Avainsana-arkisto: Berliini

Noin puolen tunnin junamatkan päässä Berliinistä, Oranienburgin pikkukaupungin liepeillä, sijaitsee Sachsenhausenin keskitysleiri . Leiri sai alkunsa maaliskuussa 1933 natsien päästyä valtaan,

Holokaustin muistojuhlan kukkia. Kuva Tarja Ikäheimonen

Keskitysleiri Berliinin ulkopuolella

Noin puolen tunnin junamatkan päässä Berliinistä, Oranienburgin pikkukaupungin liepeillä, sijaitsee Sachsenhausenin keskitysleiri . Leiri sai alkunsa maaliskuussa 1933 natsien päästyä valtaan, kun  Waffen-SS eli natsi-Saksan SS-joukkojen aseistettu siipi pystytti keskitysleirin entisen olutpanimon alueelle.

Aluksi leirille tuotiin etupäässä kansallissosialismia vastustaneita poliitikkoja, kommunisteja, lehtimiehiä ja vastaavia. Leiri ei aluksi ollut varsinainen tuhoamisleiri, mutta siellä oli epäinhimilliset olot ja vankeja pidettiin nälässä. Leiri oli hyvin julkisella paikalla. Vilkas tie pohjoisesta kohti Berliiniä kulki leirin vierestä. Lisäksi vankeja vietiin ulkopuolelle töihin ja heistä jotkut pääsivät pakenemaan. Karanneet vangit levittivät leiristä tietoa ulkomaailmassa, mutta heidän paljastuksiinsa ei juuri reagoitu.

Vuonna 1934 tämä ensimmäinen leiri suljettiin, ja Sachsenhausenin kaupunginosaan, noin puolentoista kilometrin päähän Oranienburgin keskustasta, rakennettiin uusi SS:n hallitsema keskitysleiri. Sinne natsit toivat vastustajiaan sekä juutalaisia ja muita rodullisesti ala-arvoisiksi lukemiaan, kuten romaneja ja homoseksuaaleja. Toisen maailmansodan syttymisen jälkeen sinne tuotiin sotavankeja sekä itä- että länsirintamalta. Noin 10 000 venäläistä sotavankia surmattiin vuonna 1941 vain parin kuukauden sisällä.

Sachsenhausenin keskitysleirin pääsisäänkäynti. Kuva Tarja Ikäheimonen

Arbeit macht frei, työ vapauttaa

Uusi leiri oli kolmion muotoinen. Sen rakennuksien rivistöt muodostivat kehiä A-torni -nimistä sisäänkäyntiä kohden. Monien muiden keskitysleirien tavoin A-tornin portissa luki motto Arbeit macht frei, työ vapauttaa. Leirin toiminta-aikana vuosina 1933–1945 siellä oli vangittuna yli 200 000 ihmistä.

Sachsenhausenin leirillä toimi myös kaikkien Saksan valtakunnan keskitysleirien keskushallinto. Siellä työskenteli muun muassa Rudolf Höss, joka oli myöhemmin pahamaineisen Auschwitzin keskitysleirin päällikkö.

Sachsenhausen luokitellaan ensisijaisesti työleiriksi, mutta siellä myös murhattiin systemaattisesti kymmeniätuhansia ihmisiä. Vangit kuolivat myös tauteihin, nälkään, pakkotyöhön, kylmään ja pahoinpitelyihin. Vuonna 1942 natsit rakensivat leirille Z-asema -rakennuskompleksin, jossa sijaitsi kaasukammio. Heidän vitsinään oli, että se tarkoittaisi vankien elämän viimeistä kohdetta, sillä Z on saksalaisten aakkosten viimeinen kirjain.

Saksan häviö läheni

Vuoden 1945 alussa Sachsenhausenissa oli noin 58 000 vankia ja sitä ympäröivillä alaleireillä yli 20 000 lisää. Kun Neuvostoliiton puna-armeja tavoitti Oder-joen Saksan itärajalla helmikuussa 1945, leirin komendantti määräsi vangit evakuoitaviksi. Heikot vangit sekä vaarallisiksi luokitellut vangit, kuten venäläis- ja brittiupseerit, ammuttiin. Tätä seuranneina viikkoina tuhansia vankeja siirrettiin muille keskitysleireille.

Huhtikuun 21. päivänä leirillä oli jäljellä 38 000 vankia. Näistä 35 000 jaettiin viidensadan vangin yksiköihin, jotka sitten komennettiin marssimaan luoteeseen. Sodan viimeisten päivien kuolonmarsseilla vilu, nälkä, uupumus ja SS-miesten väkivalta tappoivat monia. Vihdoin 29. huhtikuuta 1945 vartijat pakenivat, ja Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton joukot vapauttivat loput vangeista.

Norjalaiset vangit saivat ruokaa kotoontansa. Kuva Tarja Ikäheimonen

Leirille jääneistä noin 3 000 vangista kolmesataa kuoli vapautusta seuranneina viikkoina vankeusaikanaan kokemiensa rasitusten vuoksi. Sodan loppumetreillä natsit yrittivät piilottaa todisteita massamurhasta läheiseen kanavaan. Kuitenkin neuvostojoukot löysivät saapuessaan paikalle vielä tonneittain tuhkaa ja luita.

Erikoisleiri nro 7

Heti voitonjuhlan jälkeen puna-armeija alkoi rakentaa kymmentä erikoisleiriä valloittamilleen alueille. Elokuussa vuonna 1945 Sachsenhausenista tuli erikoisleiri nro 7. Leirille koottiin vangittuja natseja, erityisesti natsipuolueen jäseniä, mutta myös maanpettureina pidettyjä puna-armeijan sotilaita. Siten esimerkiksi natsien Sachsenhausenissa pitämiä venäläisiä sotavankeja joutui nyt uudestaan samaan paikkaan omien maanmiestensä vangitsemina.

Erikoisleiri nro 7 oli eristetty ulkomaailmasta täydellisesti. Leiri oli tarkoitettu kovennettuun vankeusrangaistukseen ja siellä harjoitettiin myös kommunistista uudelleenkasvatusta. Vangit eivät joutuneet kovaan pakkotyöhön eikä heitä ollut tarkoitus tuhota. Siitä huolimatta erikoisleiriin vangituista 60 000 ihmisestä noin 12 000 kuoli vankilaolojen vuoksi nälkään ja tauteihin. Vuonna 1950 erikoisleiri lakkautettiin ja vangit vapautettiin.

Leirivierailu mietityttää

Vuonna 1961 leiristä tehtiin kansallinen muistomerkki, ja vuodesta 1993 alueella on toiminut keskitysleirimuseo.

Vierailu leirillä on vaikuttava kokemus. Siellä oli krematorio, jossa poltettiin surmattujen ihmisten ruumiita. Ruumiiden polttamisen hajun ja savun on täytynyt haista puolentoista kilometrin päässä olevassa kaupungissa. Mitä ihmiset ajattelivat? Mikseivät he reagoineet mitenkään? He vain jatkoivat vuosikausia normaalia elämäänsä tekemättä mitään. Pohdin sitä, miten voimme joutua syyllisiksi hirmutekoihin vain siksi, että emme tee mitään.

Sachsenhausen työleirin parakkeja. Kuva Tarja Ikäheimonen

Passiivisesti hyväksymme pahan vallan kasvun. Historia toistaa itseään. Jos nykypäivinä voimme Suomenkin kaduilla nähdä natsi-lippujen liehuttamista, niin miten me reagoimme siihen? Tai siihen, kun vanhuksia, vammaisia, iholtaan erivärisiä ihmisiä tai niin sanotusti lisäarvoa tuottamattomia ihmisiä kohdellaan kaltoin.

Hyväksymmekö me sen, että heitä nimitetään ihmisroskaksi? Jos pahaa ei vastusteta, niin se kasvaa koko ajan. Kristittyinä me tiedämme, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja on Kristuksen lunastustyön tähden äärettömän arvokas. Onko tämä tieto meillä vain pään tietoa, vai elämmekö me uskomme mukaisesti? Lähdemmekö puolustamaan niitä, joita sorretaan? Vai katselemmeko me vain vierestä hiljaa?

Tarja Ikäheimonen, Kansanlähetyksen työntekijä

Lahjoita:
Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat maahanmuuttajatyöhön Saksassa.
Voit tukea tätä työtä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin.  Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin,  tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 76610.

Jumalan siunausta sinulle!

 

Pakolaistyöntekijämme Saksasta kirjoittaa: Joulukuun 19. päivä 2016 tulee säilymään berliiniläisten mielessä pitkään. Monelle se on päivä, joka muutti heidän ajatuksensa

Miksi? Berliinin terrori-iskun jälkeen ihmiset yrittävät löytää jotain selitystä tälle mielettömälle teolle. Kuva: SEKL

Terroriteon jälkeen

Pakolaistyöntekijämme Saksasta kirjoittaa:

Joulukuun 19. päivä 2016 tulee säilymään berliiniläisten mielessä pitkään. Monelle se on päivä, joka muutti heidän ajatuksensa ihmisten hyvyydestä. Sinä päivänä Berliinin keskustassa, keisari Wilhelmin muistokirkon luona, nuori mies ajoi täydessä lastissa olevan kuorma-auton joulutorilla olevien ihmisten päälle. Kaksitoista ihmistä menetti henkensä ja 48 loukkaantui − osa heistä niin vakavasti, että kuolleitten lukumäärä saattaa vielä nousta.

Mikä oli teon motiivi? Seuraavaan päivään mennessä islamistinen terrorijärjestö Isis ilmoitti  ’soturinsa’ olleen teon takana. Lehdistössä spekuloidaan, onko tämä totta, vai onko teon takana joku individualisti, joka on toiminut ääri-islamin innoittamana. Teon tarkoituksena oli varmaan lisätä pelkoa ja epävarmuutta Euroopassa.  Ainakin näyttää siltä, että teko oli suunnattu läntisen maailman arvomaailmaa ja kristinuskoa vastaan. Saksan joulutorit eivät todellakaan ole mitään kristinuskon julistamistilaisuuksia vaan paremminkin markkinapaikkoja. Joulutoreja pidetään kuitenkin joulukuussa ennen joulua, joka on yksi kristinuskon suurista juhlapyhistä: Jeesuksen syntymäjuhla.

Minäkin olin ajatellut maanantai-iltana mennä tuonne joulutorille, mutta väsymyksen vuoksi jäin kotiin. Kaksi päivää terroriteon jälkeen jonotin yli puoli tuntia päästäkseni kirjoittamaan nimeni surunvalittelukirjaan, joka oli aukaistu keisari Wilhelmin muistokirkon sisällä. Suru oli hiljainen, syvä ja lähes käsin kosketeltava. Ihmiset odottivat hiljaisuuden vallassa vuoroaan, että saisivat kirjoittaa nimensä ja osanottonsa kirjaan. Lähes kaikki sytyttivät sen jälkeen myös kynttilän. Osa jäi vielä istumaan kirkkoon. Tuskin kukaan pääsi kirkosta ulos kuivin silmin.

Eurooppalainen kulttuuri pohjautuu suurelta osin kristinuskoon, siksi kirkossa ei kuulunut huutoa eikä kirkumista, vihan purkauksia tai koston huutoja, vaan syvää, hiljaista, kunnioittavaa surua. Kaiken yllä kirkon ”alttaritauluna” lepäsivät Kristus-veistoksen siunaavat kädet. Lohtua haettiin kaikesta huolimatta kirkosta.

Surevat saivat jättää viimeisen tervehdyksensä joulutorin terrori-iskussa menehtyneille Keisari Wilhelmin muistokirkossa Berliinissä. Kuva: SEKL

Surevat saivat jättää viimeisen tervehdyksensä joulutorin terrori-iskussa menehtyneille Keisari Wilhelmin muistokirkossa Berliinissä. Kuva: SEKL

Kirkon edustalla oli lehdistön edustajia eri puolilta maailmaa; kuulin englantia, espanjaa, italiaa, farsia ja hepreaa. Ihan kuin paikalla olisi ollut koko maailma. Maahan oli laskettu keoiksi kukkia ja kynttilöitä, nallekarhuja ja muita pehmoleluja. Ihmiset olivat tuoneet niitä iskussa kuolleiden muistoksi. Oli lappuja, joihin oli kirjoitettu ’Miksi?’ Osa ihmisistä oli tehnyt omat johtopäätöksensä, ’Me hyväksymme teidän uskontonne, miksi te ette hyväksy meidän uskontoamme?’ ’Emme luovu vapaudestamme.’ ’Maailma on meille kaikille yhteinen, ja sinne ei mahdu terrorismia ja väkivaltaa’. ’Paha ei saa saada valtaa’.

Kuitenkin pahan valta lisääntyy. Viekö paha meitä lähemmäksi Jumalaa vai humanismia? Huomaammeko me pahan omassa sydämessämme? Vai etsimmekö sitä vain ulkoapäin? Huomaammeko sen, että mekin tarvitsemme syntiemme sovittajaa?

Emme luovu vapaudestamme. Kuva: SEKL

”Emme luovu vapaudestamme,” lukee näiden ruusujen saatteessa. Kuva: SEKL

"Te ette muuta mitään tällä hirveällä teolla! Me hyväksymme teidän uskontonne, hyväksykää meidän uskontomme! Koska tämä on meidän maamme." Kuva: SEKL

”Te ette muuta mitään tällä hirveällä teolla! Me hyväksymme teidän uskontonne, hyväksykää meidän uskontomme! Koska tämä on meidän maamme.” Kuva: SEKL

jalkapallo_small

”Maailma on meille kaikille yhteinen ja sinne ei mahdu terrorismia ja väkivaltaa.” Kuva: SEKL

Sinä keskiviikkoaamuna kaatuneet joulukuuset oli nostettu pystyyn. Joulukuusi on yksin joulun näkyvimmistä symboleista. Monelleko tulee siitä mieleen elämän puu, joka oli paratiisissa ja on uudelleen Johanneksen näyssä uudesta Jerusalemista? ’Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.’ (Ilm. 22:2)

kko_ulkoa_small

Ihmiset ovat tuoneet iskussa kuolleiden muistoksi kukkia ja pehmoleluja keisari Wilhelmin muistokirkon eteen. Kuva: SEKL

poliisit_small

Ennen joulutorin uudelleen aukaisemista poliisit pitivät kokoustaan ja jakaantuivat sen jälkeen eri puolille toria. Ehkä hieman myöhäistä, ajattelin. Toisaalta he olisivat voineet tehdä hyvin vähän, kun pari tonnia painava kuorma-auto ajoi 65 kilometriä tunnissa suoraan väkijoukkoon. Elämämme ei todellakaan ole poliisien käsissä, vaan Jumalan.

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Berliinissa. Pahoittelemme, että turvallisuussyistä emme voi julkaista nimiä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna