tyhjäksi meidän vuoksemme. Vielä kaiken tämän jälkeenkin ihmisten on vaikea uskoa, että Jeesus on elossa. Mitä meidän tulisi kertoa heille, jotta he uskoisivat? Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin näyttää heille ainakin kolme todistetta.

Todisteena Jeesuksen omat ennustukset

Ehkä ihmeellisin, mutta silti vain vähän huomiota saanut todiste ylösnousemuksesta on, että Jeesus itse ennusti monta kertaa, että niin tulisi tapahtumaan (Matt. 16:21; 17:9, 22–23; 20:18-19; 26:32; Joh. 2:19, 21). Sitä voidaan pitää kaikkien aikojen suurimpana ja aidoimpana ihmeenä, koska hän itse ennusti sen ja sitten saattoi työnsä päätökseen. Ihminen, joka kulkee ympäriinsä saarnaamassa omasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, on joko hullu tai Jumala. Todiste ylösnousemuksesta on niin uskottava, että meillä ei ole mitään syytä epäillä, kumpi Jeesus oli. Hän on Jumala.

Todisteena Jeesuksen ilmestymiset menneisyydessä

Ehkä vahvin historiallinen todiste ylösnousemuksesta ovat ylösnousseen Kristuksen lukuisat ilmestymiset ihmisille. Kirjoituksissa mainitaan useita kertoja, kuinka hän ilmestyi sekä miehille että naisille, sekä ryhmille että yksilöille. Nämä ilmestymiset tapahtuivat monissa eri paikoissa ja eri ihmisille – talossa ja tiellä, opetuslapsille, jotka olivat murheellisia ja joillekin, jotka olivat iloisia. Hänen ilmestymistensä lukumäärä ja moninaiset muodot vakuuttavat meidät siitä, että ylösnousemus on totta.

Ihmiset, jotka näkivät hänet, kuulivat häntä, koskettivat häntä ja näkivät hänen syövän, ovat dokumentoineet kaiken. Jeesus halusi varmistaa, että hänen ylösnousemuksensa tuli todistetuksi niin hyvin, että sijaa epäilyille ei jäänyt (Ap.t. 1:3).

Olisiko kaikki nämä todistajat voitu saada valehtelemaan ylösnousemuksesta? Vastaus on ”ei” kahdesta eri syystä. Ensinnäkin, todistajia oli liian paljon, jotta juonittelu olisi ollut mahdollista. Toiseksi, nämä todistajat olivat valmiita kuolemaan totuuden puolesta todistaessaan ylösnousemuksesta. Kukaan ei koskaan todistaisi kuolemansa uhalla sellaista, minkä ajattelee olevan valhetta tai mielikuvitusta. Ajatelkaapa, mitä mielettömyyttä osoitti, että tämä pieni pelkureiden joukko juoksi karkuun ja piiloutui, kun Jeesus olisi tarvinnut heitä, ja sitten yhtäkkiä se muuttui rohkeaksi evankelistajoukoksi, joka villitsi koko maailman! Johannesta lukuun ottamatta he kaikki muut kärsivät marttyyrikuoleman Kristuksen tähden. Jokainen järkeään käyttävä ymmärtää, että ylösnousemus on totta, ja haluaa liittyä niihin, jotka julistavat, että Jeesus Kristus on totisesti noussut ylös kuolleista.

Todisteita omasta ajastamme

Todisteita Kristuksen ylösnousemuksesta ei löydy ainoastaan menneisyydestä. Myös omasta ajastamme löytyy ainakin viisi todistetta, jotka todistavat sen olevan historiallinen tosiasia. Pidän kaikkia todisteita tärkeinä.  Näillä, mitkä nostan nyt esille, on kuitenkin painoarvoa muita enemmän, koska niiden kautta ihmisten on tarkoitettu näkevän ja ymmärtävän, että Kristus todella elää.

1. KRISTINUSKO

Jeesuksen ylösnousemus on kristinuskon perusta. Oppi siitä, että Jeesus nousi kuolleista, mullisti maailman ja erotti kristinuskon juutalaisuudesta ja Välimeren maailman pakanauskonnoista. Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, meillä ei olisi kristinuskoa. Jos ylösnousemus ei olisi totta, ei myöskään evankeliumissa olisi ainutkertaista ja elämää antavaa voimaa. On sanottu, että jos Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ei ole historiallinen tosiasia, silloin meidän velvollisuutemme on kaivaa uusi hauta ja haudata, ei mies, vaan koko kristillinen uskomme.

2. KRISTILLINEN KIRKKO

Jos ristiinnaulitseminen olisi merkinnyt loppua opetuslasten kokemuksille Kristuksesta, kuinka kristillinen kirkko olisi voinut syntyä? Kirkko on perustettu Jeesukselle Messiaana! Kuollut Messias ei ole Messias. Tarvittiin ylösnoussut Messias, jotta hänestä Jumalan Poikana annetut profetiat täyttyivät. Kirkko pysyy hengissä ja kukoistaa vain, koska Jeesus tuli ulos haudasta ja todisti, että kuoleman jälkeen on olemassa elämää. On yhtä toivotonta selittää kirkkoa viittaamatta ylösnousemukseen kuin yrittää selittää Suomen historiaa viittaamatta talvisotaan.

3. KRISTILLINEN SUNNUNTAI

Se, että käymme kirkossa sunnuntaisin, on todiste ylösnousemuksesta. Alkuperäinen juutalainen jumalanpalveluspäivä oli lauantai, mutta kristityt alkoivat kokoontua sunnuntaina, koska sinä päivänä Jeesus nousi kuolleista. Meidän on hyvä muistaa, että alkukirkko koostui pääasiassa juutalaisista kristityistä. Heille jumalanpalveluspäivän muuttaminen pois sapatista merkitsi, että jotain koko maailmaa järisyttävää oli tapahtunut.

Varhaiskristityt olivat hartaita juutalaisia, jotka noudattivat tarkasti sapattia koskevia lakeja ja säädöksiä. Juutalaiset pelkäsivät muuttaa sapattia. He nimittäin uskoivat, että Jumalan viha kohtaisi heitä, jos he eivät noudattaisi ankaria säädöksiä, jotka koskivat sapatin viettoa. Jotain kuitenkin tapahtui, mikä sai nämä juutalaiset miehet ja naiset kääntämään selkänsä vuosien mittaiselle uskonnolliselle koulutukselle ja perinnäistavoille. He muuttivat jumalanpalveluspäivänsä sunnuntaiksi Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuspäivän kunniaksi. Tiedättekö yhtään muuta historiallista tapahtumaa, jota juhlitaan 52 kertaa vuodessa? Mikään ei ylitä Jeesuksen ylösnousemusta.

4. KRISTILLISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Uuden testamentin mukaan alkukirkolle annettiin kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. Kasteen sakramentti tarjoaa kauniin kuvan ylösnousemuksesta. Kaste, joko upottamalla tai vettä päähän valellen, ei symboloi pelkästään sitä, että syntimme on otettu pois, vaan myös sitä, että meidät haudataan Jeesuksen kanssa ja meistä tulee uusia luomuksia. Meidät nostetaan elämään aivan niin kuin Kristus nousi kuolleista.

Herran ehtoollinen on muistutus kuolemasta, mutta Apostolien tekojen toinen luku sanoo, että meidän on osallistuttava siihen iloiten, koska se ennakoi Jeesuksen ylösnousemusta. Ilman ylösnousemusta ei voi olla iloa. Siis, kun meillä ei ole iloa, se on merkki siitä, että emme ole ymmärtäneet Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä tai emme ole antaneet itseämme kokonaan ylösnousseelle Herralle. Koska jos olisimme, meillä olisi ilo jopa silloinkin, kun kauhea kuolema on edessämme.

5. MUUTTUNUT ELÄMÄ

Ennen ylösnousemusta Jeesuksen opetuslapsia leimasi arkuus, epäily ja pelko. Kun Jeesus pidätettiin, ”kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat” (Matt. 26:56). Pietari kielsi kolme kertaa edes tuntevansa Jeesusta. Ristiinnaulitsemisen jälkeen opetuslapset piiloutuivat yläsaliin lukittujen ovien taakse. Tuomas jopa julisti: “Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko” (Joh. 20:25).

Kun pelokkaat opetuslapset vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli elossa, he muuttuivat rohkeiksi Kristuksen sanansaattajiksi. He matkustivat ympäri maailmaa ja villitsivät sen (Ap.t. 17:6), ja kaikista muista paitsi Johanneksesta tuli marttyyreita uskonsa tähden. Olisivatko he olleet valmiita antamaan elämänsä Kristuksen tähden, jos olisivat uskoneet, että ylösnousemus oli petosta?

Jeesuksen kuolema on ensiarvoisen tärkeä meille, koska kuolemalla meidän puolestamme Jeesus vapautti meidät Saatanan otteesta. Mutta ilman ylösnousemusta hänen kuolemansa olisi ollut turha. Ylösnousemus saattoi loppuun sen työn, minkä ristiinnaulitseminen aloitti.

Ymmärtääksemme näiden kahden tapahtuman välisen yhteyden, voimme ajatella kuolemaa pysyvänä vankilana, mistä ei voi paeta. Juuri tätä kuolema tarkasti ottaen olikin. Kun ensimmäinen mies ja nainen tekivät syntiä Jumalaa vastaan, koko ihmiskunnan elämä menetettiin Saatanalle, joka päätti saada kaikki ihmiset liittymään joukkoihinsa ja nähdä meidän kaikkien kärsivän yhdessä hänen kanssaan helvetin kurjuudessa. Mutta Jeesus, joka on itse synnitön, otti vapaaehtoisesti ihmiskunnan synnit harteilleen, ikään kuin ne olisivat hänen omiaan, ja kuoli syntisen ihmisen kuoleman. Hän astui meidän sijastamme kuoleman vankilaan.

Kuolema ei kuitenkaan pystynyt pitämään Jumalan Poikaa vankinaan. Ylösnousemus osoitti, että kuoleman vankilan rautaportit oli murskattu ja hajotettu. Jeesus särki ne mennessään niiden läpi, hän meni ylösnousemusruumiiseensa ja näyttäytyi elävänä monille todistajille ja osoitti, että kuolemalla ei ollut enää otetta langenneesta ihmiskunnasta. Kuolema oli voitettu.

Hyvä uutinen on, että kun annamme elämämme Jeesukselle, myös me nousemme ylös kuolleista kuten hän. Jos otamme hänet vastaan elämämme Herraksi, voimme nousta uuteen ja täydelliseen elämään, jollaisen Jumala suunnitteli kaikille luoduille jo aikojen alussa.

Ylösnousemus antaa meille ainoan toivon iankaikkisesta elämästä – asia, jota mikään muu uskonto maailmassa ei voi näyttää todeksi. Mooseksen ruumis on yhä haudassa jossakin. Muhammedin ruumis on haudassa. Leninin jäännökset lepäävät lasikantisessa arkussa Moskovassa. Kaikista suurista maailmanuskonnoista ainoastaan kristinusko rakentuu johtajansa ylösnousemuksen varaan. Jeesus Kristus yksin on voittanut kuoleman, ja sen seurauksena hän voi tarjota meille iankaikkisen elämän.

Voit alkaa elää tätä uutta elämää sinä hetkenä, kun annat itsesi Jeesukselle. Hautaat vanhan elämäsi tulemalla osalliseksi hänen kuolemastaan ja saat uuden elämän tulemalla osalliseksi hänen ylösnousemuksestaan. Kuten Paavali selittää: “Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista” (Room. 6:4).

Tämä ylösnousemuselämä voi alkaa aivan tässä ja nyt. Se on ilmainen lahja, ja se on jokaisen sitä haluavan saatavilla. Jos haluaisit saada sen, mutta et tiedä miten, voit kirjoittaa minulle gerson.mgaya@sekl.fi tai soittaa minulle numeroon 050 511 0141, tai voit olla yhteydessä johonkin toiseen henkilöön, jonka tiedät osaavan auttaa sinua. Avatkoon ylösnoussut Herra sydämesi vastaanottamaan hänet Herraksesi. Toivotan sinulle iloista pääsiäistä!

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Lahjoita tähän työhön:


 

Kaikki alkoi Eedenissä Raamattu kertoo meille, että alussa Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen ja täydelliseen suhteeseen kanssaan. Jumala

Sinun vuoksesi

Kaikki alkoi Eedenissä

Raamattu kertoo meille, että alussa Jumala loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen ja täydelliseen suhteeseen kanssaan. Jumala antoi heille myös vapauden valita, elääkö Jumalan parhaan suunnitelman mukaan vai elääkö omien suunnitelmiensa mukaan.

Traagisesti kävi niin, että Aadam ja Eeva söivät kielletyn puun hedelmää. He halusivat olla itsenäisiä ja Jumalasta riippumattomia. He eivät kuitenkaan saavuttaneet itsenäisyyttä vaan alistivat itsensä uudelle herralle, joka teki heistä omia orjiaan.

Synti on aina käärittynä johonkin sellaiseen, mikä näyttää viehättävältä, suloiselta ja vakuuttavalta. Kun pidät sen, tulet huomaamaan, kuinka tuhoavaa se on ollut.

Jumala on elämän lähde, ja hylkäämällä hänet ensimmäinen aviopari tuomitsi itsensä kuolemaan. Maailmanlaajuisesti pätee laki, että “Se, joka tekee syntiä, on kuoleva” (Hes. 18:20). Meillä on sama ongelma kuin heillä, sillä me olemme perineet heidän luontonsa ja heidän syntisen valintansa seuraukset. Olemme eläneet sellaista elämää, jonka he siirsivät meille: olemme ylpeitä ja kapinoimme Jumalaa vastaan.

Jumala rakasti ensimmäistä miestä ja naista, eikä hän halunnut hylätä heitä – eikä meitä, heidän jälkeläisiään – kuoleman kirouksen alle. Viisaudessaan ja armossaan Jumala lupasi tuomitulle parille, että hän lähettäisi Vapahtajan, joka murskaisi synnin ja Saatanan vallan ja vapauttaisi ihmiset kuoleman kirouksesta (1. Moos. 3:15).

Tämä ratkaisu kävi kalliiksi Jumalalle, sillä se tarkoitti, että hänen piti itse vapauttaa ihmiskunta Saatanan vallasta. Sen tehtävän pystyi tekemään vain sellainen, joka oli kaikin tavoin vahvempi kuin Saatana. Lunnasuhri ei voinut olla kukaan muu kuin Jumala itse oman Poikansa persoonassa, hänen, jonka tunnemme Jeesuksena.

Jeesus suostui kuolemaan ihmisten sijasta, joita hän rakasti. Hän ilmoitti tämän seuraajilleen, kun hän sanoi, että hän oli tullut maailmaan “antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:45). Jeesus, Jumalan Poika, tuli maailmaan antamaan henkensä lunnaiksi meidän syntimme tähden, jotta me pääsemme vapaiksi ikuisesta kadotuksesta.

Kuka ristiinnaulitsi Jeesuksen?

Oletko koskaan pohtinut, kuka oikeastaan ristiinnaulitsi Jeesuksen? Eri ihmiset ja eri todellisuudessa eläneet ovat kertoneet näkemyksensä. Historian mukaan Jeesuksen ristiinnaulitsivat roomalaiset. Profeetta Jesaja sanoo, että sen teki Jumala (Jes. 53:4). Pietari syytti Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta juutalaisia (Ap.t. 2:23). Joten  kuka sen teki? Jumala salli, että hänen Poikansa kuoli ristillä. Juutalaiset luovuttivat Jeesuksen roomalaisille, jotka lopulta tekivät sen, koska heille kerrottiin, että hän oli rikollinen, syyllinen.

Miksi Jumala salli hänen kärsiä sellaisen kuoleman? Meidän syntiemme tähden. Jos me emme olisi tehneet syntiä, Jumala ei olisi antanut Poikansa joutua kärsimään. Sitä eivät siis tehneet yksin juutalaiset, eivät roomalaiset eikä myöskään Jumala. Me ihmiset ristiinnaulitsimme hänet. Me olemme syy siihen, että Jeesuksen täytyi kuolla. Sinä ja minä ristiinnaulitsimme hänet.

Me olemme siis syyllisiä Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Roomalaiset ja juutalaiset olivat pelkkiä välikappaleita, joiden kautta kuolema tapahtui. Jeesus otti kantaakseen rangaistuksen, jonka me olisimme ansainneet, ja vei kauhean syntikuormamme mukanaan hautaan. Jumala antoi parasta, mitä taivaassa oli tarjota, oman Poikansa, ja lähetti hänet tänne kuolemaan sovittaakseen syntimme.

Nyt kun Jeesus on kuollut meidän puolestamme, on tärkeä nähdä, kuinka voimme vastata siihen. Kirjoitusten mukaan voimme vastata tai reagoida Jeesuksen kuolemaan viidellä tavalla.

Viisi tapaa vastata Jeesuksen kuolemaan

Niin tärkeä ja ratkaiseva kuin Jeesuksen kuolema onkin, me emme kaikki reagoi siihen myönteisesti. Jotkut ihmiset ovat välinpitämättömiä, jotkut vihamielisiä ja jotkut kiitollisia. Kaikki nämä suhtautumistavat heijastuivat jo niissä ihmisissä, jotka olivat silminnäkijöinä, kun Jeesus ristiinnaulittiin – ja täsmälleen samoilla tavoilla ihmiset tänäänkin suhtautuvat Jeesukseen.

HILJAA KUNNIOITTAVA KANSA
Luuk. 23:33, 35 sanoo, että kun Jeesus ja hänen teloittajansa “tulivat paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat hänet. . .  Kansa seisoi katselemassa.” Suuret ihmisjoukot seisoivat tuona päivänä katselemassa, kun kuningasten Kuningas kuoli. He olivat pelkkiä katselijoita, se ei heitä koskettanut eivätkä he olleet osallisina siihen. He katsoivat näytelmää vain uteliaisuudesta. Epäilemättä monet heistä olivat kuulleet Jeesuksen saarnaavan ja nähneet hänen parantavan. He olivat saattaneet jopa kunnioittaa häntä suurena opettajana ja ihmeiden tekijänä. Mutta heille hänen kuolemansa oli vain hyvän miehen kuolema, miehen, josta valitettavasti oli virkamiesten silmissä tullut rikollinen.

Ehkä suuri enemmistö tänäänkin on kuin tuo hiljainen kansanjoukko. He yksinkertaisesti katselevat antamatta asian koskettaa heitä. He kunnioittavat Jeesusta suurena miehenä, joka on laittanut elämänsä likoon, mutta hänen kuolemansa ei mitenkään vaikuta heihin. He näkevät pitkäperjantain vain yhtenä päivänä kalenterissa eivätkä koskaan pysähdy pohtimaan, miten elintärkeä merkitys sillä on heidän elämäänsä nyt sekä heidän ikuisuuteensa.

USKONNOLLISET JOHTAJAT
Kirjanoppineet, fariseukset ja Suuren neuvoston eli Sanhedrinin jäsenet – ne, joiden puoleen juutalaiset kääntyivät opetusta saadakseen, pilkkasivat Jeesusta, kun hän kuoli ristillä, ja sanoivat: “Muita hän on kyllä auttanut, auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu” (Luuk. 23:35). Matteus antaa meille täydellisen kuvan heidän pilkanteostaan lisäämällä kuvaukseen vielä heidän loukkaavan kehonkielensä. “He pilkkasivat häntä päätään nyökyttäen. ‘Katsokaa nyt häntä!’ he huusivat hänelle. ‘Sinähän sanoit, että pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika, ja tule alas ristiltä!’” (Matt. 27:39–40).

Yrittäessään pilkata Herraa hänen omilla sanoillaan uskonnolliset johtajat eivät ymmärtäneet kahta tärkeää asiaa. Ensimmäinen oli, että temppeli, johon Jeesus viittasi, oli hänen oma ruumiinsa, ei Jerusalemin temppeli. Nämä uskonnolliset johtajat tuhoaisivat hänen ruumiinsa, mutta se nousisi takaisin elämään kolmantena päivänä. Toiseksi he eivät ymmärtäneet, että Jeesuksella oli kaikki tarvittava valta tulla alas ristiltä. Mutta heidän tähtensä, ja kaikkien meidän tähtemme, hän ei käyttänyt valtaansa. Jos Jeesus olisi tullut alas ja pelastanut itsensä, maailman koko väestö – mennyt, nykyinen ja tuleva – olisi tuomittu ikuisesti.

Ylipappien, kirjanoppineiden, fariseusten ja vanhinten, puhumattakaan koko Suuresta neuvostosta, olisi pitänyt olla niitä, jotka johdattivat ihmiset uskomaan Messiaaseen. Sen sijaan he pilkkasivat maailman Vapahtajaa. Surullista kyllä, näin tapahtuu myös tänään. Jotkut kulkevat väärää tietä ja tekevät pilaa Jeesuksesta ja niistä, jotka seuraavat häntä. He eivät tajua, että Jumalan vaikeneminen pilkan edessä ei johdu siitä, että hän olisi voimaton. Hän vain odottaa kärsivällisesti, että hänen kirkkautensa paljastuu kokonaisuudessaan.

ROOMALAISET SOTILAAT
Nämä miehet olivat koulutettuja raakuuteen, ja voimme väittää, että he tekivät vain työtään. Mutta oikeastaan he menivät vieläkin pitemmälle. He eivät osoittaneet minkäänlaista kunnioitusta Jeesusta kohtaan. He pilkkasivat häntä aivan armottomasti. He jopa heittivät arpaa hänen vaatteistaan ristin juurella. He olivat kovettuneita miehiä, jotka näkivät Jeesuksen kuoleman vain yhtenä osana sotilaan velvollisuuksia, ja tekivät pilaa kaikesta, mitä eivät ymmärtäneet.

Vaikka me elämme ajassa, jolloin ylpeillään uskonnollisella suvaitsevaisuudella, silti tänäänkin keskellämme on “roomalaisia sotilaita” – niitä, jotka aktiivisesti hyljeksivät Jeesusta ja vainoavat hänen seuraajiaan. Se voi tapahtua fyysisesti, mutta sitä voi esiintyä myös salakavalammin, kuten hylkäämisenä ja syrjintänä.

JEESUKSEN HYLKÄÄVÄ RISTIN RYÖVÄRI
Kolme miestä ristiinnaulittiin tuona päivänä: Jeesus ja kaksi ryöväriä. Molemmat pahantekijät olivat ristiinnaulittavina oikeutetusti, oman käytöksensä vuoksi. Toinen heistä, armoton mies, herjasi Jeesusta, kun he riippuivat ristillä kuolemaisillaan: “Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” (Luuk. 23:39). Vaikka pimeä ovi kuolemaan oli jo auki, valmiina nielaisemaan hänet, pahantekijä kieltäytyi katumasta syntejään eikä ollut valmis kääntymään Jeesuksen puoleen, joka olisi voinut antaa anteeksi.

Jotkut ihmiset hylkäävät  yhä Jeesuksen, jopa viimeisellä hetkelläänkin. He tietävät, että vain hän voi sulkea kuoleman oven ja avata oven iankaikkiseen elämään, mutta heidän ylpeytensä pidättelee heitä.

KATUVA RISTIN RYÖVÄRI
Toinen ryöväri, tietäen että oli ristiinnaulittuna viattoman miehen vierellä, moitti toveriaan pilkkaamisesta: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:40–42).

Katuva ryöväri muistuttaa meitä siitä, että niin kauan kun me hengitämme, ei ole liian myöhäistä kääntyä Kristuksen puoleen. Vaikka ihminen olisi elänyt syntistä elämää jo pitkään, hän voi jonain päivänä nähdä itsensä sellaisena kuin oikeasti on ja voi kääntyä Jeesuksen puoleen pelastettavaksi.

Entä me?

Kaiken tämän jälkeen tulee kysymys, johon meidän jokaisen on itse vastattava. Mihin ryhmään sinä kuulut?

Mieti omaa vastaustasi Jeesuksen kuolemaan. Jokainen maailman ihminen kuuluu johonkin noista ryhmistä, jotka olivat paikalla, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Myös sinua ja minua varten on ryhmä. Sinun täytyy kysyä itseltäsi: “Missä ryhmässä minä olen?” Pilkkaatko Jeesusta niin kuin juutalaiset johtajat, roomalaiset sotilaat ja katumaton ristinryöväri? Vai etkö piittaa hänestä ja olet niin kuin hiljainen kansanjoukko? Vai seuraatko katuvan ryövärin kanssa sitä tietä, joka pelastaa ja johtaa elämään?

Syntimme ovat tiukassa olevia tahroja, jotka lähtevät pois sielustamme vain, kun viemme ne ristille Jeesuksen luo. Jos et ole luovuttanut syntejäsi hänelle, tiedä, että siinä on kysymys elämästä ja kuolemasta. Jumala kutsuu sinua pyytämään anteeksiantoa ja ottamaan vastaan sen, mitä Jeesus teki puolestasi, ja antamaan Jeesuksen viedä syntisi ristille.

Jos olet jo kristitty, sinua kutsutaan tutkimaan elämääsi säännöllisesti ristin valossa. Käänny usein ristin juurelle, niin ymmärrät, mikä kallis hinta sinun lunastamisestasi on maksettu. Pietari kirjoittaa asiasta näin: “Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä” (1. Piet. 1:18–19). Juuri sitä varten Jeesus tuli maan päälle. Hän tuli ottamaan pois kuoleman, joka olisi kuulunut meille, ja vapauttamaan meidät Saatanan otteesta.

Gerson Mgaya
Kirjoittaja toimii Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen piirijohtajana.

Lahjoita tähän työhön: