Avainsana-arkisto: hanukka

Hanukka on juhla, jota juutalaiset viettävät marras–tammikuussa, vuodesta riippuen. Se on valon ja ilon juhla ja kestää kahdeksan päivää. Juhlan

Hanukka on edelleen Israelissa suosittu juhla. Sana hanukka tarkoittaa pyhittämistä ja vihkimistä. Kuva Heidi Tohmola.

Hanukka-juhla kertoo hyvän ja pahan taistelusta

Hanukka on juhla, jota juutalaiset viettävät marras–tammikuussa, vuodesta riippuen. Se on valon ja ilon juhla ja kestää kahdeksan päivää. Juhlan juuret ovat noin vuodessa 165 eKr., jolloin Jerusalemin häväisty temppeli puhdistettiin ja vihittiin uudelleen käyttöön. Se muistuttaakin meitä edelleen jatkuvasta hyvän ja pahan taistelusta, joka usein alkaa huomaamatta. Sana hanukka tarkoittaa siis pyhittämistä ja vihkimistä.

Hanukkaa ei mainita lainkaan 3. Mooseksen kirjan luvussa 23 lueteltujen juhlien joukossa. Se on kuitenkin edelleen Israelissa suosittu juhla, etenkin lasten keskuudessa.  Uudessa testamentissa juhla on ohimennen mainittu: ”Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi” (Joh. 10: 22).

Juutalaisten temppeli ja sen alttari kalusteineen oli häpäisty, kun maan valloittajat alkoivat uhrata siellä epäjumalille.

Antiokus IV halusi aikoinaan tuhota Aleksanteri Suuren valloittamien kansojen oman uskonnon ja vaati, että kaikkien piti omaksua kreikkalainen elämäntapa. Juutalaisetkin olivat sorrettuina antautuneet pikkuhiljaa uudelle filosofialle, ehkä aluksi aivan huomaamatta. Pahan vallan kasvaessa täyteen mittaansa he kuitenkin lopulta ryhtyivät kapinaan. Pieni mutta rohkea juutalainen makkabilaisarmeija sai pyhäkön takaisin, ja rakas temppeli vihittiin uudelleen käyttöön Jumalan kunniaksi.

Edelleen hanukka-juhlan ensimmäisenä iltana kodeissa sytytetään tuli hanukka-kynttelikköön yksi kynttilä kerrallaan. Kuva Heidi Tohmola.

Perimätiedon mukaan tuon uudelleenvihkimisen aikana tapahtui öljyihme. Puhdistetun temppelin alttarin kynttelikköön piti saada liekki, mutta öljyä oli kriistilanteen takia hyvin vähän, vain pieni tilkka. Kansan rukoillessa apua koettiin pieni ihme: öljy riittikin kahdeksaksi päiväksi.

Edelleen hanukka-juhlan ensimmäisenä iltana kodeissa sytytetään tuli hanukka-kynttelikköön yksi kynttilä kerrallaan. Juutalaiskotien juhlaperinteisiin kuuluvat kynttelikkövalojen lisäksi pienet lahjat ja yhteisleikit sekä öljyssä paistettujen juhlaruokien syöminen.

Vaikka moni ajattelee tuon öljyihmeen olevan vain legenda, juhlan historialla on edelleen sanottavaa. Monenlaisten ”temppelien” pyhittäminen on taas ajankohtaista. Hyvän ja pahan taistelu ei rajoitu vain kaukaisille sota-alueille, vaan se vaikuttaa ja näkyy kaikkialla, niin yhteiskunnassamme kuin meissä itsessämmekin. Vieraaseen ajatteluperinteeseen ja oppialaan tottuu nimittäin huomaamatta.

Tänä syksynä kirjakaupoissamme oli tarjolla lapsille muun muassa Noidan käsikirja . Se oli marraskuussa kymmenen myydyimmän kirjan joukossa. Siinä kuvataan erilaisia demoneja ja henkivaltoja, muttei suinkaan Raamatun valossa. Lasten osastolla on joululahjaksi tarjolla Jeesuksen, hyvän paimenen, sijasta esimerkiksi yksisarvisen elämänfilosofiaa , voodoo-nukkeja ja erilaisia tarinallisia loitsukirjoja ja -oppaita.

Kirjakaupoista saakin etsimällä hakea kristillisiä julkaisuja tai edes Raamattuja. Hengellinen hyllykkö kutistuu joka vuosi. Aikuisillekin  on tarjolla hyllymetreittäin toisenlaista elämänfilosofiaa, kuten  tarot-kortteja, joogaoppaita, meditaatiokirjoja, käsikirjoja ennustamiseen ja niin edelleen. Kristilliset joulukortitkin ovat jääneet tonttujen ja eläinten jalkoihin.

Kristillisen kulttuuriperinteen alttarilla palaa vieras tuli. Salonkikelpoiset epäjumalat ovat livahtaneet koteihin huomaamatta – samalla tavalla kuin hellenismi muinoin juutalaiseen kulttuuriin. Ensimmäisiä aluevaltauksia ei edes tajuta, niitä pidetään usein harmittomina, jopa hauskoina. Pikkuhiljaa voi tajuta, että valta vaihtuu eikä Raamatun sanan liekki saa enää loistaa niin vapaasti kuin ennen.

Suomessakin riittää siis paljon puhdistettavaa ja uudelleen arvioitavaa. Se voi alkaa jo omista ajatuksistamme; olemmehan Paavalinkin mukaan Jumalan temppeli. Muodikkaiden kotiin askarreltavien tonttuovien tilalla voisivatkin kodeissamme avautua enemmän Raamatun lupaukset, joista löytyy todellinen ilo.

Makkabilaisten muinainen taisteluinto puolustaa uskoaan voi saada aikaan pahennusta tai pilkkaakin. Mutta se on hieno esimerkki siitä, kuinka hyvien asioiden esilläpito palauttaa valoa pimeyteen.

Ei totuta pimeyden tarjontaan vaan sytytellään valoja!

Valoisaa joulunaikaa!

Heidi Tohmola

Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla voit antaa juutalaisille sen, mitä he ovat jo kauan odottaneet. Voit antaa heille kaikkein tärkeimmän lahjan! Lahjoittamalla nyt mahdollistat sen, että moni juutalainen kuulee ja saa vastaanottaa evankeliumin sanoman.

Juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa, mutta monet heistä eivät vielä tunne Jeesusta Messiaana. Tule mukaan työhön, jossa viedään evankeliumia juutalaisille.

Jumalan siunausta elämääsi!

Illansuussa palatessamme kotiin pieneltä kävelyltä kohtasimme sisäänkäynnin edessä talossamme asuvan uskonnollisen miehen, joka juuri asetteli hanukka-kynttelikköä tuolille ulko-oven eteen. Kyselimme,

Eilen kävimme lakiasiaintoimistossa jatkamassa vuokrasopimustamme. Modernin toimistorakennuksen katossa oli hauska hanukka-kynttelikkö, joka oli tehty ilmapalloista.

Hanukka-juhla kutsuu palvelemaan ja tuomaan valoa maailman pimeyteen

Illansuussa palatessamme kotiin pieneltä kävelyltä kohtasimme sisäänkäynnin edessä talossamme asuvan uskonnollisen miehen, joka juuri asetteli hanukka-kynttelikköä tuolille ulko-oven eteen.

Kyselimme, milloin hän sytyttää kynttilät, ja hän sanoi, että parin minuutin kuluttua, kun hänen vaimonsa tulee myös paikalle. Pyysimme, että saisimme osallistua kynttilöiden sytytykseen. Siinä sitten seisoimme kaksi pariskuntaa, uskonnolliset juutalaiset ja suomalaiset kristityt, yhdessä sytyttämässä hanukka-kynttilöitä ennen kuin sapatti alkaisi.

Hanukka-kynttelikkö ulko-ovellamme hanukka-juhlan ensimmäisenä päivänä.

Juutalainen naapurimme, Moshe nimeltään, sytytti ensin palvelijaksi kutsutun shamash-kynttilän ja rukoili sitten kynttilöitä sytyttäessään seuraavasti:
”Kiitetty ole sinä Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka pyhität meidät käskyilläsi ja olet käskenyt meidän sytyttää hanukka-kynttilät.
Kiitetty ole sinä Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden kuningas, joka teit ihmeitä isillemme heidän päivinään ja myös tänä aikana.”

Hanukka-juhla kestää  kahdeksan päivää. Sitä vietetään makkabilaiskapinan aikana tapahtuneen Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen  (165 e. Kr) muistoksi. Kun juutalaiset olivat puhdistaneet ja siivonneet temppelin ja halusivat siunata sen uudelleen, he löysivät vain vähän pyhää öljyä temppelin lamppua varten. Silloin tapahtui ihme: pieni määrä öljyä riitti kahdeksaksi päiväksi, kunnes he saivat sitä lisää. Tästä syystä hanukka-juhlan ensimmäisenä iltana sytytetään yksi kynttilä, toisena kaksi, kolmantena kolme ja niin edelleen.

Jeesuksen aikanakin vietettiin hanukka-juhlaa, jota kutsuttiin temppelin vihkimisen muistojuhlaksi (Joh. 10:22).

Kun olimme sytyttämässä ensimmäistä hanukka-kynttilää kotiseurakunnassamme, rukoilimme, että seurakuntamme ja sen jäsenet voisimme kaikki olla tuomassa pelastuksen valoa ja toivoa Jerusalemiin.

Olemme pastori Talin kanssa hanukka-kynttelikön vieressä.

Olemme lyhyenä aikana nähneet hyvin monenlaisia kynttelikköjä. Kotimme ikkunasta katsoessa voi ihailla myös naapuritalojen kynttelikköjä, sillä niitä on tapana pitää ikkunalla, niin kuin me Suomessa pidämme itsenäisyyspäiväkynttilöitä.

Kaikkialla katujen varsilla, kaupoissa ja kahviloissa näkyy nyt myös sufganio-munkkeja, joita syödään erityisesti hanukka-juhlan aikana. Niiden syönti liittyy hanukkaan siten, että ne paistetaan öljyssä, ja näin muistetaan temppelin öljyihmettä.

Kun emme lähes 15 vuoteen olleet päässeet osallistumaan hanukkajuhliin, huomasimme, että munkkivalikoima on kovasti laajentunut. Aikaisemmin oli tarjolla pelkästään pyöreitä hillomunkkeja. Nyt sen sijaan valikoimassa on munkkeja, joissa on reikä keskellä niin kuin Suomessa, hillomunkkeja, suklaa- tai toffeemunkkeja, amerikkalaistyyppisiä munkkeja… Jokaiselle varmasti löytyy mieleistä makeaa. Esko on aina pitänyt munkeista, joten tämä on hänelle oikein otollista aikaa. Seuraavan kuvan munkkivalikoima on rukouspiirimatkaltamme erään ostoskeskuksen aulasta.

Tämä valikoima oli vain yksi kolmesta pisteestä, joissa munkkeja myytiin. Täytyy myöntää, että munkkien koristelut olivat hyvin luovia ja erittäin makeita.

Vaikka hanukka-juhla ei olekaan niiden juhlien listassa, joita Vanhassa testamentissa määrättiin viettämään, sillä on kuitenkin tärkeä merkitys juutalaisuuden historiassa. Sen sanoma valmistaa meitä kristittyjäkin lähestyvän joulun ilosanomaan.

Makkabilaiset puhdistivat Jerusalemin temppelin kreikkalaisten epäjumalan-palveluksesta ja vihkivät sen uudelleen totisen Israelin Jumalan palvelukseen. Tämä oli ensimmäinen ihme. Toinen ihme oli pienen öljymäärän riittäminen kahdeksaksi päiväksi. Kynttilöitä sytyttämällä julistetaan ihmettä. Hanukka-kynttilät ovat pieniä valoja pimeydessä. Kun niiden määrä lisääntyy joka päivä yhdellä, myös valon määrä lisääntyy.

Me kaikki tarvitsemme valoa pimeyteen erityisesti silloin, kun elämä tuntuu synkältä. Ja toki Suomen pimeässä syksyssä valon merkitys on suuri. Koko maailman pimeys, väkivalta, sodat, viattomien ihmisten kärsimys ja läheisten ahdistus ovat sitä pimeyttä, jossa elämme tänäkin aikana.

Kun joka ilta sytytetään uusi kynttilä, valon määrä kasvaa. Tämä rohkaisee meitä luottamaan siihen, että kuitenkin on toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Kahdeksan kynttilää palamassa juhlan viimeisenä päivänä kertovat myös siitä, miten Jeesuksen tuoma valo voi meidän kristittyjen kautta tulla voimakkaammaksi niin, että pysymme yhdessä ja annamme yhteisen todistuksen.

Jumala on tehnyt ihmeitä isillemme ja äideillemme heidän päivinään. Siitä meitä suomalaisia muistuttaa juuri viettämämme sadas itsenäisyyspäivä. Miten suuri ihme oli se, että saimme itsenäisyyden ja myös se, että säilyimme itsenäisenä valtiona!

Jumala tekee ihmeitä myös tänä aikana. Tänäänkin Jeesus on kuningasten Kuningas ja herrain Herra. Hän syntyi keskellemme palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi meidän kaikkien puolesta.

Voisimmeko me viettää tulevaa joulua palvelijakynttilän (shamash = latinaksi diakonos) roolissa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija” (Mark. 10:43). Jumalaa palvellen saamme rukoilla, että Kristuksen seurakunta Lähi-idän pimeyden ja levottomuuden keskellä tuo valoa ja toivoa.

Voimme myös rukoilla, että uskovat saisivat juhlia Jeesuksen syntymäjuhlaa turvallisesti sekä kodeissa että seurakunnissa. Tulkoon todeksi jouluenkelin sana: ”Jumalalle kunnia korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” Luuk. 2:14

Tuula Siljanen
kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä

Lahjoita tähän työhön:


Israelissa juhlitaan kahdeksanpäiväistä hanukkaa tänä vuonna 12.–20.12. Hanukka on ilon ja valon juhla, jota vietetään temppelin uudelleen vihkimisen sekä öljyihmeen

Hanukkaa vietetään temppelin uudelleen vihkimisen sekä öljyihmeen muistoksi. Kuvat: Heidi T.

Hanukka on ilon ja valon juhla

Israelissa juhlitaan kahdeksanpäiväistä hanukkaa tänä vuonna 12.–20.12. Hanukka on ilon ja valon juhla, jota vietetään temppelin uudelleen vihkimisen sekä öljyihmeen muistoksi.

Kaikki eivät vielä tiedä, kuka on Raamatun tarkoittama Valon Herra. Jeesukseen uskovia on Israelissa kuitenkin vuosi vuodelta enemmän. Olemalla mukana työssämme olet mukana sytyttämässä ilosanoman valoa Pyhälle maalle. Työmme kautta toivomme Jumalan valoa Jerusalemiin, Juudeaan, Samariaan ja maan ääriin saakka.

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt 1:8)

Avaa tämän päivän luukku Kansanlähetyksen videojoulukalenterista ja lähde kanssamme kuvamatkalle Pyhälle maalle.

Lue lisää!

Lahjoita tähän työhön: