Rukouksen hetki

20.4.2019

Tämä on viides osa apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan opetussarjasta Mukana Jumalan lähetyksessä. Koko opetussarja on kuunneltavissa netissä tästä linkistä.

Varhain aamulla

Kuljemme Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkassa niihin maisemiin ja siihen ympäristöön, josta ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta lähti liikkeelle. Mitä Jeesuksen ja opetuslasten matkassa tapahtuu ja mitä voimme näkemästämme ja kuulemastamme oppia? Millä tavalla meitä kutsutaan – opetuslasten tavoin – mukaan Jumalan lähetykseen, sen eri tehtäviin? Tämän viidennen raamattutuokion aiheena on Varhain aamulla.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ”Kaikki etsivät sinua.” Mutta Jeesus sanoi: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä. (Mark. 1:35–39)

Jeesuksen ja opetuslasten elämä oli monessa suhteessa sellaista, että siitä voitaisiin käyttää tämän päivän sanontaa ”hektistä”. Markuksen evankeliumin kuudennessa luvussa kerrotaan Jeesuksen ja opetuslasten elämästä näin: ”Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä.” (Mark. 6:30–34)

Jeesuskin tarvitsi lepoa ja omaa aikaa. Oli varhainen aamu, eikä aurinko ollut vielä noussut. Muiden vielä nukkuessa Jeesus nousi aamun hämärään ja etsi rauhallisen paikan, missä sai olla yksin ja rukoilla.

Kauan Jeesus ei saanut rauhassa olla, kun muut heräsivät. Ehkä opetuslasten mielessä olivat edellisen päivän tapahtumat ja uuden päivän haasteet. Nyt on aika takoa, kun rauta on kuuma, he mahdollisesti ajattelivat. Pietari edellä opetuslapset etsivät Jeesuksen, ja kun löysivät, kertoivat, ikään kuin Jeesus ei olisi sitä muutenkin tiennyt: ”Kaikki etsivät sinua.”

Jeesuksen julkisen toiminnan aika oli lyhyt mutta intensiivinen. Jeesuksen tunnettuus lisääntyi nopeasti ja suosio kasvoi. Jeesus joutui muodostamaan näkemyksen, miten siihen suhtautua. Tapahtumien keskipisteeseen joutumiseen vaikutti moni asia. Osa Johannes Kastajan opetuslapsista oli siirtynyt seuraamaan Jeesusta. Jeesuksen tekemät ihmeet ja tunnusteot saivat liikkeelle monenlaiset avuntarvitsijat ja herättivät myös valtaapitävien kiinnostuksen. Oli niitäkin, jotka kysyivät, olisiko Jeesus Vanhan testamentin kirjoitusten lupaama Messias. Yksityisyys oli mennyttä.

Jeesus eli ihmisenä samoin ehdoin kuin me muutkin

Jeesus väsyi, koki nälkää ja janoa, uupumustakin (Joh. 4:6). Hän tarvitsi myös aikaa olla yksin ja rukoilla (Luuk. 4:42). Jeesus tunnisti omassa elämässään nämä tarpeet ja toimi niin, että hiljentymiselle järjestyisi aikaa. Ainakin tällä kertaa se hetki oli varhain aamulla, kun muut vielä nukkuivat.

Nämä yksin vietetyt hetket Jeesus käytti rukoukseen ja Isän kanssa olemiseen ja puhumiseen. Rukous on vuorovaikutusta, puhumista ja kuuntelemista ihmisen ja Jumalan välillä, tai seurakunnan ja Jumalan välillä, silloin kun rukoilemme yhdessä.

Tämä evankeliumiin taltioitu kuvaus Jeesuksen ja opetuslasten aamusta on tärkeä esimerkki ja muistutus myös meille. Jos Jeesuksella oli tarve ja mahdollisuus viettää aikaa hiljaisuudessa ja Jumalan kanssa, niin koskeehan tarve meitäkin.

Päivässä on hyvä varata, jos mahdollista, säännöllinen aika olla hiljaa ja rukouksessa Jumalan kanssa. Jumala puhuu meille rukouksessa ja ennen muuta sanansa kautta. Tätä mahdollisuutta kannattaa käyttää päivittäin, saadaksemme voimaa ja pysyäksemme elämän tiellä.

Rukous on meille annettu tapa ja mahdollisuus olla ja elää Jumalan kasvojen edessä, yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämällemme kuin hengitys keholle. Jumala näkee meidät joka hetki ja me voimme puhua hänelle ja kuulla häntä.

Rukous voi olla sanatonta huokausta, tutun rukouksen kuten Isä meidän -rukouksen rukoilemista tai vapaata puhetta Jumalalle. Tähän Jumalan sana, Raamattu, meitä rohkaisee ja kutsuu: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6–7)

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulee tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviää! Kiitos!

Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin

Tue työtä

Voit tukea Teijon Peltolan työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Teijo Peltolan viite on 33145
Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä tämän painikkeen alapuolelta.
Kiitos lahjastasi!

Lahjoita

Share This