Avainsana-arkisto: Anan

Kansanlähetys lähetti ensimmäiset lähetystyöntekijänsä Ritva ja Kimmo Juutilaisen Japaniin joulukuussa 1968. Siitä lähtien työ Japanissa on jatkunut keskeytyksettä tähän päivän

Kansanlähetyksen Japanin työn 50-vuotisjuhlakuva.

Kansanlähetyksen Japanin-työ 50 vuotta: Jumalan armon mahdollistamaa evankeliumin julistusta

Kansanlähetys lähetti ensimmäiset lähetystyöntekijänsä Ritva ja Kimmo Juutilaisen Japaniin joulukuussa 1968. Siitä lähtien työ Japanissa on jatkunut keskeytyksettä tähän päivän saakka. Työtä tehtiin ensin Norjan Luterilaisen Lähetyksen (NLM) työyhteydessä, vuodesta 1975 alkaen itsenäisesti. Vuodesta 1989 alkaen työtä on tehty yhteistyössä Länsi-Japanin ev.lut. kirkon kanssa. Varsinaisia lähetystyöntekijöitä on ollut yli 40.

Kansanlähetyksen työn kautta Japaniin on perustettu seitsemän seurakuntaa, joista usea on itsenäistynyt ja saanut japanilaisen pastorin.

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen ja Kansanlähetyksen perustaman Ananin seurakunnan tuore evankelista, Kazuya Nakagawan. Kuva: Daniel Nummela.

Tällä hetkellä Japanissa on viisi lähettiä ja kuusi lähetyslasta. Työtä tehdään Nishinomiyan ja HAT-Koben seurakunnissa sekä raamattukoulussa ja teologisessa seminaarissa. Tuemme myös sekä taloudellisesti että muun muassa saarna-apua tarjoamalla Ananin ja Awajin seurakuntia, jotka ovat tänä vuonna  siirtyneet japanilaisten pastorien vastuulle. Työ on monipuolista, haastavaa ja innostavaa.

Lähetystyöntekijät Asako ja Lauri Palmu.

Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlia vietettiin 25.11. Kobessa Aotanin evankelisluterilaisen seurakunnan kauniissa kirkkosalissa. Paikalla oli lähes 130 juhlavierasta; niin suomalaisia, japanilaisia kuin norjalaisia sekä muita pohjoismaalaisia työn ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Suomesta vieraaksi olivat saapuneet lähetysjohtaja Mika Tuovinen, liittohallituksen puheenjohtaja Tuomo Heikkilä vaimonsa Eilan kanssa, Omenapuu-lauluyhtye sekä vanhoja Japanin lähettejä: Lea ja Jorma Pihkala, Vuokko ja Timo Rämä sekä Vuokko Vänskä.

Asta Vuorinen (toinen oikealta) oli mukana vastaanottamassa juhlavieraita.

Mika Tuovinen ja lähetystyöntekijä Daniel Nummela.

Kansliapäällikkö Tetsuaki Ueda ja pastori Yushi Matsumura juhlahumussa.

Timo ja Vuokko Rämä tervehtivät Nagatan pariskuntaa.

Suomalaisten vieraiden yhteiskuva.

Juhla alkoi Japanin työalueen esimiehen Daniel Nummelan tervehdyksellä. Juhlan muissa puheenvuoroissa Jorma Pihkala avasi työn historiaa, Länsi-Japanin ev.lut. kirkon presidentti Rei Nagata kiitteli hyvästä yhteistyöstä ja Mika Tuovinen katsoi tulevaisuuteen pohtien muun muassa sitä, että myös Kansanlähetyksellä on yhä enemmän opittavaa japanilaisilta kristityiltä. Lauri Palmun juhlaan valmistama kuvaesitys konkretisoi työn historiaa ja auttoi näkemään, miten monet ihmiset ovat tehneet työtä Japanissa ja miten monipuolisesti sitä on tehty. Lähetyslapset esiintyivät ja Itä-Tokushiman seurakunnan jäsen Hiroko Tayama lauloi sellon ja pianon säestyksellä. Juhlatilaisuuden jälkeen oli yhteinen ruokailu, jonka yhteydessä esitettiin tervehdyspuheenvuoroja ja musiikkia.

Asako Palmu ja Mari Nummela juonsivat juhlan.

Jorma Pihkalan juhlapuhe Japanin työn 50-vuotisjuhlassa.

Mika Tuovisen juhlapuhe Japanin työn 50-vuotisjuhlassa.

Mika Tuovinen ja Rei Nagata vaihtavat lahjoja Japanin työn 50-vuotisjuhlassa.

Lähettilasten lauluesitys.

”Me Japanin lähetit olimme kiitollisia juhlan jälkeen, kun monet halusivat juhlia kanssamme ja osoittaa siten tukensa työllemme. Iloitsin siitä, että juhlaan tuli monia vuosien varrella kohtaamiamme ihmisiä aina kielikoulun opettajistamme alkaen”, Mari Nummela pohtii.

Mari Nummela sekä Koben YWCA:n opettajia. Kuva: Daniel Nummela.

”Uskon, että työmme 50 vuoden historia perustuu yksin Jumalan armoon. Rukoilemme, että työ saa jatkua Jumalan siunauksessa myös seuraavat 50 vuotta ja kutsumme sinuakin mukaan tähän suureen tehtävään”, Mari päättää.

Kansanlähetyksen Japanin työn 50-vuotisjuhlan osanottajia.

Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana.

Mari Nummela
Mari Nummela on toiminut lähetystyössä Japanissa vuodesta 2009 alkaen. Tällä hetkellä hän tekee seurakuntatyötä HAT-Koben seurakunnassa.

Jos kuvan yhteydessä ei ole mainittu muuta, ovat kuvat NLM:n lähetin Marius Bergersenin ottamia.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50 vuoden ajan, eikä sanoma ole vanhentunut.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.

Huhtikuun alussa saimme katsella Japanissa asuntomme ikkunasta, miten Ananin kirkon viereisille pelloille ilmestyivät riisinviljelijät muokkaamaan peltojaan riisin istutusta varten. Monivaiheisen

Ananin kirkon risti riisipeltojen keskellä kutsuu kuulemaan Jumalan rakkaudesta japanilaisia kohtaan. Kuva: Sakari Valkama

Työssä riisipeltojen keskellä

Huhtikuun alussa saimme katsella Japanissa asuntomme ikkunasta, miten Ananin kirkon viereisille pelloille ilmestyivät riisinviljelijät muokkaamaan peltojaan riisin istutusta varten. Monivaiheisen muokkaustyön jälkeen oli aika istuttaa riisin taimet runsaan sadon toivossa. Välittömästi alkoi myös öinen, korvia huumaava sammakkojen kurnutuskonsertti veden täyttämillä pelloilla.

Työrupeamamme pienessä maaseutuseurakunnassa oli alkanut reilu vuosi aikaisemmin. Vuoden aikana olimme saaneet nähdä niin luonnon kuin kirkkovuodenkin kierron rikkaan moninaisuuden. Seurakunnassa olimme iloinneet konfirmaatiojuhlasta helluntaina, suomalaisen gospelyhtye MGtH:n upeasta konsertista ja lasten kesätapahtumasta heinäkuussa. Olimme muistelleet poisnukkuneita seurakunnan jäseniä pyhäinpäivänä, juhlistaneet Vapahtajamme syntymäjuhlaa monissa joulujuhlissa, ottaneet vastaan uutta vuotta juhlallisesti ja lopuksi viettäneet pääsiäistä ”Via Dolorosa” -pääsiäisvaelluksen tunnelmissa.

Seurakunnan nuorta väkeä leivontapuuhissa. Kuva: Arto Hukarin arkisto

Buddhalais-shintolaisen yhteiskunnan keskellä elävä seurakunta todistaa ristiinnaulitusta Kristuksesta monelle tavalla. Valaistu risti kirkon katolla, kirkosta sunnuntaina kuuluva virrenveisuu, seurakunnan ihmisten henkilökohtainen halu kutsua naapureitaan ja tuttujaan mukaan Raamatun sanoman äärelle ja monet muut asiat välittävät Jumalan kutsua.

Jumala toimii kaikkialla, sielläkin, missä kristittyjä on vain 0,7 prosenttia väestöstä.

Jumalanpalveluksen jälkeen aterioidaan yhdessä.
Kuva: Arto Hukarin arkisto

Eräänä arkipäivänä loppukeväästä kirkkoon polki pyörällään nuori mies, joka pälyili arkana ympärilleen ja kysyi, saisiko hän istua kirkossa. Sen jälkeen hän pyrähti kirkkoon muutaman kerran viikossa, luki Mangaraamattua ja teki muistiinpanoja. Kesäkuussa hän rohkaistui jumalanpalvelukseen ja raamattupiiriin. Sanoi etsivänsä Jumalaa. Jumalanpalveluksen uskontunnustus ja Isä meidän -rukous koskettivat häntä niin syvästi, että hän itki. Myös virret puhuttelevat häntä, mutta Raamattu tuntuu vielä vaikealta. Siksi hän lukee sarjakuvaraamattua, jossa kieli on yksinkertaista ja kuvat puhuvat. Hänen kaltaisiaan yksinäisiä, jotenkin ehkä kilpailuyhteiskunnan näännyttämiä nuoria miehiä ja naisia Japanissa on paljon.

Ananin seurakunta on olemassa siksi, että japanilaiset saisivat kohdata elävän Jumalan, pelastua pimeydestä valoon, kuolemasta elämään. Japanissakin saamme kylvää suuren sadon toivossa.

Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana!

Arto Hukari


Mirja ja Arto Hukari ovat veteraanilähettipariskunta Tampereelta. Hukarit palvelivat maaliskuusta 2017 kesäkuun loppuun 2018 Ananin luterilaista seurakuntaa Japanissa. Heinäkuun alusta lähtien seurakuntaa hoitaa japanilainen evankelista Kazuya Nakagawa.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.

 

 

 

Muutama vuosi sitten olimme Japanissa tuuramassa lähettien kesälomaa, Ananin seurakunnassa. Välillä raamattupiireihin tuli väkeä myös naapuriseurakunnista. Yhden opiskelutilanteen jälkeen eräs

Valkamat lähdössä kesätyöntekijöiksi Japaniin vuonna 2016.

Kansanlähetyksen sydämellä on Raamatun opetus myös kaukomailla

Muutama vuosi sitten olimme Japanissa tuuramassa lähettien kesälomaa, Ananin seurakunnassa. Välillä raamattupiireihin tuli väkeä myös naapuriseurakunnista. Yhden opiskelutilanteen jälkeen eräs kymmeniä vuosia seurakunnassaan vastuuta kantanut rouva sanoi: ”Kiitos siitä, että aikoinaan opetit meille paljon Raamattua. Mietimme matkalla tänne, että emme varmaan enää olisi seuraamassa Jeesusta, jos emme olisi nuorina kristittyinä saaneet juurtua Jumalan sanaan. Muistelimme ahdistavia tilanteita, joissa on ollut suuri houkutus jäädä pois seurakunnasta. Mutta kun tiedämme Raamatusta, miten varma on pelastus, jonka Jeesus on valmistanut, emme ole voineet jättää häntä.”

Itä-Tokushiman seurakunnan raamattupiiri vuodelta 1986

Jeesuksen kylväjävertaus kuvaa hyvin Japanin lähetystyötä.

Tien oheen pudonneista siemenistä, jotka linnut söivät, Jeesus sanoi: ”Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee Paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen.”

Kun Japanissa ihminen tulee ensimmäistä kertaa kristillisen kirkon tilaisuuteen tai kun meillä on mahdollisuus kertoa jollekin japanilaiselle Jumalan valmistamasta pelastuksesta, käy usein juuri näiden Jeesuksen sanojen mukaan.

Kallioisesta maaperästä Jeesus sanoi: ”Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman kuullessaan heti ottaa sen iloiten vastaan, mutta joka kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän luopuu kohta.”

Yhdeltä työkaudelta on mieleeni voimakkaasti jäänyt nuori pariskunta, jolle sain kertoa kristinuskon perusasioita useita kertoja. Joka kerta kun opiskelimme, he olivat innoissaan siitä, että maailman Luoja on valmistanut heillekin näin valtavan pelastuksen. Tutkimme yhdessä uskontunnustusta, jossa on kerrottu selkeästi Raamatun keskeiset asiat. Molemmat kyselivät, iloitsivat ja rukoilivat. Sitten yhtäkkiä he lakkasivat käymästä kirkolla. En tiedä, millaista ahdinkoa tai vainoa he saivat kokea. Ehkä suku kielsi heitä tulemasta kirkolle. Ehkä heitä uhattiin suvusta erottamisella. Joka tapauksessa emme heitä enää sen jälkeen nähneet.

Ohdakkeisiin pudonneista siemenistä Jeesus sanoi: Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen.”

Japanissa on virallisesti kahdeksan tunnin työaika, mutta ylitöitä tehdään paljon. Monet, varsinkin miehet, ovat lähes naimisissa työpaikkansa kanssa. Yhteiskunta, ystävät ja suku asettavat melkoisia vaatimuksia ja paineita ja kiusauksia jokaiselle kristitylle: Kuinka pystyn ottamaan aikaa kristittyjen yhdessäoloon, Raamatun lukemiseen ja rukoukseen, niin että pääsen kasvamaan Jeesuksen tuntemisessa?

Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää.”

Tämäkään osa Jeesuksen vertauksessa ei ole Japanissakaan utopiaa. On ollut ilo nähdä, miten monet kristityt ovat kasvaneet uskossa ja vetävät Jeesuksen yhteyteen sukulaisiaan, naapureitaan ja ystäviään. Tällaisia hedelmää tuottavia kristittyjä ovat usein juuri ne, jotka alusta asti ovat käyneet ahkerasti opiskelemassa Raamattua.

Jo Valkamien työvuosina lasten leireillä tutkittiin innokkaasti Raamattua

Näiden hyvään maahan pudonneiden siementen kasvua saamme tänäänkin yhdessä tukea Japanissa tehtävän lähetystyön kautta.

Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana.

Pirkko Valkama
Pirkko ja Sakari Valkama ovat toimineet lähetystyössä Japanissa yhteensä noin kaksikymmentä vuotta vuosina 1975 -2000.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50 vuoden ajan, eikä sanoma ole vanhentunut.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.

Länsi-Japanin ev.lut. kirkon nuorin seurakunta, Kansanlähetyksen ja kirkon yhdessä perustama HAT-Koben ev.lut. seurakunta, täytti syyskuun toisena sunnuntaina kymmenen vuotta. Merkkipaalun

Kansanlähetyksen työn hedelmiä Japanissa: HAT-Koben seurakunta

Länsi-Japanin ev.lut. kirkon nuorin seurakunta, Kansanlähetyksen ja kirkon yhdessä perustama HAT-Koben ev.lut. seurakunta, täytti syyskuun toisena sunnuntaina kymmenen vuotta.

kuva: Marius Bergersen (NLM:n lähetystyöntekijä)

Merkkipaalun kunniaksi seurakunta järjesti juhlajumalanpalveluksen, johon kokoontui yhteensä 60 työn ystävää – japanilaisia, norjalaisia ja suomalaisia – iloitsemaan ja kiittämään Jumalan johdatuksesta vuosien kuluessa. Tämän videon kautta sinunkin on mahdollista päästä aistimaan juhlan tunnelmia.

kuva: Marius Bergersen (NLM:n lähetystyöntekijä)

Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana.

Daniel Nummela

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50 vuoden ajan, eikä sanoma ole vanhentunut.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.

Huhtikuun alussa saimme katsella asuntomme ikkunasta, miten Ananin kirkon viereisille pelloille ilmestyivät riisinviljelijät muokkaamaan peltojaan riisinistutusta varten. Monivaiheisen muokkaustyön jälkeen

Evankeliumi koskettaa riisipeltojen keskellä

Huhtikuun alussa saimme katsella asuntomme ikkunasta, miten Ananin kirkon viereisille pelloille ilmestyivät riisinviljelijät muokkaamaan peltojaan riisinistutusta varten. Monivaiheisen muokkaustyön jälkeen oli aika istuttaa riisintaimet runsaan sadon toivossa. Välittömästi alkoi myös öinen, korvia huumaava sammakkojen kurnutuskonsertti veden täyttämillä pelloilla.

Työrupeamamme pienessä maaseutuseurakunnassa oli alkanut reilu vuosi aikaisemmin. Vuoden aikana olimme saaneet nähdä niin luonnon kuin kirkkovuodenkin kierron rikkaan moninaisuuden. Seurakunnassa olimme iloinneet konfirmaatiojuhlasta helluntaina, suomalaisen gospelyhtye MGtH:n upeasta konsertista, lasten kesätapahtumasta heinäkussa, muistelleet poisnukkuneita seurakunnan jäseniä pyhäinpäivänä, juhlistaneet Vapahtajamme syntymäjuhlaa monissa joulujuhlissa, ottaneet vastaan uuttavuotta juhlallisesti ja lopuksi viettäneet pääsiäista ”Via Dolorosa” -pääsiäisvaelluksen tunnelmissa.

Buddhalais-shintolaisen yhteiskunnan keskellä elävä seurakunta todistaa ristiinnaulitusta Kristuksesta monelle tavalla. Valaistu risti kirkon katolla, kirkosta sunnuntaina kuuluva virrenveisuu, seurakunnan ihmisten henkilökohtainen halu kutsua naapureitaan ja tuttujaan mukaan Raamatun sanoman äärelle ja monet muut asiat välittävät Jumalan kutsua.

Jumala toimii kaikkialla, sielläkin, missä kristittyjä on vain 0,7 prosenttia väestöstä.

Eräänä arkipäivänä loppukeväästä kirkkoon polki pyörällään nuori mies, joka pälyili arkana ympärilleen ja kysyi, saisiko hän istua kirkossa. Sen jälkeen hän pyrähti kirkkoon muutaman kerran viikossa, luki mangaraamattua ja teki muistiinpanoja. Kesäkuussa hän rohkaistui jumalanpalvelukseen ja raamattupiiriin. Sanoi etsivänsä Jumalaa. Jumalanpalveluksen uskontunnustus ja Isä meidän -rukous koskettivat häntä niin syvästi, että hän itki. Myös virret puhuttelevat häntä, mutta Raamattu tuntuu vielä vaikealta. Siksi hän lukee sarjakuvaraamattua, jossa kieli on yksinkertaista ja kuvat puhuvat. Hänen kaltaisiaan yksinäisiä, jotenkin ehkä kilpailuyhteiskunnan näännyttämiä nuoria miehiä ja naisia Japanissa on paljon.

Ananin seurakunta on olemassa siksi, että japanilaiset saisivat kohdata elävän Jumalan, pelastua pimeydestä valoon, kuolemasta elämään. Japanissakin saamme kylvää suuren sadon toivossa.

Kiitos, että sinäkin olet Suuressa mukana.

Arto ja Mirja Hukari

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50 vuoden ajan, eikä sanoma ole vanhentunut.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ voi jatkua myös seuraavat 50 vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 003452

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.–31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyölle Japanissa.

Noin kaksikymmentä vuotta Japanissa työskennelleet Pirkko ja Sakari Valkama lähtevät 21. kesäkuuta kahdeksi kuukaudeksi lomittajiksi Ananin seurakuntaan, Shikokun saarelle. He

Pirkko ja Sakari Valkama ovat lähdössä hoitamaan Ananin seurakuntaa Tuula ja Henry Liivolan Suomen jakson ajaksi. Kuva: Sakari Valkama

Veteraanilähetit Japaniin

Noin kaksikymmentä vuotta Japanissa työskennelleet Pirkko ja Sakari Valkama lähtevät 21. kesäkuuta kahdeksi kuukaudeksi lomittajiksi Ananin seurakuntaan, Shikokun saarelle. He hoitavat seurakuntaa Tuula ja Henry Liivolan Suomen jakson sijaisina.

Millaisia yhteyksiä teillä on ennestään Ananin seurakuntaan?

Olimme vuosina 1992-1994 Ananissa vastuussa seurakunnan kaikesta toiminnasta. Muutenkin seurakuntalaiset ovat tuttuja. Kolme ensimmäistä työkauttamme olimme perustamassa seurakuntaa Tokushimaan, josta nykyisin ajaa Ananiin puolessa tunnissa. Siksi tapasimme usein myös Ananin kristittyjä. Sakari oli jopa rakennustoimikunnan puheenjohtajana, kun Ananiin suunniteltiin kirkkoa. Sakari kävi myös auttelemassa rakennustöissä. Pirkko kävi joskus opettamassa Ananin seurakunnan tilaisuuksissa.

Olette jo toisen kerran eläkkeelle siirtymisenne jälkeen menossa kesälomittajiksi. Mikä saa yhä uudestaan lähtemään?

Ennen kaikkea se, että voimme vielä olla auttamassa edes pieneltä osin työssä. Iso motivaatio on myös se, että saamme tavata monia rakkaita kristittyjä ja ei-kristittyjä ystäviämme.

Toivomme, että voisimme tukea kristittyjä heidän kasvussaan ja suositella Jeesusta myös muille. Tiedossa on raamattupiirejä, saarnoja, lasten opetuksia sekä monenlaisia tapaamisia, keskusteluja ja kyläilyjä. Ananissa on myös sellaisia seurakunnan jäseniä, jotka eivät enää osallistu toimintaan. Toivomme ja rukoilemme, että tapaisimme heitä ja voisimme kutsua heitä takaisin seurakuntaan.

Kesä on Japanissa kuuminta aikaa. Miksi menette juuri silloin? Eikö kuumuus hirvitä?

Kesällä, lomakautena, on suurin avun tarve. Ananin kirkko on onneksi riisipeltojen keskellä, joten jonkinlaista tuulenvirettäkin saattaa olla tiedossa. Kirkon vieressä olevassa työntekijäasunnossa on ilmastointilaitteet. Kuumuus on kyllä melko raskasta kestää, mutta toivomme ja rukoilemme, että pystyisimme tekemään kaiken tarvittavan.

Teillä ei enää ole lähettäjärengasta. Miten matkanne talous ja muu tuki järjestyy?

Iloksemme sekä nykyinen kotiseurakuntamme Hämeenlinna että aiemmin meitä lähettäneet Keski-Lahti ja Forssa ovat myöntäneet Kansanlähetykselle erityissavustuksen kattamaan kuluja.  Lisäksi monet ystävät ovat luvanneet rukoilla matkamme puolesta. Esirukoilijoissa on monia niitäkin, jotka aikoinaan olivat lähettäjärenkaassamme. Monet ovat uskollisesti kantaneet meitä rukouksin myös Suomessa ollessamme. Esirukoilijat ovat lähetystyöntekijän suuri luontaisetu!

Rukoilethan sinäkin, että Valkamien matka voisi olla siunaukseksi Ananin seurakunnalle! Rukoile heille voimia, terveyttä ja johdatusta moniin kohtaamisiin. Voit myös tukea tätä lähetysmatkaa.

Lahjoita tähän työhön: