Avainsana-arkisto: Ateena

PÄÄSIÄISKERÄYS 2018 Moni Kreikkaan, Saksaan tai Suomeen tullut maahanmuuttaja on menettänyt kaiken, jopa perheensä ja sukunsa. Tulevaisuus on epävarma. Tehtävämme

Pääsiäiskeräys: anna tukesi maahanmuuttajille

PÄÄSIÄISKERÄYS 2018

Moni Kreikkaan, Saksaan tai Suomeen tullut maahanmuuttaja on menettänyt kaiken, jopa perheensä ja sukunsa. Tulevaisuus on epävarma.

Tehtävämme on kohdata, palvella ja rakastaa maahanmuuttajia Jumalan luomina arvokkaina ihmisinä ja lähimmäisinämme. Antamalla pääsiäiskeräykseen annat tukesi heille. Keräyksen tuotolla kahdeksan työntekijää kohtaa ja tukee maahanmuuttajia Suomessa, Kreikassa ja Saksassa päivittäin.

Apuasi tarvitaan, lahjoita nyt!

Voit lahjoittaa tämän sivun kautta tai: FI83 2070 1800 0283 25, viite: 76623
(Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Ry)

Kiitos lahjastasi!

Lue lisää:

Hei ystävät! Työ on vienyt mennessään. Kreikan rajojen sulkeuduttua talvella pakolaiskeskuksemme on kerta toisensa jälkeen täyttynyt ihmisistä niin, ettei aina

Ajatuksia työstä ja elämästä Ateenassa

Hei ystävät!

Työ on vienyt mennessään. Kreikan rajojen sulkeuduttua talvella pakolaiskeskuksemme on kerta toisensa jälkeen täyttynyt ihmisistä niin, ettei aina kaikkia halukkaita edes voida ottaa sisään. Toisaalta voi ajatella, että mitä pidempään työssä on, sitä enemmän siihen pääsee käsiksi ja oma paikka löytyy, ihmisiin tutustuu ja luottamusta syntyy. Tämä työ on hyvin paljon ihmissuhdetyötä. Se on antoisaa ja kuluttavaa, mutta usein hyvin haastavaa, kun tarvitsevia ihmisiä on niin paljon. Kotiin tullessa huomaa usein olevansa aivan poikki. Tykkäämme kuitenkin olla täällä, ja myönteisessä työntekijäporukassa on kiva tehdä töitä.

Huomaamme viettävämme enemmän aikaa uudessa klinikkahuoneessa ihmisten vaivoja kuunnellen. Raskaana olevia tulee koko ajan lisää ja lisää. Monenlaisia vaivoja tullaan näyttämään, ja koetamme selvittää, minne ihmisiä voisi lähettää hoitoa saamaan. Itse toki yritämme myös parhaamme mukaan auttaa, jos vain voimme. Tuntuu siltä, että olemme taas keskellä uuteen kulttuuriin sopeutumista. Nyt erilaisuus tuntuu hankalalta ja rasittavalta, mutta kyllä siihen tottuu ja sen oppii hyväksymään.

Vakavat katseet pureutuvat syvälle sieluun

Ihmisten hätä tulee täällä konkreettiseksi kuunnellessa pakolaisten tarinoita ja vakavien katseiden pureutuessa syvälle sieluun. Heillä on jokaisella oma erityinen tarinansa, vaikka monet niistä ovatkin menetyksineen ja järkyttävine yksityiskohtineen hyvin samanlaisia. Niitä kuunnellessamme voimme vain kantaa heitä Jumalalle. Meillä ei ole yhteistä kosketuspintaa heidän kokemuksiensa kanssa. Jeesuksella kuitenkin on, ja hän välittää meistä jokaisesta.

Kristittyjen apu sekä aito välittäminen puhuttelevat pakolaisia. He joutuvat kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja kyseenalaistamaan aiemmin kristityistä kuulemansa asiat. Persiankieliset seurakunnat kasvavat täällä kovaa vauhtia, ja ne tarvitsevatkin paljon rukousta sekä monenlaista muuta tukea.

Jumala ohjaa kokonaisia kansakuntia, mutta samalla hän välittää myös yksittäisen ihmisen pienimmästäkin asiasta. Eräs vanhempi nainen kertoi Jeesuksen ilmestyneen hänelle eräänä päivänä. Jeesus sanoi hänelle: ”Minulla on sinulle ovi avoinna.” Seuraavana päivänä tämä nainen sai kuulla saaneensa turvapaikan Kreikasta. Voi sitä riemua, mikä hänellä oli! Pikkuhiljaa asiat järjestyvät. Ja vaikkeivät järjestyisikään, niin silti meillä on turva Jumalassa, ja siksi ei tarvitse pelätä.

Pakolaisten_tukena_Ateenassa

Omista ongelmista huolimatta moni kreikkalainen auttaa

Monet kreikkalaiset ovat väsyneitä pakolaisiin, koska heillä itselläänkin on paljon ongelmia. On kuitenkin ollut rohkaisevaa kuulla, että monet evankeliset seurakunnat auttavat pakolaisia konkreettisesti ja useat yksittäiset perheet ovat ottaneet pakolaisia kotiinsa asumaan. On suuri mahdollisuus osoittaa Jumalan rakkautta hädässä oleville, ja monet kreikkalaiset ovat omista vaikeuksistaan huolimatta ottaneet haasteen vastaan. Olkoon se meille kaikille rohkaisuksi.

Kiitokset teille kun olette mukana. Olemme myös saaneet pitää vieraita Suomesta ja ulkomailta kevään aikana. On aivan upeaa, kun saamme tehdä työtä yhdessä.

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Ateenassa. Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista.

Lahjoita tähän työhön:


Erään päiväkodin henkilökunta ja lapset halusivat lahjoittaa päiväkodin karnevaalijuhlan tuotot pakolaisten auttamiseen. Kävin eilen ostamassa sillä rahalla muun muassa sikiön sydänäänien

Paikallisen päiväkodin lahjoittamilla varoilla voitiin ostaa sikiön sydänäänien kuuntelulaite.

Auttamishalua Ateenassa

Erään päiväkodin henkilökunta ja lapset halusivat lahjoittaa päiväkodin karnevaalijuhlan tuotot pakolaisten auttamiseen. Kävin eilen ostamassa sillä rahalla muun muassa sikiön sydänäänien kuuntelulaitteen, koska nyt täällä on niin paljon raskaana olevia naisia. Päiväkodissa keräävät myös vaatteita, kuivaruokaa ja vaippoja annettavaksi. On ihmeellistä nähdä, miten Jumala vaikuttaa ihmisissä auttamishalua ja antaa tarpeiden mukaan!

Kolmen päivän aikana päiväkodin perheiltä tulleita lahjoituksia odottamassa jakamista. Lisää on tulossa.

Kolmen päivän aikana päiväkodin perheiltä tulleita lahjoituksia odottamassa jakamista. Lisää on tulossa.

Seuraavaksi käyn ostamassa hemoglobiinin mittauslaitteen, koska niin moni sanoo olevansa ”vähäverinen”, mikä tarkoittaa aneemista. Sen avulla voidaan saada tietoon, kuka tarvitsee rautalääkkeitä. Tämä kaikki siksi, että nämä ihmiset kaipaavat sitä, että heidät huomataan. Näin pienellä asialla voimme ehkä olla osoittamassa Jumalan rakkautta ja kohentaa pakolaisten fyysistä oloa.

Kirjoittaja toimii pakolaistyössä Ateenassa. Turvallisuussyistä nimiä ei julkaista

Lue lisää pakolaistyöstä Ateenassa täältä.

Jokaisella Ateenassa toimivaan pakolaiskeskukseen saapuvalla ihmisellä on tarina kerrottavana. Parweenin (nimi muutettu turvallisuussyistä) tarina on täynnä kipua. Lähtö kahdesta ahdistavasta maasta

Välimeren yli uuteen tulevaisuuteen

Jokaisella Ateenassa toimivaan pakolaiskeskukseen saapuvalla ihmisellä on tarina kerrottavana. Parweenin (nimi muutettu turvallisuussyistä) tarina on täynnä kipua.

Lähtö kahdesta ahdistavasta maasta

Nuorena tyttönä Parween asui Keski-Aasiassa. Eräänä päivänä hän kuuli veljensä kanssa ampumista, ja heidän katsoessaan ulos ikkunasta veljeä ammuttiin päähän. Pian sen jälkeen äiti vietiin kidutettavaksi, koska hän oli käynyt torilla ilman miespuolista valvojaa. Ei kulunut kauan, kun isä ryöstettiin ja puukotettiin kuoliaaksi kadulla. Silloin äiti otti hengissä säilyneet lapset mukaansa ja pakeni naapurimaahan.

Parween meni naimisiin ja sai kolme lasta. Koska he olivat kotoisin toisesta maasta, lapset eivät voineet mennä kouluun eikä mies saanut töitä. He päättivät muuttaa Eurooppaan, jotta lapsilla olisi mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen.

Keskellä yötä Parween ja hänen perheensä nousivat hevosten selkään ja ratsastivat 13 tuntia rajalle. Parween kertoo, kuinka peloissaan hän oli ratsastaessaan ensimmäistä kertaa elämässään hevosella, ja vielä ylös jyrkkää vuoristoa. Rajalla he piiloutuivat lampaita kuljettavan kuorma-auton lavalle. Kauhukseen he huomasivat, että rajavartijat pysäyttivät kuorma-autoja, mutta jostakin syystä juuri heidän autonsa pääsi rajan yli ilman tarkastusta. Seuraavan maan halki he kulkivat pakolaisia täynnä olevassa kuorma-autossa.

Välimeren yli

Illalla he saapuivat kylään rannikolla. Parweenin perhe lukittiin yhdessä toisen perheen kanssa pieneen huoneeseen, jossa oli vain muutama pala leipää ja juustoa. He pelkäsivät joutuneensa panttivangeiksi tai ihmiskaupan uhreiksi. Kolmen päivän kuluttua salakuljettajat palasivat ja veivät heidät rannan lähelle metsään. Siellä heidän käskettiin maata hiljaa pensaikossa pimeään saakka. Lapset itkivät, koska metsä oli täynnä hyttysiä. Silloin salakuljettajat pakottivat Parweenin huumaamaan heidät, jotta he olisivat hiljaa.

Viimein pimeyden laskettuduttua heidät ohjattiin rantaan. Siellä odotti pieni kumivene. Se oli sopiva kahdeksalle tai yhdeksälle henkilölle, mutta salakuljettajat ahtoivat veneeseen noin neljäkymmentä ihmistä. Kukaan pakolaisista ei osannut soutaa eikä uida, joten salakuljettajat lupautuivat lähtemään ryhmän mukaan auttamaan. Sadan metrin päässä rannalta he kuitenkin hyppäsivät pois veneestä ja uivat rantaan jättäen pakolaiset oman onnensa nojaan. Parween kertoo, kuinka he ajelehtivat merellä ympäriinsä tuntikausia, koska kukaan ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Noin kahdentoista tunnin kuluttua he kuitenkin näkivät yhden Kreikan saarista.

Saarta lähestyttäessä jokin puhkaisi reiän veneen pohjaan, ja kaikki matkustajat joutuivat veden varaan. Onneksi he olivat kuitenkin jo niin matalalla, että aikuisilla ylettyivät jalat pohjaan. He pystyivät kantamaan lapset turvaan, eikä kukaan menettänyt henkeään.

Parween muistaa poliisin tulleen paikalle kirjaamaan heidät. Sitten heidät laitettiin linja-autoon ja vietiin saaren lentokentälle. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mihin he olivat menossa tai mitä oli tapahtumassa. He yrittivät kysellä, mutta kukaan ei antanut vastauksia. Heidät lennätettiin Ateenaan, ja poliisin linja-auto kuljetti heidät lentokentältä kaupungin keskustaan.

Uuden elämän alkuun

Ateenan keskustassa tulokkaat jätettiin kadulle ilman mitään ohjeita tai apua. Vihdoin ohikulkevat maahanmuuttajat, jotka olivat olleet Ateenassa jo jonkin aikaa, veivät heidät asuntoonsa. Parween ja toinen samassa ryhmässä matkustanut nainen eivät uskaltaneet poistua asunnosta pitkään aikaan. Heidän oli vaikea selvitä menneisyyden ja matkan aiheuttamasta pelosta, epävarmuudesta ja kokemuksista.

Jonkin ajan kuluttua he kuitenkin kuulivat Auttavat kädet -keskuksesta. He uskaltautuivat ensimmäistä kertaa lähtemään asunnosta  ja tulivat keskukseen hakemaan vaatteita.

Parween on käynyt keskuksessa ja kokenut siellä rakkautta ja hyväksyntää. Rukoilisitko kanssamme, että hän löytäisi Kristuksen, ennen kuin hän lähtee Ateenasta? Monet pakolaiset jatkavat Ateenasta matkaa Euroopan muihin maihin.

Kun Parween kertoo tarinaansa, hän muistaa monta hetkeä, jolloin hän olisi saattanut kuolla. Silti hän tekisi samat vaivalloiset matkat uudestaan, koska nyt heillä on uusi turvaverkosto ja lapsilla on mahdollisuus tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on eräs Auttavat Kädet -pakolaiskeskuksen työntekijöistä Ateenassa. Keskuksessa palvelee myös Kansanlähetyksen työntekijöitä, jotka tarjoavat maahanmuuttajille aineellista, henkistä ja hengellistä apua.  

Lue lisää pakolaistyöstämme Ateenassa täältä. Työ tarvitsee sekä rukous- että taloudellista tukea.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni ja minä kuulen teitä.” (Jer 29: 11–12)

Kansanlähetyksen työntekijät tarjoavat maahanmuuttajille aineellista, henkistä ja hengellistä apua Ateenassa. Tämä on yhden keskukseen saapuneen pakolaisen tarina. Pako Kreikkaan Koko sukuni on

Kuva ei liity artikkelin tarinaan

”Koska he olivat kristittyjä, he auttoivat minua”

Kansanlähetyksen työntekijät tarjoavat maahanmuuttajille aineellista, henkistä ja hengellistä apua Ateenassa. Tämä on yhden keskukseen saapuneen pakolaisen tarina.

Pako Kreikkaan

Koko sukuni on hyvin uskonnollinen. Riitelin perheeni kanssa, koska en halunnut käydä moskeijassa. Perheeni kuului erääseen poliittiseen ja uskonnolliseen ryhmään.

Lähdin kotimaastani monesta syystä. Maani hallitus syytti minua rikoksista, joita en ollut tehnyt, tuhosi kotimme, kielsi minua palaamasta kotikaupunkiini ja yritti laittaa minut telkien taakse koko loppuelämäkseni. Koska hallitus oli minua vastaan, monet muutkin alkoivat olla, ja minun piti kantaa mukanani veistä, jotta voisin  puolustautua. Tilanteeni oli kuin bensatankki, joka vain odotti, että joku sytyttäisi tulitikun.

Kotimaastani paetessani maksoin paljon rahaa siitä, että minut päästettäisiin toiseen maahan. Pääsin sinne talvella ja majoituin salakuljettajien talossa. Päämääränäni oli Bulgaria, koska sieltä olisi helppo päästä muualle Eurooppaan. Mutta koska oli hyvin kylmä ja sain mahdollisuuden päästä Kreikkaan, päätin lähteä sinne. Kreikkaan päästäkseni minun täytyi ylittää joki. Joen poikki kahlatessani sanoin: ”Jätän koko menneisyyteni tähän jokeen. Nyt aloitan uuden elämän.”

Ensikosketus kristittyihin

Saavuin Ateenaan, ja siellä sairastuin vakavasti. Minut vietiin sairaalaan.  Monet ihmiset kävivät luonani sairaalassa. He eivät välittäneet siitä, etten ollut kotoisin samalta paikkakunnalta tai edes samasta maasta kuin he. He auttoivat minua monella tavalla, eikä minun tarvinnut maksaa mitään lääkkeistä eikä sairaalahoidosta. Ymmärsin, että nämä ihmiset olivat kristittyjä ja auttoivat minua sen takia. Aikaisemmin kukaan ei ollut matkallani auttanut minua.

Ateenan puistossa kuulin paikasta, missä annettiin ilmaista ruokaa. Niin saavuin Auttavat kädet -keskukseen. Siellä tapasin Naderin, joka kertoi minulle evankeliumin. Seuraavana sunnuntaina päätin lähteä farsinkieliseen kristilliseen seurakuntaan. Ajattelin itsekseni, että olin vuosikausia riidellyt isäni kanssa islamista, mutta nyt halusin kuitenkin oppia, mitä kristityt uskovat. Naderin kertoessa, että Jeesus on Jumalan poika, ajattelin, että oli jumalanpilkkaa sanoa ihmisen tulleen Jumalaksi.

SONY DSC

Pakolaisia Ateenan puistossa

Suuri kysymys mielessäni oli: mitä tapahtui silloin, kun Jeesus syntyi? Ajattelin, että joko Maria oli tehnyt huorin tai sitten oli tapahtunut ihme. Aloin lukea Jeesuksen elämästä ja opin, ettei ainoastaan hänen syntymänsä ollut ihme, vaan hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa olivat myös ihmeitä.

Uusi elämä, josta en voi olla kertomatta

Vähitellen ymmärsin, että olen syntinen. Elämässäni oli kaksi asiaa, joita olin aina katunut, ja koin niistä syyllisyyttä. Kukaan ihminen ei tiennyt niistä, mutta Jumala tiesi. Kuulin, että Jeesus tuli maan päälle antamaan synnit anteeksi, ja ajattelin, että minä todellakin tarvitsin pelastajan, joka pelastaa minut näistä synneistä. Uskoin sen olevan ihme, että Jeesus oli syntynyt kuolemaan puolestamme ja pelastamaan meidät synneistämme. Niinpä vastaanotin Jeesuksen pelastajakseni.

Kun annoin sydämeni Jeesukselle, painava taakka nostettiin pois päältäni. Kun nostin käteni ottaakseni vastaan Jeesuksen, tunsin syyllisyyteni ja häpeäni poistuvan avoimien käsieni kautta.

Kaikki elämässäni on muuttunut. Kotimaassani asuin samassa kaupungissa kuin vanhempani, mutta en käynyt heidän luonaan edes joka vuosi. Kun käännyin kristityksi, aloin välittää heistä. Aikaisemmin en pystynyt rakastamaan ketään, vaan ainoastaan ajattelin, kuinka voisin satuttaa ihmisiä. Nyt haluan rakastaa.

Jeesuksen rakkautta kaikille

Oman kansani keskuudessa kaikki tuntevat minut. Tiedän, että jos he kuulevat minun kääntyneen kristinuskoon, he hetkessä hylkäävät sekä minut että evankeliumin. Haluan ensin näyttää heille Jeesuksen rakkautta, valmistaa heidän sydämensä ja sitten jakaa evankeliumin heidän kanssaan. Haluan jakaa Jeesuksen rakkauden kaikille koko maailmassa. Olen aloittanut täällä Ateenassa. Kaikki Ateenassa tietävät, että olen kristitty, koska en voi olla puhumatta uskostani. Jopa salakuljettajat tietävät sen ja ovat valmiita tappamaan minut, jos löytävät minut. Mutta tiedän, että jos kaikki maailmassa tuntisivat Jeesuksen rakkauden, rauhan ja vapauden, maailmassa ei olisi enää kipua.”

 Lue lisää pakolaistyöstämme Ateenassa täältä.

 

 

Tulkaa pakolaisia vastaan, tuokaa heille leipää, sillä he pakenevat miekkoja. (Jes. 21:14-15) Seison jo toisena päivänä peräkkäin Ateenan keskustassa puiston

Lesbos-saaren rannikolta löytyneitä kenkiä

Avustustyöntekijöiden mukana Ateenassa

Tulkaa pakolaisia vastaan, tuokaa heille leipää, sillä he pakenevat miekkoja. (Jes. 21:14-15)

Seison jo toisena päivänä peräkkäin Ateenan keskustassa puiston kulmassa. Sataa kaatamalla. Kiireisen suurkaupungin elämä kulkee ympärilläni tavanomaista kulkuaan. Avustustyöntekijät, joiden kanssa puistoon tulin, keskustelevat vilkkaasti lähimmän pakolaisryhmän kanssa. ”Näytetään näille tietä”, huikkaa yksi seurueestani, ”kun kerran ollaan menossa sinne pakolaisten keräilykeskukseen.”

Eipä aikaakaan, kun marssimme täyttä vauhtia kohti bussipysäkkiä kymmenkunta juuri Kreikan saarilta Ateenaan ehtinyttä pakolaista mukanamme. Hengästymisen lomassa ehtii jutellakin.

Pakolaisvene saapumassa Lesboksen saarelle

Pakolaisvene saapumassa Lesboksen saarelle

Ne, jotka jäivät henkiin

Kuulemme, että mukanamme oleva nuorten miesten joukko oli Turkin rannalta lähtiessä joutunut ahtamaan 68 henkeä 20 hengen veneeseen. Kun vene sitten – tietenkin – upposi ja kalastusalus onki merihätään joutuneet, uusi päidenlasku antoi tulokseksi vain 65. Omat silmäni kostuvat ja painan pääni. Se tuntuu riittävän myötätunnoksi näille nuorille: joku välittää, elämmekö vai kuolemme. Heillä itsellään ei ole nyt aikaa surra, on mentävä eteenpäin. Avustustyöntekijöillä ympärilläni on niin ikään aikaa silmien kostumiseen vain pariksi sekunniksi. Näin käy joka päivä; on keskityttävä auttamaan niitä, jotka jäivät henkiin.

Kuulemme, että edellisyön kaatosateen ajan nämä ihmiset olivat olleet Lesboksen saarella paljaan taivaan alla. Aamutuimaan he sitten olivat päässeet risteilyalukseen suojaan ja kuivattamaan vaatteet.

 

”Teemme tätä, koska olemme Jeesuksen seuraajia”

Bussipysäkillä järjestelemme auki leikattua jätesäkkiä sateensuojaksi äidille, joka kantaa lanteellaan reilun vuoden ikäistä lasta. Nuori mies pyytää varovasti lupaa tulla minun sateenvarjoni alle. Mielelläni sen hänelle suon. Minä tiedän pääseväni päivän päätteeksi kuivaan ja lämpimään, hänestä en ole varma.

Ateenan liikenteen vilinästä päädymme lopulta kaikki urheiluhalliin, joka palvelee pakolaisleirinä. Ihmiset seisovat siisteissä jonoissa rekisteröitymässä, saamassa ruoka-annoksen, valitsemassa puhdasta vaatekertaa. Alkuperämaiden kieliä taitavat työntekijämme häviävät hetkessä viereltäni. Joka puolella tarvitaan heitä tulkeiksi tai muuten keskustelemaan.  ”Miksi te tätä teette?” joku kysyy. ”Koska olemme Jeesuksen seuraajia.”

Pakolaislapset punnituksessa

Pakolaislapset punnituksessa

Hymyjä ja jakamista 

Seison keskellä lattiaa miettien, mihin päin tästä lähtisin, kun tunnen nykäisyn takkini helmassa. Parivuotias nappisilmä kiharatukka hymyilee minulle kasvot loistaen ja osoittaa nukenrattaissa istuvaa mollamaijaa: ”Bebe, bebe.” Kyykistyn katsomaan bebeä ja hymyilen takaisin. Ilo tarttuu.

Nauhalla erotetulta ruokailualueelta viittilöi minulle nuori pakolaisnainen. Hänellä on juuri ruokajonosta saatuna oma vaatimaton annoksensa vehnäleipää ja tomaattikastiketta. Kieltä osaava selittää, että nainen kutsuu minua syömään. Lähi-idän ihmisten on vaikeaa olla jakamatta omastaan.

Kirjoittaja: Aluekoordinaattori Anne Tuovinen
K
uvat: SEKL

Lue Anne Tuovisen kirjoittama toinen matkakertomus Ateenasta.

Kansanlähetyksen työntekijäpariskunta työskentelee Ateenassa auttaen ja tavoittaen päivittäin Eurooppaan saapuvia pakolaisia. Voit lukea työstä lisää täältä.

Lahjoita tähän työhön: