Iloitsin isänä, kun Kerttu kertoi lähtevänsä Etiopiaan Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan opiskelijana maistelemaan, miltä tuntuisi lähetystyö. Tämän jälkeen hän opiskeli Diakonia-ammattikorkeakoulussa kirkon

Kerttu on lähdössä ensimmäiselle työkaudelleen 2015. Katso kertun video suuressamukana.fi/joulukalenteri 12. luukku
Kerttu on lähdössä ensimmäiselle työkaudelleen 2015.

Oma lapsi sai lähetyskutsun

Iloitsin isänä, kun Kerttu kertoi lähtevänsä Etiopiaan Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan opiskelijana maistelemaan, miltä tuntuisi lähetystyö.

Tämän jälkeen hän opiskeli Diakonia-ammattikorkeakoulussa kirkon nuorisotyöntekijäksi ja sosionomiksi. Tähän koulutukseen kuului myös kansainvälisyysjakso ulkomailla. Kuinka ollakaan, hän suoritti sen Etiopiassa. Ennen tuon jakson alkua kysyin, eikö se Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinja kävisi tästä jaksosta. Kerttu suhisi: ”Psii, ole hiljaa, minä haluan mennä uudestaan.”

Hyvin moni lähetystyöntekijä ja ystäväni sanoi, että nyt Kerttu oli ”myyty” Etiopialle. Olin asiasta samaa mieltä; niin innostunut hän oli lähtemään.

Olen tarkkailut itseäni, miltä tuntuu, kun näin läheinen ja rakas ihminen matkustaa tuhansien kilometrien päähän, osin alkeellisiin oloihin. Ihmisluonteen mukaisesti minäkin ajattelin ensimmäiseksi kielteisiä seikkoja, joita voisi tyttärelleni sattua, enkä isänä voisi auttaa läsnäolollani mitenkään. Tähän päivään mennessä en ole huolestunut. Toki ne rukousaiheet, joita Kerttu on laittanut ja Skypessä kertonut, on uskollisesti kannettu Jumalalle pyyntöinä. Rukouskirjeistä olemme saaneet lukea, että niihin on vastattu.

Kerttu on erityisesti päivittäinen kiitoksen ja rukouksen aihe. Jumala häntä hyvin isällisesti hoitakoon ja johdattakoon tahtonsa mukaan. Silloin saamme kaikki olla turvallisella mielellä.

Heikki Huttunen
Kirjoittajan tytär on lähetystyössä Etiopiassa. Käy katsomassa hänen videonsa joulukalenterin yhdeksännestä luukusta. Katso kalenteri täällä. Kertun blogia voit lukea osoitteessa http://hutustaasiaa.blogspot.fi/

Lue lisää lähetystyöstä Etiopiassa täältä.