Olen opettanut seurakunnassamme rukouksesta. Kristittyinä meidän on hyvä muistaa, että samoin kuin rukous on osa jokapäiväistä henkilökohtaista elämäämme, myös seurakunnan

Kuva marraskuun alussa Hiruzenin leirikeskuksessa järjestetyiltä työntekijäpäiviltä

Rukoillaan yhdessä japanilaisten puolesta!

Olen opettanut seurakunnassamme rukouksesta. Kristittyinä meidän on hyvä muistaa, että samoin kuin rukous on osa jokapäiväistä henkilökohtaista elämäämme, myös seurakunnan toimintaa on hyvä valmistella rukoillen. Tässä haastattelussa japanilainen pastori Hideki Matsumura pyytää meitä rukoilemaan Koben luterilaisen teologisen seminaarin puolesta.

Myös nämä Länsi-Japanin ev.lut. kirkon japanilaiset työntekijät ovat kaikki Koben luterilaisen teologisen seminaarin kouluttamia.

Pastori Matsumura, joka on Koben luterilaisen teologisen seminaarin hallituksen jäsen, kertoo pitäneensä urheilusta koko elämänsä ajan. ”Siksi tällainen liikkumiseen yhdistetty varainkeruutapahtuma kuulostaa minusta mielenkiintoiselta”, hän toteaa juoksu- ja kävelytempauksesta, joka järjestetään lauantaina 25.11. klo 13 (klo 6 aamulla Suomen aikaa).

Matsumura suunnitteleekin myös itse osallistuvansa tähän tapahtumaan. ”Liikuntaan kohdistuvan mielenkiinnon lisäksi yksi tärkeä syy siihen on, että eräs seurakuntamme nuorista sanoi minulle haluavansa osallistua tapahtumaan”, Matsumura kertoo. Myös edellisenä päivänä järjestettävä seminaarin hallituksen kokous vaikutti hänen päätökseensä tulla mukaan, sillä näin hän oli valmiiksi Kobessa tapahtuman aikaan.

Matsumuran mielestä on hienoa, että tällaisen osallistujien yhteishenkeä kohottavan ja hauskan tapahtuman avulla voidaan samalla kerätä varoja seminaarille. ”Minusta tässä saadaan hiukan kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla”, hän jatkaa hymyillen.

Pastori Hideki Matsumura

Varainkeruujuoksun ja -kävelyn esitteessä todetaan, että yksi tapahtuman tarkoituksista on samalla muistuttaa seminaarin opiskelijoille, että on tärkeää pitää huolta myös ruumiillisesta kunnosta. Matsumura kertoo muistutuksen olevan myös hänelle itselleen tarpeen. ”Pelasin tennistä melko vakavissani aina yliopiston loppuun saakka, mutta viimeisten 20 vuoden aikana en ole harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan. Kun nyt lähdin liikkumaan tapahtumaan osallistumista varten, huomasin, että jalkalihakseni eivät ole entisenlaisensa. Siksi ajattelen, että tämä tapahtuma on tärkeä muistutus myös itselleni, jotta en unohtaisi pitää kunnostani huolta”, hän toteaa.

Hideki Matsumura kertoo hieman arkaillen, että on mielessään asettanut tavoitteekseen kiertää 440 metrin kentän tunnin aikana 20 kertaa. Hänen viereisessä pöydässä istuva poikansa, ensi vuonna pappisvihkimyksen saava Yuishi Matsumura, kuulee isänsä puheet ja huikkaa tälle pilke silmäkulmassa, ettei se tule onnistumaan. Nuorempi Matsumura osallistui tapahtumaan myös viime vuonna ja juoksi 21 kierrosta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, viekö perheensisäisen mestaruuden isä vai poika.

Seminaarin hallituksen jäsenenä Matsumura pitää tärkeänä sitä, että tietoisuutta seminaarista ja sen tarpeista lisätään monella eri tavalla. Kaiken keskellä hän haluaa pitää esillä myös rukouksen merkitystä ja sanoo: ”Olisi hienoa, jos mahdollisimman moni voisi muistaa seminaaria myös rukouksin.”

Rukousaiheita seminaarin puolesta:

Opiskelijarekrytointi
–> Yksi seminaarin suurista haasteista on ollut löytää riittävästi opiskelijoita. Saman ongelman äärellä painivat kaikki kristilliset teologiset seminaarit ja raamattukoulut ympäri Japania.

Tulevaisuuden opettajien kouluttaminen
–> Koben luterilainen teologinen seminaari elää vaihetta, jossa seuraavien 5–10 vuoden sisällä suurehko osa nykyisistä opettajista jää eläkkeelle. Uuden sukupolven vastuuttaminen ja kouluttaminen opetusvastuuseen on yksi seminaarin tämän hetken merkittävistä päämääristä.

Taloudellisen pohjan vakauttaminen
–> Seminaarin taloudelliset haasteet johtuvat suurimmalta osalta opiskelijoiden vähyydestä. Toinen merkittävä syy on seminaaria pitkään tukeneen Norjan luterilaisen lähetysliiton (NLM) pyrkimys itsenäistää seminaaria taloudellisesti.

Uskollisuus Jumalan sanalle kaikessa toiminnassa ja opetuksessa
–> Nykyajassa on helppo lipsua pois jopa sellaisesta kristillisestä perustotuudesta kuin siitä, että Kristus on ainoa tie taivaaseen. Seminaarin 60-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä esiin tuli vahvasti yhteistyökumppaneiden toive, että Koben seminaari pysyisi jatkossakin rohkeasti Raamattu- ja tunnustuspohjallaan.

Haastatteli: Daniel Nummela

 

Lähtisitkö sinäkin mukaan tukemaan tapahtumaa?

Varainkeruujuoksu Japanin kirkon työntekijöiden kouluttamisen hyväksi

Mainosvideo vuoden 2017 tapahtumasta:

https://youtu.be/jEvZWNm0TqA

Mari Nummelan tunnelmia ennen vuoden 2016 juoksua:

https://youtu.be/Cc8KSMSKvtk

Arni Hukarin ja Daniel Nummelan tunnelmia saman juoksun jälkeen:

https://youtu.be/h83jjO9z1Nw

Muita linkkejä:

– Viime vuoden mainosvideo: https://youtu.be/Oq5X3spUdNM

Lisäkysymyksissä voit ottaa yhteyttä:
daniel.nummela(at)sekl.fi