Avainsana-arkisto: Maila

Synnyin Saarenmaalla virossa. Kun olin kaksivuotias, äitini kuoli, ja se jätti elämääni hylätyksi tulemisen ja turvattomuuden tunteen. Neuvostoliiton aikana Virossa

Olen menettänyt paljon, mutta olen siunattu

Synnyin Saarenmaalla virossa. Kun olin kaksivuotias, äitini kuoli, ja se jätti elämääni hylätyksi tulemisen ja turvattomuuden tunteen.

Neuvostoliiton aikana Virossa ei voinut puhua Jeesuksesta, enkä tuntenut ketään uskovia. Yhtä mummoa osoiteltiin tiellä, että hän oli uskova. Uskoin silti siihen, että on jotakin, mistä minä en tiedä. Aloin etsiä tätä tuntematonta todellisuutta, ja etsimiseni ajoi minut uskomaan henkien maailmaan ja harjoittamaan okkultismia.

Eräs tuttavani kävi salaisissa uskovien kokouksissa ja kutsui minut mukaan sanoen: ”Jos et tule uskoon, joudut helvettiin.” Mielestäni uskovat olivat kuitenkin niin harmaata ja ilotonta porukkaa, että päättelin, että helvetissä olisi ainakin hauskempaa kuin näiden joukossa.

Menin naimisiin ja elin elämäni onnellisinta aikaa. Minulla oli kaikki, mitä tarvitsin. Mieheni ja kotini loivat minulle turvallisen olon, minulla oli kaikki todella hyvin ja iloitsin elämästäni. Uskovien kokoukseen minut aikaisemmin kutsunut tuttavani tuli käymään, tarkkaili minua ja elämääni ja sanoi, että olin tehnyt miehestäni itselleni jumalan. ”Oletko ajatellut, mitä käy jos menetät hänet?” Hänen mielestään elin toisen ihmisen elämää, enkä omaani, sitä mitä varten Jumala oli minut yksilönä luonut.

Sitten pahin mahdollinen tapahtui: mieheni löysi toisen naisen ja muutti pois. Minulle ei jäänyt mitään. Romahdin totaalisesti, sairastuin psyykkisesti. Mielessäni pyörivät jatkuvasti sanat ”tapa itsesi”. Siihen asti olin luullut olevani vahva ihminen, ja olinkin selviytynyt monista elämän haasteista. Tästä en kuitenkaan selvinnyt, vaan ajan kuluessa terveydentilani vain huononi. Eräänä päivänä minulla oli äärettömän huono olo. En enää kestänyt sitä enkä tiennyt, mitä tehdä. Juoksin ulos ja huusin: ”Jumala, auta minua!”

Jumala kuuli huutoni. Eräänä sateisena ja pimeänä iltana kävelin painautuneena sateenvarjoni alle, kun kuulin sateenvarjoni takaa äänen: ”Uskotko Jumalaan?”. Siirsin varjon syrjään, näin vieressäni seisovan miehen ja vastasin uskovani. Mies kysyi, minkälainen kuva minulla oli Jeesuksesta. Kerroin tietäväni hänestä historiallisena henkilönä. Sitten mies kysyi nimeäni ja kysyi, saako rukoilla puolestani. Sinä hetkenä ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin, kun ihminen rukoilee, ja se tuntui todella hyvältä.

Palasin kotiin ja olin varma siitä, että Jumala oli kuullut huutoni.

Viikon kuluttua olin lääkärin vastaanotolla ja kuulin, että minulla on todennäköisesti syöpä ja että joutuisin sairaalaan tutkimuksiin. Olin väliaikaisesti töissä Suomessa yksin, en tuntenut ketään. Ulkona kadulla itkiessäni kuulin jonkun huutavan nimeäni. Se oli sama mies, joka oli rukoillut puolestani, ja hän tietysti näki minun itkevän. Hän vei minut läheiseen kahvilaan juttelemaan. Siellä kerroin hänelle tilanteeni: olin hakenut oleskelulupaa, passi oli otettu pois, en päässyt palaamaan kotimaahani, mieheni oli jättänyt minut ja minulla oli todennäköisesti syöpä.

Mies tarjoutui viemään minut poliisilaitokselle ottamaan selvää tilanteestani. Matkalla hän kuitenkin ehdotti pysähtymistä ystävänsä luona, joka voisi rukoilla puolestani. Minulle selitettiin lyhyesti ja selvästi, mistä evankeliumissa ja uskossa on kysymys, ja minulta kysyttiin, haluaisinko pyytää Jeesuksen sydämeeni. Huomasin, että olin jo kauan odottanut tätä, että todellakin halusin!

Paljon alkoi tapahtua heti. Sain ymmärryksen suomen kieleen heti uskoon tultuani. Sain lainaksi kristillisiä kirjoja, jotka ahmin hengelliseen nälkääni öitä myöten. En kieltäytynyt yhdestäkään seurakunnan tapahtumasta, mihin minut kutsuttiin. Halusin juurtua tähän uuteen todellisuuteen ja pitää siitä kiinni. Tiesin myös tarvitsevani järjen tietoa ja ymmärrystä uskon asioista.

Minut uskoon johdattanut mies ja hänen perheensä huolehtivat minusta ja olivat tukena myöhemminkin. Mies oli katuevankelista, joka sinä pimeänä ja myrskyisenä iltana oli kotonaan rukoillut ja kokenut Jumalan kehotuksen lähteä ulos jotakin tiettyä ihmistä varten –minua.

Uskoon tuloni jälkeen minulla oli kiireen tunne, että minun tulisi nopeasti oppia tuntemaan Jeesusta ja kasvaa kristittynä. Jumala johdatti yksityiskohtaisesti Kansanlähetysopistolle Ryttylään, missä pääsin opiskelemaan. Tuntui käsittämättömältä etuoikeudelta saada opiskella Jumalan sanaa täysipäiväisesti, eikä minun tarvinnut huolehtia asumisesta tai ruoista. Koin olevani hyväksytty, ja minusta aina huolehdittiin. Olin menettänyt elämässäni paljon, mutta nyt olen saanut paljon lisää tilalle. Koen olevani siunattu.

Unohdamme helposti, kuinka paljon Jumala on meille antanut. Ihmiset voivat hylätä milloin vain ja siksi haluan rohkaista kaikkia löytämään turvallisuutensa Jumalasta. Olen aina halukas jakamaan tarinani, koska se todistaa Jumalan rakkaudesta, kärsivällisyydestä, halusta ottaa vastaan, vaikka me hänet kiellämme, halusta antaa anteeksi lukemattomia kertoja ja rakastaa meitä ehdoitta. Jumala antaa aina mahdollisuuden uuteen alkuun.

Maila Salin työskentelee Kansanlähetysopiston asuntolanhoitajana.