Avainsana-arkisto: maahanmuuttajatyö

Jo 16 juoksijaa on ottanut vastaan haasteen osallistua Run for Missions -juoksuun Tampereella 25.8.2018. Juoksijat haastavat kaikkia lähetystyöstä ja urheilusta

Run for Missions – juoksuhaaste lähetykselle

Jo 16 juoksijaa on ottanut vastaan haasteen osallistua Run for Missions -juoksuun Tampereella 25.8.2018. Juoksijat haastavat kaikkia lähetystyöstä ja urheilusta kiinnostuneita kannustamaan juoksua lahjoittamalla lähetystyöhön.

Kansanlähetys otti vastaan juoksuhaasteen sisarjärjestöltään Sansalta ja on mukana jo toisen kerran Run for Missions -tapahtumassa, joka järjestetään  Tampereen maratonin yhteydessä. Vuosittainen haaste on tarkoitettu kirkon lähetystyön toimijoille. Tapahtumalla luodaan iloista mieltä, lisätään seurakuntalaisten ja lähetysjärjestöjen väen kuntoa sekä tehdään kirkon lähetystyötä tunnetuksi.

Juoksuhaasteeseen voi osallistua tutustumalla alla oleviin tietoihin juoksijoista ja lahjoituskohteista.

Viestijoukkueet

Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkue
(Kohde: Jukka ja Kaisa Sadeharjun työ Papua-Uudessa-Guineassa):

  • Kirsti Jokela
  • Jaakko Sadeharju
  • Torsti Tauriainen
  • Valpuri Tauriainen.
  • Lisätietoja Hämeen Kansanlähetyksen viestijoukkueesta sekä mahdollisuudesta osallistua juoksuhaasteeseen saat tästä linkistä.

Juniorityön viestijoukkue
(Kohde: Mun kielinen Raamattu Bulgariassa): 

  • Iida Hovi
  • Joonas Kohvakka
  • Ulla Pendolin
  • Aleksi Soininen
  • Lisätietoa Juniorityön viestijoukkueesta ja keräyskohteesta tästä linkistä.

Maahanmuuttajatyön viestijoukkue
(Kohde: maahanmuuttajatyö Suomessa):

  • Salem Hamidi
  • Sattar Mohebi
  • Maiju Ollilainen
  • Sina Sabor.
  • Lisätietoa Maahanmuuttajatyön viestijoukkueesta ja keräyskohteesta tästä linkistä.

Puolimaratonin juoksijat

(Kohde: Haveristen työ Bulgariassa)

Tule mukaan!

Osallistu Run for Missions -juoksuhaasteeseen haluamallasi tavalla:

  • Kannusta Sinäkin juoksijoita lahjoitamalla haluamaasi kohteeseen. Katso juoksijat/lahjoituskohteet yllä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 70616. Yleinen tuki kohdistetaan Haveristen työlle Bulgariassa.
  • Rukoile, että tämän tapahtuman kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi!
  • Tule Tampereelle 25.8.2018 klo 11.00  kannustamaan juoksijoita ja heiluttamaan Run for Missions -viirejä.  Mukana Ratinan stadionilla on tänä vuonna myös Donkki-aasi.

Kiitos tuestasi!

Iida Hovi ja Donkki-aasi haastavat mukaan Run for Missions -juoksuhaasteeseen. Kuva: Harri Turunen, Kansanlähetysopiston medialinja

 

 

 

 

 

 

 

Maahanmuuttajatyön viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee maahanmuuttajatyön hyväksi Tampereella 25.8.2018. Juoksulla kerätään varoja maahanmuuttajien parissa tehtävälle työlle Suomessa.

Maahanmuuttajatyön viestijoukkue, kuva: Harri Turunen, Medialinja

Maahanmuuttajatyön viestijoukkue Run for Missions -juoksuhaasteessa

Maahanmuuttajatyön viestijoukkue on vastannut Run for Missions -juoksuhaasteeseen ja juoksee maahanmuuttajatyön hyväksi Tampereella 25.8.2018.

Juoksulla kerätään varoja maahanmuuttajien parissa tehtävälle työlle Suomessa. Jokaisen maahanmuuttajan tausta ja lähtösyyt ovat erilaisia.  Moni on menettänyt kaiken, jopa koko perheensä ja sukunsa. Tehtävämme kristittyinä on kohdata, palvella ja rakastaa maahanmuuttajia Jumalan luomina arvokkaina ihmisinä ja lähimmäisinämme. Opetamme  maahanmuuttajille suomen kieltä, kotoutumista edistäviä arjen taitoja ja kristinuskon perusteita.

Kannusta Sinäkin juoksijoita ja lahjoita Suomessa tehtävän maahanmuuttajatyön hyväksi. Voit osallistua tämän sivun linkin kautta tai lahjoittamalla tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 70645. Kiitos lahjoituksestasi!

Maahanmuuttajatyön viestijoukkueessa juoksevat Maiju Ollilainen, Sina Sabor, Salem Hamidi ja Sattar Mohebi.

Maiju Ollilainen, kuva: Harri Turunen, medialinja

Sattar Mohebi, kuva: Harri Turunen, medialinja

Salem Hamidi, kuva: Harri Turunen, medialinja

Sina Sabor, kuva: Harri Turunen, medialinja

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos

Kuvituskuva: Pixabay

Jumalan kosketus

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos kysyin jotain, sain kuulla olevani kofer, vääräuskoinen. Islam oli uskontona parhain ja sen oppeihin tuli vain alistua ja olla hyvä muslimi. En ajatellut Jumalan olemassaoloa paljoakaan.

Sitten lähdin omasta maastani länteen etsimään parempaa tulevaisuutta. Olin eräässä läntisessä maassa ja käytin alkoholia ja kävin diskoissa. Kun eräs maanmieheni kääntyi kristinuskoon, minua harmitti se suuresti. Muutamat uskonnollisemmat maanmieheni, jotka asuivat samassa vastaanottokeskuksessa, olivat todella vihaisia tälle miehelle. He alkoivat suunnitella, miten saisivat hänet surmattua ja siten varmistettua itselleen paikan paratiisissa. Minäkin menin mukaan suunnitelmaan, koska koin alamittaisuutta oman uskoni heikkoudesta ja tiesin, että olin tehnyt paljon sellaista, mikä oli kielletty islamissa.

Puhuimme päivittäin siitä, miten pahoja kristityt ovat: näimme seksuaalista moraalittomuutta ja laitoimme kaiken kristittyjen viaksi. Koimme, että maanmiehemme oli pettänyt ja jättänyt meidät. Kutsuimme tämän miehen kanssamme piknikille metsään joen varteen ja aioimme surmata hänet siellä ja hävittää ruumiin. Meillä oli ruoka ja juomat ostettu valmiiksi.

Juuri kun olimme lähdössä, mies sai puhelun kotimaasta. Hänen vaimollaan oli hänelle asiaa. Hän sanoi meille: ”Menkää te edellä ja minä tulen pyörällä perästä, kun olen lopettanut puhelun vaimoni kanssa.” Lähdimme ja laitoimme grillauspaikan kuntoon ja odotimme miestä. Häntä ei kuulunut. Odotimme ja odotimme. Lopulta lähdimme katsomaan, missä hän oli. Saavuimme vastaanottokotiin, ja hänen huoneensa oli tyhjä. Häntä ei näkynyt missään. Saimme kuulla, että hän oli lähtenyt pois koko vastaanottokeskuksesta.

Hieman tämän jälkeen oleskelulupa-anomukseni hylättiin. Masennuin ja ajattelin, että Jumala varmaan kosti minulle, koska olin mennyt mukaan suunnitelmaan surmata maanmieheni. Soitin hänelle ja kerroin asian. Mies sanoi, että häntä oli varoitettu meistä ja hän lähti siksi pakoon. Hän sanoi, ettei vihaa meitä vaan rukoilee meidän puolestamme. Hän kehotti minua myös menemään siihen kirkkoon, jossa hän oli käynyt ja jossa hänet oli kastettu.

Olin niin ahdistunut ja masentunut, että ajattelin, ettei elämäni voi enää pahemmaksi muuttua, jos käyn katsomassa, mitä kirkossa  tapahtuu. En unohda koskaan ensimmäistä käyntiäni siellä.  Uskomaton rauha valtasi sydämeni, mutta minua itketti. Istuin  penkissä ja kyyneleet valuivat silmistäni. Minun oli pakko lähteä pois ja koko matkan vastaanottokeskukseen vain itkin.

Yöllä näin erityisen unen: olin hukkumaisillani ja vierelleni tuli iranilainen nainen, joka oli tulkkina tässä kirkossa, jossa olin käynyt. Unessani hän tarttui käteeni ja sanoi, että vetää minut turvaan. Heräsin tähän ja ajattelin, että Jumala kutsuu minua luokseen. Aloin käydä tässä kirkossa ja kuulin lisää Jumalan rakkaudesta minua kohtaan.

Oleskelulupaa ei vieläkään myönnetty minulle, ja päätin lähteä Saksaan turvaan. Tulin tähän seurakuntaan, ja olen saanut täällä lisää opetusta kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Minut kastettiin täällä ja olen Kristuksen ruumiin jäsen. Soitin uudelleen miehelle, jonka surmaamista suunnittelimme, ja lähetin hänelle kastekuvani. Hän oli siitä todella iloinen ja sanoi, että rukoilee puolestani joka päivä.

Perheeni hylkäsi minut kuultuaan, että olen kääntynyt kristityksi. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo minulle tullessaan, mutta sen tiedän, että Jumalani on kanssani joka päivä eikä hän ikinä hylkää minua.

Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvia henkilöistä voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet maahanmuuttajatyöntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

”Ihmettelin silti, miksi sydämessäni vallitsi edelleen tyhjyyden tunne. En pystynyt ratkaisemaan tuota tyhjyyden tunnetta; en vaikka yritin eri tavoin löytää

Tue, rakenna ja kohtaa

”Ihmettelin silti, miksi sydämessäni vallitsi edelleen tyhjyyden tunne. En pystynyt ratkaisemaan tuota tyhjyyden tunnetta; en vaikka yritin eri tavoin löytää siihen ratkaisun”, kertoo Turkista unelmiensa Eurooppaan saapunut mies. Unelmien toteutuminen ei poistanut sydämessä asuvaa tyhjyyttä.

Tyhjyyden täytti lopulta kohtaaminen evankeliumin sanan kanssa. Mies oli vieraana tuttavan talossa ja kuuli, kun muutama vierailija kertoi evankeliumia talon isännälle. Nykyään tämä mies toimii turkinkielisen seurakunnan paimenena. Hänen nimensä on Esat.

Pastori Esat ja lähetti Toni Lindholm Kölnissä, turkinkielisen seurakunnan kirkkotilan ovella

”Ensinnäkään kyse ei ole niinkään intohimosta vaan kutsusta. Minulle on annettu tehtävä, eikä se riipu omasta tahdostani tai halustani, se tulee kutsumuksesta.” Näin kuvailee jo eläkkeelle jäänyt pastori Winfried Küttner kutsumustaan toimia edelleen seurakunnan paimenena. Kutsumus muodostaa tehtävän, jossa toimitaan.

Saksalainen seuraintalo on taipunut kirkkotilaksi. Pastori Winfried Küttner toimittaa jumalanpalvelusta.

Saksassa Mönchengladbachin kaupungissa pastori  rakentaa jumalanpalvelus-yhteisöä, jossa on tilaa myös alueen maahanmuuttajille. ”Jumala lähettää meidät toimimaan siellä, missä olemme. Ja sieltä, missä olemme, me aloitamme. Emme ajattele, ketä menemme tavoittamaan, vaan että me vain menemme. Ja menemällä sitten näemme, keitä siellä on.” Näin hän tiivistää sen, miksi kaikki alueen ihmiset halutaan evankeliumin sanan ääreen.

Toni ja Hanna Lindholm tutkimassa paikallisen puistokirjaston kirjavalikoimaa.

Työ Mönchengladbachin kaupungissa on aluillaan. Seurakunta pyrkii tavoittamaan ja palvelemaan alueen ihmisiä. Kansanlähetyksen lähetit Toni ja Hanna Lindholm ovat mukana toimintaa rakentamassa. Aiemmin he työskentelivät Etu-Aasiassa, nyt he ovat tukemassa, rakentamassa ja kohtaamassa maahanmuuttajatyössä Saksassa alueella, jolla pastorit Esat ja Winfried rakentavat tahoillaan seurakuntaa. Työssä mukana oleminen on vaatinut suostumista; se on kuljettanut Suomesta Etu-Aasiaan ja sieltä Saksaan.

Pastori Esat pukee sanoiksi oman kokemuksensa kristityn kutsumuksesta: ”Kaikkein ensimmäiseksi haluan sanoa, ettei meitä kristittyinä ja uskovina ole kutsuttu vaivattomuuteen. Ei tämä maailma vain ole sellainen. Me tulemme kohtaamaan vaikeuksia Kristukseen uskovina. Me myös tiedämme, että Messias tuli maailmaan kohtaamaan vaikeuksia ja voitti maailman ja voitti kaikki vaikeudet. Juuri tällaiseen Messiaaseen uskomme. Emme etsi leppoisaa elämää, vaikka saisimme elää maassa, jossa on rauha. Emme etsi sitä tai uurasta leppoisan elämän saavuttamiseksi.”

Tunnuslause ”Tue, rakenna ja kohtaa” johtaa meitä eteenpäin. Maahanmuuttajat Euroopassa tarvitsevat evankeliumia. He tarvitsevat tilaa elää todeksi kristityn kutsumustaan, niin omalla kielellään kuin uuden kotimaan kielellä. Heillä on tarve kertoa evankeliumia eteenpäin, olla rakentamassa Jumalan valtakuntaa kanssamme. Me voimme kulkea yhtä matkaa – tukea, rakentaa ja kohdata – ja Jumalan valtakunta jatkaa levittäytymistään. Jeesus kehottaa Markuksen evankeliumin jakeessa 16:15: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.”

Kuuntele tästä Raamattuavain Extra -radio-ohjelman  9.6.2018 matkakertomus Tue, rakenna ja kohtaa – maahanmuuttajatyö Kölnissä.

Lue aiempi kirjoitus Raamattuavain Extran matkalta maahanmuuttajatyöhön Saksaan Kölnin seudulle: Kun kristitty Syyriasta kohtasi Euroopan kristillisyyden.

Kuuntele lähettipariskunta Lindholmin haastattelu Raamattuavain Extrassa 28.4.2018: Tienraivaajina kahdella mantereella, Toni ja Hanna Lindholm.

Voit tukea Saksassa tehtävää maahanmuuttajatyötä tästä linkistä.

Veijo Olli
kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

Radio- ja TV-työ kotimaassa


”Ihmiset eivät pidä Jumalaa esillä juhlapäivänä, ja siksi he unohtavatkin Jumalansa.”  Näin kertoo syyrialainen kristitty  kioskissaan kokemuksiaan saksalaisesta kristillisyydestä. Hän

Kun kristitty Syyriasta kohtasi Euroopan kristillisyyden

”Ihmiset eivät pidä Jumalaa esillä juhlapäivänä, ja siksi he unohtavatkin Jumalansa.”  Näin kertoo syyrialainen kristitty  kioskissaan kokemuksiaan saksalaisesta kristillisyydestä. Hän on joutunut etsimään paikkaansa sodan keskellä Syyriassa ja päätynyt lopulta perheineen Saksaan.

Kotimaassaan bussiyrittäjänä toiminut mies pitää nyt pientä supermarkettia saksalaisessa pikkukaupungissa. Kioskin seinää koristaa puulatikoista tehty Jeesuksen risti.

”Kaipaan joulun ja esimerkiksi uuden vuoden viettoa. Olen kyllä ollut täällä näissä juhlissa, mutten tuntenut niitä kristillisiksi juhliksi; niissä ei ollut kristillistä perinnettä kovinkaan paljon. Minun tyttäreni itki, hän haluaisi takaisin Syyriaan, koska siellä juhlat tuntuvat juhlilta. Syyriassa kokoukset, jumalanpalvelukset, ovat todella suuria. Kaikki tulevat kirkkoon tapaamaan toisiaan, ja juhlia jatketaan kodeissa yötä myöten”,  mies kertoo perheensä kokemuksista kädet ilmaa viuhtoen.

Miehen kertomus paljastaa, miten koemme kaiken oman kulttuurimme kautta. Siinä missä luterilaisina koemme olomme kotoisaksi, toisesta maasta tullut ihmettelee, missä on kaikki ilo ja riemu. Pakolaisaallon myötä seurakuntamme ovat muutoksessa. Yhteen kokoontuvat kristityt muodostavat seurakunnan, ja tänä päivänä kokoonnumme usein yhteen eri maista tulleiden kristittyjen kanssa. Seurakunnat ovat tulleet monikulttuurisiksi. Tämä  muuttaa kokoontumisiamme.

”Maahanmuuttajat voisivat tuoda raikkaan tuulahduksen kirkkoomme. He pitäytyvät Raamattuun ja julistavat evankeliumia innokkaasti. Suuri kysymys on, miten seurakunnat ja kirkko kykenevät ottamaan heidät vastaan. Ei ole kysymys vain sellaisista käytännön kysymyksistä kuin tulkkien löytämisestä vaan ennen muuta asenteista. Onko niitä, jotka avaavat kotinsa, seurakuntansa ja sydämensä?

Merkittävä kysymys on myös se, joustaako kirkon rakenne niin, että maahanmuuttajien yhteisöistä voisi tulla osa kirkkoamme. Olisiko tässä vihdoin se vaihe, jolloin alueseurakuntien rinnalle voitaisiin luoda toisenlaisen seurakunnan malli?”

Näin kirjoittaa Timo Junkkaala  blogikirjoituksessa Herätys tuli sittenkin seurakuntalainen.fi sivustolla.

Vaikka elämä saisi uudet muodot ja alkaisi uudelleen, kaipaus kotimaahan jää: ”Toivon, että rukoilette Syyrian sodan loppumista, jotta elämä voisi alkaa siellä uudestaan. Ei vain minun perheeni puolesta, vaan koko Syyrian puolesta. Minulla on siellä niin paljon ystäviä ja sukulaisia, ei ainostaan kristittyjä, vaan myös muslimeja.” Näin syyrialaismies tiivistää rukouspyyntönsä Suomen kristityille.

Kuuntele tästä haastattelu Raamattuavain Extrassa 26.5.2018

Veijo Olli
kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

 

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua

Kuvituskuva: Pixabay

Sain sydämeeni rauhan

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua poikansa kuolemasta. He toivoivat, että minä olisin kuollut heidän poikansa sijasta. Välimme tulehtuivat, enkä pystynyt asumaan heidän kanssaan. Muutin äitini luokse, ja poikani jäi asumaan appivanhemmilleni.

Olin nuori, ja monet miehet halusivat kanssani niin sanottuun väliaikaiseen avioliittoon. Minä en kuitenkaan halunnut sellaista.  Lopulta tapasin nykyisen mieheni ja menimme naimisiin. Sen jälkeen appivanhempani alkoivat vainota meitä. He saivat poikani huoltajuuden eivätkä antaneet minun tavata häntä.

Kun saimme mieheni kanssa tyttövauvan, asiat menivät yhä hullummaksi. Appivanhempani levittelivät minusta ilkeitä huhuja. Miestäni uhkailtiin, ja kerran joku yritti jopa tönäistä hänet auton alle. Mieheni joutui jättämään työpaikkansa ja perusti muutaman ystävänsä kanssa metallialan yrityksen.

Vaihdoimme asuntoa usein, enkä voinut kertoa edes äidilleni, missä asuimme. Olisin ehkä voinut kestää vielä tämän kaiken, mutta appivanhempani olivat niin sokaistuneita vihaansa, että kostivat sen pojalleni. Hän ei saanut pitää minuun yhteyttä. Koulussa johtaja sääli poikaani ja antoi hänen soittaa puhelimestaan minulle. Poikani itki ja pyysi minua hakemaan hänet pois.

Tyttäreni oli pienestä pitäen hyvin sairaalloinen. Kaksivuotiaana hän sairastui kuumeeseen, joka ei hellittänyt. Lääkärit eivät tienneet, mitä tehdä. Työtoverini tunsi erään kristityn naisen, joka rukoili sairaiden puolesta. Tuskassani vein tyttäreni tämän naisen luokse. Hän rukoili, ja tyttäreni parani. Olin aina kunnioittanut profeetta Jeesusta, mutta nyt näin, että Jeesuksen nimessä on voima. Tämä nainen antoi minulle myös pieniä kirjasia, joissa oli Raamatun lauseita. Kun luin niitä, koin suurta rauhaa sydämessäni.

Tilanteemme oli niin stressaava, että mieheni ei voinut sitä kestää. Hän alkoi saada psyykkisiä oireita. Lopulta päätimme lähteä pois kotimaastamme ja koettaa uutta elämää Euroopassa. Myimme omaisuutemme ja maksoimme salakuljettajille matkat Eurooppaan.

Halusin myös poikani mukaamme. Sain järjestettyä rehtorin kanssa niin, että ennen pakopäiväämme hain poikani koulusta luoksemme. Tiesimme, että olisimme suurissa vaikeuksissa, jos viranomaiset saisivat meidät kiinni, koska poikani huoltajuus oli appivanhemmillani.

Pakomatkamme oli järkyttävä. En voi kertoa sinulle kaikkea, mitä koimme. Bulgariassa jouduimme kolmeksi viikoksi vankiselliin,  joka oli pieni kuin kanakoppi. Mieheni ei voinut hengittää siellä ja alkoi saada paniikkikohtauksia. Olin varma, että hän kuolisi käsiini.

Lopulta päädyimme Saksaan. Olimme kaikki hermoraunioita. Mieheni paniikki-kohtaukset lisääntyivät, ja häntä hoidettiin kahteen otteeseen psykiatrisessa sairaalassa. Lasteni takia minun täytyi olla vahva ja kestää kaikki, näyttää iloiselta, vaikka sydämeni oli murtua tuskasta. Viimeisillä voimillani yritin tukea miestäni.

Rukoilin apua. En tiedä edes, ketä rukoilin, Allahia vai ketä. Lopulta tapasin vastaanottokodissamme erään maanmieheni, joka oli kuullut perheeni vaikeuksista. Hän kutsui meitä mukaansa kirkkoon. Lähdin mielelläni, koska muistin sen rauhan, joka oli sydämessäni lukiessani kristityltä naiselta saamiani kirjoja.

En koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun saavuimme kirkkoon. Kuljimme rappusia ylös ja siellä kaikui laulu omalla kielelläni: ”Sydämen rauhaa keskellä myrskyä, sinä olet purteni kapteeni.” Ajattelin, että tämä ei voinut olla totta! Tätä minä kaipasin. Olisiko minullekin rauha jossain? Olisiko olemassa joku, joka ottaisi tämän tuskan ja taakan pois hartailtani? Ilo täytti sydämeni. Jospa minäkin löytäisin sydämeeni rauhan keskellä kaikkia vaikeuksiani.

Aloitimme kastekurssin ja kuulimme lisää Jeesuksesta. Ilo ja rauha täyttivät sydämeni. Nyt tiedän, että minun ei tarvitse kantaa taakkojani yksin, vaan Jeesus on kanssani ja ohjaa kulkuani joka päivä.  Olen saanut sydämeeni rauhan, jonka hän on luvannut omilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”

Kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet työntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna