Avainsana-arkisto: Kreikka

Pakolaistyöntekijämme Kreikasta kirjoittavat: Kevät on saapunut Kreikkaan ja luonto on kauneimmillaan. Se tuo toivoa myös monille pakolaisille, joita kylmä talvi

Pakolaislapset ovat erityisen haavoittuvainen ryhmä turvapaikanhakijoiden joukossa. Auttavat kädet -pakolaisjärjestön tiloissa on kuitenkin turvallista vaikkapa leikkiä piilosta. Kuva: SEKL

Pakomatkan varrelta

Pakolaistyöntekijämme Kreikasta kirjoittavat:

Kevät on saapunut Kreikkaan ja luonto on kauneimmillaan. Se tuo toivoa myös monille pakolaisille, joita kylmä talvi ja epävarmuus tulevasta ovat ahdistaneet. Tuleva kesä tuo toivoa, mutta myös pelkoa, koska monien väliaikaiset maassaololuvat menevät umpeen ja turvapaikka-anomusten vastausten pitäisi valmistua. Jotkut eivät kestä jännitystä ja koettavat nyt säiden lämmettyä ottaa vielä yhteyttä salakuljettajiin ja jatkaa matkaa jonnekin muualle.

Kreikkaan saapuu yhä noin tuhat pakolaista kuukaudessa.
Kuva: SEKL

Maahan saapuu edelleen yli tuhat pakolaista kuukaudessa, ja kevään mittaan luku on taas nousemassa. Täällä pakolaiskeskuksellakin on odottava tunnelma. Välillä kuulemme jonkin perheen lähtevän matkalle tai aikovan lähettää lapsensa Saksaan sukulaisille. Hurjimmat tarinat ovat niitä, kun lapsi lähetetään yksin salakuljettajien armoilla vaikka teipattuna rekan pohjaan tai annetaan tuntemattoman kuljetettavaksi kohdemaahan, jossa niin sanotut sukulaiset ovat vastaanottamassa.

Surullisina olemme joutuneet kuuntelemaan myös uutisia uhkailuista ja pahoinpitelyistä, jotka ovat kohdistuneet kristityiksi kääntyneisiin pakolaisiin. He joutuvat päivittäin kokemaan suoranaista vihaa, mutta monet ovat sanoneet, etteivät pelkää. He eivät pelkää, koska ovat saaneet rauhan sydämeensä eikä kukaan voi sitä viedä pois. Heillä on toivo tulevasta. He ovat suuri todistus Jumalan rakkaudesta pakolaistovereilleen, jotka tämän kaiken keskellä etsivät tarkoitusta elämälleen. Monilla näistä kristityistä on kuitenkin huoli lapsistaan, jos he joutuvat syyttä kärsimään vanhempien valintojen takia.

Auttavat kädet -avustusjärjestössä iloa tuottavat pikku vauvat. Ilon rinnalla kulkee murhe, kuinka lasten tulee elämässä käymään. Kuva: SEKL

Kirjoittajat toimivat pakolaistyössä Kreikassa.
Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Lähetystyöntekijämme Raimo ”Aki” Tuppurainen Etiopiasta kirjoittaa: Sähköposti on ihan mukava juttu, kun se toimii, ja varsinkin silloin kun saa jonkin

Tämä kuva on vanhoilta ajoilta Kreikassa. Taitaa olla vuosi 1988. Kuvassa ollaan tulossa jo Suomea kohti.

Muistoja reissuilta vuosien takaa

Lähetystyöntekijämme Raimo ”Aki” Tuppurainen Etiopiasta kirjoittaa:

Sähköposti on ihan mukava juttu, kun se toimii, ja varsinkin silloin kun saa jonkin mukavan viestin. Minä sain sellaisen tässä muutama päivä sitten. Viestiketjussa oli monta nimeä, monta ystävää. Tuo nimilista toi mieleeni pari tapausta vuosien takaa.

Rekka-autoreissu  Kreikkaan

Noin kolmekymmentä vuotta sitten tein kaverini kanssa rekka-autoreissun Kreikkaan. Olimme ajaneet pitkän matkan lähes tauotta. Saimme auton parkkiin Pireuksen satamaan, tullihäkkiin. Sitten lähdimme etsimään yösijaa, joka oli varattuna meille kansainväliseltä raamattukoululta Ateenasta. Kyllä meillä osoite oli, mutta oli vaikeuksia saada taksia. En sitä yhtään ihmettele. Olimme varmaan aika hampparin näköisiä hortoilemassa sataman lähellä kassit olalla, ja iltakin oli jo aika myöhäinen. Monta autoa ajoi ohi, suorastaan vaihtaen kaistaa kauemmaksi meistä.

Olimme jo epätoivoisia, miten siihen aikaan yöstä päästäisiin koululle. Ei voinut enää soittaa ketään hakemaankaan, oli sen verran myöhäistä. Silloin kadun toisella puolella ajoi vapaalta näyttävä taksi. Me huidoimme ja huutelimme ja kuski huomasi meidät. Taksi teki nopean U-käännöksen luoksemme.

Voi mikä matka ja mikä kuski!

”Minne herrat ovat menossa?” kuljettaja kysyi kreikaksi. Esittelin paperia, jossa osoite oli. Kysyin, osaako hän englantia. Kyllä hän osasi, hän oli paluumuuttaja Yhdysvalloista, joita muuten tuolla reissulla tapasimme muitakin. Sitten hän vähän vastahakoisesti ilmoitti, että antamani osoite on hänen toiminta-alueensa ulkopuolella. Eikä hän edes oikein tiedä, missä se osoite on. Hän ei voikaan ottaa meitä kyytiin. Lisäksi hänen vuoronsa on loppumassa ja koti on tässä lähellä. ”Sorry, mutta auta nyt, me olemme ihan poikki ja likaisia (sen hän varmasti oli jo huomannutkin)!” Lupasimme kohtuullisen lisän mittarihintaan. Niin kaupat kyydistä koululle lopulta syntyivät.

Moottoritie Romaniassa.

Voi mikä matka ja mikä kuski! Ensinnäkin hänen oli selvitettävä ULA-keskukselta, mitä reittiä hänen kannattaisi ajaa ja saisiko hän ylipäänsäkään ajaa sinne. Hän sai luvan lähteä ja sai ohjeet reitistä. Kuski kysyi, sopisiko meille, että hän söisi väliin jääneen iltapalan. Hän puhui meille englantia, keskukselle kreikkaa, söi eväitä, joi välillä kahvia, poltti tupakkaa ja kaiken lisäksi hän vielä ajoi autoa. Välillä, kun liikennettä oli sopivan vähän, nopeus nousi 140 kilometriin tunnissa. Näin matka sujui joutuisasti.

Tällainen on kaverini muistikuva samasta matkasta

”Kuskilla oli autona Datsun Bluebird, jossa jokin vaihde ei mennyt suoraan ajossa päälle. Katselin takapenkiltä, kun hän joutui aina sen yhden pykälän hyppäämään yli. Toinen mieleen jäänyt seikka kuljettajasta oli se, että kun tultiin kohti liikennevaloja, mies poltti tupakkaa, joi kahvia, söi sämpylää, luki sylissä olevaa karttaa, kirjoitti koordinaatteja imukupilla tuulilasiin kiinnitetyn paperitelineen paperilapulle, puhui radioonsa kreikkaa ja meille englantia. Vauhtia oli todella reilusti. Joka kerta, kun lähestyttiin liikennevaloja, olin varma, että ajetaan päin punaisia, kun miehen katse ei noussut sylissä olevasta sämpylästä ja kartasta tuulilasia kohti. Aina kuitenkin auto pysähtyi nappiin. Kuskina oli mies, joka ajoi joka solullaan.”

Kun pääsimme lähelle koulua, kuljettajan keskustelu keskuksen kanssa tiivistyi, ja autolla tehtiin useampi käännös. Liikuttiin alueella, jota hän ei tuntenut.

Yhtäkkiä edessämme seisoi kaksi sotilasta rynnäkkökiväärien kanssa. He määräsivät auton pysähtymään. Kuski huikkasi meille, että pysykää sisällä. Hän itse pomppasi ulos autosta kuin rasiasta ulos hyppäävä pellen pää tai kuin hilleri. Siinä sitten tuli puhetta sotilaille ja kädet kävivät kuin tuulimyllyn siivet. Mutta asia selvisi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Olimme juuri ohittaneet Kreikan pääministerin Andréas G. Papandréoun kodin.

Miksi paikalla olivat poliisit? Kaverini kirjoitti näin:
”Sain kuulla myöhemmin tapahtumista pääministerin  talolla. Aluksi siellä ei tällaista katupartiota edes pidetty. Joku työtön kreikkalainen oli sitten kerran kävellyt Papandréoun kylpyhuoneeseen tämän ollessa kylvyssä ja kysynyt töitä. Tämän seurauksena kadulle pantiin tarkistuspisteet.

Raamattukoulun ovi oli lukossa, kun saavuimme sinne. Parvekkeen ovi pääoven yläpuolella  oli auki. Kun aikamme kolistelimme, yläkerran ikkunasta joku opiskelija sanoi, että hänellä ei ollut avainta alaoveen mutta voisimme kiivetä parvekkeen kautta.

Juuri kun kiipesin siihen parvekkeen terästolppaan, ohitse ajava poliisiauto käänsi auton katolla olevaa suuntavaloa meikäläistä kohti! Päätimme, ettemme enää yritä parvekkeen kautta. Lopulta menimme lähistöllä olevaan pieneen hotelliin yöksi. Oli hieno tunne nukkua puhtaissa lakanoissa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut viisaampi nukkua siinä rekan hytissä ja mennä etsimään koulua aamulla.”

Niinpä olimme siis yön hotellissa. Olin aivan uupunut edellisistä huonosti nukutuista öistä, joten sen yön olisin varmaan nukkunut koulun aitaan nojatenkin. Seuraavana aamuna menimme koululle ja saimme sieltä hyvän aamupalan.

Seuraavan päivän matkasta takaisin Pireukseen en muista yhtään mitään. Miksiköhän?

Rajkan kylä sijaitsee kolmen maan rajalla: Unkarin, Itävallan ja Slovakian.

Asuntoautolla Romaniassa

Toinen muisto on Romaniasta, jossa olimme kaverini kanssa asuntoautolla viemässä Raamattuja vainotulle seurakunnalle, myös noin kolmekymmentä vuotta sitten.

Olimme rajalla joutuneet tiukkaan turvatarkastukseen. Meiltä kysyttiin monta kysymystä siitä, miksi olemme matkalla ja minne menemme. Heillä oli kova halu evätä meiltä maahanpääsy, mutta koska kunnon syytä ei löytynyt, saimme jatkaa matkaa. Laskin jälkeenpäin, että kahdeksan reikää oli porattu tullissa asuntoautomme epäilyttäviin paikkoihin.

Ajelimme tapaamispaikkaan, josta saimme automme täyteen Raamattuja. Meidän tehtävänämme oli kuljettaa ne toiselle puolelle maata. Saimme kuorman myöhään illalla ja tarkoitus oli ennen yöpymistä jatkaa matkaa mahdollisimman pitkälle.

En muista tuosta yöstä juuri mitään. Ajoimme jonkin matkaa ja sitten nukuimme autossa. Seuraavana päivänä kulutimme aikaa ajellen rauhallisesti siihen suuntaan, jonne kirjat piti jättää. Ilta pimeni ja oli aika ottaa yhteyttä henkilöön, joka vastaanottaisi Raamatut. Kaikki meni hyvin, kaverini kävi sopimassa asian ja minä odotin autossa. Kuorma purettiin ja me olimme kiireellä lähdössä eteenpäin.

Näkymä tieltä.

Se ei kuitenkaan käynyt pastorille, joka oli ottanut kirjat vastaan. Hän halusi tulla kyytiimme ja opastaa meidät kotiinsa, joka oli seuraavassa kylässä. Niin sitten lähdimme hänen kotiaan kohden ja mietimme, miten käy, jos kaupungin rajalla meidät pysäytetään ja tarkastetaan. Mutta tarkastusta ei ollut.

Kaikki on kunnossa, sanoi pastori

Pastorin kotona oli koko seurakunta koolla. Seurakuntalaiset olivat tietoisia kirjalähetyksestä, ja he olivat olleet rukoilemassa. Kun tulimme paikalle, alkoi seurakunnassa kiitoskokous. Olin kauhusta kankeana, kun kaikki asunnon ikkunat olivat auki ja kiitosvirsi raikui niin, että varmasti kuului kylän poliisienkin korviin. Minä vähän yritin varoitella pastoria, mutta hän vain hymyili ja sanoi, ettei meillä ole mitään syytä murehtia, kaikki on kunnossa. Niin me sitten saimme noilta vainotuilta ja köyhiltä ihmisiltä vielä hyvän iltapalan, tai oikeastaan yöpalan.

Kun pääsimme jatkamaan matkaa, keventynyt automme liikkui vauhdikkaasti paluumatkalle. Mutta sitten aamun tunteina väsymys voitti ja meidän oli käytävä nukkumaan. Tuo yö oli järkyttävän kylmä. Olimme kumpikin makuupusseissa ja kaikki vaatteet päällä, ja silti meitä paleli. Minä sain hienon ajatuksen; laitetaan kaasuhellaan tuli, se lämmittää koko sisätilan. Niin tuli lämpöä ja saimme nukuttua kunnolla kahden yön väsymyksen pois. Jälkikäteen olen usein ajatellut, kuinka hullu idea se oli. Olin jättänyt kaasun palamaan ilman vartiointia. Entä jos liekki olisikin sammunut? En kirjoittaisi tätä nyt.

Tuo lämmitysoperaatio olisi muutenkin voinut päättyä huonosti. Jos kaasu olisi yön aikana polttanut kaiken hapen pois, niin aamulla olisimme heränneet taivaassa. Hyvä, että lopulta kävi hyvin. Armoa se oli kaikki. Jumala on monella tapaa pitänyt omastaan huolta.

Monessa mukana

Ajattelen tuota sähköpostiviestiä ja kaikkia, joiden nimet olivat osoiterivillä. Monessa olemme saaneet olla mukana, monessa vielä saamme olla. Kaiken takana on halu kertoa hyvää uutista Herrastamme ja Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Hänet haudattiin, mutta hän ei jäänyt hautaan. Hän on noussut ylös ja mennyt Isän tykö valmistamaan meille kaikille sijaa.

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla 2017 Addis Abebassa Etiopiassa
Lähetystyöntekijä Raimo ”Aki” Tuppurainen
Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kansanlähetys julkaisee tänä vuonna neljännen videojoulukalenterinsa. Ensimmäisen päivän luukusta paljastuu uutukainen Poika & Maria -duon joululaulu Joulu tulee kylään. Se

Suuressa mukana -sivuilla avattavaan kalenteriin liittyy perinteinen seinälle ripustettava joulukalenteri, jonka on kuvittanut taiteilija Milla Koivunen. Luukkujen kuvat liittyvät jollakin tavalla videojoulukalenteriin, joka paljastetaan myöhemmin.

Uusi joululaulu syntyi joulukalenteriin

Kansanlähetys julkaisee tänä vuonna neljännen videojoulukalenterinsa. Ensimmäisen päivän luukusta paljastuu uutukainen Poika & Maria -duon joululaulu Joulu tulee kylään. Se on musiikillinen vuoropuhelu joulua valmistelevien puolisoiden välillä ja kertoo pariskunnan joulunvietosta.

Laulun tekijä Aarni Seppälä Poika ja Maria -duosta kertoo, että laulun tunnelmat nousevat joulun aikaan liittyvistä monista odotuksista ja toiveista.
− Haluaisimme siistin ja kauniin kodin, ystäviä ja perhettä ympärille, kalliita lahjoja sekä rauhan töiltämme ja muilta kiireiltä. Todellisuudessa joulumme jää kuitenkin monesti noiden asioiden suhteen keskeneräiseksi.

Seppälä muistuttaa, että joulu ei ole kiinnostunut kotimme siisteydestä tai hankkimiemme lahjojen arvosta.
− Joulu tulee kylään joka tapauksessa riippumatta olosuhteista, aivan kuten ensimmäinen joulu vaatimattomaan talliin Betlehemissä noin kaksituhatta vuotta sitten. Joulun sanoma ihmiseksi syntyneestä Jumalasta kutsuu meitä viettämään joulua levosta käsin vapaana suorituspaineista ja stressistä.

Kurkistus kaukaisiin kulttuureihin

Kansanlähetyksen pian alkavan videojoulukalenterin luukuista päästään kurkistamaan kaukaisten maiden koteihin ja Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöiden arkeen eri puolilla maailmaa. Joka adventtisunnuntai videokalenterista avautuu hartaus.  Joka päivä saa mahdollisuuden voittaa palkinnon vastaamalla netissä oleviin kysymyksiin. Arvontaan osallistuminen ei edellytä kalenterin ostamista.

Suuressa mukana -sivuilla avattavaan kalenteriin liittyy perinteinen seinälle ripustettava joulukalenteri, jonka on kuvittanut taiteilija Milla Koivunen. Luukkujen kuvat liittyvät jollakin tavalla videojoulukalenteriin. Joulupäivänä 25. joulukuuta julkaistavassa videossa avataan paperi- ja videoluukkujen yhteydet.
− Toki molemmat toimivat myös itsenäisinä kalentereina, kertoo joulukalenterin tuottaja Mika Järvinen.

Seinäjoulukalenterin hinta on 5 euroa ja sitä voit tilata täältä: http://www.nettikirjakauppa.com/suuressa-mukana-joulukalenteri-2016.html tai sähköpostitse: tilauspalvelu@uusitie.com

Suuressa mukana -joulukalenteri netissä: http://suuressamukana.fi/joulukalenteri/

Suuressa mukana -paperijoulukalenteri teaser:

Suuressa mukana -paperijoulukalenteri unboxing:  

Kuuntele edellisten vuosien joululaulut näistä linkeistä:

Paimen, Poika ja Maria -duon vuoden 2015 kalenterin joululaulu:  

Tähti ikkunassa, Poika ja Maria -duon vuoden 2014 kalenterin joululaulu:

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Työntekijämme Kreikasta kirjoittavat: ”Sanonta ’ojasta allikkoon’ tuntuu pitävän paikkaansa monien tapaamiemme pakolaisten elämässä. Ojassa oltiin jo lähtömaassa, mutta nyt he

Syyrialaisäiti lapsineen odottamassa jatkokyytiä satamaan Lesboksella. Kuvituskuva: Istockphoto, Joel Carillet

Syksy saapui Kreikkaan

Työntekijämme Kreikasta kirjoittavat:
”Sanonta ’ojasta allikkoon’ tuntuu pitävän paikkaansa monien tapaamiemme pakolaisten elämässä. Ojassa oltiin jo lähtömaassa, mutta nyt he ovat löytäneet itsensä ihan kunnon lätäköstä täällä Kreikassa − kuvaannollisesti, mutta myös ihan konkreettisesti, kun syksyn sateet ovat myös täällä alkaneet.

Myös meidän elämämme täällä muuttuu helposti puurtamiseksi ja päivästä toiseen taapertamiseksi. Toisinaan kaikki tuntuu siltä harmaalta samalta. Se on ihan normaalia ja arkea, mutta silti haluaisimme kuitenkin nähdä ja avata silmämme näkemään ja ihmettelemään Jumalan töitä. Jos emme pysähdy, emme ehdi kuunnella ja nähdä ympärillemme. Silloin kiitos voi tarttua kurkkuun ja jäädä pieneksi valittavaksi pihinäksi.

Klaani

Olemme tutustuneet eri tahoilla pakolaisleirillä asustavaan suureen sukuun. Jokin aika tiimimme alkoi ymmärtää, että nämä uudet tuttavuutemme ovat kaikki jollain tavalla yhteydessä toisiinsa. Suuri osa heistä on ollut mukana jo viime keväästä ja osa oli mukana kesän leireillä. He osallistuvat aktiivisesti keskuksemme viikko-ohjelmaan, ja olemme pitkän ajan kuluessa muodostaneet heidän kanssaan ystävyyssuhteita. Ensimmäinen heistä on jo alkanut seurata Jeesusta. Pyydän, että voisitte lisätä heidät rukouksiinne.

Viime perjantaina keskustelimme pitkään erään suvun miehen kanssa. Hän kertoi reissanneensa ja nähneensä kaikenlaista, mutta ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen vuoteen hän on kokenut rakkautta täällä keskuksellamme. Rukoilkaa ”Jarmon” puolesta, että Jumalan rakkaus voisi koskettaa häntä ja hän saisi todellisen rauhan sydämeensä.

Vahvistusta

On hienoa huomata, miten rukouksiimme vastataan ja uusia työntekijöitä saapuu tänne töihin. Olemme saaneet entisen työkaverimme Keski-Aasiasta tiimiimme, mikä on meille suuri ilo. Oli kuin sukulainen olisi muuttanut tänne luoksemme. Tämän kuun lopulla myös saksalainen nuoripari aloittaa työt keskuksella. Saimme pari viikkoa sitten pitää jyväskyläläistä ryhmää apunamme. Meillä on nyt myös kolme suomalaista opiskelijaa harjoittelussa. Aika paljon ajastamme kuluu siis myös uusien ja lyhytaikaisten avustajien  kanssa touhuamisessa pakolaistyön ohella.

Toivon torstait

Olemme kokeneet erityisen merkityksellisinä torstait, jolloin olen mukana pakolaisnaisten raamattupiirissä yhtenä vetäjistä. Se on hyvää kielikoulua, ja on upeaa kokea yhteyttä näiden naisten kanssa. Lähes jokaisella heistä on huolta sukulaisistaan, mutta myös murhetta, jos nämä eivät enää halua olla tekemisissä kuultuaan heidän tulleen kristityiksi. Joku ihmettelee samaa, mitä me kaikki toisinaan, että miksi Jumala ei kuule eikä vastaa, kun elämme ahdistusten keskellä.

Torstai on myös pakolaismiesten suihkupäivä ja siellä käyvät miehet ovat muodostaneet jo aika tiiviin porukan. Otimme uuden askeleen eteenpäin ja pyysimme yhtä miehistä aloittamaan keskusteluryhmän, jossa miehet voisivat kysellä Jeesuksesta ja Raamatusta. Mausteensa keskusteluihin on antanut suihkupäivissä jonkin aikaa käynyt mullah, jolla on myös sanottavansa. Mielenkiintoista on ollut.

Monenlaista apua

Terveystyö on sitä, mitä ihan alun perin halusimme täällä tehdä. Olemme saaneet sitä toteuttaakin, ja nyt on ollut ilo myös pitää lääkäriä porukassamme hetken aikaa. Aika usein kuitenkin joudumme toteamaan, kuinka turhauttavaa se on. Pakolaiset ovat hyvin lääkehakuisia: aina pitäisi olla antibiootti joka vaivaan, esimerkiksi eilen alkaneeseen nuhaan. Suurin osa ihmisten vaivoista vaikuttaisi olevan myös yhteisöllisiä psykosomaattisia vaivoja. Kummasti auttaa, kun hieroo hartioita tai letittää hiukset, kuuntelee ja rukoilee.

Joulujuhlien valmistelua

Joulukuun alussa järjestämme kolme joulujuhlaa viikko-ohjelmaamme osallistuville pakolaisille. Ne ovat aina aikamoinen voimainponnistus, mutta saamme tänäkin vuonna paikallisia seurakuntia avuksi. Tämä on upea mahdollisuus kertoa todellisesta Joulun Sankarista heille.

Kiitos mukanaolostanne, olette tärkeitä!”

Kirjoittajat toimivat pakolaistyössä Kreikassa.
Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

Pakolaistyössä olemme nyt pienemmällä porukalla, kun toinen suomalainen perhe palasi kesällä takaisin kotimaahan. Myös arki tuntuu tyhjemmältä, kun ei ole

Pakolaiskeskuksella Kreikassa siivotaan yhdessä ja laitetaan ruokaa porukalla. Kuva: SEKLin arkisto

Värikästä elämää pakolaiskeskuksessa

Pakolaistyössä olemme nyt pienemmällä porukalla, kun toinen suomalainen perhe palasi kesällä takaisin kotimaahan. Myös arki tuntuu tyhjemmältä, kun ei ole niitä varmoja kavereita tässä lähellä. Mutta tällaista on elämä, joutuu tottumaan jatkuviin hyvästeihin.

Pakolaiskeskuksella työroolimme vaihtelevat kovasti. Nyt tänä syksynä olemme olleet välillä keittiössä, toisinaan vastaamassa lastenohjelmasta ja aina välissä juosseet terveydenhoitohuoneessa. Yhtenä päivänä eräs nainen halusi tulla kertomaan minulle vaivastaan. Kun pääsimme kahden kesken, hän sanoi heti halunneensa tulla siksi, että rukoilisin hänen puolestaan. Olemme hänen sanojensa mukaan lähempänä Jumalaa ja Jumala kuulee paremmin meidän rukouksemme. Rukoilin, ja hän oli silminnähden ilahtunut, mutta kerroin myös, että Jumala kuulee ihan yhtä lailla hänen rukouksensa ja että rukoilla voi missä vain.

tervetuloa

Ajankäytöstä

Aika ajoin huomaamme pohtivamme, mihin pitäisi aikansa käyttää, kun on niin paljon asioita, joihin pitäisi tai voisi panostaa, mutta aikaa on rajallisesti. Lapset ovat vielä sen ikäisiä, että tarvitsevat meitä, emmekä halua ohittaa heitäkään. Yleensä ei ole edes tarpeen touhuta niin paljon, vaan asettua kunakin päivänä omalle paikalleen, ehkä jonkun ihmisen rinnalle. Toisaalta on niin paljon tarvitsevia. Ei voi kuin huokaista ylöspäin, pyytää apua ja anoa viisautta.

Viime kirjeessä yhtenä rukousaiheena oli asunnon löytyminen eräälle kristitylle pakolaisperheelle. Se on löytynyt, ja pian tämä kuusihenkinen perhe muuttaa pieneen kahden makuuhuoneen kerrostaloasuntoon. He ovat uudesta kodista iloisia ja kiitollisia, mutta tarvitsevat elämäänsä alusta aloittaessaan kaikkea mahdollista kotiinsa. Tämä on monella muullakin ajankohtaista, ja näitä perheitä pyrimme mekin omalta osaltamme auttamaan.

Pakolaiskeskuksella on mahdollisuus korjata vaatteita. Kuva: SEKLin arkisto

Pakolaiskeskuksella on mahdollisuus korjata vaatteita. Kuva: SEKLin arkisto

Pakolaistilanteesta

Kreikan pakolaistilanne on tällä hetkellä se, että osa pakolaisista on saanut hyväksytyn turvapaikkapäätöksen, ja he aloittelevat elämäänsä täällä. Rohkaisemme heitä laittamaan lapsia kouluun ja opiskelemaan kreikkaa sekä englantia. Suurella osalla pakolaisista on koko ajan ajatuksissa lähteä jatkamaan matkaa, mikä käytännössä tarkoittaa salakuljettajan järjestämää reissua eteenpäin.

IMG_20160406_131044

Leikki on lapsen työtä. Kuva: SEKLin arkisto

Lastenohjelmassa puhuimme rukouksesta, ja kuorossa lapset sanoivat rukousaiheeksi: ”Että rajat avautuisivat.” On myös heitä, jotka palaavat kotimaahansa vapaaehtoisesti. Harvalle se on enää kuitenkaan mahdollista, jos kotia ei enää ole eikä tulevaisuutta omassa maassa. Moni on myös niin veloissaan siellä oleville ihmisille tai joutuu pelkäämään henkensä edestä niin, että palaaminen on mahdotonta. Tulevaisuus näyttää synkältä ja toivo on mennyttä. Jumalalla on kuitenkin heitäkin kohtaan suunnitelma. Hän kutsuu heitä uuteen elämään, tulevaisuuteen ja toivoon. Jeesus kiinnostaa ja häntä etsitään avoimesti. Seurakunnat kasvavat, mutta se tuo myös haasteita mukanaan. On tärkeää, että kannamme pakolaisia rukouksissamme taivaallisen Isämme luo.

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Kreikassa.
Turvallisuussyistä nimeä ei julkaista.

Voit tukea Kansanlähetyksen pakolaistyötä Kreikassa tästä. Summaa voit muuttaa liikuttamalla kursorilla palkin päällä olevaa euron kuvaa. Kiitos lahjoituksestasi.

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

Tallenna

Hän katsoo minua anovin silmin ja pyytää: ”Rukoilethan puolestani? En saa nukuttua ja ajatukset vain pyörivät päässäni. Syön mielialalääkkeitä ja

Monet maahanmuuttajat joutuvat pitkän pakomatkansa aikana eroon omaisistaan. Huoli heidän kohtalostaan lisää ahdistusta ja pelkoa ennestäänkin vaikeassa tilanteessa. Kuva: SEKLin arkisto

Pakkohan heidän on jossain olla

Hän katsoo minua anovin silmin ja pyytää: ”Rukoilethan puolestani? En saa nukuttua ja ajatukset vain pyörivät päässäni. Syön mielialalääkkeitä ja olen käynyt neljän kuukauden ajan keskustelemassa psykologin kanssa, mutta ahdistus ei hellitä. Lääkkeistä ei ole mitään apua. Mietin omaisia ja kyselen itseltäni, missä he ovat. Kerroinhan jo sinulle perheestäni: Isäni, äitini ja kolme sisarustani, joista yhdellä oli mukana vaimo ja muutaman kuukauden ikäinen vauva, lähtivät kotimaastamme hieman sen jälkeen kuin me jouduimme pakenemaan. Heidän matkasuunnitelmansa oli mennä ensin Turkkiin ja sieltä Kreikkaan ja sitten Eurooppaan. Nyt on kulunut jo yli seitsemän kuukautta, emmekä ole kuulleet heistä mitään. He ovat vain hävinneet. Mutta pakkohan heidän on jossain olla! Eikö olekin?”

Hän kiinnittää katseensa minuun ja odottaa vastaustani. Mitä sanon? Pelkään, että hänen omaisensa ovat hukkuneet Välimereen, mutta totean vain, että kyllä he varmasti jossain ovat.

”Tiedätkö, yksi ystäväni on ihan varma, että hän näki veljeni vähän aikaa sitten Istanbulissa. Veljeni käveli siellä jonkun nuoren naisen kanssa, joka oli varmasti sisareni. Ymmärräthän, että he kyllä soittavat minulle, kun ovat valmiita siihen. He ovat aikuisia ihmisiä, eivät mitään lapsia, ja kyllä osaavat pitää huolta itsestään. He varmasti tulevat perässämme tänne, ja jonakin päivänä he soittavat meille. Eivätkö soitakin?”

Katse kääntyy taas kiinteästi minuun ja hän odottaa vastausta. ”Niin, voihan se niinkin olla”, totean ja rukoilen mielessäni itselleni joitain rohkaisevia sanoja, joita voisin hänelle sanoa. ”Jumala, sinä olet kaiken toivon Jumala. Anna sinä toivoa tälle miehelle. Minulla ei ole antaa hänelle toivoa, mutta Sinä itse olet sanonut, että sinä käännyt niiden puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet. Armahda sinä häntä ja anna hänelle se rohkeus, jota hän tarvitsee. Jeesus, sinä olet tie, totuus ja elämä. Kirkasta itsesi hänelle, niin että hän näkee sinun totuutesi.”

Hän tarttuu käteeni ja kysyy: ”Tulethan sinä kotiimme ensi perjantaina? Tiedätkö, että koen rauhaa silloin kun olet luonamme. Tuothan tietokoneesi ja lauletaan yhdessä niitä lauluja. Meidän tytötkin pyytävät aina, että laulaisimme sitä laulua, jossa sanotaan, että Jeesus tuo rauhan sydämeen.” Vakuutan, että tulen heille ja tuon tietokoneen mukanani.

Kirjoittaja toimii seurakuntatyössä maahanmuuttajien parissa Saksassa. Turvallisuussyistä nimiä ei mainita.