Avainsana-arkisto: Ebeling

Vertaus kahdesta pojasta: Matt. 21:28–32 Saarna Leipäsunnuntai-messussa Ryttylässä sunnuntaina 27.8.2017. 28”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän

Mene tänään viinitarhaan työhön

Vertaus kahdesta pojasta: Matt. 21:28–32

Saarna Leipäsunnuntai-messussa Ryttylässä sunnuntaina 27.8.2017.

28”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ 29 ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. 30 Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. 31 Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi? ’Edellinen’, he vastasivat. Jeesus sanoi: ’Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. 32 Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Perinteisessä lastensadussa kana Karoliinasta – siis Pienestä punaisesta kanasta eli Viisaasta kana kanasesta – kana Karoliinalla on ystävinään ankka, hanhi, kissa ja porsas. Kana Karoliina löytää vehnänjyvän, ja päättää tehdä siitä leipää. Hän pyytää ystäviään apuun, mutta ketään ei oikein kiinnosta auttaa häntä, joten kana Karoliina saa kylvää, kastella, niittää ja leipoa ilman apua.

Kun sitten leipä on valmis ja sen herkullinen tuoksu leijailee ilmoille, on koko lonkkaa vetänyt nelikko yllättäen valmis auttamaan leivän syömisessä. Mutta koska kana Karoliina on saanut yksin nähdä vaivaa leivän valmistamiseksi, päättää hän myös yksin syödä koko valmistamansa leivän.

Tarinassa kana Karoliinasta on monta hahmoa, jotka ovat vastahakoisia tulemaan työntekoon, kun heitä siihen kutsutaan. Samanlainen tarina haluttomista työntekijöistä on myös päivän evankeliumitekstissä, jossa Jeesus kertoo vertauksen kahdesta pojasta. Vertauksen ensimmäinen poika ilmaisee haluttomuutensa työhön suoraan, toinen vasta jättämällä menemättä töihin.

Käydään tämä Jeesuksen vertaus yhdessä läpi siten, että ensin luodaan katsaus siihen kontekstiin, missä Jeesus on kertonut vertauksensa, ja sitten käydään itse vertaus osissa läpi siten, että pysähdytään eri kohdissa yhteensä kolmen kysymyksen kautta miettimään, mitä tämä kohta voi puhua meille.

Lukukappaleen taustat

Päivän evankeliumiteksti sijoittuu Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeiseen viikkoon. Jeesus on vaeltanut opetuslastensa kanssa Gennesaretinjärveltä Galileasta aina Jerusalemiin asti.

Matka huipentuu siihen, kun Jeesus palmusunnuntaina ratsastaa Jerusalemiin kansanjoukkojen huutaessa hänelle: ”Hoosianna Daavidin Pojalle!” (Matt. 21:9) Tämän jälkeen Jeesus on kaatanut rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten myyjien istuimet temppelissä, parantanut siellä sokeita ja rampoja, vastannut kertaalleen tuohtuneille ylipapeille ja kirjanoppineille, yöpynyt kaupungin ulkopuolella Betaniassa, kironnut varhain aamulla hedelmättömän viikunapuun ja tullut nyt temppeliin opettamaan.

Juuri ennen päivän tekstiä joukko ylipappeja ja kansan vanhimpia oli tullut Jeesuksen luo kysymään, millä vallalla Jeesus toimi. Se oli sinänsä ymmärrettävä kysymys, olihan Jeesus jo aiheuttanut suurta hämminkiä Jerusalemissa vain parin päivän aikana nimenomaan riemuhuutojen säestämällä sisääntulollaan, temppelin puhdistamisellaan, parantamisihmeillään ja nytkin opettamalla temppelissä. Jeesus esitti haastajilleen vastakysymyksen, oliko Johannes Kastajan kaste peräisin taivaasta vai ihmisistä, mihin kirjanoppineet päättivät neuvoteltuaan jättää vastaamatta. Niin ei Jeesuskaan vastannut heille omista valtuuksistaan. Sen sijaan hän kertoi heille vertauksen kahdesta pojasta.

Kuten Jeesuksen vertauksissa yleensäkin, on hyvin tärkeää ymmärtää, missä kontekstissa, kenelle ja miksi Jeesus esittää vertauksen. Jeesus puhuu siis tässä vertauksessaan nimenomaan ylipapeille ja kansan vanhimmille. Jeesus esittää vertauksen saadakseen ylipapit ja kansan vanhimmat ymmärtämään oman tilansa, jotta he nöyrtyisivät ja kääntyisivät – siis jotta he pelastuisivat.

Kun fariseukset vaikuttivat olevan kiinnostuneita vain Jeesuksen valtuuksista ja välttivät ottamasta kantaa Jeesuksen kysymykseen Johannes Kastajastakaan, Jeesus kääntää fariseusten alkuperäisen kysymyksen ylösalaisin ja tuo heidät itsensä tarkastelevaan valokeilaan. Jeesus esittää vertauksen, joka nokkelasti kuvaakin fariseusten omaa toimintaa ja kysyy heiltä kysymyksen: millä valtuuksilla te sitten oikein toimitte? Oletteko te aivan varmoja, että olette itse Jumalan puolella?

Kaksi ihmisryhmää

Käydään siis Jeesuksen vertaus läpi osissa.

Jeesus aloittaa: ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’

Jeesuksen oman selityksen mukaisesti kaksi poikaa on kaksi ihmisryhmää. Molemmat ryhmät ovat juutalaisia, saman Jumalan valitun kansan jäseniä. Jumala kutsuu molempia ihmisryhmiä yhtäläisesti valtakuntaansa ja sen työhön. Nämä kaksi ihmisryhmää ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia ja myös vastaavat Jumalan kutsuun eri tavoin.

Ensimmäisen pojan kohdalla vastaus oli: ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.” Tai uskollisemmin käännettynä: Mutta myöhemmin hän katui ja meni.

Ensimmäinen ryhmä ovat publikaanit ja portot. He ovat yhteiskunnan julkisyntisiä, Jumalan laista välinpitämättömiä pyhäinhäpäisijöitä, jotka elävät synnissä, ahneudessa ja himossa ja ovat kiinnostuneempia rahasta kuin Jumalan lain noudattamisesta. Heitä ei uskonto paljoa kiinnosta. He ovat poika, jonka isä kehottaa heitä menemään työhön viinitarhaansa, mutta joka vastaa tylysti: ”En minä halua.”

Kaikesta huolimatta ensimmäinen poika myöhemmin nöyrtyi ja tuli katumukseen. Hän teki väärin uhmatessaan töykeästi isänsä tahtoa, mutta jälkeenpäin päätti, että tekisi silti isän tahdon mukaan. Samoin publikaanit ja portot nöyrtyivät ja katuivat syntejään Johannes Kastajan ja Jeesuksen julistusta kuultuaan ja ottivat vilpittömästi vastaan evankeliumin.

Toisesta pojasta taas kerrotaan: ”Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään.”

Toinen näistä kahdesta juutalaisesta ihmisryhmästä ovat fariseukset, ylipapit ja kansan vanhimmat. He väittivät noudattavansa tarkasti Jumalan lain jokaista kirjainta, mutta lain hengestä he eivät välittäneet mitään. He antoivat kymmenykset mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlöivät sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden. (Matt. 23:23) He käytännössä erottivat uskonnon moraalista ja oikeasta elämästä. He ovat poika, joka teeskennellen vastaa isänsä kehotukseen: ”Menen kyllä, isä”.

Kyseinen lausahdus on oikeastaan suoraan käännettynä ”Minä, herra.” Minä, herra, minä kyllä menen. Teeskennellyn nöyristelevästi poika kutsuu isäänsä herraksi ja samalla vihjaa: tuo toinen poikasi, hän ei tahtonut mennä, mutta minä, herra, minä olen häntä parempi ja minä kyllä menen.

Mutta kuten vertaus kertoo, poika ei mennytkään. Nöyristelystään ja lupauksestaan huolimatta poika jätti isänsä tahdon tekemättä. Samoin oli fariseusten laita: heillä oli pitkiä ja näyttäviä rukouksia, heillä oli uskonnollinen johtoasema, ja he ehkä puhuttelivatkin Jumalaa kunnioittavasti ja puhuivat hänestä kunnioittavaan sävyyn, mutta heidän tekonsa paljasti heidän todellisen sydämenlaatunsa: haluttoman palvelemaan Jumalaa, itsekkään ja vain ihmisten antamasta arvostuksesta kiinnostuneen.

Annanko Jumalan Sanan tutkia elämääni?

Niinpä Jeesus kysyy: ” ’Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?’ ’Edellinen’, he vastasivat.

Ylipapit ja kansan vanhimmat antoivat näppärästi oikean vastauksen, mutta heidän ongelmansa oli, että he eivät tutkineet itseään. Kuultuaan Jeesuksen vertauksen he kyllä osasivat heti sanoa toisista ihmisistä, kumpi vertauksen pojista oli noudattanut isänsä tahtoa. Omalle kohdalleen he eivät kuitenkaan tuota kohtaa osanneet lukea. He eivät ymmärtäneet, että vastauksellaan he oikeastaan tuomitsivat itsensä, ennen kuin Jeesus selitti tämän kohdan heille.

He olivat kyllä lukeneet Raamattunsa, oikeastaan jopa paremmin kuin juuri kukaan heidän aikalaisistaan. He myös kernaasti opettivat Kirjoituksia toisille, ja tekivät sen jopa varsin hyvin, sanoihan Jeesus toisessa kohtaa: ”Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sen tähden tehkää ja pitäkää kaikki, mitä he sanovat teille.” (Matt. 23:2–3a) Kuitenkaan he eivät antaneet tuon saman Sanan tutkia itseään ja omaa elämäänsä, vaan asettuivat oikeastaan sen yläpuolelle. Niinpä Jeesus jatkaa: ”Mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he eivät itse tee niin kuin opettavat. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.” (Matt. 23:3b–4)

Pysähdytään tähän hetkeksi. Tämän viikon teema on itsensä tutkiminen, ja varmaan paras väline, millä kristitty voi tutkia itseään, on Jumalan Sana, Raamattu. Haluankin rohkaista sinua kysymään itseltäsi: Annanko Jumalan Sanan tutkia elämääni? Enhän vain minä ole fariseus, joka asetun Jumalan lain ja käskyjen yläpuolelle lukemalla niitä muita ajatellen, mutta pitämällä itseni niiden ulottumattomissa? Enhän lue Raamattua vain mielenkiintoisena teologis-historiallisena tekstinä, vaan annanhan sen olla omalle elämällenikin lamppu, joka valaisee askeleeni, ja mittanuora, jonka mukaan taivutan elämäni?

Yksi pahimmista vaaroista on, että niin kuin fariseukset, myös me teoillamme kiellämme sen, mihin sanomme uskovamme. Jeesus moitti kuulijoitaan Luukkaan evankeliumissa: ”Miksi te huudatte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee, mitä minä sanon?” (Luuk. 6:46) Samoin Jaakobin kirje varoittaa: ”Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak. 1:22)

Emme kai anna itsemme kuulua samaan joukkoon, josta Jumala on todennut Jesajan kirjassa: ”Tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan mutta pitää sydämensä minusta kaukana”? (Jes. 29:13a) Todellinen usko ei nimittäin ole vain sitä, että antaa tunnustuksen oikealle opille. Todellisen uskon tulee kieltää itsensä ja antaa koko elämänsä Jumalalle. Todellisen uskon tulee koetella itseään ja omaa vaellustaan Jumalan Sanalla. Siispä kun luet Raamattua, anna Sanan muuttaa sinua ja elämääsi. Lue Raamattua oppilaiden tavalla.

Fariseukset eivät antaneet itseään Jeesuksen julistuksen tutkittavaksi vaan päinvastoin suuttuivat, kun Jeesus otti heidät valokeilaan. Älä sinä tee samoin, vaan iloitse, jos Jumalan Sana saa sinut kiinni jostakin synnistä, sillä on Jumalan armoa, että hänen Sanansa opastaa sinua oikealle tielle.

Kelpaako minulle syntinen matkaseura?

Vertauksen kerrottuaan Jeesus sovelsi sen suoraan  omiin kuulijoihinsa. Hän sanoi: ’Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Jeesus totesi, että jopa kaikkein julkeimmat syntiset ottivat evankeliumin vastaan valmiimmin kuin ylipapit ja kansan vanhimmat, jotka pitivät kiinni omasta ylpeydestään ja hyvyydestään. Jeesus varoittaa fariseuksia ikään kuin sanoen: tästä lähtien teidän tilanteenne tulee olemaan huonompi kuin noiden syntisten, joita te nyt pilkkaatte. Te tulette näkemään heidän pääsevän sisälle kirkkauteen, josta itse jäätte ulkopuolelle.

Ylipapit ja kansan vanhimmat näkivät, että paljon publikaaneja ja porttoja kääntyi parannukseen Johanneksen julistusta kuultuaan. He näkivät, että myös Jeesus vietti aikaa syntisten parissa ja jopa aterioi heidän kanssaan. Vaikka he näkivät, millaisia elämänmuutoksia Johanneksen ja Jeesuksen julistus sai aikaan julkisyntisissä, he eivät iloinneet ja kiittäneet siitä Jumalaa. Päinvastoin he paheksuivat julistajia, jotka olivat tämän muutoksen takana, siis Johannesta ja Jeesusta, ja päättivät olla ottamatta näiltä mitään vaikutteita. Syntisten pelastuminen synnin ja kuoleman orjuudesta iankaikkiseen elämään ei hetkauttanut heitä millään tavoin. Ylipapit ja kansan vanhimmat pitivät kauhistuksena, jos he olisivat kuuluneet samaan porukkaan syntisten kanssa. Ylipapeille ja kansan vanhimmille ei kelvannut syntinen matkaseura. Sen sijaan heitä kiinnosti enemmän vaeltaa omassa elitistisessä seurueessaan, muiden hyvien ja arvostettujen tyyppien kanssa.

Entä miten on meidän laitamme? Kelpaako minulle syntinen matkaseura? Ilahdunko minä siitä, kun kadulla asuva juomari löytää tiensä jumalanpalvelukseen, vai käännänkö katseeni hänestä pois ja toivon, ettei hän tule juttelemaan ainakaan minulle? Hyväksynkö ystäviini seurakuntani hylkiön, sellaisen vähän oudon tyypin, jota kaikki muut karsastavat ja välttelevät ja josta kuiskitaan paheksuen, vai liitynkö mukaan puhumaan hänestä pahaa? Onko minulla kärsivällisyyttä kanssakristitylleni, joka ärsyttää minua aina lyöttäytymällä seuraani? Olenko valmis kulkemaan vastikään uskoon tulleen rinnalla, jolla on vielä vaikeuksia päästä irti vanhasta syntielämästään ja jonka kohdalla tuntuu, että kaikesta kehotuksesta ja ajan kulumisesta huolimatta hän aina lankeaa yhä uudestaan?

Jeesus sanoo: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Ei anneta eripuran ja kärsimättömyyden päästä vallitsemaan Jumalan seurakunnassa. Jeesus on kuollut jokaisen syntisen puolesta, ja rakastaa häntä aivan yhtä paljon kuin sinua tai minua. Jumala haluaa ottaa viinitarhansa työhön aivan yhtä paljon sen, joka tulee mukaan yhdennellätoista hetkellä, kuin sinut tai minut, jotka kenties olemme olleet mukana jo aamuvarhaisesta asti. Ja Jeesus sanoo, että taivaassa on ”suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka kääntyy, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.” (Luuk. 15:7) Jeesus ei katso henkilöön. Ei siis katsota mekään.

Olenko valmis työhön?

Ensimmäinen kysymys oli siis: Annanko Jumalan Sanan tutkia elämääni? Toinen kysymys taas kuului: Kelpaako minulle syntinen matkaseura? Kolmannen kysymyksen kohdalla palataan vielä lyhyesti siihen, mihin vertauksen isä oli ylipäänsä kutsunut poikansa.

Jakeessa 28 isä sanoi: ”Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.” On huomionarvoista, että vertauksen isä kutsui poikansa nimenomaan työhön viinitarhaan. Olisihan isän kutsu sinänsä voinut kuulua myös: ”Poikani, mene tänään viinitarhaan herkuttelemaan.” Tai: ”Poikani, mene tänään viinitarhaan maistelemaan sen viinejä.” Mutta ei, isä kutsui poikansa viinitarhaan työhön.

Samalla lailla Jumala kutsuu meidät valtakuntansa työhön, seuraamaan Hänen Poikaansa Jeesusta. Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23) Jumala tahtoo käyttää meitä valtakuntansa työssä palvelemaan toisiamme, rakastamaan lähimmäistämme ja viemään sanomaa Hänen Pojastaan Jeesuksesta eteenpäin. ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä satoa korjaamaan.” (Matt. 9:37b–38)

Meidät on kutsuttu tekemään niitä hyviä tekoja, jotka Jumala on ennalta valmistanut, jotta me vaeltaisimme niissä. (Ef. 2:10) Se ei tunnu aina kivalta eikä helpolta. Helppoa elämää vailla vastoinkäymisiä meille ei ole luvattukaan, sanoohan Sana myös: ”Monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Ap. t. 14:22) Siispä kolmas ja viimeinen kysymys kuuluu: Olenko valmis työhön?

Ristin kantaminen, puurtaminen ja ahdistukset eivät kuitenkaan ole asioiden lopullinen laita. Paavali iloitsee: ”Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille.” (2. Kor. 4:17)

Jumala on nimittäin paras mahdollinen työnantaja. Me emme ole noudattaneet työsopimuksemme ehtoja, vaan olemme sen pahasti rikkoneet. Minä ja sinä olemme olleet kovasydämisiä ja ylpeitä, haluttomia muuttamaan omaa elämäämme Jumalan Sanan mukaan. Me olemme katsoneet henkilöön ja halunneet taivaltaa omassa elitistisessä matkaseurassamme, me olemme kohdelleet kaltoin toisia Jumalan lapsia. Me olemme olleet vastuuttomia ja laiskoja työntekijöitä. Ehkä olemme sanoneet: ”Kyllä, Herra, Sinun tähtesi minä kyllä olen valmis tähän”, mutta emme ole sitä kuitenkaan tehneet. Ehkä taas olemme sanoneet suoraan: ”Ei, en halua. Tässä asiassa en halua, että puutut elämääni.”

Oli itse kukin meistä rikkonut Häntä kohtaan miten hyvänsä, ei meidän Työnantajamme kaikista näistä rikkomuksistamme huolimatta ole antanut meille potkuja, vaan rakkaudestaan meitä kohtaan hän halusi itse kantaa meidän rikkomustemme seuraukset, jotta me voisimme olla hänen omiaan. Koska Jumala on meitä näin armahtanut, me saamme Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksiannon kaikista rikkomuksistamme. Jumalan valtakunnan työssä on ihanaa epäonnistua, koska siinä saa aina anteeksi, saa aina aloittaa puhtaalta pöydältä.

Ja vaikka Jumala on lähettänyt meidät valtakuntansa työhön, Hän ei myöskään ole hylännyt meitä työhön yksin, vaan Hän itse kulkee meidän kanssamme. Jeesus sanoi välittömästi Raamatun suurimman työkäskyn, lähetyskäskyn, jälkeen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Jeesus on meidän kanssamme työssämme. Jumalalta me saamme myös rukoilla apua siihen. Hän on meidän voimamme ja viisautemme ja osaamisemme. Hän on meidän uudistuksemme ja virkistyksemme lähde. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Ja kerran, kun tämä meidän majamme puretaan, kun meidän maallinen taivalluksemme päättyy, silloin myös meidän työmme, vaivannäkömme ja ahdistuksemme on tullut päätökseen. Kerran sinä, joka olet pannut turvasi Karitsan vereen ja pysynyt uskollisena, saat kuulla sanat: ”Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija!” (Matt. 25:21a) Silloin sinulle ei enää sanota: ”Mene tänään viinitarhaan työhön.” Silloin sinulle sanotaan vain: ”Tule Herrasi ilojuhlaan.” (Matt. 25:21c)

Daniel Ebeling

Lahjoita tähän työhön:


Kilpailutilanteessa tappion kääntäminen haasteeksi ei ole helppoa. Se voi kuitenkin olla erittäin hyödyllistä, sillä tappion aiheuttama masennus voi aiheuttaa aivan tarpeettomasti

”Daniel oli saamassa peliin mustat nappulat, mikä on hieman haitallista, koska valkea saa siirtää ensin.”

Tappio voi olla mahdollisuus

Kilpailutilanteessa tappion kääntäminen haasteeksi ei ole helppoa. Se voi kuitenkin olla erittäin hyödyllistä, sillä tappion aiheuttama masennus voi aiheuttaa aivan tarpeettomasti uusia tappioita . Sen sijaan tappion kääntäminen haasteeksi voi tuoda uuden näkökulman ja uuden mielialan kriisin keskelle. Pyynnöstä jaan yhden suurimmista onnistumisistani shakkivalmentajana.

Vuonna 2008 poikani Daniel lähti ensimmäistä kertaa shakin nuorten SM-kisoihin puolustavana mestarina. Vahvuuslukujen valossa hän oli lievä ennakkosuosikki, mutta hänellä oli useita kovia haastajia. Kilpailu oli kaksipäiväinen. Lauantaina pelattiin kolme kierrosta ja sunnuntaina neljä. Lauantain pelit menivät hyvin: kaksi voittoa ja yksi tasapeli, jonka ansiosta hän oli jaetulla ensimmäisellä sijalla.

Sunnuntaiaamuna neljännellä kierroksella Daniel kuitenkin teki pahan virheen ja hävisi pelin. Mestaruus näytti karkaavan käsistä. Edessä oli vielä kolme peliä samana päivänä, ja seuraavaksi vastaan oli tulossa kisan kakkossijoitettu. Daniel oli saamassa peliin mustat nappulat, mikä on hieman haitallista, koska valkea saa siirtää ensin. Tiukan peliaikataulun johdosta seuraava peli oli alkamassa alle tunnin kuluttua ja ala-asteikäinen poikani oli luonnollisesti itkuinen edellisen pelin virheensä johdosta.

Poikani valmentajana olin suuren haasteen edessä: Miten pääsisimme siihen, että alle tunnin kuluttua Daniel olisi täydessä iskussa ja voitontahtoisena kohtaamassa vaarallisinta vastustajaansa? Miten osaisin toimia niin, että hän käyttäisi jäljellä olevat mahdollisuudet mahdollisimman hyvin?

Se oli valmentaja-isälle vaikea paikka. Jotenkin koen saaneeni siihen tilanteeseen hämmästyttävän viisauden. Totesin tähän tapaan: ”Nyt varmasti harmittaa. Mutta tiedätkö, lähes joka kerta, kun isä on voittanut jonkin mestaruuden, niihin kisoihin on liittynyt jokin epäonnistuminen? Suuria mestareita ei tunnisteta siitä, että he eivät tekisi virheitä. Suuret mestarit tunnistaa siitä, että he nousevat virheistään. Jos sinä nouset tästä ja voitat loput pelit ja kenties vielä Suomen mestaruudenkin, niin tällä mestaruudella tulee olemaan sinulle erityinen arvo.”

Koen, että tämä antoi Danielille mahdollisuuden nähdä vaikea tilanne mahdollisuutena tehdä jotakin suurta. Aiemman virheen tuottama tappio antoi hänelle tilaisuuden nousta suurten mestarien joukkoon ja nousta kuten he. Ja niin tapahtui! Seuraavassa pelissä kakkossijoitettua vastaan Daniel väänsi pitkällisen taistelun jälkeen voiton loppupelissä. Sitä seuraavassa pelissä hän jälleen väänsi pitkällisen taistelun jälkeen voiton. Viimeisen pelin voitto tuli sitten jo helpommin. Ja loppujen lopuksi Daniel onnistui kuin onnistuikin uusimaan Suomen mestaruutensa. Uskon, että tästä kokemuksesta on ollut meille molemmille hyötyä myöhemminkin.

Mitä tästä voi oppia? On erinomainen asia, jos kykenemme kääntämään epäonnistumisen mahdollisuudeksi. Jos nousemme epäonnistumisen jälkeen, se on suurempi voitto kuin voittaa ilman epäonnistumisen tuomaa haastetta.

Mika Ebeling
Helsingin Ev.lut. Kansanlähetyksen jumalanpalvelustoiminnasta, pienryhmä- sekä sielunhoitotyöstä vastaava piiripastori