Avainsana-arkisto: Aki

Olen jäänyt eläkkeelle, tai ainakin melkein. Päätöstä ei vielä ole tullut, mutta työnantajan palveluksesta olemme jääneet pois. Minun ja vaimoni jäämistä

Lähetystyössä tarvitaan monenlaisia taitoja. Aki Tuppurainen nuorena miehenä hitsaamassa ruostunutta auton keulaa. Kuva: Aki Tuppuraisen arkisto

Hienoin muisto

Olen jäänyt eläkkeelle, tai ainakin melkein. Päätöstä ei vielä ole tullut, mutta työnantajan palveluksesta olemme jääneet pois. Minun ja vaimoni jäämistä pois lähetyksen töistä juhlittiin monella tapaa; se oli ihan mukavaa.

Yhdessä noista juhlista sain ennakolta kysymyksen: ”Kerro työhistoriasi hienoin muisto!” Huh, jouduin pienoiseen kriisiin. Hienoja hetkiä on ollut niin monta.

Lähettinä olon ajasta tulee ehdottomasti mieleen ne kerrat, kun sain olla johtamassa jonkun tuntemaan Jeesuksen. Minkä niistä kertoisin? Kaikki olivat hienoja kokemuksia. Entä lähteen valmistuminen kylälle, joka ei koskaan aiemmin ollut saanut puhdasta vettä juodakseen? Sama koski kaivojen valmistumista. Nämä kaikki olivat hienoja hetkiä. Tai kun tiettömän taipaleen päässä olevan kylän lapset saivat oman koulun. Se oli aivan mahtava kokemus. Entä se, kun onnistuin saattamaan evakkokuljetuksen rintamien takaa ilman yhteenottoa turvaan pääkaupunkiin? Sekin tuntui suurelta onnistumiselta. Siitä on riittänyt puhumista vuosikausiksi monissa eri tilanteissa. Mitä jos kertoisin pihapojastamme, joka onnistui opiskeluissaan ja valmistui lääkäriksi? Tai orpolapsista, jotka ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa ja löytäneet vahvan pohjan elämäänsä uskosta Jeesukseen? Monia hienoja asioita on tapahtunut, ja niissä olen saanut olla mukana. Mutta minkä sitten kerroin?

Kertomus on tässä ja se tapahtui jo työskennellässämme Wienissä: Olimme nuorina määräaikaisähetteinä auttamassa Itävallasta  rautaesiripun takaisiin maihin tehtävässä avustustyössä. Minulle oli annettu tehtäväksi rakentaa yksi kesken jäänyt kuljetusyksikkö valmiiksi.

Tehtäviin kuuluivat myös avustusmatkat, sikäli kun niitä ehtisi tehdä. Työ kääntyi siihen, että matkoja alkoi olla paljon ja ne veivät suurimman osan ajasta. Tarve rautaesiripun takana oli niin valtava, ja minulle työ oli helppoa.

Kaikissa hankkeissa emme kuitenkaan menestyneet. Samaan aikaan kun suunnittelimme suuria kuljetuksia, menetimme  pieniä, hyvin toimivia yksikköjä, joiden tehtävänä oli myös viedä tietoa avustuskuorman saapumisesta. Isojen kuljetusten järjestelyssä oli välttämätöntä saada yhteys vastaanottavaan tahoon. Kun lähtöpäivä sitten läheni, meillä ei ollut tietoa, oliko vastaanottaja valmiina niin suureen kuormaan ja kuinka kaikki muut valmistelut oli hoidettu.

Tässä tilanteessa aloimme silloisen työalan esimiehen kanssa  suunnitella uutta järjestelyä, jolla saataisiin tarvittava tieto kulkemaan lähettäjien ja vastaanottavan veljestön välillä. Tutkimme useita eri vaihtoehtoja ja tutustuimme moneen uuteen ajoneuvoon. Toisinaan jouduimme noloon tilanteeseen, kun kauppakeskuksen pihalla tutkimme jonkun auton alustaa ja omistaja sattui tulemaan paikalle.

Kysyimme Suomestakin ystäviltämme vinkkejä ja saimme ehdotuksen: ”Kokeilkaa Simcaa. Siihen on joskus tehty muutostöitä, mutta sitä ei käytetty paljoakaan, koska sen purkaminen oli hankalaa”. Niinpä alkoi sitten kyseisen Simca-mallin metsästys.

Siihen aikaan Itävallassa ei ollut kovinkaan montaa kyseistä ajoneuvoa myynnissä.  Aikamme etsittyämme löysimme kuitenkin yhden käytetyn Simcan, ja työalan esimies osti sen lähetyksen käyttöön.

Tuossa vaiheessa oli enää viikko suunniteltuun matkaan. Niinpä minä aloin rakentaa siihen systeemiä, jolla tarvittavat tiedot voitiin kuljettaa rautaesiripun toiselle puolelle. Onnistuin tekemään noin kymmenen litran tilan, johon kaikki tarvittavat tiedot sopivat. Ongelmana oli vain se, että sen purkaminen ja uudelleen lastaus oli hieman haasteellista. Onnistuin kuitenkin ratkaisemaan ongelman niin, että sillä pärjäisi.

Kaksi amerikkalaista nuorta miestä lähti sitten tuolla autolla matkaan. Rajan ylitys onnistui hyvin; tosin KGB epäili sen verran, että laittoi auton seuraamaan heitä Puolan rajalta koko matkan Leningradiin asti. Miehet onnistuivat karistamaan ”häntää” sen verran, että pystyivät ottamaan tavarat auton sisään. Luovutus kontaktihenkilölle Leningradissa onnistui, samoin kuin viikon kuluttua paluu samaa reittiä. Tuon matkan seurauksena voitiin aloittaa suuret Raamattujen kuljetukset Neuvostoliittoon.

Miksi valitsin tämän kertomuksen? Siksi, että kun Bus4Life-kirjastoauto aloitti työn itäisessä Euroopassa noin kymmenen vuotta sitten, aloin saada viestejä suoraan ja kuljettajien rukouskirjeistä siitä, miten moni itäeurooppalainen pastori sanoi saaneensa Raamatun suomalaisilta. Seurakuntalaiset  Neuvostoliitossa, Ukrainassa ja Moldovassa olivat saaneet noiden kuljetusten ansiosta Raamatun. Monet heistä olivat tuohon aikaan olleet nuoria mutta ovat nykyisin seurakuntien vanhimmistossa tai  pastoreina. Hyvin moni heistä muistaa kiitollisina niitä, jotka toivat heille  Jumalan sanan noina vaikeina aikoina.

Koskaan ei pidä vähätellä pientäkään työtä, pientäkään uhrausta, koska se voi olla jonkin paljon suuremman alku. Tuo pikku Simca sai olla välikappaleena paljon suuremmassa ja samoin myös minulla oli siinä pieni osa.

Tuota Simcan rakentamista ja muitakin rakentamisia ajatellessa ovat usein tulleet mieleen Raamatun sanat: ”Katso, minä olen nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin pojanpojan, Juudan sukukunnasta; ja minä olen täyttänyt hänet Jumalan hengellä, taidollisuudella, ymmärryksellä, tiedolla ja kaikkinaisella kätevyydellä.” (2. Moos. 31:2–3)

Jumala antoi Israelin kansan erämaavaelluksen aikana muutamille erityisiä taitoja valmistaa tarvittavat tavarat ilmestysmajaan. Samalla tavalla koin tuolloin Itävallassa, että Jumala antoi toisille taitoja suunnitella ja toisille rakentaa. Ei se viisaus ja taito tullut minulta, sain taidollisuuden ylhäältä, juuri siihen senhetkiseen tarpeeseen.

Saakoon hyvä Jumala edelleen siunata niitä, jotka hänen sanaansa levittävät. Niitä, jotka kääntävät sitä kielille, joilla Raamattua ei vielä ole. Niille, jotka Raamattuja painavat, ja niille, joiden haluna on saattaa Raamattu niitten ihmisten käsiin, joilla sitä ei vielä ole. Olkoon kaikkien heidän yllään Jumalan antama taidollisuus.

Aki T

Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Mun kielinen Raamattu -projektille.

Lahjoita tähän työhön: