Kansanlähetys on auttanut vainottuja kristittyjä koko olemassaolonsa ajan. Julkaisemme sarjan kertomuksia kirjallisuustyömme matkan varrelta. Tässä niistä neljäs. Vuonna 1986 tein

Raamattukuriirit saivat ennen matkaa kontaktikortin, joka heidän piti opetella ulkoa osatakseen perille kohteeseen. Kuvassa Mircun kontaktikortti.

Romanian yössä vuonna 1986

Kansanlähetys on auttanut vainottuja kristittyjä koko olemassaolonsa ajan. Julkaisemme sarjan kertomuksia kirjallisuustyömme matkan varrelta. Tässä niistä neljäs.

Vuonna 1986 tein Reijo Heikkilän kanssa ensimmäisen työmatkani diktaattori Ceaușescun johtamaan Romaniaan. Yöllä kannoimme suuren määrän kirjallisuutta Mircu Cocar -nimisen vanhan kärsineen miehen kellariin Sibiun kaupungissa. Sinä yönä oli hyvin lähellä, ettei työni Romaniassa päättynyt tuohon ensimmäiseen reissuun.

Juuri kun olimme saaneet matkailuautomme Mircun talon portista sisään ja portin suljettua, hän näytti meille elekielellä, että olisimme hiljaa. Auton ja portin välissä seistessämme näin kuunvaloa vasten kolmen virkamieshattuisen miehen kävelevän ohi. Kun askelten äänet lakkasivat kuulumasta, Mircu näytti meille, että voisimme alkaa kantaa kirjalaatikoita kellarin ikkunalle. Hän otti ne vastaan sisäpuolelta.

Vastavirtaan totuuden puolesta

Mircu levitti Jumalan sanaa Romaniassa jo silloin, kun sen levittäminen kävi kalliiksi. Securitaten salapoliisi seurasi häntä.  Hänen kotikatunsa toisella puolen asuvat naapurit olivat taipuneet painostukseen ja vakoilivat Mircun perhettä ja taloa. Häntä ahdisteltiin, uhkailtiin ja painostettiin. Välillä Mircu pidätettiin ja häntä kuulusteltiin. Epämiellyttävien kuulustelujen yhteydessä häntä toisinaan myös lyötiin.

Tästä kaikesta huolimatta Mircu jatkoi Jumalalta saamassaan kirjallisuustyössä siihen asti, kun diktatuuri romahti ja Romania vapautui. Jumala oli antanut Mirculle rohkeutta mennä vastavirtaan totuuden puolesta! Samaa rohkeutta tarvitaan tänään myös meillä Suomessa.

Esko


Painatamme ja levitämme edelleen Raamattuja, Uusia testamentteja ja muuta hengellistä kirjallisuutta eri kielillä myös niille kristityille, jotka eivät muuten voi saada Jumalan sanaa tai hengellistä opetusta.

Tule mukaan tukemaan vainottuja kristittyjä:

Osallistu Kansanlähetyksen joulukeräykseen: 

  • Nettilahjoituksella tämän sivun kautta
  • Kuukausilahjoittajana tästä linkistä tai lahjoitus (at) sekl.fi (kohde: kirjallisuustyö / vainotut kristityt)
  • Puhelimitse: 0600 180 10 (10,01 € + pvm) tai 0600 190 90 (20,45 € + pvm)
  • Tilisiirrolla:  Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ry, FI83 2070 1800 0283 25,
    viite: 70807
  • Lue lisää Kansanlähetyksen työstä vainottujen kristittyjen parissa.Kuuntele lisää radiosta Radio Dein teemaviikolla 3.-8.12.2018.
    Auta uskonsa vuoksi kärsiviä -ohjelma lauantaina 8.12.2018 klo 16.00-17.00.

Jumalan siunausta sinulle ja kiitos lahjastasi!