Avainsana-arkisto: Lähetystyö

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalainen lähti juuri ensimmäiselle työkaudelleen Etiopiaan.  Tässä hänen tuoreita terveisiään lähtötunnelmista. Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata

Maria Karjalainen sairaalatyöhön Etiopiaan

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalainen lähti juuri ensimmäiselle työkaudelleen Etiopiaan.  Tässä hänen tuoreita terveisiään lähtötunnelmista.

Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata tilaamalla hänen uutiskirjeensä tästä.

Suomen lähetysjärjestöt ja seurakunnat käyttivät vuonna 2015 lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan 83 miljoonaa euroa. Hallintokuluihin varoja käytettiin aiempaa vähemmän. Tiedot ilmenevät

Kansanlähetys on saanut suurella kiitollisuudella olla todistamassa vapaaehtoistyön kasvua, halukkuutta kantaa taloudellista vastuuta yhdessä ja omistautumista evankeliumin asialle.

Kristityt tekevät kokonaisvaltaista lähetystyötä. Se maksaa.

Suomen lähetysjärjestöt ja seurakunnat käyttivät vuonna 2015 lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan 83 miljoonaa euroa. Hallintokuluihin varoja käytettiin aiempaa vähemmän.

Tiedot ilmenevät Suomen lähetysneuvoston (SLN) julkaisemasta tilastosta, joka kattaa lähes kaikki Suomen lähetystyötä tekevät järjestöt ja kirkot. Tilasto on järjestyksessään toinen, joka osoittaa laskua järjestöjen varojen käytössä sitten vuoden 2009, jolloin tilastoa alettiin koota.

Vuonna 2015 lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan suunnattujen varojen määrä laski noin miljoonalla. Siinä missä yleishallinnolliset ja henkilöstökulut pienenivät, ulkomaan hankkeiden ja työalueen kulut kasvoivat hieman.

Kaiken kaikkiaan Suomen lähetysneuvoston jäsenjärjestöt käyttivät ulkomaiseen työhön yhteensä 83 milj. euroa. Ulkomaisen toiminnan kulut olivat 64,5 milj. euroa, ulkomaantyön tukitoiminnan kulut kotimaassa 12,6 milj. euroa ja yleishallinnon kulut 5,8 milj. euroa.

Ulkomaisen toiminnan kulut jakaantuivat seuraavasti: avustuksiin ja kehitysyhteistyöhankkeisiin 32,9 milj. euroa, lähetys- ja avustustyöntekijöiden henkilöstökuluihin 18,5 milj. euroa, kuluihin työalueella 7,7 milj. euroa, ja ulkomaantyön suunnittelu- ja seurantakuluihin 5,2 milj. euroa.

Jäsenjärjestöt saivat tuloja lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa varten yhteensä 87 milj. euroa (vuotta aiemmin 88,8 milj. euroa.) Tulot muodostuivat seurakuntien antamista talousarviomäärärahoista, vapaaehtoisesta kannatuksesta (joka sisältää testamentit), julkisesta rahoituksesta ja muista tuotoista.

Ulkomaisen työn tukitoiminnat kotimaassa koostuivat seuraavasti: varainhankinta ja viestintä 6,1 milj. euroa, koulutus- ja kasvatustoiminta 4,1 milj. euroa, toimintojen suunnittelu ja seuranta 2,3 milj. euroa.

Luvut perustuvat järjestöjen Lähetysneuvostolle antamiin tietoihin. Tilasto koottiin vuoden 2016 aikana ja julkaistiin aikataulustaan myöhässä 1.7.

Kristityt tekevät kokonaisvaltaista lähetystyötä Jeesuksen Kristuksen maailmanlaajuiselle kirkolleen antaman lähetystehtävän toteuttamiseksi (esim. Matt. 28: 18—20). Vuonna 1919 perustettuun Suomen Lähetysneuvostoon kuuluu 30 lähetystyötä tekevää kirkkoa, kristillistä yhteisöä ja lähetysjärjestöä, jotka kuuluvat eri tunnustuskuntiin. Kirkon Ulkomaanapu ei ole SLN:n jäsen, eivätkä sen tulot ja menot siten ole mukana tilastossa.

Valokuva: Kansanlähetyksen Päijät-Hämeen piiri

”Kurssin aikana kuulin, että on olemassa Jumala, joka rakastaa ihmisiä jopa niin paljon, että antoi henkensä heidän edestään.  Minulle tuli

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

”Kurssin aikana kuulin, että on olemassa Jumala, joka rakastaa ihmisiä jopa niin paljon, että antoi henkensä heidän edestään.  Minulle tuli valtava kiinnostus lukea Raamattua, ja olen oppinut koko ajan enemmän Jumalasta.  Nyt elämässäni tärkeintä on se, että tunnen Jeesuksen Vapahtajanani. Kerron Jumalasta kaikille maanmiehilleni ja rukoilen, että hekin oppisivat tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti.”

Kuukausilahjoittajana annat monelle mahdollisuuden kuulla evankeliumin ja uskoa Jeesukseen!

Kansanlähetyksen työ Suomessa ja 15:ssä muussa maassa toteutuu seurakunnilta ja yksityisiltä henkilöiltä saadulla  taloudellisella tuella. Kuukausilahjoittajana saat säännöllisesti uutiskirjeitä tukemastasi kohteesta. Siten tiedät, mihin lahjoituksesi käytetään, voit rukoilla ja kuulet työn tuloksista.

Ilmoittaudu kuukausilahjoittajaksi tästä.

Voit myös ilmoittautua työntekijöiden tai työmuotojen profiilien kautta:

Kiitos, että olet suuressa mukana!

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti

Lastenlääkäri Maria Karjalainen lähdössä Etiopiaan

Lähetystyöntekijä ja lastenlääkäri Maria Karjalaisen erikoistumisala, neonatologia, on ala, jota pidetään hurjana lastenlääkärienkin keskuudessa. Pienten elämässtään taistelevien keskosten hoidossa yllätysmomentti on jatkuvasti läsnä.

”Moni pitää tätä hulluna valintana. Koen kuitenkin, että Jumala on kouluttanut minua alusta asti. Heti erikoistumiseni alussa Jyväskylän keskussairaalassa minulle tuli hoidettavaksi erikoisen vaikeita tilanteita.”

Myöhemmin Karjalainen sai kuulla, että muut erikoistuvat olivat lyöneet vetoa, koska hän löisi hanskat tiskiin. Karjalaiselle suurempi huolenaihe oli kuitenkin se, voisiko alaa hyödyntää lähetyskentällä.

”Suoritin erikoistumiseni loppuun TAYS:ssa, missä edelleen jouduin haastaviin tilanteisiin. Siellä aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että kenties kyse onkin minulle räätälöidystä polusta. Tilanteet ovat viime vuosina muuttuneet. Nyt erikoistumisalani avaa ovia, vaikka aiemmin pelkäsin sen olevan hidaste sijoittumiselleni lähetyskentälle.”

Vaaroista huolimatta

Noihin aikoihin Maria Karjalaiselle järjestyi myös mahdollisuus osallistua Operaatio Mobilisaation järjestämälle lääkintäleirille Intiaan. Kyse oli kerran vuodessa järjestettävästä, kahden viikon mittaisesta klinikasta syrjäseudulla, missä hoidetaan lähikylissä asuvia kastittomia. Ihmisiä, joiden on vaikea muuten päästä hoitoon.

”Aloin pyöritellä mielessäni mahdollisuutta lähteä sinne, vaikka oma järkenikin sanoi, että olosuhteet ovat todella riskialttiit. Kolleganikin ihmettelivät, että haluanko todella lähteä sellaiseen paikkaan.”

Raamatun äärellä Karjalainen koki kohdalleen osuvan psalmin 91 sanat: ”Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.” Asiat loksahtivat paikoilleen, ja Karjalainen pakkasi laukkunsa jälleen kerran.

”Majoituimme kaupunkiin, josta ajelimme joka päivä huonokuntoisia teitä pitkin syrjäseuduille. Potilasmäärät olivat aivan valtavia. Kolmea lääkäriä kohden tuli parisataa potilasta päivässä ja asioimista hidasti vielä kommunikointi tulkin välityksellä. Ennen Suomeen paluuta oleskelimme pari päivää Delhissä. Siellä näki sitä todellista Intian katujen kurjuutta, josta kuulee puhuttavan.”

”Luonteessani on puoli, joka nauttii tämän työn haastavuudesta ja vaihtuvista tilanteista. Muutta loppuviimein rohkeuden tähän työhön täytyy tulla Jumalalta.”

Kirjoitus on ote Päivi Häkkisen artikkelista  ”En koe luopuvani mistään”, joka julkaistiin 26.5.2017 Uuden Tien numerossa 21. Lue koko artikkeli tästä.

Maria Karjalainen on mukana Kansanlähetyspäivillä 7.–9.7.2017 Ryttylässä.

Maria Karjalaisen kuulumisia voit seurata tilaamalla hänen uutiskirjeensä tästä.

Olen lukenut tänään Suomen Lähetysseuran 89 vuotta sitten julkaisemaa puhekokoelmaa Kuninkaan sanoma. Siinä on vahvaa perinteistä lähetyssanomaa. Tässä tuon esille muutamia

Uskallanko sitoutua tosissaan ja vakavuudella?

Olen lukenut tänään Suomen Lähetysseuran 89 vuotta sitten julkaisemaa puhekokoelmaa Kuninkaan sanoma. Siinä on vahvaa perinteistä lähetyssanomaa. Tässä tuon esille muutamia ajatuksia A. V.  Kuusiston puheesta Lähetystyön siunaus.

”Jeesuksen opetuslapsilleen antama yleinen lähetyskäsky on saapunut yksilöjen luo ja vaatinut lähtemään. Saman käskyn ovat seurakunnat myös katsoneet itseänsä velvoittavan. Ensimmäinen lähetystyöhön ryhtynyt seurakunta, Antiokia, tunsi lähetystyöhön ryhtymisen Pyhän Hengen vaatimukseksi.”

Lähetystyö merkitsee ensi sijassa uhrausta

Kuusiston mukaan ”lähetyskäskyn totteleminen merkitsee aina ensi sijassa uhrausta”.

Tätä uhrausta myös Paavali kuvaa tällä tavoin (2. Kor. 11): hän oli vankeudessa, ruoskittuna, kuoleman vaarassa, kivitettynä, haaksirikossa meressä ajelehtineena, matkoilla, vaaroissa virtojen ja rosvojen keskellä, vaaroissa juutalaisten ja pakanoiden puolelta, vaaroissa kaupungeissa, erämaassa ja merellä, vaaroissa valheveljien keskellä. Hän oli valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, vilua ja alastomuutta, paastonnut ja kantanut huolta seurakunnista.

Paavali ei pitänyt omaa henkeään itselleen minkään arvoisena, kunhan vain täytti Jeesukselta saamansa tehtävän, julistaa evankeliumia (Apt. 20:24). Hän antoi elämänsä evankeliumin palvelukseen.

Lähettäjän uhri

Edellä kuvattiin lähetystyöhön lähtijän uhria. Kuusisto mainitsee myös lähetystyöhön lähettäjän uhrin.

”Seurakunnan kannaltakin katsoen näyttää lähetystyö merkitsevän ensi sijassa uhrausta. Seurakunnan on luovutettava lähetystyöhön usein parhaita miehiään. Seurakuntain on kieltäydyttävä jostakin voidakseen saada kokoon ne varat, joilla lähetystyötä kannatetaan.”

Kannattiko uhraus?

Kuusisto kysyy uhrimme merkitystä. Kannattaako vaivannäkömme ja uhrauksemme? Vastausta hän pohtii Paavalin, lähetystyöntekijöiden, seurakuntien, lähetystyötä tekevien uskovien ja lähetystyön kohteiden kautta.

”Jos kysymme lähetystyöntekijältä, esim. Paavalilta, katuuko hän tähän työhön antautumistaan ja sureeko hän siinä tekemiään uhrauksia, saamme empimättä kielteisen vastauksen.”

”Tuhannet lähetyssaarnaajat yhtyvät Paavalin kanssa todistamaan, että Jumala on heitä runsaasti siunannut kaikenlaisella hengellisellä siunauksella. He ovat pysyneet lähellä Jumalaa. He kiittävät Jumalaa siitä, että hän kutsui heidät lähetystyöhön.”

”Samaa ovat saaneet kokea myös ne seurakunnat, jotka ovat lähetystyötä harjoittaneet, samoin kuin ne yksityiset seurakuntalaiset, jotka ovat rukouksin ja aineellisin uhrauksin lähetystyötä tukeneet. Ei yksikään seurakunta ole lähetysuhrausten vuoksi köyhyyteen joutunut, ja tokkopa kukaan yksityinen lähetysystäväkään. Mutta se on varma, että uhraavat seurakunnat ja lähetykselle varojaan antaneet yksilöt ovat siitä sisällisesti rikastuneet.”

”Huomattavimman siunauksen lähetystyöstä saavat luonnollisesti pakanakansat, joiden keskuudessa työtä tehdään. Mitä lähetystyö pakanoille antaa, selvenee Jeesuksen sanoista Paavalille: ”Minä lähetän sinut pakanain luo avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” Lähetystyö vie pakanoille Kristuksen.”

Lähde ja lähetä

Kuusisto muistuttaa lähtijän ja lähettäjän tärkeydestä. Kukaan ei voi lähteä, jos hänellä ei ole lähettäjää:

”Meille jotka elämme täällä kotoisissa oloissamme, ei ole kuulunut sana: lähde!, vaan sana: lähetä! Kun rukoilet lähetyksen puolesta, teet työtä sen hyväksi, annat ja uhraat, silloin olet osaltasi mukana viemässä siunausta pakanoille. Samalla saat itsekin kokea ylhäältä tulevaa armon ja rauhan siunausta.”

Sytyttääkö sanoma?

Jokin näissä kirjan miltei 90 vuoden takaa tulevissa lähetyskehotuksissa koskettaa syvältä sydäntäni. Niissä otetaan lähetys tosissaan. Se on Jeesuksen käsky uskoville. Siihen pitää sitoutua. Se vaatii kaikilta uskovilta uhrauksia. Se laittaa kysymään, uskonko todella niin, että ihmiset ilman Jeesusta joutuvat kadotukseen? Uskonko, että yhden sielun arvo on enemmän kuin kaikki maailman rikkaudet? Olenko valmis luopumaan − jos Jumala niin osoittaa − kaikesta, jotta voisin auttaa monia pelastumaan kadotuksesta taivaaseen? Mikä on minulle elämässäni tärkeää? Keräänkö aarteita maan päälle vai taivaaseen?

Moni on antanut suuria uhrauksia seuratessaan Jeesusta. Nytkin tarvitaan lähtijöitä ja lähettäjiä. Molempia kutsutaan Jeesuksen esimerkin mukaisesti antamaan elämä alttiiksi toisten hyväksi.

Tosissaan ja vakavuudella

Tulin aikoinani Kansanlähetykseen, koska tapasin henkilöitä, jotka ottivat lähetyskäskyn tosissaan ja sillä vakavuudella, mitä ikuisten sielujen pelastaminen vaatii. Täällä olen yhä. Moni esikuvistani on jo siirtynyt taivaaseen, joidenkin vauhti hiljenee sydämen palosta huolimatta.

Olen kiitollinen heidän ja koko suomalaisen lähetystyön perinnöstä, ja rukoilen, että se yhä jatkuisi, jos Kristuksen paluu viipyy. Olethan sinäkin suuressa mukana!

Lähetysterveisin

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen ev.lut. Kansanlähetys


Voit tukea Kansanlähetyksen eri tavoin taloudellisesti tai antaa lahjan lähetystyölle (suurin tarve) tästä:

Lahjoita tähän työhön:


Synnyin Helsingissä Naistenklinikalla vuonna 1941, sodan jaloissa. Äitini on virolainen. Enoni oli kymmenen muun pojan kanssa karannut Viron armeijasta ja

Lea opiskeli ensin piirtäjäksi ja toimi Maanmittaushallituksessa ja asemakaava- sekä arkkitehtitoimistossa. Tässä kuvassa hän on 17-vuotias.

Lea Pihkalan kaksi elämää

Synnyin Helsingissä Naistenklinikalla vuonna 1941, sodan jaloissa.
Äitini on virolainen. Enoni oli kymmenen muun pojan kanssa karannut Viron armeijasta ja liittynyt Suomen armeijaan. Isäni oli pääesikunnassa Helsingissä, kun nämä virolaispojat tulivat sinne. He olivat kaikki kuolemantuomion alla. Isä otti heidät vastaan ja lähetti rintamalle. Sota oli syttynyt niin yllättäen, että varusteita ei ollut vielä tarpeeksi. Isälläni ei ollut mitään muuta annettavaa näille nuorille miehille kuin kivääri ja saappaat.

Synnyin Naistenklinikalla pimennysverhojen takana. Äiti yritti saada isään yhteyttä. Sota-alueelle lähetettiin kyllä sähke, että tyttö on syntynyt.  Vastauksena tuli jonkinlainen viesti, että isä ei saa tietoa kolmeen kuukauteen.

Isä pääsi näkemään Lea-vauvan ensimmäistä kertaa lomallaan sodasta, kun tämä oli jo kolmen kuukauden ikäinen.

Virolainen enoni sen sijaan pääsi rintamalta lomalle ja tuli hakemaan äitiä ja minua sieltä Naistenklinikalta. Sinä päivänä koko Helsinki oli hiljainen.  Ilmapommitusten vuoksi yksikään raitiovaunu tai taksi ei kulkenut. Äiti ja eno toivat minut kotiin Käpylään kävellen koko seitsemän kilometrin matkan.

Kävin viisi vuotta pyhäkoulua Käpylän seurakunnassa ja olin ajatuksiltani hyvin mustavalkoinen. Kun siellä olin kuullut, että taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää eikä pahaa, ajattelin, että Jeesus on ainoastaan hyviä ihmisiä varten. Tein sitten sellaisen päätelmän, että koska olen tehnyt syntiä, olen menossa kadotukseen.

Se oli minusta todella surullista, mutta ajattelin, että Jumala on oikeudenmukainen. Mietin, että jos taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää, se ei ole enää taivas. Siihen sitten tyydyin ja ajattelin, että tämä on Jumalan päätös.  Kannoin sitä suurta pettymystä sydämessäni. En puhunut siitä kenellekään, eikä kukaan siitä tietenkään tiennyt, paitsi Jumala.

Minulla oli paljon ystäviä, kävin ahkerasti koulua ja urheilin paljon. Pääsin miekkailussa Suomen mestariksi. Mikään ei kuitenkaan tuonut tyydytystä, koska minulla oli se murhe sydämessäni.

Lealla on mukava muisto miekkailukurssilta Englannista, kun professori Bob Anderson kertoi muille opiskelijoille, että tässä on täydellinen miekkailuasento.

Olin 23-vuotias, kun eräänä lauantai-iltana en lähtenyt ystävien luo enkä tansseihin. Ajelin Vespallani Aleksanterinkatua ja kuulin Helsingin Suurkirkon, nykyisen Tuomiokirkon, kellojen soivan ja jostain syystä menin sisälle. Siellä oli iltajumalanpalvelus. Istuin siellä jossain takana.

Yhtäkkiä pappi sanoi, että Jeesus on tullut syntisiä varten. Kuulin omilla korvillani sen. Tuo lause täytti sydämeni ilolla. Istuin täynnä Jumalan ihmeellistä rakkautta ja anteeksiantamusta. En puhunut kenellekään, mutta ajattelin, että minulla on toivo. Minä pääsen taivaaseen! Voi tätä ihmettä! Jeesus on tullut minua varten!

Ajattelin, että tämä on niin suuri uutinen, että minun on lähdettävä kertomaan tästä maan ääriin saakka. En voi olla kertomatta tästä. En Suomessa enkä muuallakaan.

Ajoin kotiin Käpylään. Asuin silloin vielä vanhempieni luona. Avasin oven ja huusin kovalla äänellä: ”Äiti, äiti! Jeesus on tullut syntisiä varten. Olen pelastettu. Olen menossa taivaaseen!”

Äiti sanoi: ”Isä, isä, Lea on tullut hulluksi.” Isä tuli olohuoneesta, katsoi minua ja sanoi: ”Anna tytön olla.” Sitten äiti oli hiljaa.

Siitä alkoi minun elämäni numero kaksi.

Ymmärsin, ettei mikään lähetysjärjestö lähettäisi lähetystyöhön piirtäjää. Olin toiminut piirtäjänä Maanmittaushallituksessa ja asemakaava- sekä arkkitehti-toimistossa. Tuumin, että minun pitäisi saada järkevämpi ammatti, ja harkitsin sairaanhoitajan ammattia. Eräs ystäväni suositteli minulle Diakonissalaitoksen sairaanhoitajakoulua.  Sieltä valmistuisi diakonissaksi kolmen ja puolen vuoden koulutuksella.

Pääsykokeissa haastattelija kysyi minulta, miksi halusin opiskelemaan Diakonissa-laitokselle. Piirtäjällä kun oli paljon parempi palkka kuin sairaanhoitajalla. Vastasin, että minun pitäisi saada käytännöllisempi ammatti, koska haluan Ambomaalle sairaanhoitajaksi.  Mitään muuta tietoa minulla ei siihen aikaan ollut lähetystyöstä.

Lea Pihkalan Vespa sai ansaittua huomiota diankonissalaitoksen opiskelijoiden keskuudessa. Myös kyyti kelpasi nuorille naisille.

Läpäisin pääsykokeet ja aloitin opiskelut. Minulla oli vähän säästössä rahaa. Myin Vespan ja tein kaikki loma-ajat töitä sairaalassa, että sain lukukausimaksut maksettua.

Kaikki vapaa-ajat olin mukana Katulähetyksessä. Meillä ei ollut mitään määrärahoja, mutta kävimme sairaaloissa ja vankiloissa kertomassa hyvää uutista. Joka lauantai järjestimme Fredrikinkadulla evankelioimiskokouksia. Tein siellä kaikkea mahdollista. Olin kuorossa, toimin kirjapöydän pitäjänä ja yleisenä vahtimestarina. Siihen aikaan kadulta tuli paljon päihtyneitä, ja heidän kanssaan puljasin, etteivät häirinneet tilaisuutta.

Kerran olin pyytänyt ja saanut luvan jakaa linja-autoasemalla kutsuja Fredrikinkadun hengellisiin tilaisuuksiin. Joku mies, jolle olin antanut kutsun, alkoi huutaa: ”Poliisi, poliisi, tulkaa hakemaan tämä nainen pois!” Poliisit tulivat, tarttuivat käsiini ja heittivät minut ovesta ulos. Sinä iltana en enää jakanut mitään.

Katulähetyksessä tapasin myös tulevan puolisoni. Jorma opiskeli yliopistossa, ja valmistuimme yhtä aikaa keväällä 1969. Koska meillä molemmilla oli halu lähteä lähetystyöhön, tarvitsimme rahaa lähetyskurssia varten.  Olin puoli vuotta töissä kirurgisella osastolla ja Jorma yliopiston laskentakeskuksessa. Palkkojen turvin pääsimme opiskelemaan Kansanlähetyksen ensimmäiselle lähetyskurssille Ryttylään.

Odotin esikoistani Hannaa, joka syntyi helmikuussa. Asuimme Helsingin kaupungin entisen koulukodin asuntolassa, poikien kerroksessa. Olin ainoa nainen koko kerroksessa. Se oli hyvä paikka asua.

Lähettivihkimys Hämeenlinnassa.

Saimme lähetyskurssin suoritettua. Siihen aikaan lähetystyöntekijöiden piti ensin toimia Suomessa paikallisessa piirijärjestössä. Me menimme puoleksitoista vuodeksi Kuopioon Pohjois-Savon Kansanlähetyksen palvelukseen. Piiri, jossa oli kourallinen väkeä, halusi meidät läheteikseen. Noin viisisataa ruokakuntaa tuki työtämme taloudellisesti ja rukoili meidän puolestamme. Heidän lisäkseen muutama ystävä Helsingissä tuli mukaan työhömme.  Näin meillä oli mahdollisuus lähteä lähetystyöhön Japaniin vuonna 1972.

Matkustimme lentokoneella ja reitillä oli monta välilaskua. Emme tienneet juuri yhtään mitään muuta kuin että olimme menossa Japaniin, koska Jumala oli meidät kutsunut. Jouluaattona kone laskeutui Osakan lentokentälle. Katselin koneen ikkunasta iltataivasta. Saariryhmä loisti kuin timantti ja talojen valot valaisivat kuin tähdet taivaalla. Tuonne me mennään!

Teksti: Anne Lepikko
Kuvat: Lea ja Jorma Pihkalan arkisto

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna