Avainsana-arkisto: Kansanlähetysopisto

Eilen vietettiin Ryttylässä Kansanlähetysopiston kevätjuhlaa. Kansainvälisyyslinjan opiskelija Awa palasi myös kotimaahan opiskeltuaan kevätlukukauden kieltä ja kulttuuria Ateenassa Auttavat kädet -pakolaiskeskuksen

Awa on kiitollinen siitä, että kansainvälisyyslinjan ulkomaanjaksolla Ateenassa kaikki sujui hyvin ja hän saa olla nyt monta kokemusta rikkaampi. Kuva: Awan albumi

Haikeat jäähyväiset Ateenalle

Eilen vietettiin Ryttylässä Kansanlähetysopiston kevätjuhlaa. Kansainvälisyyslinjan opiskelija Awa palasi myös kotimaahan opiskeltuaan kevätlukukauden kieltä ja kulttuuria Ateenassa Auttavat kädet -pakolaiskeskuksen yhteydessä.  Awa kirjoitti ystäväkirjeessään Suomeen paluun tunnelmista:

Viime viikon loppupuolella oli lukuisten hyvästien aika. Ateenaan jäivät rakkaampiakin rakkaammat lapset sekä monet uudet ystävät. Voi, kuinka heitä kaipaankaan. Lähtiessäni tunsin samanaikaisesti suurta iloa ja haikeutta. Odotin innokkaana Suomeen paluuta ja edessä olevia ihania jälleennäkemisiä. Ehdin kuitenkin alkaa ikävöidä Kreikkaa jo ennen kuin koneeni oli edes laskeutunut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tuntui, että minun kuuluisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, vaikka tiesinhän, ettei se ole mahdollista.

Awa teki muutaman ystävänsäi kanssa viiden päivän matkan myös Israeliin, koska lennot Ateenasta olivat edullisia ja he olivat pitkään halunneet päästä käymään Jerusalemissa.

En voinut käsittää, mihin ne kolme kuukautta menivät. Miten kaikki se uusi ja tuntematon, joka aiemmin oli ollut edessä päin, olikin nyt takana, ainoastaan rakkaana muistona? Ateenaan lähtiessäni paras ystäväni saattoi minut lentokentälle. Siellä muistan sanoneeni hänelle: ”Pliis, älä jätä mua tänne. Mä en tuu pärjäämään siellä. Mä en halua mennä yksin. Mä en voi mennä yksin. Mä en selviä siellä.”

Onneksi minun ei todellisuudessa tarvinnutkaan olla yksin missään vaiheessa matkaani. Jumala oli vierelläni joka hetki. Hän piti minusta huolta ja antoi minulle voimaa jokaiseen päivääni sen verran kuin sitä tarvitsin. Hän auttoi minua rakastamaan ympärilläni olevia ihmisiä. Hän vastasi moniin teiltä pyytämiini rukouksiin. Minun ei tarvinnutkaan yrittää pärjätä yksin, sillä sain jättää kaiken Jumalan käsiin.

Nämä kolme kuukautta antoivat minulle paljon. Kielitaitoni kehittyi ja kulttuuritietämykseni lisääntyi. Sain uuden näkökulman moneen asiaan. Sain lisää rohkeutta ja opin uutta itsestäni. Sain uusia ideoita. Sain oppia tuntemaan upeita ihmisiä ympäri maailmaa. Sain rakastaa ja olla rakastettavana.

Haluan vielä kerran kiittää teitä kaikesta tuestanne.
Siunattua kesää jokaiselle!
Terveisin, Awa

Kuvat: Awan arkistot

Tämän artikkelin kohdalla lahjoituksesi kohdistuu Kansanlähetysopiston kuluihin.

 

Tallenna

NASAn tutkijana viime vuonna Yhdysvalloissa työskennellyt dosentti Olli-Pekka Vainio ei pitäisi mahdottomana, että joku Kolmiyhteisen Jumalan persoonista ottaisi itselleen avaruudessa

Matemaattisten aineiden opettaja Jasu Markkanen, dosentti Olli-Pekka Vainio ja dosentti Aku Visala keskustelivat Apologiaforumissa Ryttylässä. Kuva: Harri Turunen

”Kristus voisi syntyä avaruusolennoksi”

NASAn tutkijana viime vuonna Yhdysvalloissa työskennellyt dosentti Olli-Pekka Vainio ei pitäisi mahdottomana, että joku Kolmiyhteisen Jumalan persoonista ottaisi itselleen avaruudessa elävän toisen sivilisaation jäsenen muodon.

Kissaksi Jumala ei sen sijaan syntyisi

Vainio hämmästytti puheillaan Apologiaforumin osallistujia Kansanlähetysopistossa Ryttylässä huhtikuussa. Tapahtuman teemana oli teknologia ja Vainion puheen otsikkona ”Avaruususkovaisia”.

Yliopistonlehtori Olli-Pekka vainio luennoi avaruususkovaisista. Kuva: Harri Turunen

Helsingin yliopiston dogmatiikan yliopistonlehtorina työskentelevän Vainion mielestä kysymys on ”pelastusekonomiasta”. Tämä tarkoittaa, että jos Alfa Centauri -tähtiryhmässä olisi asukkaita, jotka ovat langenneet syntiin niin kuin Maan asukkaat, kaikkien olentojen Luoja todennäköisesti ryhtyisi pelastustoimiin.

Koska hän pelasti ihmiskunnan syntymällä ihmiseksi, hän voisi toimia samalla tavalla myös muualla universumissa elävien olentojen kohdalla.

Kissat eivät sen sijaan ole syntisiä ja siksi Jumalan ei tarvitse syntyä kissaksi, Vainio pohdiskeli.

Kysymykseen, pitäisikö avaruudessa tehdä lähetystyötä, hän vastasi sanomalla, että sitä tehdään jo. Avaruusasemille viedään pyhitetyt ehtoollisaineet ja siellä nautitaan ehtoollista seurakuntiin muodostettujen etäyhteyksien avulla.

Vainiolta ilmestyy heinäkuussa teologisia näkökulmia kosmologiaan käsittelevä teos Cosmology in Theological Perspective (Baker). Kirja käsittelee ihmisen paikkaa ja merkitystä universumissa.

Reunoilla hiipii hirviöitä

Opettaako kristinusko, että ihmiset ovat ainoita ruumiillisia älyllisiä olentoja universumissa? Olli-Pekka Vainion mielestä tällaisia mielipiteitä kyllä esiintyy, mutta ne eivät ole kristinuskon historiallista valtavirtaa.

Ekumeenisten kirkolliskokousten ajalta asiasta ei ole yhtään kannanottoa, eivätkä keskeiset teologit pidä asiaa merkittävänä.

Vainio juoksutti Raamatusta ja kirkkohistoriasta esimerkkejä ajattelijoista, joiden mielestä kosmoksessa saattoi olla paljon ihmiselle toistaiseksi tuntematonta todellisuutta.

Hän näytti vanhaa karttaa, jonka keskelle oli kuvattu Jerusalem ja ylle Kristus. Reunoilla hiipii hirviöitä ja omituisia pikkuhassutuksia.
‒ Myös kaikki omituinen on Kristuksen vallan alla, Vainio kuvasi kartanpiirtäjien ajattelua.

Hän kertoi todennäköisyyslaskelmista, joilla on yritetty selvittää Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuutta. Yhden laskutavan mukaan Linnunradalla voisi olla 250 sivilisaatiota. Toisen laskelman mukaan koko tunnetussa universumissa ei ole elämää muualla kuin Maassa.
‒ Kun tarkastelee universumia, näyttää siltä, että Jumala luo myös sellaista, joka ei ole välttämätöntä.

‒ Kristillinen jumalausko ei tue eikä vahvista elämää maan ulkopuolella. Jos sellaista olisi, tämä ei olisi teologinen eikä kristologinen ongelma, Olli-Pekka Vainio summasi.

Ihanneihmistä etsimässä

Tekoälyn kehittäminen on opettanut ihmiselle valtavasti ihmisen älykkyyden monimutkaisuudesta, uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala totesi tekoälyn etiikkaa käsitelleessä luennossaan.

Dosentti Aku Visala luennoi tekoälyn etiikasta. Kuva: Harri Turunen

Ihmisen älykkyys on sosiaalista, emotionaalista ja moraalista. Ihminen käyttää mielen eri järjestelmiä erilaisten ongelmien ratkaisemiseen.

Älykkyys edellyttää myös kehoa ja kieltä.
‒ Ihmismieli on automaattisten toimintojen ja tietoisten toimintojen yhteispeliä, Visala totesi.

Tekoälyä kehittäessään ihminen joutuu pohtimaan, millainen on ihanteellinen ihminen. Kristillisen näkemyksen mukaan ihmisen ideaali on ruumiillistunut Jeesuksessa.
‒ Häntä ei leimaa ensisijaisesti superälykkyys, vaan viisaus, rakkaus, myötätunto ja uhrautuminen. Näissä tekoäly ei pärjää.

Visalan mielestä teologien tulisi tuoda tekoälykeskusteluun mukaan kysymys ihmisyyden ideaalista.
‒ Teknologia ei ole moraalisesti, filosofisesti eikä uskonnollisesti neutraalia. Teknologia ei saa muuttaa meidän päämääriämme, vaan teknologian on palveltava niitä, Aku Visala kiteytti.

Kenellä on oikeus elää?

Kansanedustaja, lääketieteen lisensiaatti Päivi Räsänen nosti lääketieteen etiikkaa käsittelevässä puheessaan esille perinnöllisten sairauksien kantajien oikeuden elämään.
‒ Heidän ihmisarvonsa on täsmälleen sama kuin jokaisen terveen ihmisen. Lapsen syntymään liittyy aina sairauden ja vamman riski. Sairauksien ja vammaisuuden ehkäiseminen ja parantaminen on lääketieteen ydintarkoitus, ei sairaan tai vammaisen yksilön elämän lopettaminen.

Kansanedustaja Päivi Räsänen luennoi lääketieteen ajankohtaisista kysymyksistä. Kuva: Harri Turunen

Räsäsen mielestä jokaisen ihmisen luovuttamaton arvo perustuu siihen, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen.

Räsänen lainasi kuuluisaa ajatusta kirkkoisä Augustinukselta: ”Sinä olet luonut meidät itseäsi varten, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.”

Joka kevät järjestettävän Apologiaforumin järjestävät Kansanlähetysopisto ja OPKO. Tapahtuma kokosi noin 150 osallistujaa.

Danielle Miettinen

 

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja

Akashi-Kaikyon silta yhdistää Honshun ja Awajin saaret. Kuva: Ulla Pendolin

Näky toteutuu

Toistakymmentä vuotta sitten, kun opiskelin Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla, lähetystyötä käsittelevän opintojakson tenttikirjana oli Soini ja Kaija Olkkosen työstä Papua-Uudella-Guinealla kertova kirja Näky toteutuu viidakossa. Kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Vaikken itse uskonut, että minusta olisi lähetystyöntekijäksi, olin tietämättäni jo Jumalan valmistamalla tiellä, joka johdatti minut ensin vuodeksi Etu-Aasiaan ja muutamaa vuotta myöhemmin Japaniin – lähetystyöntekijäksi!

Nuorena lukiolaistyttönä tehty matka, joka oli ensikosketukseni Japaniin, sai uuden merkityksen, kun jälkikäteen ymmärsin Jumalan valmistelleen minua työhön ja elämään Nousevan auringon maassa jo vuosikausien ajan. ”Mutkankin kautta vie Jumalan suora tie”, niin yksittäisten ihmisten kuin kokonaisten kansakuntien elämässä. Israelin kansan Jumala johdatti 40 vuoden erämaavaelluksen jälkeen Luvattuun maahan, ja Jumalan Aabrahamille antama lupaus maasta ja kansasta toteutui ajallaan. Vaikka oma usko asioiden toteutumiseen horjuisikin, Jumala on uskollinen, ja Hän on johdattanut ja pitänyt huolta laumastaan myös Japanissa.

Uusia seurakuntia Japaniin

Kansanlähetys aloitti Japanin työn pian liikkeen perustamisen jälkeen vuonna 1968. Työnäkynä on alusta lähtien ollut perustaa kristillisiä seurakuntia sinne, missä niitä ei vielä ole. Aluksi työ keskittyi Shikokun saarelle, jonne perustettiin Yoshinogawan, Itä-Tokushiman ja Ananin seurakunnat. 1980-luvulta lähtien työn painopiste siirtyi Honshun pääsaarelle Koben suurkaupunkialueelle. Lähetyksen työn tuloksena Japaniin on perustettu kuusi seurakuntaa ja yli 400 henkilöä on kastettu.

Työtä Awajin saarella

Honshun ja Shikokun välissä sijaitsee pieni Awajin saari, joka on kuuluisa herkullisista sipuleistaan ja Awaji-gyu-naudanlihasta. Saaren yhdistää Honshun pääsaareen lähes neljän kilometrin mittainen, maailman pisin riippusilta. Sillan rakenteita ja sillalta avautuvia näkymiä olen ihaillut lukemattomat kerrat käydessäni saarella sijaitsevassa Sumoton kaupungissa, jonne Kansanlähetyksen toimesta perustettiin Awajin seurakunta vuonna 1997.

Jumalanpalvelus vanhoissa vuokratiloissa. Kuva: Ulla Pendolin

Aluksi seurakunta kokoontui pienissä vuokratiloissa. Kun tilat kävivät ahtaaksi kasvavalle seurakunnalle, heräsi unelma omasta kirkosta, johon voisi kutsua myös uusia ihmisiä. Joulukuussa 2011 seurakunta osti tontin kirkkorakennusta varten. Arkkitehti Hannu Nokelaisen suunnitteleman kirkon rakentamista tukivat myös monet suomalaiset seurakunnat ja yksityishenkilöt. Yhteistyön tuloksena keväällä 2014 valmistui uusi ja valoisa kirkkorakennus ja pappila. Vastavalmistuneen kirkon ensimmäisessä jumalanpalveluksessa kastettiin neljä henkilöä. Unelma uudesta kirkosta ja uusien ihmisten tavoittamisesta kävi toteen.

Tämän vuoden maaliskuussa Awajin seurakuntaan nimitettiin ensimmäiset vanhimmiston jäsenet, ja kasteen kautta seurakuntaan liitettiin kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan työstä parin viime vuoden ajan vastanneet, kotimaanjaksolle Suomeen palanneet Arni ja Eeva Hukari eivät olisi voineet saada parempaa lähtölahjaa.

Jumalanpalvelus ja kastejuhla 25.3.2018. Kuva: Arni Hukari

Työ Awajin seurakunnassa jatkuu nyt kansallisin voimin. Jälleen yksi näky on toteutunut, kun seurakunta siirtyi huhtikuun alusta toimimaan japanilaisen pastorin johdolla. Saamme yhdessä rukoilla työlle siunausta ja seurakunnalle kasvua jatkossakin. Jumalan pelastussuunnitelma odottaa toteutumistaan vielä monen japanilaisen elämässä.

Ulla Pendolin

Hukareiden kuulumisia voit lukea heidän kotisivuiltaan.

Tule mukaan tukemaan Japanissa tehtävää evankelioimistyötä! Lue lisää.

Lahjoita tähän työhön:


Matkasin lokakuussa Martti Lutherin jalanjäljillä Saksassa Kansanlähetysopiston opintomatkalla. Poikkesimme neljässä kaupungissa: Eisenach, Erfurt, Eisleben ja Wittenberg. Näitä paikkoja voidaan kuvata

Lutherin jalanjäljillä Saksassa

Matkasin lokakuussa Martti Lutherin jalanjäljillä Saksassa Kansanlähetysopiston opintomatkalla. Poikkesimme neljässä kaupungissa: Eisenach, Erfurt, Eisleben ja Wittenberg. Näitä paikkoja voidaan kuvata Lutherin syntymä- ja kuolinkaupungiksi, pitkäaikaiseksi asuinpaikaksi, luostariajan kaupungiksi ja opiskelukaupungiksi.

Matkatessani laivalle, jolla menimme Saksaan, tapasin junassa miehen. Aamukahvilla ravintolavaunussa en hakeutunut istumaan yksin, vaan istuuduin tuntemattoman juttuseuraksi. Normaalien säiden ja junienkulkemisten jälkeen pääsimme siihen, minne olen matkalla. Ja  kun kerroin Luther-matkasta, niin yllätys oli suuri, kun juttukaverini veti esiin kaksi vanhaa Lutherin teosta!

Eipä kannattanut yrittää istuskella yksinään. Otin kuvan ja hänen osoitteensa talteen. Hänkin oli miettinyt Kansanlähetysopiston matkaa, mutta ei tällä kertaa liittynyt matkaseurueeseen. Lähetin hänelle Luther-kortin Eisenachista, ja ylläolevan kuvan julkaisen tässä hänen luvallaan.

Itse matkalla sain lisää ystäviä. Opintomatka on ryhmämatka, ja siellä yksin matkaan lähteneelläkin on seuraa.

Martti Luther ja uskonpuhdistuksen merkkivuosi näkyy katukuvassa. Saksan kieltä osaamattomana en tohtinut käydä paikallisilta kyselemään juhlavuoden merkitystä. Tyydyin keskittymään Lutherin elämään ja opetuksiin. Kansanlähetysopiston työntekijöiden luennot monissa eri hetkissä laajensivat matkan annin Lutherin elämänkaaresta ja elinolosuhteista aina uskonpuhdistuksen hengellisiin aarteisiin. Tältä matkalta ei tarvinnut palata ymmärtämättä näkemäänsä ja kokemaansa.

Ryhmämatkalla ollaan liikkeellä porukalla. Eisenach-päivän jälkeen minut valtasi vielä kiinnostus tutustua kaupunkiin. Hotelliin asetuttuamme huomasin kukkulalta, jossa hotelli sijaitsi, oikotien metsän läpi alas kaupunkiin. Niinpä jaettuamme iltaohjelmassa päivän kokemuksia suuntasin erään matkatoverin kanssa kukkulan rinnettä verhoavan metsän halki alas kaupunkiin. Kaikki kaupat olivat jo kiinni; kaduilla ei juurikaan ollut ihmisiä. Tunnin katselun ja kävelyretken jälkeen kiipesimme takaisin kukkulalle, jolla hotellimme sijaitsi. Kaikki risteykset näyttivät tutuilta ja päädyimme pimeään metsään etsimään oikeaa tietä kännyköiden valossa. Jouduimme palaamaan takaisin ja etsimään uudelleen oikeaa polkua metsän läpi. Kolmas kerta toden sanoi, ja pääsimme perille kukkulan laelle.

Museoissa kierrellessä näki Luther-sitaatteja. Ylläoleva musiikin ylistyssitaatti jäi mieleen erityisesti. Sitä saattoi pohtia museossa olevassa kuuntelusopessa, jossa virtasi korviin uskonpuhdistuksen jälkivuosina syntynyttä musiikkia.

Keräilin  kaiken lomassa pieniä haastatteluja. Muodostelin niistä sitten Raamattuavain Extra -radio-ohjelmaan jutun, jossa tuodaan esiin uskonpuhdistuksen oivalluksia.

Lutherin jalanjäljillä Saksassa, Raamattuavain Extra 11.11.2017

Kansanlähetysopisto järjestää vuosittain useita opintomatkoja. Lisätietoja matkoista löydät tästä linkistä.

Tässä vielä pientä kuvasatoa matkalta:

Luentohetki laivalla, Niilo Räsänen opettaa.

Rakennus, jossa Luther asui kouluvuosinaan , Eisenach.

Jarkko Haapanen ja Markus Korri käyvät Jumalanpalveluksen virsiä läpi Lutherin luostariajan kappelissa, Erfurt.

Kadun päässä vanha majatalo Lilie, joka palveli jo Lutherin aikaan, Erfurt.

Luther-patsaiden kivijalustoissa on esitelty Lutherin elämänvaiheita ja piirteitä, Eisleben.

Jostakin syystä Wittenbergissä oli monia Luther-teemaisia kauppoja ja yksi apteekki löytyi myös, Wittenberg

Syksyinen puisto oli oiva paikka hengähtää bussimatkan lomassa, Potsdam.

 

Veijo Olli

Kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Uusi Tie on julkaissut keväällä Jarkko Haapasen esikoisteoksen. Jarkko Haapanen menetti isänsä syövälle vuonna 2007, kaksi vuotta sairauden puhkeamisen jälkeen.

Uusi kirja: ET OLE YKSIN, Raamatun näkökulmia kärsimykseen

Uusi Tie on julkaissut keväällä Jarkko Haapasen esikoisteoksen.

Jarkko Haapanen menetti isänsä syövälle vuonna 2007, kaksi vuotta sairauden puhkeamisen jälkeen. Isän viimeisiä sanoja olivat: ”Kiitos Jeesus!” Menetys oli erityisen raskas Jarkon veljelle. Hänen masennuksensa syveni, ja sen jälkeen hän aiheutti itse kuolemansa. Ennen sitä veli kirjoitti kuitenkin viestin: ”Jeesus on ylösnousemus ja elämä.”

Haapasen monista kysymyksistä, jotka liittyvät omakohtaiseen läpikäytyyn elämään, on syntynyt Raamatun näkökulmia kärsimykseen sisältävä kirja. Kirjan viesti on selvä: Jeesus on läsnä kärsimyksen hetkellä. Sanoma laskee lukijansa kärsimystä pohdittaessa turvallisesti hyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan käsivarsille.

Jarkko Haapasen esikoisteos ilmestyi keväällä 2017.

TM Jarkko Haapanen toimii Kansanlähetysopiston Raamattulinjan linjavastaavana.

Teksti ja kuvat: Pauliina H.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Olen 63-vuotias opiskelija Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla. Opiskelu on huikea mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalaa uudella tavalla. En ollut vielä täyttänyt viittä vuotta,

Minulta unohtui Jumala, mutta minä en unohtunut Jumalalta

Olen 63-vuotias opiskelija Kansanlähetysopiston Raamattulinjalla. Opiskelu on huikea mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalaa uudella tavalla.

En ollut vielä täyttänyt viittä vuotta, kun olin mummon kanssa käynyt läpi Raamatun kaikki kiehtovat kertomukset. Olin kuullut Joosefin elämäntarinan, katsellut Abrahamin kanssa tähtitaivasta ja tehnyt matkaa Mooseksen kanssa. Kaikkein kiehtovin pienen tytön mielestä oli taivas kultakatuineen ja -kruunuineen sekä ihmiset valkeissa vaatteissa. Vieläkin on vaikea lukea Ilmestyskirjan taivasta kuvaavia kohtia ilman kyyneliä.

Äitini vanhemmat asuivat meillä, kun olin pieni. Mummo huolehti meistä lapsista vanhempieni ollessa töissä maatilallamme.

Mutta elämä ei mene kivuttomasti, ei myöskään minun elämäni. Äidin vanhemmat joutuivat muuttamaan toiselle puolelle Suomea, kun olin viisivuotias.  Vieläkin tuon asian ajatteleminen tuo mieleeni sen pohjattoman ikävän, mitä koin silloin.

Isovanhempieni muutto johti myös pitkään katkokseen Raamatun lukemisessani. Onnekseni koulussa käytiin uskontotunnilla läpi noita tarinoita. Minua ei haitannut, vaikkei opettaja niihin uskonutkaan.

Kesällä 1967 lähdin sisarusteni kanssa Tampereelle suureen kokoukseen. Siellä pidettiin nimittäin Kansanlähetyksen ensimmäiset kesäjuhlat. Siellä löysin jälleen sen Jeesuksen, jonka olin lapsena tuntenut. Oivalsin, että minun tulee kertoa kavereilleni Jeesuksesta, ja minähän kerroin. Olin ehkä yli-innokaskin, koska sisareni taisivat hävetä minua. Se ei intoani lannistanut, ja kohta meitä oli iso joukko, jota uusi uskonnonopettajani luotsasi. Hänestä tulikin tärkeä tuki meille useaksi vuodeksi, kunnes hän muutti muualle.

Nuoren tytön kasvukipuja

Sitten oli minunkin aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Lähdin Tampereelle opiskelemaan iltaoppikoulussa. Jouduin liian nuorena elämään yksin vailla aikuisten huolenpitoa, enkä uudella paikkakunnalla löytänyt paikkaani. Iltaopiskelun ja myöhemmin vuorotyön vuoksi en päässyt nuorten tilaisuuksiinkaan. Sen sijaan, että olisin vienyt ei-uskovia ystäviäni mukanani hengellisiin tilaisuuksiin, he veivät minua niistä poispäin.

Siinä menikin sitten vuosia tuskaillessa omien kipujeni kanssa. Minulta unohtui Jumala, mutta Jumala ei unohtanut minua. Pian ymmärsinkin, että usein ei-uskovat olivat parempia lähimmäisiä ja valmiimpia auttamaan kuin uskovat, toki poikkeuksiakin oli. Aina välillä oli pakko pyytää apua ylhäältä, kun alhaalla ei ollut ketään, joka olisi auttanut.

Geneve-järven rannalla kesällä 2016. Kuva: Ville Suonurmi

Geneve-järven rannalla kesällä 2016. Kuva: Ville Suonurmi

Päädyin opiskelemaan sosiaalityötä Göteborgin yliopistoon. Se oli mielenkiintoista aikaa. Sain opiskelutoverikseni uskovan naisen. Yhdessä pohdimme ja vertailimme Raamatun opetuksia ihmisten kohtaamisesta ja sosiaalityön metodeista. Ne vaikuttivat yllättävän samanlaisilta. Valmistuttuamme tiemme erosivat.

Työssäni näin hirvittävän määrän tuskaa ja kärsimystä, ja ajauduin pohtimaan kärsimyksen olemusta heidän kokemustensa kautta. Olinkiitollinen opiskeluaikaisista pohdinnoistamme. Jälleen kerran oli pakko todeta, että ilman Jumalaa ei ole toivoa maailmassa.  Ja siinä hän oli rinnallani niin kuin aina.

Jumalan apu tuli kärsimyksen keskelle

Ja sitten Jumala näytti itsestään ihan uuden puolen. Jouduin kokemaan raskasta työpaikkakiusaamista. En jaksanut uskoa, että Jumalakaan välittäisi minusta. Minun oli kuitenkin mahdollista osallistua vapaapäivinäni Kansanlähetysopiston Raamattu-periodeille, sillä työni oli vuorotyötä. Kerran opiskelimme Jobin kirjaa, ja se tuli lohdukseni.

Kärsimystensä keskellä Job huokaa: ”Miksi vainoatte minua niin kuin Jumala, ettekä saa kyllikseni minun lihastani. Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi. Mutta minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä päivänä seisovan multieni päällä. Ja sitten kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani: minun silmäni saavat nähdä hänet − eikä vieraana.” (Job 19:2327)

Tuo kallio, johon Jobin kärsimykset hakattiin, oli Jeesus Kristus. Ymmärsin, että siihen Kallioon olivat osuneet myös ne lyönnit, jotka olivat osuneet minuun, jo kauan ennen kuin olin edes syntynyt. Eikö sitten Jeesus välittäisi, koska hänkin oli kärsinyt minun kanssani. Ymmärsin, että voin aina paeta Jeesus-kallion turvaan ja taakse. Silloin kipukin on helpompi kestää.

Matkallani Sveitsissä kesällä 2016 Alpit palauttivat mieleeni vertauksen Jeesus-kalliosta. Kuva: Riitta Suonurmi

Jumala ei rakasta vain minua vaan myös kiusaajiani. Sitä olikin vaikea niellä, mutta sellainen vain on minun Jumalani. Kärsimysten keskellä olin saanut nähdä jotain uutta hänestä. Jeesus välittää siitä, mitä minulle tapahtuu. Hän välittää niistä, joita itse satutan, ja hän välittää niistä, jotka satuttavat minua. Sen Jeesuksen haluan oppia tuntemaan paremmin, ja jos mahdollista, auttaa muitakin tuntemaan hänet.

Riitta Suonurmi

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna