Avainsana-arkisto: juutalaisuus

Kun asuu Jerusalemissa, saa päivittäin oppia jotakin uutta juutalaisesta uskonnosta. Vietimme täällä juuri juutalaisen uuden vuoden 5778 ja suuren sovituspäivän

Suuren sovituspäivän kirje

Kun asuu Jerusalemissa, saa päivittäin oppia jotakin uutta juutalaisesta uskonnosta. Vietimme täällä juuri juutalaisen uuden vuoden 5778 ja suuren sovituspäivän Jom Kippurin välistä kymmenen päivän jaksoa, joka on erityistä katumuksen ja parannuksen tekemisen aikaa. Viime perjantaina alkoi suuren sovituspäivän paasto, joka kesti vuorokauden.

Posti toi talomme jokaiseen kotiin avoimen kirjekuoren, jonka etuosa oli täynnä heprealaista kirjoitusta. Kirjeen lähettäjä on Chabad-niminen juutalainen järjestö. Kirjekuoren otsikko on kirjoitettu suurin kirjaimin: ”Sovituksen lunastaminen”. Tämän otsikon alle kirjoitettu viesti paljastaa, mitä kyseinen juutalainen ryhmä uskoo syntien sovituksesta. Seuraavassa on tekstin sanatarkka käännös suomeksi.

”Sovituksen järjestys:
On tapana hankkia ’sovitus’ niiden kymmenen parannuksen päivän aikana, jotka sijoittuvat uuden vuoden ja suuren sovituspäivän väliin. Israelin tapana on ottaa kana ’sovitukseksi’ ja antaa kanan arvoa vastaava summa hyväntekeväisyyteen. On mahdollista hankkia ’sovitus’ myös rahalla. ’Sovituksen’ hankkimisen jälkeen raha annetaan hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Kuinka tämä tehdään?
Otetaan tietty summa rahaa ja kun lausutaan seuraavat sanat, pyöritetään rahaa pään yläpuolella (kolme kertaa): ’Tämä on minun asemastani, tämä on minun sijastani, tämä on minun sovitukseni, tämä raha menee hyväntekeväisyyteen, mutta minä menen hyvään, pitkään ja rauhalliseen elämään.’ Tämä on lausuttava kolme kertaa. Raha on annettava hyväntekeväisyyteen ennen suurta sovituspäivää.”

Viestin lopussa on osoite, johon rahakuori lähetetään ja puhelinnumero, johon voi soittaa ja lahjoittaa rahaa myös luottokortilla tai pyytää järjestön edustajaa noutamaan kirjekuori lahjoittajan kotoa.

Raha ei pelasta – vain Jeesus pelastaa

Kun luin kirjeen, vakuutuin entistä enemmän siitä, että juutalainen kansa tarvitsee sitä sanomaa, jota Uusi testamentti julistaa: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

Kristillinen työ Israelissa on yhä ajankohtaista, sillä se teologia, jota yllä kuvattu kirje edustaa, on samoilla linjoilla syntien sovituksen suhteen kuin katolinen aneoppi Lutherin aikana. Kysymys on raha-nimisen epäjumalan valheesta. Raha ei pelasta, vaikka sitä tarvitaankin hyvän tekemiseksi toisille ihmisille.

Kuinka vapauttava ja rohkaiseva sen sijaan onkaan aito ja puhdas evankeliumin sanoma, joka julistaa meille syntisille, että kaikki syntimme ovat anteeksiannetut ja poispyyhityt: ”Ei kullalla eikä hopealla, vaan Kristuksen kalliilla verellä!”

Hyvää suurta sovituspäivää sinulle, ystäväni.

Esko Siljanen
kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä

 

Lahjoita tähän työhön:


Tänä vuonna Kansanlähetyksen  joulukeräyksen tuotolla tuetaan juutalaistyötä. Toivomme, että eri puolilla maailmaa asuvat juutalaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Messiaana. Keräyksen alku

Nyt alkoi riemuvuosi

Tänä vuonna Kansanlähetyksen  joulukeräyksen tuotolla tuetaan juutalaistyötä. Toivomme, että eri puolilla maailmaa asuvat juutalaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Messiaana.

Keräyksen alku osuu juuri juutalaisten 5777. riemuvuoden alkuun. Juutalaisille tämä on merkittävä juhla.

Riemuvuosi aloitettiin pasuunansoitolla

Israelissa on seitsemän juhlaa, jotka sijoittuvat kolmeen pyhiinvaellusaikaan vuodessa: kevääseen, kevätkesään ja syksyyn, Silloin juhlijat kokoontuvat Jerusalemiin. Näitä raamatullisia juhlia kutsutaan nimellä moadim eli tapaamisajat Jumalan kanssa.


SONY DSC

Ensimmäinen juhlapäivä syksyllä on Jom Teruah, ”pasuunansoiton päivä” tai ”huudon päivä”. Teruah tarkoittaa kovaa, riemukasta huutoa, taisteluhuutoa, herätyshuutoa. Juutalaiset puhaltavat  oinaansarvipasuunoilla uuden vuoden tervetulleeksi. Riemuvuotta vietettiin jo vanhassa Israelissa joka 50. vuosi:

”Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille, Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” (3. Moos. 25:10)

Perintömaat ja lupaukset

Onkin toinen asia määritellä, mitkä alueet ovat noita perintömaita. Unohdettu tosiasia on kuitenkin se, että Samarian rauniot ja arkeologiset kaivaukset todistavat israelilaistenkin (ikivanhasta) historiasta.


KUVA4heidi_RAJATTU

Paljon Raamatun lupauksia liittyy juuri Samariaan. Tuo alue ja sen kaikki asukkaat, niin juutalaiset kuin arabit, samarialaiset ja kristityt, beduiinit ja muutkin, tarvitsevat esirukoustanne. Uutisten mukaan juuri sieltäpäin paine on kasvamaan päin. Samaria odottaa Messiaan rauhaa!

Omaisuuskansan tukena

Juutalaisten perinteiden merkityksiä voi olla vaikea käsittää, mutta saamme olla mukana kantamassa Jumalan omaisuuskansaa rukouksissa sekä muistaa myös niitä, jotka heidän parissaan työskentelevät.

Opetus pastori Timo Keskitalon kirjan Salaisuus avautuu pohjalta. Roomalaiskirje on kuin Paavalin hengellinen testamentti. Pastori Timo Keskitalo avaa kirjassaan kirjeen

Paavali antaa kirjeessä kristityille käytännön neuvoja kuinka elää tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa ja usein niin ristiriitaisessa seurakunnassa. Kuva: Heidi Tohmola

Salaisuus avautuu

Opetus pastori Timo Keskitalon kirjan Salaisuus avautuu pohjalta.

Roomalaiskirje on kuin Paavalin hengellinen testamentti. Pastori Timo Keskitalo avaa kirjassaan kirjeen loppulukuja 9–16. Luvuissa kerrotaan, kuinka Jumala on valinnut ihmiset toteuttamaan hänen hyvää suunnitelmaansa. Yksilöt ja kansat toteuttavat tietämättään salaista käsikirjoitusta. Paavali antaa kirjeessä kristityille myös käytännön neuvoja, kuinka elää tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa ja usein ristiriitaisessa seurakunnassa.

Juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa ja valittu erityiseen tehtävään. Valtaosa heistä hylkää Jeesuksen, mutta Jumala on heille uskollinen. Jumala ei peruuta Israelin kanssa tekemäänsä liittoa.

Raamattu opastaa meidät lukemaan itsemme pelastettujen joukkoon. Paavali kirjoittaa jakeessa 24, että sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. ”Jumala luo siis uudenlaisen yhteisön, jolla ei ole luonnollista perustaa, vaan joka on Pyhän Hengen synnyttämä kansainvälinen globaali yhteisö” (Keskitalo 2015,32).

Uskoa vai uskonnollisuutta

Siinä missä muut maailman uskonnot korostavat hyviä tekoja, kristinusko korostaa uskoa. Tämä on vierasta maailman silmissä. Syntinen armahdetaan uskon kautta, eikä kristityllä ei ole mitään tarvetta osoittaa olevansa parempi ihminen kuin muut.

Langenneessa luonnossaan ihminen on kuitenkin kovin uskonnollinen.  Juutalaisilla oli pyhät kirjoitukset silmiensä edessä, mutta he valitsivat jumalanpalveluksessaan pyrkimyksen kelvata Jumalalle uskonnollisilla teoilla.

Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, on kulmakivi, jonka rakentajat, eli kirjanoppineet hylkäsivät, Tässä yhteydessä kulmakivellä tarkoitetaan rakennuksessa yhdessä kulmassa olevaa järeää kiveä, johon muu rakennelma nojaa. Kirjanoppineet eivät tahtoneet Jeesusta osaksi rakennelmaansa. Mutta näin tuli tapahtua. Se oli ennustettu ja se oli osa Jumalan hyvää suunnitelmaa.

Jumalalla on nerokas tapa toimia lain ja evankeliumin kautta läpi koko maailmanhistorian ja viedä suunnitelmansa päätökseen. Haluaisimme usein lähteä neuvomaan häntä. Jumalalla on kuitenkin laajempi näkökulma kaikkeen ja hän järjestää asiat hyväksi katsomallaan tavalla.

Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään: ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki.” Kaikki on siis Jeesuksesta, Jeesuksen kautta ja Jeesusta varten. Salaisuus oli evankeliumi, Jeesuksen sovitustyö. Jeesuksen tuli kuolla sijaisuhrina meidän syntiemme tähden. Se oli kätkettynä, jottei vihollinen pääsisi pilaamaan suunnitelmaa.

Sielunvihollinen luuli saavansa voiton Jeesuksen kuollessa ristillä, mutta se olikin meidän pelastuksemme. Voitto on saatu ja ilosanoma on kerrottavana kaikille.

Elina Kinnunen

Pastori Esko Siljasen puhe Israel-päivillä  Ryttylässä 25.9.2015. Kun ajattelen puheelleni annettua aihetta: Todistukseksi Israelille, se tuntuu jotenkin vaativalta. Itse asiassa se tuntuu

Taivasten valtakunta on kuin kallisarvoinen helmi, jonka kauppias löysi. Hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen. Kuva: Heidi Tohmola

Todistukseksi Israelille

Pastori Esko Siljasen puhe Israel-päivillä  Ryttylässä 25.9.2015.

Kun ajattelen puheelleni annettua aihetta: Todistukseksi Israelille, se tuntuu jotenkin vaativalta. Itse asiassa se tuntuu  suorastaan mahdottomalta. Kuinka me, suomalaiset pakanakristityt, joilla ei ole samanlaista pitkää 4000 vuotta vanhaa historiaa kuin juutalaisilla, voisimme olla heille todistukseksi? Kun me suomalaiset kävelimme vielä lukutaidottomina nuijat kädessä metsien pimennoissa palvellen Ukko-jumalaa ja muita pakanallisia epäjumalia, juutalaiset lukivat jo Vanhaa testamenttia, elävän Jumalan ilmoitusta.

Kysymys siitä, miten voisimme olla todistukseksi Israelille, pelkistyy omassa uskossani yhteen Raamatun sanaan. Tämä sana on ”armo”. Kun kuuntelee juutalaisten opetusta sapatista tai yleensäkin Mooseksen laista ja sen noudattamisesta, ei voi olla ihmettelemättä juutalaisiakaan. Kuinka he voivat kuvitella onnistuvansa täyttämään Mooseksen lain?

Tämän päivän rabbinistisesta juutalaisuudesta puuttuu sanoma Jumalan armosta. Uskon, että juuri tässä kohden meillä on suomalaisina kristittyinä ja etenkin luterilaisina kristittyinä Israelille paljon annettavaa. Tämä kuitenkin riippuu siitä, olemmeko itse sisäistäneet raamatullisen armo-käsitteen ja Jumalan armon omakohtaisesti.

Lahjaksi saatu

Philip Yancey lausuu vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan What’s so amazing about grace? ’Mikä on niin ihmeellistä armossa?’ seuraavan armon määritelmän: Armon evankeliumi alkaa ja päättyy anteeksiantamuksella. Juuri tämä sanoma puuttuu lakiuskonnollisesta juutalaisuudesta, kuten myös islamista. Tämä on myös se sanoma, jota nyky-Israel kaipaa ja janoaa: sanomaa anteeksiantamuksesta ja sen uutta luovasta voimasta.

Anteeksiantamus, armon evankeliumi, on kuitenkin sellainen sanoma, jota ei tästä maailmasta sellaisenaan löydy. Sitä ei myöskään löydy ihmisen omasta sydämestä, ei tahdon, ei tunteen eikä järjen voimalla. Armon sanoma on peräisin taivaasta. Se annetaan meille lahjaksi Jeesus-Messiaan tähden ja hänen kauttaan.

Kun Vanhan testamentin itkeväksi profeetaksi kutsuttu Jeremia puhuu uudesta liitosta, hän kuvaa sitä juuri anteeksiantamuksen liittona Jumalan ja Israelin välillä. Jer.31:31-34: ”Tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Se liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: Oppikaa tuntemaan Herra! Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

Heprean kielessä on useita sanoja, jotka meidän Raamatussamme on käännetty sanalla armo. Mielestäni yksi kaikkein kaunein niistä on sana Rachamim, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ’laupeus, myötätunto, sääli’. Sen verbijuuri on Resh/Chet/Mem, joka voidaan kääntää sanoilla ’rakastaa, osoittaa laupeutta, tuntea myötätuntoa”. Samasta verbijuuresta tulee myös sana Rechem ’kohtu’. Sama sanajuuri esiintyy muissakin seemiläisissä kielissä, kuten arameassa, arabiassa, akkadissa ja amharassa. Arabiaksi sama sana on rachima. Tämä sana kertoo rakkaudesta ja armosta, jota äiti osoittaa omalle lapselleen ja jota esimerkiksi laupias samarialainen osoitti tien vieressä makaavalle ryöstetylle juutalaiselle miehelle. Tällaista armoa tarvitaan Israelissa tänä päivänä, sitä tarvitaan täällä Suomessakin, ja sitä tarvitsemme me jokainen.

Anteeksi annettu

Missä sitten tällaista armoa on saatavana? Samainen kirjailija, johon jo edellä viittasin, amerikkalainen Philip Yancey, kertoo kirjassaan kuuluisan saksalaisen teologin Karl Barthin vierailusta Amerikassa Chicagon yliopistossa. Opiskelijat ja opettajat ympäröivät tämän maailmankuulun teologian tohtorin, ja joku kysyi häneltä lehdistötilaisuudessa: ”Tohtori Barth, mikä on kaikkein suurin totuus, jonka te olette oppineet tutkimustyönne aikana?” Ilman epäröintiä hän vastasi: ”Jesus loves me, this I know, for the Bible tells me so.” ’Jeesus mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa.’ Eivät olleet teologian opinnot menneet hukkaan tämän viisaan tohtori Barthin kohdalla.

Hänen sanoistaan kuvastuu se, että hän oli ymmärtänyt armon evankeliumin pääasian oikein, vaikkemme hänen muusta teologiastaan olisikaan samaa mieltä. Jumalan armo on meille kaikille jo valmistettu Jeesus-Messiaan kautta. Jeesuksen lahjoittama anteeksiantamus on voimassa sekä täällä maan päällä että myös taivaassa ja iankaikkisesti. Siksi tämän armon osallisuuteen pääseminen on jokaisen ihmisen, myös juutalaisen, elämän tärkein asia.

Sen, että Jeesuksen meille lahjoittama armo on todella armoa, näemme esimerkiksi siitä, kuinka hän armahti katuvaa ristin ryöväriä. Ryöväri ei ollut mitenkään ansainnut Jumalan armoa. Hänellä ei myöskään enää ollut aikaa ansaita armoa, sillä hänen elämänsä viimeiset hetket olivat käsillä. Jeesus ei vaatinut tältä juutalaiselta rosvolta Mooseksen lain noudattamista. Ei Jeesus myöskään kysynyt häneltä: Oletko muistanut pyhittää lepopäivän? Nythän on perjantai ja kohta pitäisi sytyttää sapattikynttilät. Ei tuo ristin ryöväri enää olisi siihen pystynyt. Silti ryöväri pelastui taivaaseen, sillä Jeesus armahti häntä. Miksi Jeesus armahti häntä? Koska Jeesus riippui ristillä myös hänen syntiensä sovitukseksi ja koska Jeesuksen sydän oli täynnä rachamim, Jumalan armoa ja laupeutta, joka ei koskaan hylkää syntejään katuvaa ja tunnustavaa ryöväriä.

Jumalan armosta

Jumalan armo on valmistettu myös meitä jokaista varten. Myös me olemme niitä tiepuolessa makaavia ryöstettyjä, joita laupias samarialainen tahtoo armahtaa. Myös me olemme niitä ristin ryöväreitä, jotka Jeesus on halukas pelastamaan. Jumalan armo on ainoa asia, jonka tähden me olemme kerran perillä taivaan kirkkaudessa. Jumalan armo on ainoa asia, jonka perusteella juutalaiset pelastuvat samaan taivaaseen kuin mekin.

Jeesus-Messias on tämän armon lahjoittaja. Siksi meidän todistuksemme Israelille tänä päivänä on merkityksellistä vain silloin, kun se sisältää sanoman Jumalan armosta, jonka Jeesus-Messias on meille ansainnut. Ilman epäröintiä me voimme todistaa niin juutalaisille kuin myös arabeille: ”Jesus loves me, this I know, for the Bible tells me so.” ’Jeesus mua rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa.’

 

 

Kansanlähetysopistolla Ryttylässä järjestetään Heprealaisen musiikin ilta lauantaina 26.9. Illassa esiintyy Jerusalemissa toimiva nuorten ryhmä, joka vierailee viikonlopputapahtumassa nuorisotyöntekijä Ruth Ben

Heprealaisen musiikin illassa lauantaina esiintyy Jerusalemissa toimiva nuorten ryhmä, joka vierailee viikonlopputapahtumassa nuorisotyöntekijä Ruth Ben Yosefin johdolla. Kuva: Heidi Tohmola

Juutalaisten ja arabien nuorten ryhmä musisoi Israel-päivillä Ryttylässä

Kansanlähetysopistolla Ryttylässä järjestetään Heprealaisen musiikin ilta lauantaina 26.9. Illassa esiintyy Jerusalemissa toimiva nuorten ryhmä, joka vierailee viikonlopputapahtumassa nuorisotyöntekijä Ruth Ben Yosefin johdolla. Kuva: Heidi Tohmola

Nuorten ryhmä tulee maasta, jossa eletään voimakkaiden jännitteiden keskellä. Monista vastakohtaisuuksista huolimatta Israelissa pyritään tietoisesti rakentamaan siltoja eri tavalla ajattelevien ihmisten välille. Nyt Ryttylään saapuva nuorten ryhmä on hyvä esimerkki siitä, miten usko Jeesukseen voi olla yhdistävä tekijä. Ryhmään kuuluu sekä messiaanisia juutalaisia että maan arabinuoria.

Sapattiateria ja ajankohtaista asiaa Israelista

Heprealaisen musiikin ilta on osa Israel-päiviä, joita vietetään teemalla Rauha Israelille. Lähetystyöntekijä Esko Siljanen opettaa aiheesta Jesajan kirjan pohjalta ja pastori Timo Keskitalo roomalaiskirjeen Israel-jaksosta. Lähetystyöntekijä Tuula Siljanen avaa etiopialaistaustaisten falasha -juutalaisten juuria ja tilannetta maassa. Israelissa tehtävästä sillanrakennustyöstä kertovat Ruth Ben Yosef ja hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää.

Tuula ja Esko Siljanen kertovat juutalaisuuden historiasta ja nykypäivästä.

Päivien kanavissa lähetystyöntekijä Anja Kolehmainen avaa ajankohtaista Euroopan juutalaisten asemaa. Israel-tutkija Jouko Jääskeläinen alustaa Israelin valtion syntyyn johtaneesta kehityksestä.

Israel-päivät alkavat sapattiaterialla perjantai-iltana 25.9. ja päättyvät sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Saarnan pitää diakoni Pentti Heinilä ja liturgina toimii pastori Tapani Kaitainen.

Israel-päiviltä Ryttylässä voit ostaa kotiinviemisiksi koskettavaa ja rohkaisevaa luettavaa. Kaikki tapahtumaan osallistuvat saavat  Eric Metaxasin kirjan Bonhoeffer – Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja erikoishintaan 20 euroa/kpl.  Edun saat Lähetyskeskuksen kirjamyynnistä koodilla Suuressa mukana.

 

Juutalaisuudessa ristillä on kielteinen mielikuva. Kristitty sen sijaan kokee ristin myönteisenä. Se kertoo Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemuksesta ja syntien sovituksesta. Juutalaisella

Risti ja juutalaisuus

Juutalaisuudessa ristillä on kielteinen mielikuva. Kristitty sen sijaan kokee ristin myönteisenä. Se kertoo Jeesuksen kuolemasta, ylösnousemuksesta ja syntien sovituksesta. Juutalaisella taas ajatukset kääntyvät mielikuviin vuosisataisesta sorrosta, pakkokäännyttämisistä, ristiretkistä, inkvisitiosta ja jopa holokaustista.

Tämän päivän juutalaisuudessa, niin uskonnollisessa kuin maallistuneessakin, ristillä on lähes poikkeuksetta kielteinen varjo. Vaikka nykyisin suurimmat uhat juutalaisille nousevat islamin maailmasta, historiassa kristinuskon ajatellaan olleen juutalaisuudelle suurin uhka. Suhde islamiin nähdään historiallisesti myönteisemmässä valossa. Samaan aikaan kun suuri osa tästä käsityksestä on totta, on se myös valikoivaa historian lukemista. Kristinuskon ja juutalaisuuden suhde ei ole kautta historian ollut huono, eikä juutalaisten elämä islamin alla ole koskaan ollut täysin ongelmatonta. Mutta kuten meillä, myös Israelissa opitut mielikuvat ovat vahvoja – jopa niin pitkälle, että matematiikassa ristiä liiaksi muistuttavasta perinteisestä plus -merkistä on pudotettu alin osa pois (+ → ﬩).

Ne Jeesukseen uskovat juutalaiset, jotka ovat omissa messiaanisissa seurakunnissaan, jakavat osittain yleisen juutalaisen suhtautumisen ristiin. Ei-juutalaiset Jeesukseen uskovat ovat veljiä ja sisaria, mutta ristiä symbolina ei käytetä. Osittain tähän ovat syynä samat mielikuvat, kuin muussa juutalaisuudessa, osittain sillä taas tahdotaan madaltaa seurakunnan kynnystä muille juutalaisille. Ajatuksena on, ettei seurakuntaan tuleva Jeesuksesta kiinnostunut juutalainen saisi rististä väärää mielikuvaa ja lähtisi pois välittömästi sen nähtyään.

Messiaanisia seurakuntia lukuunottamatta risti on käytössä lähes kaikkialla kristikunnassa, myös Israelissa. Se löytyy kirkkojen, kappeleiden ja rukoushuoneiden katoilta ja alttareilta. Moni kantaa ristiä kaulassaan ja se koristaa kotien seiniä, Raamattujen, virsikirjojen sekä muiden hengellisten kirjojen kansia. Vanhempien kirkkokuntien jäsenille ristinmerkin teko on luonnollista ja kasteessa risti piirretään ainakin kastettavan otsaan.

Kristityn keskustellessa juutalaisen kanssa rististä, vastaan tulee sellaisia kysymyksiä, joita Suomessa ei kohtaa. Ristiretkiä tai 1800-luvun Venäjän pogromeja ei juuri käsitellä koulussa tai seurakunnassa, ja harva on valmistautunut käsittelemään niitä muutoin kuin hyvin pintapuolisesti. Tästä vaikeudesta nousee helposti mieleen kysymys: Jos risti kertoo toiselle täysin päinvastaista tarinaa kuin itselle, ja luo kohtaamiseen lähtökohtaisesti viileän ilmapiirin, kuinka tärkeää sen käyttö minulle on? Onko ristin käyttöä jossakin tilanteessa syytä välttää, jos se enemmänkin haittaa kuin auttaa Jeesuksen merkityksen ymmärtämistä? Vai onko tästä symbolista pidettävä kiinni kaiken tämän uhallakin, ja pyrittävä murtamaan siihen liittyviä vääriä mielikuvia? Mikä merkitys ristillä symbolina on meille?

Risti kristinuskon symbolina ei ollut kristittyjen oma valinta. Jeesus teloitettiin roomalaisen tavan mukaan, ja hänen varhaiset seuraajansa ottivat tämän häpeän ja tuomion merkin itselleen, kertomaan kuoleman voittamisesta. Jotkut ovat sanoneet, että tänä päivänä kristinuskon symboliksi saattaisi tulla sähkötuoli, eikä tämän vuoksi ulkoisella symbolilla olisi erityistä merkitystä. Merkitystä on vain itse asialla, johon meillä on totuttu viittaamaan ristillä. Itse symboli ei ole merkittävä, eikä sitä ole välttämätöntä käyttää. Mikäli näin on, ristin käytöllä tai käytöstä poistamisella ei lopulta ole suurta merkitystä.

Osallistuthan Kansanlähetyksen juutalaistyön keräykseen.
Lämmin kiitos mukanaolostasi!



Seuraavalle sivulle