Avainsana-arkisto: maahanmuuttaja

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos

Kuvituskuva: Pixabay

Jumalan kosketus

En ollut koskaan kovin uskonnollinen. Minulla oli monia kysymyksiä Jumalasta, mutta vanhemmiltani perimäni uskonto ei antanut mahdollisuutta esittää niitä. Jos kysyin jotain, sain kuulla olevani kofer, vääräuskoinen. Islam oli uskontona parhain ja sen oppeihin tuli vain alistua ja olla hyvä muslimi. En ajatellut Jumalan olemassaoloa paljoakaan.

Sitten lähdin omasta maastani länteen etsimään parempaa tulevaisuutta. Olin eräässä läntisessä maassa ja käytin alkoholia ja kävin diskoissa. Kun eräs maanmieheni kääntyi kristinuskoon, minua harmitti se suuresti. Muutamat uskonnollisemmat maanmieheni, jotka asuivat samassa vastaanottokeskuksessa, olivat todella vihaisia tälle miehelle. He alkoivat suunnitella, miten saisivat hänet surmattua ja siten varmistettua itselleen paikan paratiisissa. Minäkin menin mukaan suunnitelmaan, koska koin alamittaisuutta oman uskoni heikkoudesta ja tiesin, että olin tehnyt paljon sellaista, mikä oli kielletty islamissa.

Puhuimme päivittäin siitä, miten pahoja kristityt ovat: näimme seksuaalista moraalittomuutta ja laitoimme kaiken kristittyjen viaksi. Koimme, että maanmiehemme oli pettänyt ja jättänyt meidät. Kutsuimme tämän miehen kanssamme piknikille metsään joen varteen ja aioimme surmata hänet siellä ja hävittää ruumiin. Meillä oli ruoka ja juomat ostettu valmiiksi.

Juuri kun olimme lähdössä, mies sai puhelun kotimaasta. Hänen vaimollaan oli hänelle asiaa. Hän sanoi meille: ”Menkää te edellä ja minä tulen pyörällä perästä, kun olen lopettanut puhelun vaimoni kanssa.” Lähdimme ja laitoimme grillauspaikan kuntoon ja odotimme miestä. Häntä ei kuulunut. Odotimme ja odotimme. Lopulta lähdimme katsomaan, missä hän oli. Saavuimme vastaanottokotiin, ja hänen huoneensa oli tyhjä. Häntä ei näkynyt missään. Saimme kuulla, että hän oli lähtenyt pois koko vastaanottokeskuksesta.

Hieman tämän jälkeen oleskelulupa-anomukseni hylättiin. Masennuin ja ajattelin, että Jumala varmaan kosti minulle, koska olin mennyt mukaan suunnitelmaan surmata maanmieheni. Soitin hänelle ja kerroin asian. Mies sanoi, että häntä oli varoitettu meistä ja hän lähti siksi pakoon. Hän sanoi, ettei vihaa meitä vaan rukoilee meidän puolestamme. Hän kehotti minua myös menemään siihen kirkkoon, jossa hän oli käynyt ja jossa hänet oli kastettu.

Olin niin ahdistunut ja masentunut, että ajattelin, ettei elämäni voi enää pahemmaksi muuttua, jos käyn katsomassa, mitä kirkossa  tapahtuu. En unohda koskaan ensimmäistä käyntiäni siellä.  Uskomaton rauha valtasi sydämeni, mutta minua itketti. Istuin  penkissä ja kyyneleet valuivat silmistäni. Minun oli pakko lähteä pois ja koko matkan vastaanottokeskukseen vain itkin.

Yöllä näin erityisen unen: olin hukkumaisillani ja vierelleni tuli iranilainen nainen, joka oli tulkkina tässä kirkossa, jossa olin käynyt. Unessani hän tarttui käteeni ja sanoi, että vetää minut turvaan. Heräsin tähän ja ajattelin, että Jumala kutsuu minua luokseen. Aloin käydä tässä kirkossa ja kuulin lisää Jumalan rakkaudesta minua kohtaan.

Oleskelulupaa ei vieläkään myönnetty minulle, ja päätin lähteä Saksaan turvaan. Tulin tähän seurakuntaan, ja olen saanut täällä lisää opetusta kristinuskosta omalla äidinkielelläni. Minut kastettiin täällä ja olen Kristuksen ruumiin jäsen. Soitin uudelleen miehelle, jonka surmaamista suunnittelimme, ja lähetin hänelle kastekuvani. Hän oli siitä todella iloinen ja sanoi, että rukoilee puolestani joka päivä.

Perheeni hylkäsi minut kuultuaan, että olen kääntynyt kristityksi. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo minulle tullessaan, mutta sen tiedän, että Jumalani on kanssani joka päivä eikä hän ikinä hylkää minua.

Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvia henkilöistä voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet maahanmuuttajatyöntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

”Ihmettelin silti, miksi sydämessäni vallitsi edelleen tyhjyyden tunne. En pystynyt ratkaisemaan tuota tyhjyyden tunnetta; en vaikka yritin eri tavoin löytää

Tue, rakenna ja kohtaa

”Ihmettelin silti, miksi sydämessäni vallitsi edelleen tyhjyyden tunne. En pystynyt ratkaisemaan tuota tyhjyyden tunnetta; en vaikka yritin eri tavoin löytää siihen ratkaisun”, kertoo Turkista unelmiensa Eurooppaan saapunut mies. Unelmien toteutuminen ei poistanut sydämessä asuvaa tyhjyyttä.

Tyhjyyden täytti lopulta kohtaaminen evankeliumin sanan kanssa. Mies oli vieraana tuttavan talossa ja kuuli, kun muutama vierailija kertoi evankeliumia talon isännälle. Nykyään tämä mies toimii turkinkielisen seurakunnan paimenena. Hänen nimensä on Esat.

Pastori Esat ja lähetti Toni Lindholm Kölnissä, turkinkielisen seurakunnan kirkkotilan ovella

”Ensinnäkään kyse ei ole niinkään intohimosta vaan kutsusta. Minulle on annettu tehtävä, eikä se riipu omasta tahdostani tai halustani, se tulee kutsumuksesta.” Näin kuvailee jo eläkkeelle jäänyt pastori Winfried Küttner kutsumustaan toimia edelleen seurakunnan paimenena. Kutsumus muodostaa tehtävän, jossa toimitaan.

Saksalainen seuraintalo on taipunut kirkkotilaksi. Pastori Winfried Küttner toimittaa jumalanpalvelusta.

Saksassa Mönchengladbachin kaupungissa pastori  rakentaa jumalanpalvelus-yhteisöä, jossa on tilaa myös alueen maahanmuuttajille. ”Jumala lähettää meidät toimimaan siellä, missä olemme. Ja sieltä, missä olemme, me aloitamme. Emme ajattele, ketä menemme tavoittamaan, vaan että me vain menemme. Ja menemällä sitten näemme, keitä siellä on.” Näin hän tiivistää sen, miksi kaikki alueen ihmiset halutaan evankeliumin sanan ääreen.

Toni ja Hanna Lindholm tutkimassa paikallisen puistokirjaston kirjavalikoimaa.

Työ Mönchengladbachin kaupungissa on aluillaan. Seurakunta pyrkii tavoittamaan ja palvelemaan alueen ihmisiä. Kansanlähetyksen lähetit Toni ja Hanna Lindholm ovat mukana toimintaa rakentamassa. Aiemmin he työskentelivät Etu-Aasiassa, nyt he ovat tukemassa, rakentamassa ja kohtaamassa maahanmuuttajatyössä Saksassa alueella, jolla pastorit Esat ja Winfried rakentavat tahoillaan seurakuntaa. Työssä mukana oleminen on vaatinut suostumista; se on kuljettanut Suomesta Etu-Aasiaan ja sieltä Saksaan.

Pastori Esat pukee sanoiksi oman kokemuksensa kristityn kutsumuksesta: ”Kaikkein ensimmäiseksi haluan sanoa, ettei meitä kristittyinä ja uskovina ole kutsuttu vaivattomuuteen. Ei tämä maailma vain ole sellainen. Me tulemme kohtaamaan vaikeuksia Kristukseen uskovina. Me myös tiedämme, että Messias tuli maailmaan kohtaamaan vaikeuksia ja voitti maailman ja voitti kaikki vaikeudet. Juuri tällaiseen Messiaaseen uskomme. Emme etsi leppoisaa elämää, vaikka saisimme elää maassa, jossa on rauha. Emme etsi sitä tai uurasta leppoisan elämän saavuttamiseksi.”

Tunnuslause ”Tue, rakenna ja kohtaa” johtaa meitä eteenpäin. Maahanmuuttajat Euroopassa tarvitsevat evankeliumia. He tarvitsevat tilaa elää todeksi kristityn kutsumustaan, niin omalla kielellään kuin uuden kotimaan kielellä. Heillä on tarve kertoa evankeliumia eteenpäin, olla rakentamassa Jumalan valtakuntaa kanssamme. Me voimme kulkea yhtä matkaa – tukea, rakentaa ja kohdata – ja Jumalan valtakunta jatkaa levittäytymistään. Jeesus kehottaa Markuksen evankeliumin jakeessa 16:15: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.”

Kuuntele tästä Raamattuavain Extra -radio-ohjelman  9.6.2018 matkakertomus Tue, rakenna ja kohtaa – maahanmuuttajatyö Kölnissä.

Lue aiempi kirjoitus Raamattuavain Extran matkalta maahanmuuttajatyöhön Saksaan Kölnin seudulle: Kun kristitty Syyriasta kohtasi Euroopan kristillisyyden.

Kuuntele lähettipariskunta Lindholmin haastattelu Raamattuavain Extrassa 28.4.2018: Tienraivaajina kahdella mantereella, Toni ja Hanna Lindholm.

Voit tukea Saksassa tehtävää maahanmuuttajatyötä tästä linkistä.

Veijo Olli
kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

Radio- ja TV-työ kotimaassa


Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua

Kuvituskuva: Pixabay

Sain sydämeeni rauhan

Ensimmäinen aviomieheni kuoli, kun poikamme oli vain 8-vuotias. Kuolema oli minun syyni – auto-onnettomuus, kun minä olin kuljettajana. Appivanhempani sättivät minua poikansa kuolemasta. He toivoivat, että minä olisin kuollut heidän poikansa sijasta. Välimme tulehtuivat, enkä pystynyt asumaan heidän kanssaan. Muutin äitini luokse, ja poikani jäi asumaan appivanhemmilleni.

Olin nuori, ja monet miehet halusivat kanssani niin sanottuun väliaikaiseen avioliittoon. Minä en kuitenkaan halunnut sellaista.  Lopulta tapasin nykyisen mieheni ja menimme naimisiin. Sen jälkeen appivanhempani alkoivat vainota meitä. He saivat poikani huoltajuuden eivätkä antaneet minun tavata häntä.

Kun saimme mieheni kanssa tyttövauvan, asiat menivät yhä hullummaksi. Appivanhempani levittelivät minusta ilkeitä huhuja. Miestäni uhkailtiin, ja kerran joku yritti jopa tönäistä hänet auton alle. Mieheni joutui jättämään työpaikkansa ja perusti muutaman ystävänsä kanssa metallialan yrityksen.

Vaihdoimme asuntoa usein, enkä voinut kertoa edes äidilleni, missä asuimme. Olisin ehkä voinut kestää vielä tämän kaiken, mutta appivanhempani olivat niin sokaistuneita vihaansa, että kostivat sen pojalleni. Hän ei saanut pitää minuun yhteyttä. Koulussa johtaja sääli poikaani ja antoi hänen soittaa puhelimestaan minulle. Poikani itki ja pyysi minua hakemaan hänet pois.

Tyttäreni oli pienestä pitäen hyvin sairaalloinen. Kaksivuotiaana hän sairastui kuumeeseen, joka ei hellittänyt. Lääkärit eivät tienneet, mitä tehdä. Työtoverini tunsi erään kristityn naisen, joka rukoili sairaiden puolesta. Tuskassani vein tyttäreni tämän naisen luokse. Hän rukoili, ja tyttäreni parani. Olin aina kunnioittanut profeetta Jeesusta, mutta nyt näin, että Jeesuksen nimessä on voima. Tämä nainen antoi minulle myös pieniä kirjasia, joissa oli Raamatun lauseita. Kun luin niitä, koin suurta rauhaa sydämessäni.

Tilanteemme oli niin stressaava, että mieheni ei voinut sitä kestää. Hän alkoi saada psyykkisiä oireita. Lopulta päätimme lähteä pois kotimaastamme ja koettaa uutta elämää Euroopassa. Myimme omaisuutemme ja maksoimme salakuljettajille matkat Eurooppaan.

Halusin myös poikani mukaamme. Sain järjestettyä rehtorin kanssa niin, että ennen pakopäiväämme hain poikani koulusta luoksemme. Tiesimme, että olisimme suurissa vaikeuksissa, jos viranomaiset saisivat meidät kiinni, koska poikani huoltajuus oli appivanhemmillani.

Pakomatkamme oli järkyttävä. En voi kertoa sinulle kaikkea, mitä koimme. Bulgariassa jouduimme kolmeksi viikoksi vankiselliin,  joka oli pieni kuin kanakoppi. Mieheni ei voinut hengittää siellä ja alkoi saada paniikkikohtauksia. Olin varma, että hän kuolisi käsiini.

Lopulta päädyimme Saksaan. Olimme kaikki hermoraunioita. Mieheni paniikki-kohtaukset lisääntyivät, ja häntä hoidettiin kahteen otteeseen psykiatrisessa sairaalassa. Lasteni takia minun täytyi olla vahva ja kestää kaikki, näyttää iloiselta, vaikka sydämeni oli murtua tuskasta. Viimeisillä voimillani yritin tukea miestäni.

Rukoilin apua. En tiedä edes, ketä rukoilin, Allahia vai ketä. Lopulta tapasin vastaanottokodissamme erään maanmieheni, joka oli kuullut perheeni vaikeuksista. Hän kutsui meitä mukaansa kirkkoon. Lähdin mielelläni, koska muistin sen rauhan, joka oli sydämessäni lukiessani kristityltä naiselta saamiani kirjoja.

En koskaan unohda ensimmäistä kertaa, kun saavuimme kirkkoon. Kuljimme rappusia ylös ja siellä kaikui laulu omalla kielelläni: ”Sydämen rauhaa keskellä myrskyä, sinä olet purteni kapteeni.” Ajattelin, että tämä ei voinut olla totta! Tätä minä kaipasin. Olisiko minullekin rauha jossain? Olisiko olemassa joku, joka ottaisi tämän tuskan ja taakan pois hartailtani? Ilo täytti sydämeni. Jospa minäkin löytäisin sydämeeni rauhan keskellä kaikkia vaikeuksiani.

Aloitimme kastekurssin ja kuulimme lisää Jeesuksesta. Ilo ja rauha täyttivät sydämeni. Nyt tiedän, että minun ei tarvitse kantaa taakkojani yksin, vaan Jeesus on kanssani ja ohjaa kulkuani joka päivä.  Olen saanut sydämeeni rauhan, jonka hän on luvannut omilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”

Kertomuksen on muistiin kirjoittanut pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvaa voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet työntekijämme työtä Saksassa.

 

Tallenna

Tallenna

Ensimmäisen kerran tapasin kristittyjä, kun olin Iranissa töissä rakennuksilla. Ensiksi en edes tiennyt, että työnantajani oli kristitty. Ihmettelin vain sitä,

On minulla tulevaisuuden haavekin. Rukoilen, että Afganistanista tulisi vapaa maa ja siellä voisi perustaa seurakuntia. Menisin takaisin sinne ja kertoisin, miten paljon kristityt ovat rakastaneet minua.

Miksi olen kristitty

Ensimmäisen kerran tapasin kristittyjä, kun olin Iranissa töissä rakennuksilla. Ensiksi en edes tiennyt, että työnantajani oli kristitty. Ihmettelin vain sitä, että hän maksoi aina palkan ajallaan ja juuri niin paljon kuin oli sovittu. Sitten sain kuulla muilta, että hän oli armenialainen kristitty. Hän oli hyvä ihminen ja hyvä työnantaja.

Elämässäni sattui kaikenlaista ja jouduin lähtemään pakoon Eurooppaan. Menin ensiksi Suomeen, ja siellä tuli ihmisiä seurakunnasta kutsumaan meitä teeiltaan kirkolle. Lähdin mielelläni, koska minulla oli hyvä kokemus kristityistä ja halusin tietää lisää. Seurakunnassa he näyttivät meille Jeesus-filmin. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Oli ihmeellistä ajatella, että Jumala rakastaa minua!

Vanhempani kuolivat, kun olin pieni, ja olen kasvanut setäni perheessä. En kokenut siellä rakkautta. Minua hakattiin usein ja aina päähän. En koskaan osannut tehdä mitään oikein, ja sain kuulla olevani taakka muille. Olin aina haaveillut siitä, että joku rakastaisi minua. Nyt kuulin Jumalan rakkaudesta. Lähdin mielelläni seurakuntaan ja osallistuin kasteopetukseen. Katsoin Jeesus-filmin uudestaan ja uudestaan. Olen katsonut sen varmaan sata kertaa. Osaan kaikki Jeesuksen sanat ulkoa.

Minut kastettiin Suomessa siinä seurakunnassa, johon ensiksi menin. Sitten jouduin siirtymään kahteen kertaan eri paikkakunnille Suomessa. Aina löysin uuden seurakunnan, jossa minut otettiin vastaan rakkaudella. Ajattelin, että kyllä kristityt ovat ihmeellisiä. Joka kirkossa, johon menen, minut otetaan rakkaudella vastaan.

Sitten turvapaikkahakemukseni hylättiin. Valitin siitä ja sain uudelleen kielteisen vastauksen. Lopulta minun oli pakko lähteä pois Suomesta. En olisi halunnut tehdä sitä, koska minulla oli siellä niin paljon hyviä ystäviä – ihmisiä, jotka rakastivat minua. Tiedätkö, että Suomessa poliisitkin ovat hyviä ihmisiä? Itkin, kun jouduin lähtemään pois.

Nyt olen Saksassa ja rukoilen, että saisin jäädä tänne. Olisin lähellä Suomea ja voisin käydä tapaamassa ystäviäni. He ovat hyviä ihmisiä ja rakastavat minua. Tiedätkö, minä olen kristitty, koska kristityt rakastivat minua.

On minulla tulevaisuuden haavekin. Rukoilen, että Afganistanista tulisi vapaa maa ja siellä voisi perustaa seurakuntia. Minä menisin takaisin sinne ja kertoisin, miten paljon kristityt ovat rakastaneet minua, ja sitten voisin yhdessä oman maani kansalaisten kanssa ylistää Jeesusta.

Teksti: Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyöntekijä Saksassa

Tue Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyötä osallistumalla keräykseen.

Valtakunnallinen kirkkokolehti Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyölle kerätään 8.4.2018

Kohde: Työ Keski-Aasiasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa.

Make on keskiaasialainen mies, joka monen muun maamiehensä tavoin on asunut suuren osan elämästään naapurimaassa. Maken elämä pakolaisena oli vaikeaa

Kristittyjen rakkaus ja Jumalan sana mursivat epäluulot

Make on keskiaasialainen mies, joka monen muun maamiehensä tavoin on asunut suuren osan elämästään naapurimaassa. Maken elämä pakolaisena oli vaikeaa – kuten tuhansilla muillakin, joiden on hyvin vaikea löytää paikkaansa vieraassa maassa.

Hän päätti perheineen lähteä suuren joukon mukana kohti Eurooppaa ja kirkkaampaa tulevaisuutta. Lopulta he matkustivat salakuljettajien järjestämällä kumiveneellä noin neljänkymmenen muun turvapaikanhakijan kanssa kohti Kreikan rannikkoa. Kumivenettä ei ollut tarkoitettu niin suurelle määrälle ihmisiä, ja matka oli hengen-vaarallinen. Monet heistä eivät osannet uida ja aallot löivät korkeina synkällä merellä.

Kauhun hetki

Lopulta he rantautuivat, ja samassa alkoi hirveä kaaos ihmisten rynnätessä rannan suojaan. Toiset huusivat helpotuksesta ja toiset kauhusta. Makella oli nuorempi lapsensa sylissään ja isompi vieressään, mutta hänen vaimonsa oli kadonnut kaaoksessa. Kumivene täytyi vedellä, ja Make antoi vauvan vanhemmalle lapselleen, jotta pystyi menemään vaimoaan etsimään. Vaimon löydyttyä Make palasi takaisin ja löysi tyttärensä itkemässä lohduttomasti. Joku oli tönäissyt lasta ja vauva oli pudonnut hänen sylistään takaisin mereen. Make tunsi jotain rikkoutuvan sisällään ja katseli epätoivoissaan ympärilleen. Silmäkulmastaan hän huomasi rievunkappaleen kelluvan vedessä ja nosti sen ylös. Hänen helpotuksekseen tuo riepu oli hänen pieni vauvansa, ja he pääsivät nousemaan rantaan kohti ulkomaalaisia ihmisiä, joita siellä oli auttamassa merestä tulleita.

Epäluottamus vaihtui uskon löytymiseen

Rekisteröinnin jälkeen he jatkoivat matkaansa kohti Ateenaa. Siihen aikaan suuria pakolaisleirejä ei vielä ollut järjestetty, ja he asuivat kaupungilla anarkistien valtaamassa ja ylläpitämässä rakennuksessa. Elämä oli vaikeaa, ja he olivat riippuvaisia ystävällisten ihmisten avusta.

Monien muiden tapaan he osallistuivat erilaisten kristillisten avustusjärjestöjen ohjelmaan, jossa he saivat ruokaa, vaatteita ja muuta tarpeellista. Make ei kuitenkaan auttajiin luottanut ja jakoi kriittisen mielipiteensä myös muille. Hän kehotti ihmisiä ottamaan  vastaan kaiken, mitä tarjottiin, mutta sulkemaan korvansa kaikelta, mitä ohjelmissa puhuttiin.

Make kävi ohjelmissa ja tutustui järjestöjen työntekijöihin, Hänet kutsuttiin perheensä kanssa turvapaikanhakijoille järjestetylle kesäleirille. Leirillä  opetettiin avoimesti kristinuskon perusasioita ja vietettiin aikaa yhdessä. Leiri tuli ja meni, mutta kristittyjen rakkaus ja Jumalan sana jäi tekemään työtään Maken sydämessä. Jonkin ajan kuluttua hän tahtoi ottaa vastaan Jeesuksen tarjoaman rakkauden ja syntien sovituksen. Muutos Maken elämässä teki  vaikutuksen myös hänen vaimoonsa, ja hänkin tahtoi lähteä seuraamaan Jeesusta.

Näky oman kansan kääntymisestä

Makella oli hyvä ystävä, jonka kanssa he pohtivat asioita ja kiersivät ennen uskoontuloaan eri järjestöjen ohjelmissa. He etsivät totuutta ja merkitystä elämäänsä. Kun Jeesus vastasi heidän etsintäänsä, nämä nuoret miehet alkoivat rohkeasti elää tätä uutta elämäänsä ja kertoa keskiaasialaisten yhteisössä muutoksestaan ja Jeesuksen rakkaudesta. He pääsivät mukaan juuri perustettuun seurakuntaan ja ovat kasvaneet kristittyinä. He ovat joutuneet Jeesuksen vuoksi oman kansansa hylkäämiksi mutta  saneet uuden perheen seurakunnasta.

Heillä on oma tärkeä paikkansa uudessa suuressa perheessään omien perheidensä kanssa. Make on sydämeltään viisas paimen ja hänen ystävänsä on puolestaan armoitettu evankelista. He haluavat olla osaltaan varustamassa persiankielisiä kristittyjä tavoittamaan omaa kansansa. Heillä on unelma kansansa kääntymisestä elävän Jumalan puoleen, ja he rukoilevat sen puolesta uskollisesti.

Teksti: Siparit, Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyöntekijät Ateenassa

Tue Kansanlähetyksen maahanmuuttajatyötä osallistumalla pääsiäiskeräykseen.

”Minulla ei ole mitään maata, johon voisin palata. Minä en kuulu minnekään ja kukaan ei halua minua”, kertoo edessäni istuva

Uusi elämä alkoi hautausmaalla

”Minulla ei ole mitään maata, johon voisin palata. Minä en kuulu minnekään ja kukaan ei halua minua”, kertoo edessäni istuva mieshenkilö. Hän jatkaa tarinaansa: ”Synnyn Iranissa, mutta olen alkuperältäni arabi. Sukuni on kotoisin Medinasta, ja olemme uskonnoltamme shiioja – suoraan Alista polveutuvia. Joskus 1900-luvun alussa sukuni muutti Iraniin, koska Saudi-Arabia on islamin suunisuuntaa edustava valtio, ja shiioja ei haluttu siellä.

Olen syntynyt Iranissa, mutta minulla ei ole siellä mitään oikeuksia, koska olen arabi. Iranin hallitus halusi lähettää minut Syyriaan sotimaan, koska puhun äidinkielenäni arabiaa ja minun olisi pitänyt olla heidän tulkkinaan siellä. En halunnut lähteä sotimaan jonkun muun sotaa ja kieltäydyin lähtemästä. Pelkäsin, että minut palautetaan Saudi-Arabiaan ja siellä minua ei oteta vastaan, koska olin shiiamuslimi. Näin ainoaksi vaihtoehdoksi sen, että koettaisin päästä jollain tavalla Eurooppaan.

Sain hankittua rahaa niin paljon, että pääsin salakuljettajien mukana Kreikkaan. Siellä tuli seinä vastaan: Euroopan rajat olivat suljettuja eikä minulla ollut yhtään rahaa, jolla jatkaa matkaa. Ei ollut mitään vastaanottokotia tai muuta vastaavaa. Kahden muun miehen kanssa majoituimme hautausmaalle. Nukuimme yöt hautakivien välissä. Sieltä eräs iranilainen pastori tapasi meidät. Hän alkoi tuoda meille ruokaa joka päivä ja kertoi meille Jeesuksesta. Hän kertoi, että Jumala rakastaa minuakin ja Jumalalla on minun elämälleni tarkoitus. Kuuntelimme innokkaina miehen sanoja ja odotimme häntä joka päivä – ei pelkästään sen tähden, että hän toi meille ruokaa, vaan koska hän kertoi meille Jumalan rakkaudesta.

Olin nähnyt niin paljon pahoja asioita, minua oli kohdeltu niin huonosti, että olin menettänyt uskoni mihinkään Jumalaan. Islam oli ollut uskontoni, mutta näin vain muslimien välistä vihanpitoa ja tappamista. Koska oli shiia, minua vainottaisiin esi-isieni maassa Saudi-Arabiassa. Iranissa olin aina toisen luokan kansalainen, koska olin arabi. En todellakaan ollut nähnyt mitään rakkautta ja toisten ihmisten hyväksymistä omassa uskonnossani. Tämän pastorin sanat koskivat minua syvältä sydämestä, ja minulle syntyi usko Jeesukseen omana Vapahtajani. Sain rauhan sydämeeni siitä, että Jumala tietää minun tuskani ja kulkee kanssani. Siellä hautakivien keskellä pyysin Jeesusta elämäni Herraksi ja synnyin uudesti. Kaksi matkatoverianikin tulivat uskoon.

Olimme hautausmaalla yhteensä 36 päivää. Lopulta pastori sai koottua meille jonkin verran rahaa, ja niiden rahojen avulla jatkoimme matkaa pidemmälle Eurooppaan. Suurimman osan matkaa kuljimme jalkaisin. Matka oli pitkä ja kesti monta kuukautta. Nyt olen täällä ja rukoilen, että tämä maa ottaisi minut vastaan. Pakomatkani aikana minulle on syntynyt poika, jota en ole koskaan nähnyt. Rukoilen, että voisin jäädä tähän maahan ja saada perheenikin tänne.”

Teksti: Kansanlähetyksen maahanmuuttajien parissa toimiva työntekijä, nimeä ei julkaista turvallisuussyistä.
Kuva: Shutterstock

Osallistu Pääsiäiskeräykseen lahjoittamalla tämän sivun kautta.  Näin tuet Kansanlähetyksen työtä Eurooppaan tulleiden maahanmuuttajien parissa. Tuellasi maahanmuuttajat saavat tukea, raamattuopetusta ja rinnallakulkijan.