Avainsana-arkisto: Etusivu

”Kun me ollaan tapeltu välitunnilla, on tosi vaikeeta antaa anteeksi muille”, analysoi eräs yhdeksänvuotias koululainen kristillisen etiikan pääkohtia. Olin juuri

Lapset etulinjoilla

”Kun me ollaan tapeltu välitunnilla, on tosi vaikeeta antaa anteeksi muille”, analysoi eräs yhdeksänvuotias koululainen kristillisen etiikan pääkohtia. Olin juuri pitänyt lähes tunnin kuvallisen esityksen Israelista, Jeesuksen kotimaan maisemista, ja evankeliumista. Lapset innostuivat jakamaan omia esityksestä nousevia ajatuksiaan.

Teemaksi oli noussut luokan lasten omasta aloitteesta juuri tuo anteeksiantamisen vaikeus, koska puhuimme Getsemanen ja Öljymäen kuvien yhteydessä siitä, mitä Jeesus opetti ja miksi hän kuoli puolestamme.

Yllättävän paljon lapset haluavat tietää uskosta. Lapsi uskoo luonnostaan taivaalliseen Isään. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta, kuten Jeesus opetti.

Erään tarinan mukaan muuan ateistiprofessori oli kertonut kuusivuotiaalle lapselleen, että maailma on syntynyt itsestään eli alkuräjähdyksestä. ”Wau, Jumala oli varmaan tosi ihmeissään, kun räjähti” , tuumasi lapsi. Ateisti-isä naurahti ja ajatteli, että kyllä se tuosta ajatuksesta luopuu, kun saa tietoa. Varmasti luopuukin, ellei  saa tukea uskolleen meiltä muilta.

Nykyajan koulumaailmassa halutaan varjella lapsia aivopesulta, ja moni lukee kristillisen uskontokasvatuksenkin sellaiseksi. Evankeliumin ja anteeksiantamuksen sijaan tarjotaan humanismia ja suvaitsevaisuutta. Olin hämmästynyt Suomeen tullessani, miten paljon yhteiskuntamme on muuttunut muutamassa vuodessa – kuinka nopeasti siitä, mikä ennen oli hyvää, on tullut jotain sellaista, mistä pitäisi varoittaa ja varjella jälkikasvua.

Eräässä toisessa maalaiskunnassa, missä olin vierailulla, huolestunut äiti kertoi tyttärensä tuntemuksia koulun sukupuoliopetuksen  jälkeen. Tyttö oli kysynyt itkien: ”Enkö mä olekaan enää tyttö? Onko mun pakko alkaa pojaksi?” Toiselle tytölle luokassa oli jäänyt mielikuva, että jos hän vastustaa tätä uutta suvaitsevaisuus-opetusta, hänet tuomitaan suvaitsemattomaksi ja suljetaan ulkopuolelle. Moderni kasvatus voikin olla hyvin julmaa ja anteeksiantamatonta, jos ajattelee vanhan kaavan mukaan.

Lapset ovat tulilinjalla muuallakin maailmassa. Israelin televisiossa näytetttiin videopätkiä Hamasin organisoimalta kesäleiriltä Gazan alueelta. Vaikken arabiaa ymmärtänytkään, kävi selväksi, mikä oli päätavoite lasten ”virikkeellisessä” kasvatuksessa. Kosto! Oman yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen olivat tarjolla vain aseeet, pommit ja sodan ihannointi. Toisessa videossa pakolaisleirillä haastateltiin muslimioppilaita kysyen, miksi he haluavat isona. Aika moni haluaisi oppia käyttämään oikeita aseita ja päätyä marttyyriksi.

Aseita he tarvitsevatkin, mutta aivan toisenlaisia kuin aseteollisuus tuottaa. He tarvitsevat työkaluja vaikeidenkin asioiden käsittelyyn, tietoa anteeksiantamisen ja evankeliumin sanoman kaiken räjäyttävästä voimasta. He tarvitsevat yksinkertaista Vapahtajan henkilökohtaista tuntemista, joka myös vahvistaa itsetuntoa sellaisena, millaiseksi kukin on luotu.

Israelissa kuulin erään pastorin saarnaavan, että meidän uskovien on varustettava oma jälkikasvumme yhtä tosissamme hyvään kuin evankeliumin vastustajat omansa pahaan. Pupusaduilla on aina paikkansa, mutta niiden varassa ei varusteta etulinjaan.

Parasta varustautumista tulevaan on keskittyä lapsiin. He ovat tulevaisuuden opettajia, tiedemiehiä, poliitikkoja ja kasvattajia – niin Israelissa kuin Suomessakin.

Heidi T.

 

Lahjoita tähän työhön:


Kuusen ja koko kodin riisuminen joulukoristuksistaan vaati tiimityötä. Ensin kierrettiin koko joukolla kotia. Etsittiin, irrotettiin ja koottiin kaikki koristeet olohuoneen

Kuusen ja koko kodin riisuminen joulukoristuksista tuo mielen perusasioiden äärelle. Vuoden kiertoon kuuluvat juhlat muistuttavat meitä ja lapsiamme yhä uudestaan Jumalan suurista teoista. Kuva: Pixabay

Koristeiden kertomaa

Kuusen ja koko kodin riisuminen joulukoristuksistaan vaati tiimityötä. Ensin kierrettiin koko joukolla kotia. Etsittiin, irrotettiin ja koottiin kaikki koristeet olohuoneen ruokapöydälle. Sitten käytiin kuusen kimppuun. Kolmivuotias irrotti pallot ja isoveli asetteli ne tarkasti paikoilleen rasiaansa. Esikoinen irrotteli hopeanauhoja ja yläoksien enkeleitä yrittäen samalla estää vauvaa syömästä neulasia. Isälle jäi latvatähti ja valosarja. Hopeahilettä oli kaikkialla.

Minä organisoin säilytyksen. Valot ja latvatähti omaan laatikkoonsa, muut kuusen helyt pussiin, puutontut kuplamuoviin, posliininen seimiasetelma styroksin suojiin. Vielä ikkunan iso adventtitähti, ovikranssi, kynttilälyhdyt, olkitähdet, lippunauhat ja lapsuudestani tutut punaiset pahvitontut.

Mistä tämä paljous? Mehän tulimme nykyiseen asuinmaahamme, keskelle minareettien merta, pelkät matkalaukut mukanamme. Mukaan mahtuivat tärkeimmät vaatteet, rakkaimmat lastenkirjat, juustohöylä ja Fiskarsin sakset, mutta ei joulukoristeita.

Kahdeksan vuotta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Muistan sen lapsekkaan riemun, kun löysin paikallisen ostoskeskuksen brittiläisestä sisustusliikkeestä ensimmäiset joulukoristeemme. Täällä ne tietenkin myytiin uudenvuoden koristeina, mutta mitä tuosta. Sukulaisten ja ystävien paketeista paljastui myös kotoisia tunnelman tuojia. Lasten kanssa askartelimme lisää, kotona ja pyhäkoulussa. Ikeassa kohtasimme jo lähes runsaudenpulan. Muovikuuseen emme ole taipuneet vielä kertaakaan, vaan olemme kiertäneet läpi lähialueen puutarhat ja Bauhausin ja tuoneet joka vuosi kotiin elävän kuusen, juurineen ja isossa saavissa.

Miksi se on niin tärkeää? Eihän tunnelma ole joulun pääasia? Ei tietenkään. Olisin voinut kirjoittaa Vapahtajan syntymää juhlivasta seurakunnasta tai siitä syvästä riemusta, jota koin todistaessani monien muslimien saapuneen kirkkoon ensimmäistä kertaa elämässään.

Jumalan koko pelastussuunnitelma on niin valtava, koko ikuisuuteemme vaikuttava asia, että sitä kannattaa ja saa juhlia – ei ainoastaan seurakunnassa vaan myös kotona; laulaen, syöden ja koristaen.

Juhlan tulee erottua arjesta. Tämä on erityisen tärkeää täällä, missä kotiamme ympäröivä miljoonakaupunki vähät välittää kristillisistä pyhistä. Ystäväni naapuritalosta, huivipäinen muslimirouva, kävi adventin aikaan meillä kahvilla tyttärensä kanssa. He kiersivät jouluun puettua olohuonettamme, tutkailivat kuusen ja seimiasetelman ja tihrustivat seinälle liimattuja kortteja. Sain vastata moneen kysymykseen Betlehemin tähdestä lahjoihin ja joulupukin alkuperään.

Emme kuitenkaan koristele kotia ensisijaisesti vieraita varten. Vuoden kiertoon kuuluvat juhlat muistuttavat meitä ja lapsiamme yhä uudestaan Jumalan suurista teoista. Haluan joulun näkyvän kodissamme myös välittääkseni lapsille omaa kulttuuriperintöämme, suomalaista tapaa viettää joulua – tonttuineen kaikkineen.

Kun hikeä valuen raahauduin nälkäisen vauvan, kiukuttelevan kolmivuotiaan  ja ostoskassien kanssa vilkkaalta kadulta ahtaaseen eteiseemme, ajattelin haikeasti ikävöiden Suomen isovanhempia, perhekerhoja, ruuhkattomia teitä ja loputtomia leikkimaastoja. Silloin silmäni osui eteisen peiliin kiinnitettyyn joulusydämeen. Se palautti äkkiä mieleeni, miksi elämä täällä kaikkine haasteineen on kuitenkin niin mielekästä. Jotta kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkisi suuren Valon.

Äiti minareettien maasta

Lahjoita tähän työhön:


 

Suomen ev.lut. kirkon verkkosivu kertoo, että vuosien 2018–2019 kirkon kasvatuksen teemana on rauha. Sivustolla kutsutaan meitä kaikkia toimimaan rauhantekijöinä.  Erityisesti

Rauhan ajatuksia Jerusalemista

Suomen ev.lut. kirkon verkkosivu kertoo, että vuosien 2018–2019 kirkon kasvatuksen teemana on rauha. Sivustolla kutsutaan meitä kaikkia toimimaan rauhantekijöinä.  Erityisesti korostetaan sitä, että sekä lähellä että kaukana olevilla lapsilla ja nuorilla on oikeus sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan.

Sivustolla lähestytään rauhaa eri näkökulmista: somerauha, koulurauha, kasvurauha, rauha kotona ja perheessä, yhteiskuntarauha ja rauha maailmassa, rauha tehdä omaa työtään sekä rauhan hengellinen pohja.

Aamulenkillä ihailen usein kukkulaltamme näkyvää Jerusalemin panoraamaa, samalla kun rukoilen kaupungin puolesta. Edessäni näkyvät Kalliomoskeijan, Lunastajan kirkon ja NMKY:n tornit sekä  vanhankaupungin muiden kirkkojen torneja. Näkymä tuntuu idyllisen rauhalliselta.

Silti tiedämme, että Jerusalem, jonka nimi tarkoittaa rauhan kaupunkia, on yksi paikoista, joissa on historian aikana sodittu paljon. Sekä paikalliset ihmiset että kansainvälinen yhteisö etsivät siellä jatkuvasti keinoja pysyvämmän rauhan rakentamiseen.

Jerusalemista ei tarvitse mennä kauas, kun rauhan puuttuminen ja väkivalta näkyvät elämää tuhoavine seurauksineen vielä selvemmin. Ympärillä olevat maat Egypti, Libanon, Syyria, Iran ja Irak, Saudi-Arabia, Jemen, Qatar ja Turkki ovat kaikki maita, joissa ei vallitse rauha. Pohjois-Afrikka on muuttunut nykyajan orjakaupan keskukseksi. Monissa Afrikan maissa kärsitään hirmuhallitsijoista eivätkä eri etniset ryhmät  pysty elämään keskenään rauhanomaisesti.

Näyttää siltä, että rauhan puuttuminen tulee voimakkaasti esille joka puolella maailmaa. Tämä siitäkin huolimatta, että maailmamme on monella tapaa kehittynyt positiivisesti. Meillä on käytettävissämme korkeaa teknologiaa, taloudellisia voimavaroja ja osaamista. Niiden avulla voisimme edistää yksilöiden ja kansojen elämää rauhassa ja sovinnossa ja lievittää sairauksia, köyhyyttä, nälänhätää ja ihmisten kärsimyksiä. Kuitenkin maailmassamme nousevat päivittäin uutisten otsikoihin ihmisten orjuuttaminen ja hyväksi käyttäminen eri tavoilla, asevarustelu, kaikinpuolinen sotiin valmistautuminen, ihmisten keskinäinen viha ja taistelut.

Voisinko minä kristittynä seurakuntalaisena ja kristillisen järjestön työntekijänä toimia Jeesuksen kehotuksen mukaisesti rauhantekijänä? Raamatussa rauha on monitahoinen ja syvällinen käsite. Jeesus itse sanoo, että rauhantekijät ovat autuaita. Hän sanoi syntistä elämää eläneelle naiselle, joka tuli Hänen jalkojensa juureen ja kasteli ne kyynelillään, että naisen synnit ovat anteeksiannetut ja käski häntä menemään rauhassa.

Jesajan kirjan jakeessa 53:5 on kirjoitettu: ”Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”

Heprean kielen sana shalom pitää sisällään sekä ulkonaisen kansojen ja ihmisten välisen rauhan että sisäisen rauhan ja eheyden samoin kuin rauhan Jumalan kanssa. Rauhaan sisältyy aina se, että meidän ei tarvitse pelätä. Ei toista ihmistä, ei itseämme eikä Jumalaa. Jeesus on sovittanut syntimme, Hän kärsi rangaistuksen meidän tähtemme, jotta meillä olisi rauha ja jotta me voisimme olla parannettuja hänen haavojensa hinnalla, niin kuin vuoden 1992 raamatunkäännös sanoo.

Jumalan lapsina meillä on etuoikeus olla kertomassa siitä, että kaikesta ulkonaisesta rauhattomuudesta ja levottomuudesta huolimatta meillä kaikilla on oikeus ja mahdollisuus rauhaan Jumalan kanssa. Tätä kautta voimme omalta pieneltä osaltamme myötävaikuttaa rauhan puolesta ympäristössämme. Useimmat meistä emme ole eikä meistä tulekaan näkyvillä paikoilla toimivia rauhanneuvottelijoita. Toki saamme olla rukoilemassa heidän puolestaan.

Oma tehtävämme voi olla hyvinkin näkymätön niitä ihmisiä koskeva rukouksen ja rohkaisun tehtävä, joita Jumala tiellemme tuo, missä sitten olemmekin. Tämän päivän maailmassa ihminen – nuori tai vanha – voi helposti kadottaa toivon näköalan ja vaipua toivottomuuteen. Voimme toimia pieninä rauhantuojina, olla rauhantekijöitä ja Jumalan rakkauden välikappaleita työpaikoillamme, kodin ja suvun piirissä, seurakunnassa, naapurustossa ja ystävien parissa.

Anteeksiantaminen on voimakkaasti puhutteleva rauhan väline ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Olisiko sinun lähipiirissäsi joku, joka on syvästi loukannut sinua ja jolle et ole ilmaissut, että haluat antaa anteeksi? Olisiko jokin tilanne, jossa voisit riidan keskellä luopua siitä, että sinä olit oikeassa, vaikka niin olisikin? Uskon, että Jumala ei vaadi meiltä enempää kuin mihin Hän meidät itse varustaa ja mihin tilanteisiin Hän meidät johdattaa. Ei meidän tarvitse ruveta etsimään isompia rauhanareenoita vaan toimia siellä, mihin Jumala on meidät asettanut.

On hyvä muistaa, että toimintamme Jumalan rauhan välikappaleina perustuu Jumalan itsensä tekemään rauhanliittoon. Jumalan rauhanliitto ei ole rakennettu kompromisseista eikä se ole tulosta loistavista rauhanneuvotteluista tai hyvistä rauhanehdoista. Jumalan rauhanliitto perustuu yksinomaan Jumalan armoon, se on yksipuolinen julistus. Jesaja 54:10 kertoo tästä rauhanliitosta: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Eikö olekin ihana raamatunjae. Jumala lupaa, että hänen armonsa ei tänäkään vuonna väisty meistä eikä Hänen rauhanliittonsa horju. Alkukielen mukaan ”minun rauhanliittoni” voidaan kääntää myös ”rauhani liitto”. Nämä eri käännökset korostavat sitä, että rauhanliitto on Jumalan itsensä tekemä liitto ja toisaalta sitä, että kysymys on Hänen rauhastaan. Muistamme, että Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi, ja on varjeleva meidän sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa, niin kuin Filippiläiskirjeessä 4:7 kerrotaan.

Jumala on uskollinen. Hänen rauhanliittonsa ei horju. Hänen rauhansa perustuu armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön. Jeesus lupasi antaa meille rauhan: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Joh. 14:27.

Jumalan hyvä suunnitelma rauhasta on kirjattuna jo Jeremian kirjassa 29:11: ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Olkoon rukouksemme, että saisimme itse kukin omalla paikallamme olla välittämässä tätä Jumalan rauhaa ja toivoa ihmisten tulevaisuuden voimaksi ja sielujen pelastukseksi!

Rauhanterveisin Jerusalemista

Tuula Siljanen
kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä

Lahjoita tähän työhön:


Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön

Kirjoituspöytä toimiston nurkassa

Tänä vuonna tulee viisikymmentä vuotta siitä, kun Kansanlähetys aloitti ulkomaisen työn lähettämällä ensimmäiset lähetystyöntekijänsä maailmalle. Julkaisemme vuoden aikana kertomuksia järjestön historiasta. 

Meitä oli pieni joukko koolla Säämingin kristillisellä kansanopistolla Savonlinnassa joskus vuonna 1965–1966. Siihen aikaan oli paljon maallikkosaarnaajia, jotka kiersivät ja pitivät hengellisiä tilaisuuksia. Koska silloin ei ollut paljon autoja, minäkin heitä jonkin verran kuskailin. Meillä oli neuvonpito, jossa opiston väliaikainen johtaja  Olavi Ronkainen kertoi, millainen mahdollisesti perustettava Kansanlähetys tulisi olemaan.

Silloin oli herätystä eri puolilla Suomea, ja oli tullut tarve yhdistää joukkoa. Antaa nimi, jonka puitteissa eri uskovien ryhmät voisivat toimia. Tai niin kuin silloin sanottiin, ”sateenvarjo”, jonka alla voi toimia.

Ronkainen totesi, että tarvittiin yhdistys, joka tekisi toiminnan juridisesti mahdolliseksi. Jos esimerkiksi järjestettäisiin kokouksia, olisi järjestö, jonka nimissä niin voisi tehdä. Olavi piirteli kaavioita taululle ja selitti tarkemmin, kuinka toiminta tapahtuisi. Hän visioi, että ”Kansanlähetys olisi kuin kirjoituspöytä toimiston nurkassa”, uskovien ryhmät eri puolilla Suomea tekisivät työn.

1960-luvulla seurapuheissa oli voimakkaana korostuksena Jeesuksen toinen tuleminen. Uskottiin, että Jeesus tulee noutamaan omiaan meidän elinaikanamme. Sen vuoksi kaikki voimavarat haluttiin keskittää evankeliumin julistukseen.

Antti Lammi

Lahjoita tähän työhön:


 

”Lähetyksessä kirkko ja kristityt on kutsuttu osallistumaan Jumalan lähetykseen. Pyhän Hengen vuodattaminen merkitsi ensimmäisenä helluntaina käännekohtaa Jumalan lähetyksessä. Kristuksen seuraajille

Missio Dei -missioforum Ryttylässä – vielä ehdit mukaan!

”Lähetyksessä kirkko ja kristityt on kutsuttu osallistumaan Jumalan lähetykseen. Pyhän Hengen vuodattaminen merkitsi ensimmäisenä helluntaina käännekohtaa Jumalan lähetyksessä. Kristuksen seuraajille annettiin valtuutus ja tehtävä todistaa sanoin ja teoin Kristuksen rististä ja ylösnousemuksesta. Kristillisen kirkon olemassaolo perustuu tähän lähettämiseen. Kristillisen seurakunnan ja kirkon olemassaolo ei saa oikeutustaan siitä, mitä se tekee ja miten se toimii, vaan Jumalan kutsusta ja valtuutuksesta.”*

Mitä on Jumalan lähetys, Missio Dei, ja mikä on minun paikkani lähetystyössä? Näihin ja muihin lähetystyön kysymyksiin voit saada vastauksia vuoden ensi vuoden alussa missioforumissa, jonka teemana on Missio Dei – Jumalan lähetys. Tule mukaan tapaamaan lähetystyöntekijöitä, verkostoitumaan muiden lähetystyön keskeisten toimijoiden kanssa sekä oppimaan lisää lähetystyön ajankohtaisista asioista!

Vuoden 2018 missioforum järjestetään 19.–21. tammikuuta 2018 Kansanlähetysopistolla. Tapahtuma alkaa perjantaina 19. tammikuuta lähetyksen avainhenkilöiden tapaamisella.

Kuulemme tuoreita terveisiä lähetystyöstä; keskiössä ovat erityisesti Etiopian ja Japanin työalueet. Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kansanlähetyksen ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät Jumalan kutsusta näihin kaukaisiin maihin.

Mukana tapahtumassa ovat mm. päätoimittaja Leif Nummela (Uusi Tie), kirkkoherra Henry Liivola (Rauman seurakunta), piirijohtaja Ari Malmi (Varsinais-Suomen Kansanlähetys), aluekoordinaattori Jukka Repo (SEKL) ja kotimaisen työn aluekoordinaattori Anssi Savonen (SEKL). Lähetystyöntekijöistä mukana ovat muun muassa  Pirkko ja Raimo Tuppurainen, Maria ja Mikko Vuorma, Pirkko ja Sakari Valkama, Ari Salminen ja monet muut lähetystyöntekijät eri työalueilta, sekä kevään 2018 kansainvälisyyslinjan opiskelijat.

Lisätietoa tapahtumasta ja ilmoittautumisesta (viimeistään 12.1.) tästä

Lämpimästi tervetuloa mukaan Missio Dei -missioforumiin!

*Risto A. Ahonen: Lähetys rajojen ylittäjänä – Kokonaisvaltaisen lähetyskäsityksen vaikutus lähetystyön rakenteeseen

Äitini tuli uskoon, kun hän odotti minua. Sen jälkeen hän sai uskonystävältään Raamatun, jonka kanteen tämä oli kirjoittanut sanat: ”Usko

Anna lapsille Raamattuun sidotut juuret ja tukevat siivet

Äitini tuli uskoon, kun hän odotti minua. Sen jälkeen hän sai uskonystävältään Raamatun, jonka kanteen tämä oli kirjoittanut sanat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi” (Ap.t. 16:31). Tärkeät sanat kuudetta lasta odottavalle.

Nuo sanat ovat tärkeitä myös minulle. Kuka opettaa omille lapsillemme Jumalan tahdon? Kuka kertoo Jeesuksesta Suomen lapsille? Nämä ovat ajankohtaisia kysymyksiä.

Lapset ovat meille tärkeitä

Kansanlähetyksessä haluamme, että lapset viihtyvät toiminnassamme, saavat luotettavaa opetusta, oppivat tuntemaan Jeesuksen Herranaan sekä saavat kristittyjä ystäviä, joilta saavat tukea elämään ja uskonelämään. Myös tämä viimeinen on lapsille tärkeää: En ole uskoni kanssa yksin.

Lapsi ei synny maailmaan ateistina. Uskominen on luontevaa kuin puhumaan oppiminen. Jotain täytyy tapahtua, että lapsi menettää uskon yliluonnolliseen. Jumala on ikäänkuin laittanut suolaa lapsen suuhun, ja hänellä on koko elämänsä ajan jano Jumalan yhteyteen. Jos lapsi ei opi tuntemaan janon sammuttajaa lapsena, hän etsii sitä koko elämänsä ajan vääristä paikoista eikä löydä. ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” (Snl. 22:6).

Anna lapsille Raamattuun sidotut juuret

Rukoukseni on, ettei yksikään Kansanlähetyksen lapsityössä mukana oleva joutuisi hukkaan. Tule rukoilemaan Suomen lapsien ja kristillisen lapsityön puolesta. Tule mukaan lapsityöhön kaksin käsin ja taloudellisesti.

Haluamme antaa lapsille vahvat Raamattuun sidotut juuret ja tukevat siivet, joilla turvallisesti lentää elämän tyvenissä ja tuulissa.

Osallistu keräykseen

Ole muuttamassa lastemme maailmaa osallistumalla keräyksen. Voit mennä sivulle Ikuista turvaa lapsille tai lahjoittaa verkkopankissa tällä sivulla olevan lahjoituslaatikon kautta.

Siunauksen toivotuksin

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys


”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” (Snl. 22:6). Kuva: Pixabay.