Avainsana-arkisto: Lähetystyö

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti

Lastenlääkäri Maria Karjalainen lähdössä Etiopiaan

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti on jatkuvasti läsnä.

”Moni pitää tätä hulluna valintana. Koen kuitenkin, että Jumala on kouluttanut minua alusta asti. Heti erikoistumiseni alussa Jyväskylän keskussairaalassa minulle tuli hoidettavaksi erikoisen vaikeita tilanteita.”

Myöhemmin Karjalainen sai kuulla, että muut erikoistuvat olivat lyöneet vetoa, koska hän löisi hanskat tiskiin. Karjalaiselle suurempi huolenaihe oli kuitenkin se, voisiko alaa hyödyntää lähetyskentällä.

”Suoritin erikoistumiseni loppuun TAYS:ssa, missä edelleen jouduin haastaviin tilanteisiin. Siellä aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että kenties kyse onkin minulle räätälöidystä polusta. Tilanteet ovat viime vuosina muuttuneet. Nyt erikoistumisalani avaa ovia, vaikka aiemmin pelkäsin sen olevan hidaste sijoittumiselleni lähetyskentälle.”

Vaaroista huolimatta

Noihin aikoihin Maria Karjalaiselle järjestyi myös mahdollisuus osallistua Operaatio Mobilisaation järjestämälle lääkintäleirille Intiaan. Kyse oli kerran vuodessa järjestettävästä, kahden viikon mittaisesta klinikasta syrjäseudulla, missä hoidetaan lähikylissä asuvia kastittomia. Ihmisiä, joiden on vaikea muuten päästä hoitoon.

”Aloin pyöritellä mielessäni mahdollisuutta lähteä sinne, vaikka oma järkenikin sanoi, että olosuhteet ovat todella riskialttiit. Kolleganikin ihmettelivät, että haluanko todella lähteä sellaiseen paikkaan.”

Raamatun äärellä Karjalainen koki kohdalleen osuvan psalmin 91 sanat: ”Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.” Asiat loksahtivat paikoilleen, ja Karjalainen pakkasi laukkunsa jälleen kerran.

”Majoituimme kaupunkiin, josta ajelimme joka päivä huonokuntoisia teitä pitkin syrjäseuduille. Potilasmäärät olivat aivan valtavia. Kolmea lääkäriä kohden tuli parisataa potilasta päivässä ja asioimista hidasti vielä kommunikointi tulkin välityksellä. Ennen Suomeen paluuta oleskelimme pari päivää Delhissä. Siellä näki sitä todellista Intian katujen kurjuutta, josta kuulee puhuttavan.”

”Luonteessani on puoli, joka nauttii tämän työn haastavuudesta ja vaihtuvista tilanteista. Muutta loppuviimein rohkeuden tähän työhön täytyy tulla Jumalalta.”

Kirjoitus on ote Päivi Häkkisen artikkelista  ”En koe luopuvani mistään”, joka julkaistiin 26.5.2017 Uuden Tien numerossa 21. Lue koko artikkeli tästä.

Maria Karjalainen on mukana Kansanlähetyspäivillä 7.–9.7.2017 Ryttylässä.

Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata tilaamalla hänen uutiskirjeensä tästä.

Olen lukenut tänään Suomen Lähetysseuran 89 vuotta sitten julkaisemaa puhekokoelmaa Kuninkaan sanoma. Siinä on vahvaa perinteistä lähetyssanomaa. Tässä tuon esille muutamia

Uskallanko sitoutua tosissaan ja vakavuudella?

Olen lukenut tänään Suomen Lähetysseuran 89 vuotta sitten julkaisemaa puhekokoelmaa Kuninkaan sanoma. Siinä on vahvaa perinteistä lähetyssanomaa. Tässä tuon esille muutamia ajatuksia A. V.  Kuusiston puheesta Lähetystyön siunaus.

”Jeesuksen opetuslapsilleen antama yleinen lähetyskäsky on saapunut yksilöjen luo ja vaatinut lähtemään. Saman käskyn ovat seurakunnat myös katsoneet itseänsä velvoittavan. Ensimmäinen lähetystyöhön ryhtynyt seurakunta, Antiokia, tunsi lähetystyöhön ryhtymisen Pyhän Hengen vaatimukseksi.”

Lähetystyö merkitsee ensi sijassa uhrausta

Kuusiston mukaan ”lähetyskäskyn totteleminen merkitsee aina ensi sijassa uhrausta”.

Tätä uhrausta myös Paavali kuvaa tällä tavoin (2. Kor. 11): hän oli vankeudessa, ruoskittuna, kuoleman vaarassa, kivitettynä, haaksirikossa meressä ajelehtineena, matkoilla, vaaroissa virtojen ja rosvojen keskellä, vaaroissa juutalaisten ja pakanoiden puolelta, vaaroissa kaupungeissa, erämaassa ja merellä, vaaroissa valheveljien keskellä. Hän oli valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, vilua ja alastomuutta, paastonnut ja kantanut huolta seurakunnista.

Paavali ei pitänyt omaa henkeään itselleen minkään arvoisena, kunhan vain täytti Jeesukselta saamansa tehtävän, julistaa evankeliumia (Apt. 20:24). Hän antoi elämänsä evankeliumin palvelukseen.

Lähettäjän uhri

Edellä kuvattiin lähetystyöhön lähtijän uhria. Kuusisto mainitsee myös lähetystyöhön lähettäjän uhrin.

”Seurakunnan kannaltakin katsoen näyttää lähetystyö merkitsevän ensi sijassa uhrausta. Seurakunnan on luovutettava lähetystyöhön usein parhaita miehiään. Seurakuntain on kieltäydyttävä jostakin voidakseen saada kokoon ne varat, joilla lähetystyötä kannatetaan.”

Kannattiko uhraus?

Kuusisto kysyy uhrimme merkitystä. Kannattaako vaivannäkömme ja uhrauksemme? Vastausta hän pohtii Paavalin, lähetystyöntekijöiden, seurakuntien, lähetystyötä tekevien uskovien ja lähetystyön kohteiden kautta.

”Jos kysymme lähetystyöntekijältä, esim. Paavalilta, katuuko hän tähän työhön antautumistaan ja sureeko hän siinä tekemiään uhrauksia, saamme empimättä kielteisen vastauksen.”

”Tuhannet lähetyssaarnaajat yhtyvät Paavalin kanssa todistamaan, että Jumala on heitä runsaasti siunannut kaikenlaisella hengellisellä siunauksella. He ovat pysyneet lähellä Jumalaa. He kiittävät Jumalaa siitä, että hän kutsui heidät lähetystyöhön.”

”Samaa ovat saaneet kokea myös ne seurakunnat, jotka ovat lähetystyötä harjoittaneet, samoin kuin ne yksityiset seurakuntalaiset, jotka ovat rukouksin ja aineellisin uhrauksin lähetystyötä tukeneet. Ei yksikään seurakunta ole lähetysuhrausten vuoksi köyhyyteen joutunut, ja tokkopa kukaan yksityinen lähetysystäväkään. Mutta se on varma, että uhraavat seurakunnat ja lähetykselle varojaan antaneet yksilöt ovat siitä sisällisesti rikastuneet.”

”Huomattavimman siunauksen lähetystyöstä saavat luonnollisesti pakanakansat, joiden keskuudessa työtä tehdään. Mitä lähetystyö pakanoille antaa, selvenee Jeesuksen sanoista Paavalille: ”Minä lähetän sinut pakanain luo avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” Lähetystyö vie pakanoille Kristuksen.”

Lähde ja lähetä

Kuusisto muistuttaa lähtijän ja lähettäjän tärkeydestä. Kukaan ei voi lähteä, jos hänellä ei ole lähettäjää:

”Meille jotka elämme täällä kotoisissa oloissamme, ei ole kuulunut sana: lähde!, vaan sana: lähetä! Kun rukoilet lähetyksen puolesta, teet työtä sen hyväksi, annat ja uhraat, silloin olet osaltasi mukana viemässä siunausta pakanoille. Samalla saat itsekin kokea ylhäältä tulevaa armon ja rauhan siunausta.”

Sytyttääkö sanoma?

Jokin näissä kirjan miltei 90 vuoden takaa tulevissa lähetyskehotuksissa koskettaa syvältä sydäntäni. Niissä otetaan lähetys tosissaan. Se on Jeesuksen käsky uskoville. Siihen pitää sitoutua. Se vaatii kaikilta uskovilta uhrauksia. Se laittaa kysymään, uskonko todella niin, että ihmiset ilman Jeesusta joutuvat kadotukseen? Uskonko, että yhden sielun arvo on enemmän kuin kaikki maailman rikkaudet? Olenko valmis luopumaan − jos Jumala niin osoittaa − kaikesta, jotta voisin auttaa monia pelastumaan kadotuksesta taivaaseen? Mikä on minulle elämässäni tärkeää? Keräänkö aarteita maan päälle vai taivaaseen?

Moni on antanut suuria uhrauksia seuratessaan Jeesusta. Nytkin tarvitaan lähtijöitä ja lähettäjiä. Molempia kutsutaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti antamaan elämä alttiiksi toisten hyväksi.

Tosissaan ja vakavuudella

Tulin aikoinani Kansanlähetykseen, koska tapasin henkilöitä, jotka ottivat lähetyskäskyn tosissaan ja sillä vakavuudella, mitä ikuisten sielujen pelastaminen vaatii. Täällä olen yhä. Moni esikuvistani on jo siirtynyt taivaaseen, joidenkin vauhti hiljenee sydämen palosta huolimatta.

Olen kiitollinen heidän ja koko suomalaisen lähetystyön perinnöstä, ja rukoilen, että se yhä jatkuisi, jos Kristuksen paluu viipyy. Olethan sinäkin suuressa mukana!

Lähetysterveisin

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen ev.lut. Kansanlähetys


Voit tukea Kansanlähetyksen eri tavoin taloudellisesti tai antaa lahjan lähetystyölle (suurin tarve) tästä:

Lahjoita tähän työhön:


Synnyin Helsingissä Naistenklinikalla vuonna 1941, sodan jaloissa. Äitini on virolainen. Enoni oli kymmenen muun pojan kanssa karannut Viron armeijasta ja

Lea opiskeli ensin piirtäjäksi ja toimi Maanmittaushallituksessa ja asemakaava- sekä arkkitehtitoimistossa. Tässä kuvassa hän on 17-vuotias.

Lea Pihkalan kaksi elämää

Synnyin Helsingissä Naistenklinikalla vuonna 1941, sodan jaloissa.
Äitini on virolainen. Enoni oli kymmenen muun pojan kanssa karannut Viron armeijasta ja liittynyt Suomen armeijaan. Isäni oli pääesikunnassa Helsingissä, kun nämä virolaispojat tulivat sinne. He olivat kaikki kuolemantuomion alla. Isä otti heidät vastaan ja lähetti rintamalle. Sota oli syttynyt niin yllättäen, että varusteita ei ollut vielä tarpeeksi. Isälläni ei ollut mitään muuta annettavaa näille nuorille miehille kuin kivääri ja saappaat.

Synnyin Naistenklinikalla pimennysverhojen takana. Äiti yritti saada isään yhteyttä. Sota-alueelle lähetettiin kyllä sähke, että tyttö on syntynyt.  Vastauksena tuli jonkinlainen viesti, että isä ei saa tietoa kolmeen kuukauteen.

Isä pääsi näkemään Lea-vauvan ensimmäistä kertaa lomallaan sodasta, kun tämä oli jo kolmen kuukauden ikäinen.

Virolainen enoni sen sijaan pääsi rintamalta lomalle ja tuli hakemaan äitiä ja minua sieltä Naistenklinikalta. Sinä päivänä koko Helsinki oli hiljainen.  Ilmapommitusten vuoksi yksikään raitiovaunu tai taksi ei kulkenut. Äiti ja eno toivat minut kotiin Käpylään kävellen koko seitsemän kilometrin matkan.

Kävin viisi vuotta pyhäkoulua Käpylän seurakunnassa ja olin ajatuksiltani hyvin mustavalkoinen. Kun siellä olin kuullut, että taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää eikä pahaa, ajattelin, että Jeesus on ainoastaan hyviä ihmisiä varten. Tein sitten sellaisen päätelmän, että koska olen tehnyt syntiä, olen menossa kadotukseen.

Se oli minusta todella surullista, mutta ajattelin, että Jumala on oikeudenmukainen. Mietin, että jos taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää, se ei ole enää taivas. Siihen sitten tyydyin ja ajattelin, että tämä on Jumalan päätös.  Kannoin sitä suurta pettymystä sydämessäni. En puhunut siitä kenellekään, eikä kukaan siitä tietenkään tiennyt, paitsi Jumala.

Minulla oli paljon ystäviä, kävin ahkerasti koulua ja urheilin paljon. Pääsin miekkailussa Suomen mestariksi. Mikään ei kuitenkaan tuonut tyydytystä, koska minulla oli se murhe sydämessäni.

Lealla on mukava muisto miekkailukurssilta Englannista, kun professori Bob Anderson kertoi muille opiskelijoille, että tässä on täydellinen miekkailuasento.

Olin 23-vuotias, kun eräänä lauantai-iltana en lähtenyt ystävien luo enkä tansseihin. Ajelin Vespallani Aleksanterinkatua ja kuulin Helsingin Suurkirkon, nykyisen Tuomiokirkon, kellojen soivan ja jostain syystä menin sisälle. Siellä oli iltajumalanpalvelus. Istuin siellä jossain takana.

Yhtäkkiä pappi sanoi, että Jeesus on tullut syntisiä varten. Kuulin omilla korvillani sen. Tuo lause täytti sydämeni ilolla. Istuin täynnä Jumalan ihmeellistä rakkautta ja anteeksiantamusta. En puhunut kenellekään, mutta ajattelin, että minulla on toivo. Minä pääsen taivaaseen! Voi tätä ihmettä! Jeesus on tullut minua varten!

Ajattelin, että tämä on niin suuri uutinen, että minun on lähdettävä kertomaan tästä maan ääriin saakka. En voi olla kertomatta tästä. En Suomessa enkä muuallakaan.

Ajoin kotiin Käpylään. Asuin silloin vielä vanhempieni luona. Avasin oven ja huusin kovalla äänellä: ”Äiti, äiti! Jeesus on tullut syntisiä varten. Olen pelastettu. Olen menossa taivaaseen!”

Äiti sanoi: ”Isä, isä, Lea on tullut hulluksi.” Isä tuli olohuoneesta, katsoi minua ja sanoi: ”Anna tytön olla.” Sitten äiti oli hiljaa.

Siitä alkoi minun elämäni numero kaksi.

Ymmärsin, ettei mikään lähetysjärjestö lähettäisi lähetystyöhön piirtäjää. Olin toiminut piirtäjänä Maanmittaushallituksessa ja asemakaava- sekä arkkitehti-toimistossa. Tuumin, että minun pitäisi saada järkevämpi ammatti, ja harkitsin sairaanhoitajan ammattia. Eräs ystäväni suositteli minulle Diakonissalaitoksen sairaanhoitajakoulua.  Sieltä valmistuisi diakonissaksi kolmen ja puolen vuoden koulutuksella.

Pääsykokeissa haastattelija kysyi minulta, miksi halusin opiskelemaan Diakonissa-laitokselle. Piirtäjällä kun oli paljon parempi palkka kuin sairaanhoitajalla. Vastasin, että minun pitäisi saada käytännöllisempi ammatti, koska haluan Ambomaalle sairaanhoitajaksi.  Mitään muuta tietoa minulla ei siihen aikaan ollut lähetystyöstä.

Lea Pihkalan Vespa sai ansaittua huomiota diankonissalaitoksen opiskelijoiden keskuudessa. Myös kyyti kelpasi nuorille naisille.

Läpäisin pääsykokeet ja aloitin opiskelut. Minulla oli vähän säästössä rahaa. Myin Vespan ja tein kaikki loma-ajat töitä sairaalassa, että sain lukukausimaksut maksettua.

Kaikki vapaa-ajat olin mukana Katulähetyksessä. Meillä ei ollut mitään määrärahoja, mutta kävimme sairaaloissa ja vankiloissa kertomassa hyvää uutista. Joka lauantai järjestimme Fredrikinkadulla evankelioimiskokouksia. Tein siellä kaikkea mahdollista. Olin kuorossa, toimin kirjapöydän pitäjänä ja yleisenä vahtimestarina. Siihen aikaan kadulta tuli paljon päihtyneitä, ja heidän kanssaan puljasin, etteivät häirinneet tilaisuutta.

Kerran olin pyytänyt ja saanut luvan jakaa linja-autoasemalla kutsuja Fredrikinkadun hengellisiin tilaisuuksiin. Joku mies, jolle olin antanut kutsun, alkoi huutaa: ”Poliisi, poliisi, tulkaa hakemaan tämä nainen pois!” Poliisit tulivat, tarttuivat käsiini ja heittivät minut ovesta ulos. Sinä iltana en enää jakanut mitään.

Katulähetyksessä tapasin myös tulevan puolisoni. Jorma opiskeli yliopistossa, ja valmistuimme yhtä aikaa keväällä 1969. Koska meillä molemmilla oli halu lähteä lähetystyöhön, tarvitsimme rahaa lähetyskurssia varten.  Olin puoli vuotta töissä kirurgisella osastolla ja Jorma yliopiston laskentakeskuksessa. Palkkojen turvin pääsimme opiskelemaan Kansanlähetyksen ensimmäiselle lähetyskurssille Ryttylään.

Odotin esikoistani Hannaa, joka syntyi helmikuussa. Asuimme Helsingin kaupungin entisen koulukodin asuntolassa, poikien kerroksessa. Olin ainoa nainen koko kerroksessa. Se oli hyvä paikka asua.

Lähettivihkimys Hämeenlinnassa.

Saimme lähetyskurssin suoritettua. Siihen aikaan lähetystyöntekijöiden piti ensin toimia Suomessa paikallisessa piirijärjestössä. Me menimme puoleksitoista vuodeksi Kuopioon Pohjois-Savon Kansanlähetyksen palvelukseen. Piiri, jossa oli kourallinen väkeä, halusi meidät läheteikseen. Noin viisisataa ruokakuntaa tuki työtämme taloudellisesti ja rukoili meidän puolestamme. Heidän lisäkseen muutama ystävä Helsingissä tuli mukaan työhömme.  Näin meillä oli mahdollisuus lähteä lähetystyöhön Japaniin vuonna 1972.

Matkustimme lentokoneella ja reitillä oli monta välilaskua. Emme tienneet juuri yhtään mitään muuta kuin että olimme menossa Japaniin, koska Jumala oli meidät kutsunut. Jouluaattona kone laskeutui Osakan lentokentälle. Katselin koneen ikkunasta iltataivasta. Saariryhmä loisti kuin timantti ja talojen valot valaisivat kuin tähdet taivaalla. Tuonne me mennään!

Teksti: Anne Lepikko
Kuvat: Lea ja Jorma Pihkalan arkisto

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kansanlähetysopiston lähetyslinjan opiskelijat siunataan lähetystyöntekijöiksi sunnuntaina 28. toukokuuta 2017 kello 14 Hausjärven kirkossa. Siunauksen toimittaa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.

Kuva lähettien matkaansiunaamisesta vuoden 2016 Kansanlähetyspäiviltä. (Kuva Philippe Gueissaz)

Juhlaa Kansanlähetyksessä: Viisi uutta lähetystyöntekijää

Kansanlähetysopiston lähetyslinjan opiskelijat siunataan lähetystyöntekijöiksi sunnuntaina 28. toukokuuta 2017 kello 14 Hausjärven kirkossa.

Siunauksen toimittaa Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Piispaa avustavat lääninrovasti Jussi Kauranne, Kansanlähetyksen liittohallituksen puheenjohtaja Tuomo Heikkilä, lähetysjohtaja Mika Tuovinen sekä apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola.

Jumalanpalveluksen jälkeen Lähetyskeskuksessa Ryttylässä on kirkkokahvit. Lähetysjuhla alkaa kirkkokahvien jälkeen noin kello 16. Juhlassa tervehdyksen tuovat Teijo Peltola, Matti Repo, Mika Tuovinen ja uudet lähetystyöntekijät. Nyt siunattavat uudet lähetystyöntekijät suuntaavat työhön Aasiaan, Afrikkaan, Eurooppaan ja Lähi-itään.

Kansanlähetys täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Järjestön taustalla oli 1960-luvun herätyksen aika, jolloin monet nuoret kokivat Jumalan kutsuvan heitä lähetystyöhön. Tätä varten tarvittiin uusi lähettämiskanava. Vuonna 1968 Kansanlähetys lähetti ensimmäiset työntekijät Etiopiaan, Japaniin ja islamilaiseen maailmaan.

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen painottaa, että lähetystyö kuuluu kirkon olemukseen:

”Apostolien teot kertoo, että hyvinvoivassa Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia. Kerran he kuulivat Pyhän Hengen puhuvan: ’Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut.’ Paastoamisen ja rukoilemisen jälkeen he panivat kätensä Barnabaan ja Saulin päälle ja lähettivät heidät lähetystyöhön.

Viidestä mainitusta seurakunnan profeetasta ja opettajasta lähetystyöhön lähetettiin kaksi eli 40 prosenttia. Tämä kertoo lähetystyön tärkeydestä. Olemme sunnuntaina Hausjärven kirkossa samassa jatkumosssa. Lähetämme työntekijöitä palvelemaan Kristuksen kirkkoa.”

Tervetuloa viettämään juhlaa Hausjärven kirkkoon ja Lähetyskeskukseen Ryttylään!


Hausjärven kirkon osoite on Hikiäntie 2, Oitti
Lähetyskeskuksen osoite on Opistotie 1, Ryttylä

Parikymmentä vuotta sitten Virossa kaikki sanoivat olevansa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Nyt kuitenkin ilmapiiri on muuttunut syvällisemmäksi. Kristinusko on nuorelle sukupolvelle

Virossa tuntuvat ateismin jäänteet ja tämän ajan henkisyys

Parikymmentä vuotta sitten Virossa kaikki sanoivat olevansa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Nyt kuitenkin ilmapiiri on muuttunut syvällisemmäksi. Kristinusko on nuorelle sukupolvelle tuntematon, ja useimmiten kuuleekin sanottavan: ”Minulla on oma usko.” Erilaiset energiahoidot ja itämaiset uskonnot ovat tulleet ja tarjoavat ihmisille mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Myös islamin pelottava ja uhkaava voima tuntuu maan hengellisessä ilmapiirissä.

Kirkon työssä pitää koko ajan miettiä, kuinka saamme kerrottua evankeliumin tämän päivän ihmisille tämän päivän yhteiskunnassa. Tämä on merkittävin asia papeille ja seurakunnille.

Viimeisten 60 vuoden aikana Virossa on koettu suuria muutoksia. Ateistinen hallitus pyrki rakentamaan Viron uudet kaupunginosat ja kaupungit etäälle kirkosta ja seurakunnista. Yksi tällainen paikka on Lasnamäe, jossa asuu 10 prosenttia koko maan asukkaista eli 120 000 ihmistä. He ovat eläneet ilman luterilaista seurakuntaa. Lähetystyön suuri projekti on viedä kirkko ja seurakunnan työ sinne, missä ihmiset ovat − meidän ei tule erottaa lähetystyötä ja seurakunnan työtä toisistaan.

Tällä hetkellä monilla paikkakunnilla Virossa on vaikea sanoa, onko siellä seurakunta vai paikallinen pieni lähetysasema. Suurimmaksi osaksi elämme seurakunnan sisällä ei-uskovien keskellä. Vihkitilaisuuksissa läsnä olevista ihmisistä 95 prosenttia ei tiedä mitään Jumalasta tai Jeesuksesta. Hautajaisissa vastaava luku on 90 prosenttia.

Tämä tuo pastoreille suuren vastuun, mutta myös mahdollisuuden. Itse haluan aina kirkollisissa toimituksissa kuuluttaa ilosanoman Jeesuksesta kaikille läsnäolijoille. Onnistuuko se vai ei − sen tietää yksin Jumala.

Hauska erityispiirre Tartossa on, että siellä pyydetään usein siunaamaan uudet autot. Olen siunannut ainakin 50 uutta autoa käyttöön.  Kerran eräs auto, joka oli jätetty siunaamatta, ajoi kolarin. Auto korjattiin ja lähetettiin uudelleen liikenteeseen. Ajettuaan 300 metriä se joutui uuteen onnettomuuteen. Tämän jälkeen autolle pyydettiin kiireesti siunaamista. Näissäkin tilanteissa julistamme evankeliumia, vaikka se välillä onkin haastavaa.

Puolet Viron kirkon papeista on kastettu aikuisina − heillä ei siis ole ollut kristillistä kotitaustaa tai kasvatusta. Olemme kirkkona tilanteessa, jossa tarvitsemme hengellistä kasvua ja tukea. Tällä hetkellä suurin osa kirkkojen jäsenistä on uusia kristittyjä, jotka ovat vastikään tulleet uskoon. Yli puolet kasteista on aikuiskasteita, ja yli kahta kolmasosaa rippikoululaisista ei ole kastettu lapsena. Kirkossa kävijöistä joillakin on aivan selkeä kristinuskon perusta, mutta joka kerta on myös suuri joukko sellaisia, jotka hyväksyvät uskomuksia laidasta laitaan. Tarvitsemme tässä työssä apua kirkoilta, joilla on pidempi historia ja traditio.

Tällainen on Viron hengellinen todellisuus. Onneksi työ ei ole meidän, vaan Jumalan. Jumala kuitenkin kutsuu meitä työtovereikseen, ja me kutsumme teitä työtovereiksemme. Jos Jumala tarvitsee meitä sanoman saattajiksi, samalla tavalla me tarvitsemme teitä avuksemme. Ilmeisesti on niin, että Jumala haluaa meidän tekevän tätä työtä yhdessä ja niin sinunaa sitä.

Haluan sydämestäni kiittää kaikkia Kansanlähetyksestä Viron työhön lähetettyjä lähettejä, jotka ovat antaneet Viron lähetykselle suuren työpanoksen. He ovat todella arvostettuja Viron kirkossa.

Jos teillä on sydämellänne rohkeutta ja voimia, tai joku ihminen, jonka voitte lähettää… me Virossa tarvitsemme apuanne!

Piispa Joel Luhamets Missioforumissa 1.4.2017

Lue lisää ja tue lähetystyötä Virossa: Viro – lähetysalue lähellä meitä.

Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan kaupunkiin. Tuolloin vuoden 1995 alussa elettiin vielä itsenäistymiseen liittyvän herätyksen loppuvaiheita. Muistelen kiitollisena Virossa vietettyjä vuosia 1995−2004 ja 2008−2010, jolloin asuimme Põltsamaalla, Tartossa ja Tallinnassa.

Virossa on vanha kristillinen kulttuuri, josta kertovat myös Tallinnan matkailijaa tervehtivät kirkontornit. Tässä on muutamia Viron kirkkohistoriaan liittyviä käännekohtia:

  • 1100-luvulla Viro omaksui kristinuskon.
  • 1500-luvulla luterilainen uskonpuhdistus.
  • 1700-luvulla Viroon saapui voimakas herrnhutilainen herätysliike.
  • 1940-luvulta Neuvostoliiton aika.
  • 1980-luvulla vapauden tuulet.
  • 1991 Viro itsenäistyi.

Neuvostoliiton aikakausi

Erityisesti Neuvostoliiton miehityksen aika vuosina 1940−1991 oli Viron kristikunnalle vaikeaa. Silloin:

  • Kirkkoja suljettiin.
  • Kristittyjä vainottiin.
  • Toimintaa rajoitettiin (jumalanpalvelukset, toimitukset ja musiikkitoiminta sallittiin).
  • Seurakuntien jäsenmäärä väheni voimakkaasti; nuoret ja työikäiset katosivat seurakunnista, erityisesti 1960-luvulta alkaen, kun uusi Neuvostoliiton muokkaama sukupolvi ei liittynyt kirkkoon.
  • Seurakunnat menettivät omaisuutensa.
  • Seurakuntien verotus oli kovaa.
  • Papistosta suuri osa pakeni, osa vietiin Siperiaan; vain osa pystyi jatkamaan työtään.
  • Uuskonnonopetus poistui kouluista.
  • Alle 18-vuotiaiden kristillinen opetus kiellettiin. Myös rippikouluopetus.
  • Suhteet ulkomaiden kirkkoihin ja kristittyihin olivat vähäisiä.

Viron uskontokuva nyt

Viron väitetty olevan ”Euroopan pakanallisin valtio” ja ”maailman vähiten uskonnollinen maa”. Näitä voi olla vaikea mitata, mutta uskonto (kristinusko ja muut) näkyy ihmisten arjessa todella vähän.

Valopilkkuna on kuitenkin se, että seurakuntia ja kristittyjä on olemassa. Virossa julistetaan evankeliumia vapaasti kirkoissa ja mediassa. Työn mahdollisuuksia kirkoilla on paljon.

Viron suurimmat kirkot ovat luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Molemmat ilmoittavat jäsenmääräkseen yli 10 prosenttia virolaisista. Tarkkaa jäsenmäärää ei ole tiedossa. Vuosittaisen jäsenmaksunsa maksavia aikuisia luterilaisen kirkon seurakunnissa on noin 30 000. Virossa on myös evankelisten kristittyjen ja baptistien liitto (EEKBL) ja helluntaikirkko, joihin kuuluu yhteensä vajaat 10 000 jäsentä. Katolisia kristittyjä on jonkin verran vähemmän.

Viron evankelisluterilaisessa kirkossa on

  • 167 seurakuntaa.
  • 12 rovastikuntaa.
  • Arkkipiispana Urmas Viilma, ja piispoina Einar Soone, Joel Luhamets ja Tiit Salumäe.
  • Ulkomailla asuvien virolaisten piispa on Andres Taul, joka johtaa eri puolilla maailmaa olevia 40 seurakuntaa.
  • Kirkossa on noin 220 pappia (piispat, papit, diakonit).

Kansanlähetyksen lähetystyö Virossa

1960-luvun lopussa Kansanlähetys aloitti työn Virossa, kun maa oli vielä osa Neuvostoliittoa. Seurakuntiin toimitettiin kristillistä kirjallisuutta, Raamattuja ja diakonista apua. Työ muuttui vapaammaksi 1980-luvun lopulla. ja silloin järjestimme seurakunnissa maallikko- ja pyhäkoulutyön kursseja. Kansanlähetys järjesti ensimmäiset aktiomatkat Viroon heinäkuussa 1990 ja lähetti sinne ensimmäisen lähetystyöntekijänsä elokuussa 1991. Virossa on työskennellyt 14 Kansanlähetyksen lähetystyöntekijää.

Tällä hetkellä Virossa toimivat Mirva ja Kai Lappalainen sekä Kirsti Malmi.

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Jeesus antoi käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille ja jokaiselle ihmiselle.

  • Meillä on kutsu Viron kirkolta ja seurakunnilta.
  • Virossa on vähän kristittyjä.
  • Sukulaiskansana virolaisilla on erityinen asema.
  • Viron venäläisten parissa on vain vähän hengellistä työtä.
  • Erityisesti lasten ja nuorten parissa on vähän kristillistä todistusta.
  • Meidät on kutsuttu perustamaan uutta seurakuntaa Tallinnan suurimpaan kaupunginosaan Lasnamäelle.

Jos haluat olla tässä työssä mukana, voit tehdä muun muassa seuraavaa:

Lahjoita tähän työhön:


Mika Tuovinen
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen lähetysjohtaja, joka on sekä Viron että lähetystyön sympatisoija.