Avainsana-arkisto: pioneerityö

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja

Akashi-Kaikyon silta yhdistää Honshun ja Awajin saaret. Kuva: Ulla Pendolin

Näky toteutuu

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja Näky toteutuu viidakossa. Kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Vaikken itse uskonut, että minusta olisi lähetystyöntekijäksi, olin tietämättäni jo Jumalan valmistamalla tiellä, joka johdatti minut ensin vuodeksi Etu-Aasiaan ja muutamaa vuotta myöhemmin Japaniin – lähetystyöntekijäksi!

Nuorena lukiolaistyttönä tehty matka, joka oli ensikosketukseni Japaniin, sai uuden merkityksen, kun jälkikäteen ymmärsin Jumalan valmistelleen minua työhön ja elämään Nousevan auringon maassa jo vuosikausien ajan. ”Mutkankin kautta vie Jumalan suora tie”, niin yksittäisten ihmisten kuin kokonaisten kansakuntien elämässä. Israelin kansan Jumala johdatti 40 vuoden erämaavaelluksen jälkeen Luvattuun maahan, ja Jumalan Aabrahamille antama lupaus maasta ja kansasta toteutui ajallaan. Vaikka oma usko asioiden toteutumiseen horjuisikin, Jumala on uskollinen, ja Hän on johdattanut ja pitänyt huolta laumastaan myös Japanissa.

Uusia seurakuntia Japaniin

Kansanlähetys aloitti Japanin työn pian liikkeen perustamisen jälkeen vuonna 1968. Työnäkynä on alusta lähtien ollut perustaa kristillisiä seurakuntia sinne, missä niitä ei vielä ole. Aluksi työ keskittyi Shikokun saarelle, jonne perustettiin Yoshinogawan, Itä-Tokushiman ja Ananin seurakunnat. 1980-luvulta lähtien työn painopiste siirtyi Honshun pääsaarelle Koben suurkaupunkialueelle. Lähetyksen työn tuloksena Japaniin on perustettu kuusi seurakuntaa ja yli 400 henkilöä on kastettu.

Työtä Awajin saarella

Honshun ja Shikokun välissä sijaitsee pieni Awajin saari, joka on kuuluisa herkullisista sipuleistaan ja Awaji-gyu-naudanlihasta. Saaren yhdistää Honshun pääsaareen lähes neljän kilometrin mittainen, maailman pisin riippusilta. Sillan rakenteita ja sillalta avautuvia näkymiä olen ihaillut lukemattomat kerrat käydessäni saarella sijaitsevassa Sumoton kaupungissa, jonne Kansanlähetyksen toimesta perustettiin Awajin seurakunta vuonna 1997.

Jumalanpalvelus vanhoissa vuokratiloissa. Kuva: Ulla Pendolin

Aluksi seurakunta kokoontui pienissä vuokratiloissa. Kun tilat kävivät ahtaaksi kasvavalle seurakunnalle, heräsi unelma omasta kirkosta, johon voisi kutsua myös uusia ihmisiä. Joulukuussa 2011 seurakunta osti tontin kirkkorakennusta varten. Arkkitehti Hannu Nokelaisen suunnitteleman kirkon rakentamista tukivat myös monet suomalaiset seurakunnat ja yksityishenkilöt. Yhteistyön tuloksena keväällä 2014 valmistui uusi ja valoisa kirkkorakennus ja pappila. Vastavalmistuneen kirkon ensimmäisessä jumalanpalveluksessa kastettiin neljä henkilöä. Unelma uudesta kirkosta ja uusien ihmisten tavoittamisesta kävi toteen.

Tämän vuoden maaliskuussa Awajin seurakuntaan nimitettiin ensimmäiset vanhimmiston jäsenet, ja kasteen kautta seurakuntaan liitettiin kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan työstä parin viime vuoden ajan vastanneet, kotimaanjaksolle Suomeen palanneet Arni ja Eeva Hukari eivät olisi voineet saada parempaa lähtölahjaa.

Jumalanpalvelus ja kastejuhla 25.3.2018. Kuva: Arni Hukari

Työ Awajin seurakunnassa jatkuu nyt kansallisin voimin. Jälleen yksi näky on toteutunut, kun seurakunta siirtyi huhtikuun alusta toimimaan japanilaisen pastorin johdolla. Saamme yhdessä rukoilla työlle siunausta ja seurakunnalle kasvua jatkossakin. Jumalan pelastussuunnitelma odottaa toteutumistaan vielä monen japanilaisen elämässä.

Ulla Pendolin

Hukareiden kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Tule mukaan tukemaan Japanissa tehtävää evankelioimistyötä! Lue lisää.

Lahjoita tähän työhön:


Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei

Kasvun ihme

Aloitin työni Japanissa kuten muutkin lähetystyöntekijät, kaksivuotisella kielikoululla. Sukellus uuteen kulttuuriin ja uuden kielen oppiminen aikuisiällä oli raskas taival. ”Ei japanin kielen oppiminen vaikeaa ole, siihen vaaditaan vain kolme asiaa: Jobin kärsivällisyys, Salomon viisaus ja Metusalahin ikä.” Konkarilähetin sanat ennen Japaniin lähtöä jäivät elävästi mieleeni, ja sain huomata, että työtä ja kärsivällisyyttä oppiminen ainakin vaati.

Japanin kielen aakkosista siirryttiin nopeasti kanjien eli sanamerkkien opiskeluun, ja kielioppisäännöt ja kielen monet kohteliaisuustasot herättivät hetkittäistä epätoivoa. Vaikka oppiminen omasta mielestä tapahtui tuskallisen hitaasti, karttui kielitaito vähitellen. Voi sitä riemua, kun ihmisten puheesta alkoi erottaa tuttuja sanoja ja sanamerkkien maailma avautui! Ilo opitusta ja halu kommunikoida paikallisten kanssa sekä monet esirukoukset ja Taivaallisen työnantajan käsivarret kannattelivat ja antoivat voiman jatkaa niin silloin kuin monet kerrat myöhemminkin.

Kielikoulu antoi tukevat eväät arjesta selviytymiseen. Seurakuntatyön aloittaminen vajavaisella kielitaidolla tuntui silti suurelta hyppäykseltä. Jo kielikoulun aikana säestin jumalanpalveluksia – se ei onneksi vaatinut kielitaitoa – vastaperustetussa HAT-Koben työpisteessä, josta tuli myös ensimmäinen palveluseurakuntani. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani seurata aitiopaikalta, miten työ uudessa seurakunnassa käynnistetään ja seurakunta alkaa kasvaa. Työn avautuminen alueella, jolla aiemmin ei sijainnut kristillistä kirkkoa, oli rukousvastaus siitä haaveilleelle vastuunkantajatiimille.

Kirkkosalina toimi kerrostalojen keskellä sijainnut pieni vuokratila, jossa sunnuntaisin oli pyhäkoulu lapsille ja jumalanpalvelus aikuisille. Viikolla siellä kokoontuivat raamattu- ja erilaiset toimintapiirit, joiden kautta tavoitettiin suuri joukko ei-kristittyjä aikuisia ja lapsia. Piirin päättävässä raamattuopetushetkessä osallistujat saivat aina kuulla evankeliumin. Sain todistaa, miten Sanan siemenet kasvoivat ja synnyttivät uskon monen japanilaisen sydämessä.

Muistelen lämmöllä suomen ja englannin kielen opiskelijoita, joiden kanssa ihmettelimme vaikeita kielioppisääntöjä ja keskustelimme eri aihepiireistä. Muutamia opiskelijoita sain pitää vierainani Suomessa, ja muutamista tuli läheisiä ystäviäni.

Pyhäaamu sai aina räväkän alun, kun kirkkotila täyttyi pyhäkoululaisista. Lauloimme, leikimme ja pelasimme vauhtia ja äänijänteitä säästelemättä ennen Raamatun kertomukseen hiljentymistä. Pyhäkoulun jälkeen alkoi jumalanpalvelus. Siinä säestin seurakuntaa, joka veisasi nuotin vierestä mutta antaumuksella. Joskus esiinnyimme kuoron kanssa, ja monessa joulu- ja pääsiäisjumalanpalveluksessa esiintyi kukkopilliä muistuttava okariina-yhtye. Vaikkei pillin sointi hivellyt korvia, esiintyminen kirkossa toi soittajat Sanan kuuloon, ja kotiin viemisiksi he saivat Raamatun.

Viikkosiivousta tehdessäni vessasta vauhdilla pakoon lähtenyt torakka sai minut kiljaisemaan säikähdyksestä, vaikka nyt muisto jo naurattaa. Kun kesällä kuulin ensimmäisen kerran semi-kaskaiden siritystä, luulin, että kotini sähköpistokkeessa on vikaa. Ihmeteltävää ja uutta opeteltavaa riitti niin arjessa kuin työssä.

Työ konkareiden rinnalla korosti omaa untuvikkoutta, mutta tarjosi samalla tilaisuuden oppia ja opetella työtä rauhassa. Sain palvella ammatillani ja lahjoillani, mutta jouduin myös toimimaan oman mukavuusalueen ulkopuolella. Se ei aina ollut helppoa, mutta johti kasvamiseen ja omien rajojen tunnistamiseen. Oman keskeneräisyyden hyväksyminen, virheiden salliminen ja niille nauraminen olivat tärkeitä selviytymiskeinoja. Juhlahetket, joissa kasteen kautta liitettiin seurakuntaan ja Jumalan perheväkeen uusi jäsen, muistuttivat siitä, ettei työ ole turhaa. Jumala tekee työtä Sanansa kautta ja antaa kasvun ajallaan.

HAT-Koben seurakunta täyttää syksyllä jo kymmenen vuotta. Vuosien aikana työntekijät ovat vaihtuneet useaan kertaan, mutta Jumalan läsnäolo ja lupaukset ovat säilyneet muuttumattomina.

Työstä vastaavat tällä hetkellä Daniel ja Mari Nummela. Perheen ja seurakunnan kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Ulla Pendolin

Lahjoita tähän työhön: