Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Tästä sanasta saa

Lea ja Jorma Pihkala siunattiin lähetystyöhön Hämeenlinnassa vuonna 1972. Kuva: Pihkaloiden albumi

Pioneerityöhön Shikokulle

Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Tästä sanasta saa ammentaa muille ja haukata itsekin joka päivä.

Perheemme lähti vuonna 1972 lähetystyöhön Japaniin. Suoritettuamme ensin kaksivuotisen kielikoulun Kobessa muutimme pienelle neljän miljoonan asukkaan Shikokun saarelle. Asetuimme asumaan Kitajiman kauppalaan, jossa aloitimme pioneerilähetystyön.

Tuohon aikaan Japanissa oli köyhyyttä ja asunnoista oli valtava pula. Erään japanilaisen kristityn lupauduttua takaajaksemme saimme vuokrattua perheellemme 43 neliön pikkutalon. Samanlaisia taloja oli kadullamme metrin välein kymmenen.

Asunnossa oli tatamihuone, ofuro eli japanilainen kylpy sekä pieni työhuone miehelleni Jormalle. Talossa ei ollut varsinaista pihaa, ja kadullekin oli ulko-ovelta vain metrin matka. Nukuimme mukavalla tatamilattialla, jolle levitimme yöksi patjat. Päivisin tatamilattia toimi lastemme leikkipaikkana. Vilskettä riitti, sillä perheessämme oli kahdet kaksoset ja vanhinkin lapsi oli vasta viiden vanha.

Ahtaista olosuhteista huolimatta tuo pieni talomme toimi lähetyksen merkittävänä päämajana. Tatamihuone oli kovassa käytössä. Siinä kokoontuivat naistenpiiri, pyhäkoulu ja englanninryhmä, joissa kaikissa oli raamattuopetusta japanin kielellä. Parin vuoden ajan saimme auttaa ystäväperheitä ottamalla päivisin luoksemme kaksi mielenterveyskuntoutujaa. Kotiimme olivat ihan kaikki tervetulleita, myös ne, joita muut hyljeksivät tai pelkäsivät. Ystävänämme olikin pitkään eräs Japanin kuuluisimman rikollisliigan entinen jäsen, jota kaikki saaren asukkaat karttoivat.

Kun välillä tarvitsimme suurempaa tilaa, vuokrasimme kauppalantalolta salin ja järjestimme siellä evankelioimiskokouksen.

Herra siunasi nuo pienten alkujen päivät, joista syntyi seurakunta. Siitä olen kiitollinen Jumalalle.

Lea Pihkala
lähetystyöntekijä

 

Artikkeli on julkaistu Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlakirjassa Rakkaus kantaa. Kirjan voit tilata täältä.

Oletko jo avannut Kansanlähetyksen videojoulukalenterin tämän päivän luukun? Käy kurkkaamassa täällä ja kuule lisää Lean mielenkiintoisia muistoja.

Lisää Kansanlähetyksen Japanin työstä tänä päivänä voit lukea täällä.

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa