Avainsana-arkisto: Peltola

Teijo Peltolan puhe Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon CMCR:n  (Committee of Mutual Christian Responsibility, keskinäisen kristillisen vastuun kumppanuuskokous) 40. juhlavuoden tilaisuudessa.

Teijo Peltola kiittää Mekane Yesus -kirkon presidenttiä pastori Yonas Yigezua kutsusta CMCR:n 40-vuotisseminaariin. Kansanlähetys aloitti työn Mekane Yesus -kirkon kanssa 50 vuotta sitten. Kuva: Jaakko Rusama

Kumppanuuden muutos lähetyksessä

Teijo Peltolan puhe Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon CMCR:n  (Committee of Mutual Christian Responsibility, keskinäisen kristillisen vastuun kumppanuuskokous) 40. juhlavuoden tilaisuudessa.

Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa, 

Tahdon kiittää Mekane Yesus -kirkon presidenttiä pastori Yonas Yigezua ja tämän seminaarin järjestelykomiteaa kutsusta käyttää puheenvuoroni tänään.  Tämä on CMCR:n 40. tapaaminen, ja edustamani järjestö Kansanlähetys aloitti työn Mekane Yesus -kirkon kanssa 50 vuotta sitten. 

Ennen kuin käyn käsittelemään saamaani aihetta, palaan viime vuoteen. Vuosi sitten, kun osallistuin tähän samaan seminaariin, vierailin myös Mekane Yesus -kirkon Jimma-Bethel-synodissa, jonka synnyssä ja kasvussa edustamani lähetysjärjestö on saanut olla mukana. Minua oli pyydetty saarnaamaan kirkkonne Jimman seurakunnan jumalanpalveluksessa. Tiesin, että seurakunta on opiskelijaseurakunta, mutta hämmästykseni oli suuri, kun näin, kuinka väkeä alkoi virrata kirkkoon. Kirkko täyttyi ja messu aloitettiin. Väkeä saapui messuun arviolta 1 500 ihmistä; pääasiassa nuoria aikuisia, jonkin verran lapsia ja muutama vanhus.

Hämmästelin messun jälkeen osallistujien määrää, mutta vielä enemmän hämmästelin saamaani vastausta: ”Tänään meitä on valitettavasti vähän vähemmän koolla kuin yleensä. Seurakunta koostuu pääasiassa yliopiston opiskelijoista ja henkilökunnasta. Nyt on loma-aika, mutta tavallisesti meitä on koolla noin kaksituhatta osallistujaa. 

Ystävät, sain kokemuksen, joka avasi eteeni aikaikkunan Jumalan lähetyksessä. Voin kuvitella, mikä olikaan tilanne, kun ensimmäiset evankelistat aloittivat aikoinaan kaupungissa työn. Kaikki oli pientä ja haasteet inhimillisesti mahdottomat. Tätä puheenvuoroani varten yritin perehtyä myös Jimma-Bethel-synodin alkuvaiheisiin. Jätän  nyt tietoisesti nimiä mainitsematta, koska kuitenkin unohtaisin monia, joilla on ollut ratkaiseva rooli seurakuntien ja kirkon kasvussa ja vahvistumisessa. Oli kuitenkin vaiheita, joissa vain kourallinen kirkon vastuunkantajia kokoontui salaa yhteen. Inhimillisesti kaikki oli haurasta – lähes mahdotonta. Silloinkin Jeesus Kristus kulki omiensa kanssa nekin vaikeat vuodet. Totta oli silloin, ja totta on tänään tämä ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät.” (Matt. 28:20)   

Kun nyt olemme koolla tällä foorumilla, uskon, että meillä monilla olisi samanlaisia kertomuksia ja kokemuksia. Tässä salissa on läsnä Jumalan lähetyksen monenkeskinen todellisuus. Kumppanuudessamme Mekane Yesus -kirkon kanssa on uskoakseni meille kaikille jotain aivan erityistä. Uskon myös, että moni meistä jakaa kokemuksen myös toisenlaisista kumppanuuksista; eivät kaikki kirkot kasva. Kuljemme yhdessä kirkkojen kanssa, jotka vuosikymmenestä toiseen ovat tehneet uskollisesti työtä ja tulokset vaikuttavat inhimillisesti vaatimattomilta. On myös tilanteita, joissa oma uskomme on ollut koetuksella. Vuosikymmeniä olemme tehneet työtä yhteistyökumppaneidemme kanssa olematta varmoja, näemmekö työmme hedelmää tässä ajassa koskaan.

Tämä on ollut todellisuutta erityisesti islamilaisessa maailmassa, vuosikymmeniä niin oli myös vainotun kirkon rinnalla rautaesiripun takana. Näissä kahdessa maailmassa olemme kuitenkin saaneet elää mukana myös aivan poikkeuksellisessa muutoksen aikakaudessa. Jumalan sana tekee työtään, eikä ole sellaista mahtia, jonka edessä ovet evankeliumille eivät lopulta avaudu.  

Vaikeinakin aikoina on totta tämä lupaus: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.  Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. (Hepr. 4:12)  

Raskainta monille meille on kuitenkin nähdä ja myöntää, että meidän omat kirkkomme eivät kasva, vaan jopa menettävät jäseniään. Elämme monien sisäisten jännitteiden paineessa ja keskellä, ja nämä kysymykset ovat läsnä myös kumppanuuksissamme. 

Kansanlähetys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestönä 

Toimin Kansanlähetyksen ulkomaantyönjohtajana ja hallintojohtajana. Kansanlähetyksellä on 64 lähetystyöntekijää 15 maassa. Kansanlähetys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Kirkollamme on historiastansa ja identiteetistänsä nouseva ratkaisu olla mukana Jumalan lähetyksessä yhdessä seitsemän lähetysjärjestönsä kanssa ja kautta. Kansanlähetys on siis yksi näistä seitsemästä lähetysjärjestöstä.   

Kirkollamme on yhteistyösopimus lähetysjärjestöjen kesken kirkon lähetystyön järjestämiseksi. Tässä sopimuksessa kukin lähetysjärjestö sitoutuu yhdessä kirkkomme kanssa sovittuihin lähetystyön linjauksiin. 

Edustan siis Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestöä, ja kirkkoa, joka linjauksissaan on sitoutunut kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen. Tämän linjauksen mukaisesti ymmärrämme, että 

”Kirkon lähetys eli missio perustuu kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen (Missio Dei), johon kaikki kristityt on kutsuttu (Matt. 28:18–20, Joh. 20:21). Lähetys on kaikkien kirkkojen ja jokaisen seurakunnan perustehtävä. Evankeliumia Kristuksen ainutlaatuisuudesta on julistettava aina ja kaikkialla. Kristityt ovat Jumalan lähetyksen palveluksessa (2. Kor. 5:20; 2. Kor. 6:1). Kirkon ja seurakunnan tulevaisuus on sidottu lähetykseen.” (Yhteinen todistus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus.) 

Työ Mekane Yesus kirkossa alkoi Kansanlähetyksen osalta vuonna 1968, ja työmme tavoitteena on ollut alusta alkaen olla kirkkoa tukevaa. Aluksi Etiopiassa aloitettiin työ yhdessä NLM:n (Norwegian Lutheran Mission) yhteydessä, mutta myöhemmin Mekane Yesus -kirkko solmi Kansanlähetyksen kanssa yhteistyösopimuksen ja osoitti työalueeksi Dembi Dollon lukion ja myöhemmin Lounais-Etiopiassa Kaffa-maakunnassa Jimman alueen. 

Tällä hetkellä Kansanlähetyksellä on Etiopiassa  viisi lähetystyöntekijää. Lähetystyöntekijöistä yksi toimii kirkon kehitysyhteistyöosaston Jimman yksikön työyhteydessä ja yksi kirkon keskustoimistossa diakoniatyön neuvonantajana.  Jimmassa, kirkon kehitysyhteistyöosaston kautta, Kansanlähetyksellä on kummilapsiohjelma, jonka piirissä on 440 lasta Agarossa, Bongassa, Limussa ja Sokorussa. Kaksi lähetystyöntekijää palvelee raamatunkäännöstyön konsultteina SIL:n ja Mekane Yesus kirkon työyhteydessä Lounaisessa synodissa. Yksi lähetystyöntekijämme on neonatologiaan erikoistunut lastenlääkäri. 

 Johanneksen kirjeen jakeet päivän teeman inspiroijana 

Puheenvuoroni aiheena on Transformation of partnership through Mission, kumppanuuden muutos lähetyksessä. Teemaa inspiroivat 1. Johanneksen kirjeen 1. luvun jakeet 3–4:  

”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.”  

Apostoli Johannes kirjoitti kirjeensä nykyisen Turkin alueella vaikuttaneille seurakunnille. Niiden joukossa olivat myös Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa.  Samalla alueella oli toiminut myös apostoli Paavali, joka oli kahden vuoden ajan opettanut Tyrannoksen koulussa erittäin vahvana vaikuttajana. (Apt. 19:9–10) 

Nuoret seurakunnat elivät vaaran vuosia, ja jo apostoli Paavali oli joutunut varoittamaan (Apt. 20:28) niitä uhkaavista sisäisistä ja ulkoisista vaaroista.  Paavali oli joutunut vetämään rajaa muun muassa nuorta seurakuntaa uhannutta synkretismiä vastaan.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin alueelle saapui apostoli Johannes. Kirkon tilanne oli silloin oleellisesti toinen kuin apostoli Paavalin aikana. Pietari ja Paavali olivat jo kuolleet Neron vainoissa. Seurakuntaa oli vainottu ja Jeesuksen paluu viipyi. Monien usko hiipui ja usko muuttui epävarmuudeksi. Tällaisen lannistuneen ilmapiirin keskelle Jumala lähetti Johanneksen. Tilanne oli muuttunut muussakin mielessä; enää ei eroteltu pakana- ja juutalaiskristittyjä. Tilanne oli monessa suhteessa muuttunut Paavalin ajoista, ja nyt on kyse siitä, miten kristitty elää maailmassa. 

Tässä tilanteessa Johannes puhuttelee seurakuntia, joissa kristinusko on jo tuttua ja näyttää olevan menettämässä dynaamisuuttaan. Monet uskovat ovat toisen tai kolmannen polven kristittyjä. Tähän tilanteeseen apostoli Johanneksen kirje tuo vastapainoa ajan hengelle. 

”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.” (1. Joh. 1:3–4) 

Johannes tiesi, mistä puhui. Evankeliumi oli hänelle todellisuutta, jota hänen ei tarvinnut epäillä. Johannes oli henkilökohtaisesti kohdannut Jeesuksen tämän julkisen toiminnan alussa tavalla, joka oli muuttanut Johanneksen elämän suunnan. Kohtaaminen oli tapahtunut Jerusalemissa hänen veljensä Jaakobin kanssa ja myöhemmin hänen isänsä kanssa verkkoja paikatessa. Kyseessä oli siis tapahtuma, jonka ajan ja paikan hän hyvin muisti. Silloin, sinä päivänä, Jeesus kutsui hänet seuraansa. Sinä päivänä vanha kalastajatiimi sai jäädä ja elämä muuttui. Tilalle tuli uusi tiimi ja kalastajasta ihmisten kalastaja. 

Apostoli Johannes aloittaa kirjeensä näin: 
”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. (1. Joh. 1:1) 

Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta oli siis Johannekselle jotain äärimmäisen todellista. Jotain, mitä hän ja moni muu ovat kuulleet, nähneet, katselleet ja koskettaneet. Siis todella ilmeistä, henkilökohtaista ja todellista.  

Meidän tilanteemme on tietenkin erilainen siinä mielessä, että emme kohtaa Jeesusta samalla tavalla kalaverkoilla tai nuotiolla kuin opetuslapset. Meillä on kuitenkin apostolien todistus Raamatussa Jeesuksesta Kristuksesta, ja todistus synnyttää meissä uskoa. Apostoli Pietarin sanoin: 

”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1. Piet. 1:8) 

Tämän konkreettisen ja historiallisen evankeliumin ytimen myös apostoli Paavali kiteyttää: 

”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:  

Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,  hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,  ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. 

Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet.” (1. Kor. 15:1–11) 

Tämä oli se evankeliumi, joka oli muuttanut apostoli Johanneksen ja monien muiden elämän. Kirkon räjähdysmäinen kasvu oli kuitenkin hiipumassa. Kristillisestä uskosta oli tullut tuttua, ja se näytti olevan menettämässä dynaamisuuttaan.

Nyt huomaan meidän itsemmekin olevan arvioinnin kohteena

Ystävät, pyysitte minua käyttämään tämän puheenvuoron aiheesta ”Kumppanuuden muutos lähetyksessä”.  Myönnän, että aiheen työstäminen saattoi minut sisäiseen turbulenssiin. Kysymys ei olekaan ainoastaan kirkkojen tai lähetysjärjestöjen keskinäisen suhteen muutoksesta, vaan syvimmiltään meitä koskevasta muutoksesta. Lähetysjärjestöinä ja kirkkoina olemme tottuneet arvioimaan työmme aikaansaamaa muutosta ja vaikuttavuutta, mutta nyt huomaan olevamme itsekin arvioinnin kohteena. Tämä on terveellistä! 

Edustan kirkkomme lähetysjärjestöä, joka on syntynyt nuorisoherätyksistä. Nuo herätykset syntyivät 1960-luvulla ja jatkuivat kyllä sen jälkeenkin. Niiden herätysten hedelmää oli rakkaus lähetykseen. Lähetys sai sadat ja taas sadat nuoret lähtemään keneltäkään lupaa kysymättä huonokuntoisilla pakettiautoilla eri puolille Eurooppaa evankelioimaan uskosta osattomia. Ilman erityistä ammattitaitoa into julistaa evankeliumia avasi nuorille uskoville silmät Euroopasta lähetyskenttänä. Kaikki eivät oikein pitäneet siitä, ja kesti aikansa, että vanhempi sukupolvi ymmärsi, mistä oli kysymys. Lähetysjärjestömme synty oli osa laajempaa lähetysherätystä monissa maissa. 

Tuon herätyksen inspiroimana syntyi Kansanlähetys, ja Kansanlähetykselle lähetysnäky, joka kiteytettiin näin: 

Piirrä näky selvästi ( Habakuk 2:2) 

Juutalaisille ensin (Room. 1:16) 

Kaikille kansoille (Matt. 28:19) 

Vainotut kristityt (1. Kor. 12:26) 

Tämä näky sai tuhannet nuoret lähtemään ensin lyhytaikaiseen lähetystyöhön ja monet heistä myöhemmin pitkäaikaiseen lähetystyöhön. 

Ystävät, palaan siihen, mitä kerroin Jimman jumalanpalveluksesta. Näen silmieni edessä Jimman jumalanpalveluksen kirkon täynnä nuoria kristittyjä. Mikä on heidän elämässään ollut se muutoskertomus, joka apostoli Johanneksen tavoin on merkinnyt heille jotain niin konkreettista, että voidaan puhua kuulemisesta, näkemisestä, katselemisesta ja koskettamisesta? 

Tiedän, että tämä ei ole kovin tavanomaista tällaisella foorumilla, mutta haluan silti ottaa riskin ja paljastaa haavoittuvuuteni. Olen itse osa tätä oman kansani nuorisoa koskenutta hengellistä herätystä. Kerron tämän, koska nyt 58-vuotiaana tunnistan, että jokin minussa liikahti, kun näin viime vuonna 1 500 nuorta kristittyä Jimman messussa ja toisaalta, kun luin apostoli Johanneksen kirjettä tätä puheenvuoroani varten, tilanteesta, jossa usko oli menettämässä dynaamisuutensa. 

Haluan sanoa tämän muistuttamaan meitä siitä, että herätys ei ole koskaan itsestäänselvyys.

Vähän myöhemmin kuin lähetyksemme ensimmäisen sukupolven, Jumala kutsui minutkin. 1980-luvun puolivälissä maailma eli monessa suhteessa pelon ja epävarmuuden aikaa, kylmän sodan aikaa. Olin nuori aikuinen ja etsin elämälleni suuntaa. Silloin minulle tapahtui jotain, mikä muutti elämäni suunnan hyvin konkreettisella tavalla.   

Olin yksin kotona, ja jostain syystä tartuin Raamattuun. Olin uskovan kodin poika, joka oli menettämässä sen, minkä olin vanhemmiltani oppinut, uskon Jeesukseen Kristukseen. Silloin Jumala puhui minulle tavalla, jota en voi selittää, mutta en myöskään koskaan unohtaa. 

Luin Jeesuksen sanat Pietarille, ja ne syöpyivät lähtemättömästi mieleeni niin, että niistä tuli minulle sekä kutsumus että elämäntehtävä: ”Minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun kerran palaat, vahvista veljiäsi. (Luuk. 22:32) 

Monet meistä tässä salissa toimimme kirkkojen tai lähetysjärjestöjen johtotehtävissä. Joudumme hoitamaan vaikeita asioita. Myös lähetyksen ja kirkkojen väliset asiat ovat vaikeita. Joudumme käsittelemään taloudellisia asioita ja kohtaamaan monenlaisia jännitteitä. Tässä todellisuudessa muutos on paljon sellaista, mikä on organisaatioiden välistä. 

Miten siis kokoaisin yhteen sen, minkä aiheekseni annoitte: Kumppanuuden muutos lähetyksessä 

Kokoan muutoksen näihin ajatuksiin: 

Lähetyksen muutos ja vaikutus kumppanuuteen on ehkä erilainen kasvavan ja hiipuvan kirkon kanssa.

Kumppanuus kärsivän kirkon kanssa jättää yhteiset haavat.

Koska luotan teihin, uskallan kysyä, mikä on muutos kumppanuudessa etelän kasvavissa kirkoissa, kun näette pohjoisen ja lännen kirkkojen kamppailevan sisäisissä ristiriidoissa ja irtautuvan Jumalan sanan arvoista?  

Toiseksi kiteytän meidän tämän päivän johtajien vastuun tulevista sukupolvista näin: 

Mitä voimme tehdä monenkeskisessä kumppanuudessa?

Lapsillemme jäävä maailma on  radikaalisti toisenlainen kuin se, missä itse olemme kasvaneet ja missä voimme olla mahdollistamassa kirkon mission paikallisesti ja maailmanlaajuisesti.

Näemme, että kapasiteetti toimia globaalisti on mahdollista vain, jos on kapasiteettia toimia paikallisesti, ja tehtävä tästä johtopäätökset.

Tunnustamme globaalin etelän johtavan roolin Jumalan lähetyksessä ja kysymme, miten tämän painopisteen muutoksen jälkeen me lännen ja pohjoisen kirkot ja lähetykset voimme edelleen olla kanssanne mukana tässä elämän liikkeessä.  

Meidän elinehtomme on, että pitäydymme kiinni Jumalan sanassa ja sanomassa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta, niin kuin Raamattu hänet meille välittää.

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Kuva: Kansanlähetys, arkisto

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulee tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviää! Kiitos!

Tämä on toinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan toisesta opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä. Isän askeleet 

Kuninkaan virkamies on taittanut noin 40 kilometrin matkan Kapernaumista Galileaan Jeesuksen luo saadakseen pojalleen avun. Kuva Heidi Tohmola

Isän askeleet

Tämä on toinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan toisesta opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä.

Isän askeleet 

Tämän viikon Raamattuavaimissa kuljemme Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkassa; niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Ja millä tavalla meitä kutsutaan opetuslasten tavoin mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin?

Tämän toisen raamattutuokion aihe on Isän askeleet. Luen Johanneksen evankeliumin luvusta 4 jakeet 46–54: 

”Jeesus tuli taas Galilean Kaanaan, missä hän oli muuttanut veden viiniksi. Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” 

Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.”  

Tämä oli Jeesuksen toinen tunnusteko, ja hän teki sen tultuaan Juudeasta Galileaan. (Joh. 4:46–54) 

Jeesuksen ja opetuslasten matka on taittunut Juudeasta ja Jerusalemista Galileaan (Luuk. 4:14, Joh. 1:43). Galileassa Jeesus on siirtynyt alueille, joilla hän kohtaa monenlaista hätää ja kärsimystä. Jerusalemissa ja Nasaretissa Jeesus olisi joutunut monenlaiseen vaaraan, eikä olisi voinut toteuttaa sitä tehtävää, mitä varten hän oli maailmaan tullut.  

Vaara ja viha, jonka kohteeksi Jeesus joutui, oli todellinen.  Jeesusta myös varoitettiin Herodeksen aiheuttamasta uhasta ja aikeesta tappaa hänet. Eikä Jeesus kaunistellut sanojaan: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.” (Luuk. 13:31–33) 

Jeesuksen ja opetuslasten tie vei sinne, missä hätä oli suurin ja apua tarvittiin. Tällä tiellä Jeesus kohtaa myös miehen, jonka poika on vakavasti sairaana ja kuolemaisillaan. Mies on ”kuninkaan virkamies”. Kyseessä on siis sen hallitsijan virkamies, joka oli pidättänyt ja tapattanut Johannes Kastajan. Tämä epäsuositun kuninkaan virkamies on taittanut noin 40 kilometrin matkan Jeesuksen luo saadakseen pojalleen avun. 40 kilometrin matka, isän raskaat, mutta määrätietoiset askeleet, koska isä tietää, että kotona rakas lapsi odottaa apua ja kaipaa isää. 

Luukas mainitsee Kuusaan, joka oli Herodeksen korkeita virkamiehiä. Tämän vaimo Johanna, kuului Jeesuksen seuraajiin ja taloudellisiin tukijoihin. (Luuk. 8:3) Hänen perheensä oli kokenut jotain sellaista, mikä oli johdattanut hänet uskomaan Jeesukseen. Mahdollisesti Kuusas oli tämä Johanneksen evankeliumissa mainittu virkamies. Joka tapauksessa Uusi testamentti kertoo, että kuninkaan hovissa oli myös Jeesuksen seuraajia (Ap. t. 13:1). Tähän viittaa myös Luukkaan maininta siitä, kuinka Herodes oli kuullut Jeesuksen tekemistä ihmeteoista ja siksi ”jo pitkään halunnut nähdä hänet” (Luuk. 23:8; Luuk. 9:9). 

Isän hätä lapsensa puolesta on suuri. Se on saanut hänet kulkemaan määrätietoisesti 40 kilometrin matkan. Tuolla matkalla halki ”kuoleman varjon maan” isän toivo oli kiinnittyneenä vain yhteen kohteeseen: Jeesus Nasaretilaiseen. Toisin kuin Kapernaumin sadanpäämies, mies kutsuu Jeesuksen henkilökohtaisesti kotiinsa, parantamaan vakavasti sairaana olevan pojan. Siis 40 kilometrin päähän. Aika käy vähiin ja isällä hätä pojan hauraasta elämästä. 

Jeesuksen vastaus kuulostaa ensikuulemalta tylyltä. ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” 

Mutta kun isän hätä on suuri, hän ei käy puolustamaan heikkoa uskoaan. Enää ei ole väliä viralla eikä yhteiskunnallisella asemalla. Isä tietää, että vain Jeesus Nasaretilainen voi auttaa. Jeesuksen sana on uutta luova ja uskon lahjoittava: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”  

Enää ei ole kiire. Hätä pojan elämästä oli vienyt korkean virkamiehen Jeesuksen luo määrätietoisin askelin. Kotiin hän palaa levollisin mielin ja askelin ja kuulee matkalla vastaan tulevilta palvelijoiltaan todistuksen, joka vahvistaa Jeesuksen herättämän uskon aiheelliseksi ja todeksi. 

Kuninkaan virkamiehen poika sai elää. Jumalan Pojan piti kärsiä ja kuolla. Jumalan sanassa on voima siksi, että siitä on maksettu niin kallis hinta. Jeesus Kristus on kuollut meidän jokaisen puolesta, noussut kuolleista ja voittanut synnin, kuoleman ja sielunvihollisen vallan. 

Näin on edelleen. Tätä hyvää sanomaa meidätkin on kutsuttu viemään eteenpäin, että Jeesuksen uutta luova sana synnyttää toivon sinne, missä hätä on suurin. Tästä uutta luovasta Vapahtajan sanasta saat sinäkin tänään elää ja omistaa syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.  

Kuva: Kansanlähetys, arkisto

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulee tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviää! Kiitos!

Kansanlähetys on laatimassa uutta koulutusstrategiaa hallintojohtaja Teijo Peltolan johdolla.  Hän esitteli luonnoksen viime viikonloppuna Ryttylään kokoontuneille liikkeen työntekijölle ja vapaaehtoisille

Kotimaanjaksolla olevat lähetystyöntekijät Maria ja Mikko Vuorma pohtivat mahdollisuuksia osallistua koulutukseen työalueilta. Papua-Uudessa-Guineassa, missä he työskentelevät raamatunkäännöstyön tukitehtävissä, nettiyhteydet ovat kalliita ja toimivat huonosti. Sen sijaan yhteistyöjärjestön koulutukset työalueella ovat heidän mielestään hyvä vaihtoehto ammattitaidon ylläpitämisessä.

Kansanlähetys kehittää osaamistaan

Kansanlähetys on laatimassa uutta koulutusstrategiaa hallintojohtaja Teijo Peltolan johdolla.  Hän esitteli luonnoksen viime viikonloppuna Ryttylään kokoontuneille liikkeen työntekijölle ja vapaaehtoisille vastuunkantajille.

Strategian painopistealueet ja tavoitteet perustuvat Kansanlähetyksen yleiseen strategiaan. Peltolan mukaan kaiken osaamisen kehittämisen tavoitteena on yhteisen vision toteutuminen: Raamattu rakkaaksi – Evankeliumi kaikille.

– Painopistealueista käytännönläheinen Raamatun ja teologian opetus sekä hengellisten kotien rakentaminen ja vahvistaminen ovat vision ytimessä, mutta kaikki muutkin palvelevat välillisesti sen toteutumista. Niitä on syvennetty henkilöstökoulutusta, vapaaehtoistyötä ja Kansanlähetysopiston koulutusta sekä Kansanlähetyspiirien tarpeita koskevien työskentelyjen tuottamilla näkökohdilla, Peltola sanoi.

Kansanlähetysopiston rehtori Niilo Räsänen pohti alustuspuheenvuorossaan, että tekeillä olevan suunnitelman vahvuus on henkilökunnan ja vastuunkantajien koulutuksessa.
– Aikaisemmassa koulutusstrategiassa painottui enemmän raamattukoulutuksen antaminen, joka oli sen lähtökohtakin. Opiston näkökulma oli hallitseva. Eli samoja aineksia on molemmissa asiakirjoissa, mutta painotus on erilainen.

Räsänen totesi, että suunnitelmaa tehdään olemassa olevan tiedon varassa.
– Kun katsomme lähes kymmenen vuotta sitten valmistunutta edellistä koulutusstrategiaa, huomaamme, että moni asia on mennyt toisin kuin silloin suunnittelimme. Jotkin hyvin ja jotkin vielä paremmin. Ja on tietysti asioita, joissa olemme joutuneet pettymään tai toteamaan, ettei tuota tietä kannatakaan jatkaa. Strategian valmistuttua on luonnollista, että sitä pitää myös ajoittain tarkastella kriittisesti.

Ennen vastuunkantajaretriittiä  työskentelyyn oli osallistunut noin sata Kansanlähetysliikkeen toimijaa. Retriitissä käytiin keskustelua ja kuultiin liikkeen vastuunkantajien ja työntekijöiden kommentteja luonnoksen sisällöstä.

Tutustu strategialuonnokseen tästä.

 

Tämä on viides osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Opetussarja jatkuu myöhemmin syksyllä. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä, toinen

Kapernaumin synagogan rauniot. Kuvituskuva: Pixabay

Jeesus kotikaupunkinsa synagogassa

Tämä on viides osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Opetussarja jatkuu myöhemmin syksyllä. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä, toinen osa täällä kolmas osa täällä  ja neljäs osa täällä.  Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä.

Lähdemme nyt Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkaan; niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Ja millä tavalla meitä kutsutaan – opetuslasten tavoin – mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin? Tämän viidennen raamattutuokion aihe on ”Jeesus kotikaupunkinsa synagogassa.” Luen Luukkaan evankeliumin luvusta 4 jakeet 16–30.

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:  ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.

Kuitenkin he sanoivat: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?” Jeesus sanoi heille: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’ ” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”

Tämän kuullessaan  kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4:16–30)

Tutussa synagogassa

Jeesuksen ja opetuslasten matka on suuntautunut Galileaan ja Jeesus saapuu kotikaupunkiinsa Nasaretiin, missä hän on kasvanut. On sapatti ja Jeesus suuntaa synagogaan, tuttuun ja rakkaaseen paikkaan. Jeesus on noin 30-vuotias. Seurakunta tuntee Jeesuksen, Joosefin ja Marian pojan. Oman kylän pojan maine on kiirinyt. Väkeä on liikkeellä – Jeesuksesta puhutaan kohta kaikkialla.

Jeesus on kotikaupungissa, jonka kadut, kujat ja ihmiset hän tuntee – ja monet rakennustyömaat. Siitäkin Jeesuksen perhe tunnetaan, että heillä on tapana käydä synagogassa. Sen tavan Jeesus oli vanhemmiltaan oppinut, ja niin hän tekee nytkin. Monta tuttua on paikalla. Jeesus nousee lukemaan, ja hänelle ojennetaan profeetta Jesajan kirja. Hän avaa kirjakäärön ja löytää sen kohdan, jossa sanotaan:
”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta”. Jeesus lukee profetiaa, joka Raamatusta löytyy Jesajan kirjan luvusta 61, sen kolme ensimmäistä jaetta (Jes. 61:1–3)

Seuraa hiljaisuus. Jeesus käärii kirjan kokoon, antaa sen avustajalle ja istuutuu. Kaikki katsovat tarkkaavasti Jeesukseen, joka alkaa puhua: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Väki kiittelee ja ihmettelee ”armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti”. Moni kuitenkin kysyy: ”Eikö tuo ole Joosefin poika?”

Moni läsnäolija tunsi hyvin pyhät kirjoitukset ja ihmetteli yhtä kohtaa: Miksi Jeesus lopetti lukemisensa kesken virkkeen? Jeesus jätti sanomatta nämä sanat Jesajan profetiasta: ”päivää, jona Jumalamme antaa palkan”. Mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa niin tehdessään?

Jeesus tiesi tasan tarkkaan mitä hän jätti pois. Tähän päivään mennessä lopullinen ”palkanmaksupäivä” ei ole vielä tullut. Jesajan jakeet kertovat meille kahdesta eri tapahtumasta, joiden välillä on jo pari tuhatta vuotta. Profeetan lupaama Messias on myös Herran kärsivä palvelija, joka on kuollut meidän syntiemme puolesta ja noussut kuolleista. Hän on antanut meille lähetystehtävän ja palaa kerran takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Nasaretin  synagogassa  läsnäolijat  kuulivat  sen,  mikä  heidän tulikin kuulla:
Tänään – – on tämä kirjoitus käynyt toteen.” Vielä ei ole koittanut tilinteon päivä. Vielä on armon aika.

Olemme kulkeneet Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkassa Nasaretiin synagogaan, missä Jeesus oli lapsesta asti tottunut käymään. Synagogassa Jeesus lainaa Jesajan profetiaa ja kertoo ensimmäisen kerran julkisesti olevansa Vanhan testamentin lupaama Messias.

Kun Jeesus astui tehtäväänsä, hän oli aikuinen mies – ei poika eikä nuorukainen. Kun hän astuu kutsumuksensa tielle, hän tietää, mihin ryhtyy ja mikä häntä odottaa. Sen hän saa myös konkreettisesti kokea, kun hänet aivan fyysisesti ajetaan pois kotikaupungistaan.

Jesajan kirja puhuu meille samaa sanomaa kuin Jeesuksen kotikaupungin asukkaille: Jeesus Kristus tuo todellisen riemuvuoden, kun hän sovituskuolemallaan ansaitsee ja lahjoittaa häneen turvautuville ikuisen perintöosan. Omistamme sen häneen uskovina jo nyt, ja kerran uskomme vaihtuu näkemiseen.

Tässä on syvimmiltään myös evankeliumin ydin. Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut sielunvihollisen vallan ja ostanut meidät vapaiksi sovintoverellään. Tätä hyvää uutista meidät Jeesuksen seuraajat on kutsuttu julistamaan ja viemään kaikkialle maailmaan.

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulee tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviää! Kiitos!

Tämä on neljäs osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä, toinen osa täällä ja kolmas

Kuvituskuva: Pixabay

Lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket

Tämä on neljäs osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä, toinen osa täällä ja kolmas osa täällä. Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä.

Lähdemme nyt Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkaan; niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Ja millä tavalla meitä kutsutaan – opetuslasten tavoin – mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin? Tämän neljännen raamattutuokion aihe on ”Lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”

Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ’Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.’ Tähän Simon vastasi: ’Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.’ Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ’Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.’ Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ’Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.’ He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Luuk. 5:111)

Jeesus on siirtynyt Juudeasta Galileaan ja kutsuu mukaansa ensimmäiset opetuslapset. Kun kuljemme Jeesuksen matkassa, kaikki näyttää tapahtuvan kovin tavallisesti ja keskellä arkea. Jeesus ei juokse eikä hötkyile. Kaikki tapahtuu keskellä tavallisten ihmisten tavallista elämää. Tavallisten ihmisten tavallisen elämän keskelle Jumalan valtakunnan todellisuus murtautuu, kun on Jumalan aika.

Simon eli Pietari ja Andreas olivat veljeksiä, samoin Jaakob ja Johannes, joiden isä Sebedeus mainitaan myös nimeltä. Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes kuuluivat samaan kalastuskuntaan ja olivat siis jo entuudestaan tuttuja ja työkavereita, jotka olivat oppineet tuntemaan toisensa kalastajan raskaassa työssä; hyvinä ja huonoina päivinä ja aamuyön raskaina tunteina. Heidän kutsumisensa Jeesuksen opetuslapseksi kerrotaan Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa (Matt. 4:18–22; Mark. 1:16–20).

On aamu ja kalaa ei ole tullut. Luukas kertoo enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin Matteus ja Markus. Väkeä tungeksii rannalla Jeesuksen ympärillä kuulemassa Jumalan sanaa. Rannassa on kaksi venettä, ja yön väsyttämät kalastajat ovat nousseet rantaan huuhtomaan verkkojaan. Jeesus astuu toiseen veneistä ja pyytää Pietaria soutamaan rannasta ulommaksi ja laskemaan verkot syvään veteen. Pietari – ammattimies – estelee ensin, mutta suostuu sitten. ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”

Kalansaalis on valtava ja verkot repeilevät. Pietari lankeaa Jeesuksen jalkoihin ja sanoo: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Pelko ja hämmennys valtaa kalastajat, mutta näille pelon ja hämmennyksen vallassa oleville Jeesus esittää kutsun, joka on sekä henkilökohtainen että yhteinen: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta” (Luuk. 5:1–11).

Jeesus oli tavannut Pietarin ja muitakin opetuslapsia jo aiemmin (Joh. 1:35–51). Opetuslapsilla on jo jonkinlainen käsitys ja aavistus, kenen kanssa he ovat tekemisissä, mutta tähän asti elämä oli jatkanut arkista uomaansa kalastajan ammatissa. Nyt kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jeesus kutsuu heidät opetuslapsikseen. Siinä hämmennyksen syy; Jeesuksen opetus ja tunnusteot kyllä vakuuttavat, mutta mikä minä olen Jeesuksen seuraajaksi ja työtoveriksi?

Uskon, että Pietarin ja Andreaksen ja Jaakobin ja Johanneksen kokemus omasta riittämättömyydestä on jotain sellaista, joka kuuluu kaikkina aikoina kutsuun Jumalan valtakunnan työhön ja osallistumiseen Jumalan lähetykseen. Jeesuksen ensimmäisistä opetuslapsista kerrotaan, että he olivat pelon ja hämmennyksen vallassa, kun Jeesus kutsui heidät. Kun Jumala kutsuu ja saamme sen etuoikeuden, että saamme olla mukana hänen työssään, siihen kouluun kuuluu myös sen oppiminen, että omat eväät ja oma kalansaalis eivät riitä.

Niin kuin Jeesus tunsi ensimmäiset opetuslapsensa, hän tuntee myös minut ja Sinut. Niissä tehtävissä, joihin hän meitä kutsuu ja joissa hän meitä käyttää, hän antaa meille myös sen taidon ja osaamisen, jota tarvitsemme. Ennen kaikkea hän on kiinnostunut siitä, mitä me olemme, ja kutsuu meidät, niin kuin ensimmäiset opetuslapsensa ”olemaan kanssaan” ja sitten lähettääkseen ja valtuuttaakseen heidät tehtäviinsä. (Mark. 3:14).

Yön väsyttämät ja kalansaaliin hämmentämät Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes vastasivat kutsuun myöntävästi. Eivät he vielä silloin tienneet, mitä kaikkea tie Jeesuksen seurassa toi tullessaan. Parempi niin. Jeesus Kristus on – nimenomaan lähetystehtäväänsä liittyen – luvannut olla kanssamme ”kaikki päivät.” (Matt. 28:20). Se lupaus on voimassa tänäänkin, ja antaa meille rohkeutta Pietarin tavoin sanoa – missä palvelutehtävässä toimimmekaan – ”Lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket”.

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi! Kiitos!

Tämä on toinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä ja toinen osa täällä.  Koko

Jaakobin kaivo sijaitsee nykyisen Nablusin kaupungin alueella. Suurin osa kaupungin väestöstä on muslimeja, mutta siellä asuu myös pieni kristitty vähemmistö. Kuva: Heidi Tohmola

Kohtaaminen Samariassa

Tämä on toinen osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta ”Mukana Jumalan lähetyksessä”. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä ja toinen osa täällä.  Koko opetussarja on kuunneltavissa  avaimia.net-kanavalla tästä linkistä.

Lähdemme nyt Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkaan; niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Ja millä tavalla meitä kutsutaan – opetuslasten tavoin – mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin?

Tämän toisen raamattutuokion aihe on ”Kohtaaminen Samariassa muutti yhden ihmisen ja koko yhteisön elämän.”

Johanneksen evankeliumin luvussa 4 sanotaan:
”Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.” (Joh. 4:5–6)

Jeesus on julkisen toimintansa alussa. Johannes Kastajan lyhyt ura lähenee loppuaan ja päättyy ensin vangitsemiseen ja lopulta traagiseen kuolemaan, kun Herodes mestauttaa hänet, Johanneksen nuhdeltua Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden ja moitittua häntä myös muista pahoista teoista (Luuk. 3:19–20,  Matt. 14:1–12).

Jeesus kuulee tapahtuneesta ja hänelle kerrotaan myös hänen omasta, kasvavasta kansansuosiostaan (Joh. 4:1–2). Jeesus ei jää kasvattamaan kansansuosiotaan vaan suuntaa seurueensa kanssa kohti Galileaa ja valitsee matkareitikseen Samarian kautta kulkevan reitin, joka on lyhyt mutta vaarallinen.

Samarian alueella Sykarin kaupungissa oli Jaakobin kaivo, jolla oli pitkä historia (1. Moos. 48:22). On keskipäivä ja matkasta uupunut Jeesus saapuu kaivolle. Opetuslapset lähtevät kaupunkiin hakemaan ruokaa. Jeesus jää kaivolle yksin.

Jaakobin kaivo Nablusin kaupungissa on kuuluisa turistinähtävyys sen historian ja veden laadun vuoksi. Kuva: Heidi Tohmola

Jaakobin kaivon ympärille on rakennettu kirkko. Henkilökunta antaa turistien maistaa kirkon kellarissa sijaitsevan Jaakobin kaivon vettä. Kuva: Heidi Tohmola

Jaakobin kaivon veden laatua kuvataan harvinaisen pehmeäksi ja raikkaaksi. Kuva: Heidi Tohmola

Paikalle saapuu samarialainen nainen noutamaan vettä, ja matkasta väsyneellä Jeesuksella on myös jano: ”Anna minun juoda astiastasi”, hän pyytää. Käydään lyhyt keskustelu Jeesuksen ja naisen kesken. Nainen hämmästelee, että Jeesus juutalaisena miehenä ylipäätään puhuu hänelle, samarialaiselle naiselle, ja että Jeesus pyytää häneltä vettä (Joh. 4:7–8).

Naisen elämässä ei kaikki ole kohdallaan. Vettä haettiin kaivolta varhain aamulla tai illalla, mutta ei yksin eikä keskellä päivää. Nainen on elämässään yksin ja pienessä yhteisössä yhteisön ulkopuolella.
Keskustelu jatkuu ja Jeesus kertoo olevansa elävän veden lähde: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen pyytää saada tätä vettä juodakseen (Joh. 4:13–15).

Keskustelu saa käänteen, kun Jeesus pyytää naista hakemaan miehensäkin paikalle. Yhtäkkiä keskustelussa on läsnä kaikki se, mikä elämässä on mennyt rikki. Totuus tekee vapaaksi ja Jeesus sanoo ääneen sen, minkä nainen itsekin tietää: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” (Joh. 4:17–18)

Ollaan elämän herkimmillä alueilla. Nainen yrittää vielä ohjata keskustelua omasta elämäntilanteestaan samarialaisten ja juutalaisten erilaiseen käsitykseen oikeasta paikasta rukoilla (Joh. 4:19–22), mutta Jeesus ohjaa keskustelun takaisin asian ytimeen (Joh. 4:23–24). Jeesus paljastaa olevansa Messias, jonka tulemista samarialainenkin osaa odottaa: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi”, sanoo Jeesus (Joh. 4:26).

Keskustelu katkeaa, kun ruuanhakumatkalla olleet opetuslapset palaavat kaupungista. Samarialainen nainen on löytänyt Elävää vettä elämänsä syvimpään janoon. Hän jättää vesiastiansa kaivolle ja palaa kaupunkiin oman yhteisönsä keskelle ja kertoo kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa. Naisen todistus on aito – ei liioitteleva eikä vähättelevä vaan tosi ja rehellinen – muutoskertomus, jollaiselle kristillisessä seurakunnassa on aina oltava tilaa.

Arkana nainen kertoo kokemastaan: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (Joh. 4:29–30). Ihmiset lähtevät, tulevat Jeesuksen luo, uskovat.
Myös Samariassa joku on kylvänyt Jumalan sanaa ja tänään on sadonkorjuun aika. Siksi Jeesuksen oli kuljettava Samarian kautta. Tämä näkökulma on tärkeää muistaa aikoina, jolloin näyttää siltä, että Jumalan sana ei kiinnosta ketään.

Samarialaisen naisen todistuksen seurauksena monet oppivat tuntemaan Jeesuksen. Mekin voimme kertoa, kuka Jeesus on, mutta uskon syntyminen on Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikutusta ja työtä. Päättäessään kulkea Samarian kautta Jeesus mursi juutalaisten ja samarialaisten vuosisataisen vihan ja epäluulon muurin. Sama tapahtuu nyt myös samarialaisten keskuudessa Sykarin kaupungissa.

Samarialaisen naisen todistuksen kautta monen elämä muuttui. Myös Herodes sai kehotuksen suunnanmuutokseen elämässään Johannes Kastajan kautta (Luuk. 3:19–20, Matt. 14:1–12). Herodeksellakin olisi ollut mahdollisuus muutokseen, joka olisi voinut koitua koko yhteisön siunaukseksi. Tämän mahdollisuuden hän kuitenkin torjui ja käytti hänelle uskottua valtaa väärin. Johannes Kastaja maksoi sen hengellään.

Tuona päivänä moni Sykarin asukas löysi Elämän veden lähteen. Miten se oli mahdollista? Ristillä Jeesus huusi: ”Minun on jano!” (Joh. 19:28) Jeesus Kristus, elämän veden lähde, kesti suunnatonta ruumiin ja sielun janoa ristillä. Tämä on se hinta, jonka hän maksoi puolestamme elävästä vedestä. Sitä vettä hän tarjoaa meille tänäänkin.

Jeesus viipyi Samariassa kaksi päivää, mutta sinne hän ei jäänyt, vaan matka jatkui ja tehtävä. Siihen tehtävään mekin saamme liittyä viemällä ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta sinne, missä häntä ei vielä – tai enää – tunneta.

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi! Kiitos!