Avainsana-arkisto: Palvelu

Se perinteinen tilanne – olet lupautunut olemaan mukana kantamassa vastuuta, ja kun hetki koittaa, on mitä mainioin ulkoilusää, pitäisi soittaa

Käsikirjoitukset eivät päde eturintamassa

Se perinteinen tilanne – olet lupautunut olemaan mukana kantamassa vastuuta, ja kun hetki koittaa, on mitä mainioin ulkoilusää, pitäisi soittaa sille ja sille ja ehkä nähdä jotakuta, tai sohvalle olisi kiva jäädä makaamaan. Mutta kello käy ja kitara odottaa ovenpielessä.

Kolme vuotta sitten pääsin kuin vahingossa ensimmäisen kerran vankilaan säestämään yhteislauluja. Kirjoitin käynnistä täällä Suuressa mukana -sivuilla otsikolla ”Siellä missä Jumala toimii, siellä on hyvä olla”Näin on ollut jo kolmen vuoden ajan, on hyvä olla siellä, missä Jumala toimii. Toki kaikki ei ole pelkkää yläviitosten paukuttelua. Toisinaan hengellisen taistelun eturintamiin kuuluvista paikoista tullaan takaisin haavoittuneena. On tärkeä saada verstaistukea, keskustella kokemisistaan, oppia ja lähteä uudelleen liikkeelle. Eturintamaan mennessään joutuu myös jättämään muun hetkeksi taakseen – on omistauduttava tehtävälle ja annettava sen viedä.

Matka kulkee rukoillen. Tiimi kokoontuu tunniksi laulamaan ja rukoilemaan, ennen kuin tulee aika siirtyä vankilan porteille. Rukous on tärkeä. Tämänkertainen vierailu vahvistaa sen. Kaikki käsikirjoitukset, suunnitelmat ja biisilistat voivat mennä tositilanteessa uusiksi. Näin tapahtui nyt, ja jäljelle jäi valmistautuminen rukouksessa.

Vangit saapuvat tuttuun tapaan kirkkosaliin, kukin vapaaehtoisesti. Vankilapastorin johdolla vankilassa on hengellistä toimintaa, mutta tässä tilaisuudessa hän ei ole paikalla. Vankilan sisäinen hengellinen elämä kuitenkin purkautuu näkyviin tilaisuudessa. Pastorin johtama työ kantaa hedelmää.

Huomaan yhden vangin tulevan paperi kädessä kirkkosaliin. Tiedustelen, onko hänellä laulu mukana. Hän on nimittäin joskus esittänyt omia hengellisiä lauluja meidän tuomamme musiikin lomassa.  Kyllä, mukana on jokin aivan uusi laulu. Sanon, että otetaan se jossain välissä – vaikka minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, millainen laulu on luvassa.

Laulun aika tulee, musiikkiryhmämme empii erään laulun laulamista; laulu ei taidakaan sujua. Kysyn vangilta, osaako hän vetää sen laulun, ja kohta saamme hänen johdollaan laulaa Viisikielisestä löytyvää klassikkoa ”Jumalan rauhaa”.

Tämän jälkeen eteen tulee lisää vankeja. He ovat harjoitelleet  isomman esityksen. Kolmen miehen voimin he laulavat toisille vangeille Jeesuksesta, Pyhän Hengen työstä meissä ja siitä, kuinka Sanan kautta vahvistumme. Sitten joukkoon liittyy vielä toinen soittaja. Hän haluaa opetella esiintymistä. Seuraa neljän miehen voimin Jeesuksesta kertova laulu, ja silloin  laulu kajahtaa jo penkkiriveistäkin. Annamme tilaa vielä yhdelle laululle, ja kiitollisina kuuntelemme ja ihmettelemme,  kun vangit julistavat evankeliumia toisilleen.

Niin, tilaisuus muutti luonnettaan luontevasti. Tulimme pitämään hengellistä tilaisuutta, mutta olimmekin tukemassa vankilassa olevia Jeesuksen omia heidän käydessään julistamaan Jumalan sanaa kanssamatkaajilleen. Rukousosion aikana tilaisuuden lopulla musiikkiryhmämme kasvoi valtavan suureksi. Kahvihuoneesta kerääntyi kirkkosalin käytävälle yhä uusia ja uusia laulajia. Laulut peräjälkeen vyöryivät ilmoille yhä voimaakkaammin ja voimakkaammin . Mieleeni piirtyy kuva joukosta, joka halusi kaikin keinoin julistaa Jeesusta tuossa hetkessä. Varmasti meidän lähdettyämme vankilassa Herran työ jatkuu.

Kirjoitus on pitkä; joskus Herran tiet ovat meille pitkiä. Ei yhteen lauseeseen saa kaikkea mahtumaan. Kirkkosalista suuntasimme toiseen tilaisuuteen, kappeliin. Kuulimme jo porteilla, että paikalla on väkeä, joka ei ymmärrä suomea. Kävellessämme käytävällä vanginvartijan perässä järjestelimme ajatukset niin, että pidämme englanniksi tulkatun tilaisuuden ja etsimme laulukirjasta englanninkielisiä lauluja.

Suunnitelmat menivät vielä kerran uusiksi. Saimme huomata, että tilaisuuteen tulikin vain yksi henkilö. Näin sitten kuusihenkinen tiimimme palveli häntä, vietimme keskustellen hetken Jumalan sanan äärellä, rukoilimme ja lauloimme sekä englanniksi että suomeksi. Varalle ottamani Viisikielinen palveli tilaisuuteen tulijaa, hän pystyi siitä seuraamaan laulujen sanoja. Iloisesti hyvästelimme hänet, kun meidän tuli aika lähteä ja hänen palata kappelista osastolleen.

Mitä kaikesta voisi oppia? Oppi on se, että Jumala tahtoo lähettää meitä myös eturintamaan, missä käsikirjoitukset, suunnitelmat ja biisilistat voivat olla vain alkusoittoa. Meidän tulee elää Jumalan yhteydessä, juurtua hänen sanaansa, käydä rukoillen hänen tietään – näillä eväillä, hänen voimassaan voimme kulkea siellä, missä hän kulkee.

Ole siunattu, rukoile ja toimi herätyksen puolesta.

Veijo Olli

PS. Olen kirjoittanut vankilakäynniltä myös ”Hetki siellä, missä Jeesus toimii” -kirjoituksen.

Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

 

 

Auton jarruremontti venyy pitkäksi. Pesen rasvat käsistä ja naamasta, laitan kahvin tippumaan ja vaihdan sopivat vaatteet. Pikaisen kahvin jälkeen kiiruhdan

Hetki siellä, missä Jeesus kulkee

Auton jarruremontti venyy pitkäksi. Pesen rasvat käsistä ja naamasta, laitan kahvin tippumaan ja vaihdan sopivat vaatteet. Pikaisen kahvin jälkeen kiiruhdan kitarani kanssa autolle ja sillä Kansanlähetyksen lähetyskodille. Ehdin kuin ehdinkin rukoushetkeemme, jossa valmistaudumme vankilavierailuun.

Musiikkitarvikkeita

Kaksi vuotta sitten pääsin mukaan vankilatiimiin. Palvelen säestäjänä yhteislauluissa. Vankilassa meillä on kaksi tilaisuutta, yksi yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Yläkerrassa voi olla kolmekymmentäkin osallistujaa, alakerran tilaisuuteen mahtuu maksimissaan kymmenen.

Saavumme vankilaan, henkilöllisyyspaperimme tarkastetaan ja henkilökohtaiset tavaramme jätetään säilytykseen. Odotamme, että vartija vie meidät yläkertaan, vankilan kappeliin. Joudumme odottamaan tavallista pidempään, ja lopulta meitä saattaa kolme vartijaa syvemmälle vankilan uumeniin. Mietin viivytystä ja kolmea vartijaa; tavallisesti meidät saattaa yksi vartija. En tiedä, miksi. Täällä ei ole tapana paljon kysellä, joten tyydyn pelkkään ihmettelyyn.

 

Kappeliin saapuu parikymmentä vankia. Laulamme lauluja, rukoilemme, kaksi tiimistämme puhuu Raamatun sanasta. Saamme kuulla vangin todistuspuheenvuoron. Hän on puoli vuotta sitten antanut elämänsä Jeesukselle. Omissa voimissa elämä kulki aina uudelleen ja uudelleen takaisin vankilaan. Nyt on uusi suunta ja uudet voimat – ei enää omat voimat. Puhuja puhuu suoraan tovereilleen – omissa voimissa ei elämästä tule mitään, jokainen sen on jo nähnyt. Puhujalla on unelma saada olla vapauduttuaan mukana Jumalan valtakunnan työssä.

Tilaisuus päättyy kahvi- ja rukoushetkeen. Koko käytettävissä olevan ajan on aina joku polvistuneena alttarilla toisten nauttiessa kahvia ja pullaa kappelin takana olevassa keittiössä. Moni kiittää vierailusta ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen. On ilo pakata kitara kassiin ja suunnata alakertaan seuraavaan tilaisuuteen.

Syksy-enkeli

Vartija johdattaa alakertaan. Emme mene hissillä, menemme portaita pitkin – hetkessä hukkaan suuntavaiston enkä enää pysy kärryillä, missä menemme. Lopulta tuttu käytävä häämöttää ja pääsemme alakerran pieneen kappeliin. Ensimmäiset vangit saapuvat ja toteavat tyytyväisinä, että tänään on myös musiikkia. Laulammekin alussa reilun tovin toivekappaleita – ihmettelen, miten paljon hengellisiä lauluja vankilassa tunnetaan. Eräs vangeista todistaa. Ilman Jumalaa elämä on ollut suuntaa vailla, huumausaineet turruttivat kaiken. Nyt ilman niitä Jeesuksen kanssa kulkiessa saa tuntea ja kokea elämää. Ei elämä silti ole helppoa, mutta nyt on hyvä – todistaja on onnellinen tuomiostaan, joka veti pois maailmasta vankilan suojaan. Vankilassa Jeesus tuli elämään ja huumeet väistyivät. Hän ei usko, että niin olisi voinut tapahtua vankilan ulkopuolella; maailma olisi vienyt mukanaan.

Tilaisuus päättyy jälleen kahvi- ja rukoushetkeen. Kohta kävelemme vartijan perässä vankilasta ulos. Kaksi ja puoli tuntia muurien sisällä on ohi. Kiitollinen mieli, ilahtuneita ja uteliaita kasvoja mielessä. En tiedä kohtaamistani ihmisistä mitään, mutta tiedän, että Jeesus todellakin vetää heitä luokseen. Tiedän, että kaikki ei pääty siihen, kun hengitämme vapaasti ulkoilmaa kävellessämme autoille – Jeesus kulkee vankilassa ja me olemme saaneet olla hetken hänen mukanaan siellä.

Veijo Olli

Artikkelin kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Suomi sydämellä