Muistatko, mikä asia on elämäsi aikana kaikkein voimakkaimmin koskettanut sinua? Eikö se ole ollut yksi niistä hetkistä, jolloin joku  on

Armo ja rakkaus tulevat merkitykseltään hyvin lähelle toisiaan. Näin etenkin silloin, kun rakkaudella tarkoitetaan pyyteetöntä agape-rakkautta, jollaista esimerkiksi äidin rakkaus ja Jumalan rakkaus ovat. Kuva: Siljasten albumi

Suurin niistä on rakkaus

Muistatko, mikä asia on elämäsi aikana kaikkein voimakkaimmin koskettanut sinua? Eikö se ole ollut yksi niistä hetkistä, jolloin joku  on yllättäen tehnyt sinulle suuren rakkaudenpalveluksen, jota et ole odottanut tai jota et koe itse ansainneesi?

Rakkaus koskettaa syvästi ihmissydäntä. Aina siinä ei tarvita sanojakaan. Rakkauden teko voi olla sivusta katsottuna hyvinkin pieni, mutta kun se tehdään oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja vilpittömästä sydämestä, se välittää teon kohteelle voimakkaan sanoman: Sinua rakastetaan! Sinä olet minulle tärkeä ihminen!

Armo ja rakkaus tulevat merkitykseltään hyvin lähelle toisiaan. Näin etenkin silloin, kun rakkaudella tarkoitetaan pyyteetöntä agape-rakkautta, jollaista esimerkiksi äidin rakkaus ja Jumalan rakkaus ovat. Pyyteettömästi rakastava tekee toiselle hyvää odottamatta vastapalvelusta tai edes kiitosta.

Daavid ja Mefiboset

Hyvän esimerkin pyyteettömästä rakkaudesta antoi Israelin kuningas Daavid. Hänen läheisin nuoruudenystävänsä oli Saulin poika Jonatan. Jonatan kuitenkin kaatui isänsä Saulin kanssa taistelussa filistealaisia vastaan. Kun sitten Daavidista tuli koko Israelin kuningas, hän kysyi palvelijoiltaan: ”Mahtaako Saulin suvusta olla enää jäljellä ketään, jolle voisin Jonatanin tähden osoittaa ystävyyttä?” (2. Sam. 9:1)

Löytyihän sellainen henkilö. Hän oli nimeltään Mefiboset, joka asui Ammielin pojan Makirin talossa Lo-Davarissa (2. Sam. 9:4). Mefiboset oli viisivuotiaasta asti ollut isätön sekä lisäksi molemmista jaloistaan vammainen ja ontuva (2. Sam. 4:4; 9:13).

Mefibosetin nimi viittaa häpeään. Hän asui orpona toisen talossa, ja jopa sen paikan nimi, jossa hän asui, merkitsee suomeksi ”ei mitään”. Kun tiedämme, että tuohon aikaan vammaisen ja orvon osa oli yhteiskunnassa kaikkein huonoin, ymmärrämme ehkä jotakin siitä, miltä Mefibosetin elämä hänestä itsestään näytti ja tuntui. Hän koki olevansa ”ei mitään”.

Ansaitsematon armo

Eräänä päivänä Mefibosetin luo tuli kuningas Daavidin palvelija hakemaan hänet kuninkaan palatsiin. Siellä Mefiboset sai kuulla, että kuningas antaa hänelle hänen isoisänsä Saulin kaiken maaomaisuuden ja sitä hoitamaan kuusitoista palvelijaa ja kaksikymmentä orjaa. Kaiken tämän lisäksi Mefiboset sai aina aterioida itsensä kuninkaan pöydässä. Se merkitsi, että hänet korotettiin prinssin asemaan koko valtakunnassa (2. Sam. 9:5–10).

Miltä Mefibosetista nyt mahtoi tuntua? Hän oli varmaankin hämmästyksestä ja ihastuksesta mykkä. Hän pystyi ainoastaan toteamaan kuninkaalle: ”Mikä olen minä, sinun palvelijasi, kun käännyt tällaisen koiranraadon puoleen?” (2. Sam. 9:8) Mefiboset sai tuona päivänä kokea ansaitsematonta armoa ja pyyteetöntä rakkautta. Hän ei ollut kaikkea tätä itse mitenkään ansainnut, eikä hän koskaan voinut maksaa sitä kuninkaalle takaisin. Siitä huolimatta kaikki tämä oli nyt hänen.

Evankeliumissa on kyse pyyteettömästä rakkaudesta

Juuri tällaisesta rakkaudesta evankeliumin ilosanomassa on kysymys. Jumala antaa meille kaiken lahjaksi ilman omaa ansiotamme yksin poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Emme koskaan voi maksaa tätä lahjaa edes vähäisessä määrin Jumalalle takaisin. Voimme vain joko ottaa sen vastaan tai torjua sen elämämme ulkopuolelle ja palata entiseen ”ei mitään” -kotiimme.

Koska evankeliumissa on kyse Jumalan rakkaudesta ja meihin kohdistuvasta ansaitsemattomasta armosta, meidän tulee pystyä jotenkin viestittämään siitä niille ihmisille, joille haluamme evankeliumia kertoa. Aina se ei onnistu pelkästään sanojen avulla. Ei onnistunut kuningas Daavidillekaan. Siksi hän osoitti lupauksensa ja rakkautensa Mefibosetia kohtaan käytännön teoilla. Hän teki sen, mitä lupasi. Jo samana iltana tämä vammainen mies pääsi itsensä kuningas Daavidin pöytään syömään, ja sitä jatkui hänen elämänsä loppuun asti.

Käytännön rakkaus viestii lähimmäiselle evankeliumia

Apostoli Johannesta kutsutaan rakkauden apostoliksi. Hän muistuttaa meitä kirjeessään rakkauden tärkeydestä näin: ”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8). Kirjeessään galatalaisille myös pakanain apostoli Paavali asettaa rakkauden ja uskon läheiseen suhteeseen toistensa kanssa: ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6; kreikaksi alla pistis di agapes energumene). Jotkut raamatunselittäjät ovat tätä jaetta tutkiessaan jopa kysyneet, asettaako Paavali tässä pelastuksen ehdoksi uskon lisäksi myös käytännössä osoitettavan rakkauden. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan Paavali pitää edelleenkin tiukasti kiinni uskon vanhurskaudesta. Uskon kautta opetuslapset ovat Kristuksessa ja ovat saaneet Pyhän Hengen, jonka hedelmää rakkaus on (Gal. 5:22).

Rakkaus ei tarkoita tässä Jumalan rakkautta, vaan Jeesuksen opetuslapsen rakkautta lähimmäiseen. Lähimmäisenrakkaus on heijastusta Jumalan rakkaudesta. Rakkaus ei ole uskon vanhurskauden ehto, vaan seuraus siitä. Oikea elävä usko on rakkautena vaikuttavaa uskoa. Roomalaiskirjeen esipuheessa Martti Luther selittää tätä asiaa seuraavasti: ”Uskossa oleva Pyhä Henki saa aikaan sen, että ihminen kenenkään pakottamatta riemullisen alttiisti tekee hyvää jokaiselle, palvelee kaikkia, kärsii mitä tahansa Jumalan mieliksi ja kunniaksi, kun kerran Jumala on ollut hänelle niin armollinen.”

Kun Jeesuksen opetuslapset osoittavat toisille ihmisille käytännön rakkautta, he samalla viestivät heille Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan. He viestivät totuutta siitä, että ansaitsematon armo on olemassa ja se on jokaisen meidän saatavissamme uskon kautta Jeesukseen.

Jokainen ihminen kaipaa toisten ihmisten rakkautta ja hyväksyntää. Hän haluaa kuulua yhteisöön, joka antaa hänen elämälleen syvällisen tarkoituksen. Tästä syystä rakkauden osoittaminen käytännössä on voimakas väline kutsuessamme toisia ihmisiä Jeesuksen opetuslasten yhteyteen.

Mistä voima osoittaa rakkautta?

Vastauksen tähän kysymykseen antaa rakkauden apostoli Johannes: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:19) Mefibosetin oli helppo rakastaa kuningas Daavidia, sillä hän oli ensin saanut kokea Daavidin rakkautta häntä itseään kohtaan. Samoin Daavidin oli helppo osoittaa ystävällisyyttä ja käytännön rakkautta tuota rampaa miestä kohtaan, sillä Jumala oli auttanut hänet kuninkaaksi ja osoittanut niin paljon hyvyyttä häntä kohtaan.

Rakastetun on helppo rakastaa. Kun oma rakkauden pankkimme on täynnä, siitä on varaa jakaa myös toisille, rakkaudesta osattomille lähimmäisille. Käytännön rakkautta osoittamalla Jeesuksen opetuslapset antavat voimallisen todistuksen Herrastaan, joka on rakastanut meitä kaikkia ristinpuulle asti. Jeesuksen ristissä me näemme todellisen rakkauden, Jumalan pyyteettömän rakkauden meitä kaikkia kohtaan.

Esko Siljanen
Kirjoittaja toimii Lähi-idässä koulutus- ja opetustehtävissä.

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa