-Istuin lääkärin odotushuoneessa. Aviottoman lapsen synnyttäminen minun tilanteessani islamilaisessa maassa oli tuntunut siihen hetkeen asti aivan mahdottomalta ajatukselta. Odottaessani siinä aborttiin pääsyä alkoi mieleeni nousta Jumalan sana vuosien takaa, ajalta jolloin olin etsinyt häntä kotikaupunkini kirkosta. Ymmärsin kirkkaasti, että oli olemassa toinenkin tie. Tie jota minun tulisi tilanteessani etsiä.
Näin aloitti kertomuksensa nuori nainen nimeltä Sevda. Olin kysynyt häneltä siitä, kuinka hän löysi tiensä siihen kirkkoon jossa perheeni kanssa olimme käyneet ulkosuomalaisuutemme ajan. Vatsa oli varovasti pyöristynyt ja raskaus alkoi olla siinä pisteessä, jossa sitä ei voinut enää peitellä eikä salata. Sevdalla ei tosin ollut tarvettakaan pelastaa itseään tilanteesta, johon oli ajautunut.
-Olen kotoisin maan keskiosasta. Perheeni oli hyvin tavallinen ja perinteinen perhe. Meidän maassamme synnytään automaattisesti muslimiksi ja harva voi elämänsä aikana mistään muusta kuullakaan. Synnyinkaupungissani oli kuitenkin kirkko joka veti minua puoleensa. Kävin siellä jonkun kerran salaa ja kuulin Jumalan sanaa. Se kiehtoi minua ja tuntui todemmalta kuin se, mitä olin islamista oppinut.
Jonkun aikaa kirkossa käytyään, Sevda sairastui ja joutui sairaalaan.
-Isäni ei tullut minua katsomaan ja suutuin siitä hänelle niin paljon, että päätin olla palaamatta kotiin. Lähdin vihapäissäni pois kotoa ja matkustin maamme suurimpaan kaupunkiin. Asuin jonkin aikaan täällä asuvan tätini luona. Sitten löysin työpaikan ja aloitin siellä työt. Kirkko ja Jumala alkoivat unohtua. Ajatukset täytti kanssani samassa työpaikassa työskentelevä mies. Tiesin kyllä, että hän on naimisissa, mutta uskoin kaikki ne kauniit sanat ja lupaukset, joita hän minulle kertoi. Kaipasin perhettä ja läheisiä ihmisiä ympärilleni. Halusin olla rakastettu.
Sevda tuli raskaaksi. Mies petti lupauksensa ja palasi vaimonsa luo. Tilanne oli epätoivoinen pienituloiselle nuorelle naiselle, joka asui kaukana perheestään maassa, missä on heikko sosiaaliturva. Erityisen vaikeaksi sen teki ympäröivän yhteiskunnan kielteisyys yksinhuoltajaäitejä ja avioliiton ulkopuolisia suhteita kohtaan. Niinpä nuori nainen päätyi lääkärin vastaanotolle teettämään aborttia, kunnes Jumala käänsi tapahtumien kulkua.
-Sieltä lääkärin odotushuoneesta kävelin erääseen kahvilaan, jossa tiesin käyvän kristityksi kääntyneitä muslimeita. Selitin heille tilanteeni ja he tutustuttivat minut erääseen kristittyyn naiseen, joka otti minut luokseen asumaan ja toi minut mukanaan tähän kirkkoon.
Odotusaikana äiti kasvavan vatsansa kanssa oli kirkossa vakionäky. Hän istui penkissä jumalanpalveluksen ajan ja jäi kirkkokahvien jälkeen kastekouluun. Koko seurakunta yhtyi odotukseen eikä kenellekään ollut epäselvää, että tässä ei ollut syntymässä virhe vaan uusi jäsen seurakuntaperheeseen. Seurakunta keräsi äitiyspakkausta ja odotti yhdessä pienokaista syntyväksi.
Vauva syntyi talvella. Pian synnytyksen jälkeen äiti poikansa kanssa jo saapui kirkkoon. Vauva kulki sylistä syliin ja oli seurakunnan silmäterä. Kastekoulu saatiin äidin kohdalla loppuun ja oli aika käydä suunnittelemaan äidin ja vauvan yhteistä kastejuhlaa.
Kevätauringon myötä alkoi seurakunnassa kirkon lisäksi lämmetä jotakin muutakin. Pääsiäisenä ei kirkkoon saapunut vauvaa, äitiä eikä seurakunnassa käyvää miestä. Suomessa uusioperheet ovat jo arkipäivää, mutta tässä maassa toisen hylkäämä saa yleensä olla hylätty koko elämänsä ajan. Se todennäköisyys, että kristityksi kääntynyt aviottoman lapsen synnyttänyt nainen voisi löytää itselleen kristityn puolison, on ihan häviävän pieni. Suorastaan ihme. Tällainen ihme kuitenkin tapahtui ja tämä seurakunnassa pidempään käynyt mies vei tuona pääsiäisenä Sevdan ja lapsen vanhempiensa luo hyväksyntää hakemaan. Sellaisen he myös saivat. Kastejuhlan lisäksi oli aika aloitella myös hääjuhlien suunnittelua.
Iloisen käänteen ylle heitti varjonsa vain Sevdan perhe. Tuleva vävy ei kelvannut uskontonsa vuoksi, lapsenlapsikaan ei kuulemma ollut heidän eikä tytär raskausuutisesta lähtien enää ollut kuulunut heidän perheeseensä . Vaikka tuleva miniä oli hyväksytty miehen perheen puolesta, ei kukaan sukulainen halunnut tulla sulhasenkaan puolelta häitä juhlimaan. Onneksi oli seurakunta. Järjestyi kastejuhla, hankittiin hääpuku ja kaunisteltiin morsian juhlaa varten. Kukaan juhlaväestä ei tainnut odottaa pariskunnalle tyyntä tai helppoa tietä, mutta kaikki siunasivat paria juuri sen vuoksi entistä totisempana.
-En odota mitään ihmeellisiä. Rikkautta tai helppoa elämää. Ahmet on Jeesuksen oma ja haluaa palvella häntä, se on tärkeintä. Sitä minäkin haluan. Rukoile meidän puolestamme, että saisimme perheenä olla palvelemassa häntä joskus vaikka siellä minun kotikaupungissani. Olla mahdollistamassa sitä, että moni muukin voisi kuulla Hyvän Sanoman ja pelastua.
Tällä hetkellä Ahmet palvelee seurakuntaansa vanhemmistoveljenä. Sevda kasvattelee seurakuntaa. Perheeseen odotetaan uutta vauvaa.
Teksti ja kuvat: Anne Vitikainen