Avainsana-arkisto: Israel

Israelissa asuessani panin merkille, että kansalla ei ollut talvella kunnon villasukkia. Moni pitääkin talvisin kenkiä sisällä, sillä kylmät kivilattiat eivät

Siunaavat sukat

Israelissa asuessani panin merkille, että kansalla ei ollut talvella kunnon villasukkia. Moni pitääkin talvisin kenkiä sisällä, sillä kylmät kivilattiat eivät tunnu mukavilta.

Mahdollisen lumimyräkän sattuessa maassa ei ole kyllä muutenkaan meille tuttuja kunnollisia talvivarusteita. Joskus voi nähdä muovipussit tennareiden päällä, kun asteet tippuivat nollan tuntumaan. Kulkuväylien kunnossapitohenkilökunta Itkumuurilla voi kolata lunta vaikka pahvinpalasella jätesäkit jaloissaan. Lapset saattavat tehdä lumiukkoa käsissään kumikäsineet  ja jaloissaan kesäkengät.

Eräänä kylmänä talviaamuna näin Facebookissa kuvan israelilaissotilaasta, joka kutoi itselleen bussissa huteran näköistä sukkaa kylmästä akryylilangasta. Tiesin, ettei se ollut villalankaa, sillä koko maasta ei juurikaan saa villaa missään muussa muodossa kuin beduiinien basaareista taljoina. Ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että lammaslaitumia täynnä oleva maa ei tee villalankaa eikä ymmärrä sen hyötyä.

Tähän löytyi osaselitys eräässä suomalaisessa Israel-piirissä vieraillessani: Ei Israelin lampaiden kuulukaan tuottaa lämmintä villaa. Niillä on muu tehtävä.

Israelin yleinen lammasrotu on assafinlammas. Se on tehokas tuottaamaan maitoa ja lihaa. Villaa se tuottaa puolet vähemmän kuin meille tutummat lammasrodut. Sen karvakin on kuulemma erilainen  eikä siitä saa niin lämmintä villaa kuin esimerkiksi Suomen tai Uuden-Seelannin onttokarvaisesta lampaasta.

Muistan myös, kun sain vierailla israelilaisen ystävän kotona ja pöytään asetettiin eteeni lammaspaisti. Sen maku oli aivan toista luokkaa kun Suomessa syömäni hieman villasukalta maistuvan kuivahkon paistin. Olipa hyvä, etten ääneen kritisoinut Israelin lampaankasvattajia villasukkasokeudesta enkä suomalaisia kokkeja huonoista lihanpaistotaidoista.

Lampailla on eroja, niin myös ihmisillä. Suomalaisilta onnistuvat kädentyöt. Mietin vuosi sitten, miten me suomalaiset martat ja mariat voisimme antaa hyvää Pyhän maan eri kansallisuuksien arjen siunaamiseen. Kaikkihan haluavat jalkansa talvella lämpimiksi. Tammikussa 2017 polkaisin liikkeelle ”Sovinnon sukat” -projektin: kaikki saivat kutoa villasukkia Israelin paleleviin jalkoihin, lapsille ja aikuisille, tavallisille perheille ja sotilaille, kenelle tahansa. Tarkoitus ei ollut  kutoa määrällisesti paljon, vaan kutoa rukoillen ja siunata maan kaikkia asukkaita vauvasta vaariin.

Kutomisprojekti päättyi jo toukokuussa. Upeita sukkia tuli valtavasti, yli kaikkien odotusten. Varasto on yhä täynnä, vaikka niitä on lähetetty paljon eri puolille Israelia. Postittaminen on ainoana vaihtoehtona liian kallis, joten niitä on pakattu Israelin matkaavien reppuihin pitkin vuotta. Uusille sukille ei ole vielä pariin vuoteen tarvetta.

Mieltäni lämmittävät edelleen Israelista tulleet kiitokset. ”Lämmin kiitos, et voi uskoa, miten nopeasti sain jokaiselle sukkaparillle kodin. Ihanaa, kun haluatte lämmittää jalkojamme”, kuului erään telavivilaisen kiitosviesti. Muuan sikäläinen nuori tilasi sukat heti itselleenkin ja pyysi liittämään salmiakkia mukaan lähetykseen. Kolmas taas kirjoitti: ”Mikä etu onkaan tuntea suomalaisia, kun saa jalkansa näin lämpimiksi. Kiitos!”  Erään koulun rehtori jakoi sukkansa lapsille ja opettajille. Hän ihasteli, miten ne olivat taidokkaasti kudotut, kauniit, mutta silti myös lämpimät.

Projekti teki sen, mitä varten se aloitettiinkin; se lämmitti Israelin asukkaita jaloista sydämeen saakka.

Villanpehmeää joulua kaikille martoille ja marioille!

Heidi Tohmola

Lahjoita tähän työhön:


 

Palasimme kesälomaltamme takaisin Jerusalemiin. Kaupungin fyysinen sekä hengellinen helle on ollut tyrmäävää. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti erilaisista väkivaltarikoksista ja korruptiosta. Parhaillaan

Noin tuhat poliisia ja sotilasta oli turvaamassa yli kahdenkymmentuhannen ihmisen pride-marssia Jerusalemissa. Kuva: Tuula Siljanen

Pyhässä maassa taistellaan arvoista

Palasimme kesälomaltamme takaisin Jerusalemiin. Kaupungin fyysinen sekä hengellinen helle on ollut tyrmäävää. Uutisissa kerrotaan jatkuvasti erilaisista väkivaltarikoksista ja korruptiosta. Parhaillaan käydään oikeudenkäyntiä pääministeriä vastaan. Pyhä maa ja Jumalan omaisuuskansan käytös ovat näyttäneet toiset kasvonsa ja muistuttaneet meitä siitä, miten Jeesus itsekin itki Jerusalemia.

Eilen illalla, torstaina 3.8.2017, järjestettiin Jerusalemissa suuri homomarssi. Tietojen mukaan siihen osallistui reilut 20 000 ihmistä. Marssi on toteutettu kymmenien vuosien ajan Tel Avivissa, mutta jo useana vuonna se on järjestetty myös Jerusalemissa, vaikka ortodoksijuutalaiset vastustavat sitä. Israelin päärabbin lausunnon mukaan marssia ei pitäisi järjestää Jerusalemissa, koska se ei ole sopusoinnussa tämän pyhän kaupungin arvojen kanssa. Hän on kuitenkin jyrkästi kieltänyt väkivaltaisuudet marssin vastustamiseksi.

Turvatoimet olivat tiukat. Kuva: Tuula Siljanen.

Yritin eilen illalla päästä marssijoita lähelle. Turvatoimet olivat kuitenkin valtavat. Noin tuhat poliisia ja sotilasta oli turvaamassa marssin kulkua. Marssijat kulkivat Jerusalemin keskustassa Kellopuistosta Itsenäisyyspuistoon, jossa tapahtuma jatkui. Teitä oli suljettu aidoilla ja isoilla kuorma-autoilla. Niiden lisäksi poliisit olivat vartiossa, jotta kukaan ei pääsisi lähelle marssijoita. Yhtenä syynä on varmasti se, että vuoden 2015 marssin aikana nuori naismarssija puukotettiin kuoliaaksi. Kuvaaminen oli hankalaa, kun jouduin seisomaan niin kaukana.

Oli mielenkiintoista kuunnella katselijoiden ja poliisien keskusteluja. Ne olivat varsin asiallisia, mutta jotkut katselijat halusivat mennä ihan kadun viereen ja heille tuli kovaa sanaharkkaa poliisien kanssa. Eräs vanhempi nainen haukkui törkeästi yhden nuoren naispoliisin vieressämme. Toiset katselijat puolustivat poliisia, ja käynnissä olikin pian kuuma väittely marssista ja sen turvajärjestelyistä. Poliisit tietysti vain hoitivat tehtäväänsä.

Marssista oli uutisoitu radiossa jo pari päivää ja nostettu esiin homo- ja lesboparien oikeutta adoptioon, hedelmöityshoitoihin ja kohdun vuokraukseen. Olin juuri kesälomalla kotimaassani seurannut esimerkiksi kristillisen televisiokanavan Israel-ohjelmien tarjontaa. Suren sitä, että meillä Raamattuun uskovilla kristityillä on helposti niin idealistinen kiiltokuva Jumalan omaisuuskansasta Israelista. Meillä on kiusaus kohdistaa kristittyinä mielenkiintomme vaikkapa juutalaisten tapojen noudattamiseen, Israelin kadonneisiin heimoihin, Samarian vuoriin ja maahanmuuttoon. Israelissa on samaan aikaan menossa paljon vakavampia asioita, jotka vievät Jumalan kansaa yhä kauemmas pyhästä Jumalasta ja Jeesus-Messiaasta. Ortodoksijuutalaiset, jotka edustavat täällä Jumalan lakia ja sen tulkintaa, ovat myös joutuneet kauemmaksi Jumalan sanasta ja innostuneet omista selityksistään.

Jumalan sanasta on täälläkin luovuttu, ja Pyhä maa huutaa evankeliumia Jumalan armosta Jeesus-Messiaassa. Meidän kristittyjen pitäisi ennen kaikkea tukea evankeliumin asiaa ja vahvistaa täällä toimivia erikielisiä messiaanisten juutalaisten ja arabikristittyjen seurakuntia. Myös taloudellisen tuen pitäisi kohdistua evankeliumin asiaan. Rukoillaan, ettei sielunvihollinen eikä oma lihamme saa meitä johdettua sivuraiteille!  ”Sillä hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä ja hän näkee kaikki hänen askeleensa.” (Job 34:21) Jumala näkee minun ja sinun yksittäiset ja isommat harha-askeleet. Hän näkee myös oman kansansa harha-askeleet ja väärät tiet. Rukoillaan, että hän armossaan palauttaisi meidät oikealle tielle nimensä tähden. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tuula Siljanen
Kirjoittaja toimii Lähi-idässä etiopianjuutalaisten parissa.

 

Työntekijämme Tuula Siljanen kirjoittaa Israelista: Eri kulttuurien parissa toimiessa kristityn on tärkeää ymmärtää, miten ihmiset suhtautuvat Jeesukseen, jotta osaisi keskustella

Valkovenäläis-venäläis-ranskalainen taidemaalari Marc Chagall teki 15 vuotta lasimaalauksia, pääasiassa kirkkoihin, mutta myös synagogiin. Tässä lasimaalauksessa vasemmalla puolella näkyvät myös Jaakobin tikapuut. Kuva: Pixabay

Jeesus israelilaisten taiteilijoiden silmin

Työntekijämme Tuula Siljanen kirjoittaa Israelista:

Eri kulttuurien parissa toimiessa kristityn on tärkeää ymmärtää, miten ihmiset suhtautuvat Jeesukseen, jotta osaisi keskustella heidän kanssaan ymmärrettävällä tavalla.

Palasimme alkuvuodesta Israeliin monen vuoden jälkeen. Olemme pyrkineet havainnoimaan, minkälaisia muutoksia maassa on tapahtunut suhteessa Jeesukseen. Jo kadulla ja naapurustossa olemme huomanneet, että kaikki ihmiset, myös ortodoksijuutalaiset, ovat tulleet paljon avoimemmiksi kuin ennen.

Kun luimme lehdestä, että Israel-museossa on esillä näyttely Jeesus israelilaisessa taiteessa, ajattelimme, että siellä pitäisi käydä. Olemme käyneetkin siellä jo useamman kerran, sillä näyttely on hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Taiteilijat heijastavat oman aikansa suhtautumista asioihin ja ovat rehellisiä asioiden kuvaajia.

Näyttelyn otsikko ”Behold the man”; ”Katso: ihminen!”

Näyttelyn otsikko kertoo paljon.  Behold the man; Katso: ihminen! Näillä sanoillahan Pilatus puhutteli Jeesusta, vaikka myöhemmin käskikin kirjoittaa ristille Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.  Näyttelyn otsikon hepreankielisessä tekstissä käytetään Jeesuksesta otsikossa nimitystä, joka on alun perin ollut pilkkanimi Jeshu, Jeesuksen oikean nimen Jeshua sijaan. Nykyään useimmilla israelilaisilla ei ole tarkoituksena käyttää Jeesuksen nimeä pilkaten, vaan he ovat omaksuneet maan yleisen käytännön pohtimatta asiaa syvällisemmin.

Taiteilijoiden suhtautumisessa näkyy eri vaiheita, jotka liittyvät siihen historialliseen aikaan ja yhteiskuntaan, jota he edustavat. Näyttelyn varhaisin taiteilija on nuori Maurycy Gottlieb, joka eli 1856−1879 nykyisen Ukrainan alueella. Hänen maalauksensa esittää Jeesusta opettamassa Kapernaumin synagogassa, eli hän liittää Jeesuksen selvästi Uuden testamentin yhteyksiin. (Voit nähdä kuvan seuraavasta linkistä: https://www.wikiart.org/en/maurycy-gottlieb/christ-preaching-at-capernaum-1879)

Aikahistoriassa eteenpäin mentäessä puolalaisen Samuel Hirszenbergin (1865−1908) maalaus on järkyttävää katseltavaa meille kristityille. Teoksella on kaksi nimeä Vaeltava juutalainen tai Ikuinen juutalainen.  Tässä taulussa näkyvät jo Itä-Euroopan juutalaisvainot, pogromit.  (katso kuvaa: http://www.conservapedia.com/Samuel_Hirszenberg)

Hirszenbergin maalauksessa juutalainen mies yrittää epätoivoisesti päästä pakoon. Museon tarkemmassa selvityksessä kerrotaan, että juutalainen yrittää päästä vapauteen ristin varjosta. Ristejä on kuvassa paljon, samoin myös vapauteen pyrkineitä, mutta matkallaan kuolleita juutalaisia. Tätä taakkaa ja syyllisyyttä me kristityt saamme kantaa suhteessa Jumalan omaisuuskansaan Israeliin. Toivomme ja rukoilemme, että ristin sanoma voisi muuttua evankeliumin ilosanomaksi, jota juutalaisten ei tarvitsisi epätoivoisesti paeta.

Kun näyttelyssä tullaan historiallisesti toisen maailmansodan aikaiseen juutalaisten joukkotuhoon, näkyy monessa maalauksessa se, että ristiinnaulittu Jeesus kuvataan aikansa juutalaiseksi. Niinhän Jeesus olikin, oman aikansa juutalainen, ihminen ja Jumala. Minua  puhuttelivat erityisesti Marc Chagallin maalaukset. Chagall syntyi Venäjällä ja vaikutti Ranskassa sekä Amerikassa (1887−1985). Chagallin maalaus Keltainen ristiinnaulitseminen on täynnä juutalaista symboliikkaa, perinteitä ja historiallisia tapahtumia.

Jeesuksen juutalaisuutta maalauksessa korostavat sekä hänen yllään oleva juutalainen rukousliina että maalauksessa korostetusti esillä olevat toorarullat. Keltainen väri symboloi juutalaisilta vaadittua Daavidin tähteä, juutalaisvainojen tuhoja ja krematorioita.

Maalauksessa näkyy myös hävitystä pakeneva äiti lapsensa kanssa. Yksityiskohta kuvaa paitsi kansanmurhaa pakoon yrittäviä juutalaisia, myös Jeesus-lapsen, Joosefin ja Marian pakoa Egyptiin.

Kun maalausta tutkii tarkemmin, siinä voi nähdä ristin vasemmalla puolella juutalaisia pakolaisia kuljettavan laivan. Sen on tulkittu olevan Struma. Aluksen kyydissä oli noin 800 juutalaista pakolaista, joiden maahantulon Palestiinaan britit kielsivät Turkin painostuksen vuoksi. Pari kuukautta myöhemmin venäläiset ampuivat laivan torpedoilla ja vain yksi ihminen pelastui.

Chagallin hieno ajatus on myös se, että maalauksen keskellä näkyvät Jaakobin tikapuut. Niiden avulla taiteilija antoi Jeesukselle mahdollisuuden nousta ristiinnaulitsemisen jälkeen ylös taivaaseen lukemaan Toora-kääröä. (katso maalausta: http://www.uky.edu/~popkin/chagall.htm)

Monet nykypäivän israelilaiset taiteilijat yhdistävät Jeesuksen uhrin tämän päivän epäoikeudenmukaisuuksista ja sodista kärsiviin ihmisiin. Esimerkiksi Adi Nes  esittää israelilaisten sotilaiden viimeistä ateriaa valokuvassaan vuodelta 1999: http://www.imj.org.il/imagine/galleries/viewItemE.asp?case=19&itemNum=202486.

Sotilaat näyttävät juttelevan rennosti keskenään, vain yksi heistä on mietteliäs. Sotilaita printissä on 13 ja keskellä arvellaan olevan Jeesuksen. Sotilaat ovat lähdössä taisteluun, eikä ole varmuutta siitä, ketkä palaavat hengissä.

Myös Pavel Wolberg kuvasi vuonna 2001 Gush Katifissa kuolleen palestiinalaisen. Kuollut on ristiinnaulitsemisasennossa ja omaiset surevat häntä ympärillä (https://www.pavelwolberg.com/reminicence-of-moments-color). Taiteilijat näkevät Jeesuksen oman yhteiskuntansa kärsivissä ihmisissä.

Minulle merkittävin työ näyttelyssä oli Moshe Castellin noin vuonna 1948 musteella tekemä piirros nimeltä Ristiinnaulitseminen. Taiteilija piirsi Jeesukselle omat kasvonsa. Hänellä oli useita kuvia ristiinnaulitsemisesta ja hän samaistui Jeesuksen kärsimyksiin.

Castell oli menettänyt vaimonsa, joka kuoli synnytyksessä, ja  poikansa muutama vuosi vaimon kuoleman jälkeen. Tuolloin Castell meni joksikin aikaa Gennesaretin-järven rannalla sijaitsevaan luostariin. Hän sai siellä lohtua tuskaansa ja löysi ehkä jopa henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen. Hän käyttää nimittäin piirroksessaan ristin yläpuolella Jeesuksesta tämän oikeaa ja kunnioittavaa nimitystä Jeshua – Pelastaja, Vapahtaja.

Juutalaisten taiteilijoiden kuvaukset ja suhtautuminen Jeesukseen ovat puhuttelevia. He korostavat Jeesuksen juutalaisuutta ja pitävät hänen kärsimystään symbolina juutalaisten kärsimyksestä. Taiteilijat herkkinä ihmisinä näkevät myös Jeesuksen kärsivissä ihmisissä. Näinhän Jeesus tahtoisi meidänkin huomaavan kärsivät ihmiset. Se, mikä taiteilijoiden töistä puuttuu, lukuun ottamatta Castellin piirustusta, on omakohtainen suhde Jeesukseen – tai se ei ainakaan selvästi tule niistä esille.

Kuluneena pääsiäisaikana, jolloin juutalainen sekä kristillinen pääsiäinen osuivat samalle viikolle, ovat juutalaiset laulaneet messiaanista Psalmia 118, jossa sanotaan: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.” (118: 22) Kuitenkaan heidän ymmärryksensä ei ole vielä avautunut tunnistamaan Jeesusta Messiaana ja kulmakivenä. Siksi he yhä pyrkivät saavuttamaan pelastuksen omilla hyvillä teoillaan.

Pääsiäisaamun varhaisessa jumalanpalveluksessa Jeesuksen tyhjän haudan äärellä kuulimme saarnassa, että taivaaseen pääsy ja pelastus eivät ole palkinto meidän hyvistä teoistamme vaan Jumalan lahja, jonka hän valmisti meille Jeesus Messiaan ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Tästä saamme toisiamme muistuttaa joka päivä ja tämän armon varassa jatkaa elämäämme Jeesuksen kanssa myös pääsiäisen jälkeen.

Jumalan omaisuuskansan keskuudessa tarvitaan herkkyyttä ja rakkautta, jotta he pääsisivät ristin varjosta ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesus Messiaan henkilökohtaiseen tuntemiseen. Saamme olla kutsumassa heitä iloon ja vapauteen, ei enää uhreina ja Jeesuksen kärsimyksiä kantavana kansana vaan Jeesuksen pelastamina ja vapauttamina ihmisinä.

Kiitos kun rukoilet kanssamme, että Jumalan armo Jeesuksessa koskettaisi mahdollisimman monia tässä maassa! Pyhän Hengen herkkyyttä tarvitsemme kaikkialla kohdatessamme särkyneitä ja murtuneita ihmisiä, jotka eivät enää jaksa oman tuskansa keskellä luottaa Jumalan armoon omalla kohdallaan.  Herramme ei muserra murtunutta ruokoa! (Jes. 42:3)

Tuula Siljanen

Lahjoita tähän työhön:


Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Muuttaessamme Jerusalemiin tammikuussa 2017 asuimme aluksi pienessä arabihotellissa, josta ei ole pitkä matka Puutarhahaudalle. Eräänä perjantaina ennen sapatin alkua päätimme

Mietteitä Jeesuksen haudalla

Muuttaessamme Jerusalemiin tammikuussa 2017 asuimme aluksi pienessä arabihotellissa, josta ei ole pitkä matka Puutarhahaudalle. Eräänä perjantaina ennen sapatin alkua päätimme lähteä sinne rukoilemaan.

Puutarhahauta on minulle ennestään tuttu, ja olen käynyt siellä moninaisia kertoja. Viimeisestä käynnistä tosin aikaa oli kulunut useita vuosia. Kevääseen heräilevä puutarha ja tyhjä hauta puhuttelivat voimakkaasti. Vaikka muutaman sadan metrin päässä oleva Pyhän Haudan kirkko lieneekin arkeologien mukaan todennäköisempi Jeesuksen haudan paikka, sijaitsee Puutarhahauta kuitenkin samalla Moorian kalliolla. Puutarhahaudan ympäristö näyttää edelleen puutarhalta, eikä siihen ole rakennettu suuria kirkkorakennuksia. Ehkäpä juuri siksi siellä voi edelleen virittäytyä ensimmäisen pääsiäisaamun tunnelmiin. Kaunis puutarha ja tyhjä hauta puhuvat minulle syvällisesti Jeesuksesta.

Minun eikä sinun ei tarvitse Maria Magdalenan, Pietarin ja Johanneksen tavoin ihmetellä ja hätääntyä, että Jeesus on kadonnut. Me tiedämme Jumalan sanasta, että Jeesus nousi kuolleista ja että hän elää ja hallitsee tänään. Hän kulkee edellämme ja on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Tämä lupaus kantaa meitä kaikkia, jotka haluamme turvata Jeesukseen. Hän ei ole jättänyt meitä, vaikka välillä tuntuisikin, että hän on kadoksissa. Älä siis pelkää mennä pimeään hautaan, Jeesus on kanssasi tänään.

Haudan sisälle astuvat pyhiinvaeltajat kertovat minulle siitä, että Jeesus kutsuu meitä tänäkin päivänä käymään sisälle ovesta, jonka hän on avannut. Samalla se muistuttaa siitä, että Jeesus kolkuttaa tänäänkin minun sydämeni ovella ja haluaa itse astua sisälle. Avoin ovi hautaan, johon Jeesuksen ruumis oli asetettu, vahvistaa minulle tänäänkin sen, että Jeesus kuoli minun syntieni vuoksi. Hän kärsi ristinkuoleman, jotta sinulla ja minulla olisi rauha ja syntien anteeksiantamus. Joh. 5:9 Jeesus sanoo, että hän on ovi, ja jos joku käy hänen kauttansa sisälle, niin hän pelastuu!

Jeesuksen ruumiin lepopaikka.

Jeesus itse kertoi opetuslapsilleen usein siitä, että hän kuolee ja nousee kolmantena päivänä ylös kuolleista. Tyhjä hauta muistuttaa meitä: Jeesus on mennyt meidän puolestamme hautaan ja kuolemaan saakka. Kirkkomme hautauskaavassa rukoilemme: ”Sinä olet hautaamisellasi pyhittänyt meidänkin hautamme leposijaksi.”

”Hän ei ole täällä, koska hän on noussut kuolleista.”

Jeesus avasi meille oven iankaikkiseen ja täyteen elämään. Ovi on avoinna, ja hän haluaa rohkaista meitä käymään elämässä rohkeasti eteenpäin. Enkeli kertoi opetuslapsille, että Jeesus menisi heidän edellänsä Galileaan ja että heidän pitäisi mennä perässä.  Jeesus kohtasi opetuslapsia eri tilanteissa, toivotti heille rauhaa ja lähetti heidät viemään ilosanomaa eteenpäin.  Mutta järjestys on se, että meidän tulee ensin sallia Jeesuksen kohdata meidät ja odottaa, että hän avaa meille oven. Sitten hän itse kulkee edellämme ja me seuraamme häntä.

Avoin ovi tyhjästä haudasta.

Puutarhahaudalla Jeesuksen sana Joh. 11:25 tulee vahvasti todelliseksi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.”

Iltapäivän hetki puutarhahaudalla saa minut rukoilemaan Israelin ja kaikkien täällä asuvien ihmisten puolesta. Täällä, missä kaikki tapahtui, tyhjän haudan naapurissa, minulle vahvasti puhuvan puutarhan ympärillä suurin osa ihmisistä ei näe Jeesuksen avaamaa pelastustietä eikä ole käynyt hänen avaamastaan ovesta sisälle. Onko tämä liian yksinkertaista, ”että Jeesus on ovi ja että kun käy hänen kauttaan sisälle, pelastuu”? Riittääkö se minulle ja sinulle? Riittääkö se niille muslimeille ja juutalaisille, jotka puutarhan ulkopuolella rientävät rukoilemaan omille pyhille paikoilleen? Tarvittaisiinko kuitenkin vielä jotain? Onneksi ei! ”Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi!” Jospa osaisin kertoa Jeesuksesta sillä tavoin, että hän tulisi todelliseksi kaikkien niiden ihmisten elämässä, joita Jumala tielleni lähettää.

Jerusalemin Puutarhahaudalla on puu, joka on leikattu ristin muotoiseksi. Se on karu, paljas puu. Mutta se taipuu kauniisti alaspäin. Aivan kuin Jeesus taipui vapaaehtoisesti ristille meidän puolestamme. Puinen risti julistaa: Jeesus tuli alas luoksemme synnin ja kärsimyksen pimeyteen. Hän taipui alas, jotta me pääsisimme ylös taivaaseen. Yksinkertainen sanoma Jeesuksen rististä ja ylösnousemuksesta on kutsu tulla turvaan. Jeesuksen risti kestää. Hänen ylösnousemuksensa kantaa läpi elämän vastoinkäymisten aina taivaaseen saakka. Kiitos Jeesus!

Jerusalemissa
Tuula Siljanen (teksti)
Esko Siljanen (kuvat)

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tänä vuonna Kansanlähetyksen  joulukeräyksen tuotolla tuetaan juutalaistyötä. Toivomme, että eri puolilla maailmaa asuvat juutalaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Messiaana. Keräyksen alku

Nyt alkoi riemuvuosi

Tänä vuonna Kansanlähetyksen  joulukeräyksen tuotolla tuetaan juutalaistyötä. Toivomme, että eri puolilla maailmaa asuvat juutalaiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Messiaana.

Keräyksen alku osuu juuri juutalaisten 5777. riemuvuoden alkuun. Juutalaisille tämä on merkittävä juhla.

Riemuvuosi aloitettiin pasuunansoitolla

Israelissa on seitsemän juhlaa, jotka sijoittuvat kolmeen pyhiinvaellusaikaan vuodessa: kevääseen, kevätkesään ja syksyyn, Silloin juhlijat kokoontuvat Jerusalemiin. Näitä raamatullisia juhlia kutsutaan nimellä moadim eli tapaamisajat Jumalan kanssa.


SONY DSC

Ensimmäinen juhlapäivä syksyllä on Jom Teruah, ”pasuunansoiton päivä” tai ”huudon päivä”. Teruah tarkoittaa kovaa, riemukasta huutoa, taisteluhuutoa, herätyshuutoa. Juutalaiset puhaltavat  oinaansarvipasuunoilla uuden vuoden tervetulleeksi. Riemuvuotta vietettiin jo vanhassa Israelissa joka 50. vuosi:

”Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille, Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” (3. Moos. 25:10)

Perintömaat ja lupaukset

Onkin toinen asia määritellä, mitkä alueet ovat noita perintömaita. Unohdettu tosiasia on kuitenkin se, että Samarian rauniot ja arkeologiset kaivaukset todistavat israelilaistenkin (ikivanhasta) historiasta.


KUVA4heidi_RAJATTU

Paljon Raamatun lupauksia liittyy juuri Samariaan. Tuo alue ja sen kaikki asukkaat, niin juutalaiset kuin arabit, samarialaiset ja kristityt, beduiinit ja muutkin, tarvitsevat esirukoustanne. Uutisten mukaan juuri sieltäpäin paine on kasvamaan päin. Samaria odottaa Messiaan rauhaa!

Omaisuuskansan tukena

Juutalaisten perinteiden merkityksiä voi olla vaikea käsittää, mutta saamme olla mukana kantamassa Jumalan omaisuuskansaa rukouksissa sekä muistaa myös niitä, jotka heidän parissaan työskentelevät.

Kun olin pieni lapsi, osallistuin parin vuoden ajan uskonnolliseen opetukseen synagogaseurakunnassa, johon vanhempani kuuluivat. Yksi mieleenjäävimpiä muistoja oli saada kansio,

Kukoistusta kuivuneissa paikoissa

Kun olin pieni lapsi, osallistuin parin vuoden ajan uskonnolliseen opetukseen synagogaseurakunnassa, johon vanhempani kuuluivat. Yksi mieleenjäävimpiä muistoja oli saada kansio, jossa oli sisällä kirkkaan vihreä puu. Tu B’Shvat -juhlan kunniaksi jokainen lapsi luokassa täytti puun kolot kolikoilla ennen kuin palautti kansion takaisin luokkaan. Opettajamme kertoi, että meidän kolikkomme käytettäisiin puiden istutukseen Israelissa. Israelin valtion oli tuohon aikaan alle 20 vuotta vanha. Puun istuttaminen oli tapa, jolla saatoimme ilmentää kansakunnan tulevaisuuden toivoa.

Israelin aavikoitumista on estetty tehokkaasti istuttamalla jo miljoonia puita ympäri maata. Erityisesti TuBishvat -juhlan aikana kansalaiset voivat tulla mukaan järjestettyihin puunistutustalkoisiin ja laittaa itse maahan pienen havupuun taimenen .

Muistan ihmetelleeni, istuttaisiko joku Israelissa minun kolikkoni ja maasta putkahtaisi sen seurauksena yksi noista värikkäistä kaksiulotteisista puun silhueteista, jotka olivat kansiossani. Yksinkertainen idea kerätä kolikoita ja istuttaa puita viehätti mielikuvitustani ja jätti jälkensä minuun. Puun kolojen täyttäminen kolikoilla liitti minut hyvin voimakkaalla tavalla Israeliin. Olin ylpeä ajatellessani, että Israelissa kasvaisi minun istuttamiani kirkkaan vihreitä puita, joihin voisin kiivetä.

Ennen kuin menin Israeliin ensimmäisen kerran vuonna 2009, muistan kuulleeni, että siellä oli metsiä, joita juutalaiset koululaiset olivat istuttaneet. Minun puuni odottivat minua siellä! Puun istuttaminen ilmaisee tulevaisuuden toivoa. Ajattelin miten pienet taimet, joiden istutukseen olin osallistunut vuosikymmeniä aikaisemmin kukoistivat nyt erämaassa ja heijastivat Jesajan profeetallista lupausta: “Aavikko iloitsee, autiomaa iloitseeAlepponmänty" (Pinus halepensis) on mäntyihin kuuluva havupuu, jota istutetaan Israelissa ja muuallakin Välimeren alueella., aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta.” (Jes. 35:1-2)

 

Uusien metsien näkeminen Israelissa kosketti minuun syvästi. Erämaat olivat todella alkaneet kukoistaa. Kuitenkin vielä koskettavampaa oli ikivanhojen oliivipuulehtojen näkeminen; se oli kuva kestävästä uskollisuudesta maassa, jossa oli koettu sukupolvien ajan sekasortoa ja puutetta. Mielikuvassa Jesajan kukoistavasta erämaasta uusi ja vanha kantavat hedelmää siellä, missä on aikaisemmin ollut pelkkää hedelmättömyyttä.

Nämä kuvat voivat synnyttää rukousta ja kertoa Casparin työstä uskovan yhteisön keskellä Israelissa. Liity kanssamme rukoukseen sen puolesta että uudet istutukset messiaanisissa seurakunnissa juurtuisivat syvälle ja että ne jotka on istutettu sukupolvia sitten tuottaisivat hyvää hedelmää. Yhdessä ne heijastavat Jumalan kunniaa, kun ne kukoistavat tässä maassa.

Michelle Van Loon, Casparin hallintosihteeri, Yhdysvallat

Michellen kertomus on julkaistu Caspari-keskuksen uutiskirjeessä maaliskuussa 2015

Anna lahjasi tähän työhön: