Avainsana-arkisto: Anteeksianto

Olemme kuulleet tai lukeneet ihmisistä, jotka olivat julmia ja tekivät  omana aikanaan maailmassa paljon väärää. Jos pyytäisin teitä mainitsemaan vain

Voiko Jumala antaa anteeksi hirmutekojen tekijöille? Sitä pohtii opetuksessaan Pohjois-Karjalan Ev.lut. Kansanlähetyksen piirijohtaja Gerson Mgaya. Kuva Dachaun keskitysleiristä: Pixabay

Anteeksi saamisen ja antamisen mahdollisuus

Olemme kuulleet tai lukeneet ihmisistä, jotka olivat julmia ja tekivät  omana aikanaan maailmassa paljon väärää. Jos pyytäisin teitä mainitsemaan vain yhden tällaisen henkilön, uskon että vastausten joukosta löytyisi seuraavia nimiä: egyptiläinen farao, joka hallitsi silloin kun Mooses syntyi, edomilainen Herodes Suuri, roomalaiset keisarit Nero ja Trajanus, saksalaiset Adolf Hitler ja Josef Mengele, ugandalainen Idi Amin ja niin edelleen.

Joskus mietin, kuinka Raamatun kirjoittajat olisivat kuvanneet näitä viimeksi mainittuja henkilöitä, jos he olisivat eläneet raamatullisena aikana. Ja seuraava ajatus on, että jos he olisivat katuneet, olisiko Jumala antanut heille anteeksi?   

Useat ihmiset ovat kysyneet minulta: 1) Saul anoi anteeksiantoa aivan kuten Daavid – miksi Daavidin osaksi tuli anteeksiantamus, mutta Saulilta se kiellettiin? Miten meidän pitäisi ymmärtää Jumala tässä kohdassa? 2) Jos Juudas olisi pyytänyt anteeksi, olisiko Jumala antanut hänelle anteeksi?

Vaikka vastaus kumpaankin kysymykseen riippuu yksinomaan Jumalan suvereenista valinnasta, näen, että Raamatusta löytyy vinkkejä, jotka auttavat meitä pohdinnassamme.

Daavid sai anteeksi, mutta Saul ei. Jos olet lukenut Saulin elämästä, olet varmasti huomannut hänen ongelmansa: hän kyllä katui suullaan, mutta sydän ei ollut siinä mukana. Hän sanoi olevansa pahoillaan jostain tekemästään asiasta, mutta hetken kuluttua hänen nähtiin taas tekevän samoin. Kun katsomme, kuinka hän kohteli Daavidia, kuulemme hänen usein vannovan: “Anna anteeksi, en tee enää niin” (1. Sam. 24:17; 26:21). Sen sijaan Daavid pyytäessään anteeksi todella tarkoitti sitä.

Jumala ei ole ihminen, jota voimme huijata. Hän näkee läpi sanojemmekin. Hän näkee jopa tulevaisuuden suunnitelmamme. Kun todella kadumme, olemmepa tehneet mitä tahansa, hän antaa meille anteeksi. Tämä tarkoittaa, että Jumala olisi armahtanut myös Juudaksen, jos hän olisi pyytänyt anteeksiantoa. Jumala on täynnä armoa ja laupeutta.

Jos selitykseni eivät ole tarpeeksi selviä, kannattaa katsoa, mitä tapahtui Israelin ja Juudan kuninkaille.

Israelin ja Juudan julmien kuninkaiden joukosta johtoasemaan nousevat mielestäni Ahab ja Manasse. He tekivät paljon sellaista, mikä oli väärin Jumalan silmissä. Manasse meni jopa niin pitkälle, että uhrasi omat poikansa jumalille. (Lue 2. Aik. 33:1–10.) Jesaja varoitti häntä, mutta Manasse oli raivoissaan Jesajalle ja määräsi jopa tämän profeetan murhattavaksi. Vanha ja uskollinen Herran palvelija sahattiin keskeltä kahtia, niin kuin tehdään paksuille puille.

Manasse luuli olevansa turvassa, mutta jonkin ajan kuluttua assyrialaiset panivat Manassen kahleisiin ja veivät hänet nenärenkaasta taluttaen Babyloniin. Häntä nöyryytettiin niin perin pohjin, että hän muisti, kuka on Herra. Hän tunnusti syntinsä (2. Aik. 33:12–13). Ja hänen tunnustuksensa oli vilpitön ja aito.

Eräässä Raamatun ulkopuolisessa tarinassa kerrotaan, että kun Manasse katui, vihollinen kehotti Herraa olemaan antamatta anteeksi, koska Manasse oli tehnyt liian paljon pahaa. Mutta Herra paljasti viholliselle jotain, mitä tämä ei tiennyt. Herra sanoi, että jos hän kieltäytyisi antamasta anteeksi Manasselle, se tarkoittaisi ovien sulkeutumista jokaisen syntejään katuvan ihmisen edessä. Lisäksi Herra sanoi: ”Olen kirjoituksissani ilmoittanut, että kun huudat minua avuksi hädän päivänä, minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua. (Ps. 50:15). En peru sanojani.” Siksi Manasse sai anteeksi. Herran armo on todellakin joka aamu uusi. Manasse palasi Juudaan täysin uutena miehenä. 

Hyvät ystävät, olette ehkä tehneet jotain, mistä ajattelette, että sitä Jumala ei anna koskaan teille anteeksi. Mutta tahdon sanoa jokaiselle, että Jumala kutsuu juuri sinua takaisin kotiin. Jopa tämän tekstin avulla hän kutsuu sinua luokseen. Jumala odottaa ikävöiden, että solmit uudelleen yhteyden hänen kanssaan. Ei ole mitään väliä sillä, millaista elämäsi nyt on. Jumala itse muovaa sen tavalla, josta et vielä tiedä mitään.

Jotkut ihmiset voivat pelätä katumista, koska he ovat muiden johtajia ja siksi katuminen merkitsisi itsensä häpäisyä tai itsensä asettamista noloon tilanteeseen. Ystävät, Ahab oli kuningas ja Manasse oli kuningas. Silti he kumpikin katuivat. Oppiarvoilla ja titteleillä ei ole tässä mitään merkitystä, ne ovat pelkkiä sanoja. Me olemme kaikki Jumalan lapsia, olemmepa sitten päälliköitä tai alaisia, naisia tai miehiä, lapsia tai jo iäkkäitä ihmisiä.

Jumalan rakkaus ulottuu jokaiseen. Jumala tarjoaa anteeksiantamusta jokaiselle syntiselle ja jokaisesta synnistä.  Sinun ei tarvitse kuolla synnissä. Jumala on täynnä armoa, siksi hän kutsuu sinua juuri nyt. Kuulkoot sinun sisäiset korvasi Jumalan äänen tänä päivänä. Aamen.

Veijo Olli 23.10.2016 Radio Dein Raamattubuffet-ohjelmassa teemasta Antakaa toisillenne anteeksi: Rikkomuksistaan saa rauhan vain tunnustamalla ne. Näin opettaa päivän teksti (1.

Rikkomuksistaan saa rauhan vain tunnustamalla ne

Veijo Olli 23.10.2016 Radio Dein Raamattubuffet-ohjelmassa teemasta Antakaa toisillenne anteeksi:

Rikkomuksistaan saa rauhan vain tunnustamalla ne. Näin opettaa päivän teksti (1. Moos. 50:15−21), vaikkei se aivan suoraan siitä kerro.

Miten voisi avata tekstiä, jonka takana on kokonainen kertomus usean ihmisen elämästä? Kertomuksessa on elämää, nuoruutta, kateutta, vihaa. Siinä on myös anteeksiantoa, ja siksi kertomus on nykyäänkin tutkimisen arvoinen.

Väärintekijän osa ei ole helppo. Tekomme kalvavat mieltä, kunnes tunnustamme ne. Ennen tätä ei rauhaa ole, ja jos on, se on hetkessä taas tiessään.

Kaltoin kohdeltuna selviää vain katkeroitumatta. Jos antaa katkeruudelle vallan, se vie mukanaan pimeään.

1. Moos. 50:15−21

”Joosefin veljet alkoivat isänsä kuoltua pelätä ja sanoivat toisilleen: »Entäpä jos Joosef nyt kääntyy meitä vastaan ja sittenkin kostaa meille kaiken sen pahan, minkä me hänelle teimme?» Ja he lähettivät Joosefille sanan: »Ennen kuolemaansa isämme käski meitä sanomaan sinulle näin: ’Anna veljillesi anteeksi heidän rikoksensa ja pahat tekonsa. Armahda heitä, vaikka he ovatkin tehneet sinulle pahaa.’ Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi.» Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun. Sitten veljet tulivat, lankesivat hänen eteensä ja sanoivat: »Me rupeamme vaikka sinun orjiksesi!» Mutta Joosef sanoi heille: »Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala. Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne.» Näin hän rauhoitteli heitä ja puhui heille lempeästi.”

Elämä ei ole helppoa – siitä on tehtävä tiliä

Joosefin veljet ovat myyneet Joosefin orjaksi Egyptiin. Vaikeiden vaiheitten jälkeen Joosef on saanut hyvän osan Egyptin valtakunnassa. Kun katsoo hänen elämäänsä, hän olisi voinut katkeroitumalla menettää kaiken sen, mitä hänelle oli lopulta ollut varattuna. Mutta hän ei alistunut katkeruuteen, ja siksi vielä nykyisinkin luemme hänestä.

Ei hänen elämänsä kuitenkaan helppoa ollut; ei katkeruutta epähuomiossa ohiteta. Eikä ole helppoa ohittaa myöskään selkeää vääryyttä, jonka itse on tehnyt toista kohtaan. Päivän tekstiä katsomme nyt Joosefia kohtaan rikkoneiden veljien näkökulmasta.

Joosef on jo antanut veljilleen anteeksi. Tämä näkyy kirjan edeltävissä luvuissa. Veljet eivät ole kuitenkaan kyenneet pyytämään tekoaan Joosefilta anteeksi. Heidän välillään leijuu edelleen se, mitä on tapahtunut. Päivän teksti puhuu siitä, että meidän tulee pyytää rikkomuksiamme anteeksi − niin Jumalalta kuin siltä, jota kohtaan olemme rikkoneet.

Tullessaan Egyptiin Jaakob oli 130-vuotias, kuollessaan 147-vuotias. Tekstimme hetkessä on kulunut noin 17 vuotta siitä, kun veljet saivat jo kokea, ettei Joosef kantanut kaunaa heille. Nämä 17 vuotta eivät kuitenkaan parantaneet heidän sisällään vellovaa syyllisyyttä. Yksipuolinen anteeksianto ilman tunnustusta ei puhdistanut väärintekijää. He kyllä olivat armosta osallisia, mutta omatunto ei ollut puhdistunut − tarvittiin tunnustus.

Kun miesten isä kuoli, nousi pelko siitä, että väärintekijä kohtaa sittenkin rangaistuksen. Sydämen rauha horjui, kun olosuhteet muuttuivat. Voi olla, ettei rauhaa sydämessä ollut edes ollutkaan. Olosuhteiden muuttuminen kuitenkin nosti syvän rauhattomuuden pintaan. Joosefin veljien oli käytävä selvittämään asiaa.

Kun rikkomuksensa salaa, on sen valoon tuominen vaikeaa. Heti rikkomuksen jälkeen on helpompi tunnustaa syyllisyytensä. Vuosien päästä kaikkeen on jäänyt rikkomuksen jälkiä. Ei ole enää helppoa käydä tunnustamaan. Kaikki on mennyt niin moneen solmuun.

Miten Joosefin veljet tunnustavat tekonsa?

He sepittävät valheen, jossa heidän isänsä tuo julki heidän rikkomuksensa. He laittavat tunnustuksensa ikään kuin isänsä suuhun. He laittavat isänsä vetoamaan anteeksiannon puolesta.

Miksi Joosef ei käräytä veljiään vilpillisestä sepityksestä?

Raamattu ei kerro kaikkea. Paljon voimme nähdä, jos jäämme pohtimaan. Paljon jää näkemättä, jos emme viivy sen lehdillä.

Näemme kaikesta, mitä päivän tekstiin on kirjoitettu, että veljien oli tarpeetonta sepittää tämä isän suusta tuleva tunnustus. He olisivat yhtä hyvin voineet suoraan tunnustaa tekonsa. Kyllähän Joosef heidän tekonsa tiesi, olihan hän itse ollut sen kohteena.

Emme voi väistellä totuutta. Kun olemme rikkoneet, pääsemme vapaaksi vain tunnustamalla rikkomuksemme.

Käsillä olevan tekstin takana on valtava määrä vuosia, elämää. Mitä ajattelet, olisiko tilanne ollut vielä soviteltavissa? Olisiko jotenkin voitu hyvittää kaikki tapahtunut ja siten saavuttaa sopu?

Väitän, ettemme tällaisissa tilanteissa voi mitenkään sovittaa tekoamme niin, että kaikki palautuisi ennalleen. Vain anteeksianto voi palauttaa kaiken ennalleen. Tämä on nurinkurista. Anteeksianto tulee siltä, jota vastaan olemme rikkoneet, mutta sovittamaan joutuu yleensä se, joka on rikkonut.

Palataan hieman taaksepäin. Joosef kohtasi lopulta veljensä heidän tultuaan Egyptiin. Kaikista erikoisista juonenkäänteistä näemme, ettei Joosefin ollut aivan helppoa jättää heidän rikkomustaan huomiotta. Hän kuitenkin antoi anteeksi, vaikkeivät veljet anteeksi pyytäneet. Huomioi tämä.

Nyt Joosefin veljet tunnustavat sepittämänsä kertomuksen avulla rikkomuksensa. Heillä on halu päästä sovintoon, mutta rohkeus horjuu. Kaiken keskellä Joosef ei horjahda anteeksiannostaan. Tämä on myös huomion arvoinen seikka.

On hyvä ymmärtää, että meillä on rakastava Jumala. Jumala, joka armahtaa meitä. Tämän kaiken tulisi rohkaista meitä tunnustamaan syntimme. Joosef heijastaa kertomuksessa Jumalan olemusta, Jumalamme on jo antanut meille anteeksi, eikä hän siitä horju, kun tulemme pyytämään syntejämme anteeksi.

Ei ole mitään järkeä virua elämänsä läpi kantaen kauheita taakkoja

Kerron pienen kertomuksen omasta elämästäni. Lapset olivat pieniä, pysähdyimme kesälomamatkalla johonkin taukopaikkaan. Takapenkillä oli kilpailu siitä, kuka ehtii ensiksi autosta ulos. Voittaja survoi oven viereisen ruudun auton kylkeen. Siitä sitten kirjoittamaan lappua auton tuulilasiin ja odottamaan soittoa. Mitään en voinut pysähdyspaikan mahdollisuuksista nauttia. Odotin tuomiota, miten joudun sovittamaan tämän tapahtuneen.

Soittoa ei kuulunut, auton omistajaa ei näkynyt. Jouduimme jatkamaan matkaa. Ei ollut kiva loitota vahinkopaikalta, kun ei ollut saanut selvitettyä tapahtunutta.

Näin elämässämme käy, kun rikomme emmekä pääse tunnustamaan. Ei ole kivaa.

Lopulta kännykkäni soi. Pysähdyin ja vastasin. Auton omistaja kiitti, että olin jättänyt yhteystiedot − hänestä siinä oli riittävästi. Autoon syntyneelle jäljelle ei tarvinnut tehdä mitään. Saimme jatkaa armahdettuina lomamatkaamme.

Mitä tästä voisi oppia? Parempi on tunnustaa kuin peittää rikkomuksensa.

Mitä voimme oppia Joosefin veljiltä?

Parempi on tunnustaa rikkomuksensa kuin peittää ne − olkoon vaikka niin, että niistä on kulunut kauan. Millaista Joosefin veljien matkanteko olikaan ollut noina tunnustamattomuuden vuosina?

Kuinka voisimme tunnustaa syntimme?

Virsikirjan loppuosassa on kerrottu ripistä eli tilanteesta, jossa tunnustetaan syntejään toisen seurassa Jumalalle. Meidän on hyvä tunnustaa ensin syntimme Jumalalle. Virsikirjassa synnintunnustus on kirjoitettu näin:

”Jumala, taivaallinen Isämme. Olen tehnyt syntiä sinua vastaan ajatuksin ja sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Erityisesti tunnustan, että olen…”

Ja tähän kohtaan meidän tulee sanoa se, mitä haluamme nyt tunnustaa. Meille on tärkeää, että saamme sanoitettua tekomme. Sitten rukous jatkuu:

”Se painaa omaatuntoani. Sinä näet myös ne synnit, joita en itsekään tiedä. Kadun tätä kaikkea ja rukoilen: ole minulle armollinen ja anna syntini anteeksi rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.”

Tästä tunnustuksesta ja sen tuomasta anteeksiannosta käsin meidän on hyvä mennä kohtaamaan sitä ihmistä, jota vastaan tekomme on kohdistunut.

Jumala on armollinen, mutta ihminen voi pidättää anteeksiantonsa. Päivän evankeliumiteksti (Matt. 18: 23−35) kertoo armottomasta palvelijasta, joka sai paljon anteeksi, muttei voinut pientä velkaa antaa toiselle anteeksi. Tämä kertomus muistuttaa meitä siitä, että kun meiltä tullaan pyytämään anteeksi, niin meidän olisi hyvä muistaa se suuri velka, jonka Jumala on antanut anteeksi meille. On hyvä antaa meitä kohtaan rikkoneelle anteeksi, päästää hänet vapauteen, kuten Jumala tekee meille.

Antakaa toisillenne anteeksi.

Veijo Olli

Opetus on osa Raamattubuffet-ohjelmaa. Voit kuunnella sitä sunnuntaisin kello 12 Radio Dein taajuuksilla ja avaimia.net-kanavalla (ei kesä-heinä- ja elokuussa)

Raamattubuffet 23.10.2016. Veijo Olli opettaa, Juhani Koivisto ja Isto Pihkala keskustelevat.

Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.