Avainsana-arkisto: Korhonen

Inkerin kirkon Omskin seurakunta järjestää lähialueen kylissä lastenkerhoja ja -leirejä sekä jumalanpalveluksia. Parin–kolmensadan asukkaan Orlovkan kylä on yksi tällainen. Kylä

”Rukoilen joka päivä kouluun mennessäni”, sanoo yhdeksäsluokkalainen Vitalina Savolainen, 15, joka kantaa nimessään suomalaisia sukujuuria muttei puhu suomea. Kuva: Matti Korhonen.

Siperialaisen kylän nuori uskoo Jumalan apuun

Inkerin kirkon Omskin seurakunta järjestää lähialueen kylissä lastenkerhoja ja -leirejä sekä jumalanpalveluksia. Parin–kolmensadan asukkaan Orlovkan kylä on yksi tällainen. Kylä perustettiin 1930-luvulla ja sinne siirrettiin paljon juuriltaan suomalaista väestöä. Nyt kylä on jo pääosin venäjänkielinen.

Yhdeksäsluokkalainen Vitalina Savolainen, 15, kantaa nimessään suomalaisia sukujuuria, mutta suomea hän ei puhu. Lastenkerhon päätteeksi Vitalina kertoo elämästään ja uskostaan. Tulkkina toimii Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Markus Aitamäki.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Harrastan koripalloa, lentopalloa ja muuta urheilua. Tykkään myös neuloa.

Millainen perhe sinulla on?

Isä, äiti ja pikkuveli.

Käytkö myös muussa hengellisessä toiminnassa kuin kerhossa?

Käyn myös jumalanpalveluksissa ja osallistun leireille.

Miksi haluat käydä seurakunnassa?

Koska uskon Jumalaan ja siihen, että hän auttaa minua.

Mitä Jeesus sinulle merkitsee?

Hän on minun Pelastajani. Hän auttaa aina, kun on vaikeaa.

Milloin Jeesus on sinua auttanut?

Joka päivä kun menen kouluun, rukoilen, että Jeesus auta minua tänään koulussa ja kokeissa, että tulisi hyvät numerot. Olen myös saanut hyviä numeroita. Tietysti minun tarvitsee myös lukea kokeisiin.

Montako luokkakaveria sinulla on?

Kolme. Meitä on siis yhteensä neljä oppilasta yhdellä ysiluokalla.

Onko sinulla jokin lempiraamatunkohta?

Erityisesti luomiskertomus. Sen kautta voin ymmärtää tätä kauneutta ja luomakuntaa.

Mitä olet oppinut Jumalasta leireillä, joilla olet ollut?

Olen oppinut, mitä usko Jumalaan on ja että Jumala auttaa vaikeissa tilanteissa. Jokaisessa elämäntilanteessa on se toivo, että Jumala auttaa. Olen myös oppinut kiittämään Jumalaa ruokarukouksessa.

Minkälaisista asioista haaveilet?

Haaveilen, että pääsen opiskelemaan kasvatustieteitä yliopistoon. Haluan alakoulun opettajaksi. Muutan yläkoulun jälkeen Omskiin ja menen lukioon. Toivon myös, etten unohda Jumalaa ja että kirkossa käymiselle olisi aikaa. Esimerkiksi tällä hetkellä olen tosi kiireinen, sillä koulussa on paljon tehtävää. En ole vielä päässyt ripille, mutta tänä vuonna aion mennä rippikouluun.

Kuinka kauan olet käynyt seurakunnan toiminnassa?

Seitsemänvuotiaasta asti. Myös kaikki luokkakaverini osallistuvat seurakunnan toimintaan.

Lue lisää Orlovkan kylän nuorista sekä Siperian suomalaisista tämän viikon Uudesta Tiestä.

TEKSTI JA KUVA: MATTI KORHONEN

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Kansanlähetyksen Raamattu rakkaaksi -kampanjalle.

Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, viite on 70315. Voit käyttää tilinumeroa NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25 tai tämän sivun alareunassa olevia tilinumeroita.

Jumalan siunausta sinulle!