Avainsana-arkisto: kirjallisuustyö

Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön

Yli neljäkymmentä vuotta sitten kuvassa olevalla Ford Anglialla kuljetettiin Raamattuja Bulgariaan. Nyt työtä voidaan tehdä vapaasti. Parhaillaan kerätään varoja kaksikielisten Raamattujen painattamiseksi jaettavaksi Bulgariassa.

Anglikaanilla Bulgariaan

Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön historiasta. 

Keväällä 1974 oli juuri vietetty äitienpäivää, kun kaverukset Pekka ja Antti tapasivat Savonlinnassa. Siellä ollessaan Pekka sai tiedon, että hän oli saanut insinööriopinnot suoritettua hyväksytysti. Nuoret miehet ajoivat kaupungille ja päättivät juhlia opintojen päättymistä täytekakkukahveilla. Alennushyllyltä valmistujaispöytään päätyi kakku, jonka päällä luki ”Onnea Äidille”.

Pekan Savonlinnan-vierailun syy ei ollut kuitenkaan äitienpäivä eikä liioin hänen valmistumisensa. Vuosina 1971–1973 Pekka oli matkustanut silloisen itäblokin alueella, muun muassa Romaniassa, Tšekkoslovakiassa ja Puolassa. Näillä matkoilla hän oli vienyt vainotuille kristityille Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta. Jumala oli laskenut hänen sydämelleen ajatuksen, että hänen pitäisi hankkia tätä salaista kirjallisuustyötä varten auto.

Jonkin ajan kuluttua Pekka oli löytänyt vanhan Ford Anglia -pakettiauton. Hän oli vienyt sen Savonlinnaan Antille jatkokäsittelyä varten. Autoon piti rakentaa säilytystila, johon Raamatut saisi piilotettua. Lisäksi auton takaosaan piti asentaa sivuikkunat ja katsastaa auto henkilöautoksi. Nyt Pekka oli tullut Savonlinnaan tervehtimään Anttia ja katsomaan, kuinka rakennustyöt etenivät.

Antin muutostöiden jälkeen Angliaan mahtui 60–70 Raamattua. Auto katsastettiin henkilöautoksi ja sille annettiin nimeksi Anglikaani. Tuohon aikaan kaikilla raamattutyön autoilla oli turvallisuuden vuoksi nimi. Oli Leo, Vaimo, Olga, Pia, Santtu, Petteri ja monia muita. Näin esimerkiksi puhelimessa autojen oikeat merkit eivät paljastuneet, jos puheluja satuttaisiin kuuntelemaan.

Helsinkiläisestä metallisorvarista kuljettaja

Samaan aikaan Ensio eli ”Enska” teki kirjallisuustyötä pääkaupungissa. Tämä helsinkiläinen metallisorvari oli käsistään ja jaloistaan vaikeasti liikuntavammainen. Vapaa-aikoinaan hän jakoi kommunistimaista kaupunkiin tulleille rekkakuskeille ja merimiehille Jumalan Sanaa. Hän soitti usein ystävälleen Tapani Kaitaiselle ja sanoi: ”Lähdetään Tapani kalaan!” Tällä hän tarkoitti, että tarvittiin kaveria Helsingin satamiin kirjojen jakoon. Ensio halusi viedä sanaa myös niihin maihin, joihin sitä ei voinut virallisesti viedä. Ehkä hänen vammojensa vuoksi joku olisi voinut ajatella, ettei hän voisi sellaista työtä tehdä. Jeesus ei kuitenkaan katso ulkokuorta, vaan ihmisen sydämeen. Hän antoi Ensiolle palvelustehtävän rautaesiripun takana.

Anglikaani oli yksi niistä autoista, joilla Ensio alkoi matkustaa rautaesiripun takaisiin maihin. Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä Antti oli kerran matkalla samaan aikaan Ension kanssa. Ensio ajoi Anglikaania ja Antti toista autoa. Matka jatkui yhdessä Itävaltaan asti. Innsbruckin rampilla heidän tiensä erkaantuivat. Ensio jatkoi yhtä reittiä Bulgariaan ja Antti toista kautta Itä-Eurooppaan.

Historiallinen auto

Pekan hankkima Ford Anglia oli ensimmäinen Suomen rekisterissä ollut auto, joka rakennettiin Bulgarian työtä varten. Tietyssä mielessä voidaan sanoa, että tuolla Anglikaanilla Ensio rakensi perustusta Kansanlähetyksen työlle Bulgariassa. Noista ensimmäisistä Bulgarian matkoista on nyt kulunut jo runsaat neljäkymmentä vuotta.

Jeesus on ihmeellisesti siunannut ja moninkertaistanut tuon ”pienten alkujen päivän.” Kun Ensio lähti ensimmäiselle Bulgarian matkalleen, ei osattu edes haaveilla, että jonakin päivänä Bulgariassa voisi toimia Kansanlähetyksen lähettejä. Nyt se on kuitenkin totta, kun Haverisen perhe tekee työtä Peshteran luterilaisessa  seurakunnassa.

Anglikaani on eläkkeellä – raamattutyö jatkuu

Enää ei Bulgariaan tarvitse viedä Raamattuja salaa. Kansanlähetyksen Suuressa mukana -verkkosivustolla Haveriset kertovat raamattutyöstä seuraavaa:

”Tavoitteenamme on painaa ja jakaa Bulgarian Peshterassa millet-turkkilaisille lahjaksi kaksi tuhatta kaksikielistä Uutta testamenttia, joissa on rinnakkainen teksti bulgariaksi ja turkiksi. Kahta kieltä rinnakkain lukiessa vahvistuu molempien kielten taito.”

Enska on jo päässyt perille Jeesuksen luo, taivaan kotiin. Siellä saamme kerran nähdä satoa, jota Ension, Pekan ja Antin kylvötyö on kantanut. Tänään Haverisen perhekunta jatkaa samaa kylvötyötä. Sekin kantaa ajallaan hedelmää taivaan kotiin. Siitä Herramme on antanut meille lupauksen profeetta Jesajan kautta: ”Niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee; ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes. 55:11)

Esko Mäki-Soini

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Mun kielinen Raamattu -projektille.

Kirjallisuustyöntekijämme kirjoittaa: Eräs keskiaasialainen mies oli löytänyt Uuden testamentin ja alkanut lukea sitä vaimoltaan salassa. Joitakin aikoja Sanaa luettuaan tämä

Toisinaan teot puhuvat voimakkaammin kuin sanat. Kuvituskuva: Pixabay

Sanaton todistus

Kirjallisuustyöntekijämme kirjoittaa:

Eräs keskiaasialainen mies oli löytänyt Uuden testamentin ja alkanut lukea sitä vaimoltaan salassa. Joitakin aikoja Sanaa luettuaan tämä mies alkoi uskoa Jeesukseen Pelastajanaan, ja hänen elämänsä alkoi muuttua. Lopulta miehen vaimo huomasi hänessä muutoksen ja alkoi kysellä, mitä miehelle oli tapahtunut. Mies pelkäsi paljastumista ja sanoi vaimolleen, ettei mikään ollut muuttunut. Vaimo alkoi vaatia selitystä ja sanoi: ”Sinun on kerrottava minulle totuus. Sinä olet muuttunut mies. Aikaisemmin olit minulle usein vihainen, ja nyt sinä et enää suutu.”

Lopulta mies kertoi, mitä oli tapahtunut. Hän näytti vaimolleen Uutta testamenttia pyytäen, että tämä ei kertoisi siitä kenellekään. Tähän vaimo vastasi: ”Näin kaunis kirja, etkä ole sitä minulle koskaan näyttänyt.” Heidän luettuaan Uutta testamenttia joitakin aikoja yhdessä myös vaimo otti Jeesuksen vastaan Pelastajanaan.

Pikkuhiljaa naapurustossa asuvat sukulaiset alkoivat huomata  pariskunnassa muutoksen. Miehen kaksi veljeä alkoivat esittää samoja kysymyksiä kuin vaimo aikaisemmin. Kuultuaan, mitä oli tapahtunut, nämä kaksi veljeäkin alkoivat lukea Sanaa, ja lopulta he sekä heidän vaimonsa tulivat myös uskoon. Maissa, joissa kristittyjä vainotaan, uskovat saarnaavat usein ”ilman sanoja”. Muuttunut elämä on naapureille ja sukulaisille voimakas todistus.

Kuluneen vuoden aikana moni asia on muuttunut idässä. Joissakin kohdin myös työmetodit muuttuvat. On kuitenkin jotakin, mikä ei koskaan muutu. Se on se perusta, jolla me elämme, teemme palvelustehtävämme ja jonka turvissa me kerran siirrymme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11)

Kirjoittaja toimii idän kirjallisuustyössä. Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

 

Lahjoita tähän työhön:


Matka Bus4life-kirjastoauton kyydissä on ohi. Bussi viivähtää vielä muutaman päivän Unkarissa ja ja lähtee sitten kohti Ukrainaa. Viikko Unkarissa on

Jos olet saanut syntyä Unkarissa, sinua voi onnitella

Matka Bus4life-kirjastoauton kyydissä on ohi. Bussi viivähtää vielä muutaman päivän Unkarissa ja ja lähtee sitten kohti Ukrainaa. Viikko Unkarissa on ollut normaalista bussitoiminnasta monella tavalla poikkeava: harvoin bussi kiertää useita paikkoja yhden päivän aikana, ja nyt bussin avulla on toteutettu ensimmäistä kertaa ihmisarvosta ja abortista kertova näyttely, joka tavoittaa valtavasti koululaisia.

Oppilaat kuuntelevat keskittyneesti.

Haastattelen kahta pastoria. Toinen on pappina lännessä, toinen idässä. Saan ymmärrystä seurakunnan elämästä ja tarpeista, mutta ymmärrän myös, miksi he halusivat toteuttaa juuri tämän Pro Life -kiertueen Bus4life-kirjastauton avulla.

Bussi parkissa Keszthelyn yössä.

Valokuvatessa pyydän pastoria hymyilemään, ja hän laittaa sormillaan suupielet korviin − huumori on tutun oloista täällä. Toinen pastori kertoo kouluvierailuista, jotka hän aloittaa onnittelemalla koululaisia siitä, että ovat saaneet syntyä Unkarissa. Tämä ei ole niinkään huumoria, vaan vakava asia. Unkarissa, missä pastorin mukaan abortin laillistamisen jälkeen jopa 43 prosenttia sikiöistä on abortoitu, voi todellakin onnitella itseään siitä, että on saanut syntyä. Haastattelun jälkeen olen varma siitä, että kun pääsen Raamattuavain Extra -ohjelmassa Radio Deissä kertomaan matkasta, lähtee kertomus liikkeelle tästä.

Toiset kuvaavat toisten levätessäkin.

Paljon on kerrottavaa, paljon on kuunneltavaa ja pohdittavaa. Nyt on aika levähtää, ja kun palaan muutaman päivän jälkeen töiden pariin, saan matkata uudelleen pitkin Unkaria haastattelujen, videoiden ja kuvien kautta. Jos Herra suo, niin muutaman viikon jälkeen Raamattuavain Extrassa ollaan Unkarissa Bus4life-kirjastoauton kyydissä. Kiitos rukoustuesta, kiitos kaikesta! Kunpa Herra koskettaisi näitä kohtaamiamme nuoria ja johdattaisi heidät kotiin.

Haastattelu-selfie – kiitos Herralle jokaisesta kohtaamisesta.

– Veijo Olli

Bus4life Unkari matkan kirjoitukset:

24.4.2017 Näin se matka alkaa
25.4.2017 Tuulta päin, Veszprem
27.4.2017 Mahdollisuus koskettaa, Marcali
29.4.2017 Jos olet saanut syntyä Unkarissa, sinua voi onnittella

Kuuntele matkakertomus kokonaisuudessaan


Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Matka jatkuu Unkarin maaseudulla. Tien päällä olo tuntuu, mutta ehkä jatkuvaan menemiseen tottuu ja oppii löytämään tarvittavat levon hetket. Maaseutukaupungin

Mahdollisuus koskettaa, Marcali

Matka jatkuu Unkarin maaseudulla. Tien päällä olo tuntuu, mutta ehkä jatkuvaan menemiseen tottuu ja oppii löytämään tarvittavat levon hetket. Maaseutukaupungin tori on tyhjä, tänään torilla ei olekaan väkeä. Siirrymme hetkeksi paikkaan, jossa täkäläiset eivät käy.

Pienen ihmettelyn jälkeen moni saapuu bussille katsomaan näyttelyn ja tapaamaan tiimiä.

Saavumme romanivähemmistön asuinalueelle. Ihmiset katselevat kaukaa. Kävelen miljöön läpi toistellen jokaiselle ”Jo napot”, hyvää päivää. Otan varovasti muutaman kuvan ja odotan, mitä tapahtuu. Toiset ihmettelevät meitä ja kertovat, etteivät unkarilaiset yleensä tänne tule. Yksi mies hakee lapsensa bussin liepeiltä ja ärhentelee jotakin, mitä en ymmärrä. Bussi täyttyy kävijöistä, ja lopulta kaikki ovat ryhmäkuvassa bussin edessä.

Ihmisten asumuksia ei pidä arvioida ulkonäön mukaan. Olen aika varma, että näissä taloissa on viihtyisiä koteja, vaikka ne poikkeavat muusta Unkarin talokannasta valtavasti.

Huomaan, että tiimiimme on löytynyt ihmisiä, joilla on sekä taitoa että halua kohdata ihmisiä. Näyttely tuo monia tärkeän asian äärelle, se koskettaa, ja tämän kaiken kautta avautuu mahdollisuus keskustella monista asioista. Toimittajana voin vapaasti kysyä, mitä haluan, mutta täälläkin kouluihin suunnattujen tilanteiden pitää olla enemmän yleissivistäviä kuin hengellisiä.

En voi kuin ihalla ”Veljen” taitoja ottaa vastaan yhä uusia ja uusia opiskelijaryhmiä.

Kouluryhmät tulevat näyttelyyn luokittain. Ensin käydään keskustelua bussin ulkopuolella, ja sitten nähdään bussissa puheista, kuvista, videosta ja havaintomateriaalista ihmisen kehityksen ainutlaatuisuus ja abortin todellisuus. En ymmärrä kieltä, seuraan oppilaiden ilmeitä ja kehon kieltä − kaikki koskettaa, asia tulee todelliseksi. Haastatteluissa toiset kertovat näkemyksensä abortista muuttuneen tai sitten säilyneen ennallaan, mutta käsitys siitä, mistä on kyse, on vahvistunut kaikilla.

Haastattelun jälkeen haastattelija jää miettimään, mitä kaikkia kipuja nuoret joutuvatkaan kantamaan.

Haastatellessa ymmärrys nuorten elämästä saa muotoa. Raskauden mahdollisuus on monella matkassa jo hyvin nuorena. Vastuuttomuus ja vastuullisuus lyövät toisiaan. Ymmärrän hyvin, että varsinkin nuorten naisten ja tyttöjen on vaikea säilyttää tasapainoaan maailman menossa. Nuorten maailma huutaa; kuka kertoisi heille rakastavasta Jumalasta, joka haluaa johdattaa meitä turvallisia teitä pitkin?

Oman kokemuksen jakaminen saattaa aborttien parissa työskennellessä pelastaa elämän.

Haastattelen hoitoalan ammattilaisia. He kohtaavat työssään aborttia harkitsevia, sillä ennen raskauden keskeytystä pitää käydä näissä keskusteluissa. Saan kuulla omakohtaisen kertomuksen, jossa puolison ja suvun taholta haastettiin abortoimaan lapsi. Äiti ei suostunut tähän, vaan kävi yksinäisen tien synnyttäen lapsen. Tänä päivänä tuo lapsi on naimisissa. Hänen miehensäkään ei pitänyt syntyä, koska tutkimuksissa todettiin sikiö sairaaksi ja siksi suositeltiin aborttia. Koska äiti ei suostunut tähän, hän synnytti tämän terveen lapsen.

Hoitaja kertoo jakavansa kokemustaan ja näkevänsä ympärillään lapsia, joiden äidit ovat keskustelujen jälkeen päättäneet pitää lapsen. Montakohan lasta hän on pelastanut elämään?

Balaton-selfie.

Poikkean 77 kilometriä pitkän Balatonjärven rannalla. Tuulisella säällä olo on kuin meren äärellä. Järven toisella puolella siintää vuoria. Huomaan yllättäen olevani hyvin kosketettu kaikesta kuulemastani ja näkemästäni. Mahdollisuus koskettaa. Minulla on ollut mahdollisuus koskettaa. Olen kiitollinen elämästä, suunnattoman iloinen siitä, että minulla on elämässäni suunta ja tarkoitus. En ole yksin, en vain ole olemassa, kuten jotkut haastattelemistani nuorista elämän määrittelivät.

– Veijo Olli

Bus4life Unkari matkan kirjoitukset:

24.4.2017 Näin se matka alkaa
25.4.2017 Tuulta päin, Veszprem
27.4.2017 Mahdollisuus koskettaa, Marcali
29.4.2017 Jos olet saanut syntyä Unkarissa, sinua voi onnittella


Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Matka jatkuu. Yön selkään hakeuduimme Veszprem-nimiseen kaupunkiin ison Balatonjärven lähimaastoon. Yövyimme paikallisen vastuunkantajapariskunnan luona, ja aamulla kahdeksalta käynnistyi kirjastoauton päivä.

Tuulta päin, Veszprem

Matka jatkuu. Yön selkään hakeuduimme Veszprem-nimiseen kaupunkiin ison Balatonjärven lähimaastoon. Yövyimme paikallisen vastuunkantajapariskunnan luona, ja aamulla kahdeksalta käynnistyi kirjastoauton päivä.

Ystävykset vastailivat innokkaasti kysymyksiin.

Kirjastoautossa on tällä kertaa Pro Life -näyttely; menossa on abortista kertova kiertue. Moniin kouluihin on sovittu vierailu, ja Veszpremissä vierailimme kolmella koululla. Kirjastoautolla on helppo kierrättää tapahtumaa päivän mittaan paikasta toiseen.

Näyttelyn jälkeen on hyvä haastatella ihmisiä ja kysyä ajatuksia, joita se on herättänyt. Mitä katsoja ajattelee ihmisarvosta ja Jumalasta ja siitä, että hän on luonut ihmisen ja rakastaa tätä? Vastauksissa näkyy kommunismin viljelemän ateismin vaikutuksia.

Kesäistä keliä viilensi vain kova tuuli.

Kevät on Unkarissa jo pitkällä. Lämpötilat lähentelevät päivällä 20:tä astetta, mutta tuuli on ollut joka päivä kova. Toisenlainen tuuli puhalsi, kun aamulla kävelin majoituksesta kirjastoautolle − onnistuin saamaan linnuntekeleet päähäni, ja pääsin tekemään aamupesut kosteuspyyhkeillä bussissa.

Veszprem on todella idyllinen maaseutukaupunki.

Poikkesin hetkeksi bussilta idyllisen kaupungin vanhoille kujille. Päädyin tuulessa huojahtelevaan torniin kuvaamaan koulua, jossa juuri vierailimme. Kiertävä näyttely pystyy tavoittamaan kouluryhmiä valtavasti enemmän kuin kiinteä näyttely. En osaa sanoa, montako sataa opiskelijaa tänään näyttelyssä kävi.

Koulun oppilaat tutustuivat bussissa esillä olevaan abortista kertovaan Pro Life -näyttelyyn.

Näyttely poikkesi myös torilla tai sen tapaisella keskustan pysäköintialueella. Koululaisten sijaan autolle pistäytyi siellä tavallista kansaa.

Pro Life -työhön liittyy myös sielunhoito. Kiertävä näyttely on monelle mahdollisuus tulla purkamaan aiheeseen liittyviä tuntemuksiaaan. Kaikkeen vastaan tulevaan sovelletaan kristillistä rakkautta ja etsitään armollisen Jumalan kohtaamista. Päivän ensimmäinen vieras saapui autolle etsimään 20 vuoden taakkaansa apua. Auton ohjaamossa hän sai keskustella ja kohdata armollista Jumalaa kaikessa rauhassa tiimiläisen kanssa.

Vierailimme useassa koulussa. Yhdessä oli suruliputus – joku siellä oli juuri kuollut.

Aina emme tiedä, millaisessa hetkessä kohtaamme ihmisiä. Lähtiessämme eräältä koululta saimme tietää, että koulun lippujen joukossa oleva musta lippu oli surulippu. Joku oli koulusta kuollut tänään.

Yliopiston opiskelijat esittelivät juhlassaan punapukuisen herran tutusti nimellä ”Joulupukki”.

Vierailumme aikana yliopiston opiskelijat juhlivat kaupungilla. Opiskelijaryhmät olivat muodostaneet kulkueita erilaisten hahmojen ympärille. Yllätyin, kun yksi joukkue esittäytyi ”Joulupukin” joukoksi. Päivän viimeisen vierailun oppilaitos oli juuri tämän joulupukin opinahjo, mutta hän ei saapunut bussille tutustumaan näyttelyyn, kuten ei moni muukaan juhlaväestä, joka juhli rakennuksen toisella puolella aina yötä myöten.

Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan kautta Romaniassa työskennellyt Katrina näyttää, missä vietti kaksi kuukautta.

Sain haastatella kaiken lomassa Katrina Mäki-Soinia, joka saapui kirjastoauton matkaan Romaniasta. Hän vietti kaksi kuukautta siellä. Haastattelua voi kuunnella sitten Radio Dein Lähetysavain-ohjelmassa, ja Raamattuavain Extraankin jotain kulkeutuu. On hienoa saada tuoda kerrottavaa näistä maista.

Pääsin ihan oikeisiin hommiin bussin kimpussa.

Selfien paikka. Sain Esa Tuurin ottamaan kuvan minusta, kun korjailin bussin irronnutta listaa. Ajattelin sutkauttaa kameraa ojentaessani, että ottaa kuvan, ennen kuin veri lentää. No, jätin sutkauttamatta, mutta kohta kuitenkin upotin ruuvimeisselin peukaloon ja lähdimme etsimään laastaria.

– Veijo Olli

Bus4life Unkari matkan kirjoitukset:

24.4.2017 Näin se matka alkaa
25.4.2017 Tuulta päin, Veszprem
27.4.2017 Mahdollisuus koskettaa, Marcali
29.4.2017 Jos olet saanut syntyä Unkarissa, sinua voi onnittella


Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Olen matkalla tutustumaan kirjallisuustyöhön Itä-Euroopassa. Vietän viikon Bus4life-kirjastoauton kyydissä Unkarissa. Mutta miten matka oikein alkaa? Matka alkoi tänään kahvin kaadolla.

Näin se matka alkaa

Olen matkalla tutustumaan kirjallisuustyöhön Itä-Euroopassa. Vietän viikon Bus4life-kirjastoauton kyydissä Unkarissa. Mutta miten matka oikein alkaa?

Budapestin seutu on hyvin tasaista maastoa.

Matka alkoi tänään kahvin kaadolla. Nousin lentokoneeseen ja sain kahvia juotavaksi. Hyvin taidollisesti sain kaadettua kahvin syliini ennen ensimmäistäkään kulautusta. Kahvin mukana annetulla servetillä ei kovin kuivaa jälkeä syntynyt, eikä lentokoneen vessassa housuista juurikaan kuivempia tullut. Oli jatkettava matkaa mokkamasterin tuoksuisena. Onneksi toisen lennon aikana housut alkoivat jo olla kuivat. Pahoittelin kahvintuoksua minua vastaan tulleelle veljelle.

Budapestin lentokentän edessä on iso parkkipaikka.

Odotin noutajaa lentokentän edessä. Kun häntä ei kuulunut, soitin perään. Ihmettelin, kun hän kertoi olevansa juuri tulossa hakemaan minua valkoisella autollaan, jossa lukee punaisella OM − hän nimittäin käski mennä takaisin sisälle ja siellä toiseen kerrokseen. Tajusin noudon autolla toisesta kerroksesta, kun älysin katsoa ylleni. En ollutkaan katoksen alla, vaan sillan alla, ja ylemmästä kerroksesta pääsi toiselle tielle, kuten monilla lentoasemilla.

Ilta alkaa hämärtyä.

Pääsen majoittumaan. Veli alkaa tehdä ruokaa, minä tiskaan likaiset astiat. Kerron samalla hänelle, miten kahvi lensi päälleni. Hetken päästä veli tarkastaa ruuan kypsyyttä uunista sillä seurauksella, että huonosti uuniin istuva pelti kaatuu ja ruuat ovat pitkin uunin avonaista kantta. Tänään mennään tällä tyylillä.

Tiskit kuivumassa.

Ennen tiskiä pesin housuni ja sitten avustin keittiön siivoamisessa. Näin mennään, mutta miten kaikki jatkuu? Kunhan lumeen Moldovassa juuttunut Bus4life-kirjastoauto saapuu tänne, lähdemme kiertämään Unkaria. Lumi ei toki ole ollut auton ainoa ongelma.  Pehmeä jalkapallokenttä oli ensin koettanut saada sen ja samoin sitä irrottamaan kutsutut erilaiset koneet sisuksiinsa.

Näin matka on alkanut.

Selfien paikka, kun vihdoin pääsimme syömään.

– Veijo Olli

Bus4life Unkari matkan kirjoitukset:

24.4.2017 Näin se matka alkaa
25.4.2017 Tuulta päin, Veszprem
27.4.2017 Mahdollisuus koskettaa, Marcali
29.4.2017 Jos olet saanut syntyä Unkarissa, sinua voi onnittella


Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.