Palasimme kahden viikon Suomen reissun jälkeen kotiin ja tuttuun kirkonpenkkiin. Ennen lomaa lapset olivat sairastelleet enkä ollut päässyt jumalanpalvelukseen. Suomessakin

Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee ja hoitaa seurakuntaa Sanan ja sakramenttien kautta. Ehtoollinen vahvistaa hengellistä elämää ja lupausta iankaikkisesta elämästä.

Pitkäaikaishoidossa

Palasimme kahden viikon Suomen reissun jälkeen kotiin ja tuttuun kirkonpenkkiin. Ennen lomaa lapset olivat sairastelleet enkä ollut päässyt jumalanpalvelukseen. Suomessakin kirkossakäynti oli jäänyt väliin. Oli sitä ja tätä syytä. Muutama viikko ilman kristittyjen yhteistä rukousta ja ehtoollista oli alkanut tuntua. Maalliset asiat, huolet ja haaveet veivät yhä enemmän tilaa ajatuksissani. Sana houkutti hieman vähemmän. Nyt oli kiire saada ensiapua hengelliseen puutostilaani. Onneksi on seurakunta!

Jaakob, Joosef, Benjamin, veljet. Etsiessäni alttarin sivuhuoneessa oikeita flanellokuvia lasten pyhäkoulua varten havahduin kuuntelemaan kirkonkellojen soittoa. Ääni hädin tuskin kuului liikenteen melun yli, mutta kuulosti taivaallisen ihanalta täällä minareettien keskellä. Ylistys sinulle pyhä kolmiyhteinen Jumala!

Alkuvirren alettua hiivin penkkiin paikalleni. Tutut laulut ja rukoukset hyväilivät. Nuori kristitty mies luki päivän tekstejä. Sain yhtyä veljien ja sisarten kanssa yhteiseen uskontunnustukseen. Esirukouksessa kannettiin sairaita, painostuksen alla olevia ja koko tätä kansaa Herran eteen. Jeesuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu. Voi rakas Herra, saanko minä jälleen anteeksi, huokaisin elävästä vedestä virkistyneenä.

Jumalanpalveluksen jälkeen juttelin nuoren naisen kanssa ja kyselin, miksi hänen miehensä ei ollut tullut kirkkoon. Liekö sairaana, mietin. Mies oli ollut aktiivisimpia kävijöitä, vanhimmiston jäsen jo useamman vuoden. ”On ongelmia”, vaimo selitti, ”Hänellä on erimielisyyksiä joidenkin kanssa. Mieheni ei voi hyväksyä seurakunnan valitsemaa uutta vastuunkantajaa.” Kyselin lisää. Uusi vastuunkantaja ei kuulemma ollut vielä tarpeeksi kypsä kristitty tehtävään. Kirkosta pois jäänyt piti itseään sopivampana. ”Mieheni on päättänyt erota seurakunnasta ja haluaa, että minäkin eroan”, vaimo totesi lopuksi.

Huokasin Herran puoleen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun erimielisyyksiä kohdannut häpeäkulttuurin kasvatti jäi pois kirkosta omaa kunniaansa puolustaakseen. Alkoi ahdistaa. Oppivatko nämä nuoret kristityt elämään toistensa kanssa, sitoutumaan seurakuntaan ja Jumalan sanaan? Kunpa he ymmärtäisivät, että vaikeuksissa ei kannata paeta avun lähteeltä, vaan takertua siihen yhä tiukemmin.

Särkyneiden sairaala – sitä tämä seurakunta todellakin on. Meidät rikkinäiset on kutsuttu sietämään toisten rikkinäisyyttä ja kantamaan omamme Herralle. Jumalaa hoitaa ja hioo, rakkaudella ja ajan kanssa, kunhan vain olemme paikalla. Missä muualla olisi sairaalle parempi paikka kuin Parantajansa luona, pitkäaikaishoidossa?

Oman tilan vakavuus hämärtyy helposti, jos takertuu tutkimaan muiden diagnooseja. Tarve tulla itse hoidetuksi heikkenee. Ja syitä jäädä pois kirkosta kyllä löytyy niitä haluavalle. Tiedän kokemuksesta. Takana kiireinen työviikko. Sukulaiset tulossa kylään. Puolet lapsista sairaana. Mitä ne naapuritkin ajattelee. Paikkoja kolottaa. Vauva valvotti yön. Häirittäisiin vaan muita, kun lapset remuaa. Ja ne erilaisuudessaan ärsyttävät, kärsivällisyyttä koettelevat uskonsisaret ja -veljet.

Mutta. On luotettava. Jumala näkee ja hallitsee. Hän johdattaa ja kutsuu takaisin kotiin, niin minut kuin taivasmatkansa alkumetreillä olevan paikallisen sisaren ja veljen. Jumala voi muuttaa harhapolut uudeksi väyläksi evankeliumin tielle. Ihan niin kuin hän johdatti Joosefin Egyptin orjuuden kautta pelastamaan oman kansansa tulevaisuuden, kuten opetin lapsille pyhäkoulussa.

Samana sunnuntaina eräs kristitty mies, entinen äärimuslimi, muisteli matkoillaan tapaamaansa vanhaa ortodoksimummoa. Tämä oli opastanut tuolloin uskossaan nuorta miestä: ”Älä koskaan jää edes riidan takia pois kirkosta. Mene kirkkoon ja riitele siellä, jos on pakko, mutta älä jää pois!” Mummo oli itse joutunut jäämään pois jumalanpalveluksesta viisi kertaa elämänsä aikana, ollessaan synnyttämässä. ”Suojele sinä tapaa, niin tapa suojelee sinua”, sanovat Suomenkin kokeneet kristityt. Siinä minulla vielä oppimista.

Äiti minareettien maasta

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa