Avainsana-arkisto: Keskinen

Venäjällä on annettu jo yli kymmenen vuoden ajan jokaiselle vuodelle oma teemansa, joka ilmoitetaan virallisesti presidentin määräyksestä. Tänä vuonna on

Inkerin kirkko -lehdessä kerrotaan vapaaehtoistyön suosiosta Venäjällä.

Vapaaehtoistyö vetää Venäjällä

Venäjällä on annettu jo yli kymmenen vuoden ajan jokaiselle vuodelle oma teemansa, joka ilmoitetaan virallisesti presidentin määräyksestä. Tänä vuonna on vapaaehtoistyöntekijöiden vuosi.

Lähetystyöntekijämme Liliann Keskinen on kääntänyt Darja Shkurljatevan haastattelun aiheesta ”Vapaaehtoistyö kunniaan”, joka on julkaistu viimeisimmässä Inkerin kirkko -lehdessä.

Artikkelin mukaan sosiologit ovat selvittäneet, että noin seitsemän miljoonaa ihmistä tekee vapaaehtoistyötä Venäjällä. Se tarkoittaa noin joka 20. venäläistä.

Kristityt ovat perinteisesti monin tavoin mukana vapaaehtoistyössä. Esimerkiksi Pietarissa eri tunnustuskuntien krisitityt auttavat yhdessä kodittomia. Inkerin kirkossa vapaaehtoisten työn osuus on merkittävä, koska palkattuja työntekijöitä on vähän.  Heidän ansiostaan pystytään tarjoamaan monipuolista toimintaa.

Darja Shkurljateva kertoo, kuinka hänen piti ennen joulua löytää nopeasti vapaaehtoisia muusikoita mukaan lastensairaalaan. Hän julkaisi vetoomuksen sosiaalisessa mediassa ja sai muutamassa tunnissa 10 000 katsojaa. Muusikoita ilmoittautui niin monta, että hänellä kesti monta päivää vastata kaikille.
– Ihmiset olivat pettyneitä ja pyysivät ilmoittamaan, kun seuraavan kerran tarvitsen apua, hän sanoo.

Monet varmasti surevat sitä, kun vapaaehtoistyön vuosi päättyy. Heitä saattaa kuitenkin helpottaa tieto siitä, että presidentti on antanut uuden määräyksen. Venäjällä tullaan jatkossa viettämään vuosittain vapaaehtoistyön päivää 5. joulukuuta.

Mikäli sinäkin innostuit vapaaehtoistyöstä, siihen on nyt mahdollisuus. Kansanlähetyspävillä tarvitaan apuvoimia. Lue lisää täältä.

Lähde: Inkerin kirkko lehti nro 2/106/2018
Anne Lepikko

Tämän kevään aikana Hannu on siunannut viimeiselle matkalle kolme naista, joista kahdella on ollut yhteys niin kutsuttuun alkuperäiseen Jaanin seurakuntaan

Hannu Keskinen pitämässä rippikoulua Jaanin seurakunnassa Pietarissa. Kuva: Liliann Keskinen

Surua ja iloa Jaanin seurakunnassa

Tämän kevään aikana Hannu on siunannut viimeiselle matkalle kolme naista, joista kahdella on ollut yhteys niin kutsuttuun alkuperäiseen Jaanin seurakuntaan – toinen heistä oli jopa aikanaan laulanut nuorena tyttönä tuon seurakunnan kuorossa. Näistä seurakuntakytköksistä huolimatta he eivät ole olleet nykyisen seurakunnan jäseniä. Siunaustilaisuudet olivat hienoja tilaisuuksia kertoa sureville Jumalan armosta ja Kristuksen sovitustyöstä. Nyt tuon entisen kirkkokuorolaisen sukulainen on  tullut ystävänsä kanssa mukaan kuoroon. Pyydämmekin rukoilemaan kuoromme puolesta – että laulun kautta avautuisi laulajille se polku, joka johtaa ikuiseen elämään.

Kastepäivänä 20.4.2016. Kasteen suoritti lähetystyöntekjä Hannu Keskinen. Kuva: Liliann Keskinen

Kastepäivänä 20.4.2016. Kasteen toimitti lähetystyöntekjä Hannu Keskinen. Kuva: Liliann Keskinen

Helmikuussa aloitimme rippikoulun, ja tällä kertaa kaikki sen aloittaneet myös kävivät sen loppuun. Varsinaisilla rippikoulutunneilla kävi kolme henkeä kahdessa vuorossa, naiset pääsivät arkena, koska ovat eläkkeellä, ja mieshenkilö lauantaina, koska hän on työelämässä. Kiitollisina ja jopa hieman yllättyneinä kuuntelimme heidän syviä kysymyksiään kristinuskosta ja Jumalasta. Harvoin saa näin läheltä seurata toisen ihmisen oivalluksia ja uskossa kasvamista. Neljäs rippikoululainen taas ilmestyi aivan viime metreillä, kun hänen konfirmoinnistaan ei löytynyt mistään merkintää. Hän on kuitenkin ollut pitkään mukana seurakunnan toiminnassa ja niinpä sovittiinkin, että hän ”tenttii” jälkikäteen.

Konfirmaation 24.4. toimitti pastori Enn Salveste. Kuva: Tatjana Rjumina

Konfirmaation 24.4. toimitti pastori Enn Salveste. Kuva: Tatjana Rjumina

Hannu kastoi 20.4. nuo eläkeläisnaiset ja konfirmaatiojuhlaa vietettiin 24.4. Kiittäkäämme näistä uusista taimista ja rukoilkaamme, että he saisivat kasvaa edelleen uskossaan.

Liliann Keskinen
kirjoittaja toimii puolisonsa Hannu Keskisen kanssa lähetystyöntekijänä Pietarissa vironkielisessä Jaanin seurakunnassa.

Lue lisää Liliann ja Hannu Keskisen työstä klikkaamalla linkistä.

Hannu ja Liliann Keskisen työtä Pietarissa Jaanin seurakunnassa voit tukea oikealla tai mobiilissa alhaalla sijaitsevasta palkista.  Summaa voi muuttaa vetämällä palkin keskellä olevasta ruudusta. Voit myös halutessasi liittyä Keskisen perheen lähettäjärenkaaseen.