Avainsana-arkisto: juutalaistyö

Palasimme kesälomaltamme takaisin Jerusalemiin. Kaupungin fyysinen sekä hengellinen helle on ollut tyrmäävää. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti erilaisista väkivaltarikoksista ja korruptiosta. Parhaillaan

Noin tuhat poliisia ja sotilasta oli turvaamassa yli kahdenkymmentuhannen ihmisen pride-marssia Jerusalemissa. Kuva: Tuula Siljanen

Pyhässä maassa taistellaan arvoista

Palasimme kesälomaltamme takaisin Jerusalemiin. Kaupungin fyysinen sekä hengellinen helle on ollut tyrmäävää. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti erilaisista väkivaltarikoksista ja korruptiosta. Parhaillaan käydään oikeudenkäyntiä pääministeriä vastaan. Pyhä maa ja Jumalan omaisuuskansan käytös ovat näyttäneet toiset kasvonsa ja muistuttaneet meitä siitä, miten Jeesus itsekin itki Jerusalemia.

Eilen illalla, torstaina 3.8.2017, järjestettiin Jerusalemissa suuri homomarssi. Tietojen mukaan siihen osallistui reilut 20 000 ihmistä. Marssi on toteutettu kymmenien vuosien ajan Tel Avivissa, mutta jo useana vuonna se on järjestetty myös Jerusalemissa, vaikka ortodoksijuutalaiset vastustavat sitä. Israelin päärabbin lausunnon mukaan marssia ei pitäisi järjestää Jerusalemissa, koska se ei ole sopusoinnussa tämän pyhän kaupungin arvojen kanssa. Hän on kuitenkin jyrkästi kieltänyt väkivaltaisuudet marssin vastustamiseksi.

Turvatoimet olivat tiukat. Kuva: Tuula Siljanen.

Yritin eilen illalla päästä marssijoita lähelle. Turvatoimet olivat kuitenkin valtavat. Noin tuhat poliisia ja sotilasta oli turvaamassa marssin kulkua. Marssijat kulkivat Jerusalemin keskustassa Kellopuistosta Itsenäisyyspuistoon, jossa tapahtuma jatkui. Teitä oli suljettu aidoilla ja isoilla kuorma-autoilla. Niiden lisäksi poliisit olivat vartiossa, jotta kukaan ei pääsisi lähelle marssijoita. Yhtenä syynä on varmasti se, että vuoden 2015 marssin aikana nuori naismarssija puukotettiin kuoliaaksi. Kuvaaminen oli hankalaa, kun jouduin seisomaan niin kaukana.

Oli mielenkiintoista kuunnella katselijoiden ja poliisien keskusteluja. Ne olivat varsin asiallisia, mutta jotkut katselijat halusivat mennä ihan kadun viereen ja heille tuli kovaa sanaharkkaa poliisien kanssa. Eräs vanhempi nainen haukkui törkeästi yhden nuoren naispoliisin vieressämme. Toiset katselijat puolustivat poliisia, ja käynnissä olikin pian kuuma väittely marssista ja sen turvajärjestelyistä. Poliisit tietysti vain hoitivat tehtäväänsä.

Marssista oli uutisoitu radiossa jo pari päivää ja nostettu esiin homo- ja lesboparien oikeutta adoptioon, hedelmöityshoitoihin ja kohdun vuokraukseen. Olin juuri kesälomalla kotimaassani seurannut esimerkiksi kristillisen televisiokanavan Israel-ohjelmien tarjontaa. Suren sitä, että meillä Raamattuun uskovilla kristityillä on helposti niin idealistinen kiiltokuva Jumalan omaisuuskansasta Israelista. Meillä on kiusaus kohdistaa kristittyinä mielenkiintomme vaikkapa juutalaisten tapojen noudattamiseen, Israelin kadonneisiin heimoihin, Samarian vuoriin ja maahanmuuttoon. Israelissa on samaan aikaan menossa paljon vakavampia asioita, jotka vievät Jumalan kansaa yhä kauemmas pyhästä Jumalasta ja Jeesus-Messiaasta. Ortodoksijuutalaiset, jotka edustavat täällä Jumalan lakia ja sen tulkintaa, ovat myös joutuneet kauemmaksi Jumalan sanasta ja innostuneet omista selityksistään.

Jumalan sanasta on täälläkin luovuttu, ja Pyhä maa huutaa evankeliumia Jumalan armosta Jeesus-Messiaassa. Meidän kristittyjen pitäisi ennen kaikkea tukea evankeliumin asiaa ja vahvistaa täällä toimivia erikielisiä messiaanisten juutalaisten ja arabikristittyjen seurakuntia. Myös taloudellisen tuen pitäisi kohdistua evankeliumin asiaan. Rukoillaan, ettei sielunvihollinen eikä oma lihamme saa meitä johdettua sivuraiteille!  ”Sillä hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä ja hän näkee kaikki hänen askeleensa.” (Job 34:21) Jumala näkee minun ja sinun yksittäiset ja isommat harha-askeleet. Hän näkee myös oman kansansa harha-askeleet ja väärät tiet. Rukoillaan, että hän armossaan palauttaisi meidät oikealle tielle nimensä tähden. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tuula Siljanen
Kirjoittaja toimii Lähi-idässä etiopianjuutalaisten parissa.

 

Kansanlähetys järjestää Ryttylässä Missioforumin 1. − 2.  huhtikuuta 2017. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Vuoden

Missioforumissa on asiaa kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille.

Missioforumissa asiaa lähetys- ja pakolaistyöstä

Kansanlähetys järjestää Ryttylässä Missioforumin 1. − 2.  huhtikuuta 2017. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille lähetys- ja pakolaistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostuneille.

Vuoden 2017 Missioforumissa keskiössä on lähetystyö Virossa. Tapahtumassa kuullaan uutisia myös  lähetyslentotyöstä Keniassa, juutalaistyöstä Lähi-idässä, pakolaistyöstä Kreikassa ja raamatunkäännöstyöstä Papua-Uudessa-Guineassa.

Mukana tapahtuman ohjelmassa ovat esimerkiksi lähetysteologi Jaakko Rusama Kirkon lähetystyön keskuksesta, piispa Joel Luhamets Viron ev.lut. kirkosta, kansainvälisen työn sihteeri Anssi Nurmi Turun arkkihiippakunnasta, Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola, lähetys- ja aikuistyön sihteeri Liisa Pihkala Janakkalan seurakunnasta, lähetyssihteeri Markus Silvola Olarin seurakunnasta, rovastikuntakoordinaattori Jukka Paananen Inkerin kirkosta sekä Kansanlähetysopiston lähetyslinjan ja kansainvälisyyslinjan opiskelijat.

Ohjelma ja ilmoittautuminen: http://sekl.fi/event/missioforum-2017/

Missioforum-video Youtubessa:

Suuressa mukana:

Missioforum 1.-2.4. 2017

Viron lähetystyöntekijöiden Mirva ja Kai Lappalaisen esittelyvideo seurakuntatyöstä Lasnamäellä:

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/1809524112705788/

Hadassa Shehtmanin elämän vaiheet ja kulku vaikeuksien läpi ovat olleet monille rohkaisuna ja esimerkkinä siitä, että elämässä voi onnistua ja päästä

Edessä on hyvä päivä

Hadassa Shehtmanin elämän vaiheet ja kulku vaikeuksien läpi ovat olleet monille rohkaisuna ja esimerkkinä siitä, että elämässä voi onnistua ja päästä pitkälle vaikeuksista huolimatta ja Jumalaan luottaen.

Usko löytyi kommunismin aikana

Hadassa syntyi Pietarissa 1974 juutalaisperheeseen. Hänen isänsä ja äitinsä tulevat monien sukupolvien vahvasta juutalaistaustasta. Monet edellisen sukupolven perheenjäsenet olivat kuolleet toisen maailmansodan aikana, kun saksalaiset valloittivat Pietarin alueen. Pietarin lähistöllä olleet juutalaiskylät tuhottiin ja juutalaiset ammuttiin. Paikalla on vain isot joukkohaudat. Hadassan isoäiti ja -isä selvisivät hengissä, koska he olivat lähteneet aikaisemmin opiskelemaan lääketiedettä eri paikkakunnalle.

Juutalaisuudesta vaiettiin täysin Haddassan kotona, koska Neuvostoliitossa kommunismin aikakaudella uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä ja lapsia haluttiin suojella. Ainut juutalaisuuteen kuuluva, minkä Hadassa muistaa lapsuudesta, olivat juhlien aikana erilaiset ruuat, mutta silloinkaan niistä ei puhuttu sen enempää. Usein vanhemmat yrittivät myös salata selvästi juutalaisuuteen viittaavan sukunimensä.

Hadassa muistaa lapsuuden kurinalaisena mutta hyvänä aikana. Hänen rakkain harrastuksensa oli baletti. Kun hän oli noin viidentoista vuoden ikäinen, yksi koulutovereista pyysi hänet mukaan kristilliseen kotikokoukseen. Hän lähti siihen pelkästä uteliaisuudesta. Siellä oli Suomesta tulleita lähetystyöntekijöitä, jotka opettivat Raamattua. Hadassa kiinnostui asiasta ja lähti mukaan Hatsinassa sijaitsevan inkeriläisen seurakunnan jumalanpalveluksiin.

Vanhemmat vastustivat voimakkaasti Hadassan uskoontuloa, kastetta ja seurakunnassa käyntiä jo sen takia, että se oli kiellettyä kommunistisen vallan alla. Hän sanoo: ”Ymmärrän, että vanhempani olivat huolissaan siitä, mitä nämä ulkomailta tulleet vieraat opettivat näissä kokouksissa, ja he myös toivat esille vahvasti, ettei kristinusko kuulu juutalaisille.”

Inkeriläiset Aleksander ja Valentina Sykiäinen olivat toimineet seurakunnan johtajina tunnollisesti vuosien ajan, vaikka olivat kokeneet paljon vainoa ja kärsimystä Neuvostoliiton virkavallan taholta. He saivat paljon apua Suomesta näinä vaikeina aikoina, muun muassa Raamattuja, vaatteita ja ruokalähetyksiä. Vasta uskonnonvapauden tultua pastoripariskunta koki saavansa Jumalalta luvan jättää seurakunta muiden käsiin, ja he muuttivat Suomeen 12 lapsensa kanssa.

Häät

Vielä suurempi kriisi syntyi, kun Hadassa ilmoitti menevänsä naimisiin seurakunnassa tapaamansa kristityn pojan kanssa. Vanhemmat heittivät Saschan ulos kodistaan, kun hän tuli pyytämään vanhemmilta lupaa naida heidän tyttärensä, ja sanoivat: ”Juutalainen voi naida vain juutalaisen.”

Seurakunta oli kuitenkin tukena 18-vuotiaan Hadassan ja muutamaa vuotta vanhemman Saschan avioliitton solmimisessa. Joku lainasi pari päivää aikaisemmin Hadassalle puvun ja kengät, ja he saivat Suomesta huonekalut uuden kodin perustamiseen. Vanhemmat ilmoittivat, etteivät tule kirkkohäihin. Siviilivihkimisen aikana seurakunnan nuorten laulu Heveinu Shalom ja seurakuntanuorten esimerkilinen käyttäytyminen olivat mitä todennäköisimmin syynä siihen, että vanhempien mieli muuttui, ja he saapuivat sittenkin Hadassan yllätykseksi häihin kirkkoon.

Yllätyksiä matkalla

Seurakunnassa oli vahva opetus Israelista ja siitä, että juutalaisten tulisi muuttaa sinne. Sascha, joka työskenteli silloin seurakunnassa, tuli vakuuttuneeksi Jumalan suunnitelmista Israelia kohtaan, ja että heidän tulisi muuttaa Israeliin. Hadassa, joka piti työstään farmaseuttina ja oli tyytyväinen elämäänsä Pietarissa ja jopa siihen aikaan tyypilliseen kommuuniasumiseen, taipui lopulta. He päättivät ottaa uskon askeleen täysin tuntemattomaan, ilman tietoa mistään, mikä heitä odotti, ilman minkäänlaisia suunnitelmia, ja jättää hyvän elämän taakseen.

Hadassa ja Sascha pakkasivat pienen omaisuutensa kahteen matkalaukkuun ja lähtivät suomalaisen järjestön avustuksella kesällä 1993 kohti Israelia. Ensimmäinen etappi oli Suomi, jossa eräs perhe otti heidät muutamaksi päiväksi kotiinsa. Perhe antoi jokaiselle Iraeliin matkalla olleelle Raamatun, rukoili heidän puolestaan ja opetti päivittäin Jumalasta. Yllätyksenä tuli kuitenkin Suomessa lentokonelakko, ja odottaminen venyi päivistä viikoiksi ja lopulta kuukaudeksi. Hadassa on kiitollinen näille Turun lähellä asuville ihmisille vieraanvaraisuudesta, jota he kokivat tänä aikana. Hadassah sanookin: ”Rakastan Suomea, pidän suomalaisesta leivästä, kahvista, luonnosta ja siitä, kuinka kaunista ja puhdasta Suomessa on.”

Kun he vihdoin pääsivät Helsingin lentokentälle, Hadassa onnistui jotenkin salaamaan lentoyhtiöltä raskautensa, joka oli jo edennyt kehdeksannelle kuukaudelle. Mutta kun he saapuivat illalla myöhään Tel Avivin lentokentälle, Hadassa joutui melkoisen höykytyksen kohteeksi ja terveystarkastukseen. Lopulta maahanmuuttovirkailijat laittoivat heidät paperisodan jälkeen   taksiin, ja he saivat osoitelapun väliaikaiseen asumispaikkaan ja pienen summan rahaa käteen.IMG_2482

”Rahattomina ja kielitaidottomina istuimme taksissa pelokkaina. Emme tunteneet ketään Israelissa. Ennen lähtöämme monet rukoilivat puolestamme, että Jumala johtaisi oikeaan paikkaan ja seurakunnan yhteyteen. Taksi pysähtyi jättämään ensimmäisen pariskunnan kohteeseensa, kun eräs nainen näki mieheni, avasi taksin oven ja huudahti: ’Sascha, mitä sinä täällä teet?'”

Oven oli avannut Saschan parhaan lapsuudenaikaisen ystävän Michaelin äiti. Sascha oli johdattanut uskoon tämän juutalaisystävänsä vuosia aikaisemmin Murmanskissa asuessaan. Jossain vaiheessa yhteys oli katkennut, ja nyt vanhat ystävykset tapasivat jälleen, sillä Michael oli myös muuttanut Israeliin vuosi aikaisemmin.

Elämän alkuun uudessa kotimaassa

Michaelin kautta Hadassa ja Sascha tulivat messiaanisen seurakunnan Beit Immanuelin aktiivisiksi jäseniksi. Michaelin äiti myös otti heidät aluksi asumaan heille, ennen kuin seurakunnan avulla heille löytyi oma asunto.

”Jätimme taakse tutun ja turvallisen, ja otimme uskon askeleen tuntemattomaan. Se oli pelottavaa ja outoa, mutta tulimme tuntemaan Jumalan rakkauden ja huolenpidon. Olimme kulkeneet Jumalan äärimmäisen tarkassa aikataulussa. Jos emme olisi jotuneet pysähtymään lakon takia Suomeen, emme ehkä milloinkaan olisi tavanneet Michaelia emmekä siten myöskään päätyneet Beit Immanueliin. Meillä ei ollut mitään suunniteltua, mutta Jumalan suunnitelma oli parempi − paljon parempi!”

Hadassa kertoo olleensa hyvin valmistautumaton uuteen kotimaahansa, ja alkuun uusi kulttuuri ja tavat tuntuivat oudoilta. Koska Sascha meni heti töihin ja heille syntyi pian ensimmäinen lapsi, Hadassa ja Sascha eivät pystyneet opiskelemaan heprean kieltä kielikoulussa, vaan he liimasivat lappuja esineisiin ja huonekaluihin ympäri asuntoa oppiakseen sanoja.

Synnytyskin oli melkoinen kokemus ilman paikallista kieltä. Sattui vielä niin, että Hadassa joutui tilaamaan ambulanssin aamulla lähteäkseen sairaalaan. Hän kyllä jätti lapun puhelimen viereen miehelleen. Mies ei kuitenkaan huomannut sitä vaan kuvitteli, että Hadassa oli kävelyllä jossain lähettyvillä. Ilman kännykkää kesti pitkälle iltaan, ennen kuin Sascha tajusi, mitä oli tapahtunut, ja löysi oikean sairaalan, missä aamulla syntynyt vauva ja nuori äiti olivat.

1990-luvun alussa entisen Neuvostoliiton alueelta tuli Israeliin yli miljoona maahanmuuttajaa, eikä vastaanotto ollut aina hyvä. Myös Hadassa koki aluksi, että häneen suhtauduttiin toisinaan negatiivisesti, ja hän sai kuulla alentavia nimittelyjä. Hän sanoo kuitenkin: ”Se ei ollut kiva tunne, mutta kun olet nuori, voit ottaa vastaan asioita ja jättää ne omaan arvoonsa. Ja vähitellen sopeuduimme uuteen elämäämme ja opimme kielen.”

Kuvat2008-2009_Juhani_Koivisto (71)

Kutsu lapsityöhön

”Olin onnellinen, minulla oli perhe ja koti, kaikki mistä olin haaveillut ja mitä olin suunnitellut elämäni sisällöksi. Se riitti minulle”, Hadassa sanoo. Jumala alkoi kuitenkin puhua hänelle messiaanisen seurakunnan tilaisuudessa: ”Sinun tulee opettaa lapsia tässä seurakunnassa.” ”Se ei ollut minun suunnitelmissani, enkä edes osannut kieltä, mutta jonkin ajan päästä löysin itseni opettamasta lapsia vajaalla heprean kielen taidollani. Lapset olivat mahtavia minua kohtaan, ja he olivat parhaat ja uskollisimmat heprean kielen opettajani.”

Seurakunta oli tuolloin pieni ja lapsia oli vain muutama. Hadassa joutui aloittamaan lapsityön tyhjästä. Pian kuitenkin seurakuntaan alkoi tulla uusia perheitä ja lasten lukumäärä kasvoi. Tarvittiin uusia osaavia pyhäkouluopettajia, ja Hadassasta tuli seurakunnan lapsityön vastaava ja hän kokosi ympärilleen osaavan pyhäkoulunopettajien tiimin. Koko maassa lapsityö oli tuolloin uutta, joten monista seurakunnista tultiin tutustumaan Beit Immanuelin lapsityöhön. Hadassa on ollut myös yksi Caspari-keskuksen järjestämien pyhäkouluopettajien seminaarien opettajista.

Hadassa jatkaa: ”On hienoa nähdä, miten lapsityö on vahvistunut Israelin seurakunnissa ja se on saanut niiden toiminnassa tärkeän osan. Iloitsen myös siitä, miten paljon lapsia ja nuoria käy lasten ja nuorten leireillä ja seminaareissa. Toimintaa on paljon. Minulle suurin Jumalan antama ilmestys oli se, etteivät lapset ole seurakunnan tulevaisuus, vaan he ovat tärkeä osa meitä jo nyt. Meidän tulee panostaa heihin nyt ja saada nyt heidät osaksi seurakuntaa ja sen toimintaa.”

Elämää yksinhuoltajana

Hadassa on myös kouluttautunut lastentarhanopettajaksi, erityislastentarhan-opettajaksi sekä nyt viimeksi perheterapeutiksi. Kun kysyin häneltä, nousiko opiskelu näihin ammatteihin myös Jumalan kutsusta, hän vastasi: ”Kun mieheni yllättäen kuoli ja kolme poikaamme olivat vielä hyvin pieniä, jouduin hakeutumaan työelämään. Yksinhuoltajana etsin työpaikan lastentarhan avustajana, että voisin olla kotona, kun lapset tulevat tarhasta ja koulusta. Koska tarvitsin suuremmat tulot elättääkseni perheeni, opiskelin lastentarhanopettajaksi.”

Hadassa on monia vuosia samanaikaisesti työskennellyt kahdessa työpaikassa ja myös opiskellut. Kysymykseeni, mistä hän on saanut voiman kaikkeen, hän vastaa: ”Kun jäin yksin pienten lasten kanssa, minulla ei ollut sukulaisia Israelissa, joten vastuu lapsista jäi täysin minulle, ja vastuu heistä auttoi jaksamaan. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa. Itkin kuukausia yöllä, mutta aamulla heräsin uuteen päivään ja kerroin lapsilleni, että edessä on hyvä päivä.”

”Se oli koko perheellemme vaikeaa aikaa − eikä elämä ole vieläkään aina helppoa; on hyviä ja huonoja päiviä. Etenkin jos kotona jokin rikkoutuu tai auto reistailee, stressaannun, koska en osaa itse tehdä korjaustöitä. Onneksi saan apua seurakunnalta remontti- ja korjausasioissa. Myös kaikki  päätökset lasten asioista ovat yksin minun vastuullani yksinhuoltajana, ja se on usein raskasta.”

”En ole yksinhuoltajaäitinä päässyt elämässä eteenpäin ja selviytynyt siksi, että olisin vahva ihminen, vaan koska ihmiset ovat tukeneet perhettäni monin tavoin. Israelissa yksinhuoltajat saavat valtiolta vain vähän rahallista apua asumiseen tai opiskeluun, ja jo siksi on ollut Jumalan ihme, että olen pystynyt opiskelemaan. Ihmiset ovat kantaneet rukouksin perhettäni, olen saanut taloudellista tukea ja ympärilläni on ollut ystäviä. Olen kiitollinen oman seurakuntani antamasta tuesta ja ulkomailta tulleesta tuesta. Olen kiitollinen niille, jotka ovat tukeneet messiaanista seurakuntaamme ja yksinhuoltajien parissa tehtävää työtä.”

Muille yksinhuoltajille ja yksin eläville, jotka kipuilevat sen vuoksi, Hadassa haluaa sanoa: ”Olet ehkä yksin, mutta sinun ei tarvitse olla yksinäinen. Hakeudu muiden ihmisten seuraan ja hae apua, kun sitä tarvitset. Jos jostain syystä olet yksin, se ei tarkoita, että Jumalalla ei olisi suunnitelmaa elämääsi varten. Satsaa lapsiisi, satsaa itseesi ja niihin lahjoihin, jotka Jumala on sinulle antanut.” Pilke silmäkulmassa hymyillen hän jatkaa: ”Minäkin olen lähdössä jälleen opiskelemaan, tällä kertaa oppiakseni analysoimaan ihmisen käyttäytymistä.”

”Jumala on näyttänyt minulle myös sen, että perheet ja vanhemmat tarvitsevat tukea. Vanhemmilla on monia vaikeuksia, koska elämä Israelissa ei ole helppoa. Suurin osa seurakuntalaisistamme on maahanmuuttajia. Monien perheiden vanhempien on pitänyt aloittaa elämä täällä Israelissa täysin alusta. Monet ovat kokeneet talousvaikeuksia ja jopa konkursseja. Yksi seurakuntamme näky onkin tukea perheitä: annamme sielunhoitoa, opetamme esimerkiksi, miten elää vaikeuksien läpi ja miten tukea lasten kasvua. Seurakuntamme tukee myös yksinhuoltajaperheitä, ja järjestämme toimintaa, joka yhdistää eri sukupolvet. ”


Arvostan rukousta

Hadassalla on yksi hänen sydäntään lähellä oleva rukousaihe, jonka hän haluaisi välittää Suomeen: hänen kolme poikaansa. ”Jos sinulla on aikaa, niin rukoilisitko, että he tulisivat tuntemaan Jumalan ja Jeesuksen omana vapahtajanaan ja palaisivat seurakuntaamme. Tällä hetkellä kaikki pojat etsivät vastauksia elämään muualta.”

Rukouksen merkitys Israelin kohdalla on Hadassan mielestä erittäin tärkeä: ”Uskon, että Israelin valtio on yhä olemassa, koska ihmiset rukoilevat maan puolesta, siunaavat Israelia ja juutalaisia rukouksissaan ja uskovat Jumalan lupauksiin. Itse arvostan sitä suuresti tänäkin päivänä,että ihmiset rukoilevat maamme, sen hallituksen, messiaanisten uskovien ja seurakuntamme puolesta.”

Hadassa on hetken hiljaa ja sitten päättää elämästään kertomisen: ”Itse asiassa minun selviytymistarinani ja ihmeet alkoivat jo silloin kauan aikaa sitten, kun suomalaiset tulivat Neuvostoliittoon ja Pietariin ja toivat sinne evankeliumin. He panostivat seurakuntaamme ja minuun. Se, mitä Jumala on tehnyt elämässäni ja keitä ihmisiä hän on tuonut elämääni näinä kaikkina vuosina, on kuin aarre sydämessäni, ja muistutan siitä itseäni aika ajoin.”

Minulla on ollut ilo lukeutua Hadassan ystäviin ja toimia hänen kanssaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan. 1990-luvun alussa tanssimme yhdessä ylistysryhmässä. Sitten olemme toimineet lapsityössä, yksinhuoltajaperheiden parissa ja nyt messiaanisen seurakunnan johtoryhmässä. Minulle hän on esimerkki elämän sankarista.

Kirjoittaja: A K-S

Lahjoita tähän työhön:


 

Tallenna